Leffalauantai: L’écume des jours (Päivien kuohu)

Chloé (Audrey Tautou) ja Colin (Romain Duris)

L’écume des jours (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu ranskalais-belgialainen fantasia/draama. Sen on ohjannut Eternal Sunsine of the Spotless Mind (Tahraton mieli) -elokuvankin ohjauksesta tuttu Michel Gondry. Pääosarooleissa nähdään Amelié-elokuvan päätähti Audrey Tautou sekä itselleni entuudestaan tuntematon Romain Duris.

Tarinassa kerrotaan varakkaasta miehestä Colinista joka elää rentoa ja helppoa elämää vailla työn luomaa rasitusta. Eräänä päivänä hänen ystävänsä Chick (Gad Elmaleh) kertoo tavanneensa mielenkiintoisen naisen Alisen (Aïssa Maïga). Colin itsekin haluaa löytää rakkauden ja niinpä hän eräissä juhlissa tutustuu Chloéen (Audrey Tautou).

Pari tutustuu, rakastuu ja viimein myös aviotuu kunnes vähitellen rakkauden ja kauniin iloisen elämän aurinkoiseen päivään tulee tummia pilviä viemään valon ja lämmön pois.

Nicolas (Omar Sy), Colin sekä Chick (Gad Elmaleh)

L’écume des jours on positiivisella tavalla raikkaan omalaatuinen ja hämmentävä elokuva jonka fantasiaelokuvamaisia piirteitä katsoessa paikoitellen tuntuu kuin katsoisi Tohtori Sykerö lastenohjeman jaksoa elokuvallisessa muodossa. Erilaiset hämmentävät tapahtumat ja omaperäiset keksinnöt ovat omiaan herättämään paikoitellen jopa ajatusta siitä että käsikirjoitusta tehdessä on nautittu muutakin kuin vain kansalaisluottamusta.

Elokuvan alkuvaiheiden kesäisen kepeä ja hyväntuulinen tunnelma tuo positiviisella tavalla mieleen Amelién ja Paris pieds nus (Lost in Paris) -elokuvien viattoman iloittelevan olemuksen joka vähitellen joutuu väistymään syrjään kun elämä ottaa tummemman väripaletin käyttöönsä. Pidin siitä kuinka tarinan mennessä surumielisemmäksi se näkyi myös elokuvan värimaailmassa.

Omaan makuuni tämä oli erinomainen elokuva ja se onkin viihdyttävä ja ilahduttava poikkeama siitä mitä normaalisti valkokankaalla näkyy. Sen omaperäinen ilmaisu, villit ideat jotka ylittävät absurdiuden rajat niin reilusti että raja jää jonnekin kauas horisontin taakse sekä hyväntuulinen ote alkuvaiheilla on jotain jollaista on ilo katsoa. Yhdistettynä hyvään näyttelytyöhön on tämä elokuva joka kannattaa katsoa mikäli omaperäisen hämärät taiteelliset elokuvat iskevät lainkaan.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,5/10)

Leffalauantai: Helmiä ja sikoja

Kenraaliharjoitukset laulukilpailua varten

Helmiä ja sikoja (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu kotimainen komediaelokuva. Sen on ohjannut Perttu Leppä ja pääosarooleissa nähdään Mikko Leppilampi, Laura Birn, Amanda Pilke, Unto Helo, Timo Lavikainen sekä Jimi Pääkallo.

Tarinan keskiössä on Hirvosen perheen veljekset jotka joutuvat hankalaan tilanteeseen kun isällään pimeän viinan myynnit menevät pieleen ja velaksi otetut viinat pitäisi kuitenkin maksaa. He tekevät yhdessä isänsä kanssa ryöstön Alkoon jonka seurauksena heidän isänsä passitetaan vankilaan. Velkojen perijät eivät ole järin mukavia kavereita ja veljesten henkikin on vaarassa mennä mikäli saatavia ei makseta ajoissa takaisin.

Pian heidän ovelleen saapuu 9-vuotias sisarpuoli Saara (Amanda Pilke). Hänellä on kotonaan vaikeaa eikä häntä siellä myöskään kaivata joten hän päätyy asumaan velipuoliensa kanssa. Saara paljastuu taitavaksi laulajaksi ja niinpä hänet halutaan saada osallistumaan supertenava-kilpailuun missä päävoittona on 20.000 euroa sekä henkilöauto.

Läde (Mikko Leppilampi) saa houkuteltua baarissa karaokessa monesti laulavan Lauran (Laura Birn) valmentamaan Saaraa ja vähitellen matka kohden supertenava-kilpailua rupeaa sujumaan hyvin.

Ruho (Timo Lavikainen) ja Läde (Mikko Leppilampi)

Omaan makuuni Helmiä ja sikoja toimi selvästi paremmin kuin moni muu kotimainen elokuva joita olen katsonut. Roolihahmoissa on persoonallisuutta jotka tuodaan hyvin toimivalla näyttelyllä esiin, tarina on mielenkiintoinen ja siinä on sopivassa suhteessa huumoria mukana draamallisemmankin tarinan lisäksi ja kokonaisuudesta muodostuu katsojalleen helposti lähestyttävä ja suoraviivainen elokuva.

Pidin henkilöhahmojen kasvutarinoista ja siitä kuinka jokainen pääosissa olevista hahmoista on enemmän tai vähemmän huonossa tilanteessa elämässään, mutta löydettyään oman paikkansa ja oikeanlaiset ihmiset ympärilleen saavat he elämänsä parempaan suuntaan. Tarinan kiintoisin anti onkin sen kuvauksessa elämässään oman paikkansa löytämisessä ja sen toimimisena voimavarana joka saa ihmiset löytämään ja saavuttamaan oman potentiaalinsa.

Mielenkiintoinen kasvutarina yhdistettynä toimivaan ohjaukseen ja kiintoisiin henkilöhahmoihin tekee Helmiä ja sikoja -elokuvasta toimivan elokuvan kepeän viihteen saralla.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 6,4/10)

Leffalauantai: Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life

Pääosaroolissa nähdään Angelina Jolie

Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu toimintaseikkailu jonka on ohjannut Jan de Bont. Pääosarooleissa nähdään Angelina Jolie sekä Gerald Butler.

Elokuvan tarina kertoo kuinka pelimaailmasta tutuksi tullut arkeologi Lara Croft (Angelina Jolie) löytää mystisen artifaktin joka paljastaa legendaarisen kreikkalaisesta mytologiasta tutun Pandoran lippaan sijainnin. Harmillisesti artifakti päätyy heti löydän jälkeen vääriin käsiin ja pian Laran onkin löydettävä artifakti takaisin ennen kuin pahaa tahtovat tahot saavat sen avulla käsiinsä Pandoran lippaan.

Mikäli myytti Pandoran lippaasta ei ole tuttu on se pääpiirteittäin lipas jonka kautta erinäiset vitsaukset ovat tulleet maailmaan ja jonka tarinassa on hyvin samankaltaista vivahdetta kuin Raamatun kuvauksessa Eevasta ja käärmeestä Edenin puutarhassa. Siinä missä Eeva oli Raamatun mukaan ensimmäinen nainen (jos unohdetaan juutalaisen muun kirjallisuuden kuvaama Lilith) Pandora oli kreikkalaisessa mytologiassa ensimmäinen nainen ja hänen uteliaisuutensa katsoa lippaaseen aiheutti vitsauksien pääsemisen ihmisten keskuuteen. Ihmiskunta oli elänyt ennen sitä paratiisimaista elämää mutta lippaan aukaisun jälkeen vitsaukset pääsivät ihmiskuntaan ja jäljelle lippaaseen jäi ainoastaan toivo. Maa oli täynnä synkkyyttä joten Pandora avasi lippaan myöhemmin uudestaan ja päästi myös jäljelle jääneen toivon ihmisten keskuuteen.

Cradle of Life hakee tarinansa tematiikan tästä mytologiasta ja yhdistelee sitä suoraviivaiseen toimintaseikkailuun.

Terry Sheridan (Gerald Butler)

Monessa mielessä The Cradle of Life on juuri sitä mitä siltä ennakkoon odottikin. Se on suoraviivainen, kepeä ja helposti lähestyttävä toimintaseikkailu joka toimii erinomaisesti niihin hetkiin kun haluaa katsoa elokuvan jossa ei tarpeettoman paljoa tarvitse keskittyä miettimään elokuvan tarkoitusta tai merkitystä saati sen puhuttelevuutta. Se on sitä mitä tämänkaltaiselta toimintaseikkailulta odottaakin – mytologioihin tai myytteihin nojaavaa tarinaa sekä helposti lähestyttävää lineaarisesti etenevää juonta jossa nyrkit ja aseet hoitavat puhumisen tarpeettoman dialogilla loistamisen sijaan.

Tarina on mukiinmenevä, siinä on sopivassa tasapainossa toimintaa ja tarinan kuljettamista muilla keinoin eikä näyttelyssäkään ole mitään valittamista. Harmillista kyllä erikoistehosteet ovat menettäneet tehoaan vuosien kuluessa, mutta vielä vuonna 2019 on nämä aivan tarpeeksi hyvät että ei elokuva niiden vuoksi pilallekaan mene.

Cradle of Life ei varsinaisesti säväytä mutta ei missään nimessä myöskään ollut pettymys. Se oli sitä mitä euron juustot on mäkkärissä – tiedät mitä haluat ja saat juuri sitä, et enempää etkä vähempää. Viihdyttävä elokuva aivot nollille -hetkiin.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,5/10)

Leffalauantai: Old school

Mitch (Luke Wilson)

Old school (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu komedia jonka ohjauksesta on vastannut mm. Road Trip, Due Date sekä The Hangover -elokuvista tunnettu Todd Phillips. Pääosissa nähdään Luke Wilson, Will Ferrell sekä Vince Vaughn.

Tarinan alussa näytetään kuinka Mitch (Luke Wilson) palaa työmatkalta odotettua aikaisemmin kotiinsa ja yllättää vaimonsa kesken alkuvaiheilla olevien kimppakivojen. Mitchillä ja tyttöystävällään tulee ero ja eron seurauksena Mitch muuttaa muualle. Mitchin ystävä Beanie (Vince Vaughn) auttaa häntä saamaan asunnon opiskelijakampukselta tai aivan sen lähistöltä ja pian meininki muuttuukin jo eron surusta bilettämiseksi.

Mitchin ja Beanien vasta avioituneella ystävällä Frankilla (Will Ferrell) lähtee näissä opiskelijabileissä meininki tuoreen vaimon mielestä hieman sopimattomaksi ja pian Frank viettääkin enemmänkin aikaa Mitchin nurkissa.

Bileiden järjestämiselle uhkaa pian tulla kuitenkin loppu kun yliopiston dekaani puuttuu asiaan ja sääntöjen perusteella pyrkii sulkemaan asuntolan. Dekaani Pritchard (Jeremy Piven) onkin kaverusten vanha tuttu jonka kanssa ei kovin lämpimät välit ole olleet joten kyseessä sulkemishaluille onkin selkeästi henkilökohtaisemmat syyt. Pian kaverukset joutuvatkin toden teolla kamppailemaan asuntolastaan jotta bilettäminen voi jatkua eikä dekaani saa vedettyä pisintä tikkua.

Frank (Will Ferrell)

Old school edustaa varsin tavanomaista high school -kampuksien maailmaan sijoittuvaa komediaa vaikkakin hieman erilaisista lähtökohdista. Siinä missä monet lajityyppinsä edustajat kertovat tarinaa yliopistossa opiskelevista nuorista on tämän filmatisoinnin tapauksessa kyseessä jo elettyä nuoruuttaan yhä uudelleen lämmittelevien kolmikymppisten paluu kampuksien bilettämiskulttuuriin.

Mukaan mahtuu pienimuotoisia ihmissuhdetarinoita, kiusallisia tilanteita satunnaisen yhden yön hoidon kanssa uudelleen törmäillessä eri ympäristössä, entiseen high school -rakkauteen uudelleen törmäämistä ja vanhan suolan janoa sekä tietenkin paikoitellen jopa villiäkin bilettämistä.

Vaikka päällisin puolin elokuva on puhtaasti dokauskulttuurillista hömppäviihdettä on silti tässäkin merkittävämpi syvyysulottuvuus sen kuvauksesta ystävyydestä. Ihmissuhteita elämässä tulee ja menee, mutta ystävyys on silti jotain sellaista joka säilyy elämäntilanteidenkin muuttuessa. Näidenkin kumppaneiden kesken yhdessä nähdään ja koetaan niin häitä kuin hautajaisiakin, bilettämistä kuin perhejuhliakin – elämää sen moninaisissa muodoissa.

Beanie (Vince Vaughn)

Kokonaisuutena Old school on kepeä hyvän mielen viihde-elokuva jonka jaksaa katsoa kerran tai vaikka parikin. Se ei ole omassa lajityypissään mitenkään kovinkaan poikkeava tuotos, joten niinä hetkinä kun haluaa katsoa sopivan rentouttavaa elokuvaa vailla tarpettoman monimutkaisia juonikuvioita on tämä toimiva valinta.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 7,1/10)

Leffalauantai: Dorm Daze

Dominique (Boti Bliss) ja Cliff (James DeBello)

Dorm Daze (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu rikos/mysteerikomedia jonka painopiste nojaa vahvasti komedialliseen puoleen. Sen on ohjannut David Hillenbrand sekä Scott Hillenbrand ja sen pääosarooleissa nähdään mm. Tatyana Ali, Boti Bliss sekä James DeBello.

Elokuva sijoittuu nimensä mukaisesti opiskelijoiden asuntolaan. Asuntolaan on tulossa ranskalainen vaihto-opiskelija Dominique joka ei osaa englantia juuri lainkaan. Samaan aikaan eräs asuntolan pojista odottaa veljelleen tilaamaansa prostituoitua asuntolaan ja molempien naisten saapuessa lähes samoihin aikoihin ei henkilöiden sekoittumiselta voida välttyä. Lisäksi asuntolassa asuvan miehen ystävä Cliff tulee myös käymään asuntolaan ja hänkin esiintyy vaihto-opiskelijana joka ei ymmärrä juurikaan englantia jotta voisi vältellä puhumasta vieraiden ihmisten kanssa. Pian asuntolassa on jo useampia ihmisiä joita luullaan vaihto-opiskelijaksi eikä täyttä varmuutta kenelläkään paikalla olijalla ole kuka on oikea vaihto-opiskelija joka ei ymmärrä kunnolla englantia.

Jotta sekaantumisia sattuisi enemmän saa asuntolassa asuva Gerri (Mariah Delfino) kirjekuoressa Lorenzo-nimellä esiintyvältä mieheltä käsilaukun jonka sisällä on paljon rahaa. Rahat on tarkoitettu oikeasti Britneylle, naamioitumiskyvyistään tunnetulle ammattirikolliselle. Lorenzo ja Gerri tapaavat ja pian Lorenzo on myös asuntolan sekaantuneissa kuka-kukin-on kuvioissa mukana. Rahat sisältävä käsilaukku sattuu myös ulkoisesti olemaan samanlainen kuin Clairen (Tatyna Ali) isoäidiltään saama perintolaukku joka on kateissa toisen asuntolan asukkaan lainattua sitä, joten pian laukkua etsitään useamman ihmisen toimesta eri motiiveiden vuoksi ja molemmat laukut vaihtavat monet kerrat omistajaa.

Styles (Patrick Renna) ja Dominique (Marie Noelle Marquis)

Dorm Daze on monilta elementeiltään varsin tavallinen high school -maailmaan sijoittuva komedia. Kuitenkin se erottuu tyylillisesti hyvin paljon monesta muusta samaan maailmaan sijoittuvista lajitovereistaan siinä että sen painopiste ei ole dokaamisessa, cheerleadereissa, urheilijoissa ja seksissä vaan se selkeästi nojaa humoristiseen tarinaan ja positiivisella tapaa absurdeita mittasuhteita saavuttavaan juoneen.

Henkilöt tarinassa menevät sekaisin useammaltakin ihmiseltä, väärät esineet löytävät vääriä omistajia, rakkauskirjeet ja muut kirjeet sotkeutuvat keskenään ja löytävät tiensä sellaisten käsiin joiden ei niitä kuulu saada ja osittain kuullut keskustelut eri tilanteissa saavat kaikki aikaan sellaisen hämmennyksen ja sekasorron että asiat menevät aina vain sekavammaksi elokuvan henkilöiden kannalta. Onneksi elokuvan katsojalle kuviot kuitenkin pysyvät selkeinä monitahoisista kommelluksista huolimatta.

Pidin tästä elokuvasta. Se oli omassa tyylilaijissaan mukavaa vaihtelua tavallista monitahoisemmalla juonikuviollaan jossa käänteitä ja koomisia tilanteita väärinymmärryksien vuoksi on paljon mutta ne saadaan kuitenkin katsojalle kerrottua siten että ne eivät käy sekavaksi. Ohjaus oli tavallista tasoa ja näyttely oli myöskin toimivaa joten kokonaisuutena Dorm Daze on toimiva elokuva niihin hetkiin kun haluaa katsoa jotain helposti lähestyttävää kepeää ja humoristista viihdettä.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 4,6/10)