Leffalauantai: A Cinderella Story

Sam (Hilary Duff)

A Cinderella Story (IMDB) on Mark Rosmanin ohjaama koko perheen romanttinen komedia vuodelta 2004. Pääosarooleissa nähdään Hilary Duff, Chad Michael Murray sekä Jennifer Coolidge.

Nimensä mukaisesti elokuvan tarina nojaa luultavasti jokaiselle länsimaisessa kulttuurissa kasvaneelle tuttuun Tuhkimo-tarinaan. Tämän elokuvan Tuhkimona nähdään kahvilassa työskentelevä high schoolia käyvä Sam (Hilary Duff), jonka tavoitteena on päästä Princetowniin opiskeljaksi. Unelmista on hankalaa tehdä totta kun aika menee töiden lisäksi myös ilkeän äitipuolen Fionan (Jennifer Coolidge) oikkujen täyttämisessä.

Jotta Tuhkimotarina olisi täydellinen, tarvitaan siihen tietenkin myös prinssi. Tässä tapauksessa kuninkaallisen roolissa nähdään suosittu ja komea jalkapallojoukkueen tähtinimi Austin (Chad Michael Murray). Austinilla riittäisi koulun tyttöjen keskuudessa vientiä, mutta netin välityksellä tapaamansa salaperäinen Tuhkimo on onnistunut kuitenkin jo valtaamaan hänen mielensä kuningaskunnan omakseen.

Tanssiaisissa Austin tapaa vihdoin salaperäisen Tuhkimonsa mutta hänen ei onnistu vielä saada selville tämän henkilöllisyyttä. Kellon lähestyessä puolta yötä Samin täytyy rientää takaisin haaveista todelliseen maailmaan ja töidensä pariin.

Sam ja Austin (Chad Michael Murray)

Romanttisten komedioiden yleiseen tyyliin ei tämäkään elokuva yllätä katsojaansa missään vaiheessa. Tämä on hyvä piirre kaikille meille jotka pidämme suoraviivaisista ja ennalta-arvattavista romanttisista komedioista, mutta samalla se on myös yksi niistä monista ärsyttävistä piirteistä niille joille tämän tyylilajin elokuvat ei iske.

Tutuissa ja turvallisissa vesissä liikutaan alusta loppuun saakka, eikä ennalta-arvattavuutta ainakaan vähennä juonen mukaileminen klassista Tuhkimo-tarinaa. Hyvä niin, sillä filmatisointi on suhteellisen toimivasti toteutettu moderniin muottiin tarpeeksi löyhällä otteella. Lasikengän sijaan kadonnut matkapuhelin olisi tosin kaivannut omaan makuuni hieman suurempaa ja merkittävämpää roolia kadonnutta rakkautta etsiessä.

Romanttisten komedioiden ja high school -elokuvien piirteiden yhdistäminen Tuhkimo-tarinaan on sopivassa balanssissa ja lajityyppiensä keskeiset kliseet löytyvät myös tästä. Myöskin ohjaus, näyttely, lavastus, puvustus ja kaikki muut piirteet mitkä luovat elokuvan ovat tavallista toimivaa tasoa – juuri sitä mitä romanttisilta komedioilta on tottunut näkemään ja myös odottamaan.

Kokonaisuutena A Cinderella Story on kepeän viihteellinen romanttinen komedia josta on helppoa pitää mikäli yleisestikin tästä tyylilajista pitää. Allekirjoittaneelle tämä toimi siis hyvin. Mikäli tämä lajityyppi ei ole iskenyt aikaisemmin ei tähän elokuvaan kannata käyttää aikaansa, sillä tämä tuskin tulee muuttamaan mielikuvaa siitä mistä on hyvät romanttiset komediat tehty.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,9/10)

Leffalauantai: Dodgeball: A True Underdog Story (Boltsit pelissä – Dodgeball)

Peter La Fleur (Vince Vaughn) joukkueineen

Dodgeball: A true underdog story (IMDB) joka suomessa on tunnettu myös nimellä Boltsit pelissä – Dodgeball on vuonna 2004 julkaistu komedia jonka on ohjannut myös We’re the Millers -elokuvan ohjauksesta tuttu Rawson Marshall Thurber. Pääosarooleissa nähdään Vince Vaughn, Ben Stiller sekä Christine Taylor.

Elokuvan tarinan keskiössä on kaksi miestä, Peter La Fleur (Vince Vaughn) ja White Goodman (Ben Stiller), jotka kumpikin pyörittävät kuntosalitoimintaa. White Goodmanin sali on suosittu kauniiden ja komeiden keskuudessa kun taas Peter La Fleurin kuntosali Average Joe’s Gymnasium on nimensä mukaisesti tavalliselle tallaajalle sopiva paikka treenaamiseen.

Peterin sali joutuu hankalan paikan eteen kun lakinainen Kate Veatch (Christine Taylor) tulee White Goodmanin pankin asianajanana paikan päälle kertomaan että sali menee maksamattomien velkojen vuoksi kiinni mikäli he eivät saa taiottua jostakin 50.000 dollaria maksuihin. Hankalan tilanteen hetkellä Peterin vakioasiakkaat päättävät toimia Peterin kanssa pelastaakseen heille tärkeän salin kohtalon. He päättävät osallistuvat polttopalloturnaukseen jonka pääpottina on tarvittavat 50.000 dollaria.

White Goodman (Ben Stilelr)

Dodgeball on perinteinen helposti lähestyttävä hyvän mielen lämminhenkinen komedia jossa huumorin alla kuitenkin pidetään kaiken aikaa tukevasti kiinni tarinan syvemmästä merkityksestä. Tarinan syvemmällä merkityksellä tarkoitan siis elokuvan kuvausta ystävyyden merkityksestä, yhteen hiileen puhaltamisen tärkeydestä sekä hyvien asioiden tapahtumisesta niille jotka toimivat oikein ja oikeamielisesti.

Tarinassa on lajityypilleen uskollisesti useampia pieniä ennalta arvattavia sivujuonteita ja kliseisiä ratkaisuita aina cheerleaderiin rakastuneesta nörtistä ylimielisen ja koppavan uhoajan heikkoon itsetuntoon.

Vaikka koko paketti onkin ommeltu kasaan kliseistä tai muuten vain useampaan otteeseen muissa lajityyppinsä elokuvissa nähdyistä piirteistä oli tämä omaan makuuni silti selkeästi keskivertoa parempi elokuva omassa genressään.

Pidin erityisesti paikoitellen karkeasta ja absurdista huumorista, parodioiduista kulttuurillisista viittauksista sekä sen korostetun kliseisistä piirteistä. Hyvällä maulla tehty itsetietoinen kliseisyys toimii aina, mutta valitettavan usein lopputuloksesta käteen jää ainoastaan silmiä satuttava ja sielua koskettava myötähäpeä. Ilahduttavasti Dodgeball onnistuu välttämään kaikki uhkaavat sudenkuopat ja lopulta tarjoaa katsojalleen tarpeeksi överiksi vedettyä huumoria niihin hetkiin jolloin haluaa vain istua alas ja nauraa kepeälle viihteelle .

Arvosana: 8/10 (IMDB: 6,7/10)

Leffalauantai: Bring it on: Again (Anna palaa 2)

Whittier (Anne-Judson Yager)

Bring it on: Again (IMDB) joka suomessa tunnetaan nimellä Anna palaa 2 on vuonna 2004 julkaistu komedia. Sen on ohjannut Damon Santostefano ja sen pääosarooleissa nähdään Anne-Judson Yager, Bree Turner sekä Faune Chamber Watkins.

Tarinassa kerrotaan uuteen kouluun saapuvasta Whittieristä (Anne-Judson Yager) joka haluaa päästä koulun cheerleader-ryhmään. Hän pääsee mukaan joukkueeseen mutta saa pian siellä jo havaita cheerleadereiden valtahierarkian, toksisen kulttuurin ja sen kaltaiset sosiaaliset ympyrät joihin hän ei selkeästikään luonnollisesti kuulu. Whiettierillä on hyvät edellytykset päästä ryhmässä merkittävimpään rooliin asti, mutta hän ei kuitenkaan pysty tietyn rajan jälkeen enää olemaan epärehellinen itselleen ja niinpä hänen ja cheerleader-ryhmän tiet eroavat.

Whittierin kanssa ryhmästä lähtee myös hänen kämppiksensä Monica (Faune Chambers Watkins) ja pian he yhdessä ovat kasaamassa omaa cheerleader-ryhmää. Tilanne näyttää kuitenkin pahalta kun ystävät saavat huomata kaikkien osaavien olevan jo mukana toisessa ryhmässä. Lopulta he saavat värvättyä joukkoihinsa kuitenkin väkeä koulun taideryhmistä ja muista vähemmän urheilullisista oppilaista.

Entisen cheerleader-joukkueen ja vasta kasaan hankitun uuden haastajan välille syntyy vastakkainasettelua joka lopulta huipentuu karsintaan jossa selvitetään kumpi joukkue pääsee edustusjoukkueeksi kilpailuihin.

Tina (Bree Turner)

Monessa mielessä Bring it on: Again on juonikuvioiltaan tuttua ja turvallista ja siten ennalta arvattavaa high school -ympäristöön sijoittuvaa komediaa jonka kaltaisia on nähty monet kerrat aikaisemminkin. Tästäkin huolimatta omaan makuuni tämä erottui selkeästi positiivisesti edukseen, sillä siinä missä monet high school -maailmaan sijoittuvat elokuvat luottavat enemmän seksiin ja alkoholiin jonka ympärille juoni rakentuu lähdettiin tässä tarinaa kuljettamaan urheilullisen teeman ympärille joka oli mukavaa vaihtelua.

Pidin elokuvan koreografioista ja jostain syystä luultavasti ensimmäisiä kertoja tämän tyylin elokuvia katsoessa on tullut edes mietittyä kuinka raskas ja taitoa vaativa laji cheerleadaus oikeasti on. Tämä on sinänsä mielenkiintoista sillä mitenkään poikkeavalla tätä aspektia elokuvassa ei tuotu ilmi, mutta jostain syystä se herätti itseni sitä ajattelemaan.

Henkilöhahmot ja heidän sosiaaliset kuvionsa ovat high school -elokuvista tuttua kauraa. Mukaan mahtuu kaikkien palvoma huutosakin johtaja joka on luonteeltaan ylimielinen ja koppava mutta silti suosiossa, hännystelijät jotka pyörivät hänen ympärillään, urheilijat joilta ruuti jäisi keksimättä sekä tietenkin epäsuositut nörtit joiden hahmot on luotu sellaiseksi että vähän hitaampikin katsoja ymmärtää syyt miksi kyseiset hahmoluokat eivät nauti suurinta mahdollista suosiota koulujensa käytävillä. Lisäksi mukana on myös kiltti tyttö joka osaa olla kuitenkin sopivan kova mutta reilu tarpeen niin vaatiessa.

Varsinaisesti mitään uutta elokuva ei katsojalleen tarjoa, mutta jos pitää hyvän mielen kevyestä komediasta jota katsoessa voi lepuuttaa aivojaan on tämä lajityypissään viihdyttävä tuotos.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 4,5/10)

Leffalauantai: Crash

Christine (Thandie Newton)
sekä Konstaapeli Ryan (Matt Dillon)

Crash (IMDB) on Paul Haggisin ohjaama vuonna 2004 julkaistu rikos/draama/trilleri jonka pääosissa nähdään mm. Matt Dillon, Thandie Newton, Sandra Bullock, Don Chedle sekä Michael Peña.

Elokuvan alussa poliisi löytää kuolleen tumman miehen. Pian ajassa hypätään edelliseen päivään ja siirrytään tapahtumiin joita on tapahtunut aikaisemmin tuolle kuolleelle miehelle kuin myös monille muillekin ihmisille joita yhdistää tavalla tai toisella samanlaiset haasteet elämässä.

Tarinankerrontatapa on selkeästi yleisestä totutusta tavasta poikkeavaa – vaikkakaan ei uniikkia – sillä tarinassa ei ole selkeästi ainoastaan muutamaa yksittäistä päähenkilöä vaan siinä kerrotaan monen ihmisen elämää. Monien näytettävien henkilöiden elämät myös kohtaavat tavalla tai toisella tarinan aikana.

Vaikka elokuvan kantavana teemana on rasismi, rotusyrjintä ja ennakkoluulot joita erilaiset ihmiset joutuvat elämässään kohtaamaan on silti sen vahvin ja koskettavin anti ehdottomasti sen kuvauksessa ihmisyydessä ja sen monimuotoisuudessa.

Crashissa rasismia ja ennakkoluuloja käsitellään poikkeuksellisen hyvin ja monimuotoisesti. Tavallisesti itseäni lähinnä turhauttaa rasismia käsittelevät aiheet niin elokuvissa kuin muutenkin sillä monesti niiden narratiivi on kliseistä, mustavalkoista ja naiivia missä jotkut ihmiset tai ryhmät kuvataan useasti ainoastaan viattomina uhreina ja toiset ainoastaan läpeensä pahoina ennakkoluuloja omaavina typeryksinä jotka riistävät ja sortavat näitä ryhmiä. Tätä taustaa vasten oli todella ilahduttavaa nähdä kuinka moniulotteisesti ihmisten mielissä oleviin ennakkoasenteisiin oli onnistuttu pureutumaan ilman yksittäisten ryhmien demonisointia tai pyhimykseksi nostamista.

Daniel (Michael Peña)

Tarinassa nähdään valkoihoisia poliiseja ja heidän törkeää käytöstään tummia ihmisiä kohtaan mutta kuitenkin annetaan tilaa myös rasistisille tummaihoisille jotka näkevät kaikessa rasismia silloinkin kuin sitä ei ole ollen lopulta itse omien ennakkoluulojensa vankeja. Mukana tarinassa on myös latinoita, kiinalaisia ja myös muita eri kulttuureita ja etnisyyksiä eikä heidänkään väliset keskinäiset ennakkoasenteet toisiaan kohtaan jää elokuvassa käsittelemättä. Ennakkoluulot erilaisia etnisyyksiä kohtaan on universaali asia eikä se rajoitu ainoastaan yksittäisiin ryhmiin.

Omaan makuuni elokuvan kuvaus rasismista ja rotusyrjinnästä oli erittäin onnistunutta. Vaikka se kuvaakin hyvin niitä negatiivisia piirteitä joita ihmiset joutuvat rasismin vuoksi kokemaan kuvaa se myös erinomaisesti myös aitoa ihmisyyttä missä jokaisessa löytyy myös paljon hyvääkin. Hetkeä aikaisemmin lähimmäistään törkeästi kohdellut ihminen on tosipaikan tullen kuitenkin valmis tekemään kaikkensa toisen pelastaakseen – aivan samoin kuin hetkeä aikaisemmin toista auttanut ihminen on hetkeä myöhemmin valmis tekemään vääryyttä omien ennakkoluulojensa seurauksena.

Kokonaisuutena Crash on erinomainen elokuva ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se ei sorru samaan mustavalkoiseen narratiiviin missä on vain uhreja ja sortajia vaan se avaa hyvin myös kumpienkin sielunmaisemaa. Jokaisessa meissä on aineksia kyetä niin sortamiseen kuin sorrettuna olemiseen mutta lopulta meitä kaikkia yhdistää pohjimmiltaan samanlainen ihmisyyden ääni.

Elokuva pääsi suoraan myös Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,8/10)

Leffalauantai: Exorcist: The Beginning

Isä Merrin (Stellan Skarsgård)

Exorcist: The Beginning (IMDB) on Renny Harlinin ohjaama elokuva vuodelta 2004. Tyyliltään se on kauhu/mysteeri/trilleri ja sen pääosarooleissa nähdään mm. Stellan Skarsgård, Izabella Scorupco sekä James D’Arcy.

Tarina kertoo kuinka nykyisin arkeologina toimiva uskonsa menettänyt entinen pappi Isä Merrin (Stellan Skargsgård) saa kuulla kirkosta joka on löytynyt kaivauksilla hiekkaan hautautuneena paikasta minne kirkkoja ei pitäisi olla rakennettu. Hän lähtee tutkimaan löytöä ja saa huomata että paikalla vaikuttaa myös yliluonnollisia voimia. Vähitellen Isä Merrin saa havaita pahuuden todellisuuden ja sen että ainoa kuka voi tällaisessa tilanteessa auttaa on Jumala.

Mikäli on nähnyt alkuperäisen vuonna 1973 julkaistun Exorcist (Manaaja)-elokuvan on tästä vuoden 2004 versiosta helppoa löytää monia samoja elementtejä ja tarinallisia vivahteita mutta monin verroin huonommalla tapaa toteutettuna.

Eniten pielessä tässä versiossa oli monien elementtien lainaaminen vuoden 1973 versiosta siten että niiden merkitys ja viitekehys uupuu täysin jolloin tunnelma ja mystiikkakin jää puuttumaan siinä sivussa. Vähän sama kuin ottaisi jouluelokuvasta joulukuusen, sijoittaisi sen action-scifiin ja koettaisi saada siihen mukaan sitä kautta joulun tunnelmaa. Se ei vain toimi vaikka tunnelman rakennuspalikoita tarinassa olisikin mukana.

Sarah (Izabella Scorupco)

Jollain tapaa elokuvasta jää mielikuvaksi että tunnelmaa yritetään hakea ainoastaan kristillisen symboliikan kautta ja lisäilemällä soppaan mystiikkan aineksia pakanauskonnoista esimerkiksi Pazuzun patsaan muodossa.

Eniten elokuvaan olisi kaivannut tunnelmaa hahmoihin jonka kautta myös muitakin elementtejä olisi ollut helpompaa sisäistää. Esimerkiksi hahmot joista ei saa mitään irti, joihin ei millään tapaa voi samaistua ja joiden kohtalo ei kiinnosta sen vuoksi lainkaan ovat sellaisia että niiden ympärille on vaikeaa rakentaa enää toimivaa kauhuakaan. Jos hahmojen kohtalo on täysin yhdentekevä ei heille sattuvat ikävätkään asiat hätkäytä mihinkään suuntaan.

Elokuvassa parhaina puolina oli sen visuaalinen tyyli ja hyvin toteutettu äänimaailma. Pidin siitä miten surroundia oli käytetty hyvin ja tunnelmaa parantavalla tapaa. Teknisesti ottaen elokuvasta en löytänyt mitään pahaa sanottavaa ja ainoa mikä elokuvasta teki keskivertoa huonomman oli sen tunnelmattomuus. Katsoihan tämän kerran, mutta ei tätä erityisesti voi suositella.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 5,1/10)