Leffalauantai: Revamped

Vampyyrit ruokatauolla

Revamped (IMDB) on vuonna 2007 julkaistu vampyyrikauhuelokuva jonka on ohjannut pääosarooleissakin nähtävä Jeff Rector. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Tane McClure, Billy Drago, Christa Campbell sekä Alana Curry.

Juonessa kerrotaan liikemies Richard Clarkesta (Jeff Rector) joka saa selville että hänen vaimonsa pettää häntä. Hän aikoo päättää päivänsä oman käden kautta, mutta se ei onnistu Richadin suunnittelemalla tavalla. Hän kuitenkin sattuu huomaamaan televisiossa vampyyrien mainoksen jonka seurauksena hän turvautuu heidän apuihinsa saadakseen ikuisen elämän. Pian hänen ovelleen saapuu Lilith (Tane McClure) joka antaa hänelle puraisun mikä saattelee hänet yön lapseksi.

Muututtuaan vampyyriksi hän aikoo kostaa vaimolleen ja hänen rakastajalleen. Suunnitelmat menevät kuitenkin hieman pieleen kun Richardia ei haudatakaan kokonaisena vaan hänet tuhkataan. Myöhemmin hautaustoimistolla sattuneen välikohtauksen jälkeen hänen tuhkansa kaatuvat uurnasta lattialle ja ympärillä olevan veren seurauksesta hän palautuu takaisin ruumiiseensa. Richardille selviää kuitenkin pian että viisi vuotta on jo kulunut siitä kun hänet on tuhkattu ja maailman tilanne on muuttunut.

Ympärillä yhteiskunnassa vampyyreita on alkanut olemaan enemmänkin ja he ovat suunnittelemassa johtajansa Vladimuksen (Billy Drago) johdolla neitsyen uhraamista oikealla ajankohdalla saattaakseen maailman pimeyteen. Richard vaikuttaa kuitenkin olevan Valittu, vampyyri jolla on vielä sielu jäljellä ja pian hän onkin taistelemassa vampyyreitä vastaan.

Vladimuksen roolissa nähdään Billy Drago

Revamped on mielenkiintoinen ja viihdyttävä pienen budjetin vampyyrielokuva. Tarina on toimivaa tasoa, näyttely pääsääntöisesti asiallista, tyyli on viihdyttävää ja klassisia vampyyritematiikan elementtejä on sopivassa tasapainossa. Mukana on siis teräviä kulmahampaita, verta, goottiklubeja, mystiikkan auraan kietoutunutta eroottista jännitettä (vaikkakaan ei alastomuutta) sekä kristinuskon symboliikasta ammentavia vampyyrielokuvien ominaispiirteitä.

Niille jotka vampyyrielokuvia on enemmänkin nähnyt tarjoaa elokuva lisäksi pieniä hauskoja kulttuurillisia viittauksia bongattavaksi – naisvampyyri nimeltään Lilith, nuori nainen joka on neitsyt ja jonka nimi on Mary sekä tietenkin Vladimus-niminen vampyyri joka selkeästi on viittaus Vladiin joka vampyyrielokuvissa viittaa Vlad Tepekseen.

Revampedin elokuvalliset elementit ovat pääsääntöisesti hyvin kasassa, mutta kautta linjan on silti helppoa havaita että aivan liian korkeilla odotuksilla ei kannata tätä elokuvaa lähteä katsomaan.

Mikäli pienellä budjetillä väännetyt B-luokan vampyyrielokuvat viihdyttävät on tämä omassa viitekehyksessään varsin viihdyttävä ja tyylikäs elokuva. Jos taas pienen budjetin vampyyrielokuvat ei vastaa käsitystäsi viihteestä on parempi suosiolla ohittaa tämäkin elokuva ja etsiä jotakin itselleen paremmin uppoavaa katsottavaa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 2,9/10)

Leffalauantai: Sunshine

Sunshine (IMDB) on vuonna 2007 julkaistu sci-fi trilleri jonka on ohjannut mm. Slummien miljonääristä tuttu Danny Boyle. Elokuvan pääosarooleissa nähdään mm. Cillian Murphy, Chris Evans sekä Hiroyuki Sanada.

Sunshinen tarina kertoo kuinka aurinko on alkanut hiipumaan ja sitä kautta koko ihmiskuntaa uhkaa vaara tulla tuhoutuneeksi. Jotta ongelma saataisiin korjattua ja ihmiskunta pelastettua lähetetään avaruuteen Icaros II -niminen alus miehistöineen päivineen. Aluksen matkassa on myös jonkinsorttinen ydinräjähde joka on tarkoitus suunnata aurinkoa kohden ja aiheuttaa sitä kautta auringon uudelleen syttyminen ihmiskunnan pelastukseksi. Matkan varrella kuitenkin Icaros II havaitsee matkallaan signaalia avaruudesta joka paljastuu aikaisemmin matkalle lähteneen mutta sille tielle jääneen Icaros I:n lähettämäksi.

Auringon uudelleen herättäminen on kohtalaisen epävarma tehtävä eikä lisäräjähteistä olisi haittaa joten aikansa asiaa pohdittua miehistö lähtee ottamaan selvää signaalista, sillä myös Icaros I:llä on ollut matkallaan räjähteitä samaista tehtävää varten.

Monessa mielessä Sunshine on onnistunut elokuva. Sen tarina on viihdyttävä, visuaalinen puoli näyttävä, näyttelytyö perus hyvää tasoa ja pääsääntöisesti ohjauskin toimii. Kaikesta hyvistä puolistaan huolimatta jokaisessa näissä on piirteitä joissa olisi kaivannut hieman toisenlaisia ilmaisutapoja.

Näyttelytyö oli pääosin uskottavaa ja luonnollista, mutta kuitenkin siinä vaiheessa kun pitkään yhdessä avaruudessa samalla aluksella ollut miehistö kohtaa vastoinkäymisiä menehtyneiden muodossa tuntui roolisuoritukset (tai ohjaajan näkemys näihin rooleihin) varsin epäuskottavalta. Kyyneleitä ei paljoa vuodatettu, muu miehistö ei vaikuttanut siltä että mitään olisivat menettäneet ja kenenkään käytös ei muuttunut sen ihmeellisemmin. Mene tiedä onko miehistön jäsenet sitten vain luonnostaan olleet niin tunnekylmiä että pitkään matkakumppanina olleen menehtyminen ei aiheuta juuri minkäänlaisia inhimillisiä reaktioita.

Ohjaus oli monin paikoin tyylikästä ja sen visuaalinen puoli oli näyttävää. Valitettavasti tähänkin ohjauksellisen työn puutarhaan mahtuu käärmeitä jotka söivät sitä kaikkea potentiaalia mitä elokuvassa olisi ollut ammennettavissa maltillisemmalla ilmaisulla. Paikoitellen kohtaukset olivat varsin epäselviä todella nopeiden ja hämmentävien leikkausten vuoksi sillä aina niistä ei saanut selvää siitä mitä parhaillaan on tapahtumassa. Etenkin elokuvan loppuvaiheilla tuli useampia kohtauksia joissa leikkaukset vetivät niin nopealla tahdilla osasta toiseen että kohtauksen kokonaiskuva jäi hämärän peittoon.

Kiinnostavasta tarinastaan huolimatta osan sen mielekkyydestä söi käänteet jotka olivat kokonaiskuvaan suhteutettuna tarpeettoman tuntuisia ja joilla pyrittiin lisäämään jännitystä mission onnistumisesta. Esimerkki tällaisesta kohtauksesta oli vaikkapa se kun miehistölle selkenee että happea ei riittäisikään kaikille ja he alkavat pohtimaan josko pistäisivät yhden kylmäksi.

Kaikesta negatiivisista puolistaankin huolimatta Sunshine on viihdyttävä elokuva tyylikkäällä toteutuksella joka kestää toisenkin katselukerran.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 7,3/10)

Leffalauantai: Le scaphandre et le papillon (Perhonen lasikuvussa)

Jean-Do (Mathieu Amalric) kommunikoimassa

Julian Schnabelin kolmas elokuvaohjaus Le scaphandre et le papillion (IMDB) vuodelta 2007 on puhutteleva elokuva josta katsojalleen välittyy ylistyslaulu elämän kauneudelle. Elokuva tunnetaan englanniksi nimellä The Diving Bell And The Butterfly ja suomalaisittain teoksen löytää nimellä Perhonen lasikuvussa.

Elokuvassa 43-vuotias Ellen päätoimittaja Jean-Dominique Bauby joka Jean Do nimellä tullaan tuntemaan (Mathieu Amalric) herää aivoinfarktin jälkeen sairaalasta vailla mahdollisuutta puhua tai liikuttaa raajojaan. Pian hänelle selkenee tilanteensa vakavuus ja se että ainoat asiat jotka hänellä ruumiissaan toimii ovat silmät ja aivotoiminta. Pian toinen silmistäkin joudutaan ompelemaan umpeen ja hän jää ainoastaan yhden avonaisen silmänsä kanssa kokemaan itsensä ulkopuoleista maailmaa.

Jean saa avustajikseen Marien (Olatz López Garmendia) sekä Henrietten (Marie-Josée Croze) jotka auttavat häntä kuntoutusprosessissa. Puheterapeuttina toimiva Henriette alkaa kommunikoimaan hänen kanssaan kirjaimia luettelemalla jolloin oikean kirjaimen kohdalla Jean räpäyttää silmäänsä ja sitä kautta saa sisäisen maailmansa äänen kerrottua ulkopuolelleen. Marie sitä vastoin toimii Jeanin fysioterapeuttina ja pyrkii opettamaan hänelle kielen heiluttamista, kasvojen lihasten liikuttamista ja muita perusasioita.

Kuvauksellisesti monin paikoin nähtiin elokuvaa Jean Don silmin

Tarinaan mahtuu myös entinen vaimo ja lastensa äiti Céline (Emmanuelle Seigner), rakastajatar Inés (Agathe de La Fontaine) sekä muita elämän varrella mukana olleita ihmisiä. Kiinnostavampaa kuin varsinaiset nähtävät henkilöt ovat heidän vaikutuksensa Jean Don sisäisessä maailmassa, kaikissa muistoissa sekä haaveissa joihin he tulevat mukaan. Muistot ja haaveet ovat tie maailmaan jossa kaikki on mahdollista, siihen maailmaan missä Jean on vapaa omaan ruumiinsa asettamasta vankilasta josta saa kosketuksen ulkopuolelleen ainoastaan silmänsä välityksellä avustajalleen kommunikoiden.

Perhonen lasikuvussa on tarinallisesti liikuttava, vahva ja ajatuksia herättävä elokuva mikä ravistelee katsojaansa näkemään maailman toisenlaisin silmin. Itsestäänselvyydet eivät enää ole itsestäänselvyyksiä, sanat jotka ovat jääneet sanomatta jäävät yhä sanomattomiksi eikä tekemättömät teot tule tehdyiksi. On vain aika ja hetki jossa vuorovaikutus jää ainoastaan sisäiseksi ääneksi vailla kuulijaa.

Elokuva ei ole ainoastaan puhutteleva tarinansa osalta sillä se onnistuu myös teknisellä toteutuksellaan tukemaan kertomaansa viestiä. Välillä maailmaa nähdään Jeanin silmän kautta joka luo syvempää ulottuvuutta protagonistin sisäiseen sielunmaisemaan, välillä kuvataan hänen ajatuksissa nähtävää haaveilua ja välillä irtaudutaan täysin hänen sisäisestä maailmasta takaisin katsomaan tilannetta ulkopuolisen perspektiivistä käsin. Siihen mikä tilanne on, ei siihen miltä se kokijastaan tuntuu.

Jeanin isä Papinou (Max von Sydow)

Näyttelytyö on toimivaa tasoa ja henkilöiden tunnereaktiot välittyvät luonnollisen tuntuisesti katsojalle. Käydyt dialogit ja Jean pään sisäinen monologi ovat uskottavaa tasoa eikä kohtauksista synny teennäistä tuntua missään vaiheessa.

Elokuva on saanut tunnustusta myös Cannesin filmifestivaalilla voittamalla vuonna 2007 parhaan ohjauksen palkinnon ja samaisesta syystä voitto on irronnut myös Golden Globessa.

Kokonaisuutena tositapahtumiin pohjaava Le scaphandre et le papillon on kaunis elämältä tuntuva elokuva jossa pysähdytään ihmisyyden perusasioiden äärelle kohtaamaan maailma toisenlaisin silmin.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 8,0/10)

Leffalauantai: Bloodrayne II: Deliverance

Billy the Kid olikin vampyyri

Bloodrayne II: Deliverance (IMDB) on toiminnallinen vampyyrikauhuelokuva vuodelta 2007 jonka pääosaroolissa Raynenä nähdään norjalainen Natassia Malthe. Aikaisemman BloodRayne-elokuvan tapaan ohjauksesta on vastannut Uwe Boll.

Tarinallisesti BloodRayne II: Deliverance sijoittuu villin lännen maisemiin Deliverancen kylään missä asiat selvitellään reikäraudoilla sanallisten solvauksien sijaan – tai näin paikalle saapuva reportteri on paikasta ajatellut kunnes totuus pienen paikan rauhallisesta elämästä selviää eikä kiintoisaa tekstiä villistä lännestä taida tästä kyläpahaisesta irrota.

Rauha kylässä kuitenkin järkkyy kun Billy the Kid kumppaneineen saapuu paikan päälle ja alkaa teurastamaan kylän aikuisia ja samalla ryöstämään kylän lapsia itselleen ruoaksi. Kylään on tekeillä rautatie jonka vuoksi Billy on päättänyt ottaa paikan haltuunsa sillä junaradan tulon myötä on kylä strategisesti hyvä paikka toimia kerätessä itselleen vampyyriarmeijaa.

Rayne (Natassa Malthe)

Kylään saapuu myös Rayne joka ei hyvällä katso lapsien sieppaamista vampyyrien ruoaksi ja kantaväestön lahtaamista Billy the Kidin toimesta ja niinpä hän tulee jakamaan oikeutta kyläläisten keskuuteen. Kaikki ei kuitenkaan mene mutkattomasti ja kohta Rayneä ollaankin jo vetämässä kaulakiikkuun kylän sheriffin toimesta.

Rayne ei kuitenkaan vielä joudu kohtaamaan maallisen vaelluksensa loppua ja niinpä hän hankkii apulaisia joiden kanssa he käyvät taistoon Billy the Kidin riistoa vastaan pelastaakseen kyläläiset pahan ikeestä.

Elokuvan juoni oli isommassa mittakaavassa ajateltuna ainoastaan välttävää tasoa. Juoni rullasi mukavasti eteenpäin ilman tarpeettomia junnaamisia joka oli hyvä puoli mutta valitettavasti kääntöpuolena paikoitellen elokuvan tapahtumista ei ottanut selkoa. Uusia hahmoja ilmestyi ja heidän roolinsa ja merkityksensä jätti avoimeksi kysymyksiä keitä henkilöt ovat ja miksi he tähän ilmestyivät mukaan kuvioihin.

Paheellinen pappismies

Myös välissä kuvatut lyhyet maisemapätkät jolla ilmeisesti pyrittiin luomaan mielikuvaa tapahtumapaikoista jätti hieman irtonaisen ja päälle liimatun tuntuman. Muutamasta kohtauksesta jäi ajatus että maisema oli ainoastaan jättikokoinen taulu jota on kuvattu sillä maiseman tyyli oli hyvin erilainen muuhun tapahtumapaikkaan nähden. Samoin muutaman kerran ohi vilahtavat kaksi intiaania tuntui täysin keinotekoiselta ja tarpeettomalta lisältä villin lännen maisemamielikuvaa rakentaessa.

Lisäksi itseäni häiritsi tässä elokuvassa kameran käyttö ja ennen kaikkea sen heilunta hyvin monessa kohtauksessa. Paikoitellen tuntui että kuvatessa ei ole ollut täysin selvää visiota mitä ja ketä halutaan korostaa kohtauksessa ja yleistuntumaksi jäi näistä kohtauksista ainoastaan epävarma levottomuus kameran heiluttelusta.

Yleisesti näyttelytyö oli perustasoa ja siten edes kohtalaisesti toimivaa mutta silti paikoitellen kohtaukset ja niiden näyttelytyöt olivat absurdiuden reunamia koettelevia teennäisiä tilannekuvauksia vailla minkäänlaista tunnetta ja aitoutta.

Veri maistuu myös Raynelle

Vaikkakin elokuva pyörii itseäni kiehtovassa vampyyritematiikassa jätti Bloodrayne II: Deliverance itseni tästäkin huolimatta kohtalaisen kylmäksi. Elokuvassa on hyvätkin hetkensä mutta kokonaisuudessa on paljon parantamisen varaa jotta tätä voisi suositella juuri kenellekään muulle kuin vampyyrielokuvista nauttiville.

Vampyyrielokuvana tämä on ihan katsottava kerran tai kahdestikin vaikkakaan mistään mestariteoksesta ei voi puhua edes B-luokan vampyyrifilminä mutta pelkkänä elokuvana Bloodrayne II: Deliverance on mitäänsanomaton filmi joka kärsii keskinkertaisuuden lisäksi elokuvateknisistä ongelmista.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 2,7/10)

Leffalauantai: Cleaner

Pölyt lattialla vaikuttaa pieneltä murheelta tämän jälkeen

Leffalauantain tämän viikon valinnaksi päätyi Renny Harlinin ohjaama trilleri Cleaner (IMDB) vuodelta 2007. Cleanerin pääosarooleissa nähdään Samuel L. Jackson, Ed Harris, Eva Mendes, Luis Guzmán sekä Keke Palmer.

Cleaner kertoo tarinaa entisestä poliisista joka on vaihtanut työnsä rikospaikkojen siivoajaksi. Käytännössä kun poliisit ovat hoitaneet osuutensa menee Tom Cutler (Samuel L. Jackson) paikan päälle siivoamaan paikalta rikoksen jäljet jotta asunnot ja muut paikat saadaan jälleen siihen kuntoon että kukaan ei pysty tietämään että paikalla on tapahtunut henkirikos. Seinät, sohvat ja kaikki tekstuurit saavat perusteellisen putsaamisen ammattilaisen otteella.

Tavalliseen tapaan uusi toimeksianto tulee ja Tom lähtee siivoamaan paikan epämukavaa verellä kirjoitettua historiaa pois näkyvistä. Seuraavana päivän hänen mentyään käymään uudemman kerran paikan päällä saa hän yllätykseen havaita talolla talon rouvan Ann Norcutin (Eva Mendes) joka on häntä ottamassa vastaan. Hänen miehensä on kadonnut ja etsinnät on käynnissä mutta kukaan ei tiedä minne hän on kadonnut. Onko siivoaja siis tietämättään käynytkin lakaisemassa todistusaineistot henkirikoksesta ilman että tieto rikoksesta on vielä edes poliisilla?

”You did WHAT?” Ann Norcutin roolissa nähdään Eva Mendes.

Tapahtuman aikoihin myös Tomin tytär Rose kyselee edesmenneestä rikoksen uhrina menehtyneestä äidistään ja käynnissä olevien tutkimusten edetessä Tom saa havaita että kaikki historian synnit eivät ole kaikin puolin unohdettuja. Vanhat poliisivoimissa yhä työskentelevät entiset kollegat nivoutuvat mukaan tarinaan eikä Tomkaan voi välttää menneiden asioiden kohtaamista.

Cleaner edustaa juoneltansa keskivertoa tarinaa joka rullailee mukavalla tempolla eteenpäin. Juonessa oli useita lankoja joista lopulta kuitenkin punotaan eheän toimiva ja viihteellinen tarina. Vaikka juonessa olikin useita ennalta-arvattavuuksia ja perinteisiä kliseitä oli siinä silti muutamia pienimuotoisesti yllättäviäkin käänteitä jotka pitivät katsomiskokemuksen miellyttävyyttä yllä.

Ohjauksellisesti ja visuaalisesti elokuva on perinteisen toimivaa tasoa vailla suurempia yllätyksiä. Kasvolähikuvia käytetään keskusteluissa usein ja muutenkin kuvakulmat on perinteisiä hyväksi havaittuja ja toimivia kuten myös kameran kuljetuksetkin. Leikkauksissa käytetään mukavasti sopivassa määrin lyhyitä leikkauksia kertomaan nopeasti tapahtuman kulkuja jotka ovat relevantteja mutta eivät sellaisia että koko tapahtumakulku pitäisi kuvata pidemmillä otoksilla.

I’m gonna shoot you, bang bang! Aseen varressa poliisi Eddie Lorenzo (Ed Harris)

Esimerkkinä tällaisesta leikkauksellisesta tyylistä toimii siis vaikkapa rikospaikalle tultua hanskojen laitto, pesuaineiden levittelyt, siivoaminen ja muut vastaavat toimenpiteet aiheen tiimoilta jotka ovat tarinan kuljetuksen kannalta olennaisia mutta sellaisia että niihin ei kannata kuluttaa pitkään katsojan aikaa jotta katsoja ei kerkeä kuolla tylsyyteen. Pidempien ja lyhyempien leikkauksien osalta oli elokuvassa siis mukavan tasapainoinen tunnelma.

Kokonaisuutena Cleaner on keskinkertainen elokuva. Se ei tarjoa mitään erikoista uutta tai ihmeellistä katsojalleen mutta se toimii kuitenkin viihteellisenä elokuvana. Sen katsoi kerran ja kavereiden kanssa tämän voi katsoa toisenkin kerran jos joku välttämättä sen haluaa nähdä. Kuitenkaan itse en tästä saanut paljoakaan irti joten se jää ”Ihan ok, perusleffa” -kategoriaan.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,1/10)