Nicolas Cagen tähdittämä Bangkok dangerous (IMDB) on vuonna 2008 julkaistu toimintaelokuva jonka on ohjannut Danny Pang sekä Oxide Chun Pang. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Shahkrit Yamnarm, Charlie Yeung sekä Panward Hemmanee.
Palkkamurhaaja Joella (Nicholas Cage) on hoidettavana neljä kohdetta Bangkokissa. Hän hankkii kadulta apurikseen paikallisen Kongin (Shahrkit Yamnarm) asioiden hoitoon jolle selviää vähitellen minkälaisia töitä Joe tekee. Kong saa pyynnöstään oppia Joelta hänen töihinsä, mutta huonolla uravalinnalla on myös hänen ja läheistensä elämään epätoivottuja vaikutuksia. Myös Joe itse joutuu kohtaamaan työnsä varjopuolet ihastuttuaan paikalliseen apteekkariin Foniin (Charlie Yeung), joka kuitenkin saa kauhistuksekseen huomata että Joe ei ole niin viaton kuin hän ensin vaikuttaa.
Tarinassa nähdään tehokas palkkamurhaaja joka hoitaa töitään kuten asiakkaat odottavat – hän ei liiemmin mieti tai tee moraalisia valintoja itse, vaan hän hoitaa homman kotiin. Erään kohteen tapauksessa hänellä nousee kuitenkin kylmäverisen tappajan rooliaan enemmän esiin humaanimpi puoli ja hän joutuu pohtimaan moraalisia ongelmia kohteen elimoinoinnissa minkä seurauksena kohteen eliminoiminen käy hankalammaksi.
Vaikka tarinan pääasia onkin palkkamurhaajan toiminta tappajana, on mukana lisäksi myös pienimuotoinen ihmissuhdetarina. Suhde ja sen kuvaus pysyy kuitenkin kohtalaisen pienessä vaikkakin jossain määrin merkittävässä osassa eikä se vie painopistettä liiaksi sivuun. Tarina pysyy hyvin kasassa ja suhdekuvio on toimiva lisämauste antamaan hieman syvyyttä päähenkilön sielunmaisemaan.
Bangkok Dangerous on monella tapaa keskinkertainen elokuva joka saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta ei kuitenkaan sitä ole. Keskinkertainen on tasaisen varma elokuva joka antaa katsojalle juuri sitä mitä katsoja luultavasti on osannut siltä odottaakin, ainakin mikäli lajityypin elokuvat ovat yleisesti entuudestaan tuttuja.
Omaan makuuni tämä oli toimiva elokuva jonka voi katsoa vaikka pariinkin kertaan. Se on viihdyttävä, ohjaus toimii kautta linjan ja mikä parasta, leikkaukset eivät ole levottomia vaan elokuvaa on helppoa katsoa. Ison plussan annan tälle myöskin sen yllättävästä loppuratkaisusta.
Daniel Craig nähdään Agentti 007:nä Quantum of Solacessa.
Marc Forsterin ohjaama Quantum of Solace (IMDB) on vuonna 2008 julkaistu toiminnallinen James Bond -agenttielokuva. Pääosaroolissa James Bondina nähdään Daniel Craig ja muissa merkittävissä rooleissa on Olga Kurylenko, Judi Dench sekä Mathieu Amalric.
Brittiläisen salaisen palvelun MI6:n agentti James Bond (Daniel Craig) joutuu selvittämään mikä järjestö on onnistautunut ujuttaumaan myös heidän talonsa sisälle, sillä Bondin esihenkilön M:n (Judi Dench) läheinen henkivartijakin paljastuu kaksoisagentiksi. Asioita selvittäessään hän pääsee myös luonnonsuojelujärjestön johtajan jäljille jolla on likaisia bisneksiä Boliviassa.
Wikipedian tietojen mukaan Quantum of Solace jatkaa Casino Royale -elokuvan tarinaa. En sitä tiennyt kun aloitin tätä elokuvaa katsomaan, mutta useaan otteeseen juonessa tunnuttiin viittaavan asioihin joita aikaisemmin on tapahtunut joten pystyin sen myös katsojana arvelemaan että tämä on luultavasti jonkinlaista jatkoa johonkin muuhun aikaisempaan nähtyyn Bond-seikkailuun.
Koska en ole Casino Royalea nähnyt, katselukokemus hieman kärsi tämän vuoksi juonen osalta, sillä aivan kaikki ei tuntunut aukenevan ilman jonkinlaista pohjatietoa aiemmista tapahtumista. Juoni jäi tämän filmin osalta keskinkertaiselle tasolle josta kyllä saa jotain irti, mutta joka ei kuitenkaan herätä juuri minkäänlaisia tuntemuksia.
Kuten aivan liian monet muutkin modernit toimintaelokuvat, myös tämä sortui samanlaiseen ohjaukselliseen tyyliin mikä itselläni lukeutuu hermoille käyvän rasittavan ohjauksen kategoriaan. Nopeiden kohtausten leikkaukset ovat aivan suhteettoman lyhyitä ja niitä lyhyitä leikkauksia näytetään peräjälkeen niin nopealla tahdilla että kokonaisuus kohtauksesta on katsojalle vain järjetön sillisalaatti josta kyllä kontekstinsa vuoksi tietää mitä siinä tapahtuu, mutta josta kohtauksien aikana ei kerkeä monin paikoin saamaan mitään selkoa että kuka teki mitä ja kenelle.
Nopeat leikkaukset eivät ole ainoa huono puoli näissä nopeissa toimintakohtauksissa, sillä näissä usein kamera myös heiluu kohtalaisen paljon joten kohtauksesta saadaan tehtyä mahdollisimman epäselvä. Ehkä tämä olisi helpompaa seurattavaa jos pohjalle joisi puoli pannullista vahvaa kahvia ja pari energiajuomaa päälle, mutta ilman kehon ulkopuolisia vireystilaa nostattavia aineita tämänkaltainen ohjaustyyli ei toimi lainkaan ainakaan allekirjoittaneelle.
Rasittavat piirteet kameratyöskentelyssä ei valitettavasti jää tähän, sillä myös rauhallisissa kohtauksissa suositaan monin paikoin jatkuvasti liikkeessä olevaa kameraa ilman että se tuottaa katsojalle mitään lisäarvoa. Tarkoitan siis sitä, että jos henkilöt ovat vaikkapa paikallaan niin siitäkin huolimatta kameraa liikutellaan heidän ympärillään ilman että mitään uutta informaatiota sen kautta välittyy katsojalle kohtauksesta. Taustalta ei tule esimerkiksi näkyviin henkilöä joka on olennainen osa kohtausta ja joka nähdään vain kameran kuvakulman pyörittelyn takia, joten tällaisenaan kameran pyörittely tuntuu vain tarpeettomalta itseistarkoitukselliselta liikkeen luomiselta joka on omiaan luomaan turhauttavan levotonta tunnelmaa kokonaisuuteen.
Yksi piirre mistä en erityisemmin perusta tämän tyylilajin elokuvissa on kliseisyys joka ei ole lainkaan uskottavaa tasoa. Tässä tapauksessa James Bondia vastassa on välillä korkean kaliiberin vastustajia, mutta heistä ei ole käytännössä minkäänlaista vastusta hänelle. Vihollisten ammunta on yhtä luokatonta kuin Storm Troopereiden räiskintä Star Warseissa, heillä on selkeä ylivoima mutta Bond onnistuu aina karkoittamaan heidät perästään kuin vettä vain.
Tietenkin tämä on yleistä tämän tyylilajin elokuville, mutta jotenkin se ei itselleni kauhean hyvin toimi. Jos vastassa olisi vähemmän korkean tason osaajia, esimerkiksi perus rikollisia tai rivipoliiseja niin se olisi edes jotenkin toimivampi konsepti kuin se, että vastassa on eliittijoukot joiden kyvyt ovat häpeällisen huonot.
Oli tässä elokuvassa hyvääkin. Räjähdykset olivat asiallisen näköisiä eikä näyttelytyöstäkään ole valittamista eli se oli tasaisen varmaa Hollywood-tason suorittamittamista. Musiikit, ääniefektit, valaistukset ja muut vastaavat tekniset asiat ovat myöskin mallikkaasti hoidettuja kuten ison budjetin elokuvalta osaa odottaakkin.
Quantum of Solace on sanalla sanoen huono elokuva. Kyllä se jossain määrin viihdyttää, mutta huonon ohjauksensa takia se aivan liian usein käy turhauttamaan mikä syö katsojakokemusta tarpeettoman paljon.
Ensikohtaaminen avaruuden olentojen kanssa on hämmästyttävä kokemus
The Day The Earth Stood Still (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Päivä jolloin maailma pysähtyi on vuonna 2008 julkaistu uusintaversiointi vuoden 1951 elokuvasta. Lajityypiltään elokuva on sci-fiä ja sen pääosissa nähdään Keanu Reeves, Jennifer Connelly sekä Jaden Smith.
Maahan on osumassa avaruudesta kovalla vauhdilla lähestyvä esine ja paikalle kerätään Yhdysvaltojen hallituksen toimesta nopeasti useiden eri alojen osaajia tekemään toimintasuunnitelmaa. Esine kuitenkin hidastaa vauhtiaan ja laskeutuu hallitusti ihmisten keskuuteen. Maan päälle saapuu avaruudesta Klaatu-nimeä kantava muukalainen (Keanu Reeves). Ihmiskunnan kohtalonhetken on käsillä, sillä ihmiset ovat tuhonneet planeettaa niin paljon että avaruuden olennot aikovat puuttuvat peliin. Helen Benson (Jennifer Connelly) tahtoo kuitenkin saada Klaatun ymmärtämään että ihmisillä on vielä toivoa ja mahdollisuus muutokseen.
Juonensa osalta The Day The Earth Stood Still on kohtalaisen toimivaa tasoa vaikka se jättääkin katsojan hieman ihmettelemään avaruuden muukalaisten logiikkaa. Muukalaiset ovat katsoneet sivusta ja myös maan päälle soluttautuneina ihmisten toimintaa. He tietävät että ihmiset eivät osaa käyttäytyä järkevästi ja maapalloa kunnioittavasti, mutta he eivät ole itse kuitenkaan kehittyneen teknologiansa avulla tulleet tuomaan parempia ratkaisuja ja estäneet ihmisten tuhoavaa käytöstä vaikka heillä olisi siihen resurssit.
Klaatu kertoo kyllä että ongelma ei ole teknologiassa vaan ihmisissä, mutta jos näin kehittynyt ja ylivoimainen rotu näkee ongelman mutta ei tule näyttäytymään ihmisille avoimesti jo aikaisemmin ja tule kertomaan ratkaisuita herättää se ihmetystä. On tietenkin luultavaa että ihmiset eivät tulisi mitään muuttamaan toiminnassaan, mutta jos sellaista ei edes koeteta ei avaruuden muukalaisten älykkyys vaikuta järin suurelta sekään.
Tarinan edetessä Klaatukin saa havaita ihmisissä olevaa hyvyyttä ja alkaa näkemään heissä vielä toivoa, joten aivan kaikki ihmisyydessä ei ole vialla edes hänen mielestään.
Henkilöitä ja heidän tarinoitaan avataan liian vähän ennen muukalaisten saapumista minkä vuoksi hahmot jäävät merkityksettömän tuntuisiksi ja etäisiksi. Heistä kyllä saa tarpeeksi informaatiota jotta voi itse muodostaa käsityksen, mutta tunnesidettä ei liian vähäisen tarinan rakentamisen vuoksi kerkeä muodostumaan. Hahmot tuntuvat pintapuoleisilta ja stereotyyppisiltä eikä heidän kohtalonsa lopulta kiinnosta kovinkaan paljoa.
Vuonna 2025 katsottuna efektit ovat tässä vanhanaikaisen tuntuiset. Näyttävämpiä visuaalinen puoli olisi voinut antaa lisää tunnelmaa tähän, mutta tällaisenaan efektit jättävät katsojan kylmäksi.
Kokonaisuutena The Day The Earth Stood Still on hieman keskinkertaista elokuvaa heikompi suoritus. Se on juonensa ja hahmojensa osalta liian kliseinen eikä edes erikoistehosteet tuo lisäarvoa katselukokemukseen. Kyllä tämän jaksaa ongelmitta silti katsoa joten ei se aivan luokattoman huonokaan ole.
Bryan Mills (Liam Neeson) keskustelemassa prostituoidun kanssa jotta pääsisi ihmiskaupan tekijöiden jäljille
Pierre Morelin ohjaama Taken on toimintaelokuva vuodelta 2008. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Maggie Grace, Famke Janssen sekä Arben Bajraktaraj.
Entisen CIA:n agentin Bryan Millsin (Liam Neeson) tytär Kim (Maggie Grace) tahtoo lähteä ystävänsä kanssa Pariisiin. Koska Kim on vielä 17-vuotias pitää hänen saada isänsä allekirjoittama lupa matkaa varten. Bryan on ylisuojeleva tytärtään kohtaan eikä tahtoisi päästää häntä matkalle, mutta lopulta hän antaa kuitenkin luvan. Hänelle selviää myöhemmin että Kim on aikonut todellisuudessa kiertää euroopassa useammassakin maassa seuraamassa U2-yhtyeen kiertuetta, mutta kiertueen seuraaminen jää haaveeksi kuitenkin jo ensimmäisellä etapilla sillä Kim ja ystävänsä Amanda (Katie Cassidy) joutuvat kaapatuiksi ihmiskauppiaiden toimesta. Bryan ei jää odottamaan että virkavalta selvittäisi asian vaan lähtee itse Pariisiin etsimään tytärtään ennen kuin on liian myöhäistä.
Takeniin on saatu mahdutettua mukaan monta lajityyppinsä kliseetä – ex-vaimo, entinen CIA-agentti, tytär ja tietenkin pelastusoperaatio. Olisi joskus mielenkiintoisempaa mikäli tarina kertoisi virassa olevasta CIA-agentista jolle ei ole tullut avioeroa, mutta ehkäpä agentin työ on sellaista että se johtaa aina avioeroon – ainakin elokuvissa. Onneksi kliseisyys ei pilannut kuitenkaan tätä elokuvaa, sillä toteutus on erittäin onnistunutta.
Tarina etenee hyvällä rytmillä. Rauhalliset kohtaukset ovat rauhallisia eikä niitä kiirehditä tarpeettomasti jonka ansiosta toiminnalliset kohtaukset tuntuvat merkityksellisemmiltä.
Henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan kerrotaan katsojalle tarpeeksi ennen kuin heille alkaa tapahtumaan mitään jolloin katsojalla on jo jonkinlaista kosketuspintaa henkilöihin. Hyvä niin. Jonkinlaisen edes jossain määrin merkityksellisen kosketuspinnan syntyminen katsojalle onkin olennaista, sillä ilman sitä henkilöiden elämä tai kuolema tarinassa ei juurikaan tunnu miltään mikä vesittää koko pelastusoperaation merkityksen tunnun.
Toimintakohtaukset on lajityypille ominaisia ja toimivan tyylikkäitä, vaikka tässäkin on joissain nopeissa kohtauksissa omaan makuuni hivenen liikaa hutiloivan tuntuista kameratyöskentelyä. Onneksi kohtauksien seuraaminen ei kuitenkaan käynyt niiden vuoksi vaikeaksi joten kameratyö toimii tehokeinona.
Teemansa vuoksi elokuva tuntui paikoitellen joissain kohtauksissa jopa ahdistavalta. Vaikka katsojakokemuksen kannalta epämukavat tunteumukset eivät ole mukavia, on tämä elokuvallisesti sinänsä hyvä asia, sillä siitä voi päätellä myös sen että toteutus on ollut onnistunutta. Painostava tai ahdistava tematiikka huonolla toteutuksella ei todennäköisemmin aiheuta toivottua tunnetilaa vaan kohtaus tuntuisi lähinnä koomiselta.
Kaikista kliseistään huolimatta kokonaisuutena Taken on erinomainen elokuva omassa lajityypissään.
Valaistus ja tunnelma on found footage -elokuvalle uskottavaa
Cloverfield on vuonna 2008 julkaistu kauhu/katastrofielokuva. Ohjauksesta on vastannut Matt Reeves ja pääosissa nähdään T.J. Miller, Michael Stahl-Davis, Mike Vogel, Lizzy Caplan, Jessica Lucas sekä Odette Annable.
Rob (Michael Stahl-Davis) on muuttamassa Japaniin ja hänen läheisensä järjestävät hänelle lähdön kunniaksi yllätysjuhlat. Juhlavieraita kuvataan ja haastatellaan videolle jotta Rob saisi itselleen muistoja ystävistä matkalleen, mutta kesken juhlien New Yorkissa alkaa tapahtumaan yllättäviä asioita ja niinpä videokameran jonka tarkoitus oli kuvata juhlahumua päätyykin dokumentoimaan eloonjäämistaisteluita katastrofin keskellä.
Cloverfield on mielenkiintoinen elokuva, eikä vähiten poikkeuksellisen tyylinsä vuoksi. Se on tyylilajiltaan found footage -kauhua, eli se on kuvattu siten että katsojalle luodaan mielikuva siitä että se mitä katsoja näkee on aitoa ja dokumentaarista kuvausta tapahtumista ja katsoja pääsee näkemään sen löydetyltä kadonneelta nauhalta. Valtavirrassa tunnetuimpia tämän tyylilajin elokuvia luultavamminkin on Blair Witch Project, joten mikäli elokuva on tuttu saa siitä mielikuvan minkä tyylistä kuvausta ja tarinankerrontaa Cloverfieldissä nähdään.
Tarina on mielenkiintoinen ja sen kuljetus on aidon tuntuista. Robin ihmissuhteeseen liittyvä draama ennen katastrofin alkua antaa uskottavan tuntuisen insentiivin hänen ja muiden hänen mukanaan olevien henkilöiden toimintaan kriisin aikana.
Näyttelytyö on kautta linjan hyvää ja henkilöt tuntuvat uskottavilta. Tämä on tärkeää etenkin tämän tyylilajin elokuvassa, sillä teennäisen tuntuinen näyttely on omiaan rikkomaan immersion kadonneesta kotivideosta.
Tarina joka on pyritty luomaan siten kuin se olisi videokameralla kuvattua myös tuntuu siltä katsojallekin
Pidempään blogista elokuva-arvosteluitani lukeneet saattavat tietää että en ole pääsääntöisesti huojuvan ja heiluvan kameratyöskentelyn ystävä, mutta tämän elokuvan kohdalla asia on täysin toisin. Kamera huojuu ja heiluu lähes koko elokuvan ajan, mutta tämä ei pääsääntöisesti häiritse katselukokemusta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämänkaltaisten filmatisointien tapauksessa kameran nopeakin heilunta on ehdoton välttämättömyys uskottavuuden luomiseksi. Ainoat kohdat missä tämä hieman häiritsi oli ne joissa meinasi melkein tulla jo huono olo, mutta tämänkaltaisia kohtauksia oli onneksi todella vähän.
Äänet on toteutettu hyvin ja visuaaliset erikoisefektitkin ovat hyvin toteutettuja. Tietenkin monessa kohdassa visuaalisten efektien laatua on vaikeaa arvioida nopean kameratyöskentelyn vuoksi, mutta sen verran mitä katsoja kerkeää niitä näkemään onnistuvat ne tukemaan tarinaa viemättä huomiota niihin. Hyvä niin.
Kokonaisuutena Cloverfield yllätti itseni erittäinkin positiivisesti. Se on tyylillä toteutettu katastrofielokuva jonka poikkeuksellinen ohjaustyyli tekee siitä mieleenpainuvan katselukokemuksen. Elokuva pääsi myös Suosituksia-sivulleni.
