Tag: Vuoden 2008 elokuva

  • Leffalauantai: The Day The Earth Stood Still (Päivä jolloin maailma pysähtyi)

    Ensikohtaaminen avaruuden olentojen kanssa on hämmästyttävä kokemus

    The Day The Earth Stood Still (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Päivä jolloin maailma pysähtyi on vuonna 2008 julkaistu uusintaversiointi vuoden 1951 elokuvasta. Lajityypiltään elokuva on sci-fiä ja sen pääosissa nähdään Keanu Reeves, Jennifer Connelly sekä Jaden Smith.

    Maahan on osumassa avaruudesta kovalla vauhdilla lähestyvä esine ja paikalle kerätään Yhdysvaltojen hallituksen toimesta nopeasti useiden eri alojen osaajia tekemään toimintasuunnitelmaa. Esine kuitenkin hidastaa vauhtiaan ja laskeutuu hallitusti ihmisten keskuuteen. Maan päälle saapuu avaruudesta Klaatu-nimeä kantava muukalainen (Keanu Reeves). Ihmiskunnan kohtalonhetken on käsillä, sillä ihmiset ovat tuhonneet planeettaa niin paljon että avaruuden olennot aikovat puuttuvat peliin. Helen Benson (Jennifer Connelly) tahtoo kuitenkin saada Klaatun ymmärtämään että ihmisillä on vielä toivoa ja mahdollisuus muutokseen.

    Juonensa osalta The Day The Earth Stood Still on kohtalaisen toimivaa tasoa vaikka se jättääkin katsojan hieman ihmettelemään avaruuden muukalaisten logiikkaa. Muukalaiset ovat katsoneet sivusta ja myös maan päälle soluttautuneina ihmisten toimintaa. He tietävät että ihmiset eivät osaa käyttäytyä järkevästi ja maapalloa kunnioittavasti, mutta he eivät ole itse kuitenkaan kehittyneen teknologiansa avulla tulleet tuomaan parempia ratkaisuja ja estäneet ihmisten tuhoavaa käytöstä vaikka heillä olisi siihen resurssit.

    Klaatu kertoo kyllä että ongelma ei ole teknologiassa vaan ihmisissä, mutta jos näin kehittynyt ja ylivoimainen rotu näkee ongelman mutta ei tule näyttäytymään ihmisille avoimesti jo aikaisemmin ja tule kertomaan ratkaisuita herättää se ihmetystä. On tietenkin luultavaa että ihmiset eivät tulisi mitään muuttamaan toiminnassaan, mutta jos sellaista ei edes koeteta ei avaruuden muukalaisten älykkyys vaikuta järin suurelta sekään.

    Tarinan edetessä Klaatukin saa havaita ihmisissä olevaa hyvyyttä ja alkaa näkemään heissä vielä toivoa, joten aivan kaikki ihmisyydessä ei ole vialla edes hänen mielestään.

    Henkilöitä ja heidän tarinoitaan avataan liian vähän ennen muukalaisten saapumista minkä vuoksi hahmot jäävät merkityksettömän tuntuisiksi ja etäisiksi. Heistä kyllä saa tarpeeksi informaatiota jotta voi itse muodostaa käsityksen, mutta tunnesidettä ei liian vähäisen tarinan rakentamisen vuoksi kerkeä muodostumaan. Hahmot tuntuvat pintapuoleisilta ja stereotyyppisiltä eikä heidän kohtalonsa lopulta kiinnosta kovinkaan paljoa.

    Vuonna 2025 katsottuna efektit ovat tässä vanhanaikaisen tuntuiset. Näyttävämpiä visuaalinen puoli olisi voinut antaa lisää tunnelmaa tähän, mutta tällaisenaan efektit jättävät katsojan kylmäksi.

    Kokonaisuutena The Day The Earth Stood Still on hieman keskinkertaista elokuvaa heikompi suoritus. Se on juonensa ja hahmojensa osalta liian kliseinen eikä edes erikoistehosteet tuo lisäarvoa katselukokemukseen. Kyllä tämän jaksaa ongelmitta silti katsoa joten ei se aivan luokattoman huonokaan ole.

  • Leffalauantai: Taken

    Bryan Mills (Liam Neeson) keskustelemassa prostituoidun kanssa jotta pääsisi ihmiskaupan tekijöiden jäljille

    Pierre Morelin ohjaama Taken on toimintaelokuva vuodelta 2008. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Maggie Grace, Famke Janssen sekä Arben Bajraktaraj.

    Entisen CIA:n agentin Bryan Millsin (Liam Neeson) tytär Kim (Maggie Grace) tahtoo lähteä ystävänsä kanssa Pariisiin. Koska Kim on vielä 17-vuotias pitää hänen saada isänsä allekirjoittama lupa matkaa varten. Bryan on ylisuojeleva tytärtään kohtaan eikä tahtoisi päästää häntä matkalle, mutta lopulta hän antaa kuitenkin luvan. Hänelle selviää myöhemmin että Kim on aikonut todellisuudessa kiertää euroopassa useammassakin maassa seuraamassa U2-yhtyeen kiertuetta, mutta kiertueen seuraaminen jää haaveeksi kuitenkin jo ensimmäisellä etapilla sillä Kim ja ystävänsä Amanda (Katie Cassidy) joutuvat kaapatuiksi ihmiskauppiaiden toimesta. Bryan ei jää odottamaan että virkavalta selvittäisi asian vaan lähtee itse Pariisiin etsimään tytärtään ennen kuin on liian myöhäistä.

    Takeniin on saatu mahdutettua mukaan monta lajityyppinsä kliseetä – ex-vaimo, entinen CIA-agentti, tytär ja tietenkin pelastusoperaatio. Olisi joskus mielenkiintoisempaa mikäli tarina kertoisi virassa olevasta CIA-agentista jolle ei ole tullut avioeroa, mutta ehkäpä agentin työ on sellaista että se johtaa aina avioeroon – ainakin elokuvissa. Onneksi kliseisyys ei pilannut kuitenkaan tätä elokuvaa, sillä toteutus on erittäin onnistunutta.

    Tarina etenee hyvällä rytmillä. Rauhalliset kohtaukset ovat rauhallisia eikä niitä kiirehditä tarpeettomasti jonka ansiosta toiminnalliset kohtaukset tuntuvat merkityksellisemmiltä.

    Henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan kerrotaan katsojalle tarpeeksi ennen kuin heille alkaa tapahtumaan mitään jolloin katsojalla on jo jonkinlaista kosketuspintaa henkilöihin. Hyvä niin. Jonkinlaisen edes jossain määrin merkityksellisen kosketuspinnan syntyminen katsojalle onkin olennaista, sillä ilman sitä henkilöiden elämä tai kuolema tarinassa ei juurikaan tunnu miltään mikä vesittää koko pelastusoperaation merkityksen tunnun.

    Toimintakohtaukset on lajityypille ominaisia ja toimivan tyylikkäitä, vaikka tässäkin on joissain nopeissa kohtauksissa omaan makuuni hivenen liikaa hutiloivan tuntuista kameratyöskentelyä. Onneksi kohtauksien seuraaminen ei kuitenkaan käynyt niiden vuoksi vaikeaksi joten kameratyö toimii tehokeinona.

    Teemansa vuoksi elokuva tuntui paikoitellen joissain kohtauksissa jopa ahdistavalta. Vaikka katsojakokemuksen kannalta epämukavat tunteumukset eivät ole mukavia, on tämä elokuvallisesti sinänsä hyvä asia, sillä siitä voi päätellä myös sen että toteutus on ollut onnistunutta. Painostava tai ahdistava tematiikka huonolla toteutuksella ei todennäköisemmin aiheuta toivottua tunnetilaa vaan kohtaus tuntuisi lähinnä koomiselta.

    Kaikista kliseistään huolimatta kokonaisuutena Taken on erinomainen elokuva omassa lajityypissään.

  • Leffalauantai: Cloverfield

    Valaistus ja tunnelma on found footage -elokuvalle uskottavaa

    Cloverfield on vuonna 2008 julkaistu kauhu/katastrofielokuva. Ohjauksesta on vastannut Matt Reeves ja pääosissa nähdään T.J. Miller, Michael Stahl-Davis, Mike Vogel, Lizzy Caplan, Jessica Lucas sekä Odette Annable.

    Rob (Michael Stahl-Davis) on muuttamassa Japaniin ja hänen läheisensä järjestävät hänelle lähdön kunniaksi yllätysjuhlat. Juhlavieraita kuvataan ja haastatellaan videolle jotta Rob saisi itselleen muistoja ystävistä matkalleen, mutta kesken juhlien New Yorkissa alkaa tapahtumaan yllättäviä asioita ja niinpä videokameran jonka tarkoitus oli kuvata juhlahumua päätyykin dokumentoimaan eloonjäämistaisteluita katastrofin keskellä.

    Cloverfield on mielenkiintoinen elokuva, eikä vähiten poikkeuksellisen tyylinsä vuoksi. Se on tyylilajiltaan found footage -kauhua, eli se on kuvattu siten että katsojalle luodaan mielikuva siitä että se mitä katsoja näkee on aitoa ja dokumentaarista kuvausta tapahtumista ja katsoja pääsee näkemään sen löydetyltä kadonneelta nauhalta. Valtavirrassa tunnetuimpia tämän tyylilajin elokuvia luultavamminkin on Blair Witch Project, joten mikäli elokuva on tuttu saa siitä mielikuvan minkä tyylistä kuvausta ja tarinankerrontaa Cloverfieldissä nähdään.

    Tarina on mielenkiintoinen ja sen kuljetus on aidon tuntuista. Robin ihmissuhteeseen liittyvä draama ennen katastrofin alkua antaa uskottavan tuntuisen insentiivin hänen ja muiden hänen mukanaan olevien henkilöiden toimintaan kriisin aikana.

    Näyttelytyö on kautta linjan hyvää ja henkilöt tuntuvat uskottavilta. Tämä on tärkeää etenkin tämän tyylilajin elokuvassa, sillä teennäisen tuntuinen näyttely on omiaan rikkomaan immersion kadonneesta kotivideosta.

    Tarina joka on pyritty luomaan siten kuin se olisi videokameralla kuvattua myös tuntuu siltä katsojallekin

    Pidempään blogista elokuva-arvosteluitani lukeneet saattavat tietää että en ole pääsääntöisesti huojuvan ja heiluvan kameratyöskentelyn ystävä, mutta tämän elokuvan kohdalla asia on täysin toisin. Kamera huojuu ja heiluu lähes koko elokuvan ajan, mutta tämä ei pääsääntöisesti häiritse katselukokemusta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämänkaltaisten filmatisointien tapauksessa kameran nopeakin heilunta on ehdoton välttämättömyys uskottavuuden luomiseksi. Ainoat kohdat missä tämä hieman häiritsi oli ne joissa meinasi melkein tulla jo huono olo, mutta tämänkaltaisia kohtauksia oli onneksi todella vähän.

    Äänet on toteutettu hyvin ja visuaaliset erikoisefektitkin ovat hyvin toteutettuja. Tietenkin monessa kohdassa visuaalisten efektien laatua on vaikeaa arvioida nopean kameratyöskentelyn vuoksi, mutta sen verran mitä katsoja kerkeää niitä näkemään onnistuvat ne tukemaan tarinaa viemättä huomiota niihin. Hyvä niin.

    Kokonaisuutena Cloverfield yllätti itseni erittäinkin positiivisesti. Se on tyylillä toteutettu katastrofielokuva jonka poikkeuksellinen ohjaustyyli tekee siitä mieleenpainuvan katselukokemuksen. Elokuva pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

  • Leffalauantai: Burn After Reading

    Brad Pitt roolissaan Chad Feldheimerinä

    Burn After Reading on veljeskaksikko Ethan ja Joel Coenin ohjaama komediallinen rikosdraama vuodelta 2008. Pääosissa nähdään Brad Pitt, George Clooney, Frances McDormand, John Malkovich sekä Tilda Swinton.

    CIA:lla työskennellyt Osbourne Cox (John Malkovich) siirretään syrjään työtehtävistään alkoholiongelman vuoksi. Osbournen vaimo Katie (Tilda Swinton) ei ota asiaa kevyesti ja pian hän on jo suunnittelemassa avioeroa. Syynä eroon kuitenkaan tuskin on ainoastaan miehensä työttömyys vaan kuvioihin hänellä itsellään mahtuu salasuhde yhteisen perhetuttavan Harryn (George Clooney) kanssa.

    Samaan aikaan toisaalla eräänä päivänä kuntosalilta löytyy salaperäinen CD jossa vaikuttaa olevan huippuluokan salaista tietoa. Kuntosalin työntekijä Chad (Brad Pitt) aikoo yhdessä kollegansa Linda Litzken (Frances McDormand) ottaa yhteyttä CD:n tietoja mahdollisesti omistavaan tahoon. Tuo taho on Osbourne Cox ja pian useiden ihmisten elämänpolut alkavat risteämään.

    Linda Litzken roolissa Frances McDormand

    Komediankin lajityyppiin kuuluvaksi listattu Burn after reading on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu rikos/draamaelokuva, mutta sen komediallisuudesta voi olla montaa mieltä. Paikoitellen siitä löytyy mustan komedian sävyjä ja kokonaisuutena tarinan absurdeissa tapahtumissa on kyllä reilusti ironiaa, mutta tällaisenaan en tätä osaa komediaksi sijoittaa. Humoristisempaa elokuvaa etsivälle ei tätä aivan ensimmäisenä tulisi ehdotettua.

    Pidin kuinka hyvin käsikirjoituksessa oli kirjoitettu erilaisista taustoista tulevien ihmisten elämäntarinoiden yhteen nivoutuminen. Roolihahmot ovat mielenkiintoisia ja näyttelytyö kaikin puolin toimivaa joten perus varmaan Hollywood-tasoa on nähtävissä alusta loppuun saakka. Ohjauksellisestikaan tästä ei mitään valittamisen aihetta löydä.

    Elokuvan loppu on toimiva ja tuo jollain muotoa tunnelmaltaan mieleen Coenin veljesten vuoden 1998 komedian The Big Lebowski sekä samojen ohjaajien vuoden 2007 parhaan elokuvan Oscarin kahmaisseen No Country For Old Manin, sillä myöskään tässä asioita ei liikoja selitellä ja kaiken jälkeen käteen katsojalle jää elämän epävarmuus ja satunnaisuudelta tuntuvien tapahtumaketjujen hämmentävä lopputulema.

    Kokonaisuutena tämä elokuva on viihdyttävä, mutta se jättää silti kaipaamaan jotain enemmän. Kuitenkin tällaisenaankin tämän katsoo kerran tai vaikka useammankin.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 315 576 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Superhero Movie

    Rick Riker (Drake Bell)

    Superhero Movie (IMDB) on Craig Mazinin ohjaama komedia vuodelta 2008 ja sen pääosarooleissa nähdään Drake Bell, Sara Paxton sekä Leslie Nielsen.

    Tarina kertoo Rick Rikeristä (Drake Bell) joka on salaa rakastunut naapurinaan asuvaan Jill Johnsoniin (Sara Paxton). Valitettavasti Rick ei ole roheimmasta päästä lähestyessään naisia ja niinpä salainen rakkaus pysyy salaisuutena aina siihen saakka kun hän luokkansa kanssa ollessaan laboratoriossa tulee radioaktiivisen sudenkorennon puraisemaksi jonka jälkeen hänen maailmansa muuttuu. Rick saa puremisen myötä itsellensä supervoimia jotka auttavat häntä oikeuden puolustamisesa kuin myös oman epävarmuutensa voittamisessakin.

    Mikäli koskaan on katsonut Spider-Man-elokuvia on tarina jo entuudetaan tuttu, sillä Superhero Movie ottaa tarinansa melkoisen suoraan Peter Parkerin kokemuksista mutta vääntää niitä parodian keinoin huumorin muottiin. Toki mukaan on otettu yksittäisiä viittauksia X-Menistä sekä Batmanistakin, mutta suuret suuntaviivat seuraavat hämähäkkimiehen vanavedessä.

    Jill Johnson (Sara Paxton) odottamassa suudelmaa

    Toisinaan on mukavaa katsoa elokuvia joiden tarina parodioi suruttoman häpeilemätömästi monelle tuttuja tarinoita ja näihin hetkiin Superhero Movie toimii tarpeeksi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä, se rakentaa konseptinsa Spider-Man elokuvien pohjalle niin selkeästi että jokainen kyseisiä elokuvia nähnyt voi siitä löytää yhtymäkohdat unohtamatta kuitenkaan yksittäisiä viittauksia myös muihin tunnettuihin supersankarielokuviin.

    Jos ensimmäistä Spider-Man elokuvaa ei ole nähnyt, jää parodiallinen anti tämän elokuvan osalta hieman ontoksi. Se toimii kyllä yksittäisenä elokuvanakin tarpeeksi hyvin että siitä voi saada viihdettä, mutta selkeät rinnastukset parodiansa kohteeseen auttavat rakentamaan kokonaisuudesta merkittävästi paremman.

    Missään vaiheessa tämä elokuva ei yllä erityisen hyvälle tasolle, mutta kautta linjan se pitää kuitenkin yllä sopivan viihdyttävää tasoa että sen katsomista ei tullut ainakaan itseni kaduttua. Myönnettäköön että monin paikoin huumori on myös levotonta ja huonoa joka ei erityisemmin itseäni ainakaan naurata, mutta monin paikoin överiksi vedetty läpäheitto saa aikaan spontaanin naurureaktion.

    Superhero movie on kautta linjan huumoria joka ei missään vaiheessa erityisen paljoa rakenna älykkään tason varaan, mutta mikäli allekirjoittaneen tavoin suoraviivainen junttimainen huumori iskee on tässä elokuvassa tarpeeksi piirteitä mikä jaksaa viihdyttää.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 63 175 annettuun ääneen”]4,5/10[/simple_tooltip])