Aleksin Blogi

Tag: Vuoden 2008 elokuva

  • Leffalauantai: Eden Lake

    Jenny (Kelly Reilly)

    Eden Lake (IMDB) on brittiläinen vuonna 2008 julkaistu kauhu/trilleri jonka ohjauksesta on vastannut James Watkins. Watkinsin ohjausuralle mahtuu ainoastaan kolme elokuvaa joista Eden lake on ensimmäinen. Lisäksi hän on ohjannut McMafia televisiosarjaa useita jaksoja sekä yhden jakson myös Black Mirroria (Jakso Shut up and dance).

    Pääosarooleissa elokuvassa nähdään Kelly Reilly joka on nähty myös Caroline Bingeyn roolissa elokuvassa Pride & Prejudice sekä Michael Fassbender joka tunnetaan myös elokuvasta Steve Jobs. Lisäksi isossa rooleissa nähdään Jack O’Connell, Finn Atkins, Jumayn Hunter sekä Thomas Turgoose.

    Elokuvan juonessa kerrotaan pariskunnasta Jennystä (Kelly Reilly) sekä Stevestä (Michael Fassbender) jotka lähtevät rauhaisaan viikonlopun viettoon Eden Lake -nimellä tunnetulle järvelle. Pariskunnan harmiksi rauhaisa viikonloppuelämä uhkaa jäädä kaukaiseksi haaveeksi paikalla mesoavan nuorisojengin vuoksi. Pariskunnalla tulee nuorison kanssa erimielisyyksiä ja pian yhteenotolta ei enää voida välttyä.

    Pariskunta saa huomata että Eden Laken nuorison kanssa napit vastakkain joutuminen on paljon pahempi tilanne kuin normaalisti nuorten kanssa riitoihin joutuminen ja pian alkaakin eloonjäämiskamppailu jossa sairaaseen kidutukseen ja väkivaltaan kykenevä nuoriso näyttää kuka alueella määrää.

    Steve (Michael Fassbender)

    Eden Lake on tarinaltaan toimiva ja sangen mielenkiintoinen vaikkakin se on samaan aikaan myös erittäin sairas ja vastenmielinen. Se on niitä elokuvia joissa kauhu nojaa uhkakuvaan joka voisi todellisuudessakin tapahtua ja sen myötä se voi olla kokemuksena merkittävästi monia muita kauhuelokuvien lajeja ahdistavampaa.

    Väkivallan ja voimakkaiden kohtauksien takaa elokuvasta löytyy kuitenkin merkittävästi enemmänkin ajattelemisen aihetta joka saa tämän elokuvan erottumaan edukseen. Sen kuvaus häiriintyneestä ja sairaasta nuorisosta on toteutettu hyvin ja se antaa katsojalleen mielenkiintoisen vaikkakin pintapuoleisen kuvauksen heidän kotioloistaan. Perheenjäsenten lyhyistäkin kuvauksista huolimatta heidän persoonistaan saa tarpeeksi paljon irti jotta katsojana voi ymmärtää syitä ja seurauksia häiriintyneelle käytökselle.

    Erityisen paljon pidin elokuvassa sen nuorisojengissä tapahtuvan henkilöhahmojen välisestä dynamiikasta ja sen toimivasta kuvauksesta. Porukasta erottuu selkeästi johtohahmo jonka ympärillä kaikki muut pyörivät, mutta tilanteen eskaloiduttua yli terveiden rajojen muiden mukana olijoiden epävarmuus ja halu perääntyä joutuu kuitenkin kohtaamaan johtohahmon auktoriteetin ja oman heikkouden nousta sitä vastustamaan.

    Paige (Finn Atkins) ja Cooper (Thomas Turgoose)

    Mikäli normaalisti katsoo tämän tyylilajin elokuvia on tämä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Sen ohjaus on hyvä, sen tarina on kiinnostava ja näyttelytyö on erinomaista. Se onnistuu luomaan ahdistavan ja painostavan ilmapiirin suhteellisen realistisella ilmaisutyylillään ja on siten omiaan olemaan kauhun lajityypissä merkittävästi säväyttävämpi kokemus kuin monet muut kauhun alalajit. Lisäksi sen henkilöiden välisten suhteiden kuvaukset ovat merkittävästi parempaa tasoa kuin suurimmassa osassa elokuvia mitä olen nähnyt muissakaan lajityypeissä.

    Eden Lake on omassa lajityypissään erinomainen elokuva jota on helppoa suositella kaikille tämänkaltaisia kauhuelokuvia katsoville. Kuitenkin sen sisältämät ahdistavat, painostavat ja järkyttävätkin kohtaukset ovat sellaisia että aivan varauksetta tätä ei pysty muille suosittelemaan.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 68 570 annettuun ääneen”]6,8/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Jumper

    David (Hayden Christensen)

    Jumper (IMDB) on vuonna 2008 ensi-iltansa nähnyt toiminnallinen seikkailu sci-fi jonka on ohjannut mm. Bourne Identityn ja Mr. & Mrs. Smithin ohjauksestakin vastannut Doug Liman. Pääosassa elokuvassa nähdään mm. Star Warsin episodissa II ja III Luke Skywalkerin roolissa nähty Hayden Christensen. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Rachel Bilson, Jamie Bell sekä Samuel L. Jackson.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan David Ricestä (Hayden Christensen), pojasta joka huomaa vahingossa hengenvaaralliseen tilanteeseen päädyttyään omaavansa kyvyn teleporttailla paikasta toiseen. Opittuaan kuinka hän voi kontrolloida kykyään hän alkaa käyttämään sitä itseään miellyttäviin tarkoituksiin kuten pankkiryöstöihin. Jossain vaiheessa hän muuttaa muualle kotiseuduiltaan ja elää kohtalaisen leveää elämää pankkiryöstöistä tienaamillaan rahoilla.

    David on ollut lapsuudestaan saakka rakastunut Millieen (Rachel Bison) ja eräänä päivänä hän palaa kotiseuduilleen etsiäkseen hänet. Käy ilmi että Millie on yhä kotikylällään ja työskentelee siellä paikallisessa baarissa jonne David hakeutuu nähdäkseen hänet. Vähitellen David saa tutustuttua Millieen ja heillä vaikuttaisi syntyvän jotain tuttavuutta lähempää.

    Jotta Davidin elämä ei olisi liian helppoa ja onnellista selviää hänelle että teleporttauskykyjä omaavia hyppääjiä on olemassa myös muitakin ja heitä koetetaan tappaa paladiineiksi kutsuttujen henkilöiden toimesta. Vähitellen paladiinit aiheuttavat tappamishalullaan mutkia Davidin elämään ja alkavat olemaan vaaraksi myös Millielle.

    Millie (Rachel Bilson)

    Jumper on elokuvana idean tasolla mielenkiintoinen filmi joka menettää hohtonsa ja kiehtovuutensa löydettyään tiensä valkokankaalle. Vaikka juoni itsessään on mielenkiintoinen sen sisältämät typerät epäloogisuudet syövät viihdyttävyyttä merkittävissä määrin saaden elokuvan kääntymän lähinnä turhauttavan puuduttavaksi rainaksi.

    Elokuvassa itselleni tökki kohtalaisen monikin asia joita yhtenä oli henkilöhahmojen tylsyys ja mitäänsanomattomuus. Kenestäkään hahmosta ei saa minkäänlaista otetta vaan jokainen tuntuu tusinahahmolta vailla tunnetta.

    Toinen mikä aiheutti lähinnä turhautumista oli tarina joka jättää olennaisista piirteistä aivan liikaa kertomatta. Keitä olivat ne mystiset paladiinit ja miksi ihmeessä he haluavat tappaa näitä hyppääjiä? Miksi hyppääjät ovat edes olemassa, mistä he ovat tulleet, mistä he ovat saaneet kykynsä ja mistä myös nuo heitä metsästävät paladiinit ovat tulleet?

    Eniten kuitenkin aivoja nyrjäyttävä piirre tulee sen henkilöiden typeryydestä kykynsä käytössä. Jos ja kun he osaavat teleportata vaikka maailman toiselle puolelle, miksi paladiinien ilmestyessä tappamaan heitä he teleporttailevat pakoon aina vain muutaman metrin välein kauemmaksi eivätkä kerralla hyppää vaikka Utsjoelle, Timbuktuun tai vaikkapa Nairobiin jossa olisivat niin kaukana että olisivat turvassa?

    Paladiini Roland (Samuel L. Jackson)

    Lisäksi turhautuneita huokauksia elokuva kerää myös tilanteissa joissa hyppääjät siirtyvät väkijoukon keskelle mahdollisesti kiitettävän näyttävän sisääntulon kera sillä ympärillä olevat ihmiset eivät vaikuta mitenkään erityisen hämmentyneiltä, kauhistuneilta tai miltään muultakaan sellaiselta mitä normaalilta ihmiseltä voisi odottaa. Samoin myöskään Millie ei vaikuta mitenkään hämmentyneeltä, järkyttyneeltä tai erityisen ihmettelevältäkään kun hänet teleportataan mukana paikkasta toiseen vaan tilanne vaikuttaa hänestä täysin normaalilta tapahtumalta.

    Elokuvallisesti Jumper on suhteellisen mitäänsanomaton tuttavuus. Se on kyllä katsottava ja se on elokuvallisilta elementeiltään tavallisen toimivaa tasoa, mutta sen järjettömät epäloogisuudet ja tunteetttomuus vie tarinasta viehätystä niin paljon että elokuva kääntyy keskivertoa huonomman elokuvan puolelle lajityypissään.

    Arvosana: 3/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 267 700 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: 27 Dresses (27 Dresses – Hääkuumetta)

    Jane (Katherine Heigl)

    27 Dresses (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty muotoon 27 Dresses – Hääkuumetta on Katherine Heiglin tähdittämä romanttinen komedia jonka on ohjannut Anne Fletcher.

    Fletcherin muihin ohjauksiin lukeutuu mm. The Proposal joten kyseessä ei ole ensimmäinen romanttinen elokuva jonka ohjauksessa nähdään Fletcherin kädenjälkeä eikä myöskään Katherine Heiglille kyseinen elokuvan tyyli ole tuntematon. Aikaisemmin olen täällä blogissa arvostellut kaksi muuta Heiglin tähdittämää romanttista elokuvaa (The Ugly Truth sekä New year’s eve) joten tuttua ja turvallista romanttista elokuvaa oli odotettavissa.

    Tarinansa osalta 27 Dresses kertoo ainaisena morsiusneitona pysyvästä Janesta (Katherine Heigl) joka on salaisesti rakastunut pomoonsa Georgeen (Edward Burns). Janen sisko Tess (Malin Akerman) saapuu toisesta kaupungista vierailemaan hänen luokseen muutamaksi viikoksi ja tietämättä siskonsa tunteista Georgea kohtaan tutustuu hän itse Georgeen ja rakastuu häneen eikä tunne jää yksipuoleiseksi. Tilanne on epämukava ja kiusallinen Janelle mutta hän pystyy kuitenkin elämään asian kanssa.

    Tess (Malin Akerman)

    Pian Janen elämään astuu myös toimittaja Kevin (James Marsden) joka hääaiheisia artikkeleita hän on lukenut jo pidemmän aikaa. Tutustuttua selviää että Kevin vaikuttaa merkittävästi kyynisemmältä kuin mitä hänen kirjoittamistaan teksteistään voisi uskoa. Vähitellen Janen ja Kevinin välit alkavat lämmetä samaan aikaan kun sisarensa välit lämpenevät Georgeen. George ja Tess päättävät avioitua ja pian ikuisella morsiusneidolla on edessään häiden järjestäminen siskolleen ja miehelle jota hän on salaa rakastanut jo pidemmän aikaa.

    27 Dresses on kaikilta osiltaan perinteinen kepeä romanttinen hömppäelokuva joka ei omassa lajityypissään eroa juurikaan muista vastaavista teoksista, ei hyvässä eikä sen enempää pahassakaan. Juoni on ennalta arvattava ja kliseinen, siinä on lajityypilleen yllättäviksi käänteiksi perinteiseen tapaan vähemmän yllättäviä käänteitä ja ennen kaikkea siinä on lämminhenkistä hyvää mieltä mukaan mahtuvan draaman seassa.

    Näyttelytyö elokuvassa on perinteisen hyvää tasoa. Katherine Heigl on osaava näyttelijä joka soveltuu varsin hyvin kepeiden romanttisten elokuvien päätähdeksi eikä James Marsdenin roolisuorituksessakaan ole moittimista. Henkilöhahmot jäävät toki yhtä etäisiksi mitä muissakin kepeällä ja viihdyttävällä otteella tehdyissä romanttisissa elokuvissa on tapana, mutta tätä toki ei pidä nähdä moitteena elokuvaa kohtaan – enemmänkin kyseessä on lajityypille olennainen ominaispiirre joka kuuluu asiaan.

    Kevin (James Marsden)

    Tekninen toteutus elokuvassa on perushyvää Hollywood-tasoa eli kaikki elokuvan peruselementit toimivat ja pitävät hyvin pakan kasassa. Kamerakulmia käytetään perinteisillä tavoilla jonka ansiosta katsojan on helppoa seurata tarinan kuljetusta, henkilöhahmoja on sopivasti mutta ei liikaa, juonesta kerrotaan kaikki olennainen ja aivot voi jättää rennosti narikkaan kun käpertyy sohvan nurkkaan katsomaan viihdettä.

    Kokonaisuutena 27 Dresses on omassa lajityypissään hyvä ja viihdyttävä elokuva jonka voi katsoa useammankin kerran. Mikäli romanttiset elokuvat ovat lajityyppinä millään muotoa kiinnostavia on tämä elokuva tuttu ja turvallinen valinta, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat ei ole oma juttu ei tämänkään katsomatta jättämisellä menetä mitään elokuvahistoriallisesti merkittävää.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 139 103 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Vicky Cristina Barcelona

    Scarlett Johansson roolissaan Cristinana

    Vicky Cristina Barcelona on Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama romanttinen draamaelokuva vuodelta 2008. Elokuvan pääosarooleissa nähdään Rebecca Hall, Scarlett Johansson ja Javier Bardem.

    Elokuvassa ystävättäret Vicky ja Cristina lähtevät kesälomallaan Barcelonaan. Siinä missä Vicky (Rebecca Hall) on rauhallinen ja seesteinen vakaata elämää elävä ja sitä haluava nainen on Cristina (Scarlett Johansson) luonteeltaan paljon spontaanimpi ja seikkailunhaluisempi tapaus. He lähtevät yhdessä viettämään iltaa ja tutustuvat illan mittaan taitelija Juan Antonioon (Javier Bardem). Juan houkuttelee naisia matkaansa viikonlopuksi ja Vickyn vastahankaisuudesta huolimatta Cristina saa ystävättärensä puhuttua ympäri spontaanille viikonloppureissulle Juanin matkaan.

    Matka ei mene kuitenkaan Cristinan osalta täysin putkeen ja hän joutuu jäämään vuoteen omaksi sairastuttuaan ja näin Vicky lähtee kahden Juanin kanssa katselemaan paikkoja. Vicky ja Juan tulevat kuitenkin lopulta asiallisesti juttuun ja reissu ei menekään niin ankeaksi kuin mitä Vicky on alunperin kuvitellut.

    Vicky (Rebecca Hall) ja miehensä Doug (Chris Messina)

    Vicky on pidemmän aikaa jo tiennyt että haluaa säännöllistä ja rauhaisaa tasaisen turvallista elämää. Hän on kihloissa ja menossa naimisiin mutta ollessaan päivän kahden Juanin kanssa hän huomaa itsestään piirteitä jotka eivät kuitenkaan mene yhteen hänen halunsa tasaiseen tuttuun ja ennalta arvattavaan elämään.

    Myöhemmässä vaiheessa kuitenkin Juanin ja Cristinan välit lämpenevät enemmänkin ja Cristina muuttaa Juanin luo. Hieman myöhemmin kuvioihin astuu myös hieman epävakaa Juanin entinen nainen, Maria Elena (Penélope Cruz), joka majoittuu myös heidän kanssaan asumaan. Cristina, Maria ja Juan oppivat elämään kolmistaan ja löytävät uudenlaista inspiraatiota suhteidensa kautta taiteeseensa.

    Maria Elena (Penélope Cruz) ja Juan Antonio (Javier Bardem)

    Vicky Cristina Barecelona oli omaan makuuni toimiva elokuva. Sen tarina oli toimivaa tasoa ja siinä oli ennalta-arvattavien juonikuljetusten lisäksi myös keskiverrosta elokuvasta hieman poikkeaviakin käänteitä. Pidin myös siitä kuinka hahmoihin oli saatu jonkinlaista persoonallisuutta ja tuntumaa ilman tarpeettoman suuria selittelyitä.

    Tarinan kannalta fokus pysyi selkeästi relevanteimmissa hahmoissa vaikkakin myös muutamia sivuhahmoja esiteltiin kevyen pintapuoleisesti. Pääosin sivuhahmot toivat pientä lisää tarinaan ja hieman syvyyttä päähenkilöiden kuvaukseen mutta siltikin suurin osa sivuhahmoista tuntui täysin tarpeettomilta ja ylimääräisiltä tuodakseen kovin suurta lisäarvoa.

    Esimerkiksi Vickyn mies Doug oli sellainen että hänen osuutensa elokuvassa olisi voitu jättää pelkkiin puhelinkeskusteluihinkin ilman että kovin suurta merkitystä olisi elokuvasta menetetty. Samoin Juanin isän osuus elokuvassa jättää lähinnä tunteen ylimääräisestä täytteestä jolla hieman rakennetaan Juanin hahmoa antamalla hänelle tuulahdus historiaa mutta vailla suurempaa syvyyttä.

    Cristina mietteliäänä Henry Millerin teoksen äärellä

    Kaikista merkityksettömiltä tuntuvista sivuhahmoista huolimatta Vicky Cristina Barcelona on hyvä elokuva jonka katsoi mielellään ja jonka voi hyvinkin katsoa toisenkin kerran. Sen narratiivi on toimivaa tasoa, hahmojen persoonat rakentuvat ja löytävät uusia puolia itsetään kuitenkaan hylkäämättä pohjimmaista olemustaan ja kokonaisuus on myös tuotannollisesti toimiva paketti. Hyvä ja viihdyttävä elokuva.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 216 990 annettuun ääneen”]7,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen)

    Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen) suomenkielinen DVD-kansi

    Vaihtelun vuoksi pitkästä aikaa katselin vampyyrielokuvan. Tällä kertaa elokuvaksi valikoitui vuodelta 2008 oleva ruotsalainen romanttinen kauhuelokuva Låt den rätte komma in (IMDB) joka suomalaisittain kääntyy muotoon Ystävät hämärän jälkeen. Elokuvasta on tehty myös jenkkiläinen versio ja olen sen aikaisemmin nähnytkin, joten oli kiintoisaa nähdä millainen vanhempi ruotsalainen filmatisointi elokuvasta on.

    Låt den rätta komma in on Tomas Alfredsonin ohjaama teos jossa pääosissa nähdään Kåre Hedebrant sekä Lina Leandersson. Elokuva pohjautuu ruotsalaisen kauhukirjailija John Ajvide Lindqvistin vuonna 2004 julkaistuun samaa nimeä kantavaan esikoisteokseen Ystävät hämärän jälkeen. Teos on julkaistu Suomessa Gummeruksen toimesta.

    Oksar (Kåre Hedebrant) ja Eli (Lina Leandersson))

    Elokuvassa kerrotaan 12-vuotiaasta koulukiusatusta Oskarista ja hänen ystävyydestään ja ihastumisesta naapuriin muuttaneeseen uuteen tyttöön Eliin. Eli ei ole kuitenkaan aivan normaali 12-vuotias tyttö, sillä hän on ollut suunilleen 12-vuotias jo hyvin monta vuotta. Eli ei myöskään kestä päivänvaloa, hän tarvitsee verta syödäkseen ja hän ei voi tulla sisään mikäli häntä ei kutsuta – tai tarkemmin ottaen hän voi tulla sisään, mutta pian hän alkaa valumaan verta jos hän tulee kutsumatta sisään. Ei ole helppoa olla vampyyri.

    Eli elää vanhan miehen Håkanin kanssa. Håkan ja Eli saapuvat Blackbergiin Tukholmaan ja pian alueella alkaa tapahtua mystisiä kuolemia joissa ihmisiä on mm. roikotettu puussa ja valutettu veret pois. Håkan auttaa Eliä saamaan verta syödäkseen, mutta aina kaikki ei mene täysin nappiin ja lopulta Håkanin tappamiset saavat hänen kannaltaan epäonnisen käänteen. Myös Eli itse joutuu lähtemään toisinaan veren metsästysreissulle ja siinä samalla hän myös tartuttaa erään rouvan purennallaan vampyyriksi.

    On tärkeää kutsua vampyyri sisään jos haluaa hänen säilyvän elossa

    Pidin tästä elokuvasta. Se on kaunis tarina ihastumisesta ja rakastumisesta, välittämisestä ja puolustamisesta, kiusatun lapsen elämästä ja siitä kuinka paha lopulta saa palkkansa tavalla tai toisella. Pidän tästä myös vampyyrielokuvana vaikka se onkin kohtalaisen kaukana klassisesta Dracula-tyylin tarjonnasta.

    IMDB:ssä annoin elokuvalle arvosanaksi 8/10 ja tällä hetkellä keskiarvona IMDB:ssä on 7,9, joten aika pitkälti samoilla linjoilla oma näkemykseni on muun maailman kanssa.

    Nälkä ajaa vampyyrinkin epätoivoisiin tekoihin

    Ystävät hämärän jälkeen on hyvä elokuva ja onpa se saanut jopa kiitosta myös kriitikoilta – vuonna 2016 elokuva äänestettiin BBC:n 117 elokuva-asiantuntijan arvioissa vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon.

    Katsomisen arvoinen filmi.

    Arvosana: 8/10