Tag: Vuoden 2008 elokuva

  • Leffalauantai: Slumdog Millionaire (Slummien miljonääri)

    Jamal (Dev Patel) ja Prem (Anil Kapoor)

    Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2009 voittanut Slumdog Millionaire (IMDB) eli Slummien miljonääri on vuonna 2008 julkaistu romanttinen draamaelokuva. Sen ohjauksesta on vastannut Danny Boyle ja sen pääosarooleissa nähdään Dev Patel, Freida Pinto, Madhur Mittal sekä Anil Kapoor.

    Tarinassa kerrotaan kuinka Intian slummeissa köyhissä oloissa kasvanut Jamal (Dev Patel) on kilpailemassa Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa. Vailla koulutuksen suomaa yleissivistystä on hänen onnistunut kuitenkin kamppailla tiensä aivan viime metreille asti kilpailemaan pääpalkinnosta. Hänen epäilyttävän hyvä menestymisensä ohjelmassa aiheuttaa kuitenkin sen että hänet viedään poliisilaitokselle kuulusteltavaksi huijauksesta epäiltynä, eikä virkavallan metodit tunnustuksen saamiseksi ole kovinkaan hienotunteisia.

    Poliisilaitoksella käydään läpi hänen siihen saakka käydyn kilpailunsa vastauksia ja sitä kautta Jamalin elämää kuljetetaan katsojalle lapsuusvuosista aina siihen hetkeen saakka kuinka hän on nykyisessä tilanteessaan. Loppuhuipennuksena nähdään vielä viimeinen kysymys jossa selviää lähteekö Jamal kilpailusta rahojen kanssa rikkaana miehenä vai onko ainoa ansaittu palkinto jälleen yksi kokemus hänen jo entuudestaan kokemusrikkaaseen elämäänsä.

    Latika (Freida Pinto)

    Useasti populäärikulttuurissa Ryysyistä rikkauksiin -teema tulee omalla kohdallani helposti miellettyä Yhdysvaltojen kansalliseetoksen mukaan ns. Amerikkalaiseksi unelmaksi (katso täältä), mutta hyvin kerrottuna ja kuvattuna se on unelma joka voi löytää tiensä jokaisen kuulijan sydämeen yli kulttuuri- ja aikakausirajojen. Pohjimmiltaan lupaus paremmasta huomisesta, uskosta ja toivosta vastoinkäymistenkin keskellä on voimavara joka on luultavasti iskostunut jokaiseen ihmiseen lapsuudesta saakka ja tähän toivon kipinään Slummien miljonäärikin puhaltaa tarinallaan tuulta vaikuttavan koskettavalla tapaa.

    Jamalin tahto ottaa kilpailussa uhkarohkeitakin riskejä tiukoissa paikoissa on jotain mitä moni ei suurten summien ollessa kyseessä itse lähtisi koettamaan, mutta hänen pelissä menestymistään kiintoisampana piirteenä on hänen voitonhalun tarkoitusperät. Hän itse ei ole erityisen rikkauksia havittelevaa sorttia, mutta ymmärrettyään että ainoastaan taloudellisen hyvinvoinnin turvin hän voi auttaa lapsuudenystäväänsä Latikaa (Freida Pinto) pääsemään pois niistä elämänpiireistä joihin hän on tahtonsa vastaisesti joutunut hän haluaa päästä mukaan kilpailuun ja voittaa päävoiton.

    Vaikka Latika onkin Jamalin lapsuudenystävä, on heidän tiensä olosuhteiden vuoksi vienyt monet kerrat eroon toisistaan. Monien erossa vietettyjen vuosien jälkeenkään Jamal ei ole silti unohtanut Latikaa eikä rakkaus häntä kohtaan ole enää pitkään aikaan ollut ainoastaan ystävysten välistä rakkautta. Tunne ei ole jäänyt yksipuoleiseksi mutta elämän kovat realiteetit koettavat tehdä kaikkensa että nuori rakkaus ei saisi syttyä täyteen liekkiinsä.

    Pidin siitä kuinka haluatko miljonääriksi -kilpailun ja Jamalin elämän välillä on paljon samankaltaisuuksia, sillä televisiovisa jota hän pelaa täysillä tai ei ollenkaan -asenteella niissäkin tilanteissa kun ei ole täyttä varmuutta oikeasta vastauksesta on kuin hänen rakkautensa Latikaa kohtaan. Vaikka kummassakin pääsisi kuinka pitkälle mutta ei kuitenkaan maaliin asti, olisiko silloin todella voittanut mitään? Mitä olisi peräänantamaton taistelu rakkauden vuoksi jos peli kuitenkin jätettäisi kesken aivan viime hetkillä, tai mitä olisi tämänkaltaisen visailun voitto jos se jätettäisi kesken juuri ennen viimeistä kysymystä eikä palkintorahojen turvin voisikaan välttämättä saada sitä taloudellista turvaa jota rakastetulle uuden paremman alun antamiseen saattaisi tarvita?

    Salim (Madhur Mittal)

    Jamalin ja Latikan elämän ja rakkaustarinan kuvauksen lisäksi tilaa annetaan reilusti myös Jamalin isoveljelle Salimille (Madhur Mittal). Salim ja Jamal ovat lapsesta asti tiiviisti yhdessä, mutta hiljalleen samoissa ympyröissä kasvaneen Salimin elämän tiet alkavat kuitenkin hakeutua sen varjoisammalle puolelle.

    Salimin rikollisuuden viitoittama tie ryysyistä rikkauksiin on kiehtova kuvaus siitä kuinka väärällä tapaa saavutettu päämäärä ei kuitenkaan tuota sitä nautintoa ja onnea jota kenties on lähdetty etsimään. Unelmissa monesti päämäärä on tärkeää saavuttaa, mutta ilman oikeanlaista matkaa sinne saapuminen käy merkityksettömäksi ja pahimillaan jopa tuhoisaksi.

    Kiehtovan ja moniulotteisen tarinan lisäksi on Slummien miljonääri erinomainen myös muilta elokuvallisilta aspekteiltaan.

    Kokonaisuutena Slummien miljonääri on täyden kympin arvoinen mestariteos joka on ansainnut paikkansa Suosituksia-sivullani (katso täältä).

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 789 365 annettuun ääneen”]8,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Rambo

    John Rambon roolissa nähdään Sylvester Stallone

    Rambo (IMDB) on Sylvester Stallonen ohjaama toimintaelokuva jossa hänet myös nähdään elokuvan päähenkilönä John Rambona. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Julie Benz, Paul Schulze, Matthew Marsden ja Graham McTavish.

    John Rambo on entinen Vietnamin sodassa mukana ollut taistelija. Nykyisellään hän elää Thaimaassa rauhaisaa elämää, kerää käärmeitä viidakosta muiden tilauksesta ja elämä on kohtalaisen tasaista. Eräänä päivänä hänen luokseen tulee ryhmä lähetystyötä tekeviä uskovaisia jotka tahtoisivat päästä Johnin kyydillä Burmaan.

    John ei innostu ajatuksesta, mutta ryhmässä mukana olleen Sarahin (Julie Benz) suostuttelemana hän lähtee viemään seurueen sisällissodan kourissa olevaan maahan ja palaa takaisin kotiinsa. Myöhemmin hänen luokseen tulee pastori joka kertoo että hänen viemästään ryhmästä ei ole enää kuulunut mitään. Uusi reissu on jälleen edessä mutta tällä kertaa matkaseurueena on palkkasotureita joiden tehtävänä on pelastaa lähetystyöntekijät mikäli he ovat yhä elossa.

    Rambo itsekään ei jää Burman puolella laivalleen peukaloita pyörittämään ja odottamaan että palkkasoturit hoitavat homman kotiin, joten pian palkkasotureiden mukana on yksi ylimääräinen taistelija joka on valmis näyttämään kuinka vihamielisten sotilaiden kanssa neuvotellaan asioista aseita laulattaen.

    Sarah (Julie Benz)

    Viihteelliseltä arvoltaan Rambo on mukavan suoraviivaista aivot narikkaan -tason toimintaa jonka katsottuaan ei tarvitse kovin syväluotaavaa analyysiä tehdä saadakseen siitä jotain irti, joten omassa lajityypissään se toimii yhtä hyvin kuin ketsuppi makaronissa.

    Kuten yleensä muutoinkaan tämän tyylilajin elokuvissa ei tarina ole sen vahvinta antia. Se on mutkaton ja monin paikoin kliseinen mutta sellaisenaan täysin asiansa ajava. Sitä vastoin toimintaa tarinassa riittää kun aseilla jaetaan oman käden oikeutta ja ruumiiden määrää kasvatetaan sellaista tahtia että laskuissa ei enää kerkeä pysymään.

    Yllätyin kuinka paljon verta lensi ja kuinka paljon väkeä kaatui, mutta onneksi kumpikaan piirteistä ei tuntunut tarpeettoman yliampuvalta omassa lajityypissään. Liiallisella raakuudella on vaarana lähteä muovautumaan splatteriksi ja tarpeettoman suurella ruumiiden määrällä helposti hakeudutaan absurdiutensa vuoksi jo mustan komedian puolelle mutta onneksi näihin tyylisuuntiin ei kuitenkaan tahattomasti ajauduttu.

    Ohjaus oli pääpiirteittäin selkeää ja toimivaa, mutta nopeammissa kohtauksissa mentiin paikoitellen omaan makuuni suhteettoman lyhyillä leikkauksilla jotka lähinnä luovat hämmentyneen katsomakokemuksen josta ei tiedä mitä juuri tapahtui. Kuitenkin suurimmaksi osaksi Stallonen ohjaus toimi ilman sen suurempia valituksia.

    Omaa korvaani ilahdutti hyvin toteutettu surround-äänimaailma joka lisäsi toiminnan tuntua ja helpotti tunnelmaan pääsemistä.

    Kokonaisuutena Rambo on lajityypissään toimiva elokuva joka viihdyttää niitä jotka tästä tyylilajista pitävät, mutta ei kuitenkaan ole niitä elokuvia joka kovin monella toimisi porttihuumeena toimintaelokuvien genreen.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 214 984 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Eden Lake

    Jenny (Kelly Reilly)

    Eden Lake (IMDB) on brittiläinen vuonna 2008 julkaistu kauhu/trilleri jonka ohjauksesta on vastannut James Watkins. Watkinsin ohjausuralle mahtuu ainoastaan kolme elokuvaa joista Eden lake on ensimmäinen. Lisäksi hän on ohjannut McMafia televisiosarjaa useita jaksoja sekä yhden jakson myös Black Mirroria (Jakso Shut up and dance).

    Pääosarooleissa elokuvassa nähdään Kelly Reilly joka on nähty myös Caroline Bingeyn roolissa elokuvassa Pride & Prejudice sekä Michael Fassbender joka tunnetaan myös elokuvasta Steve Jobs. Lisäksi isossa rooleissa nähdään Jack O’Connell, Finn Atkins, Jumayn Hunter sekä Thomas Turgoose.

    Elokuvan juonessa kerrotaan pariskunnasta Jennystä (Kelly Reilly) sekä Stevestä (Michael Fassbender) jotka lähtevät rauhaisaan viikonlopun viettoon Eden Lake -nimellä tunnetulle järvelle. Pariskunnan harmiksi rauhaisa viikonloppuelämä uhkaa jäädä kaukaiseksi haaveeksi paikalla mesoavan nuorisojengin vuoksi. Pariskunnalla tulee nuorison kanssa erimielisyyksiä ja pian yhteenotolta ei enää voida välttyä.

    Pariskunta saa huomata että Eden Laken nuorison kanssa napit vastakkain joutuminen on paljon pahempi tilanne kuin normaalisti nuorten kanssa riitoihin joutuminen ja pian alkaakin eloonjäämiskamppailu jossa sairaaseen kidutukseen ja väkivaltaan kykenevä nuoriso näyttää kuka alueella määrää.

    Steve (Michael Fassbender)

    Eden Lake on tarinaltaan toimiva ja sangen mielenkiintoinen vaikkakin se on samaan aikaan myös erittäin sairas ja vastenmielinen. Se on niitä elokuvia joissa kauhu nojaa uhkakuvaan joka voisi todellisuudessakin tapahtua ja sen myötä se voi olla kokemuksena merkittävästi monia muita kauhuelokuvien lajeja ahdistavampaa.

    Väkivallan ja voimakkaiden kohtauksien takaa elokuvasta löytyy kuitenkin merkittävästi enemmänkin ajattelemisen aihetta joka saa tämän elokuvan erottumaan edukseen. Sen kuvaus häiriintyneestä ja sairaasta nuorisosta on toteutettu hyvin ja se antaa katsojalleen mielenkiintoisen vaikkakin pintapuoleisen kuvauksen heidän kotioloistaan. Perheenjäsenten lyhyistäkin kuvauksista huolimatta heidän persoonistaan saa tarpeeksi paljon irti jotta katsojana voi ymmärtää syitä ja seurauksia häiriintyneelle käytökselle.

    Erityisen paljon pidin elokuvassa sen nuorisojengissä tapahtuvan henkilöhahmojen välisestä dynamiikasta ja sen toimivasta kuvauksesta. Porukasta erottuu selkeästi johtohahmo jonka ympärillä kaikki muut pyörivät, mutta tilanteen eskaloiduttua yli terveiden rajojen muiden mukana olijoiden epävarmuus ja halu perääntyä joutuu kuitenkin kohtaamaan johtohahmon auktoriteetin ja oman heikkouden nousta sitä vastustamaan.

    Paige (Finn Atkins) ja Cooper (Thomas Turgoose)

    Mikäli normaalisti katsoo tämän tyylilajin elokuvia on tämä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Sen ohjaus on hyvä, sen tarina on kiinnostava ja näyttelytyö on erinomaista. Se onnistuu luomaan ahdistavan ja painostavan ilmapiirin suhteellisen realistisella ilmaisutyylillään ja on siten omiaan olemaan kauhun lajityypissä merkittävästi säväyttävämpi kokemus kuin monet muut kauhun alalajit. Lisäksi sen henkilöiden välisten suhteiden kuvaukset ovat merkittävästi parempaa tasoa kuin suurimmassa osassa elokuvia mitä olen nähnyt muissakaan lajityypeissä.

    Eden Lake on omassa lajityypissään erinomainen elokuva jota on helppoa suositella kaikille tämänkaltaisia kauhuelokuvia katsoville. Kuitenkin sen sisältämät ahdistavat, painostavat ja järkyttävätkin kohtaukset ovat sellaisia että aivan varauksetta tätä ei pysty muille suosittelemaan.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 68 570 annettuun ääneen”]6,8/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Jumper

    David (Hayden Christensen)

    Jumper (IMDB) on vuonna 2008 ensi-iltansa nähnyt toiminnallinen seikkailu sci-fi jonka on ohjannut mm. Bourne Identityn ja Mr. & Mrs. Smithin ohjauksestakin vastannut Doug Liman. Pääosassa elokuvassa nähdään mm. Star Warsin episodissa II ja III Luke Skywalkerin roolissa nähty Hayden Christensen. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Rachel Bilson, Jamie Bell sekä Samuel L. Jackson.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan David Ricestä (Hayden Christensen), pojasta joka huomaa vahingossa hengenvaaralliseen tilanteeseen päädyttyään omaavansa kyvyn teleporttailla paikasta toiseen. Opittuaan kuinka hän voi kontrolloida kykyään hän alkaa käyttämään sitä itseään miellyttäviin tarkoituksiin kuten pankkiryöstöihin. Jossain vaiheessa hän muuttaa muualle kotiseuduiltaan ja elää kohtalaisen leveää elämää pankkiryöstöistä tienaamillaan rahoilla.

    David on ollut lapsuudestaan saakka rakastunut Millieen (Rachel Bison) ja eräänä päivänä hän palaa kotiseuduilleen etsiäkseen hänet. Käy ilmi että Millie on yhä kotikylällään ja työskentelee siellä paikallisessa baarissa jonne David hakeutuu nähdäkseen hänet. Vähitellen David saa tutustuttua Millieen ja heillä vaikuttaisi syntyvän jotain tuttavuutta lähempää.

    Jotta Davidin elämä ei olisi liian helppoa ja onnellista selviää hänelle että teleporttauskykyjä omaavia hyppääjiä on olemassa myös muitakin ja heitä koetetaan tappaa paladiineiksi kutsuttujen henkilöiden toimesta. Vähitellen paladiinit aiheuttavat tappamishalullaan mutkia Davidin elämään ja alkavat olemaan vaaraksi myös Millielle.

    Millie (Rachel Bilson)

    Jumper on elokuvana idean tasolla mielenkiintoinen filmi joka menettää hohtonsa ja kiehtovuutensa löydettyään tiensä valkokankaalle. Vaikka juoni itsessään on mielenkiintoinen sen sisältämät typerät epäloogisuudet syövät viihdyttävyyttä merkittävissä määrin saaden elokuvan kääntymän lähinnä turhauttavan puuduttavaksi rainaksi.

    Elokuvassa itselleni tökki kohtalaisen monikin asia joita yhtenä oli henkilöhahmojen tylsyys ja mitäänsanomattomuus. Kenestäkään hahmosta ei saa minkäänlaista otetta vaan jokainen tuntuu tusinahahmolta vailla tunnetta.

    Toinen mikä aiheutti lähinnä turhautumista oli tarina joka jättää olennaisista piirteistä aivan liikaa kertomatta. Keitä olivat ne mystiset paladiinit ja miksi ihmeessä he haluavat tappaa näitä hyppääjiä? Miksi hyppääjät ovat edes olemassa, mistä he ovat tulleet, mistä he ovat saaneet kykynsä ja mistä myös nuo heitä metsästävät paladiinit ovat tulleet?

    Eniten kuitenkin aivoja nyrjäyttävä piirre tulee sen henkilöiden typeryydestä kykynsä käytössä. Jos ja kun he osaavat teleportata vaikka maailman toiselle puolelle, miksi paladiinien ilmestyessä tappamaan heitä he teleporttailevat pakoon aina vain muutaman metrin välein kauemmaksi eivätkä kerralla hyppää vaikka Utsjoelle, Timbuktuun tai vaikkapa Nairobiin jossa olisivat niin kaukana että olisivat turvassa?

    Paladiini Roland (Samuel L. Jackson)

    Lisäksi turhautuneita huokauksia elokuva kerää myös tilanteissa joissa hyppääjät siirtyvät väkijoukon keskelle mahdollisesti kiitettävän näyttävän sisääntulon kera sillä ympärillä olevat ihmiset eivät vaikuta mitenkään erityisen hämmentyneiltä, kauhistuneilta tai miltään muultakaan sellaiselta mitä normaalilta ihmiseltä voisi odottaa. Samoin myöskään Millie ei vaikuta mitenkään hämmentyneeltä, järkyttyneeltä tai erityisen ihmettelevältäkään kun hänet teleportataan mukana paikkasta toiseen vaan tilanne vaikuttaa hänestä täysin normaalilta tapahtumalta.

    Elokuvallisesti Jumper on suhteellisen mitäänsanomaton tuttavuus. Se on kyllä katsottava ja se on elokuvallisilta elementeiltään tavallisen toimivaa tasoa, mutta sen järjettömät epäloogisuudet ja tunteetttomuus vie tarinasta viehätystä niin paljon että elokuva kääntyy keskivertoa huonomman elokuvan puolelle lajityypissään.

    Arvosana: 3/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 267 700 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: 27 Dresses (27 Dresses – Hääkuumetta)

    Jane (Katherine Heigl)

    27 Dresses (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty muotoon 27 Dresses – Hääkuumetta on Katherine Heiglin tähdittämä romanttinen komedia jonka on ohjannut Anne Fletcher.

    Fletcherin muihin ohjauksiin lukeutuu mm. The Proposal joten kyseessä ei ole ensimmäinen romanttinen elokuva jonka ohjauksessa nähdään Fletcherin kädenjälkeä eikä myöskään Katherine Heiglille kyseinen elokuvan tyyli ole tuntematon. Aikaisemmin olen täällä blogissa arvostellut kaksi muuta Heiglin tähdittämää romanttista elokuvaa (The Ugly Truth sekä New year’s eve) joten tuttua ja turvallista romanttista elokuvaa oli odotettavissa.

    Tarinansa osalta 27 Dresses kertoo ainaisena morsiusneitona pysyvästä Janesta (Katherine Heigl) joka on salaisesti rakastunut pomoonsa Georgeen (Edward Burns). Janen sisko Tess (Malin Akerman) saapuu toisesta kaupungista vierailemaan hänen luokseen muutamaksi viikoksi ja tietämättä siskonsa tunteista Georgea kohtaan tutustuu hän itse Georgeen ja rakastuu häneen eikä tunne jää yksipuoleiseksi. Tilanne on epämukava ja kiusallinen Janelle mutta hän pystyy kuitenkin elämään asian kanssa.

    Tess (Malin Akerman)

    Pian Janen elämään astuu myös toimittaja Kevin (James Marsden) joka hääaiheisia artikkeleita hän on lukenut jo pidemmän aikaa. Tutustuttua selviää että Kevin vaikuttaa merkittävästi kyynisemmältä kuin mitä hänen kirjoittamistaan teksteistään voisi uskoa. Vähitellen Janen ja Kevinin välit alkavat lämmetä samaan aikaan kun sisarensa välit lämpenevät Georgeen. George ja Tess päättävät avioitua ja pian ikuisella morsiusneidolla on edessään häiden järjestäminen siskolleen ja miehelle jota hän on salaa rakastanut jo pidemmän aikaa.

    27 Dresses on kaikilta osiltaan perinteinen kepeä romanttinen hömppäelokuva joka ei omassa lajityypissään eroa juurikaan muista vastaavista teoksista, ei hyvässä eikä sen enempää pahassakaan. Juoni on ennalta arvattava ja kliseinen, siinä on lajityypilleen yllättäviksi käänteiksi perinteiseen tapaan vähemmän yllättäviä käänteitä ja ennen kaikkea siinä on lämminhenkistä hyvää mieltä mukaan mahtuvan draaman seassa.

    Näyttelytyö elokuvassa on perinteisen hyvää tasoa. Katherine Heigl on osaava näyttelijä joka soveltuu varsin hyvin kepeiden romanttisten elokuvien päätähdeksi eikä James Marsdenin roolisuorituksessakaan ole moittimista. Henkilöhahmot jäävät toki yhtä etäisiksi mitä muissakin kepeällä ja viihdyttävällä otteella tehdyissä romanttisissa elokuvissa on tapana, mutta tätä toki ei pidä nähdä moitteena elokuvaa kohtaan – enemmänkin kyseessä on lajityypille olennainen ominaispiirre joka kuuluu asiaan.

    Kevin (James Marsden)

    Tekninen toteutus elokuvassa on perushyvää Hollywood-tasoa eli kaikki elokuvan peruselementit toimivat ja pitävät hyvin pakan kasassa. Kamerakulmia käytetään perinteisillä tavoilla jonka ansiosta katsojan on helppoa seurata tarinan kuljetusta, henkilöhahmoja on sopivasti mutta ei liikaa, juonesta kerrotaan kaikki olennainen ja aivot voi jättää rennosti narikkaan kun käpertyy sohvan nurkkaan katsomaan viihdettä.

    Kokonaisuutena 27 Dresses on omassa lajityypissään hyvä ja viihdyttävä elokuva jonka voi katsoa useammankin kerran. Mikäli romanttiset elokuvat ovat lajityyppinä millään muotoa kiinnostavia on tämä elokuva tuttu ja turvallinen valinta, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat ei ole oma juttu ei tämänkään katsomatta jättämisellä menetä mitään elokuvahistoriallisesti merkittävää.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 139 103 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])