Leffalauantai: Halloween kills

Michael Myers ei hevillä kuole

Halloween Kills (IMDB) on David Gordon Green ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2021. Sen pääosarooleissa nähdään Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Andi Matichak ja Will Patton.

Ties kuinka monesta Halloween-elokuvasta tuttu Michael Myers -niminen siskonsa lapsena tappanut mies on jälleen Halloweenina avittamassa viikatemiestä sadon korjuussa manan maille. Myersin kynsistä aikaisemmin selvinneet uhrit ovat kuvitelleet että hän on jo kuollut sillä osa heistä on itse ollut hoitamassa asiaa, mutta jostain syystä tätä petoa ei kuolema olekaan ottanut vielä syleilyynsä ja niinpä teurastusjuhlat jatkuvat jälleen Halloweenin aikaan.

Pelon vallassa vuosikausia eläneet ihmiset ovat saaneet tarpeeksensa pelosta ja päättävät että paha tulee kuolemaan tänä yönä. Harmillisesti siinä ei enää joukolla järki paljoa päätä pakota kun lynkkausmieliala on päässyt vauhtiin ja kansa janoaa verta.

Allyson (Andi Matichak) ei taistelutta tappajalle antaudu

Olen nähnyt ennen tätä luultavasti ainoastaan kaksi Halloween-elokuvaa – Halloween H20: 20 Years Later vuodelta 1998 sekä Halloween vuodelta 2018 (lue arvostelu) joista kummatkin ovat olleet vähintäänkin katsottavia. Ikävä kyllä tämän elokuvan kohdalla tämän edes keskinkertaiseksi luokitteleminen tuntuisi ylikorostetulta kehulta, sillä hyvää sanottavaa tästä elokuvasta en juurikaan löydä lukuunottamatta tuotannollisia aspekteja.

Tarina on ontto ja se nojaa käytännössä katsoen kokonaan tunnetun hahmon nimeen. Myers koetetaan saada eri hahmojen puheiden kautta kuvattua lähestulkoonsa puhtaaksi pahuuden inkarnaatioksi, mutta käytännössä mikään ei missään vaiheessa saa katsojalle vakuutettua tämän pahuudesta.

Sivuhahmoja on aivan liian monta että kenestäkään saisi mitään otetta eikä oikein kunnollista selkeää protagonistiakaan tunnu löytyvän. Kenties vahvimmin tämän päätähden paikan täyttää tai ainakin koettaa täyttää Judy Greerin roolihahmo Karen. Silti tarinaa kuvataan niin monen eri hahmon kautta että selkeää ydinhenkilö on vaikeaa saada kenestäkään. Tämän seurauksena tarinasta jää rikkonainen kokemus missä ei oikeastaan keneenkään hahmoon pääse samaistumaan eikä kenenkään kohtalo sen myötä myöskään kiinnosta missään määrin.

Myersin on tarkoitus luultavasti olla jossain määrin mystinen ja pelottava hahmo, mutta tällaisella toteutuksella kyseessä on vain katsojaa turhauttava tusinapahis joka ei kuole vaikka kuinka häntä koetetaan saada hengiltä. Milloin mies selviää tulipalon kuumuudessa missä palomiehet tarvitsevat pukua ja happea selvitäkseen, milloin tulee potkua päähän eikä tästäkään henki lähde, joukkopieksäjäisetkin kättä pidemmän välityksellä ei silti saa tätä petoa taltutettua joten käytännössä kaikki vaivannäkö edes moisen yrittämisestä menettää merkitystään ja tuntuu vain tarpeettomalta väkivallalta vailla merkitystä.

Myers ei kuole edes palavassa talossa vaan halu tappaa jatkuu heti talosta poistuttuakin

Oma lisänsä elokuvan huonouteen tulee myös muiden hahmojen epäuskottavuudesta. Tarinassa väki päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä eikä virkavalta juurikaan pistä kapuloita rattaisiin vaikka ovat kuulemassa kuinka rikollista ollaan ottamassa hengiltä ilman oikeuden tuomiota. Vihansa vimmaan itsensä lietsova väkijoukko aiheuttaa tapauksiin syyttömän miehen itsemurhan tämän paetessa riehaantunutta väkijoukkoa eikä sekään tunnu kovin suurta moraalista ongelmaa verta janoavalle laumalle aiheuttavan.

Kaikkien näiden huonojen piirteiden lisäksi kun soppaan heitetään vielä modernin Hollywoodin woke-kulttuurin hedelmiä niin lopputuloksesta keitetään sellainen eväs että se ei jätä katsojalleen juurikaan positiivisia kokemuksia.

Koska jokaisesta huonostakin elokuvasta on silti löydettävissä aina jotain hyvääkin sanottavaa niin on tässäkin tietenkin onnistumisia. Asiat mitkä tässä toimivat hyvin ovat tuotannollisia – äänimaailma, leikkaukset, visuaalinen ulkoasu, värimaailma ja muut vastaavat ulkoiset peruselementit on kaikki toteutettu tyylillä ja niistä on helppoa huomata että kyseessä on ammattitaitoisen tiimin työn tulos.

Ikävä kyllä mitkään elokuvan onnistumisista eivät riitä paikkaamaan eikä edes tarjoamaan pientä pintalaastaria siihen että Halloween Kills on tyhjä ja mitäänsanomaton elokuva jota en itse pysty juuri kenellekään suosittelemaan.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 5,5/10)

Leffalauantai: Reminiscence

Nick Bannisterin roolissa nähdään Hugh Jackman

Reminiscence (IMDB) on vuonna 2021 julkaistu mysteerillinen romanttinen sci-fi-elokuva jonka on ohjannut Lisa Joy. Pääosarooleissa nähdään Hugh Jackman, Rebecca Ferguson sekä Thandiwe Newton.

Tarinassa kerrotaan yksityisetsivistä Nick Bannisterista (Hugh Jackman) sekä Emily ’Watts’ Sandersista (Thandiwe Newton) joiden käytössä on laite jonka avulla he pääsevät ihmisten muistoihin. Eräänä päivänä sulkemisaikaan heidän asiakkaakseen tulee Mae (Rebecca Ferguson) joka haluaa apua kadonneiden avaintensa löytämiseen.

Maen muistoissa on jotain sellaista mikä herättää Nickin mielenkiinnon häntä kohtaan muutoinkin ja kadonneiden avainten etsinnän jälkeen he pian tekevät tuttavauutta myös ammatillisten asioiden ulkopuolella. Välit lämpenevät aina suhteeksi kunnes eräänä päivänä Mae Nickin hämmästykseksi vain katoaa ilman selityksiä. Muiden ihmisten muistoihin mennessä Nick ja Emily törmäävät jälleen muiden muistohin Maesta ja saavat huomata että kaikki se mitä Nick on Maesta luullut ei välttämättä olekaan todenmukaista.

Mae (Rebecca Ferguson)

Pidin tästä elokuvasta. Sen juoni on mukavan mielenkiintoinen ja se avautuu sopivalla rytmillä katsojalleen – tarpeeksi nopeasti että se pitää mielenkiintoa yllä, mutta samalla myös tarpeeksi hitaasti että se ei paljasta tarpeettoman paljoa kerralla.

Toimivan tarinan lisäksi pidin erityisesti elokuvan visuaalisesta tyylistä. Jollain tapaa valojen ja värien käyttö tuntui selkeästi keskivertoa elokuvaa miellyttävämmältä ja monien kohtauksien visuaalinen tunnelma oli näyttävää. Näyttely on tasaisen varmaa tasoa kuten voi odottaakin eikä mistään peruselementeistä löydä pahaa sanottavaa.

Kaikki rakennuspalikat oli tässä elokuvassa omaan makuuni kohdallaan joten kepeän viihdyttävänä sci-finä tämän katsoi mieluusti kerran ja helposti voisin tämän toisenkin kerran katsoa.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 5,9/10)

Leffalauantai: 8-bit Christmas

Jake Doylen roolissa lapsuuden roolissa nähdään Winslow Fegley

8-bit Christmas (IMDB) on vuonna 2021 julkaistu koko perheen komedia. Sen on ohjannut Michael Dowse ja sen pääosarooleissa nähdään Winslow Fegley, Steve Zahn, Bellaluna Resnick, Sophie Reid-Gantzert sekä Neil Patrick Harris.

Aikuiseksi kasvaneella Jake Doylellä (Neil Patrick Harris) on tytär Annie (Sophie Reid-Gantzert) joka haluaisi kovasti saada jo oman matkapuhelimen. Mummolassa ollessaan 8-bittisen Nintendon ääressä Jake alkaa kertomaan hänelle tarinaa kuinka hän sai tuon kyseisen Nintendon jota hän niin kovasti halusi lapsena ollessaan. Elokuva hyppää aikaan Jaken nuoruuteen ja pääosin tarinaa kuljetetaan nuoren Jaken (Winslow Fegley) näkökulman kautta. Isänsä tarinan kautta Annie ymmärtää että aina kaikkea ei saa mitä haluaisi, mutta samalla hän ja isänsä ymmärtää tarinan suuremman merkityksen.

Jake Doyle aikuisena (Neil Patrick Harris)

Oman ikäpolveni ihmisille 8-bittinen Nintendo on tavalla tai toisella kuulunut osaksi omaa lapsuutta – joko itse omistaen tai vähintäänkin välillisesti jonkin lähipiiriinsä kuuluvan ihmisen omistana – ja sitä kautta se on osa oman ikäluokkani sukupolvikokemusta aivan siinä missä Beatles, Elvis, hippiaate tai kuukävely ovat olleet osana aiempien ikäluokkien sukupolvikokemusta. Tätä taustaa vasten tarinassa on kyllä jotain kosketuspintaa josta voi jollain tapaa tarrata kiinni, mutta harmillisesti kosketuspinta jää kuitenkin liukkaaksi kuin öljytty hylje eikä ote pysy kiinni oikein missään kohtaa kunnolla.

Tarina itsessään on kohtalaisen tavallinen mutta silti toimiva. Eletään 80-lukua ja on monia lapsia jotka himoitsevat 8-bittistä Nintendoa päästyään sen vetovoiman vaikutuspiiriin ja jotka himoitsevat monien muiden tavoin tuota pelikonsolien ja digitaalisen maailman mullistanutta laitetta ja ovat valmiita tekemään paljon töitä jotta saisivat sellaisen myös itselleen. Oikean elämän tavoin tässä elokuvassakaan ei kovakaan työ ei aina tuota tulosta vaan maali karkaa aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi – toisinaan tavoitetta ollaan lähempänä, toisinaan kauempana mutta kokonaisuutena päämäärä pysyy silti kirkkaana ja tavoittelemisen arvoisena.

Vaikka tarinan keskiö onkin lapsuudessa halutun asian saavuttamisessa ja kaikissa vastoinkäymisissä mitä sen tielle on tullut on omasta näkökulmastani katsoen kuitenkin syvempi merkitys siinä kuinka tärkeää on nähdä kaikki se mitä meillä jo on eikä ainoastaan sitä mitä meillä ei vielä ole.

Kokonaisuutena 8-bit Christmas on keskinkertainen elokuva. Siinä on kyllä tarina joka on toimiva ja sen tarinan syvempikin merkitys on toimiva, mutta kokonaisuus jättää silti toivomisen varaa. Se ei missään vaiheessa pääse kunnolla lentoon eikä se missään vaiheessa erityisemmin iske. Ei se tylsäkään ole, mutta tällaisenaan se jää keskinkertaisten tusinaelokuvien laariin.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,8/10)

Leffalauantai: Godzilla vs. Kong

Godzilla ja Kongin taistelu on tuhoisaa kaupungin rakennuksille

Godzilla vs. Kong (IMDB) on vuonna 2021 julkaistu toiminnallinen sci-fi/trilleri. Sen on ohjannut Adam Wingard ja sen pääosarooleissa nähdään Alexander Skarsgård, Rebecca Hall, Millie Bobby Brown, Kaylee Hottle, Brian Tyree Henry sekä Julian Dennison.

Kong elää Pääkallosaarella seuranta-asemalla omaa elämäänsä valvotuissa oloissa. Monien yllätykseksi Kongin kanssa titaanien alfan tittelistä taisteleva Godzilla tuhoaa teknologiayritys Apexin laitoksen jonka seurauksena Godzilla halutaan siirtää pois Pääkallosaaren seuranta-asemalta. Kong on tarkoitus saada vietyä antarktiksen kautta onttoon maahan jossa sen kotipaikan uskotaan olevan, mutta aivan kaikilla projektiin osallistuvilla osapuolilla ei ole pelkästään hyvää tarkoittavat motiivit Kongin kotiin kuljettamiseen liittyen.

Maisemat maan sisällä ovat näyttäviä

Kongista sekä Godzillasta on kummastakin tehty useampia elokuvia joissa kummankin olennon edesottamuksia on päästy näkemään niiden omissa elinpiireissään jo ennen tätä. Kuitenkin tilastaan niin valkokankaalla kuin maailmoidensa vahvimpana olentona ei ole aikaisemmin tietääkseni tehty filmatisointia joten tätä taustaa vasten asetelma on kohtalaisen viihdyttävän kuuloinen ainakin teoriatasolla.

Vaikka nimessä puhutaan niin Godzillasta kuin Kongistakin on painopiste selkeästi enemmän Kongissa. Olisin enemmän kaivannut Godzillallekin suurempaa roolia. Käytännössä katsojana Godzillasta ei saa juurikaan paljoa irti olentona muuta kuin sen että se tulee ja pyrkii tuhoamaan Kongin. En tiedä aukeisiko näiden olentojen välinen valtataistelu ja sen merkitys yhtään paremmin jos olisin katsonut vuoden 2014 Godzillan tai vuoden 2019 Godzilla II: King of Monstersin.

Tällaisenaan tarina tuntuu hieman ohuelta vailla suurta merkitystä tai tarkoitusta, mutta myönnettäköön että tämänkaltaisissa elokuvissa en näe sitä kovinkaan suurena puutteena – syvällisempi tarina olisi plussaa, mutta keskinkertainen ja pintapuoleinen tarina on oletusarvo jonka pohjalta tällaisia elokuvia lähden katsomaan ja arvioimaan.

Visuaalisesti pidin tästä elokuvasta. Sen efektit on toimivia ja värimaailma miellyttävä ja se käyttääkin hyvin sci-fi elokuvien maailmojen mahdollistamia epärealistisia ja ylikorostuneen näyttäviä visuaalisia ilmaisukeinoja.

Kokonaisuutena Godzilla vs. Kong on omassa lajityypissään pääosin keskinkertainen tuotos. Se on viihdyttävä ja sen katsoo mieluusti kerran tai vaikka parikin, mutta rentoa viihdearvoa suurempaa siitä ei kannata lähteä etsimään. Viihdearvo siinä on kuitenkin kohdallaan.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,4/10)