Tuttu ja turvallinen nuudeli-kasviskombo hieman varioituna versiona
Kokkailukeskiviikon tämän kerran ateriana on nuudeleita ja kasviksia jota kombotin ruokakerman kanssa. Aikaisemminkin olen toki vastaavankaltaisia kokkaillut mutta ruokakermaan en ole tätä aikaisemmin testannut joten oli mielenkiintoista testata mitä tästä tulee.
Kokkailu alkoi perinteiseen tapaan eli pannu levylle, levy päälle, voita/margariinia pannulle ja pilkkomaan paprikaa. Ennen paprikan pilkkomisen aloittamista kerkesi vielä napsauttaa vedenkeittimeen vettä kiehumaan nuudeleita varten.
Kun vesi oli kiehunut viskasin nuudelit kattilaan mausteineen. Sen jälkeen viskasin pilkotut paprikat pannulle lämpenemään ja rupesin pilkkomaan tomaatin lautaselle valmiiksi. Samaan syssyyn viskoin valmiiksi raejuuston ja salaattijuuston lautaselle odottamaan ruoan valmistumista.
Maustettu ruokakerma toimi hyvin tähän ateriaan
Nuudeleiden oltua kattilassa imeytymässä kiehuneeseen veteen oman aikansa viskasin kattilan sisällön paistinpannulle paprikoiden seuraksi. Halusin paistaa myös nuudeleita hieman paprikoiden seurana. Pian heitin perään myös maustettua ruokakermaa antamaan lisämakua sekä tölkillisen ananasta.
Joitain minuutteja ruoan valmistuttua pannulla nakkasin ruokaa pannulta lautaselle ja muistin että kurkkua puuttuu lautaselta ja pilkoin sitä hieman tomaatin seuraksi. Lopussa viskasin vielä hieman juustoraastetta aterian päälle ja melkein samantien myös heivasin ne siitä pois sillä juustoraaste oli nähnyt parhaat päivänsä ja havaitsin tämän vasta kun olin viskannut sitä aterian päälle. Heh. Onneksi se ei kerennyt sulamaan joten sen sai nopeasti pois.
Ateria odottamassa vielä ananaksen lisäämistä
Kokonaisuutena aterian maku oli hyvä ja se oli myös täyttävää. Helppoa kotiruokaa jota tulen luultavasti tekemään ainakin jonkinlaisella variaatiolla jatkossakin. Ruokakerma oli hyvä idea tämänkaltaiseen ruokaan antamaan hieman vaihtelua perinteiseen ennalta arvattavaan tutun turvalliseen makuun.
Kuten muutamia päiviä sitten mainitsin kuukausikatsauksessa virittelin makuuhuonetta uuteen uskoon jotta saan sinne mahtumaan isomman sängyn kun kaverillani oli sellainen ylimääräisenä.
Aikaisempi sänkyni on ollut muistaakseni 80 cm leveä mutta ainakin sen verran kapea että selällään makaillessa kädet on pitänyt pitää vatsan päällä tai todella tiukasti kiinni kropassa että ne eivät tipahda sängyn laidalta ulos. Uusi sänky taitaa olla jotain 140-160 cm väliltä.
Perjantaina tein kotoa käsin töitä sillä kaveri viskasi päivällä pakulla sängyn, pöydän ja työtuolin. Luantaina kävin sitten hakemassa sitten paikallisesta Citymarketista sänkyyn uuden päiväpeiton, uudet tyynyliinat, pussilakanan ja aluslakanan. Oli kyllä yllättävän hankalaa löytää oikean kokoisia pussilakanoita ja aluslakanoita kun ei ollut täysin varma kuinka paljon suurempia niiden on oltava suhteessa sänkyyn. Samoin en myöskään muistanut mitata sängyn pituutta joten arvaamalla otin sitten sopivat.
Sänky on kyllä tuntunut mukavalta. Sellaiselta että siinä on kiva pötkötellä aamulla ilman että pitää hötkyillä ylös jalkeille. Saapa nähdä tuleeko muutoksia normaaliin heräämiskulttuuriini tämän myötä että alan makailemaan sängyssä pidempään kuin on välttämätön tarve 😀
“Viisaat miehet ymmärsivät, että luonnollinen maailmamme on vain kehno jäljitelmä paratiisista. Tämän maailman tarkoituksena on olla pelkkä takuu toisesta, täydellisemmästä maailmasta. Jumala loi maailman siksi, että ihmiset pystyisivät näkyväisen kautta ymmärtämään Hänen henkisiä opetuksiaan ja suurenmoista viisauttaan. Minä kutsun sitä Teoksi.” (s. 143)
Luin jokin tovi takaperin loppuun brasilialaisen kirjailija Paulo Coelhon tunnetuimman teoksen, Alkemistin. Kirja on alunperin julkaistu brasiliassa jo vuonna 1988 joten mistään tuoreesta teoksesta ei ole kyse. Ensimmäisen kerran teos on Wikipedian mukaan julkaistu suomessa vuonna 1995 WSOYn kustantamana jolloin teos on julkaistu nimellä Santiagon unelmat.
Alkemistissa kerrotaan Santiago-nimisestä nuoresta paimenesta joka haaveilee erilaisesta elämästä. Hän tapaa mystisen kuninkaan jonka puheista vaikuttuneena hän lähtee etsimään aarrettaan. Aarteen etsimiseen mahtuu monenlaisia vaiheita eikä asiat mene useinkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Santiago kuitenkin päättää jatkaa aarteensa etsimistä vastoinkäymisistä huolimatta sillä hän ymmärtää että aarteen löytäminen on hänen elämän tiensä joka hänen täytyy kulkea.
Tarina itsessään on hyvin suoraviivainen ja helppolukuinen kertomus. Se ei kirjalliselta tyyliltään ole kovinkaan rikasta tai monipuolista tekstiä ja sen vahvuudet kirjallisuudessa löytyvät enemmänkin sen tarinasta ja varsinkin sen henkisiä aspekteja sisältävästä merkityksestä ja tulkinnallisuudestaan.
Alkemisti on vahvasti hengellistä aspektia sisältävä teos ilman erityistä paatoksellisuutta. Kuten kaverini poikaystävä aikonaan totesi on Coelho henkisen maailman Pirkka ja tätä teosta lukiessa sellainen mielikuva kyllä hieman välittyi sillä se ottaa eri uskonnoista ja uskomuksista vivahteita ja pukee ne tavalliselle tuulipukukansalaiselle sopivaan muottiin. Tässä on toki hyvänä puolena se että ihmisiä yhä kiinnostaa hengellisyys ainakin jossain muodossa luettuna mutta samaan aikaan Alkemisti kuitenkin tasapainottelee omaan makuuni ehkä hieman liiallisen paljon populistisen henkisyyden ja kliseisyydeen rajoilla.
Kokonaisuutena Alkemisti on ihan luettava ja suhteellisen viihdyttävä teos mutta omaan makuuni se ei kuitenkaan yltänyt parhaaksi Coelhon tuotokseksi. Omaan makuuni Veronika päättää kuolla toimi paremmin, tosin vaikutusta voi olla silläkin että sen olen lukenut vuosia sitten ja jos sen nykyisin lukisin voisin siitä saada erilaisen mielikuvan kuin aikoinaan. Mene tiedä.
Perjantaina töiden jälkeen tuli lähdettyä kaverin kanssa yhdelle oluelle mutta siitä sitten ilta venähtikin hieman (lue: reilusti) pidemmäksi kun lähdinkin kaverin mukana katsomaan Bar Looseen Emergenza-keikkaa. Emergenzaa on järjestetty vuodesta 1992 saakka ja siellä siis esiintyy eri artisteja joista osa sitten pääsee jatkoon ja seuraavalle keikalle jne. Tarkemmin tietoa tapahtumasta löytyy Emergenzan nettisivulta.
Esiintyjinä oli perjantaina Control SNOV, Katja Koo, Martinexo, Juha Nummela, Flies Flies Flies, Varvun Kampi, Aseveljet ja Symphony of Shadows. Itse näin osittain Control SNOVin keikan, Katja Koon, Martinexon, Juha Nummelan ja Flies Flies Fliesin osuudet näin kokonaisuudessaan.
Juha Nummela soitti menevää pop/rock/alternativea
Varsin toimivia esiintyjiä oli jokainen näkemäni artisti ja meininki oli hyvä. Mielenkiintoista oli että illan esiintyjien tyylilajit vaihtelivat täysin eri genreihin. Hyvä niin sillä luultavasti jokaisessa musiikkigenressä on jotain hyvää.
Mukava reissu mutta tuttuun tapaan siitä niskat sain taas kohtalaisen jumiin. Selvästi siis niskat kaipaavat enemmän joraamista jotta eivät aina menisi jumiin joka keikan jälkeen 😀
Näissä lapsissa oli muutakin outoa kuin vain samankaltainen ulkonäkö
Village of the damned (Kirottujen kaupunki) (IMDB) on John Carpenterin ohjaama kauhu/sci-fi/trilleri vuodelta 1995. Elokuvan pääosarooleissa nähdään Christopher Reeve, Kirstie Alley ja Linda Kozlowski. Elokuva pohjautuu John Wyndhamin vuoden 1957 kirjaan The Midwich Cuckoos joka suomalaisittain on käännetty muotoon Käenpojat.
Elokuvan tapahtumapaikkana toimii pieni amerikkalainen kylä joka elää kaikessa rauhassa omaa arkeaan. Eräänä päivänä kaikki kylässä olevat – niin ihmiset kuin eläimetkin – tuupertuvat maahan täsmälleen samaan aikaan. Asiaa tulee tutkimaan poliisivoimia ja tutkijoita ja havaitaan että on selkeä raja jonka jälkeen kaikki sen sisäpuolella olevat menettävät tajuntansa. Onneksi kyseessä on kuitenkin ainoastaan tajunnan menetys ja tietyllä kellonlyömällä koko nukahtanut väki alkaa heräilemään takaisin tähän todellisuuteen.
Arki ei kuitenkaan palaa enää täysin normaaleihin uomiinsa sillä pian havaitaan että koko kylän naisväestö on tullut raskaaksi samaan aikaan. Koska kyseessä on tieteellisesti merkittävä poikkeustapahtuma lupaa paikalle tullut tutkija että jokaiselle joka pitää lapsensa maksetaan siitä rahaa joka kuukausi mikäli lapsia saadaan tutkia aika-ajoin. Kaikki perheet päättävät pitää syntyvän lapsensa.
Siestan viettämisen uudet ulottuvuudet
Synnytykset menevät yhtä tapausta lukuunottamatta hyvin ja maailmaan syntyy useampi lapsi. Valitettavasti näissä lapsissa aivan kaikki ei ole normaalisti ja heidän varttuessaan kylän väki saa havaita heidän outouden. Lapset pystyvät lukemaan muiden ajatuksia ja he pystyvät myös laittamaan ihmiset tekemään asioita vasten tahtoaan.
Jostain kumman syystä näillä erikoislaatuisilla lapsilla on mielihalu satuttaa ihmisiä ja näinpä elokuvan aikana keretään näkemään erilaisia tapoja kuinka ihmispolot rankaisevat maallista tomumajaansa erinäisin keinoin, kevyestä itsensä satuttamisesta aina taivaalliseen hiippakuntaan vaihtoon asti.
Yksi lapsista kuitenkin on poikkeava. Hän alkaa puhumaan menetetystä kumppanistaan ja tietää että yksi heistä on kuollut synnytyksessä vaikka kukaan ei ole siitä hänelle kertout. Keitä nämä lapset lopulta ovat ja mistä he ovat tulleet tänne? Onko heidän mahdollisuus oppia inhimillisyyttä joka heiltä vaikuttaisi puuttuvan?
Haudanvakavat keskustelut käynnissä
Village of the damned on monella tapaa kohtalaisen kiintoisa elokuva. Se on juonellisesti mielenkiintoinen ja sen kauhuelementtien tyyli ei perustu ensisijaisesti äkillisiin shokeerauksiin vaikka muutama kova ääni nopean leikkauksen siivittämänä mukaan on ujutettukin. Pääsääntöisesti tyyli on kuitenkin verkkaisempi eikä kohtaukset tapahdu kovin nopealla tahdilla vaan hieman hitaammin maalaillen.
Esimerkiksi kun lapset laittavat väkeä tekemään itsemurhia rakennetaan kohtausta paljon pidempään kuin vain muutaman sekunnin otoksella – välillä kuvataan lapsia ja heidän hohtavia silmiään, sen jälkeen kuvataan uhria ja hänen ilmeitään ja eleitään, taas näytetään lapsia ja taas kohta siirrytään siihen kuinka uhri hakeutuu tilanteeseen josta katsoja tietää mihin tämä tulee johtamaan.
Vaikka elokuva on tyylillisesti luokiteltu mm. kauhuksi oli tämän jännittävyys tasoa X-Files eli omaan makuuni kyseessä siis ei ollut mikään pelottava elokuva mutta vastuu toki jääköön katsojalle. Kuitenkin esimerkiksi tehosteena käytetty lasten silmien hohtaminen loi kauhun tunnelmaan lähinnä (luultavasti tahatonta) kevyen humoristista aspektia överiydellään.
Räjähdyksiä ja tultakin oli mukaan saatu mahtumaan
Kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta. Se oli tarinansa, näyttelyiden kuin myös tuotannollisten asioiden osalta toimiva kokonaisuus. Pidin siitä että se ei sortunut kovin usein shokeeraavien elementtien käyttöön vaan sen kauhun tyyli muodostui lähinnä lasten suhteellisen mitäänsanomattoman kylmän ja tunteettoman käytöksen aiheuttamasta tunnelmasta.
Tämän katsoi mielellään kerran ja tämän voi katsoa hyvin myös toistamiseen.
