Kotimaisen Rock Paper Scissors -pienpanimon An All Day, Every Day -lager on 4,7 % vahvuinen lager. Sen IBU-arvo on 20 ja EBC on 6,0. Olutta myydään ainakin hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Lisää oluesta löytää tietoa panimon omilta kotisivuilta.
Olen aikaisemmin täällä blogissa testannut saman panimon IPA-olutta (lue arvostelu) mutta muuten kyseinen panimo on itselleni varsin tuntematon. Pullon aukaistua oluesta löytää kohtalaisen tavanomaisen mutta ehkä hieman keskimääräistä makeamman lagerin tuoksun. Tuoksu säilyy hyvin myös tuoppiin kaadettuna.
Olut kuohuaa kiitettävästi, mutta vaahto ei mitenkään suhteettoman kauaa pinnalla pysy eikä kaatamiseen tarvitse aivan mahdottomasti aikaa varata. Maltillisemmalla kaatovauhdilla tuskin sitäkään mitä itse varasin.
Suutuntuma on keskitäyteläinen ja raikas. Maku on helposti tunnistettavissa vaaleaksi lageriksi ilman mitenkään erityisen suuria omalaatuisuuksia. Kuitenkin tämä on aavistuksen pehmeämpi suussa kuin keskiverto bulkkilager ja selkeästi myös raikkaampi joten kokeilemisen arvoinen lager on kyseessä.
Panimon sivujen mukaan olut on vuonna 2018 ollut Suomen paras olut -listalla kolmantena vaalea lager -sarjassa eikä tätä nauttiessa sitä tarvitse ihmetellä. Kaikin puolin hyvä ja tasapainoinen olut.
Musiikiksi menee mm. Millencolin – Penguins and polar bears tai Lagwagon – Heartbeaking music.
Kuten jokin aika takaperin kirjoitin täällä blogissa tuli Miniin tehtyä suhteellisen hinnakas huolto. Valinta huollattaa auto hyvään kuntoon paaluun pistämisen sijaan toimi sitten samalla päätökselle siitä että autoa ei ole tarkoitus vaihtaa ainakaan ihan hetkiin pois. Koska autoilun määrä on itselläni lisääntynyt merkittävästi nykyisen projektin myötä on autossa mankkaa tullut käytettyä paljon. Minin vakiosoitin on perus CD-soitin ilman mitään erikoisia hienouksia ja täysin tavallinen ja toimiva soitin. Kuitenkin kehitys on mennyt merkittävästi eteenpäin viimeisen 17 vuoden aikana (auto vuodelta 2002) alkoi vähitellen jo kaivata nykyajan mukavuuksia myös autosoittimessa – etenkin kun sitä tulee lähes päivittäin käytettyä.
Kyselin asennuksesta ja soittimista paikallisesta AutoStudiosta ja kävin tänään asennuttamassa soittimen. Valinnaksi päätyi Pioneer AVH-Z7100DAB joka on varusteltu nykyajan mukavuuksiin laskettavilla Bluetoothilla, DVD-soittimella (!), CarPlayllä sekä isolla 7″ näytöllä. Alunperin katselin 9″ malleja mutta omaan autoon ne ei olisi mitenkään fiksusti mennyt joten 7″ malli sai kelvata.
Ammattimiehet hoitivat asennuksen ripeästi, noin tunnissa. Tähän operaatioon kuului myös mikrofonin asennuttaminen siististi autoon siten että johot eivät roiku siellä sun täällä. En tiedä miten sen tekivät mutta hyvää jälkeä tuli.
Ensikokemukset lyhyen ajon jäljiltä on hyvät, mitä nyt näyttö oli todella himmeä oletusasetuksilla (ainakin valoisassa auringonpaisteisessa päivässä). Myöhemmin kotiin tultuani parkkipaikalla asetuksia säätäessä löysin kuitenkin näytön kirkkauden säädön jota sitten säädinkin jo valoisammaksi. Toinen mikä ainakin oletusasetuksilla oli pielessä oli epätasapainoiset äänentasot käyttäessä CarPlaytä ja navigointia yhdessä musiikin kuuntelun kanssa. Tämä täytyy vielä tutkia ja selvittää jossain vaiheessa.
Koska tässä vaiheessa kokemukset ovat todella vähäiset niin kirjoitan lähiviikkoina tästä soittimesta enemmänkin tänne, sen ominaisuuksista ja avaan myös “tavan ihmiselle ymmärrättävässä muodossa” mitä nämä CarPlayt ja muut tässä postauksessa mainitut ominaisuudet siis käytännön tasolla tarkoittaa. Nyt täytyy lopettaa tämän postaamisen kirjoitus ja lähteä ajelemaan lähistölle ja testailemaan soitinta paremmin käytännön elämässä! 🙂
Kuten parin viikon takaisessa postauksessa kirjoitin laitan tällä kertaa kuvia Prinssi Jusufin keikalta. Prinssi Jusuf ja Ruudolf olivat siis Tavastialla esiintymässä joitain viikkoja takaperin mutta laitan kuvat eri postauksiin jotta ei yhdestä postauksesta tule aivan järjettömän pitkä.
Nämäkin kuvat on otettu Fujifilm X-T2 kameralla käyttäen objektiivina Fujinon 18-55 F/2.8-4.0 kittiobjektiivia.
Sähköpotkulaudalla pääsee katsomaan lähialueita huolettomasti
Yleistä
Kuten monet Helsingissä tai muissa Suomen mittakaavassa isoissa kaupungeissa pyörineet ovat saattaneet havaita on sähköpotkulaudat jokin ihmeellinen villitys joka on tullut kunnolla muotiin tänä vuonna. Viime perjantaina parin kaverin kanssa ollessa iltaa istumassa kaupungilla tuli näistä härpättimistä puhetta ja kaverit tuntuivat molemmat näitä kehuvan näppäräksi käyttää.
Itselläni ei ollut minkäänlaista kokemusta näistä, mutta heidän neuvoilla ja opastuksella kävin hakemassa lähialueella olleen sähköpotkulaudan. Mikäli konsepti ei siis ole tuttu on tällaisia kaupungilla pitkin poikin pyörimässä joita sitten omalla käynnykällä oikeanlaisella ohjelmalla voi vuokrata skannaamalla QR-koodin jonka jälkeen laite avautuu. Tietenkin omat luottokorttitiedot pitää syöttää ensin että käyttäjää voidaan myös laskuttaa ajoista.
Koetin muutaman kilometrin matkan kyseisellä härpättimellä ja varsin mielenkiintoiselta tuntui meno. Hintaa kyllä kertyi omalla etanavauhdilla 5,50 eur joten nopeasti hintaakin saa kerrytettyä ainakin alussa. Normaalisti kyseisen matkan pääsee ilmeisesti alle kahden euron mutta oma vauhtini oli sen verran hidasta että minuutteja kului sillä mieluummin vedin rauhallisesti kuin railakkaasti ensimmäisellä ajolla.
Kokemus oli hyvä ja myöhemmin nopeilla laskutoimituksilla tuli havaittua että omaksi tällaisen ostaminen maksaa itsensä takaisin. Vaikka kuljenkin työmatkat autolla tulee yleensä pari kertaa viikossa käytettyä vähintäänkin silti julkisia kulkuvälineitä.
Esimerkiksi jos jätän auton parkkihalliin Salmisaareen ja tulen sieltä keskustaan maksaa yhteen suuntaan julkisilla meno 2,80 eur. Yleensä sieltä takaisinkin tulee palattua siten että sama lippu ei enää käy ja uuden joutuu ostamaan joten 5,60 eur menee Helsingin sisäisiin lippuihin rahaa.
Tanko. Sininen vipu on kaasu, harmaa on jarru.
Viikonloppuna monesti myös käyn päiväsaikaan julkisella kaupungilla jolloin tulee joko sama summa (jos vien auton tuonne Salmisaareen) tai vaihtoehtoisesti paikallisjuna Vantaalta Helsinkiin ja myöhemmin takaisin jolloin kustannuksia tuleekin jo 9,20 eur. Käytännössä julkisiin liikennevälineisiin menee autoilun lisäksi silti n. 10-15 euroa per viikko.
Sähköpotkulauta on kokonsa puolesta sellainen että se mahtuu taitettuna Mini Cooperin takakonttiin joten jos autolla menen Salmisaareen voin sieltä potkulaudalla sitten kaupungilla liikkumiset hoitaa ilman lisäkustannuksia. Tuumasta siis toimeen ja heti lauantaina aamusta Gigantista laitetta ostamaan.
Käyttöönotto
Ninebot by Segway KickScooter ES2:n kokoaminen on todella helppoa. Paketissa on ainoastaan kaksi osaa kiinnitettävänä – tangon yläosa ja koko loppu potkulauta. Tangon ja rungon välille menee yksi piuha (joka kummassakin osassa on jo valmiina eli ne vain pitää tökätä toisiinsa) jonka jälkeen neljällä ruuvilla tanko kiinni. Ruuvit ja kuusiokoloavain tulivat mukana joten tämä oli varsin nopea ja helppo prosessi.
Tangon ja rungon välissä on tälläinen liitin joilla osat kytketään toisiinsa.
Sen jälkeen sitten App Storesta oli hyvä hetki etsiä ohjelmisto, laittaa sähköpotkulauta päälle (näytön alla on virtanappi josta tämä menee päälle), yhdistää kännykän ohjelmistolla Bluetoothia käyttäen puhelin ja lauta ja käydä sen jälkeen lataamassa uusin ohjelmisto laudalle. Samalla tuli myös rekisteröidyttyä käyttäjäksi ja katseltua mitä muuta ohjelmistolla voikaan tehdä.
Ohjelmiston kautta on mahdollista säätää pohjassa olevia valoja, asettaa maksiminopeus välille 5-15 km mikäli haluaa käyttää rajoitettua tilaa ja saapa tuosta ohjelmasta myös katsottua paljonko arviolta pääsee vielä rullailemaan ennen kun akku loppuu. Jarrutuksen asetuksia voi jonkin verran säätää ja lisäksi näkee kokonaismatkan mitä laudalla on tullut työnnettyä menemään joten ihan näppärä lisäapu ohjelmisto on, vaikkakaan luultavasti ei täysin välttämätön.
Ensimmäiset ajokokemukset
Koska olin jo vanha konkari tällaisten laitteiden käytössä (edellisen päivän parin kilometrin jälkeen siis 😉 ) ei alkuun pääsy ollut hankalaa. Laitteen kanssa pihalle, pari polkaisua vauhtia ja sen jälkeen etusormella pystyikin jo sähkömoottorin kautta vauhtia laittamaan eikä jaloilla enää ollut tarvetta polkea.
Akku oli paketista tullessa noin puolessa välissä joten useampia kilometrejä oli odotettavissa ajomatkaa ennen tarvetta lataukselle. Rullailin samantien kaverini luo jonka kanssa edellisenä päivänä olin potkutellut ensimmäiset lautailuni. Kävin näyttämässä potkulautaa ja hänkin pääsi testaamaan millainen tämä malli on ajaa.
Ensimmäisellä ajolla kävin kaverin pihassa pyörähtämässä
Matkaa kaverin luo oli n. 1,5 km joten akkukeston kanssa ei ollut huolta ei murhetta. Tasaisella meno oli helppoa, alamäessä tuli jarruteltua niin jalalla (laittamalla jalka takarekaan päällä olevan lokasuojan päälle) sekä etujarrua käyttämällä. Etujarrun käyttämisessä saa olla alussa varovainen koska se on suhteellisen tehokas ja painopistettään kannattaa hieman miettiä ennen kuin vetäsee jarrut pohjaan, ainakin mikäli ei halua naama edellä maata asfaltilla.
Matka meni hyvin ja laitteen kanssa pääsi nopeasti sinuiksi. Matkalle osunut suhteellisen jyrkkä ylämäki sai laitteen hyytymään elopainoni alle mutta tämä oli odotettavissakin. Ylämäkiä tällaisilla ei yleensä kovin kovasti työnnetä menemään, mutta itse lisää vauhtia potkimalla saa laudan sähköstä mukavan avustuksen eikä potkiminen käy niin voimille ja ylämäenkin taittaa mukavammin kuin kävellen.
Erinomaisena puolena laitteessa on vakionopeudensäädin. Kun viisi sekuntia on vetänyt menemään mitä tahansa nopeutta mitä laite kulkee kuuluu piippaus jonka jälkeen vakionopeudensäädin lukitsee ajonopeuden tuohon lukemaan. Jos vauhtia hidastaa jalkajarrulla ei vakionopeudensäädin edes mene pois joten väliaikaisten hidastuksien vuoksi nopeudensäädintä ei joudu ottamaan pois. Tietenkin kun kaasua tai etujarrua käyttää saa vakionopeudensäätimen pois käytöstä ja vauhdin hidastumaan tai nopeutumaan.
Kaverin pihasta matkani sitten jatkui potkuttelemaan muita Koivukylän lähialueita. Koska kamera oli matkassa mukana kävin kuvailemassa parin kilometrin päässä olevaa peltoa ja latoa mistä tämän postauksen ensimmäinen kuvakin on.
Allekirjoittanut itse. Kypäräkin on 🙂 Kiitos Valtterille kuvasta.
Ensimäisellä ajoretkellä matkaa kertyi 7.1 kilometriä. Akku oli siis noin puolessa kun laitteen sain paketista ulos joten luultavasti noin 15 km omalla painollani laite jaksaa tavallista ajoa yhdellä latauksella. Tietenkin tämä selviää sitten ajan saatossa mutta tällaisenaan kyseessä on ihan kiitettävät kilometrimäärät.
Tähän malliin myydään vielä lisäakkuja joiden avulla yhden latauksen ajomääräksi luvataan noin 40 km (vakioakku + lisäakku). Tietenkin oikean elämän matkat ei taida noihin päästä koska yleensä matkalle tulee ylämäkiä, oma paino on enemmän kuin laitteen suositus painoraja, kova vastatuuli aiheuttaa enemmän väännön tarvetta jne. jotka sitten saavat akun kulumaan nopeammin kuin mitä optimitilanteessa voisi päästä.
Akun lataaminen tapahtuu mukana tulleella muuntajalla tavallisesta töpselistä ja lataus kestää n. 3.5 h (ainakin netin mukaan). Kohtalaisen nopeaa toimintaa sekin eikä kovin kalliita kilometrejä enää alun oston jälkeen pitäisi tällä tulla.
Vauhtia tällä irtosi maksimissaan 21 km/h vaikka 25 km/h pitäisi ohjeiden mukaan päästä. Tätä on kuitenkin ilmeisesti rajoitettu jonkin ohjelmistopäivityksen myötä syystä tai toisesta 20 km/h nopeuteen ja tuo kilometrin heitto varmaan tulee vain hetkellisestä heitosta. Täytynee seurata josko jossain vaiheessa päivittäisivät taas kulkemaan 25 km/h, mutta tällaisenaankin vauhti riittää perus ajeluun enemmän kuin hyvin.
Ensikokemukset on siis positiiviset ja odotan innolla että keväästä syksyyn myöhään tällä pääsisin kulkemaan kaikki lyhyet matkat joissa ei käytä autoa tai polkupyörää 🙂
Final Girl (IMDB) on vuonna 2015 julkaistu kauhu/trilleri. Elokuvan on ohjannut Tyler Shields ja pääosarooleissa nähdään mm. The Ultimate Giftissä ja Little Miss Sunshinessäkin nähty Abigail Breslin sekä American Beautyssä, The Hunger Gamessa ja Interstellarissa nähty Wes Bentley. Muissa pääosarooleissa nähdään Logan Huffman, Cameron Bright, Alexander Ludwih, Reece Thompson, Emma Paetz sekä Gracyn Shinyei.
Elokuva alkaa kun William (Wes Bentley) juttelee vielä lapsena olevalle Veronicalle (Gracyn Shinyei) jonkinlaisessa kuulusteluhuoneessa. Hän kyselee onko hän tietoinen siitä mitä on tapahtunut johon Veronica tietää kertoa että hänen isänsä ja äitinsä on kuollut. Veronica ja William juttelevat jonkin aikaa ja lopulta William ottaa tytön kasvattaakseen hänestä taistelijan joka pystyy tappamaan tarpeen vaatiessa.
12 vuotta kuluu eteenpäin, Veronica on kasvanut jo aikuiseksi tai aikuisuuden kynnyksellä olevaksi naiseksi ja loppu elokuva nähdäänkin Veronican osalta Abigail Breslinin roolisuorituksena. Williamin koulutusmetodeita näytetään jonkin verran jotta katsojakin saa nähdä minkälaisesta koulutuksesta on ollut kyse ennen kuin varsinainen kohtaaminen niiden kanssa koetaan joita varten Veronicaa on ilmeisesti valmisteltu tehtäväänsä.
Vaikka tapahtumapaikkaa ei liian paljoa kuvata on tapahtumapaikkana miljöön perusteella arvioiden jonkinlainen pieni kylä jossa neljä tyylikkäästi pukeutuvaa ja selkeästi paremmista piireistä olevaa nuorta miestä nauttii metstästämisestä. Siinä missä monet muut metsästävät jäniksiä tai muita eläimiä on näiden miesten metsästyksen kohteena nuoret kauniit naiset. Yksi heistä aina houkuttelee uuden nuoren ja kauniin naisen matkaan mukaan, vievät hänet metsään ja antavat hänen juosta paniikissa pakoon. Sen jälkeen miehet lähtevät metsästämään ja tappamaan saalistaan.
Veronica päätyy myös miesten mukaan heille illanviettopaikkana toimivaan metsään seuraksi pelaamaan totuutta ja tehtävää jolla on kuolettavat vaikutukset. Tosin tällä kertaa metsästäjät saavatkin itse havaita olevansa metsästettäviä eikä metsästäjiä.
Veronica (Abigail Breslin) ja Jameson (Alexander Ludwig)
Ideansa osalta Final Girl on tavallista toimivaa kauhutrilleriä. Sen tarinasta tulee paikoitellen mieleen vivahteita niin Purge: Anarchystä kuin Clockwork Orangestakin (Kellopeliappelsiini) vaikka mistään identtisestä tarinasta ei kummankaan elokuvan osalta kuitenkaan ole missään nimessä kyse.
Tarinan idea on toimiva ja mielenkiintoinen, mutta harmillisesti toteutus jättää kokonaisuutena paljon kaikesta sen potentiaalista lunastamatta. Suurimpana puutteena tarinassa on sen henkilöhahmojen mitäänsanomattomuus ja pintapuoleisuus.
Veronican tarinaa avataan ainoastaan pienen siivun verran ja Williamin tarinaa ei sitäkään vähää. Myöskään metsästysporukan nuorista ei kerrota käytännössä katsoen mitään jonka vuoksi myös heidän hahmojensa merkitys jää etäiseksi. On vain joukko tyylikkäästi pukeutuvaa porukkaa jotka tappaa ihmisiä metsästämällä heitä kunnes vastaan tulee lapsesta asti taistelijaksi koulutettu nainen näyttämään kaapin paikan. Harmillista että kiinnostavan idean omaavan elokuvan mahdollisuuksia annetaan valua näin pahasti hukkaan.
Toinen aspekti mikä itseäni tässä elokuvassa monin paikoin häiritsi oli sen valaistus. Tämä menee luultavasti niihin asioihin joka ei monia häiritse (ainakaan ennen kuin asian näkee kerran jonka jälkeen sitä on vaikea olla näkemättä), mutta valaistus joka on täysin irtonainen todellisen maailman valaistuksesta suhteessa siihen tilaan missä se on rikkoo harmonian. Tietenkin paikoitellen valaistus oli mielenkiintoistakin juuri tästä syystä sillä se loi tunnelmaan omaperäistä, taiteellista ja ehkäpä jopa aavistuksen mystistäkin vivahdetta, mutta erityisesti metsäkohtauksissa valaistus rupesi häiritsemään.
Käytännön esimerkkinä valaistuksen häiritsevyydestä on siis metsäkohtaukset joissa tapahtumapaikkana on hämärä metsä mutta jostain kumman syystä kohtauspaikka on todella kirkas ja hyvin spoteilla valaistu. Tämä ei olisi häiritsevä asia mikäli tarinassa olisi selkeästi näytetty että metsästäjillä vaikka on ollut omat spottivalot siellä mukana, mutta jos väki menee pimeään metsään ja valaistus on silmiinpistävän ristiriitainen siihen miten se olisi oikeassa elämässä vie se huomiota tarpeettoman pajon ainakin itseltäni teknisiin yksityiskohtiin.
Esimerkki itseäni häirinneestä valaistuksesta suhteessa tapahtumapaikkaan
Kaikista puutteistaan ja typeryyksistään huolimatta Final Girl oli omassa lajityypissään viihdyttävä elokuva. Juoni on yleisellä tasolla toimiva ja viihdyttävä vaikka se jättääkin liian paljon huonolla tapaa avoimia kysymyksiä, näyttelijävalinnat on toimivat rooleihinsa ja tekniseltä toteutukseltaan valaistuksia lukuunottamatta elokuva on toimivaa tasoa.
