Edellisestä musamaanantai-postauksesta on hyvä tovi kerennyt kulumaan, mutta jatkan näitä aina aika ajoin kun saan aikaiseksi. Tällä kertaa innostus kirjoittaa tuli kun vihdoin viimein sain tilattua itselleni tämänkertaisen levyn internetin ihmemaasta Discogs-verkkopalvelusta.
Tämänkertaisena levynä on itävaltalaisen Estatic Fearin albumi A sombre Dance. Tyylisuunnaksi on ainakin Metal Archivesin sivuilla laitettu yhtyeelle sinfoninen doom metalli, mutta en suoranaisesti kyllä tähän kategoriaan itse tätä laskisi. Levyssä on selkeästi havaittavissa doom metallin vivahteita mutta mukana on paljon myös kevyttä tunnelmointia kitaran tai luutun tahtiin. Jotain tunnelmointimetallia yhtä kaikki.
Levy on julkaistu jo vuonna 1999 ja se on yhtyeen toinen täysipitkä albumi. Kyseessä on myös viimeinen levy näillä näkymin sillä tämän jälkeen ei ole muita levyjä näkynyt tai kuulunut. Sääli.
Tämän levyn tapauksessa on ehkä huonoa puhua muutenkaan varsinaisesta yhtyeestä sillä tämä on Matthias Koglerin yhden miehen projekti jossa sitten mukana on ollut sessiomuusikoita muualta.
Kuten joidenkin aikaisempien musamaanantai-levyjen tapauksessa on myös tämä sellainen albumi mitä luultavasti kovinkaan monet itseäni livenä tuntevat eivät ole kuitenkaan kuulleet edes nimeltä. Itse löysin tämän levyn joskus vuoden 2010 aikoja, ainakin näin nopeasti muistelen että taisin asustella tuolloin Ruotsissa kun tähän levyyn Spotifyssä törmäsin. Kuuntelin tuolloin tätä albumia monet kerrat ja ihastuin siihen täysin. Koetin tätä löytää aikoinaan myös levykaupoista mutta heikolla menestyksellä. Levyä ei saanut tilattua levykauppoihin joten levyn osto jäi siten ainoastaan kauniiksi ajatukseksi.
Joitain viikkoja takaperin jostain syystä tämä levy tuli jälleen mieleeni ja nykyisten nettipalveluiden aikakaudella onnistuin albumin vihdoin viimein myös löytämään fyysisenä levynä. Levy lähti tilaukseen Venäjältä ja jonkin tovin päästä levy sitten saapui postin mukana täysin avaamattomana muoveissa.
Monien vuosien jälkeenkin tämä kuulostaa omaan korvaani erinomaiselle albumille. Se on kauniin tunnelmallinen, sopivan raskas ja melankolinen, haikea mutta ei kuitenkaan lohduton. Erinomainen levy syksyn pimeneviin iltoihin siis.
Itseäni tässä albumissa erityisesti säväyttää sen vaihteleva mutta tasapainoinen tunnelma vaikka metallimusiikkia yhdistetään rauhallisempaan tunnelmointiin ja kuinka mukavasti albumille on saatu mukaan kauniita piano-osuuksia, akustisia kitarointeja, sähkökitaralla fiilistelyitä sekä nopeampaakin menoa, kaunista naislaulua ja raskaampaa miesvokaalia. Kaikin puolin tämä albumi on yhä edelleen levy jonka lasken mestariteosten kategoriaan.
Levyllä kappaleilla ei ole varsinaisesti nimiä muita kuin Intro ja Chapter I:stä Chapter IX:ään. Levy olisikin hyvä kuulla alusta loppuun asti kokonaisuutena eikä yksittäisinä irtokappaleina, mutta laitan tähän muutaman chapterin YouTubesta joista saa hyvin käsitystä minkälaisesta musiikista on kyse.
