Leffalauantai: Bela Lugosi Meets a Brooklyn Gorilla

Nona ja Sammy

Bela Lugosi meets a Brooklyn Gorilla (IMDB) joka tunnetaan myös toisella nimellä Boys from Brooklyn on vuonna 1952 julkaistu sci-fi/komedia. Elokuvan on ohjannut William Beaudine ja sen pääosarooleissa nähdään Bela Lugosi, Duke Mitchell, Sammy Petrilo sekä Charlita.

Elokuvan juonessa viihdetaiteilijat Sammy ja Duke päätyvät epähuomiossa syrjäiselle saarelle alkuasukasheimon sekaan. Saarella ollessaan Duke rakastuu saaren heimon päällikön tyttäreen Nunaan (Charlita) eikä tunne jää yksipuoleiseksi.

Saarella asustelee alkuasukkaiden lisäksi myös tiedemies Dr. Zabor (Bela Lugosi). Myös hän on iskenyt silmänsä samaiseen Nunaan mutta hänen rakkautensa ei valitettavasti saa lainakaan vastakaikua. Tämä ei tiedemiehen sydäntä lämmitä ja niinpä Zabor päättää palvelijansa kanssa hoidella kilpakosijan pois päiviltä muuttamalla hänet tieteen avulla ihmisestä gorillaksi.

Boys from Brooklyn kuuluu niihin elokuviin jotka katsoo kerran tai ehkä jopa toisenkin, mutta mitään suurta ja ihmeellistä taidepläjäystä on toki turhaa siltä odottaa. Eipä siinä, kepeän viihteellisenä hupina tämä luultavasti on tarkoitettukin ja sellaisena se toimii asiallisesti.

Tarina on tavallista tasoa ja elokuvan loppuratkaisut oli mukava poikkeus siihen mitä odotin. Roolihahmoissa on persoonallisuutta, näyttely on toimivaa eikä ohjauksestakaan yleisesti ottaen tule mieleen mitään valittamista.

Kokonaisuutena suoraviivainen ja kepeän viihteellinen elokuva jota katsoessa voi aivot vääntää taukotilaan ja antaa niillekin hyvin ansaitun lepohetken arjen aherruksista.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 3,7/10)

Perjantaipullo: Peroni Nastro Azzurro Gluten Free

Peroni Nastro Azzurro Gluten Free on nimensä mukaisesti gluteenitonta olutta. Tyypiltään se on lager. Vahvuutta siinä on 5.1 %, katkeroita 23.0 EBU ja kantavierrettä 11.5 °P. Olutta myydään ainakin Alkon vakiovalikoimasta (katso tästä).

Pullon aukaistua ja tuoksua haistaessa löytää ohraisen tuoksun joka tuopista nousee selkeästi vahvemmin esiin. Tuoksu ei ole omaan mieltymykseeni mikään miellyttävin, mutta onneksi se ei nouse liian dominoivasti esiin normaalisti olutta siemaillessa. Tuoppiin kaataessa ei juurikaan varovaisuutta tarvitse noudattaa sillä vaahtoavuus on varsin vähäistä.

Väri on kullankeltainen ja hyvin pitkälti samanlainen kuin aikaisemmin täällä testaamani gluteenittoman A. Le Coqin väri. Suutuntuma on kesikitäyteläinen ja raikas ja mausta tuleekin hieman Budvarin kaltaisia tuntemuksia vaikka tämä onkin italailainen eikä tsekkiläinen lager. Maku on miedosti humaloitu ja siinä on kevyttä hedelmäisyyttä. Kokonaisuutena tämä toimii itselleni varsin hyvin.

Musiikkina tämän kanssa kuuntelee mieluusti kepeää musiikkia, mm. Aurora – The Seed tai Wardruna – Raido.

Katsastus hoidettu taas alta pois

Mini katsastuksessa. Pesulla olisi hyvä käydä.

On taas se aika vuodesta jolloin uskollisen ratsuni on aika käydä kuntotarkastuksessa. Maanantaina töiden jälkeen kävin kotimatkalla auttoa näyttämässä katsastusasemalle ja onnena onnettomuudessa pirssi pääsi läpi ilman isompia huomiota.

Pari valoa oli palanut, mutta ne onneksi on helppoja vaihtaa tai vaihdattaa eikä kustannukset ole hillittömät. Näiden takia autoa myöskään ei joudu uudelleen viemään näytille joten lisäkustannuksiakaan ei siitä ole tulossa.

Jälleen vuosi on armon aikaa Minille siis annettu joten tästä on jälleen hyvä jatkaa!

Kodin verkot kuntoon

Ubiquity Unify Security Gateway

Yleistä

Jo jonkin aikaa on ollut ajatuksena laittaa kotonani verkkoasioita paremmalle jamalle ja aina vähän kerrallaan näin olen tehnytkin.

Olen aikaisemmin hankkinut jo gigabittisiä Zyxelin switchejä olohuoneen puolelle ja myöskin jo kauan aikaa sitten olen hankkinut kotiini Jensen Omni Mesh -järjestelmän (lue täältä) joka on itselläni yhä käytössä. Molemmat ovat siis olleet peruskäytössä varsin toimivia ja tehneet sen mitä niiltä olen odottanutkin.

Verkossa olevien laitteiden kasvun myötä tarpeeni verkkojen konfigurointiin on kuitenkin laajentunut ja monipuolistunut jonka vuoksi tarvetta on ollut saada verkkoani hieman fiksummaksi konfiguroitavaksi.

Oma verkko IoT-laitteille ja käytännön haasteet

Käytännön tasolla ajatuksena on ollut tarve saada eristettyä kotona IoT-laitteet (mm. Robotti-imuri, Hue-valot, Sonos-kaiuttimet ja monet muut) kokonaan omaan verkkoon siten että niiden käytettävyys kotona ei kuitenkaan kärsi.

Syynä tälle päämäärälleni on tietoturva. Monet IoT-laitteet eivät ole kovinkaan tunnettuja hyvästä tietoturvastaan (ainakaan halvimmat idän ihmeet) jonka vuoksi on hyvä mikäli nämä laitteet saa pois pyörimästä samasta verkosta jossa kotini muut laitteet ovat ja ainoastaan sallia pääsy ja näkyvyys eksplisiittisesti tietyiltä laitteilta tiettyihin laitteisiin, ei kerralla jokaiselta vekottimelta kaikkiin muihin laitteisiin.

Ongelmahan olisi tietenkin helposti kierrettävissä siten että luo vain kaksi erillistä WLAN-verkkoa ja tunkee älylaitteet sinne, mutta tässä vaiheessa käytettävyyden ja käytännöllisyyden voi samantien unohtaa. Esimerkiksi jos haluan katsoa kännykälläni verkkolevylläni olevia valokuvia tai videoita pitäisi kännykkä aina vaihtaa verkosta toiseen.

Ubiquity Unifi 8 porttinen 60W PoE-kytkin

Kännykän tapauksessa tämän ehkä vielä jaksaisi sietää, mutta vaikkapa Apple TV:n ja verkkolevyn ollessa eri verkoissa ei enää käytettävyydestä voi puhua saman päivän aikana ja kummankin laitteen hyödyt jäisivät käyttämättä.

Tietoturvasta mainintana vielä sen verran että jopa FBI suosittelee älylaitteiden laittamista omaan verkkoon (lue uutinen aiheesta täältä ja toinen uutinen täältä) joten siitä voi jokainen päätellä itse kuinka hyvä idea on pitää kaikki verkon laitteet kotona samassa verkossa keskenään 🙂

Tekninen ratkaisu lyhyesti kuvaten

Tapa millä tätä käytännön haastetta lähdin ratkaisemaan oli luoda kaksi erillistä VLANia (ei siis WLAN vaan VLAN). Toiseen VLANiin menee kodin normaalit tietokoneet tai muut sellaiset (PC, mäkit ja verkkolevy) ja toiseen sitten kaikki muut.

Valitettavasti omistamani laitteet eivät ymmärtäneet VLANeista sen enempää kuin sika satelliitista (tai ainakaan niitä en päässyt konfiguroimaan tarpeeksi monipuolisesti omiin tarpeisiini) joten lompakon nyörejä joutui raottamaan useamman laitteen osalta.

Viimeisen parin kuukauden aikana kaupasta on tullut kannettua useampia Ubiquityn vekottimia joilla tätä asiaa pääsin laittamaan kuntoon. Ubiquity Security Gateway, Ubiquity Unifi 8 porttinen 60W PoE -kytkin sekä Ubiquity Cloud Key. Viimeinen näistä listan laitteista ei toki ole välttämätön, mutta elämääni helpottaakseni hankin sen samaan syssyyn viimeisimmällä käynnilläni Verkkokaupalla.

Karkea ja yksinkertaistettu kuvaus nykyisestä verkosta fyysisellä tasolla

Ubiquityn hallintapaneelista loin perusverkon lisäksi IoT-nimisen VLANin. Unifin ohjelmoitavassa switchissä pystyi sen jälkeen määrittämään porttikohtaisesti mihin VLANiin vekottimet menevät.

Koska Jensenin mesh-verkko menee fyysisesti kiinni tuohon switchiin pystyin määrittämään suoraan tuolle portille IoT-alueen. Käytännössä siis jokainen laite mikä nyt yhdistyy langattomasti Mesh-verkkooni päätyy IoT-alueelle ja saa sieltä sen mukaisen IP-osoitteen DHCP:llä – robotti-imuri, Sonoksen kaiuttimet, Hue-valot, TV, tabletit, kännykkä yms.

Tämän lisäksi myös Apple TV ja Pioneerin vahvistin menee fyysisesti kiinni tuohon switchiin joissa olen vain näihin portteihin myös määrittänyt että ne menevät IoT-alueelle.

Kun laitteet oli jaettu karkeasti eri VLANeihin täytyi vielä Unifin palomuurista käydä konfiguroimassa inter-VLAN routing pois käytöstä. Laitoin kaikki IoT-verkosta tulevat yhteydet varsinaiseen pääverkkooni suoraan droppiin jonka jälkeen erikseen kävin aukaisemassa tietyiltä laitteilta pääsyn VLANista toiseen ja niissäkin ainoastaan niihin laitteisiin joihin erikseen haluan.

Tähän mennessä ratkaisu on toiminut. Muutamat laitteet vielä odottaa konfiguroimistaan, mutta tästä hän hyvä jatkaa 🙂

Leffalauantai: Unrest

Alison (Corri English) ja Brian (Scott Davis)

Unrest (IMDB) on Jason Todd Ipsonin ohjaama kauhu/trilleri vuodelta 2006. Sen pääosarooleissa nähdään Corri English, Scott Davis sekä Derrick O’Connor.

Tarina sijoittuu patologian laitokselle jonne uudet vuosikurssilaiset ovat saapuneet. Oppilaat hakeutuvat ryhmiin ja ryhtyvät perehtymään koulutukseensa kuuluviin ruumiinavauksiin. Alisonin (Corri English) ryhmäläiset saavat tutkittavakseen nuoren naisen ruumiin jossa vaikuttaa olevan jotain outoa.

Vähitellen laitoksella alkaa tapahtumaan omituisia kuolemia ja myös muutaman aikaisemmin tapetun ihmisen ruumiit löytyvät muiden säilytettävien ruumiiden joukosta. Alison haluaa selvittää mikä on hänen ja ryhmäläistensä tutkimuksen kohteena olevan naisen tausta, mitä hänelle on tapahtunut ja onko tämän kuolemalla jotain yhteistä uudempien tapausten kanssa.

Patologian opiskelijat vauhdissa

Elokuvalliselta anniltaan Unrest on keskinkertainen kauhuelokuva vailla sen suurempia yllätyksiä. Sen tarina on suhteellisen tasapaksu ja monilta osiltaan ennalta arvattava, henkilöhahmoissa on syvyyttä yhtä paljon kuin lasten uima-altaan matalassa päässä eikä elokuvaa voi liiemmin ylistää myöskään sen tunnelman rakentamisestakaan.

Tarinassa on lajityyppinsä perinteisiä kliseitä kohtalaisen paljon aina räpsyvistä valoista itseksiään kiinni meneviin oviin. Mukavana vaihteluna kuitenkin henkimaailman juttuihin ammennettiin viittauksia tematiikkaan atsteekkikulttuurista perinteisen juutalais-kristillisen tai islamilaisen kulttuuritaustan sijaan, vaikkakin viittauksia länsimaalalaisille tutumpiin uskontoihin myös löytyi useita.

Kaikista puutteistaan huolimatta Unrest on lajityypissään viihdyttävä tuotos jonka katsoo kerran tai pari jos on valmis unohtamaan turhat odotukset loogisuudesta ja uskottavuudesta. Ilahduttavana puolena myös musiikit toimivat hyvin ja paikoitellen jopa erottuivat selkeästi edukseen.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,0/10)