Month: September 2021

  • Apple Watchin ranneke vaihtoon

    Uusi ranneke

    Pidemmän aikaa on mielessäni ollut hankkia Apple Watch -älykelloon uusi ranneke. Olen aikaisemmin käyttämässäni vanhemman generaation Apple Watchissa (lue täältä) ja nykyisin käytössäni olevassa versiossa (josta en vielä ole kirjoittanut tänne) käyttänyt vakiona tulevaa ranneketta.

    Kummankin kellon rannekkeen kanssa on ollut itselläni ongelmia ihon ärtymisen kanssa joka erityisesti on alkanut tuntumaan silloin kuin on hionnut lenkkeillessä. Ranneke on alkanut kutittamaan ja iho on ärtynyt sen verran että kello on tullut monesti jätettyä sen vuoksi käyttämättä. Koska kello jota ei käytä on täysin turha sain vihdoin aikaiseksi hankkia Verkkokauppa.comista uuden rannekkeen.

    Rannekkeeksi valikoitui merisuolanharmaa Sport Loop -ranneke joka irtosi 48,90 euron hintaan (katso täältä). Ensikokemukset on olleet erinomaiset sillä ranneke ei vielä ainakaan ole hiertänyt ihoa ja sen kanssa kellon käyttö on ollut jälleen mukavaa. Toivon mukaan se on sitä myös jatkossa, sillä Apple Watch on mukava kello jota on ilo käyttää mikäli rannekkeen kanssa ei tule haasteita iholle.

  • Päiväpatikointia Torronsuolla

    Pitkospuita oli helppoa kävellä

    Eilen tuli käytyä seurakuntalaisten kanssa kävelyretkellä Torronsuon kansallispuistossa (katso täältä). Matkaan tuli lähdettyä hieman kahdentoista jälkeen ja matkaan meni arvioilta puolisentoista tuntia sillä paikka sijaitsee lähellä Forssaa.

    Hieman yllättäen paikan päällä oli autoja kymmenittäin. Parkkipaikka oli todella täysi ja tien varrelle oli autoja parkkeerattu varmaankin yli sadan metrin jonoksi. Onneksi satuimme sopivaan aikaan paikalle sillä saimme auton parkkipaikalle kun sopivasti väkeä aina myös lähti sieltä poiskin.

    Alustava arvio oli ollut että kävelylenkistä tulisi noin kahdeksan kilometriä, mutta lopulta useamman tunnin kävelyn ja laavulla pidetyn yhden varsinaisen kunnollisen levähdystauon jälkeen autolle takaisin palattua oli matkaa kertynyt 9,5 km. Käytännössä pari sataa metriä luultavasti tuli lisääkin sillä aivan heti alussa en muistanut laittaa lenkin mittausta päälle, mutta kokonaisuutena kuitenkin varsin mukavan pituinen kävely tuli tehtyä.

    Laavun läheisyydessä olleelta lintutornilta näki aluetta hieman paremmin

    Pitkospuilla kävely oli helppoa eikä paljoa energiaa kulunut, mutta matkan varrella oli paljon myös metsässä kävelyä jossa kävely olikin merkittävästi hitaampaa ja haastavampaa ainakin allekirjoittaneelle sillä maaston epätasaisuudesta johtuen sai eteensä katsoa paljon tarkkaavaisemmin.

    En edes muista milloin olisin näin pitkää kävelyä tehnyt etenkään missään metsässä tai suolla joten hyvä että tuli tämä tehtyä ainakin nyt. Voimille se kyllä otti reissun jälkeen, mutta illalla jo väsy alkoi nopeasti väistymäänkin. Raittiissa ilmassa pihalla pyöriminen tekee välillä hyvää 🙂

  • Leffalauantai: Two for the Money (Rahantekijä)

    Rento pukeutuminen on vaihtunut pukuun kun Brandonin (Matthew McConaughey) ympärille rakennettavan brändin ympärillä alkaa liikkumaan isot pelimerkit

    Two for the Money (IMDB) eli Rahantekijä on vuonna 2005 julkaistu draamaelokuva. jonka on ohjannut D. J. Caruso. Pääosarooleissa nähdään Matthew McConaughey (Interstellar, Mud), Al Pacino (The Godfather, Scent of a Woman) sekä Rene Russo (Ransom).

    Amerikkalaisen jalkapallon uraa tekevä Brandon (Matthey McConaughey) joutuu pelissä jalan vaurioittavaan onnettomuuteen jonka seurauksena ura jalkapalloilijana näyttää olevan ohi. Brandon päätyy vuosiksi puhelinlinjalle antamaan arvioita tulevien jalkapallo-otteluiden lopputuloksista jossa hän menestyy hyvällä osumaprosentilla. Kyvyt eivät jää huomaamatta ja eräänä päivänä hänelle tarjotaan työtä Walterin (Al Pacino) toimesta merkittävästi aikaisempaa paremmalla palkkauksella.

    Uusi työ saa Brandonin askel kerrallaan siirtymään aina vain suurempiin kuvioihin missä puhelinlinjoille soittavien vedonlyöjien panokset kasvavat ja pelaamisen riskit eivät enää jää muutamien satojen dollarien suuruusluokkaan.

    Al Pacinon esittämässä roolissa Brandonin uuden työpaikan pomona nähtävä Walter on päämäärätietoinen lähes pakkomielteisyyteen saakka.

    Pidin tavasta kuinka Two for the Moneyssä tuodaan esiin liiallisiin mittasuhteisiin viety uhkapelaaminen ja sen kääntöpuolet. Vaikka pintapuoleisesti elokuva vaikuttaakin uhkapelaamisen vaaroista kertovalta tarinalta, pidin sitä enemmänkin tarinana jonka syvin olemus on addiktioista, jännityksen hakemisesta ja pakkomielteisyyteen asti menevästä järjettömien riskien ottamisesta ja niiden elämää haittaavista puolista.

    Walter pyörittää yritystä joka tarjoaa vedonlyöjille vihjeitä tulevien otteluiden tuloksista. Hän löytää joukkueeseensa uuden tähtipelaajan Brandonin jonka kanssa alku alkaa lupaavasti ja elämä on voitosta voittoon kulkemista. Voitokas ura ja maine kehittyy, kasuaali pukeutuminen vaihtuu pukuun, isompia riskejä ottavat pelurit tulevat mukaan kuvioihin kunnes alan ikävät realiteetit iskevät kasvoille. Kaikesta järkevyydestä huolimatta Walterin usko Brandonin analyyseihin jatkuu vaikka tulokset puhuvat karua kieltä.

    Walterin ja Brandonin lisäksi tärkeässä roolissa on myös Walterin vaimo Toni (Rene Russo). Brandonin, Walterin ja Tonin välinen dynamiikka on hyvin toteutettua eikä teemaan sopivaa jännitettä ja uhkapelaamista puutu heidänkään keskeisistä suhteista.

    Erityisesti pidin Brandonin toimivasta kasvutarinasta missä urheilijana menestynyt mies menettää onnettomuutensa vuoksi voitonnälkänsä ja jumiutuu vuosiksi keskinkertaiseen työhön keskinkertaisella palkalla elättäen yhä turhaa toivoa pelikentille takaisin pääsystä. Kun hän tarttuu hänelle tarjottuun tilaisuuteen vaihtaa uransa suuntaa löytää hän myös jälleen voitonhalunsa. Voitonhalu kääntyy vähitellen ylimielisyyteen ja menee lopulta liiallisuuksiin saakka kunnes hänen on lopulta löydettävä itsensä ja elämänsä suunta uudelleen.

    Kokonaisuutena tämä oli erinomainen elokuva jossa oli mielenkiintoinen tarina mielenkiintoisilla henkilöhahmoilla ja kasvutarinoilla varustettuna.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 44 868 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Plevna Siperia Imperial Stout

    Suomalaisen Koskipanimon Plevna Siperia Imperial Stout on 8,0 % vahvuinen imperial stout. Katkeroita löytyy 90.0 EEBU ja kantavierrettä 19.9 °P. Lisää tietoa löytää Alkon sivuilta (katso täältä) sekä panimon omalta sivulta (katso täältä).

    Pullo on yksinkertainen ja tyylikäs. Oluen tuoksu on aavistuksen paahteinen. Kaadettaessa pintaan muodostuu runsaasti kermaisaa vaahtoa joka kuitenkaan ei kovin kauaa tuopissa säily. Tuopista erottaa oluen kauniin mustan sävyn joka on yhtä tumma kuin gootin mieli syyssateessa.

    Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä. Paahteinen, hivenen suklainen ja ruismainen maku toimii hyvin. Olut on voimakkaasti humaloitu, mutta humala ei nouse liiallisen korostuneesti makukenttään kulauksen aikana vaan pysyy sopivasti menossa mukana ottamatta tarpeettoman paljoa tilaa. Jälkimakuna voimakas humalointi nousee sitä vastoin voimakkaammin makukenttään, mutta onneksi ei silloinkaan tarpeettoman dominoivasti. Kokonaisuutena toimiva olut, mutta aavistuksen turhan terävä olemus omaan preferenssiini.

    Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin vanhan liiton goottimusiikki, mm. Bauhaus – She’s in parties tai Siouxies And The Banshees – Arabian Knights.

  • Kaupunkipyörän testausta

    Vantaan kaupunkipyörä

    Pari iltaa takaperin siivoillessani tietokoneen tiedostoja satuin löytämään jonkin vanhan pyöräilyvideoni. Sitä ohimennen silmäiltyäni tuli ajatus että voisi olla ihan mukava pitkästä aikaa käydä pyöräilemässä.

    En kuitenkaan enää omista polkupyörää sillä aikaisemmin omistamani pyörä on lähtenyt tahtoni vastaisesti sormiltaan näppärien ja moraaliltaan löysien kanssakulkijoiden matkaan jo jokin aika takaperin pyörävarastolta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen sillä Koivukylän asemalla muutaman sadan metrin päässä asunnoltani on kaupunkipyöriä vinot pinot. Tai ei ne tietenkään missään pinossa siellä ole vaan ne ovat nätisti telineissä joten kävin tutustumassa millaisia nämä mahtaisivat olla käyttää.

    Kaupunkipyörän vuokraaminen maksaa täällä 5 euroa siten että sillä saa 24 h ajan sisällä fillaroida niin monta tunnin ajoa kuin haluaa. Jos ajo menee yli tunnin maksaa se euron per tunti ylimääräistä. Yläraja tällekin oli jonka jälkeen tulee 80 euron sakkorangaistus, mutta käytännössä normaaleissa tilanteissa siitä ei ole uhkaa.

    Jos kaupunkipyörää aikoo käyttää koko ajokauden (joka loppuu lokakuun lopussa ainakin tänä vuonna HSL:n sivujen mukaan) niin sen saa ostettua 30 eurolla joka alkaa jo olemaan halpaa kuin makkara. Tässäkin muistaakseni pätee se 1 h käyttörajoitus jonka jälkeen ylimenevät tunnit maksavat samalla tapaa jne. Tarkemmin asiasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata kuitenkin HSL:n kaupunkipyörien sivulle (katso täältä) katsomaan mitkä käyttösäännöt milloinkin on voimassa (en kerta ole seurannut ovatko ne aina samat vai muuttuvatko ne koskaan).

    https://youtu.be/waaibHqVJ8M
    Koeajolla kävin ABC:llä jonne on matkaa aika tarkalleen 3 km suuntaansa

    Vuokraaminen oli helppoa ja sen tein nettisivun kautta. Linkitin sen HSL:n lippuun jolloin pyörää hakiessa riitti että piippasin korttiani lukkoon jonka jälkeen sain otettua pyörän irti lukosta ja pääsin matkaan. Nakkasin samalla GoPro Hero 7:n kiinni pyörän tankoon ja lähdin sotkemaan kohden Ilolan ABC:tä.

    Pyörä tuntui kohtalaisen mukavalta. Se oli sopivan mummis että sen rullaamisessa ei tarvinnut liikaa tehdä valintoja ja vaihteiden määräkin oli rajattu kolmeen. Kaikki vaihteet tuntuivat kohtalaisen jäykiltä, mutta voi olla että syynä on vain oma huono kuntoni.

    Ilolan ABC:lle on matkaa kolme kilometriä suuntaansa joten noin kuuden kilometrin pyöräily tuli polkaistua. ABC:llä pidin tauon ja sen jälkeen vasta jatkoin takaisin, eli matka oli siis käytännössä 2 x 3 km eikä yhtä soittoa 6 km. Oli nopeasti helppoa muistaa että fillaroidessa tarvitaan aivan erilaisia lihaksia kuin kävellessä joten voimille näinkin lyhyt reissu otti. Lisäksi satulassa istuminen ottaa aina oman aikansa tottua pitkän tauon jälkeen joten hanurissaan senkin reissun jälkeen huomasi melkein heti 😀

    Kokonaisuutena kaupunkipyörä oli hyvä kokemus. Kokemus oli siis sellainen että kyllä tällaisella voisi kuvitella toisenkin kerran sotkevansa, vaikkakin jokin halpa mummis silti olisi enemmän omaan makuuni sopivampi optio jos sitä ei kukaan sosialisoisi pyörävarastosta.