Leffalauantai: Two for the Money (Rahantekijä)

Rento pukeutuminen on vaihtunut pukuun kun Brandonin (Matthew McConaughey) ympärille rakennettavan brändin ympärillä alkaa liikkumaan isot pelimerkit

Two for the Money (IMDB) eli Rahantekijä on vuonna 2005 julkaistu draamaelokuva. jonka on ohjannut D. J. Caruso. Pääosarooleissa nähdään Matthew McConaughey (Interstellar, Mud), Al Pacino (The Godfather, Scent of a Woman) sekä Rene Russo (Ransom).

Amerikkalaisen jalkapallon uraa tekevä Brandon (Matthey McConaughey) joutuu pelissä jalan vaurioittavaan onnettomuuteen jonka seurauksena ura jalkapalloilijana näyttää olevan ohi. Brandon päätyy vuosiksi puhelinlinjalle antamaan arvioita tulevien jalkapallo-otteluiden lopputuloksista jossa hän menestyy hyvällä osumaprosentilla. Kyvyt eivät jää huomaamatta ja eräänä päivänä hänelle tarjotaan työtä Walterin (Al Pacino) toimesta merkittävästi aikaisempaa paremmalla palkkauksella.

Uusi työ saa Brandonin askel kerrallaan siirtymään aina vain suurempiin kuvioihin missä puhelinlinjoille soittavien vedonlyöjien panokset kasvavat ja pelaamisen riskit eivät enää jää muutamien satojen dollarien suuruusluokkaan.

Al Pacinon esittämässä roolissa Brandonin uuden työpaikan pomona nähtävä Walter on päämäärätietoinen lähes pakkomielteisyyteen saakka.

Pidin tavasta kuinka Two for the Moneyssä tuodaan esiin liiallisiin mittasuhteisiin viety uhkapelaaminen ja sen kääntöpuolet. Vaikka pintapuoleisesti elokuva vaikuttaakin uhkapelaamisen vaaroista kertovalta tarinalta, pidin sitä enemmänkin tarinana jonka syvin olemus on addiktioista, jännityksen hakemisesta ja pakkomielteisyyteen asti menevästä järjettömien riskien ottamisesta ja niiden elämää haittaavista puolista.

Walter pyörittää yritystä joka tarjoaa vedonlyöjille vihjeitä tulevien otteluiden tuloksista. Hän löytää joukkueeseensa uuden tähtipelaajan Brandonin jonka kanssa alku alkaa lupaavasti ja elämä on voitosta voittoon kulkemista. Voitokas ura ja maine kehittyy, kasuaali pukeutuminen vaihtuu pukuun, isompia riskejä ottavat pelurit tulevat mukaan kuvioihin kunnes alan ikävät realiteetit iskevät kasvoille. Kaikesta järkevyydestä huolimatta Walterin usko Brandonin analyyseihin jatkuu vaikka tulokset puhuvat karua kieltä.

Walterin ja Brandonin lisäksi tärkeässä roolissa on myös Walterin vaimo Toni (Rene Russo). Brandonin, Walterin ja Tonin välinen dynamiikka on hyvin toteutettua eikä teemaan sopivaa jännitettä ja uhkapelaamista puutu heidänkään keskeisistä suhteista.

Erityisesti pidin Brandonin toimivasta kasvutarinasta missä urheilijana menestynyt mies menettää onnettomuutensa vuoksi voitonnälkänsä ja jumiutuu vuosiksi keskinkertaiseen työhön keskinkertaisella palkalla elättäen yhä turhaa toivoa pelikentille takaisin pääsystä. Kun hän tarttuu hänelle tarjottuun tilaisuuteen vaihtaa uransa suuntaa löytää hän myös jälleen voitonhalunsa. Voitonhalu kääntyy vähitellen ylimielisyyteen ja menee lopulta liiallisuuksiin saakka kunnes hänen on lopulta löydettävä itsensä ja elämänsä suunta uudelleen.

Kokonaisuutena tämä oli erinomainen elokuva jossa oli mielenkiintoinen tarina mielenkiintoisilla henkilöhahmoilla ja kasvutarinoilla varustettuna.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 6,3/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *