Fyysinen media ja Netflix

Hieman fyysisestä mediasta

Aina aika ajoin tulee keskusteluun ihmisten kanssa suoratoistopalvelut ja elokuvien katsominen Netflixistä fyysisen median sijaan. Suoratoistopalvelut on nykypäivänä monelle ensisijainen paikka josta elokuvat katsotaan, mutta itselleni ne ovat poikkeus, sillä tapanani on katsoa elokuvat pääsääntöisesti fyysiseltä medialta joista yleisimpänä on DVD:t. Toiseksi eniten katson luultavasti elokuvia 4K BluRayna, sen jälkeen BluRaynä ja satunnaisesti VHS:ltä.

Vaikka DVD onkin yleisin katsomani formaatti, johtuu se ensisijaisesti siitä että omistan niitä selkeästi eniten. Mieluisin formaatti on kuitenkin 4K BluRay ja milloin ostan elokuvia uutena niin useimmiten ostan elokuvan siinä formaatissa mikäli sellainen on saatavana. Monia elokuvia ei kuitenkaan ole vielä tässä formaatissa eikä kaikkia edes ole BluRaynä, joten vaihtoehdoksi jää kuitenkin ainoastaan DVD (tai VHS). Onneksi suurin osa DVD-elokuvista on laadullisesti niin hyvää laatua että vaikka katson elokuvat useimmiten videotykiltä 106″-tuumaiselta kankaalta ei laadussa ole valittamista.

DVD-elokuvissa on kuitenkin myös selkeä etu BluRay- ja UHD-julkaisuihin, sillä lähes jokaiseen elokuvaan on suunniteltu omaperäiset valikot ja niissä on myös oheismateriaaleja jotka monesti BluRay ja UHD-elokuvissa loistavat poissaolollaan. Poikkeuksen tekee tietenkin yksittäiset elokuvat sekä hinnakkaampien julkaisijoiden versiot joissa oheismateriaalin määrä on kiitettävällä tasolla.

Sata viimeisintä elokuvaa ja Netflix

Toisinaan on mielenkiintoista katsoa kuinka monta elokuvaa viimeisestä sadasta näkemästäni olisin voinut nähdä, jos katsoisin niitä ainoastaan Netflix-suoratoistopalvelusta eli siten kuten monet tekevät. Vastaus on että en kovinkaan montaa, sillä ainoastaan seitsemän (7) elokuvaa viimeisestä sadasta näkemästäni löytyi Netflixistä. Tiedot Netflixin valikoimasta on haettu https://fi.flixable.com/ sivuston kautta.

Tammikuussa olin reissussa Lapissa ja katsoin siellä ollessa Yle Areenan kautta elokuvia joten tein myös toisen laskelman missä otin huomioon ainoastaan ne 100 viimeisintä elokuvaa jotka olen katsonut fyysiseltä medialta. Näissä tilanne oli hieman parempi, sillä Netflixin kautta olisin voinut katsoa näistä yhdeksän (9) elokuvaa.

Syy siihen että suurta montaa katsomistani leffoista ei löydy Netflixissä on tietenkin ymmärrettävää, sillä 33 näistä on julkaistu 1989 tai sitä ennen. Keskivertoa katsojaa tuskin kiinnostaa ns. vanhat elokuvat eikä niitä ole sen vuoksi varmastikaan järkevää pitää valikoimassa. Silti viimeisestä sadasta fyysiseltä levyltä katsomastani elokuvasta 67 on julkaistu 1990 tai sen jälkeen joten luulisi että tuostakin joukosta hieman useampi olisi löytynyt.

On hyvä myös muistaa että esimerkiksi kolme ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa on julkaistu ennen vuotta 1990 eikä näistä mitään löytynyt valikoimasta, joten kyse ei ole siitä että monet vanhoista näkemistäni elokuvista olisi ranskalaisia taide-elokuvia, kiinalaisia ja japanilaisia samurai-elokuvia tai B-luokan indie-filmejä tai jotain muuta vastaavaa joita keskiverto katsoja ei oletettavasti katsoisi.

Mukana näissä 33:ssa oli myös kaksi parhaan elokuvan Oscarin voittanutta filmiä, Rain Man sekä Driving Miss Daisy joista kumpaakaan ei löytynyt. Lisäksi koko joukossa oli myös uudempia Oscar-voittajia, The Shape Of Water, King’s Speech sekä Shakespeare In Love eikä näistä mitään löytynyt, joten ainakaan tämänkaltaisia valtavirtaelokuvia ei olisi tullut nähtyä jos Netflix olisi ainoa paikka katsoa.

Suurin osa mitä katson on selvästikin sellaista mikä ei suuren yleisön suosiota nauti, joten luultavasti en Netflixiä tilaa ainakaan seuraavaan pariin kuukauteen.

Tilanne olisi tietenkin toisinpäin toinen

Koska yllä olen verrannut mitä olisin voinut katsoa edellisestä sadasta fyysisellä medialla olevasta elokuvasta jos olisin koettanut nähdä ne Netflixistä, niin on hyvä muistaa että tilanne olisi luultavasti sama myös toisinpäin. Valikoima tietenkin ohjaa katsomisvalintoja, eli jos olisin ainoastaan Netflixin varassa katsoisin mitä sieltä löytyy.

Selasin läpi jonkin verran tällä hetkellä valikoimassa olevia vaihtoehtoja ja siellä oli kyllä useampiakin mielenkiintoisia elokuvia 1940-1960 vuosien väliltä, joten jotain itseänikin kiinnostavaa katsottavaa sieltä löytyisi. Mieluummin kuitenkin ostan elokuvia jatkossakin fyysisessä muodossa jolloin tiedän että se löytyy silloin kun sen haluan katsoa, koska jos Netflixin valikoima tällä hetkellä tarjoaa itselleni jotain kiinnostavaa niin ei ole mitään varmuutta siitä mikä on tilanne viikon tai kuukauden päästä. Lisäksi kun olen elokuvan kerran ostanut en joudu maksamaan siitä joka kuukausi jatkossakin että sen voin katsoa halutessani.

Suoratoiston ja fyysisen median tulevaisuus

Fyysisen median kuolemaa on povattu jo vuosikausia, mutta vielä suoranaisia merkkejä tästä ei ole havaittavissa. Yksittäisiä elokuvia ja sarjoja on tietenkin moniakin joita ei ole muualla kuin suoratoistopalveluissa, mutta isompana trendinä tätä tuskin voidaan pitää. Uusia elokuvia julkaistaan yhä fyysisessä muodossa joten ostajakuntaa on olemassa vielä ainakin sen verran että toimintaa kannattaa jatkaa.

Mielenkiintoisempaa on kuitenkin nähdä mikä on tilanne tulevaisuudessa suoratoistopalveluiden osalta, sillä nykyään Netflixillä on kilpailijoita useampiakin. Aikaisemmin Netflix oli käytännössä katsoen ainoa realistinen valinta monelle (Yle Areenaa lukuunottamatta), mutta nyt markkinat ovat hajautuneet ja tarjolla on Netflixin ja Yle Areenan lisäksi myös HBO Max, Viaplay, Apple TV+, Amazon Prime Video, MTV Katsomo, Ruutu+, Disney Plus ja Mubi. Lisäksi varmasti on monia muitakin, mutta listasta saa jo jonkinlaisen käsityksen siitä kuinka monia eri vaihtoehtoja nykyään on tarjolla.

Ala elää jonkinlaisessa muutostilassa isomminkin. Palveluita on tullut ja mennyt, nimet on muuttuneet, osa palveluista on yhdistynyt (ellen muista väärin) ja valikoimaa on siirtynyt palvelusta toiseen.

Myöskin HBO Max on muuttumassa, tällä kertaa nimeltään Maxiksi ja siihen tulee mukaan Discovery+ sisältöä. Aikaisemmin HBO:lla oli myös HBO Nordic joka ilmeisesti oli sama kuin HBO Max mutta ilman sen omaa alkuperäissisältöä, mutta nykyään löytyy ilmeisesti vain HBO Max josta jatkossa tuleekin sitten pelkkä Max. Selkeää kuin mikä.

Mielenkiintoista on nähdä myös miten hinnat jatkossa kehittyvät. Hinnat on nousseet lähivuosina ja tuskin näissä hinnat tulevat hetkeen ainakaan putoamaan. Amerikassa muutamassa suoratoistopalvelussa on olemassa myös versio jossa on huokeampi hinta, mutta palvelussa tulee katsojalle myös mainoksia. Tuleeko tämänkaltainen hinnoittelumalli jossain vaiheessa rantautumaan myös Suomeen jää nähtäväksi, mutta ainakin tämänkaltaiset hintojen nousut ja palveluiden huononemiset vain vahvistavat itselleni mielikuvaa siitä että pysyn jatkossakin ensisijaisesti fyysisen median käyttäjänä. Jos katsoisin sarjoja, tilanne tietenkin saattaisi olla toinen.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *