Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Djävulens öga (Paholaisen silmä)

    Britt-Marie (Bibi Anderson) sekä Don Juan (Jarl Kulle) elokuvassa Djävulens oga vuodelta 1960.

    Ingmar Bergmanin ohjaama Djävulens öga joka suomennettuna tunnetaan nimellä Paholaisen silmä on vuonna 1960 julkaistu fantasiallinen draamakomedia. Pääosissa nähdään Jarl Kulle, Bibi Andersson, Stig Järrel sekä Nils Poppe.

    Paholaisen (Stig Järrel) on huomannut maan päällä nuoren naisen joka on vielä koskematon. Hän kääntyy helvetissä olevan Don Juanin (Jarl Kulle) puoleen. Paholainen lupaa tälle sadoiksi vuosiksi helpotusta helvetissä olemisen piinaansa mikäli hän menee maan päälle ja onnistuu viettelemään tämän naisen ennen hänen hääyötään.

    Don Juan ottaa tehtävän vastaan ja lähtee yhdessä apulaisensa Pablon (Sture Lagerwall) sekä vanhan demonin (Torsten Winge) kanssa tehtävää toteuttamaan. Nainen joka on viettelemisen kohteena, Britt-Marie (Bibi Anderson), on kirkkoherran (Nils Poppe) tytär ja pian Don Juan ja Pablo ovat demonin järjestämien tekojen seurauksena ujuttautuneet kirkkoherran taloon aiheuttamaan ongelmia.

    Bergman on tehnyt useampia kristilliseen uskoon liittyviä elokuvia (mm. Nattvardsgästerna) joissa on käsitelty ainakin uskon puutetta ja kaiken tarkoitusta. Tällä kertaa uskoa ja oikein tekemistä käsitellään rakkauden ja viettelysten kautta. Viettelysten tullessa kohdalle, kumpi lopulta voittaa – rakkaus ja oikeudenmukaisuus, vaiko omat mielihalut ja tunteet?

    Vaikka pääasiallinen tarina kertoo Don Juanin tehtävästä vietellä Britt-Marie, ei Bergman onneksi jätä tarinaansa näin yksiulotteiseksi vaan myös suurin osa muistakin hahmoista ovat merkityksellisiä teeman kannalta.

    Kirkkoherralla on kaappi jonne on joskus lukittu demoni ja hän on toivonut että itse saisi kohdata samanlaisen tilanteen että pääsisi lukitsemaan paholaisen kätyrin. Hänen toiveensa toteutuu ja hän joutuu demonin esittämien väittämien vuoksi arvioimaan vaimoaan ja tytärtään ja heidän toimintaansa sekä omia käsityksiään heistä.

    Lisäksi pastorin vaimo Renata (Gertrud Fridh) sitä vastoin on Don Juanin palvelijan Pablon (Sture Lagerwall) kiinnostuneen piirityksen kohteena. Pablon kiinnostuksen ja uskottomuuteen houkuttelujen vuoksi hän joutuu kohtaamaan omat tukahdutetut halunsa.

    Djävulens öga on mielenkiintoinen elokuva joka uskonnolliseen tematiikkaan puettuna kuvaa hyvin parisuhteiden haasteita sekä rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Kuten tavallista, uskonnollisesta näkökulmasta katsoen tästäkään elokuvasta ei tietenkään kannata ottaa kristinuskon teologisia oppejaan, sillä kuvaus helvetistä ja paholaisesta on puhtaasti epäraamatullista harhaoppia ja fantasiaa. Syvempi ja merkityksellisempi anti löytyykin sen tarinan sisällöstä, ei sen ulkomuodosta.

  • Leffalauantai: Spaceballs (Avaruusboltsit)

    Valomiekkataisteluun valmistatumassa Musta kypärä (Rick Moranis) sekä Lone Starr (Bill Pullman)

    Avaruusboltsit (IMDB) joka alkuperäisellä kielellä tunnetaan nimellä Spaceballs on vuonna 1987 julkaistu Star Wars -elokuvia parodioiva tieteiskomedia. Ohjauksesta on vastannut Mel Brooks joka nähdään myös yhtenä elokuvan rooleista. Muissa merkittävissä rooleissa on John Candy, Rick Moranis, Bill Pullman sekä Daphne Zuniga.

    Druidian planeetta on vaarassa, sillä kaukaisella Spaceballin planeetalla on happi vähissä ja he ovat päättäneet saada sitä Druidialta keinoja kaihtamatta. Spaceballin presidentti Skroob (Mel Brooks) laittaa Musta kypärän (Rick Moranis) kaappaamaan Druidian prinsessa Vespan (Daphne Zuniga) jotta he voivat kiristää presidenttiä, mutta Vespa on kerennyt jo lähtemään planeetalta pakoon muista syistä. Pakomatkalla prinsessaa tulee etsimään Lone Starr (Bill Pullman) sekä hänen ihmis-koira-apurinsa Barf (John Candy) samoin kuin Spaceballinkin väki.

    Spaceballs on onnistunut komedia jonka huumori on paikoitellen hyvinkin levotonta ja absurdia, mutta sellaisenaan juuri sitä mitä tältä elokuvalta odottikin. Siinä on mukana samanlaista kepeyttä mistä 80- ja 90-luvun komediat kuten Poliisiopisto tai Mies ja alaston ase -elokuvasarjat muistetaan – suoraviivaista ja häpeilemätöntä älyttömyyttä mitä kestää alusta loppuun saakka. Myöskin Star Warsien parodiointi toimii ja hahmot joita parodioidaan on helposti tunnistettavissa Tähtien Sotia nähneille. Lisäksi yksittäisiä parodiointeja myös muihin sci-fi-klassikoihin löytyy filmifanien bongattavaksi.

    Tämän tyylilajin komediat toimivat itselleni vielä vuonna 2026. Harmillista kyllä, tämän tyylin komedioita ei silti kovin usein tule vastaan. Ehkä siksi että tämänkaltaiset elokuvat ovat taloudellisesti riskialttiita tehdä. Pahempi mahdollinen skenaario on tietenkin se, että suuresta massasta yleisöä on kasvanut vakavamielisiä tosikoita jotka eivät osaa enää nauttia elokuvasta joka ei ole ajan hengen mukainen ja huomioi jokaista vähemmistöä roolituksissaan ja vitseissään. Mene tiedä, syitä varmasti löytyy useampia.

    Spaceballs on erinomainen ja katsomisen arvoinen komedia joka naurattaa sopivan järjettömällä huumorillaan. Sen katsominen nykyisessä maailmanajassa on raikas nostalginen tuulahdus ajasta jolloin jotkin asiat olivat nykyistä paremmin. Huumori oli silloin vielä vain huumoria eikä siinä tarvinnut olla minkäänlaista politiikkaa ja tiedostavuutta mukana. Hyvä niin.

  • Leffalauantai: Tropic Thunder

    Jack Black elokuvassa Tropic Thunder.

    Tropic Thunder (IMDB) on Ben Stillerin ohjaama ja tähdittämä parodiallinen komedia vuodelta 2008. Pääosarooleissa Stillerin lisäksi nähdään Jack Black, Robert Downey Jr. ja Brandon T. Jackson.

    Amerikkalaiset ovat olleet sotimassa Vietnamissa. Osa sotilaista on palannut ja osa palanneista on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan. Vain yksi heistä on saanut elokuvasopimuksen ja tästä elokuvan tekemisestä Tropic Thunder kertoo. Elokuvan tekeminen muuttuu merkittävästi alkuperäisestä toiminnasta kun heidän ollessaan viidakossa näyttelemässä sotaa heidän tiensä risteävät siellä majaansa pitävien todellisten huumeita salakuljettavien tahojen kanssa.

    Moni asia on toteutettu hyvin. Tarina itsessään on toimiva ja hyvää vaihtelua omaperäisellä näkökulmallaan. Se onnistuu myös heittämään mukaan sopivasti kohtauksia joista voi katsojana tunnistaa minkä elokuvan kohtausta se parodioi. Parodia ei kuitenkaan jää ainoastaan yksittäisiin elokuviin, vaan osansa siitä saa myös Hollywood, näyttelijät ja heidän ongelmansa sekä rahoittavat tahotkin.

    Huumori toimii joissain kohtauksissa, mutta toisinaan se päätyy tarpeettoman levottoman puolelle omaan makuuni. Varsinaisia naurukohtauksia se ei siis aiheuttanut, mutta sen humoristinen vire teki siitä kuitenkin lajityypissään toimivan elokuvan.

    Näyttelijäkaarti hoitaa osansa hyvin kuten näin nimekkäältä joukolta osaa odottaakin ja kaikki muutkin tavalliset perusasiat on hallussa. Kokonaisuutena tämä on viihdyttävä elokuva.

  • Leffalauantai: Get Shorty (Get Shorty – Hyvä pätkä)

    John Travolta roolissaan Chili Palmerina vuoden 1995 elokuvassa Get Shorty.

    Get Shorty (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Get Shorty – Hyvä pätkä on Barry Sonnenfeldin ohjaama rikoskomedia vuodelta 1995. Sen pääosarooleissa nähdään John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo ja Danny DeVito.

    Travoltan roolittama gangsteri Chili Palmer lähtee perimään velkoja. Käy ilmi että eräs lento-onnettomuudessa kuolleeksi luultu velallinen onkin yhä elossa, joten Chili lähtee hänen peräänsä toiseen kaupunkiin hakemaan saamisiaan. Velkojen perinnässä hän päätyy mutkien kautta murtautumaan erään näyttelijättären taloon missä myös elokuvaohjaaja Harry Zimm (Gene Hackman) on. Chili ja Harry päätyvät keskustelemaan elokuvista ja tarinan edetessä Chili elokuvien suurena fanina kiinnostuu etsimään uudenlaista uraa gangsterielämän sijaan.

    Get Shorty on viihdyttävä ja rennon tyylin mafiaelokuva komediallisella vivahteella missä rikolliset kiinnostuvat osallistumaan elokuvien tekemiseen ja rahoittamiseen, samalla kun elokuvien tekijä tekee itse tuttavuutta alamaailman henkilöiden kanssa. Odotetusti toisille erilaisten maailmoiden kohtaaminen onnistuu paremmin kuin toisilta, eikä kaikkia ole niin turvallista koettaa komentaa kuin mitä ensin on saattanut kuvitella.

    Elokuvat joissa sivutaan tavalla tai toisella tarinassa elokuvien tekemisen maailmaa ovat monesti mielenkiintoinen ympräristö tapahtumille, niin myös tälläkin kertaa. Kokonaisuus toimi joten tämän elokuvan katsoo helposti kerran tai vaikka useammankin.

  • Leffalauantai: Tigerland

    Colin Farrell (vasemmalla) sekä Matthew Davis nähdään Tigerlandin pääosarooleissa

    Tigerland (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sota-draama jonka on ohjannut mm. Batman Foreverin (lue arvostelu) ohjauksesta tuttu Joel Schumacher. Merkittävimmissä rooleissa nähdään Colin Farrell sekä Matthew Davis.

    Sääntöjä heikosti totteleva nuori alokas Roland Bozz (Farrell) on vastentahtoisesti armeijan joukoissa jossa heitä valmennetaan Vietnamin sotaan lähettämistä varten. Bozz on jatkuvissa ongelmissa auktoriteettien kanssa ja hänen toimintansa aiheuttaa toisinaan kismaa myös muiden leiriläisten kanssa päätyen useampiin konflikteihin.

    Yhdysvaltalaisia elokuvia on tullut nähtyä useita joissa tavalla tai toisella sivutaan Vietnamin sotaa – jos ei muutoin niin vähintäänkin henkilöiden repliikeissä se nousee esiin. Tigerlandin teema sitä vastoin on mielenkiintoisen erilainen, sillä se ei kuvaa tuttuun tapaan Vietnamin sotaa, vaan ainoastaan harjoitusleiriä ennen sotaan lähettämistä.

    Harjoitusleirin ja armeija-ajan kuvaus on elokuvallisesti hyvin toimiva, vaikkakaan sen realistisuudesta en osaakaan mitään sanoa. Sotilaiden keskinäiset kiistat, tappelut ja väkivaltaisuudet, auktoriteettien haastamiset ja niiden seuraamukset on kuvattu onnistuneella tapaa. Psyykisen kuorman aiheuttamien ongelmien kuvaukset nosti paikoitellen mieleen Stanley Kubrickin Full Metal Jacket -elokuvan armeijaosuuden ja sen mihin liiallinen psyykinen rasitus voi pahimmillaan johtaa.

    Elokuvassa on selkeästi nähtävissä Bozzin kasvu auktoriteettiongelmaisesta alokkaasta luontaisesti karismaattiseksi johtohahmoksi. Tämä tuodaan myös dialogin kautta esiin yksittäisessä kohtauksessa joka on kuitenkin toteutettu onnistuneesti. Siinä kerrotaan Bozzin ongelmat ja syyt, mutta se ei tunnu selittämisessään katsojan aliarviomiselta vaan enemmänkin luonnollisen tuntuiselta dialogilta missä korkeampiarvoinen henkilö ei säästele sanojaan, vaan sanoo sen mitä ajattelee avaten tilanteen niin Bozzille kuin myöskin valkokankaalta kohtausta katsovalle yleisöllekin.

    Kameran kuvauksen tyyli on silmiinpistävän erilaista valtavirtaelokuviin verrattuna. Vaikka se hetkittäin tuntuukin hieman rasittavalta, on se kokonaisuudessaan silti toimiva ratkaisu. Kamerassa on sopivalla tapaa huojuntaa, mikä luo enemmän autenttisen tuntuista tunnelmaa. Lisäksi monissa kohtauksissa nähdään paljon lähikuvia, minkä kautta katsoja pääsee paremmin kiinni henkilöiden sisäisiin tunnetiloihin. Jollain tapaa kameratyöskentely toi itselleni mieleen Mel Gibsonin ohjaaman elokuvan Apocalypton, vaikkakin on selvää että Tigerland ei ole siitä ottanut mallia sillä Apocalypto on julkaistu myöhemmin, vuonna 2006.

    Bozzin hahmossa on kuvattu hyvin myös inhimillisiä piirteitä jota monesta muusta sotilaasta näyttää puuttuvan, joten hänen hahmonsa on onnistuneesti rakennettu ja se kantaa hyvin elokuvaa eteenpäin.

    Omaan makuuni Tigerland toimi oikein hyvin. Sen poikkeuksellinen kameratyyli ja selvästi erilainen tapahtumaympäristö yhdistettynä hyvään näyttelytyöhön nostaa sen hieman keskivertoa paremmaksi elokuvaksi.