Aleksin Blogi

Leffalauantai: The Beaver (Majava)

The Beaver (IMDB) joka Suomessa on myös tunnettu nimellä Majava on vuonna 2011 ensi-iltansa nähnyt draamaelokuva (Blu-rayn kansissa kategoriaksi on luokiteltu draama/komedia) jonka on ohjannut Jodie Foster. Pääosaroolissa nähdään Mel Gibson ja muissa tärkeissä rooleissa nähdään itse ohjaaja Jodie Foster, Jennifer Lawrence, Anton Yelchin sekä Riley Thomas Stewart.

Juoni kertoo masentuneesta miehestä Walter Blackista (Mel Gibson) jonka masennus vaikuttaa negatiivisesti hänen elämäänsä kaikilla osa-alueilla. Masennus aiheuttaa ongelmia perheensä elämään eikä työpaikalla leluliikkeen johdossakaan tilanne ole yhtään sen lohdullisempi.

Walter on päätymässä jo viimeiseen ratkaisuun josta ei ole enää paluuta, mutta asiat eivät onnistu hänen suunnitelmiensa mukaan ja elämän tien tallaaminen saa jatkua yhä eteenpäin. Vähän tapauksen jälkeen hän löytää majava-käsinuken jonka hän laittaa käteensä ja alkaa puhumaan asioistaan sen välityksellä. Nuken kautta hän saa ulkoistettua omia negatiivisia tunteitaan ja vaikeuksiaan ja saa sitä kautta elämäänsä paremmalle tolalle niin siviilissä kuin työelämässäkin.

Nuken läsnäolo aiheuttaa hämmennystä ihmisissä ja lopulta se alkaa ottamaan yhä enemmän valtaa Walterin elämän hallinnasta aiheuttaen uudenlaisia ongelmia olemassaolollaan.

Walterin elämän lisäksi tilaa elokuvassa saa myös muu perhe joista erityisesti vanhempi poika Porter (Anton Yelchin) nousee merkittävämpään osaan. Hänen ja isänsä välit ovat huonot ja Porter tahtoo päästä eroon kaikista piirteistään jotka muistuttavat hänen isäänsä. Porterin elämään astuu myös Norah (Jennifer Lawrence) jonka elämän kuvioista hän yrittää ottaa selkoa jotta voisi kirjoittaa hänelle valmistujaispuheen koulun päättäjäisiin.

The Beaver on tarinansa osalta mielenkiintoinen konsepti. Masennuksesta kärsivä ihminen joka on koettanut jo monenlaisia hoitomuotoja löytää lopulta tavan käsitellä ongelmiaan ulkoistamalla ne pois itsestään. Silti tässä kuten muissakin hoitotavoissa on riskinsä eikä riippuuvus tahdo päästää otettaan irti enää kun on löytänyt tiensä ihmisen elämään.

Mielenkiintoisena lisänä pidin myös tarinan avaamista välillisesti myös perheen vanhimman pojan ongelmien kautta sekä siitä kuinka hänen tapaamansa Norah on välillisesti tiedostamattaan auttamassa Porterin omien ongelmien havaitsemisessa ja kohtaamisessa.

Meredith Black (Jodie Foster) nähdään elokuvassa Walterin vaimon roolissa

Pidin tästä elokuvasta. Se oli mielenkiiintoinen tarina kuinka alussa toimiva hoitomuoto tulee lopulta vain uudenlaiseksi sairauden muodoksi ja ongelmaksi joka sekin täytyy lopulta kohdata. Henkilöt elokuvassa olivat kiinnostavia vaikkakin olisin toivonut hieman enemmän tilaa Lawrencen ja Yelchinin roolihahmoille.

Omassa lajityypissään The Beaver on hyvä ja viihdyttävä elokuva joka kestää useammankin katselukerran.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 6,7/10)

Leffalauantai: Just like heaven (Jospa se vain olisi totta)

Just like heaven (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Jospa se vain olisi totta on vuonna 2005 julkaistu romanttinen draamakomedia. Sen ohjauksesta on vastannut Mark Waters joka tunnetaan myös Mean girlsin ohjaajana. Pääosarooleissa nähdään Reese Witherspoon sekä Mark Ruffalo.

Elokuvan tarinassa kerrotaan lääkärinä työskentelevästä Elizabethista jolla ei ole juurikaan sosiaalista elämää työnsä ulkopuolella. Hänelle on järjestetty sokkotreffit joihin Elizabeth ei kuitenkaan koskaan pääse paikalle auto-onnettomuuteen joutumisen seurauksena.

Tarinan toisena päähahmona nähdään David (Mark Ruffalo) joka etsii itsellensä vuokra-asuntoa. Hän käy katsomassa useita eri kohteita mutta mikään ei tunnu mieluisalta. Asuntoa etsiessä naamalle lentää vuokrailmoitus talosta joka on suoraan tien toisella puolella ja hän päätyy tarkistamaan minkälainen asunto on kyseessä. Hän pitääkin asuntoa sopivana ja saa onnekseen siihen myös vuokrasopimuksen

Asuntoa vuokrataan jostain syystä vain lyhyissä pätkissä kerrallaan eikä vuokralaiselle kerrota siihen syytä. Kun Elizabeth ilmestyy Davidin asuntoon omin lupinensa ja väittää asuntoa omakseen on kummallakin hieman asiassa ihmeteltävää. Enemmän kuitenkin ihmeteltävää löytyy siitä kun Elizabeth pystyy kävelemään seinien ja huonekalujen läpi eikä kukaan muu kuin David pysty häntä näkemään.

Tarinansa osalta Just like heaven oli mukavan poikkeuksellinen romanttisen draamakomedian genressä. Tietenkin sen juoni oli ennalta-arvattava sen suhteen miten lopussa tulee käymään, mutta kaikki matkalle mahtuvat välivaiheet olivat miellyttävää vaihtelua. Vaikka Just like heavenilla ei olekaan juuri mitään tekemistä elokuvan Ghost kanssa tuli jollain muotoa sitä katsoessa silti etäisesti samankaltaisia viboja tunnelmansa osalta.

Pidin elokuvassa myös sen humoristisista aspekteista joita syntyy Davidin ollessa ainoa kuka pystyy Elizabethin näkemään. Esimerkiksi asunnossa nähdään pappi joka Manaaja-elokuvastakin tutulla virkkeellä “The power of Christ compels you!” pyrkii häätämään Elizabethin haamua asunnosta samalla vihkivettä viskellen ja nähdäänpä siellä myös aaveiden karkottajia Ghostbustersin tyyliin elokuvan tunnusmusiikin soidessa taustalla. Hupaisia tilanteita syntyy tietenkin myös Davidin jutellessa Elizabetille normaaliin tapaan silloinkin kuin muita on paikalla katsomassa tilannetta sivusta näkemättä keskustelun toista osapuolta.

Omaan makuuni Just like heaven oli yksi parhaimmista romanttisista draamakomedioista joita olen katsonut. Sen tarina on keskimääräisestä lajityyppinsä filmistä erottuva, siinä on hyvässä tasapainossa niin kepeää humoristisuutta kuin romantiikkaa ja draamaakin. Näyttelytyö on onnistunutta kautta linjan eikä ohjaustyöstäkään ole mitään pahaa sanottavaa. Omassa lajityypissään on tämä ehdottomasti katsomisen arvoinen filmi.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,7,0/10)

Leffalauantai: The Bounty Hunter (Exän jäljillä)

The Bounty Hunter (IMDB) joka on käännetty muotoon Exän jäljillä on romanttinen toimintakomedia vuodelta 2010. Sen on ohjannut Andy Tennant ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston sekä Geralt Butler.

Tarina kertoo palkkionmetsästäjänä tomivasta entisestä poliisista Milo Boydista (Gerard Butler) jonka saaliina toimii oikeudenkäynteihin jättämättä tulleiden henkilöiden etsintä ja heidän oikeuskäsittelyihin toimittaminen. Eräänä päivänä Milo saa oikeuteen noudettavakseen oman ex-vaimonsa Nicole Hurleyn (Jennifer Aniston). Palkkiona on suuri summa rahaa ja sen lisäksi henkinen tyydytys joten Milo tarttuu ilomielin tarjoukseen vastaan.

Matkan aikana selviää että toimittajana toimivalla Nicolella on työn alla tutkinta mielenkiintoisesta itsemurhatapauksesta jossa on epäilyksiä että kaikki ei ole mennyt kuten virallisesti on kerrottu. Lisäksi vaikuttaa että myös poliisin sisällä on henkilöitä joilla on osansa epämääräisessä tapauksessa joten pelkän palkkiometsästyksen lisäksi kuvioihin alkaa tulemaan isompaa rikoksen selvittämistä yhteistuumin. Työtehtävän hoitamisen ohella myös vanha suola alkaa taas janottamaan ja välit alkavat elokuvan lajityypille uskollisella tavalla lämpenemään.

Elokuva on pääpiirteittäin juuri sitä mitä siltä osaa etukäteen odottaakin, sillä se on suoraviivainen ja pääkuvioltaan ennalta-arvattava tarina jossa tapahtuu lajityypilleen uskollisesti perinteiset elementit. Onko tämä hyvä, huono vai neutraali asia on tietenkin jokaisen itsensä päätettävissä, mutta itselleni tämäntyyliset piirteet ovat positiivinen asia tämän lajityypin elokuvissa.

Mukavan lisänä päähenkilöiden välien selvittelyyn on rikostarina jossa on edes hieman yllättäviäkin piirteitä. Se pitää katsojan mielenkiinnon yllä, mutta se ei kuitenkaan aiheuta mitään pakko nähdä mitä tuleman pitää -fiilistä missään vaiheessa.

Tarinassa on kepeästi myös huumoria mukana ja yleisfiilis elokuvasta ja sen tarinasta on positiivinen. Se on hyvän mielen elokuva josta tietää mitä saa ja sellaisenaan toimii erinomaisesti kepeänä viihteenä niihin hetkiin kun haluaa vain katsoa jotain josta tulee hyvä mieli ilman että on tarvetta rasittaa päätään liiallisella pohdinnalla.

Ohjauksellisesti elokuva on keskivertoa tasoa. Sellainen että se ei missään vaiheessa käy häiritsemään eikä hyppää silmille, mutta mukavana lisänä edes oli yksi kohtaus jollaista en muista aiemmin tämän lajityypin elokuvissa nähneeni. Käytännössä käyttäjää johdatellaan henkilöiden vuoroperäisellä kuvauksella odottamaan että kohta tapahtuu, jonka jälkeen paljastetaankin että katsojaa on vain johdateltu harhaan mielikuvassaan.

Näyttelytyö on yhtä hyvää kuin Anistonin ja Butlerin muissakin elokuvissa joita olen katsonut, joten näistä ei ole pahaa sanottavaa myöskään.

Kokonaisuutena The Bounty Hunter on viihdyttävä hyvän mielen rento viihde-elokuva joka toimii sellaisenaan hyvin, mutta mitään suurta ja yllättävää tästä on turha odottaa. Sellainen, että sen katsoo kerran tai vaikka useamminkin – jos ei muuten niin vähintäänkin aina upean Jennifer Anistonin katsomisen ilosta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,6,0/10)

Leffalauantai: Underworld (Varjojen valtakunta)

Underworld (IMDB) joka suomeksi on käännetty muotoon Varjojen valtakunta on vuonna 2003 julkaistu toiminta/fantasia/sci-fi/vampyyrielokuva. Sen on ohjannut Len Wiseman ja sen pääosarooleissa nähdään Kate Beckinsale, Michael Sheen, Shane Brolly ja Bill Nighy.

Elokuvan tarinassa kerrotaan vuosisatoja jatkuneesta vampyyrien ja lycaneiden eli ihmissusien välisestä sodasta. Vampyyrit ovat lahdanneet ihmissusia merkittävät määrät ja tilanne näyttää heidän kannaltaan jo hyvälle ja ihmissusien määrä vähäiselle kunnes Selene (Kate Beckinsale) saa selville että ihmissudet eivät olekaan kadonneet niin pienilukuiseksi kuin aikaisemmin on luultu.

Selene alkaa epäilemään että vampyyreiden joukossa seisovalla Kravenilla (Shane Brolly) on jotain sellaista tietoa asiasta mitä hän ei ole muille kertonut. Kraven on vampyyreiden joukossa tunnettu sankari joka on aikoinaan tappanut lycaneiden johtajan Lucianin (Michael Sheen) joten syytökset eivät ole vähäpätöisiä.

Selene herättää epäilyksiensä vuoksi satoja vuosia unessa olleista vanhimmista vampyyreistä Viktorin (Bill Nighy) vaikka hänen ei olisi vielä ollut aika herätä seuraavaan sataan vuoteen. Viktorin herättäminen sotkee kuvioita niin ihmissutten kuin vampyyreidenkin joukoissa.

Lucian (Michael Sheen) — Lucian ( Michael Sheen)

Underworld on mielenkiintoinen yhdistelmä toimintaa, vampyyreitä sekä ihmissusia. Normaalisti en pidä toimintaelokuvia suosikkityylilajieni joukossa – etenkään vampyyrielokuvissa – mutta ilahduttavasti Underworld osoittaa Bladen lailla että vampyyrielokuviin voidaan ammentaa elementtejä toimintaelokuvista ilman että häpäistään kumpaakin tyylilajia.

Tarina elokuvassa on mielenkiintoinen ja tarpeeksi mutta ei tarpeettomasti yllättäviä elementtejä sisältävä. Hahmot ovat kiinnostavia vaikkakin ne jäävät katsojalleen etäiseksi. Tätä en kuitenkaan laske miinukseksi, sillä en ole tähän mennessä tainnut nähdä mitään muutakaan toimintaelokuvaa missä päähenkilöissä olisi ulottuvuutta sen enempää.

Pidin elokuvan tasapainosta toiminnallisten ja tarinaa kuljettavien elementtien suhteen. Oli miellyttävää että tarinan avaamiseen, dialogeihin ja tunnelman rakentamiseen oli käytetty suhteellisesti tarpeeksi paljon aikaa eikä toiminnalliset osuudet käyneet puuduttamaan.

Omaan makuuni ohjaus oli miellyttävää katsottavaa. Erityisen paljon pidin myös Underworldin tummanpuhuvasta visuaalisesta ilmeestä joka onkin merkittävä osa siitä miksi tämä elokuva upposi itselleni lajityypissään poikkeuksellisen hyvin.

Kokonaisuutena Underworld on toiminnallisten vampyyrielokuvien kategoriassa ehdottomasti tyylikkäin ja viihdyttävin tuotos jonka olen nähnyt. Siinä on tarpeeksi vahva tarina mielenkiintoisilla käänteillä, näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa ja visuaalisesti se on kaunista katsottavaa.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 7,0/10)

Leffalauantai: Bride Wars (Morsianten sota)

Bride wars (IMDB) joka Suomessa on myös tunnettu nimellä Morsianten sota on vuonna 2009 julkaistu romanttinen komedia jonka pääosissa nädään Kate Hudson, Anna Hathaway, Chriss Pratt sekä Steve Howey. Sen on ohjannut Gary Winick.

Elokuvan tarinassa kerrotaan kahdesta lapsuusvuosistaan saakka ystävinä olleista naisista Livistä (Kate Hudson) ja Emmasta (Anna Hathaway) joilla molemmilla on ollut pienestä pitäen haaveena saada järjestää omat satuhäänsä Plaza hotellilla. Vuosien odotus palkitaan kun naisten kumppanit kosivat ja unelmahäitä päästään vihdoin viimein suunnittelemaan. Ystäväykset hakeutuvat parhaimman hääsuunnittelijan pakeille ja alkavat järjestellä juhlia.

Plaza-hotellilla on kovasti kysyntää ja ainoastaan kolme mahdollista aikaa on mahdollista edes varata. Koska kaksi näistä sattuvat samalle päivälle on heidän helppoa päättää että toinen ottaa häät kuun alkuun ja toinen kuun loppuun. Valitettavasti häätapahtumaa järjestävillä tahoilla sattuu moka ja molempien häät buukataan samalle päivälle jonka seurauksena toisen on peruttava omat häänsä mikäli he haluvat osallistua toistensa häihin kuten haaveina on ollut.

Kumpikaan ei ymmärrettävistä syistä halua perua omaa aikaansa sillä seuraava vapaa aika unelmien hääpaikalle on vasta kolmen vuoden kuluttua. Pian ystävysten välit alkavat kiristyä ja lopulta kummankin toiminta alkaa ottamaan aina vain ilkeämpiä, likaisempia ja kylmempiä piirteitä johtaen välien viilentymiseen mennen jo reilusti pakkasenkin puolelle.

Bride wars on suhteellisen perinteikästä romanttista komediaa niin tarinaltaan kuin toteutukseltaankin. Unelmahäiden haaveilusta on romanttisissa komedioista tehty ennenkin elokuvia (mm. 27 Dresses) eikä tämänkään tarinassa ole mitään lajityypistään kovin paljoa poikkeavaa uutta eikä ihmeellistä. Sen juoni on siis pääpiirteittäin ennalta-arvattavaa kliseistä hömppää pienillä yllättäviksi tarkoitetuilla vähemmän yllättävillä käänteillä sekä aina odotettavissa olevalla sympaattisella ja onnellisella lopulla.

Yllä olevan kuvauksen voi jokainen tulkita tahollaan kuten parhaaksi näkee – joko kehuna siitä että tästäkin löytää kaikki ne hyvät piirteet mitkä romanttisissa komedioissa on parasta ja tekee niistä katsomisen arvoista tai vaihtoehtoisesti moitteena siten että kun on nähnyt yhden romanttisen komedian on nähnytkin lähes ne kaikki. Koska itse olen romanttisten komedioiden ystävä on kyseinen kommenttini tässä tapauksessa siis tarkoitettu kehuksi.

Tarinassa on kuitenkin mielenkiintoisesti hieman lajityypistään poiketen painopiste vahvemmin ystävien välisessä rakkaudessa ja ystävyyden merkityksessä eikä niinkään romanttisessa rakkaudessa kumppania kohtaan. Toki sen pintapuoleinen tarina kertoo häistä, häiden suunnittelusta ja lapsuuden unelmien toteuttamisesta häiden osalta mutta merkittävästi syvempi ulottuvuus löytyy kuitenkin sen kuvauksesta ystävän merkityksestä kohdatessa elämän tärkeitä hetkiä jotka haluaa jakaa jonkun muunkin kuin kumppaninsa kanssa.

Liv ja veljensä Nathan (Bryan Greenberg)

Kokonaisuutena Bride wars on lajityypissään hyvä ja lämminhenkinen elokuva jossa todellinen ystävyys voittaa vaikeatkin elämän koettelemukset.

Koska elokuvassa on tutut ja turvalliset romanttisen komedian piirteet on se varma valinta etsiessä mukavaa hömppäfilmiä illan leffahetkeen. Valitettavasti samasta syystä se on myös melkoisen varmaa kärsimysnäytelmää jokaiselle joka ei kyseisestä genrestä itse innostu mutta joutuu sitä silti katsomaan paremman puolisonsa seurana.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,5/10)