Aleksin Blogi

Leffalauantai: Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja)

Tiffanyn roolissa nähdään Jennifer Lawrence

Silver Linings Playbook (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Unelmien pelikirja on vuonna 2012 julkaistu romanttinen draamakomedia. Elokuvan on ohjannut David O. Russell ja sen pääosarooleissa nähdään Bradley Cooper, Jennifer Lawrence sekä Robert de Niro.

Juonikuviossa kerrotaan Patista (Bradley Cooper) joka on joutunut mielenterveyshoitolaan pahoinpideltyään miehen jonka kanssa hänen vaimonsa jää pettämisestä rysän päältä kiinni. Pat kuitenkin elättää yhä toiveita vaimonsa Nikkin (Brea Bee) takaisin saamisesta ja niinpä heti vapauduttuaan hoitolaitoksesta hän koettaa saada yhteyden vaimoonsa. Harmillisesti Nikki on lähtenyt muualle ja hankkinut lähestymiskiellon joten yhteydenoton täytyy tapahtua yhteisten tuttavien välityksellä.

Patin ystävä Danny (Chris Tucker) järjestää illallisen johon Patkin kutsutaan ja siellä hän tutustuu Dannyn vaimon Veronican (Julia Stiles) sisareen Tiffannyyn (Jennifer Lawrence). Pat tajuaa että Tiffanyn välityksellä hänen on mahdollista saada yhteys vaimoonsa ja vähitellen Pat alkaakin viettämään Tiffanyn kanssa enemmänkin aikaa jotta saisi pidettyä kommunikaatiokanavan vaimoonsa avoinna.

Silver Linings Playbook on selkeästi lajityypissään positiivisessa valossa erottuva teos sillä sen henkilöhahmojen persoonassa on enemmän syvyyttä ja tunnetta kuin monessa muussa lajityypinsä edustajassa. Pat ja Tiffany eivät edusta tavallisia ja tasapainoisia yksilöitä, vaan kumpikin on omalla tavallaan rikkonaisia ihmisiä joiden rikkonaisuus antaa heihin enemmän maanläheistä tuntua. Kuitenkin kummankin rikkonaisuuden takana kantavana teemana on kyvyttömyys päästää irti toisesta ihmisestä ja jatkaa elämäänsä ja ottaa sitä vastaan sellaisena kuin se tulee. Pat ei voi hyväksyä että vaimonsa on lähtenyt ja Tiffanynkin epätasapainoiset käytösmallit ovat jollain muotoa seurausta miehensä menetyksestä johtuvasta tuskasta.

Vaikka tarinan keskiössä nädäänkin Patin ja Tiffanyn välejä on osa tarinan mielenkiintoisuutta myös sen sivuhahmojen kautta välitetty kertomus joilla katsojalle luodaan raamit jonka kautta Patin persoonaa voi peilata. Selkeästi esillä on mm. se että Patin isällä on epäterveeksi asti menevä OCD, taipumus suhteettomuuksiin asti venyviin uhkapelaamisiin sekä taikauskoisia toimintoja joilla oma kannustettava joukkue saadaan voittoon. Lisäksi isänsä on saanut myös porttikiellon urheilutapahtumaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi joten on helppoa rakentaa mielikuvaa että ei omena ole kauas puusta pudonnut.

Mielenkiintoisena aspektina on myös Patin ystävä Danny vaimoineen. Heillä elämä näyttää olevan hyvää ja tasapainoista, perheeseen on tullut lapsi ja kaikin puolin asiat näyttävät olevan mallillaan mutta tästäkin huolimatta maskin alle kätkeytyy ulospäin näkymätöntä taakkaa.

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Sen tarina oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja pidin siinä mm. siitä että elokuvan loputtua saa pohtia Patin ja Tiffanyn epänormaaliutta verrattuna muihin hahmoihin. Muut henkilöhahmot ovat ns. normaalia elämää eläviä tavallisia ihmisiä joilla ei ole ainakaan häiriöksi asti meneviä persoonallisuusongelmia mutta ihmisyydessään he tuntuvat olevan omalla tavallansa aivan yhtä rikkonaisia kuin Pat ja Tiffanykin. Kaikkien muiden onneksi heidän persoonallisuushäiriönsä eivät aiheuta muille mielipahaa tarpeettoman suorasukaisilla puheilla, joten ehkäpä lopulta Patin ja Tiffanyn ainoat todelliset persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin vain liiallinen rehellisyys maailmassa jossa jokaisen odotetaan pitävän ulospäin näytettävää onnellisuuden kulissia?

Lisäksi elokuvassa ei voi olla huomaamatta Jennifer Lawrencen erinomaista roolisuoritusta joka ei ole jäänyt myöskään Oscar-jakajilta huomioimatta. Lawrence kahmaisi tästä Oscarin parhaasta naispääosaroolista.

Kokonaisuutena Silver Linings Plabook on erinomainen elokuva joka jokaisen kannattaa katsoa. Tämä on niin hyvä että tämä pääsi samantien myös tiensä Suosituksia-sivulleni. Tästä on vielä hyvä mainita että toisin kuin suurin osa muista omista elokuvasuosituksistani on tätä luultavasti vaikeaa laskea millään muotoa kategoriaan tekotaiteellista paskaa kuten monesta muusta suosittelemastani elokuvasta moni voisi sanoa 😉

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,7/10)

Leffalauantai: Satanic

Satanic (IMDB) on amerikkalainen Jeffrey G. Huntin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2016. Sen pääosissa nähdään Sarah Hyland, Steven Krueger, Justin Chon, Clara Mamet sekä Sophie Dalah.

Elokuvan tarinassa neljän nuoren joukko on lomailemassa. Yhdellä mukana olevista nuorista on jonkinmoista yleistä kiinnostusta satanismiin, okkultismiin ja yleisesti pimeää puoleen ja näinpä he käyvät Los Angelesissa ollessaan myös Saatanan kirkon edessä ottamassa itsestään poseerauskuvia, käyvät sellaisten talojen ulkopuolella joissa on tapahtunut murhia, pyörähtävät kaupassa missä myydään okkultistista kirjallisuutta ja vuokraavat kaiken lisäksi myös yösijakseen sellaisen hotellihuoneen jossa yksi saatanalliseen rituaaliin osallistunut nainen on tappanut aikoinaan itsensä.

Okkultistisessa kaupassa asioidessaan he saavat huonoa palvelua ja heidät viskataankin myyjän toimesta myös pihalle kaupasta. Nuoret päättävät myöhemmin lähteä varjostamaan myyjää ja liikkeen suljettua nuoret lähtevät seuraamaan häntä autollaan. Lopulta he päätyvät sivuun kaupungista epämääräisen talon pihaan. Nuoret saavatkin pian olla todistamassa jonkinmoista saatanallista rituaalia missä alastoman nuoren naisen edessä on mies veitsen kanssa ja tilanne näyttää menevän uhkaavaan suuntaan.

Elise (Clara Mamet), Chloe (Sarah Hylund), David (Steven Kruger) kuuntelevat Sethiä (Justin Chon)

Tilanne selviää ja kaikki pääsevät elossa pois. Kuitenkin myöhemmin uhrimenoissa mukana olleen naisen, Alicen, ja nuorten joukon tiet kohtaavat uudemman kerran ja Alice liittyy heidän pyynnöstään mukaan seuraan. Illan mittaan selviää että Alicella tuntuu olevan enemmänkin tietoa ja kiinnostusta pimeän puolen voimia kohtaan ja pian pentagrammeja jo piirrelläänkin seinille ja ensimmäinen uhri pääsee elämästään. Vähitellen tilanne alkaa käymään pelottavaksi ja vaaralliseksi kaikille muillekin mukana olleille.

Satanic oli omalla tapaansa mielenkiintoinen kauhuelokuva. Sen aihepiiri ja tematiikka on kiehtova ja siitä olisi voinut helposti saada pelottavankin elokuvan aikaiseksi mutta tämän elokuvan kohdalla pelottavuus on alusta loppuun asti turvallisen kaukana katsojasta. Se ei pelota eikä säikäytä missään vaiheessa eikä se onnistu missään vaiheessa luomaan edes painostavaa tai jännittävää tunnelmaa.

Omaan makuuni elokuva oli kuitenkin omalla tapaansa viihdyttävä, luultavasti sen mielenkiintoisen aihepiirin ja lajityypistään poikkeavan tyylin vuoksi. Pääpiirteittäin pidin juonesta ja siitä kuinka pimeyden voimien viehättävyydestä kiinnostunut nuorikin menettää kiinnostustaan aiheeseen siinä vaiheessa kun syvemmällä siinä mukana oleva henkilö astuu mukaan kuvioihin ja näyttää pimeän puolen.

Toinen mistä tässä elokuvassa pidin oli sen tavallista mielenkiintoisempi kuvaus satanisteista sekä saatananpalvojista. Paikoitellen toki jäi miettimään tietävätkö tekijät edes näiden kahden eroa, mutta tästäkin huolimatta pidin siitä kuinka näihin asioihin sotkeutuneet ihmiset kuvattiin täysin toisin kuin perinteisemmin on tottunut näkemään. Monessa mielessä kuvaus saatananpalvojasta tuntui paljon realistisemmalta kuin muissa näkemissäni elokuvissa joka on sinänsä plussaa.

Vaikka elokuvassa oli monia hyviä puolia niin kokonaisuutena se kuitenkin jättää kaipaamaan jotain edes etäisesti jännittävää tai pelottavaa tunnelmaa. Tällaisenaan se on ainoastaan elokuva jonka kyllä katsoo mutta jota on vaikea mieltää edes kauhuelokuvaksi.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on keskinkertainen elokuva jossa olisi ollut paljon potentiaalia mutta joka ei missään vaiheessa lunasta niitä mahdollisuuksia joita sillä olisi ollut käytettävissään. Lisäksi elokuvan loppuvaiheet latistavat hieman kokonaisuutta mutta onneksi ei kuitenkaan pilaa koko tarinaa.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 3,7/10)

Leffalauantai: Life of Crime

Jennifer Aniston roolissaan Mickey Dawsonina

Life of Crime (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu rikoskomedia. Sen on ohjannut Daniel Schechter ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, John Hawkes, Yasiin Bey, Tim Robbins sekä Mark Boone Junior.

Elokuvan juonessa kerrotaan rikollisista jotka ovat saaneet selville Frank Dawsonin (Tim Robbins) epämääräisistä business-kuvioista ja niistä saaduista taloudellisista hyödyistä joista edes verottaja ei ole tietoinen. He ovat selvittäneet hänen elämästään monia muitakin yksityiskohtia joista edes hänen vaimonsa Mickey (Jennifer Aniston) ei tiedä mitään.

Frankillä on suuret summat rahaa toisella tilillä ja näinpä rikolliset päätävät tehdä kidnappauksen. He aikovat kaapata Frankin vaimon Mickeyn ja vaatia hänestä lunnaiksi miljoonaa dollaria.

Kidnappauksen aikana asuntoon tulee kuitenkin käymään vieras joka sotkee kaappauksen kuvioita ja aiheuttaa ongelmia silminnäkijän muodossa. Lisäksi asiat monimutkaistuvat myös jatkossa kun selviää että Frankin elämässä on ollut muutakin salattavaa kuin ainoastaan verotiedot eikä miljoonan dollarin saaminen olekaan niin suoraviivaista kuin oli toiveissa ollut.

Life of Crime on kokonaisuutena varsin viihdyttävä rikoskomedia. Sen tarina on mielenkiintoinen ja sisältää sopivat määrät yllättäviä käänteitä jotka saavat katsojan pysymään kiinnostuneena kuviosta loppuun saakka.

Henkilöhahmoja avataan sopivan paljon että heistä saa tarpeeksi katsojana irti ja heidän kohtalonsa kiinnostaa edes pintapuoleisella tasolla. Hahmoilla on selkeästi erottuvat luonteet ja käyttäytymismalleista ja dialogeista katsojalle rakentuu omat mielikuvat kustakin persoonasta.

Toki mukana on myös selkeästi stereotyyppisiä hahmoja kuten tuhdissa kunnossa oleva natsi joka löytyy älyllisiltä ominaisuuksiltaan ihmiskunnan geenipoolin pohjalta ja myös kahdella muulla rikollisella on lajityypille stereotyyppisiä piirteitä. Onneksi niitä on kuitenkin tasapainoisessa suhteessa eikä ne käy häiritsemään kliseisyydellään.

Toimivan tarinan lisäksi myös näyttelytyö ja ohjaus oli tasaisen varmaa tasoa. Onneksi niin, sillä ilman näitä hahmoista olisi hävinnyt persoonallisuus pois ja sitä myöten suurin osa elokuvan viehätyksestä.

Omaan makuuni Life of Crime toimi hyvin. Sen juoni oli mielenkiintoinen, hahmoissa oli persoonallisuutta, ohjauksessa ei ollut mitään häiritsevää ja kokonaisuus piti otteessaan loppuun saakka.

Tämän lajityypin elokuvia en ole kovin paljoa nähnyt joten laajaa vertailupohjaa ei vielä ole, mutta niistä joita olen nähnyt on tämä ollut parhaiten itselleni uppoavaa sorttia.

Mukavana lisänä jo muutenkin hyvään elokuvaan toimi myös aina ihastuttavan Jennifer Anistonin mukana olo näyttelijäkaartissa, joten vaikka tämän tyylilajin elokuvia ei muuten innostaisi katsoa on Aniston jo itsessään hyvä syy antaa tällekin elokuvalle mahdollisuus.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 5,8/10)

Leffalauantai: Dorm Daze

Dominique (Boti Bliss) ja Cliff (James DeBello)

Dorm Daze (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu rikos/mysteerikomedia jonka painopiste nojaa vahvasti komedialliseen puoleen. Sen on ohjannut David Hillenbrand sekä Scott Hillenbrand ja sen pääosarooleissa nähdään mm. Tatyana Ali, Boti Bliss sekä James DeBello.

Elokuva sijoittuu nimensä mukaisesti opiskelijoiden asuntolaan. Asuntolaan on tulossa ranskalainen vaihto-opiskelija Dominique joka ei osaa englantia juuri lainkaan. Samaan aikaan eräs asuntolan pojista odottaa veljelleen tilaamaansa prostituoitua asuntolaan ja molempien naisten saapuessa lähes samoihin aikoihin ei henkilöiden sekoittumiselta voida välttyä. Lisäksi asuntolassa asuvan miehen ystävä Cliff tulee myös käymään asuntolaan ja hänkin esiintyy vaihto-opiskelijana joka ei ymmärrä juurikaan englantia jotta voisi vältellä puhumasta vieraiden ihmisten kanssa. Pian asuntolassa on jo useampia ihmisiä joita luullaan vaihto-opiskelijaksi eikä täyttä varmuutta kenelläkään paikalla olijalla ole kuka on oikea vaihto-opiskelija joka ei ymmärrä kunnolla englantia.

Jotta sekaantumisia sattuisi enemmän saa asuntolassa asuva Gerri (Mariah Delfino) kirjekuoressa Lorenzo-nimellä esiintyvältä mieheltä käsilaukun jonka sisällä on paljon rahaa. Rahat on tarkoitettu oikeasti Britneylle, naamioitumiskyvyistään tunnetulle ammattirikolliselle. Lorenzo ja Gerri tapaavat ja pian Lorenzo on myös asuntolan sekaantuneissa kuka-kukin-on kuvioissa mukana. Rahat sisältävä käsilaukku sattuu myös ulkoisesti olemaan samanlainen kuin Clairen (Tatyna Ali) isoäidiltään saama perintolaukku joka on kateissa toisen asuntolan asukkaan lainattua sitä, joten pian laukkua etsitään useamman ihmisen toimesta eri motiiveiden vuoksi ja molemmat laukut vaihtavat monet kerrat omistajaa.

Styles (Patrick Renna) ja Dominique (Marie Noelle Marquis)

Dorm Daze on monilta elementeiltään varsin tavallinen high school -maailmaan sijoittuva komedia. Kuitenkin se erottuu tyylillisesti hyvin paljon monesta muusta samaan maailmaan sijoittuvista lajitovereistaan siinä että sen painopiste ei ole dokaamisessa, cheerleadereissa, urheilijoissa ja seksissä vaan se selkeästi nojaa humoristiseen tarinaan ja positiivisella tapaa absurdeita mittasuhteita saavuttavaan juoneen.

Henkilöt tarinassa menevät sekaisin useammaltakin ihmiseltä, väärät esineet löytävät vääriä omistajia, rakkauskirjeet ja muut kirjeet sotkeutuvat keskenään ja löytävät tiensä sellaisten käsiin joiden ei niitä kuulu saada ja osittain kuullut keskustelut eri tilanteissa saavat kaikki aikaan sellaisen hämmennyksen ja sekasorron että asiat menevät aina vain sekavammaksi elokuvan henkilöiden kannalta. Onneksi elokuvan katsojalle kuviot kuitenkin pysyvät selkeinä monitahoisista kommelluksista huolimatta.

Pidin tästä elokuvasta. Se oli omassa tyylilaijissaan mukavaa vaihtelua tavallista monitahoisemmalla juonikuviollaan jossa käänteitä ja koomisia tilanteita väärinymmärryksien vuoksi on paljon mutta ne saadaan kuitenkin katsojalle kerrottua siten että ne eivät käy sekavaksi. Ohjaus oli tavallista tasoa ja näyttely oli myöskin toimivaa joten kokonaisuutena Dorm Daze on toimiva elokuva niihin hetkiin kun haluaa katsoa jotain helposti lähestyttävää kepeää ja humoristista viihdettä.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 4,6/10)

Leffalauantai: The Cell

Catherine Deanen roolissa nähdään Jennifer Lopez

The Cell (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sci-fin, kauhun ja trillerin sekoitus. Sen on ohjannut mm. myöhemmästä Mirror Mirror -elokuvasta tunnettu Tarsem Singh. Pääosarooleissa nähdään Jennifer Lopez, Vince Vaughn sekä Vincent D’Onofrio.

Elokuvan tarinassa kerrotaan mieleltään sairaasta rikollisesta Carlista (Vincent D’Onofrio) jolla on tapana tappaa naisia, tehdä heistä nukkemaisia ja kuvata heidän kuolemastaan myös snuff-filmi jota hän voi myöhemmin katsella samalla kun roikottaa itseään metallisissa ketjuissa kehossaan olevista koukuista ruumiin yllä luultavasti siitä seksuaalisia nautintoja hakiessaan. Uusimman uhrin ollessa vielä kateissa mutta oletettavasti yhä elossa poliisi ja FBI pääsevät hänen jäljilleen. Virkavallan harmiksi Carl on kuitenkin mieleltään niin järkkynyt että hän ei ole enää kiinni tässä ajassa ja todellisuudessa ja niinpä uhrin löytämiseksi ja pelastamiseksi joudutaan etsimään uudenlaista apukeinoa.

FBI on yhteydessä kokeellista hoitomuotoa käyttävään yritykseen jossa hoitavan henkilön ja potilaan mielet yhdistyvät teknologian keinoin ja he kokevat yhteisiä kokemuksia yleensä potilaan mielessä. Hoitohenkilökuntaan kuuluva Catherine (Jennifer Lopez) astuu skitsofrenisen Carlin mieleen pyrkien selvittämään viimeisen uhrin olinpaikan ennen kuin ajastettuna tapahtuva hukuttamiskuolema lasisessa kopissa videoituna päättää vielä yhden ihmisen hengen.

Matka sairaan ja häiriintyneen mielen syövereihin on vaarallisuudestaan huolimatta kiehtova kokemus Catherinelle, sillä hän saa nähdä Carlin historiaa ja löytää sieltä traumoja joiden vuoksi miehestä on tullut niin mielenvikainen yksilö.

The Cell yllätti itseni positiivisesti mielenkiintoisella tarinallaan. Pidin kuinka siinä oli kiintoisalla tavalla saatu yhdistettyä toimivalla tapaa Sci-Fi-elementtejä perinteiseen kauhu/trilleri-elokuvaan ja sitä kautta saatu luotua monipuolisempi ja syväluotaavampi tarina. Juonen mielenkiintoisuutta lisäsi myös tapa kuinka sairaita tekoja tekevästä Carlista annetaan kuitenkin inhimillinen ja persoonallinen kuva ja avataan sitä mitkä asiat ovat johtaneet hänen mielensä järkkymiseen ja sitä kautta myös mielipuolisiin ja sadistisiin tekoihin.

Elokuvan onnistuminen alitajunnan ja todellisuuden välisen suhteen ja niistä toiseen siirtymisen kuvaajana uskottavasti on iso vahvuus, sillä sitä kautta tarinassa mielikuvituksen luomalle epätodelliselle maailmalle jää enemmän liikkumatilaa tarinan miljöön rakentamisessa. Mielipuolen kuin terveemmänkin yksilön alitajunnan maailmaan mahtuu monenlaista erikoista asiaa ja niiden kuvaus oli omaan makuuni tyylillisesti miellyttävää. Ne antoivat elokuvalle persoonallisuutta ja vapaammat kädet kuvata hieman taiteellisempiakin visioita rikkomatta elokuvan realistisempia aspekteja.

Alitajunnan maailmassa nähdään visuaalisesti mielenkiintoisia kohtauksia

Kokonaisuutena The Cell on omalaatuinen ja mielenkiintoinen kauhutrilleri jossa on paljon kiehtovia piirteitä. Vaikka elokuvan tarina onkin häiriintynyt ja sairas oli ilahduttavaa nähdä kuinka siinä ei lähdetä nojaamaan perinteiseen pahat on pahoja vain pahuuttaan -tyyliseen ajatteluun vaan siinä avataan Carlin hamoa siten että hänestäkin tulee käsitys ihmisestä joka kokemansa kaltoinkohtelun seurauksena on tullut sairaaksi persoonaksi.

Pidin myös elokuvan visuaalisesta tyylistä sci-fi-maailman kohtauksissa missä nähdään eksoottisia ja astetta taiteellisempiakin mielen maisemia. Esimerkiksi kaikki asiat mitä Carlin mielessä näkyi eivät olleet synkkiä vaan osa oli enemmänkin puhtaan taiteellisia hakien ympäristöönsä surrealistisia vivahteita.

Loppupäätelmänä The Cell on lajityypissään näkemisen arvoinen elokuva. Sen sairas maailma voi olla paikoitellen ahdistava joillekin katsojille joten aivan varauksetta elokuvaa en uskalla jokaiselle suositella, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat kuuluvat niihin joita pystyt katsomaan ja pidät niistä on tämä leffa jota ei kannata ohittaa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 6,3/10)