Leffalauantai: Léon

Leon (Jean Reno)

Léon (IMDB) on toiminnallinen rikosdraama vuodelta 1994. Sen on ohjannut mm. The Fifth Elementistä tuttu ohjaaja Luc Besson. Pääosaroolituksissa nähdään Jean Reno, Natalie Portman sekä Gary Oldman.

Elokuvan tarinassa n. 12-vuotias tyttö Mathilda (Natalie Portman) asuu samassa talossa palkkatappaja Leonin (Jean Reno) kanssa. Mathilda lähtee eräänä päivänä kaupalle ostamaan naapurilleen Leonille maitoa ja takaisin tultua huomaa kuinka omassa kotonaan on ollut ammuskelu jonka seurauksena kaikki hänen perheenjäsenesä ovat kuolleet. Hän jatkaa suoraa päätä Leonin luo ja pääsee sinne kotonaan yhä olevia tappajia suojaan. Leon antaa Mathildan jäädä yöksi luokseen ja aikoo heittää hänet omilleen seuraavana päivänä, mutta lopulta hän ei kuitenkaan pysty tähän vaan antaa hänen jäädä kanssaan asumaan joksikin aikaa.

Mathilda tutustuu Leoniin ja siinä samalla hänelle selviää myös miehen ammatti. Mathilda lupaa maksaa Leonille mikäli hän pistää tappajat kylmäksi, mutta tähän Leon ei kuitenkaan suostu. Vähitellen Mathilda saa oppia Leonilta kuinka palkkatappajat toimivat ja pääsee itsekin opettelemaan kiikarikiväärillä kohteen eliminoimista kauempaa ja ajan saatossa olemaan mukana keikoilla apulaisena.

Mathilda (Natalie Portman)

Vaikka Léon on päällisin puolin palkkatappajasta kertova tarina on sen merkittävästi mielenkiintoisempi ja syvempi olemus kuitenkin Mathildan ja Leonin välisessä suhteessa. Mathilda rakastuu Leoniin ja Leonkin häneen, mutta heidän rakkautensa ilmenemistavat ovat hyvin erilaisia, vaikkakin pohjimmiltaan kummankin rakkaudessa on kyse tarpeesta kokea että joku välittää.

Mathildan kotiolot ovat olleet huonot ja hänen isänsä on ollut väkivaltainen häntä kohtaan. Kun Leon kohtelee Mathildaa paremmin rakastuu tyttö ikäiselleen tavallisella tavalla häneen myös romanttisessa mielessä. Leon sitä vastoin vaikuttaisi rakastuvan Mathildaan siksi että tämä saa hänet tuntemaan jälleen elämisen iloa – että on jonkilaiset juuret elämässä ja voi kokea edes pienen hetken ajan olevansa tavallinen ihminen jonka elämällä on jollekin muullekin merkitys.

Mielenkiintoisena aspektina on myös molempien hahmojen viattomuus. Siinä missä Leon on jo aikuinen mies ja palkkatappaja on hän kuitenkin hyväsydäminen ja kiltti, paikoitellen jopa hieman yksinkertaisenkin oloinen. Mathilda sitä vastoin esittää aikuismaisempaa ja kylmäverisempää kuin onkaan, hän kiroilee ja polttaa ja esittää kovista mutta tiukan paikan tullen hän on kuitekin suojaa ja suojelusta kaipaava lapsi joka koettaa kovemman kuoren taakse piilottaa omat heikkoutensa.

Tony (Danny Aiello)

Mielenkiintoisen tarinan lisäksi Leon on myös visuaaliselta tyyliltään keskivertoa merkittävästi mielenkiintoisempaa tasoa. Pidin erityisesti sen suhteellisen verkkaisesti etenevästä ohjaustyylistä ja siitä kuinka toisinaan näyttämättä jättämällä annettiin katsojan itse täydentää tapahtumat.

Esimerkiksi vaikkapa kun henkilölle uhkaa käydä huonosti rakennettiin tilannetta ensin hitaasti kasvattaen ja kun jotain pahaa meinaa tapahtua kuvataankin kohteen sijaan jotakin muuta tilanteessa mukana olevaa henkilöä ja kerrotaan hänen ilmeidensä kautta että jotain ikävää tapahtui.

Kokonaisuutena Léon on erinomainen teos. Sen tarina on mielenkiintoinen, tarinan syvempi ulottuvuus on merkittävästi mielenkiintoisempi ja sen visuaalinen tyyli on erinomainen. Tämä päätyikin myös suoraan Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,6/10)

Leffalauantai: Ocean’s eleven

Danny Ocean (George Clooney)

Ocean’s Eleven (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu rikostrilleri jonka ohjauksesta on vastannut mm. Magic Mikestä, Contagionista, Haywirestä sekä Logan Luckystä tuttu ohjaaja Steven Soderbergh. Pääosarooleissa nähdään George Clooney, Matt Damon sekä Brad Pitt.

Elokuvan tarina kertoo vankilasta vapautuvasta Danny Oceanista (George Clooney) joka päättää tehdä suuren kasinoryöstön. Hän kerää joukkoihinsa liudan muita ammattirikollisia joista jokaisella on omat vahvuutensa joita onnistuneen ryöstön tekemisessä tarvitaan ja pian joukkio alkaakin tekemään taustatutkimusta ja muita valmistelevia operaatioita. Kohteeksi valikoidut kasinot eivät ole kuitenkaan sattumalta tulleet valituiksi vaan lisäksi Dannyllä on henkilökohtaisia syitä miksi juuri nämä paikat halutaan ryöstää.

Ocean’s Eleven on lajityypillensä totuttuun tapaan suoraviivainen ja mukavasti eteenpäin kulkeva teos. Se on helposti lähestyttävä elokuva joka kuitenkin onnistuu pitämään katsojansa alusta loppuun saakka otteessa hyvin kirjoitetulla tarinallaan.

Linus Caldwellin roolissa nähdään Matt Damon

Yksin mielenkiinnoisimmista anneista hyvin kirjoitetuissa rikoselokuvissa on tapa joilla se saa katsojan samaistumaan rikoksen tekijöihin ja pitämään heitä konnan sijaan sankarina. Ocean’s Elevenissä onkin helppoa hypätä rikollisjoukon puolelle ja toivoa heille onnistunutta keikkaa, sillä ryöstön kohteeksi joutuvat ovat sellaisia joista luodaan kuva lipevinä rikollisina jotka katsojan näkökulmasta arvioiden ansaitsevatkin tulla ryöstetyksi. Jonkinlaista moderinisoitua Robin Hood -meininkiä siis.

Rikostrillereissä pidän myös mikäli toiminnan suhde muuhun tarinan kuljetukseen on hyvässä tasapainossa – käytännössä siis siten että toiminnalisten kohtauksien osuus tuntuu tarinaa tukevalta eikä toisinpäin. Jokainen ammuskelukohtaus, räjäytys tai muu ruumita tai hajonneita paikkoja aiheuttava toiminta on oltava sellainen että sillä on selkeä merkitys ja kokonaiskuvaan sopiva tarkoitus eikä siitä jää itseistarkoituksellista mielikuvaa.

Rusty Rian (Brad Pitt)

Toimivan juonen lisäksi on tässä kaikki elokuvalliset peruspuitteet kunnossa. Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat uskottavia ja luontevia, tärkeimmissä hahmoissa on jonkinmoista persoonallisuutta ja ohjauksellisesti elokuva on selkeä ja toimiva kokonaisuus joka pitää pakan kasassa ja tiukasti aiheessa pysyvänä.

Mikäli rikostrillerit ovat millään muotoa lajityyppinä kiinnostavia on Ocean’s Eleven ehdottomasti näkemisen arvoinen elokuva. Omassa mittakaavassani tämä onkin ehdottomasti lajityyppinsä parhaimpia – ellei jopa paras – elokuva.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,8/10)

Leffalauantai: Old school

Mitch (Luke Wilson)

Old school (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu komedia jonka ohjauksesta on vastannut mm. Road Trip, Due Date sekä The Hangover -elokuvista tunnettu Todd Phillips. Pääosissa nähdään Luke Wilson, Will Ferrell sekä Vince Vaughn.

Tarinan alussa näytetään kuinka Mitch (Luke Wilson) palaa työmatkalta odotettua aikaisemmin kotiinsa ja yllättää vaimonsa kesken alkuvaiheilla olevien kimppakivojen. Mitchillä ja tyttöystävällään tulee ero ja eron seurauksena Mitch muuttaa muualle. Mitchin ystävä Beanie (Vince Vaughn) auttaa häntä saamaan asunnon opiskelijakampukselta tai aivan sen lähistöltä ja pian meininki muuttuukin jo eron surusta bilettämiseksi.

Mitchin ja Beanien vasta avioituneella ystävällä Frankilla (Will Ferrell) lähtee näissä opiskelijabileissä meininki tuoreen vaimon mielestä hieman sopimattomaksi ja pian Frank viettääkin enemmänkin aikaa Mitchin nurkissa.

Bileiden järjestämiselle uhkaa pian tulla kuitenkin loppu kun yliopiston dekaani puuttuu asiaan ja sääntöjen perusteella pyrkii sulkemaan asuntolan. Dekaani Pritchard (Jeremy Piven) onkin kaverusten vanha tuttu jonka kanssa ei kovin lämpimät välit ole olleet joten kyseessä sulkemishaluille onkin selkeästi henkilökohtaisemmat syyt. Pian kaverukset joutuvatkin toden teolla kamppailemaan asuntolastaan jotta bilettäminen voi jatkua eikä dekaani saa vedettyä pisintä tikkua.

Frank (Will Ferrell)

Old school edustaa varsin tavanomaista high school -kampuksien maailmaan sijoittuvaa komediaa vaikkakin hieman erilaisista lähtökohdista. Siinä missä monet lajityyppinsä edustajat kertovat tarinaa yliopistossa opiskelevista nuorista on tämän filmatisoinnin tapauksessa kyseessä jo elettyä nuoruuttaan yhä uudelleen lämmittelevien kolmikymppisten paluu kampuksien bilettämiskulttuuriin.

Mukaan mahtuu pienimuotoisia ihmissuhdetarinoita, kiusallisia tilanteita satunnaisen yhden yön hoidon kanssa uudelleen törmäillessä eri ympäristössä, entiseen high school -rakkauteen uudelleen törmäämistä ja vanhan suolan janoa sekä tietenkin paikoitellen jopa villiäkin bilettämistä.

Vaikka päällisin puolin elokuva on puhtaasti dokauskulttuurillista hömppäviihdettä on silti tässäkin merkittävämpi syvyysulottuvuus sen kuvauksesta ystävyydestä. Ihmissuhteita elämässä tulee ja menee, mutta ystävyys on silti jotain sellaista joka säilyy elämäntilanteidenkin muuttuessa. Näidenkin kumppaneiden kesken yhdessä nähdään ja koetaan niin häitä kuin hautajaisiakin, bilettämistä kuin perhejuhliakin – elämää sen moninaisissa muodoissa.

Beanie (Vince Vaughn)

Kokonaisuutena Old school on kepeä hyvän mielen viihde-elokuva jonka jaksaa katsoa kerran tai vaikka parikin. Se ei ole omassa lajityypissään mitenkään kovinkaan poikkeava tuotos, joten niinä hetkinä kun haluaa katsoa sopivan rentouttavaa elokuvaa vailla tarpettoman monimutkaisia juonikuvioita on tämä toimiva valinta.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 7,1/10)

Leffalauantai: Mother’s day

Sandy (Jennifer Aniston)

Mother’s day (IMDB) on vuonna 2016 valmistunut draama/komedia jonka on ohjannut Garry Marshall. Sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, Timothy Olyphant, Shay Mitchell, Kate Hudson sekä Julia Roberts.

Siinä missä monet elokuvat pysyvät tiukasti muutamassa päähenkilössä on tässä tarinassa kuvattu äitiyttä useammasta eri kuvakulmasta katsottuna.

Yhdet elokuvan päähahmoista ovat eronneet Sandy (Jennifer Aniston) ja Henry (Timothy Olyphant) joilla on kaksi lasta. Henry on löytänyt uuden naisen Tinan (Shay Mitchell) ja Sandy joutuu kohtaamaan oman äitiytensä uudesta perspektiivistä kun lapsien elämään astuu mukaan uusi äitipuoli. Toisena päätarinassa nähdään pariskunta jossa toisen naisen vanhemmat saavat selville että heidän tyttärensä on lesbo ja parisuhteessa naisen kanssa.

Samat vanhemmat joutuvat kohtaamaan myös sen tosiasian että toisella heidän tyttärestään on avioliitto intialaisen miehen kanssa vaikka he ovat olleet täysin vastaan ulkomaalaisen kanssa yhdessä olemista. Osansa elokuvassa saa myös perhe missä äiti on menehtynyt ja miehelle on jäänyt kaksi tytärtä yksin kasvatettavakseen sekä lisäksi pariskunta joilla on jo yhteinen lapsi mutta nainen pelkää avioitua lapsen isän kanssa tämän toiveista huolimatta.

Jesse (Kate Hudson)

Mother’s day on omassa tyylissään poikkeava elokuva sen moneen päähenkilöön nojaavan kerrontatyylinsä osalta. Se kertoo mielenkiintoisella tavalla äitiyteen sisältyvistä haasteista joita eri vaiheissa elämäntilanteita voi tulla vastaan. Esimerkiksi tällaisia kuvattuja suhteita on aikuisten lapsien suhtautuminen omaan äitiinsä joka on kannoissaan jyrkkä ja omaa näkemyksiä jotka rikkovat tyttärien ja äidin välejä tai kuvaus toisesta perheestä jossa äiti on menehtynyt ja kuinka arjen täytyy jatkua kaikesta huolimatta.

Jokaisella elokuvassa kuvatulla äitisuhteella on selkeät roolinsa kuvatessa elämän varrella ilmeneviä haasteita ja ovat siten omiaan olemaan helposti lähestyttäviä tarinoita ihmisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Vaikka Mother’s day onkin monelta tasoltaan suoraviivainen ja helposti lähestyttävä tarina on sen syvempi merkitys henkilöiden kasvussa ja tavassa käsitellä elämässä ilmeneviä haasteita.

Taiteelliselta annilta tältä elokuvalta ei kannata odottaa kepeää viihde-elokuvaa enempää. Se on oman lajityyppinsä lapsi ja sen vahvuudet nojaavat siten kiintoisiin henkilöhamoihin ja onnellisiin kasvutarinoihin. Viihteellisen elokuvan saralla tämä on kuitenkin täysin toimiva elokuva.

Miranda (Julia Roberts)

Näyttelytyö on elokuvassa ammattimaista ja uskottavaa kautta linjan eikä missään vaiheessa synny teennäistä tunnelmaa. Ohjaustyöskentely on huomaamatonta ja siten toimivaa joka on tämäntyyppisissä elokuvissa pelkästään positiivinen juttu, sillä tämänkaltaisten elokuvien vahvuus tulee kiinnostavista ihmiskohtaloista ja toimivasta näyttelytyöstä eikä niinkään monipuolisista ja lajityyppiä ravisuttavista ohjauksessa nähtävien taiteellisten ratkaisujen käytöstä.

Mikäli pitää draamakomedioista romanttisilla vivahteilla on Mother’s day genressään toimiva elokuva. Mikäli elokuvalta kaipaa viihteen lisäksi myös taiteellista ja puhuttelevampaa aspektia on tämän elokuvan ohittaminen täysin hyväksyttävää ilman että mitään varsinaisesti menettää – paitsi tietenkin aina ihastuttavan Jennifer Anistonin, joka vielä tätä elokuvaa tehdessään ollessaan 46-vuotias osoittaa että henkeäsalpaava viehättävyys on piirre joka ei ole kadonnut Anistonin olemuksesta vuosien myötä mihinkään.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,6/10)

Leffalauantai: The Purge: Anarchy (Puhdistuksen yö: Anarkia)

Sergeant (Frank Grillo)

The Purge: Anarchy (IMDB) on vuonna 2014 julkaistu toiminnallinen kauhu/sci-fi elokuva jonka on ohjannut James DeMonaco. Pääosaroolituksissa nähdään Frank Grillo, Carmen Ejogo sekä Zoë Soul.

The Purge: Anarcyn tarina on kuvaus Yhdysvalloista missä valtaan nousseet uudet perustajajäsenet ovat luoneet lain tai asetukset jonka perusteella kerran vuodessa järjestetään puhdistuksen nimellä tunnettu operaatio minkä aikana kansalaisilla on oikeus tehdä rikoksia ja selvitä niistä ilman sanktioita. Tällaisiin sormien läpi katsottaviin rikoksiin laskeutuvat myös murhat joten 24 tuntia kestävä puhdistus on monelle kunniaiselle lakia noudattavalle kansalaiselle ajankohta milloin pihalle ei mielellään mennä pyörimään.

Monet kansalaiset eivät ymmärrettävästikään pidä kyseisestä operaatiosta ja vastarintaliikehdintääkin on havaittavissa ja myös puhdistuksen vastaisia videoita leviää. Näissä videoissa puhutaan myös teorioita siitä että hallitus haluaa kitkeä köyhiä alueita pois järjestämällä tämän tapaisia operaatioita.

Köyhällä alueella asuvat ja puhdistuksen aikana kotiinsa linnoittuvat Eva Sanchez (Carmen Ejogo) ja Cali (Zoë Soul) saavat huomata että kotonakaan ei ole turvallista ja pian he ovatkin jo kadulla taistelemassa elämästään. Omista syistään puhdistuksen aikana ulkona ajava Sergant (Frank Grillo) sattuu myös paikalle ja huomaa Evan ja Calin pistävän hanttiin heidän kimpussaan olevalle väelle. Alussa Sergant ajattelee jättää heidät oman onnensa nojaan kuten tapana tuona aikana on, mutta lopulta hän menee auttamaan naisia. Pian porukka onkin yhdessä viettämässä selviytymistaisteluaan.

Eva (Carmen Ejogo)

The Purge: Anarcyn tarina oli varsin mielenkiintoinen ja omaperäinen kokonaisuuden kannalta vaikkakin tarinan sisälle mahtuikin myös monissa muissa elokuvissa tai tarinoissa tunnettuja juonikuvioita. Esimerkiksi yhteiskunnan parempiosaisten suorittamat puhdistukset itsellensä turvallisissa olosuhteissa vailla mitään riskiä tai vaihtoehtoisesti huono-osaisempien ihmisten kaduilta kaappaamiset ja heidän käyttäminen pelialueella metsästyksen kohteena ovat tematiikaltaan sellaisia joista on kuullut vuosien mittaan useissa salaliittoteorioissa.

Tarinan kuljetus on kautta linjan hyvin eteenpäin menevää ja mielenkiintoa ylläpitävää. Sinne mahtuu pienemmässä mittakaavassa sekaan jollain muotoa yllättäviäkin käänteitä mutta isommassa perspektiivissä toki pitäydytään suhteellisen ennalta-arvattavissa raameissa.

Mielenkiintoisen tarinan lisäksi elokuva toimii hyvin myös muutenkin. Kokonaisuutena ohjaus on toimivaa tasoa vaikka muutamasta kohdasta jäikin hieman fiilis että tarpeettoman paljon selitetään katsojalle asioita jotka luultavasti oli muutenkin jo selviä. Lisäksi Sergantin elämässä on piirteitä mitkä olivat omaan makuuni tarpeettomankin kliseisiä, mutta onneksi nämä eivät olleet kuitenkaan ylikorostuneita.

Cali (Zoë Soul)

Elokuvasta jäi kokonaisuutena selkeästi positiiviset fiilikset. Se on kaikin puolin toimivaa tasoa oleva elokuva, siinä on mielenkiintoinen idea ja sen toteutus on hyvä. The Purge: Anarchy onnistui olemaan omaan makuuni myös paikoitellen suhteellisen ahdistavakin teemansa vuoksi joka on tietenkin vain osoitus siitä että filmatisointi on onnistunut välittämään katsojalleen tunnelman hyvin.

Ainoat miinukset tulevat paikoitellen tarpeettomastakin kliseisyydestä, mutta tästäkin huolimatta kyseessä on katsomisen arvoinen elokuva.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 6,5/10)