Leffalauantai: The Breakfast Club

Claire Standish (Molly Ringwald)

The Breakfast Club (IMDB) on vuonna 1985 julkaistu komediallisia vivahteita sisältävä draamaelokuva jonka on ohjannut John Hughes. Pääosarooleissa nähdään Molly Ringwald, Ally Sheedy, Judd Nelson, Emilio Estevez sekä Anthony Michael Hall.

Tarina kertoo viidestä täysin erilaisesta taustasta tulevasta nuoresta jotka joutuvat viettämää yhdessä lauantain jälki-istunnossa. Yksi pojista on koulun kovis, toinen nörtti ja kolmas urheilija kun taas tyttöjen puolella roolit hakeutuvat koulun suosittuun prinsessaan ja koulun erikoiseen friikkiin.

Oppilaat saavat tehtäväkseen kirjoittaa esseen siitä millaisia he kuvittelevat omasta mielestään olevansa. Vaikka kasvatukselliseksi tarkoitetun esseen kirjoittamisesta ei tahdokaan tulla mitään, kasvavat nuoret kuitenkin näkemään kuinka jokaisen erilaisuuden pinnan alle mahtuu samanlaisuutta erilaisuutta enemmän.

The Breakfast Clubia on tituuleerattu toisinaan jopa klassikoksi ja itsenikin on helppoa yhtyä tämänkaltaiseen tulokseen. Vaikka elokuvan julkaisusta tulee pian 35 vuotta on se silti säilynyt ajankohtaisena vielä vuoteen 2020 saakka. Ympäröivä maailma ja kulttuuri on muuttunut paljon väliin jääneiden vuosien varrella, mutta silti elokuvan kantavana voimana toimivat henkilöhahmot, heidän ongelmansa ja niiden kohtaamiset eivät ole kadonneet maailmasta minnekään.

John Bender (Judd Nelson)

Jokaisen päähenkilön luonne on karrikoitu esimerkki omasta yhteiskuntaluokastaan samalla tapaa kuin heidän ongelmansa ja niiden juurisyyt. Tämä on piirre joka voi helposti tuntua häiritsevän kliseiseltä, mutta omaan makuuni tässä tapauksessa valittu tyyli toimi hyvin sillä se antaa katsojalle nopeammin mahdollisuuden rakentaa henkilöhahmojen kuvan mielessään ilman tarvetta tarpeettoman laajaa selittämistä joka veisi elokuvan painopisteen toisille urille.

Pidin elokuvassa jo heti alkukohtauksesta missä päähenkilöitä näytetään yksi kerrallaan paikalle saapuvaksi. Mitään ei liiaksi korostettu, mutta katsojalle syntyy silti mielikuva jo ensimetreiltä nuorten ja heidän vanhempiensa välisestä dynamiikasta joka auttaa peilaamaan hahmojen luonteita heti alusta saakka tätä taustaa vasten. Tämä oli tapa mistä monen elokuvantekijän olisi syytä ottaa oppia.

Varsinainen kasvutarina jokaisen hahmon osalta on toimivasti toteutettu. Vaikka päähenkilöitä on useita ei pakka pääse leviämään missään vaiheessa vaan jokainen hahmoista rakentuu tasaisen varmasti kautta elokuvan.

Lopulta jokainen nuorista saa huomata että loppujen lopuksi kukaan ei olekaan niin erilainen kuin päälle päin näyttää. Jokaisella on omat huolensa ja murheensa eikä kenelläkään heistä ole lopulta senkaltaista ymmärtäjää jota he kaipaisivat elämäänsä.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,9/10)

Leffalauantai: Corpse Bride

Corpse Briden äänenä kuullaan Helena Bonham-Carteria

Corpse Bride (IMDB) on vuonna 2005 julkaistu draama-animaatioelokuva. Sen on ohjannut Tim Burton ja sen ääninäyttelijöinä kuullaan Johnny Deppiä, Helena Bonham-Carteria sekä Emily Watsonia.

Tarinansa osalta elokuva kertoo kuinka toisilleen tuntemattomat Victor Van Dort (Johnny Depp) ja Victoria Everglot (Emily Watson) ovat päätymässä vanhempiensa suunnitelmien mukaisesti keskenään naimisiin.

Kummankin perheen vanhemmilla on mielessään ainoastaan parin avioitumisesta saatavat hyödyt eikä nuoren parin omille tunteille tai tahdolle jätetä sijaa. Kumpikaan nuorista ei vaikuta kauhean innostuneelta edessään vääjäämättä häämöttävästä tahtonsa vastaisesta avioliitosta, mutta kaikeksi onneksi kun he vihdoin kohtaavat häitä edeltävänä päivänä harjoituksissa tuntevat he samantien rakkauden virvoittavan voiman sieluissaan.

Hääharjoitukset eivät tahdo kuitenkaan luonnistua Victorin unohtaessa kaiken aikaa mitä hänen täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Tilanne näyttää pahalta, ja kun Victor vielä harjoitusten jälkeen katoaa ei kummankaan puolen vanhempien mielestä tilanne näytä yhtään sen lupaavammalta kuin Victoriankaan mielestä.

Victor itse on metsässä ollessaan harjoitellut häävalaansa, mutta pahaksi onnekseen tulee tahtomattaan kosineeksi kalmiston puolella aikaansa viettävän neidon joka Corpse Bridenä (Helena Bonham-Carter) tullaan tuntemaan. Neito vastaa tahdon ja pian Victor löytää itsensä kuolleiden valtakunnasta avioituneena Corpse Briden kanssa.

Victor ja Corpse Bride

Luultavasti kaikki näkemäni Tim Burtonin elokuvat ovat yleisesti ottaen olleet hyvin tummanpuhuvia elokuvia eikä Corpse Bride tee tässä poikkeusta. Sen visuaalinen kauneus yhdistettynä koskettavaan ja surumieliseen tarinaan on täydellinen esimerkki goottiromantiikan estetiikasta voimansa ammentavasta elokuvasta.

Elokuva on kuvattu jossain myös musikaaliksi, mutta käytännön tasolla musikaaliset elementit ovat varsin vähäisiä vaikkakin yksittäisiä lauluja siellä täällä kuullaankin. Kuolleiden valtakunnassa esitetty laulu Corpse Briden traagisesta tarinasta on hämmentävä kombinaatio humoristisen makaaberia tunnelmaa jossa paikoitellen svengi lähtee jo kulkemaan niin villejä suuntia että en voinut olla pohtimatta onko tekijätiimi mahtanut nuolla Bart Simpsonin kuvilla varustettuja happolappuja inspiraatiota hakiessaan.

Mikäli tummanpuhuva tyyli tai animaatiot yleisesti iskevät on tämä elokuva ehdottomasti näkemisen arvoinen. Vaikka kestoltaan se onkin lyhyt (n. 77 minuuttia), onnistuu se rakentamaan siinä ajassa Danny Elfmanin erinomaisen sävellystyön ja animaatiohahmojen ilmeikkyyden avulla säväyttävän ja koskettavan katselukokemuksen joka on kirkas helmi animaatioelokuvien aarrekammiossa.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 7,3/10)

Leffalauantai: The Craft (Noitapiiri)

Sarah Baileyn roolissa nähdään Robin Tunney

The Craft (IMDB) joka suomalaisittain löytyy nimellä Noitapiiri on vuonna IMDB:n mukaan vuonna 1996 julkaistu draama/kauhu/fantasiaelokuva joka taisi Netflixissä olla myös trillerinäkin listattu. Omassa arviossani elokuva kuuluuu teininoitaleffojen kategoriaan ja sen mukaisesti sitä tuli myös arvioitua. Elokuvan on ohjannut Andrew Flaming.

Tarinassa keskiössä on Sarah Bailey (Robin Tunney) niminen nuori tyttö joka muuttaa vanhempiensa kanssa uudelle paikkakunnalle. Sarah tutustuu koulussaan nopeasti uusiin ihmisiin ja ystävystyy kolmeen koulussa friikkinä pidettyyn tyttöön joista yleisesti huhutaan myös että he ovat noitia.

Tuli, maa, ilma ja vesi tai pohjoinen, itä, etelä ja länsi eivät kolmen voimalla täydellisessä tasapainossa pysy ja koska Sarahilla itselläänkin vaikuttaisi olevan kykyjä noituuden maailmassa saa pian kolmen noidan kopla täydennyksen tasapainoonsa Sarahin kautta.

Tytöt alkavat yhdessä syventymään magian maailmaan, tekevät loitsuja ja saavat pian huomata magiansa toimivuuden. Harmittomalta vaikuttanut flirttailu magian puoleen alkaa vähitellen kuitenkin näyttämään noidille myös ruman puolensa kaiken palatessa tavalla tai toisella kolminkertaisena kutsujalleen.

Noidat maagisessa rituaalissaan

Omaan makuuni The Craft oli selkeästi positiivisen puolelle hakeutuva elokuva. Se käsittelee itseäni yleismaailmallisesti kiehtovaa tematiikkaa eli noituutta keskivertoa elokuvaa paremmalla ja viihdyttävämmällä tavalla, sillä se ei maalaa kuvaa noituudesta ainoastaan perinteisen kliseisellä hyvän ja pahan mustavalkoisella skaalalla vaan se enemmänkin pureutuu magian vaikutuksiin useammalla tasolla noitujan oman persoonan hyvyyden ja pahuuden kautta.

Todellisessa elämässä oma näkemykseni okkultismista ja magiasta on toki kielteinen johtuen omasta uskonnollisesta vakaumuksestani, mutta en silti pidä tavasta kuinka yleensä noituus ja magia termejä käytetään vain survomaan täysin erilaisia ja kaukana toisestaan olevia näkemyksiä yhteen nippuun jotta ne voidaan yhdellä olankohautuksella kuitata pahuutena käyttämättä yhtään sen enempää ajatusta siihen onko kyseessä lääketieteen ja yrttien avulla parantaminen vaiko toisessa ääripäässä oleva henkien manaaminen tai sellaisen yrittäminen.

The Craftissa oli mielenkiintoista kuinka hahmojen saadessa magian avulla toiveitaan todeksi alkoi jokaisen todellinen luonteenpiirre saamaan noitujassaan enemmän jalansijaa – olipa se sitten turhamaisuus, ilkeys, pahuus tai oikeamielisyys. Jos elämässäänkin aina saa sen mitä haluaa, on helppoa unohtaa nöyryys ja huumaantua vallantunteen päihdyttävästä voimasta.

Nancy Downs (Fairuza Balk)

Kiintoisan ja toimivan tarinankerronnan lisäksi elokuva oli kautta linjan helppoa katsottavaa. Ohjaus oli toimivaa, näyttelytyössä ei ollut valittamisen sijaa, painopiste pysyi alusta loppuun selkeänä ja eteenpäin kulkevana eikä missään vaiheessa jääty tarpeettoman paljoa selittämään asioita jotka olivat katsojalle itsestäänselvyyksiä.

Omaan makuun teininoitaleffana The Craft toimi ilahduttavan hyvin. Se tarjosi keskimääräistä selkeästi mielenkiintoisempaa kuvausta noituudesta ja sen harjoittamisesta sekä sen haitoista mutta käymättä silti turhauttavaan moraaliseen paatokseen.

Siinä on kyllä omat puutteensa ja kliseisyytensä esimerkiksi noitien keskinäisessä taistelussa, mutta toisaalta voisiko elokuvaa ilman tämänkaltaisia piirteitä pitää edes teininoitaleffana?

Arvosana: 8/10 (IMDB: 6,4/10)

Leffalauantai: Titanic

Rosen (Kate Winslet) ja Jackin (Leonardo DiCaprio) ikoninen hetki Titanicin kannella

Titanic (IMDB) on James Cameronin ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1997. Sen pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio, Kate Winslet sekä Billy Zane.

Lyhyesti tiivistäen juonensa osalta elokuva kertoo Titanic-laivan neitsytmatkalla olleista matkustajista Jackista (Leonardo DiCaprio) ja Rosesta (Kate Winslet) jotka löytävät rakkauden epäonnisen laivamatkan aikana.

Juonen pääpiirteet on kyllä nopeasti kuvattu muutamalla virkkeellä, mutta silti tarinan ympärille on Cameron onnistunut luomaan yli kolme tuntia pitkän elokuvan. Poikkeuksellisen pitkästä kestostaan huolimatta Titanic ei silti tunnu katsojalleen missään vaiheessa pitkältä saati pitkäveteiseltä sillä elokuva imaisee mukaansa ja pitää hyvin otteessaan.

Titanic on niitä suhteellisen harvoja elokuvia joita olen nähnyt elokuvateattereissa sen julkaisun aikoihin. Sen jälkeen olen tainnut elokuvan nähdä kerran uudelleenkin, mutta edellisestä katselukerrasta on luultavasti aikaa noin 20 vuotta joten tätä perspektiiviä vasten elokuvan katsominen vuonna 2020 oli kiehtova kokemus – etenkin kun olin aikoinani pitänyt elokuvaa hyvänä.

Julkaisunsa aikaan Titanic oli mielestäni hyvä, ellei jopa todella hyvä elokuva, mutta satoja elokuvia sen jälkeen katsottuani ja nyt uudelleen vuosien jälkeen Titaniciin palattuani sen pitämisenä ainoastaan hyvänä tai erittäin hyvänä tuntuisi elokuvataiteen häpäisyltä.

Tapa miten Rose kuvataan yläluokkaisena hienoissa piireissä kasvaneena naisena joka kuitenkin kokee olevansa henkisesti kuolemassa kunnes kohtaa yhteiskuntaluokallisesti vähempiarvoisen Jackin joka saa hänen elämänsä tuntumaan elämisen arvoiselta on kaikin tavoin onnistunut.

Hahmoja rakennetaan tarpeeksi jotta heihin saa kosketuspintaa – Rosen padotut tunteet ja kaipuu aitoon rakkauteen ja hyväskyntään heräävät Winsletin erinomaisen roolisuorituksen ansiosta elämään eikä DiCaprion roolisuorituksestakaan löydä moitteen sanaa.

Kiintoisa piirre romanttisen tarinan lisäksi oli myös sen kuvaus luokkayhteiskunnasta ja ihmisten eriarvoisuudesta myös hädän hetkellä, vaikkakin kautta elokuvan tätä luokkajakoa ja eriarvoisuutta tuotiin esille selkeästi mutta tasapainoisesti esiin nostaen.

Pidin Titanicissa sen tavasta luoda koskettava ja traaginen rakkaustarina siten että se ei ollut ainoastaan lohduton. Siinä missä monet joutuivat siirtymään elämästä kuolemaan sai Rose siirtyä kokemansa rakkauden ansiosta takaisin kuolemasta elämään.

Titanic pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 7,8/10)

Kansioita elokuville

Yhteen kansioon mahtuu noin 30 elokuvaa

Kuten jotkut blogia aktiivisemmin lukevat tietävät, omistan kohtalaisen monta elokuvaa fyysisessä muodossa. Elokuvia on niin DVD:nä, BluRaynä kuin Ultra HD BluRaynä. Levyjen säilyttämisessä on ollut omat haasteensa siisteyden ja käytännöllisyyden etsiessä harmoniaa, mutta jokunen tovi takaperin tilaamani muovitaskut ovat osoittautuneet hyviksi vaihtoehdoiksi tilankulutusta ajatellen (lue täältä).

Levyt vievät nykyisin paljon vähemmän tilaa joka on hyvä siisteyden kannalta, mutta käytännöllisyyden kannalta muovisuojissa olevat levyt IKEAn pahvilaatikoissa ei ole ollut optimaalisin ratkaisu.

Selailin jälleen CDON.com-sivustoa ja tilasin kerralla useita kansioita leffoille. En tilannut niin montaa kansiota että niihin kaikki omistamani elokuvat mahtuisivat (sillä elokuvia on yli tuhat), mutta kuitenkin niin monta että jokainen omistamani BluRay mahtuu kansioihin sekä muutama kansio jäi vielä DVD-elokuvillekin.

Kansiossa on näppärä metalliläpyskä joka pitää enimmät liikehdinnät poissa
Samainen kansio ylhäältä kuvattuna

Hetken kansioita käytettyä kansiot vaikuttavat asiallisilta. Niihin mahtuu kohtalainen määrä elokuvia (eli n. 30 kpl), kannet ovat jämäkät, leffat eivät pääse heilumaan ja huojumaan sinne tänne kovin helposti ja elokuvien selaaminen onnistuu kätevästi.

Kunhan pääsen organisoinnissa pidemälle on ajatuksena tulostaa lista elokuvista mitä kansio sisältää tai laittaa elokuvat jonkinsorttiseen järjestykseen kansiokohtaisesti. Tällä hetkellä yhdessä kansiossa on sekaisin Jennifer Anistonin tähdittämät elokuvat niin BluRayllä kuin DVD:lläkin, mutta muutoin muiden kansioiden osalta järjestys on pääsääntöisesti sekalainen.

Yhtenä ajatuksena on laittaa yhteen kansioon vaikkapa Oscar-voittajat, toiseen kansioon vampyyrielokuvat, kolmanteen romanttiset komediat, neljänteen omat Suosituksia-sivun elokuvat jne. mutta nämä ovat sitten jossain vaiheessa tulevaisuutta ajankohtaisempia asioita. Siihen saakka tällä mennään!