Leffalauantai: Tulitikkkutehtaan tyttö

Iris (Kati Outinen)

Tulitikkutehtaan tyttö (IMDB) on Aki Kaurismäen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1990. Pääosarooleissa nähdään Kati Outinen, Elina Salo, Esko Nikkari, Silu Seppälä sekä Vesa Vierikko.

Tarinan keskiössä on tulitikkutehtaalla työskentelevä Iris Rukka (Kati Outinen jonka elämä on ulkoisesti katsoen varsin tavallisen oloista mutta sisäisesti kuitenkin hyvin yksinäistä. Hän käy töissä ja saa palkkaa jonka hän kuitenkin tuo kotiin äidilleen ja isäpuolelleen joille hän iltaisin myös laittaa ruoatkin valmiiksi.

Iris vaikuttaa yksinäiseltä mutta silti läheisyyttä kaipaavalta. Tanssiaisista hän ei kuitenkaan itsellensä löydä miestä vaan saa vain huomata osansa seinäruusuna. Seuraavasta palkastaan hän päättää ostaaa itsellensä uuden kauniin mekon ja lähtee baariin jossa viimein mies, Aarne (Vesa Vierikko) lähestyy häntä.

Suuret toiveet ja haaveet rakkaudesta eivät kuitenkaan toteudu ja yhden yön rakkauden kaipuun huuma vaihtuu vain epätoivottuun raskauteen. Aarne ei kuitenkaan tahdo lasta sen enempää kuin Iriksen seuraakaan ja niinpä hän saa jälleen havaita tulleensa pettyneeksi. Pettymyksien myötä elämä alkaa hakemaan toisenlaisia suuntia eikä paluuta vanhaan enää ole.

Iriksen isäpuoli, Aarne sekä Iriksen äiti

Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö on synkähkössä ja vakavamielisen raskastunnelmaisessa ilmaisussaan mielenkiintoinen elokuva. Se ei nojaa missään vaiheessa tarpeettoman monisanaisiin dialogeihin eikä se lähde katsojaa aliarvioivalla ilmaisutavalla vääntämään jokaista asiaa rautalangasta. Sen sijaan tarinaa kerrotaan vahvasti visuaalisin keinoin turhia selittelemättä mutta siten että katsoja sen helposti ymmärtää.

Päähenkilön henkilökuvan rakentaminen on tehty tyylikkäästi niin hänen itsensä kautta kuin myös muiden ihmisten elämän kuvauksen kautta. On helppoa ymmärtää Iriksen eri puolia peilatessa häntä hänen lähipiiriinsä ja heidän käytökseensä.

Pidin tästä elokuvasta todella paljon. Sen verkkainen tyyli ja vähäsanainen ilmaisu on hyvä esimerkki siitä kuinka paljon elokuvassa voidaan näyttää ja kertoa ilman että kaikkea tarvitsee suoraan näyttää tai kertoa. Se antaa tilaa katsojalle tulkita ja ymmärtää ilman että kaikkea syötetään valmiiksi helposti lusikoitavassa muodossa.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,6/10)

Leffalauantai: Serena

Serena Pembertonin roolissa nähdään Jennifer Lawrence

Serena on vuonna 2014 ilmestynyt draamaelokuva. Sen on ohjannut Bird Box -elokuvan ohjauksestakin tunnettu Susanne Bier ja pääosarooleissa nähdään myös Silver Linings Playbookista tuttu kaksikko Jennifer Lawrence ja Bradley Cooper.

Elokuvan juonessa kerrotaan George Pembertonista (Bradley Cooper) joka pyörittää liikekumppaneidensa kanssa puutavaraliiketoimintaa. Firma on edistämässä junaradan rakennuttamista vaikka yrityksen rakennushanke ei kaikkia paikallisia tahoja tahdo miellyttääkään. Lisäksi työmaalla on useita onnettomuuksia ja vaarallisia tilanteita joten rakennusprojekti ei ole millään muotoa kumppanuksille helppo ja vastoinkäymisiä koetaan usein.

Kuviot mutkistuvat entisestään kun George iskee silmänsä kauniiseen Serenaan (Jennifer Lawrence) ja avioituu hänen kanssansa sillä hänestä tulee myös yksi liikekumppani lisää. Tämä ei juurikaan miellytä muita asianosaisia. Serena ei kuitenkaan ole mikään seurapiireissä kasvanut hienostonainen vaan puutöitä hyvin ymmärtävä ammattilainen ja vähitellen hän saa myös kyvyillään hankittua työmiesten luottamuksen ja firman asiat näyttävät kehittyvän kokonaisvaltaisesti parempaan suuntaan.

Pian Serena alkaa myös odottamaan lasta ja pariskunta on innoissaan odottamassa perheen lisäystä. Georgella on jo entuudestaan yksi avioton lapsi kylällä olevan naisen kanssa, mutta hän ei osallistu kuitenkaan tämän elämään millään tapaa. Myös Serena on tietoinen asiasta mutta osaa kuitenkin elää asian kanssa.

Eräänä päivänä rakennustyömaalla tapahtuu jälleen yhdelle työmiehelle uusi onnettomuus jonka hoitamisen seurauksena myös Serenalle tapahtuu epätoivottuja asioita. Tästä johtuen suunnitellut ja haaveillut suunnat elämässä eivät pääsekään toteutumaan ja pian Serenan ja Georgen avioliitossa alkaa tulemaan suuria haasteita jotka eskaloituvat vaaralliseen suuntaan.

George Pemberton (Bradley Cooper)

Omaan elokuvamakuuni Serena toimi todella hyvin. Pidin sen tarinasta ja siinä olleista yllättävistäkin juonikuvioista sekä yleisesti tavasta miten tarinaa vietiin eteenpäin. Henkilöhahmot olivat toimivia ja etenkin Serenan persoonaa avattiin tarpeeksi jotta hänestä ja hänen toimintamalleistaan pystyi muodostamaan mielikuvan ilman että kerrottiin kuitenkaan liikaa.

Pidin siksi erityisesti juurikin Serenasta ja siitä kuinka hänen hylätyksi tulemisen pelkonsa johtaa epävarmuuteen, mustasukkaisuuteen ja järkytyksen ja pettymyksen seurauksena vähitellen sellaisiin tekoihin jotka eivät enää täytä terveen yksilön toimintamalleja. Tästäkin huolimatta häntä kohtaan on helppoa kokea hieman surua ja jopa sääliäkin, luultavasti myös siksi että Lawrencen roolisuoritus on tässäkin tuttuun tapaan erinomaista tasoa.

Eniten tämä elokuva itselleni kuvastaakin sitä kuinka epätoivoisiinkin tekoihin ihmiset voivat järkyttyneinä, pettyneinä ja kaiken itsellensä rakkaan menettäneenä ajautua. Monessa mielessä se on myös elokuva luottamuksesta ja sen menettämisestä. Jos luottamus toiseen häviää, mitä enää jää jäljelle?

Mielipiteeni elokuvan hyvyydestä on merkittävästi poikkeava yleisestä näkemyksestä. IMDB:ssä elokuva on saanut arvosanan 5,4 ja Metascoressa kriitikoiden arvosanojen keskiarvo on 36 ja ainoastaan neljä kriitikkoa 29:stä on pitänyt elokuvaa edes hyvänä. Tämä elokuva on jälleen hyvä esimerkki siitä miksi on parempi itse katsoa elokuva välittämättä siitä miten arvostelijat ja yleisö on sen ottanut vastaan sillä muutoin jäisi monia näkemisen arvoisia elokuvia katsomatta.

Elokuva pääsi myös omalle Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 5,4/10)

Leffalauantai: Picture perfect (Täydellinen sulhanen)

Katen roolissa nähdään Jennifer Aniston

Picture perfect (IMDB) jota kotimaassamme on nähty myös nimellä Täydellinen sulhanen on romanttinen draamakomedia vuodelta 1997. Sen on ohjannut Glenn Gordon Caron ja pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, Jay Mohr sekä Kevin Bacon.

Elokuvan tarinassa kerrotaan mainostoimistossa työskentelevästä Katesta (Jennifer Aniston) joka haluaisi päästä urallaan eteenpäin. Hänen ideoitaan on käytetty useammankin kerran mutta hän ei saa uraansa siitä huolimatta eteenpäin ja kaikki kunnia hänen ideoistaan tuntuu menevän aina muille. Juteltuaan esimiehensä kanssa selviää että syynä tähän on hänen elämäntyylinsä joka ei ole firmaan sitoutuvaa sorttia – hänellä ei ole perhettä, asuntolainaa tai muita lainoja jonka vuoksi hänellä ei ole varsinaista syytä sitoutua yritykseensä. Tästä syystä häntä ei haluta asiakkaiden kanssa toimimaan jotta hän ei mahdollisesti muualle joskus siirtyessään veisi myös hyviä asiakkuuksia mukanaan.

Katen työpaikalla oleva ystävätär Darcy (Illeana Douglas) on nähnyt kuvan missä Kate istuu häissä ollessaan hääkuvaajana toimineen Nickin sylissä jonka perusteella hän keksii kertoa muille työpaikalla tarinan kuinka Nickillä ja Katella on suhde. Hän tekee sen auttaakseen Katea urallaan ja kaikki menee hyvin siihen saakka kunnes Nick tekee sankarillisen teon ja päätyy lehtien kansiin. Kate ottaa yhteyttää Nickiin ja kertoo tilanteen ja pyytää häntä seurakseen illalliselle mihin on tulossa hänen työtovereitaan.

Katella on myös ihastus omalla työpaikallaan työskentelevään Samiin (Kevin Bacon) jonka kanssa välit alkavat lämmetä kun hänelle selviää että Katella onkin jo poikaystävä. Sam on aina pitänyt Katea kilttinä tyttönä, mutta hän alkaa uskomaan että Katessa on tuhmempikin puoli joka saa Samin kiinnostumaan hänestä.

Nick (Jay Mohr)

Picture perfect on kaikilta osiltaan perinteisen varmaa, tuttua ja turvallista romanttista draamakomediaa eli siinä on ne piirteet mitkä tekevät tästäkin elokuvasta viihdyttävän jokaiselle kyseisen tyylilajin ystävälle ja samalla tekee sen yhtä vastenmieliseksi kuten kaikki muutkin kyseisen genren elokuvat niille jotka eivät tästä lajityypistä perusta.

Juonen pääkulku on arvattavissa suhteellisen nopeasti ja se noudattaa perinteisiä kaavoja, eli tarina on lämminhenkinen ja onnellinen kuten tämän tyylilajin elokuvissa yleensäkin on.

Ohjauksessa ja teknisessä puolessa elokuvassa ei ole mitään erikoista sanottavaa, kaikki toimii tasaisen varmasti. Näyttelytyö on myös ammatitmaista mikä ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä näyttelijäkaartin huomioon ottaen.

Kokonaisuutena Picture perfect on jokaiselle romanttisten draamakomedioiden ystäville perus varma valinta vailla pelkoa pettymyksestä. Lisäksi se toimii myös kaikille niillekin jotka haluavat nähdä jokaisen elokuvan joissa Jennifer Anistonilla on roolisuoritus. Mikäli et kuitenkaan kuulu katsojana kumpaankaan kategoriaan on turvallista jättää tämäkin elokuva suosiolla katsomatta ja etsiä jotain paremmin itsellesi toimivaa viihdettä sen sijaan.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,5/10)

Leffalauantai: Exorcist: The Beginning

Isä Merrin (Stellan Skarsgård)

Exorcist: The Beginning (IMDB) on Renny Harlinin ohjaama elokuva vuodelta 2004. Tyyliltään se on kauhu/mysteeri/trilleri ja sen pääosarooleissa nähdään mm. Stellan Skarsgård, Izabella Scorupco sekä James D’Arcy.

Tarina kertoo kuinka nykyisin arkeologina toimiva uskonsa menettänyt entinen pappi Isä Merrin (Stellan Skargsgård) saa kuulla kirkosta joka on löytynyt kaivauksilla hiekkaan hautautuneena paikasta minne kirkkoja ei pitäisi olla rakennettu. Hän lähtee tutkimaan löytöä ja saa huomata että paikalla vaikuttaa myös yliluonnollisia voimia. Vähitellen Isä Merrin saa havaita pahuuden todellisuuden ja sen että ainoa kuka voi tällaisessa tilanteessa auttaa on Jumala.

Mikäli on nähnyt alkuperäisen vuonna 1973 julkaistun Exorcist (Manaaja)-elokuvan on tästä vuoden 2004 versiosta helppoa löytää monia samoja elementtejä ja tarinallisia vivahteita mutta monin verroin huonommalla tapaa toteutettuna.

Eniten pielessä tässä versiossa oli monien elementtien lainaaminen vuoden 1973 versiosta siten että niiden merkitys ja viitekehys uupuu täysin jolloin tunnelma ja mystiikkakin jää puuttumaan siinä sivussa. Vähän sama kuin ottaisi jouluelokuvasta joulukuusen, sijoittaisi sen action-scifiin ja koettaisi saada siihen mukaan sitä kautta joulun tunnelmaa. Se ei vain toimi vaikka tunnelman rakennuspalikoita tarinassa olisikin mukana.

Sarah (Izabella Scorupco)

Jollain tapaa elokuvasta jää mielikuvaksi että tunnelmaa yritetään hakea ainoastaan kristillisen symboliikan kautta ja lisäilemällä soppaan mystiikkan aineksia pakanauskonnoista esimerkiksi Pazuzun patsaan muodossa.

Eniten elokuvaan olisi kaivannut tunnelmaa hahmoihin jonka kautta myös muitakin elementtejä olisi ollut helpompaa sisäistää. Esimerkiksi hahmot joista ei saa mitään irti, joihin ei millään tapaa voi samaistua ja joiden kohtalo ei kiinnosta sen vuoksi lainkaan ovat sellaisia että niiden ympärille on vaikeaa rakentaa enää toimivaa kauhuakaan. Jos hahmojen kohtalo on täysin yhdentekevä ei heille sattuvat ikävätkään asiat hätkäytä mihinkään suuntaan.

Elokuvassa parhaina puolina oli sen visuaalinen tyyli ja hyvin toteutettu äänimaailma. Pidin siitä miten surroundia oli käytetty hyvin ja tunnelmaa parantavalla tapaa. Teknisesti ottaen elokuvasta en löytänyt mitään pahaa sanottavaa ja ainoa mikä elokuvasta teki keskivertoa huonomman oli sen tunnelmattomuus. Katsoihan tämän kerran, mutta ei tätä erityisesti voi suositella.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 5,1/10)

Jo yli 250 elokuvaa nähty tänä vuonna

Kohtaus elokuvasta The Yards (Charlize Theron)

Satuin huomaamaan että tämän vuoden puolella on tullut katsottua elokuvia jo yli 250 kappaletta. Muutaman elokuvan olen nähnyt tänä vuonna kahteen otteeseen (mother! sekä Leprechaun) ja muutamat ovat sellaisia jotka olen aikaisemmin jo katsonut, mutta kuitenkin uniikkien elokuvien määrä on noin 250 tietämillä. Koska hyvä rajapyykki on tullut jo ylitettyä näiden määrässä ajattelin kirjoitella hieman yleistä löpinää aiheeseen jollain muotoa liittyen.

Kävin mielenkiinnosta myös pintapuoleisesti läpi kaikki blogini elokuva-arvostelut ja lisäsin niihin myös tagin joka kertoo minkä vuoden elokuva on kyseessä. Tagia klikkaamalla pääsee sitten myös katsomaan kaikki elokuvat siltä vuodelta jotka olen arvostellut tänne blogiini. Mikäli blogi ei ole kovin tuttu niin tagit löytää jokaisen postauksen lopusta mikäli tageja on. Elokuva-arvosteluissa olen pyrkinyt aina lisäämään pääpiirteittäin edes ohjaajan ja päänäyttelijät joista klikkaamalla pääsee selaamaan myös muita postauksia joissa kyseinen henkilö on tagitettu.

Tageja pääsee myös selaamaan suoraankin, esimerkiksi linkin https://aleksinblogi.net/tag/vuoden-2000-elokuva/ kautta voi käydä katsomassa elokuvia jotka on julkaistu vuonna 2000 ja joista olen tänne arvostelun kirjoittanut.

Tagien lisäämisen myötä sain myös hieman tilastotietoa tänne kerrottavaksi. Olen kirjoittanut kautta aikojen kaikkein eniten arvosteluita vuonna 2005 julkaistuista elokuvista (11 kappaletta) jonka jälkeen jaetulla toisella sijalla on vuoden 2012 ja 2014 elokuvat (9 kappaletta kummaltakin vuodelta). On hyvä kuitenkin huomata että kaikkia kirjoittamiani elokuva-arvosteluita ei ole vielä tänne julkaistu vaan muutama on jo kirjoitettu valmiiksi ja odottaa julkaisupäivää.

Kohtaus elokuvasta Dark Floors (Skye Bennett)

Blogin olemassaolon aikana on julkaistu tähän mennessä 121 elokuva-arvostelua. Ensimmäinen kirjoittamani arvostelu oli elokuvasta The Moth Diaries. Näin jälkeenpäin tuota lukiessa on mielenkiintoista havaita kuinka paljon arvostelut ovat muuttuneet. Ensimmäiset arvostelut eivät myöskään olleet otsikoitu Leffalauantai-alkuisesti vaan ensimmäinen sillä otsikolla kirjoitettu arvostelu oli elokuvasta The Fast And The Furious.

Tänä vuonna olen antanut useimmiten elokuvalle arvosanaksi joko 5 tai 6 (asteikolla 1-10) sillä kumpiakin on tämän kirjoittamisen aikana 45 kappaletta. Mielenkiintoista on havaita että todennäköisemmin antamani arvosana elokuvalle on hakeutunut aika hyvin noihin lukemiin.

Tähän saakka nähdyistä filmeistä tänä vuonna eniten olen katsonut elokuvia joissa päätähtenä on Jennifer Aniston (21 elokuvaa), James Franco (9 elokuvaa), Willem Dafoe (7 elokuvaa) ja J. K. Simmons (7 elokuvaa). Eniten olen nähnyt elokuvia joiden ohjaajana on ollut Steven Spielberg tai Todd Phillips joista kummaltakin olen nähnyt 4 elokuvaa.

Todennäköisin elokuvan katsomispäivä on ollut sunnuntai (50 elokuvaa), toiseksi todennäköisin lauantai (47 elokuvaa) ja vähiten todennäköinen päivä on torstai (23 elokuvaa).

Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä vuoden loppuvaiheille elokuvien katselun joukkoon mahtuu 🙂