Vinyylisoitin makuuhuoneeseen

Siirsin vinyylisoittimen ja osan vinyyleistä makuuhuoneen puolelle.

Eilen töiden jälkeen kävin IKEAssa hakemasa Kallax-hyllyn vinyylilevyille. Ajatuksena oli ostaa nimenomaisesti yksi Kallax-hylly jonka koko on 2×4 kuutiota, mutta paketin kokoa katsoessa hiipi epäilys mieleen siitä mahtaisiko paketti sittenkään mahtua autooni ilman survomista – jos sitenkään – joten päädyin ostamaan kaksi pienempää hyllyä joiden koko on 2×2 kuutiota.

Aikaisemmin olen pitänyt vinyyleitä ja vinyylisoitinta olohuoneessa, mutta olohuoneessa niitä ei tule niin paljoa kuunneltua jostain syystä. Optimaalisempi kuuntelupaikka musiikille on oma sänky missä voi kaikessa rauhassa pötkötellä ja laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella keskittyneemmin tai vaihtoehtoisesti laittaa lepäillessä musiikin taustalle soimaan kaiuttimien kautta.

Laitoin kaapista vanhat Bowers & Wilkins DM110i:t tähän käyttöön ja ne ovatkin oikein toimivat siihen. Äänenlaatu on hyvä, eikä näissä ole muuta valittamista kuin suhteellisen suuri koko ja se että ne eivät ole visuaalisesti erityisen kauniit katsella.

Vahvistimena toimii Denonin RCD-M41. Denonissa on myös sisäänrakennettu CD-soitin jonka vuoksi tämän soittimen joskus aikoinaan hankin. Onneksi soittimesta löytyi myös analoginen sisääntulo joten sain vinyylisoittimeni (Sony PS-LX310BT) suoraan siihen kiinni, sillä siinä on sisäänrakennettu esivahvistin, eli soittimen saa vaihdettua Phono-ulostulosta linjatasoiseksi eikä vahvistimessa tarvitse olla phono-etuastetta. Hyvä niin, sillä Denonissa ei sellaista ole.

Olohuoneen puolella on vielä suurin osa vinyyleistä, joten makuuhuoneen puolelle siirsin ainoastaan ne levyt jotka olen ostanut uutena.

Myöhemmin tarkoitus on siirtää vielä sinne ne käytetyt levyt jotka olen ostanut spesifisti valiten, eli sellaiset levyt jotka olen poiminut siksi että olen sitä etsinyt, tai että olen erityisesti halunnut tutustua kyseiseen albumiin. Tällaisia albumeita ovat mm. Dingon ja Bananaraman levyt tai vaikkapa Echo and the Bunnymenin levy jne.

Samoin makuuhuoneen hyllyyn on tarkoitus siirtää satunnaisesti ostetuista vinyyleistä ne joista olen erityisesti pitänyt, esim. Lenny LeBlacnin Hound dog man ja muita satunnaisia hyviä löytöjä.

Tämän kategorisoinnin ulkopuolelle jäävät levyt ovat niitä jotka on tarkoitus säilyttää olohuoneessa jatkossakin. Määritelmän ulkopuoliset levyt ovat siis niitä, jotka on ostettu satunnaisotannalla kierrätyskeskukselta ja ne ovat aina täysin villi kortti mitä vastaan tulee eli niitä joita voisi periaatteessa viedä mahdollisesti takaisin kierrätyskeskukselle mutta joita ei ole tullut vietyä tai jotka eivät ole muuten vain vielä auenneet itselle kunnolla.

Ikean Kallax on varsin siisti hylly vinyyleiden säilyttämiseen ja pidemmän aikaa olenkin sellaista 1×4 kuution kokoista olohuoneessani käyttänyt levyjen säilöntään ja sen hyväksi havainnut. Tällä kertaa näihin ostin myös jalustat jotta hyllyn saa pois lattiasta. Syynä oli se, että hyllyn taakse ei pääse samalla tapaa kerääntymään pölyä jota ei saa imuroitua. Nyt kun hyllyt ovat koholla lattiasta eikä niiden takaa roiku johtoja lattialle saakka voi robotti-imuri käydä aina imuroimassa niiden alta. Tämä on olennaista, koska hyllyjen siirtäminen silloin kun niissä on levyjä ei ole kovin nopea operaatio.

Enää tarvitsee ostaa lisää uusia levyjä jotta hyllyt saavat lisää täytettä 🙂

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *