stargazers – Aleksin Blogi

Leffalauantai: Million Dollar Baby

Frankie (Clint Eastwood) ja Maggie (Hilary Swank)

Vuonna 2005 parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut Million Dollar Baby (IMDB) on vuonna 2004 julkaistu draamaelokuva jonka on ohjannut Clint Eastwood. Sen pääosarooleissa nähdään Hilary Swank, Clint Eastwood sekä Morgan Freeman.

Tarinassa kerrotaan Maggie Fitzgeraldista (Hilary Swank) joka tahtoo menestyä nyrkkeilyssä. Maggie pyytää menestyvän nyrkkeilijän Big Willie Littlen (Mike Colter) kulmamiehenä ja valmentajana toimivalta Frankielta (Clint Eastwood) että hän ryhtyisi valmentamaan myös häntä, mutta Frank ei lämpene idealle sillä hän ei tahdo syystä tai toisesta valmentaa naisia. Maggie kuitenkin tulee Frankien salille treenaamaan aina vain uudestaan ja uudestaan kunnes hän lopulta hän saa Frankien suostumaan valmentajakseen.

Frankien valmennuksen ja oman päämäärätietoisuutensa avulla huonoista kotioloista ponnistanut Maggie saavuttaa voiton toisensa perään kunnes vihdoin päästään taistelemaan jo merkittävästi suuremmistakin palkinnoista.

Pintapuoleisesti katsoen ainakin alkuosa Million Dollar Babystä on erinomaisesti toteutettua nyrkkeilyelokuvaa missä päämäärätietoisuuden avulla saavutetaan suuria unelmia, mutta kuten luultavasti lähes poikkeuksetta jokaisen erinomaisen elokuvan kohdalla nin myös tässä merkitys ulottuu paljon tätä syvemmälle.

Tarinan keskiössä on Maggie jonka tarinaa avataan elokuvan edetessä pienin askelein. Hänen perhetaustansa on hänen omien puheidensa kautta peilaten kohtalaisen huono eikä muutamat näytetyt kohtaukset perheen kanssa myöskään katsojalta tuota mielikuvaa murenna. Elokuvassa suuressa roolissa toimivaa Frankietäkään ei liian paljoa katsojalle avata, mutta kuitenkin sopivan paljon jotta katsojan on helppoa rakentaa mielikuva hänen persoonastaan ja hänen toiminnastaan saatujen palapelien palojen perusteella.

Pidin tämän elokuvan kohdalla erityisesti tavasta kuinka hahmojen persoonat ja motiivit avautuvat vähän kerrassaan ja kuinka kasvutarinat ovat aidosti koskettavia ja puhuttelevia. Ensisijaisesti Frankin tehtävänä on valmentaa Maggieta nyrkkeiijänä mutta kuitenkin samaan aikaan hän valmentaa itseäänkin, sillä jotkin taistelut joudutaan käymään kehän ulkopuolella. Tätä taustaa vasten Million Dollar Baby onkin kahden hyväksyntää kaipaavan ja epävarman elämäänsä pakenevan ihmisen viimeinen taistelu jossa voittopalkintona on vastustajista vaikeimman – itsensä – kohtaaminen ja voittaminen.

Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä moniulotteinen koskettava tarina mielenkiintoisella hahmokehityksellä yhdistettynä hienosti toimivaan ohjaukselliseen tyyliin tekee tästä elokuvasta mestariteoksen joka pääsi myös suoraan Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,1/10)

Perjantaipullo: Malmgård New England Pale Ale

Kotimaisen Malmgårdin panimon New England Pale Ale on 5,5 % vahvuinen pale ale. Katkeroita oluesta löytyy 48 EBU, väriarvo on 11 EBC ja kantavierrettä on 12,7° P. Lisää tietoa oluesta löytää panimon omalta kotisivulta (katso täältä). Olutta löytää hyvin varustelluista marketeista.

Ulkoisesti tölkki on yksinkertainen mutta toimiva. Tölkin avattua löytää raikkaan keväisen ja kenties jopa mandariinin tuoksuisen tuulahduksen eikä raikkaus katoa tuoppiin kaatamisen jälkeenkään vaan säilyy seuralaisena loppuun saakka. Olut vaahtoaa runsaasti ja pinnalle muodostuu paksua harsoa joka säilyy kiitettävän kauan myös pinnallakin.

Olut on samea ja väriltään ruskeaan hakeutuvan oranssinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kohtalaisen pehmeä. Maku on kepeän hedelmäinen, raikkaan sitruksinen ja aavistuksen kuiva ja kuivuus erottuu erityisesti suutuntumassa kulauksen jälkeen. Onneksi kuivuus ei ole liian dominoiva ominaisuus joten tällaisenaan ihan toimiva olut, vaikkakin enemmän tätä olisin kuvitellut maun puolesta jostain syystä IPAksi.

Musiikkina tämän kanssa menee kesäiltaankin toimiva kepeä poppi, mm. Miley Cyrus ft. Dua Lipa – Prisoner tai Zara Larsson ft. Young Thug – Talk About Love

Kokeilussa: Denon DN-300C MK II CD-soitin

Denon DN-300C MK II on CD-soitin jonka saa räkkiin. Mukana toimitetaan kulmaraudat jotka voi halutessaan ruuvata kiinni räkkiin asennusta varten.

Lyhyesti omasta käyttötarpeesta ja pari sanaa laitteesta

Kotistudion laitteiston siirtyessä räkkiversioiksi jäin miettimään josko jostain löytyisi myös CD-soittimia jonka saisi räkkiin kiinni. Ilahduttavaa kyllä, tällaisia löytyi markkinoilta ja niinpä valintani kääntyi Denon DN-300C MK II -malliin sen hyvän saatavuuden vuoksi.

Ensisijaisessa kuuntelusetupissani on käytössä NAIM CD5x (lue täältä), mutta koska olen nyt täysiaikaisesti etätöissä oli käytännöllisempää hankkia toinen CD-soitin työpisteellä musiikin kuuntelua varten. Tietenkin töitä voisin tehdä myös makuuhuoneessa, mutta työpisteellä on käytössäni iso monitori jonka kanssa töiden tekeminen on merkittävästi mielekkäämpää enkä halua NAIMin soitinta alkaa virittelemään olohuoneeseen koska se vaatisi enemmänkin sisustuksellista säätämistä joten helpompi oli vain hommata jokin edullinen räkki CD-soitin.

Denonin liitännöistä löytyy balansoimattomat sekä balansoidut ulostulot. Digitaalisia ulostuloja ei valitettavasti ole, mutta tämä oli jo ostovaiheessa tiedossa ja päätin silti koettaa josko tämä ajaisi asiansa. Ilahduttavaa kyllä, äänenlaatu on tarpeeksi hyvä että se ei ainakaan itseäni ole häirinnyt kun CD-levyjä olen pyöritellyt töiden tekemisen ohella.

Laite on nyt ollut jo muutaman kuukauden käytössä (hommasin siis viime vuoden lopulla tämän) ja tähän mennessä CD-soittimena sitä käytettäessä en ole löytänyt valittamisen aiheita. Erityisen hämmästyttävältä tässä tuntuu sen nopea levyn lukeminen sillä en muista elämäni aikana koskaan nähneeni näin nopeaa levyn lukua. Kun levyn nakkaa asemaan niin muutamassa sekunnissa soitin on jo valmiina levyn pyörittämistä varten.

Laite osaa toistaa myös USB-tikulta MP3-tiedostoja mutta se valitettavasti jätti ainakin ensimmäisellä kokeilulla kylmäksi toiminnallisuutensa osalta. USB-tikulla oli monia kansioita, mutta jostain syystä kansiosta toiseen en voinut hyppiä loogisesti vaan kappaleet lähtivät soimaan ainakin kokeilemissani levyissä aivan missä järjestyksessä sattuu. En jaksanut sen suuremmin tosin aikaa käyttää tämän ihmettelyyn, sillä kuuntelen ensisijaisesti CD-levyjä.

Loppupäätelmät

Takapaneelista löytyy balansoidut ja balansoimattomat lähdöt

Kokonaisuutena Denonin soitin on omassa käytössäni ollut hintansa väärti. Se on helppo ja nopea käyttää ja sillä on tullut kuunneltua jo todella monta levyä ilman minkäänlaisia pätkimisiä, jumituksia, hyppimisiä tai muitakaan virheitä.

Äänenlaatu ei ole ainakaan taustamusiikin kuuntelussa aiheuttanut mitään ongelmia ja jos aiheuttaisi, luultavasti ongelma voisi syntyä jo siinä kuinka tämä on omaan setuppiini kytketty. Käytännössä tämän balansoidut liitännät menevät Clarett 8Pre:n sisäänmenoihin, siitä muuntuu digitaaliseksi signaaliksi ja kulkeutuu sellaisena Audiolabin M-Daciin josta sitten se tuutataan ulos Genelec 6010 -kaiuttimille. Hifistit varmasti itkevät verta kuullessaan moisen viritelmän, mutta allekirjoittaneelle tämä ainakin ajaa täysin asiansa tässä käytössä.

Kaukosäädin mikä mukana toimitetaan on hieman rimpulan oloinen mutta tekee silti sen mitä siltä odotetaankin ja tuntuupa tuo ottavan myös signaalinkin hyvin muutamien metrien päästä.

Lopputulemana Denon DN-300C MK II on soitin johon olen ollut tyytyväinen. Ainoa mitä tähän kaipaisin on digitaalinen ääniulostulo, mutta ilman sitäkin tämä on hintansa väärti laite. Tällä hetkellä laitetta myydään Verkkokauppa.comissa hintaan 215,00 eur (katso täältä) ja Thomannilla 189,00 euron hintaan (katso täältä).

Tiesitkö että kaikista autoista ei pääse takakontin kautta pihalle?

Otsikon mukaiseen kysymykseen omalta osaltani vastaan että en tiennyt ennen eilistä päivää. Mini Cooperin takakontista ei pääse omatoimisesti könyämään pihalle vaan siihen tarvitsee jonkun muun auttamaan.

Mistä tällainen kysymys sitten mieleen tulee, saattaa tarkkaavainen lukija jo ihmeissään pohtia. Talvesta. Siitä tällainen kysymys ottaa inspiraationsa kun asiaa joutuu konkreettisesti koettamaan.

Olin eilen naapurustossa käymässä seurakuntaveljien ja sisarten luona. Iltaa istuttiin ja sieltä sitten lähdin illalla takaisin autolle. Päivällä oli jopa lämmön puolella keli ja monien viikkojen kiinni olon jälkeen myös vänkärin puolen ovi aukesi! Ihme ja kumma! Oli ilahduttavaa havaita että ovessa ei ollut mitään rakenteellista vikaa vaan kyseessä oli aivan yksinkertaisesti jäätyminen.

Illalla kun pakkanen oli jo kiristynyt kostean päivän sään jälkeen oli vänkärin puolen ovi jälleen siinä jamassa että siitä ei ollut toivoakaan päästä autoon sisään. Tämä toki ei harmittanut koska en sitä kautta olisi autooni mennyt muutenkaan.

Kuljettajan puolen ovi aukesi, mutta kahva jäi kosteuden ja pakkasen kombinaation seurauksesta pohjaan. Istahdin kuskin paikalle ja koetin paukauttaa ovea kiinni, mutta koska kahva oli ja pysyi pohjassa ei ovea saanut kiinni. Koetin josko sen kiskaisen kiinni ja painan lukkoon. Ovi meni lukkoon, mutta jäi silti raolleen sen verran että sisävalo paloi ja ovi ei ollut tiiviisti kiinni. Koetin avata ovea, mutta eihän se siitä enää auennut vaan jäi lukkotilaan mutta raolleen kuitenkin.

Kotipihassa koetin uudemman kerran kuljettan puolen ovesta päästä pihalle, mutta heikolla menestyksellä. Vänkärin puolen oven aukeaminen olisi ilahduttanut tässä vaiheessa iltaa, mutta kuten sanottua oli sen aukeaminen vain kaunis unelma. Tässä vaiheessa oli aika turvautua viimeiseen oljenkorteen eli takakonttiin.

Kampesin itseni takapenkille ja rupesin etsimään jonkinlaista aukaisumekanismia takaluukusta mutta sain havaita että Miniä ei ole tehty takaluukusta ulos konttaamista silmällä pitäen. Tönin ja rynkytin peräkontin ovea, mutta se ei tuottanut tulosta.

Soitin kaverilleni, mutta hän ei ollut valitettavasti lähistöllä joten soittelin sen jälkeen naapurilleni jonka numero itselläni onneksi oli. Hän onneksi oli kotona ja tuli aukaisemaan takakontin ulkopuolelta ja pääsin sitä kautta pihalle. Näky oli varmasti komea kun aikuinen isokokoinen mies kiipeää konttaamalla takakontista pihalle 😀

Ulkopuolella autoa koetimme sitten saada ovea kummaltakin puolelta auki mutta toivo jäi turhaksi. Ilahduttavaa kyllä kuljettajan puolen oven sai sentään kunnolla kiinni jonka jälkeen kiipesin takakontin kautta takaisin kuljettajan paikalle, ajoin auton parkkiruutuun ja kiipesin takakontin kautta ulos. Koska kaikki ovet olivat lukossa sai auton onneksi lukkoon ilman ongelmia.

Saattaa olla että lähipäivinä ei autolla taida päästä ajamaan sillä nyt kummatkin etuovista on tiukasti tiivisteistä asti jäässä. Onneksi olen etätöissä joten tämä ei sinänsä kovin suurta huolta tai murhetta aiheuta arkeen, mutta tulipa tällainenkin episodi sitten Minin kanssa koettua 🙂

Leffalauantai: Hacksaw Ridge (Hacksaw Ridge – Aseeton sotilas)

Desmond Doss (Andrew Garfield) pelastamassa sotamiestä rintamalla.

Hacksaw Ridge (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan myös nimellä Hacksaw Ridge – Aseeton sotilas on Mel Gibsonin ohjaama historiallinen tositapahtumista kertova sotaelokuva vuodelta 2016. Pääosarooleissa nähdään Andrew Garfield, Teresa Palmer, Luke Bracey sekä Vince Vaughn.

Elokuvassa kerrotaan Seitsemännen päivän adventistista Desmond Dossista joka värväytyy sotajoukkoihin. Kristillisen vakaumuksensa vuoksi hän ei kuitenkaan ole valmis ottamaan asetta vaan hän tahtoo palvella taistelukentällä lääkintämiehenä. Kutsunnoissa hän on saanut käsityksen että tästä ei pitäisi tulla ongelmia, mutta armeijaan saavuttua hän saa havaita että uskollisuus vakaumukselleen on paikoitellen vaikeaa sillä muut eivät aseetonta sotilasta katso hyvällä.

Desmond joutuu vakaumuksensa vuoksi konflikteihin tupalaistensa kanssa ja lopulta hän joutuu myös sotaoikeuteen aseista kieltäytymisensä vuoksi. Vaikeista tilanteista huolimatta Desmond pääse lopulta Hacksaw Ridgen taisteluihin missä hän pelastaa toiminnallaan kymmenien miesten hengen. Wikipedian tietojen mukaan Desmond Doss pelasti yksin vihollisen tulessa 12 tunnin aikana 75 miehen hengen (katso täältä).

Hacksaw Ridge on mielenkiintoinen poikkeus perinteisten sotaelokuvien joukossa, sillä se nostaa perinteisten sankariroolien sijaan esille sen että sodassa voi olla sankari myös se joka ei tartu aseeseen ja riistä toisen ihmisen henkeä.

Pidin kuinka selkeästi Desmondin kristillinen vakaumuksen tärkeys tuotiin esiin ilman että siitä olisi rakennettu liiallisen kaunisteltua tai tarpeettoman kurjisteltua kerrontaa. Desmond saa vakaumuksensa vuoksi oman osansa ihmisten pilkasta ja hän saa kohdata epäoikeudenmukaista kohtelua uskonsa vuoksi, mutta usko kuitenkin kantaa yli vaikeidenkin hetkien tullen lopulta siunaukseksi monille.

Ohjauksellisesti elokuva on tyylikästä katsottavaa, vaikkakin sotaelokuvien tavalliseen tyyliin se voi olla herkemmille vastenmielistäkin katsottavaa sillä Gibson ei tarpeettoman paljoa filmatisoinnissaan säästele näyttäessään sodan vastenmielisiä puolia. Mikäli irti revenneet raajat tai veren ja sisäelimien näkeminen taistelukentällä aiheuttaa vastenmielisyyttä valkokankaalla katsottuna on hyvinkin mahdollista että tämä elokuva ei tule nousemaan suosikkeihin.

Pidin tästä elokuvasta paljon. Se on toimiva sotaelokuva joka taistelun kylmyyden keskeltä löytää kuitenkin ihmisyyden äänen. Se kuvaa hienosti kuinka aito usko joka on hionut luonteen lujuutta kantaa läpi vaikeidenkin paikkojen.

Todellisessa elämässä Desmond Doss sai toiminnastaan taistelukentillä ensimmäisenä aseistakieltäytyjänä Yhdysvaltojen armeijan korkeimman sotilasansiomitalin Medal of Honorin.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 8,1/10)