Organic Celia Premium on tsekkiläisen Zatecky Pivovarin panimon lager, jolla on vahvuutta 4.5 %, katkeroaineita 21.0 EBU ja kantavierrettä 11.0 °P. Celia on gluteeniton olut ja sitä löytyy hyvin varustelluissa ruokakaupoissa kuin myös Alkoissa. Lisää teknistä tietoa oluesta löytää Alkon sivuilta (katso täältä).
Pullo on yksinkertaisella olemuksellaan mukavan tyylikäs. Kaataminen tuoppiin käy helposti sillä vaahtoavuus on vähäistä ja pinnalle syntyvä vaahto katoaa nopeasti myös pois. Väriltään olut on hivenen punertavaa vivahdetta sisältävä kullankeltainen. Tuoksu on sopivan imelä ja houkutteleva.
Suutuntuma on kepeä ja keskitäyteläinen. Maku on hedelmäinen ja maukas ja siinä on sitruksista olemusta pienissä määrin antamaan lisää vivahdetta. Omaan makuuni tämä on erinomainen olut jota mieluusti ostaa toisenkin kerran ja pääsipä tämä jopa omalle Suosituksia-listallenikin (katso täältä).
Musiikkina tämä kanssa toimii menevä poppimetalli, mm. Stitched Up Heart – My Demon tai Letters from the fire – Worth the pain.
Valokuvaaminen on mukava harrastus joka tarjoaa monenlaista mahdollisuutta oppia ja kehittyä useammalla eri saralla. Eniten olen ehkä pitänyt valokuvaamisesta keikoilla ja onpä täällä blogissakin tullut jaettua monia keikkakuvia. Kuitenkin keikkakuvailu on jäänyt vähemmälle yhteiskunnassa olevan poikkeustilanteen vuoksi joten ensisijainen valokuvailu on ollut käytännössä satunnaista tilannekuvailua siellä täällä missä milloinkin olen menossa. Käytännössä turistimaista räpsimistä vailla sen suurempaa suunnitelmallisuutta.
Viikonloppuna sain idean että haluaisin ottaa itsestäni studiokuvamaisia potretteja ja niinpä sunnuntaina kavereiden lähdettyä kaivoin kaapistani vihreän taustakankaan, studiovalon sekä tietenkin kameran ja jalustan ja ryhdyin tuumasta toimeen. Selfieiden ottaminen oli mielenkiintoista mutta etenkin alussa suhteellisen haasteellista sillä tarkennuksen kanssa meni oma aikansa säätäessä. Kuitenkin kun tolkulliset asetukset löytyi kameraan pääsi varsinaisesti ottamaan niitä kuvia ja harjoittelemaan poseeraamista. Poseeraminen on oma taitolajinsa ja sitä olisi hyvä harjoitella lisää myöskin sillä tavallisesti tätä puolta ei tule itse tehtyä koska on yleensä kameran toisella puolen.
Studiokuvaamista olisi mielenkiintoista opetella lisääkin niin itse mallina toimien kuin myös muita malliksi etsien, mutta laitetaan tähän kuitenkin nähtäville ensimmäisiä kotistudioselfieitä joita otin. Mikäli näitä innostun lisääkin ottamaan niin pitää jatkossa jakaa varmaan niitäkin 🙂
Valokuvien muuttaminen digitaalisesta muodosta konkreettiseksi käsin kosketeltavissa olevaksi kuvaksi on ollut itselleni mukava lisä valokuvaukseen. Paperinen kuva tuntuu oikealta ja niihin tulee palattua aina toisinaan aivan eri tavaoin kuin vaikkapa digitaalisesti kovalevyillä pyöriviin kuviin.
Paperikuvissa lisänä ison edun tarjoaa se, että paperilla valokuvaa katsoo valokuvana eikä niissä tule jäätyä katselemaan samalla tapaa pikseleitä. Moni kuva joka on digitaalisessa muodossa hieman suttuinen tai muutoin ei erityisen hyvän näköinen isolta näytöltä katsottuna on kuitenkin paperille tulostettuna täysin käyttökelpoinen valokuva, sillä kuvaa katsoo eri kokoisena erilaiselta etäisyydeltä eikä paperikuvassa ole myöskään taustavaloa tuomassa kaikkia epätäydellisyyksiä esiin. Lisäksi tietenkin kuvia on kiva pitää käsissään ja tuntea ne sormissaankin.
Tulostetut kuvat kuitenkin tarjoavat aivan toisenlaisen haasteen kuin digitaaliset kuvat. Siinä missä yhdelle kovalevylle tai vaikka nykyään jo muistikortillekin mahtuu kymmeniä ellei satoja tuhansia valokuvia hyvällä laadulla ilman että kuvien säilyttämiseen tarvittava tilantarve fyysiessä todellisuudessa kasvaa ei samaa voi sanoa paperikuvista.
Pääsääntöisesti tulostamani kuvat ovat olleet sellaisia että ne päätyvät joko seinälle tauluiksi (katso täältä), jääkaapin oveen, seinälle sinitarralla kiinnitettynä tai suoraan valokuva-albumiin. Kuitenkin satunnaisia kuvia tulee tulosteltua milloin mistäkin ilman että niillä on varsinaista säilytyspaikkaa. Samoin ilman säilytyspaikkaa jää kuvat jotka ovat aikaisemmin olleet jääkaapin ovessa mutta jotka kuvien vaihdoksen myötä jäävät irralleen.
Tämänkaltaisiin sekalaisiin irtokuviin jotka haluan säilyttää mutta jotka eivät kuitenkaan kuulu valokuva-albumeihin hyvä ratkaisu löytyi Fotomanin sivuilla myytävistä Unitex-valokuvalaatikoista (katso täältä). Samanlaisia laatikoita luultavasti myydään muuallakin, mutta tilasin oman laatikkoni täältä. En ole aikaisemmin kyseisestä paikasta mitään tilannut enkä varmaan ole aikaisemmin koko paikasta kuullutkaan mutta nyt tuli sitten sekin paikka testattua. Ostotapahtuma oli simppeli ja suoraviivainen ja palvelu oli nopeaa ja parissa päivässä posti toi paketin läheiseen Citymarkettiin noudettavaksi.
Itse laatikko ylitti odotukseni. Odotin enemmän rimpulaa laatikkoa kuin mitä sain, joten yllätys oli pelkästään positiivinen. 10×15 kokoisia kuvia laatikkoon luvataan mahtuvan noin 700 kpl joten aivan ensimmäiseksi laatikon täyttyminen ei ole uhkakuvana. Laatikossa on mukana lisäksi jonkinlaisia hienma korkeampia välipapereita erottimiksi joiden avulla kuvia laatikon sisällä voi jakaa jonkinlaisiin lajitteluperusteisiin oman halunsa mukaan.
Laatikolla hintaa oli ainoastaan 8,90 eur joten hinnalla ei ole laatikkoa ainakaan pilattu. Värivalikoimaa oli montaa tarjolla joista itse päädyin kuvissa näkyvään viininpunaiseen väriin.
Ensituntumat laatikosta on olleet positiiviset. Hinta on edullinen, tilaa kuville on reilusti ja tuote on jämäkämpi kuin mitä odotin joten seuraavan kerran kun tarvitsen toista laatikkoa samankokoisille kuville luultavasti tulen ostamaan toisen samanlaisen.
Superhero Movie (IMDB) on Craig Mazinin ohjaama komedia vuodelta 2008 ja sen pääosarooleissa nähdään Drake Bell, Sara Paxton sekä Leslie Nielsen.
Tarina kertoo Rick Rikeristä (Drake Bell) joka on salaa rakastunut naapurinaan asuvaan Jill Johnsoniin (Sara Paxton). Valitettavasti Rick ei ole roheimmasta päästä lähestyessään naisia ja niinpä salainen rakkaus pysyy salaisuutena aina siihen saakka kun hän luokkansa kanssa ollessaan laboratoriossa tulee radioaktiivisen sudenkorennon puraisemaksi jonka jälkeen hänen maailmansa muuttuu. Rick saa puremisen myötä itsellensä supervoimia jotka auttavat häntä oikeuden puolustamisesa kuin myös oman epävarmuutensa voittamisessakin.
Mikäli koskaan on katsonut Spider-Man-elokuvia on tarina jo entuudetaan tuttu, sillä Superhero Movie ottaa tarinansa melkoisen suoraan Peter Parkerin kokemuksista mutta vääntää niitä parodian keinoin huumorin muottiin. Toki mukaan on otettu yksittäisiä viittauksia X-Menistä sekä Batmanistakin, mutta suuret suuntaviivat seuraavat hämähäkkimiehen vanavedessä.
Jill Johnson (Sara Paxton) odottamassa suudelmaa
Toisinaan on mukavaa katsoa elokuvia joiden tarina parodioi suruttoman häpeilemätömästi monelle tuttuja tarinoita ja näihin hetkiin Superhero Movie toimii tarpeeksi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä, se rakentaa konseptinsa Spider-Man elokuvien pohjalle niin selkeästi että jokainen kyseisiä elokuvia nähnyt voi siitä löytää yhtymäkohdat unohtamatta kuitenkaan yksittäisiä viittauksia myös muihin tunnettuihin supersankarielokuviin.
Jos ensimmäistä Spider-Man elokuvaa ei ole nähnyt, jää parodiallinen anti tämän elokuvan osalta hieman ontoksi. Se toimii kyllä yksittäisenä elokuvanakin tarpeeksi hyvin että siitä voi saada viihdettä, mutta selkeät rinnastukset parodiansa kohteeseen auttavat rakentamaan kokonaisuudesta merkittävästi paremman.
Missään vaiheessa tämä elokuva ei yllä erityisen hyvälle tasolle, mutta kautta linjan se pitää kuitenkin yllä sopivan viihdyttävää tasoa että sen katsomista ei tullut ainakaan itseni kaduttua. Myönnettäköön että monin paikoin huumori on myös levotonta ja huonoa joka ei erityisemmin itseäni ainakaan naurata, mutta monin paikoin överiksi vedetty läpäheitto saa aikaan spontaanin naurureaktion.
Superhero movie on kautta linjan huumoria joka ei missään vaiheessa erityisen paljoa rakenna älykkään tason varaan, mutta mikäli allekirjoittaneen tavoin suoraviivainen junttimainen huumori iskee on tässä elokuvassa tarpeeksi piirteitä mikä jaksaa viihdyttää.
Tornion Panimon Laavu Smoky ESB on 5,5 % vahvuinen bitter. EBU-arvo on 32 ja EBC 35. Hieman lisää tietoa löytää panimon sivuilta (katso täältä). Olutta myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa.
Pullo on yksinkertaisessa tyylissään asiallinen ja toimiva. Pullon aukaistua ainakin tämän yksilön kohdalla olut lähti heti kuohuamaan mutta onneksi kuohuaminen pullosta ei aiheuttanut kaulan ylitse vuotamista kun kerkesin reagoimaan siihen ajoissa. Vaahtoavuus on tuoppiin kaadettaessa suhteellisen reipas mutta ennakoitavissa oleva eikä kovin suurta varovaisuutta joutunut kaatamisen kanssa pitämään.
Tuoksu oluessa on marjamehumainen rusinaisella vivahteella. Väri on kaunis punertavan ruskea.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on voimakas mutta silti kitkeryytensä osalta tasapainoinen. Mausta löytää marjaisaa ja metsäistä otetta josta hetken etsittyään löytää myös savuista tuntua. Jälkimaku on kuiva ja sopivasti katkera. Kokonaisuutena tämä on hyvä olut josta on helppoa pitää.
Musiikkina tämän kanssa kuuntelee mieluusti rauhallista tunnelmointia, mm. Sheku Kanneh-Mason – Fauré: Après un rêve for cello & piano tai Vadim Kiselev – Tristesse.
