Viime vuoden puolella kenties jossain kesän tienoilla innostuin paljon ottamaan valokuvia Fujifilmin Acros-profiililla. Fujin kameroissa on näppäränä ominaisuutena erilaiset ”filmisimulaatiot” joiden avulla kamerasta suoraan ulos tulevat JPG:t saa väännettyä erilaiseen yleisilmeeseen ilman että niitä joutuu tietokoneella käsittelemään. Näitä kuvia olen editoinut sen verran että olen skaalannut ne pienemmäksi blogiin jakamista varten tilan säästämiseksi, mutta varsinaista kuvankäsittelyä näille ei ole tullut tehtyä.
Vaikka useimmin käytänkin X100F:ssä oletuksena olevaa Provia-profiilia kun otan värikuvia, on Acroksella otettujen kuvien määrä ollut viime vuoden puolella suuri. Erityisesti olen pitänyt Acros-profiilista tilannekuvissa missä on ihmisiä ja siihen se on sopinut erinomaisesti, mutta tällä kertaa ajattelin tänne jakaa muutamia kyseisellä profiililla otettuja sekalaisia kuvia joissa kohteena on jotkin muut kuin ihmiset.
Tänäkin vuonna olen jatkanut Acroksella kuvaamista ja mikäli kuvailu jatkuu samanlaisena on luultavaa että tämä profiili tulee olemaan ahkerassa käytössä joko tässä muodossa kuin se on tai vaihtoehtoisesti etsin tästä profiilista erilaisia omaa silmääni vielä lisää miellyttäviä variaatioita netissä tarjotuista filmiresepteistä.
Ruokaa keittämässä, vuosi 2022Hajotetut rappuset, heinäkuu 2021Menneisyyden ääni, heinäkuu 2021Luonto elää, heinäkuu 2021Kesäkatu, heinäkuu 2021Vahtikoira, heinäkuu 2021Kanit jonossa, heinäkuu 2021Usva, heinäkuu 2021Odottavan aika on pitkä, heinäkuu 2021Kirkko, elokuu 2021
Wes Cravenin ohjaama A Nightmare on Elm Street (IMDB) joka tunnetaan suomeksi myös nimellä Painajainen Elm Streetillä on vuonna 1984 julkaistu populäärikulttuuriin paikkansa raivannut kauhuelokuvaklassikko. Sen pääosarooleissa nähdään Heather Langenkamp, Ronee Blakley, Johnny Depp sekä Robert Englund.
Useampi nuori näkee painajaisia miehestä jonka sormien päässä on pitkät terät. Vaikka unet ovatkin heille pelottavia, todellisuudessa pelottavaksi ne alkavat käymään vasta hieman myöhemmin kun he huomaavat että unessa tapahtuvat asiat muuttuvat osaksi todellisuutta. Unissa Freddy Krugerin uhreiksi joutuvat nuoret tulevat hänen uhreiksiin myös todellisuudessa joten paras keino säilyä elossa on olla antamatta unelle sijaa.
Vähitellen myös Nancyn (Heather Langenkamp) äiti Marge (Ronee Blakley) joutuu kertomaan tyttärelleen kuka tämä Freddy Kruger on ja miten Marge tietää hänen olemassaolostaan.
Nancyn on onnistunut tuoda unimaailmasta Freddyn hattu tähän todellisuuteen todisteeksi muille
Painajainen Elm Streetillä on helppoa laskea klassikkoelokuvien kategoriaan. Moni joka ei ole tätä elokuvaa nähnyt on vähintäänkin joko kuullut Freddy Krugerista, tunnistaa nähneensä tämän hieman pelottavan variksenpelättimen näköisen hahmon tai ainakin on kuullut muodossa tai toisessa populäärikulttuurissa viittauksia tähän elokuvaan joten kulttuurillinen vaikutus on ollut merkittävä.
On helppoa ymmärtää miksi elokuva on saanut arvostusta, sillä se yksinkertaisesti vain toimii vielä vuonna 2022 katsottunakin. Sen tunnelma on hyvin ja sopivalla tahdilla rakennettua, siinä on sopivasti mystiikkaa eikä tunnelmaa pilata sillä että Freddyä tuotaisi liiaksi esiin. Hän kyllä on siellä jossain, häntä näytetään sopivan paljon että hänestä saa katsoja rakennettua mielikuvan mutta samalla sopivan vähän että katsojan rakentama mielikuva ei pääse lässähtämään ainoastaan koomiseksi.
Vaikka kyseessä on kauhuelokuva, ei tämä silti ainakaan allekirjoittanutta missään vaihessa jännittänyt tai pelottanut. En muista onko muitakaan slasher-tyylisiä kauhuelokuvia tullut vastaan mikä olisi erityisen paljoa kauhua tai jännitystä aiheuttanut itselleni, mutta tästäkin huolimatta on tämä katsomisen arvoinen filmatisointi omassa lajityypissään. Muutamissa kohtauksissa överiksi menevät veren määrät toivat hieman mieleen The Shiningin eli Hohdon (lue arvostelu) hissikohtauksen missä veren määrässä ei myöskään tarpeettomasti kainosteltu.
Näyttelytyö on hyvää ja toimivaa vaikkakin stereotyyppisen 80-lukumaista – sellaista mikä toimii ja on tarpeeksi uskottavaa, mutta silti se on samalla sopivan epätodellista jotta se ei tunnu aidolta ja todelliselta vaan puhtaan viihteelliseltä elokuvalta. Katsojana on helppoa tuntea olevansa elokuvan ulkopuolella oleva katsoja ja kokija eikä siihen samalla tapaa uppoudu kuin mitä ehkä moniin moderneihimpin filmatisointeihin. Itselleni tämä tyyli kyllä toimii hyvin, mutta moderneimmista elokuvista pitäville tämä voi hieman olla miinustakin.
Kokonaisuutena Painajainen Elm Streetillä on hyvä ja katsomisen arvoinen elokuva. Se on klassikko eikä syyttä. Se on kauhussaan sopivan kepeää ja teinikauhumaista – aivan kuin se olisi nuotioilla kerrottavaa kauhutarinaa filmatisoidussa muodossa – eikä sitä voi ottaa liian vakavasti, mutta ehkä siksi se on saavuttanut ja pitänyt paikkansa populäärikulttuurissa halki vuosien.
Saksalaisen Acrobräu Gräfliches Brauhaus panimon Mooser Liesl on 5.3 % vahvuinen lager. Muita teknisiä tietoja en löytänyt ainakaan pikaisella googlaamisella. Olutta löytyi ainakin Vantaan Koivukylän Citymarketista.
Pullo on toimiva ja tyylijkäs. Oluen tuoksu on vähäinen ja viljaisa niin tuopissa kuin pullossakin. Vaahtoavuus on käytännössä katsoen lähes olematonta eikä kovin paljoa varovaisuutta joudu noudattamaan tuoppiin kaatamisen osalta. Väri on kultainen ja olemukseltaan kirkas.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Mausta löytää hivenen hunajaa raikkaan ja kepeän vehnäisen olemuksen seasta. Tasapainoinen kokonaisolemus eikä jälkimakukaan jätä kuin vähäisen makean kuivuuden kielelle.
Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin popahtava rock/metal, mm. Icon For Hire – Make a Move tai Sumo Cyco – Sun Eater.
Vetolaatikot ovat käteviä paikkoja kerätä tarpeetonta romua
Otsikon mukaisesti, tiedätkö mitä yhteistä on Bachin nuoteilla, Kirkkotie-lehdellä ja leivänpaahtimen käyttöohjeilla? Arvaatko jos kerron että samaan sarjaan lukeutuvat myös palkkalaskelmia jostain vuodelta 2015 sekä samoilta ajoilta verottajan lähettämät esitäytetyt veroilmoitukset, työtodistukset vuosien varrelta, koulutodistukset sekä tiedot asunnon kosteusmittauksesta ja vielä paljon muutakin paperia?
Tietenkin niitä yhdistävä tekijä on se, että kaikki nämä täysin sekalaiset ja toisiinsa mitenkään muuten liittymättömät asiakirjat, lehdet ja muut paperisessa muodossa olevat ohjekirjat yms. ovat majailleet yhdessä ja samassa vetolaatikossa vailla sen suurempaa järjestystä.
Keittiöni vetolaatikoista(kin) on vuosien mittaan kertynyt askel kerrallaan aina vain kauheampi kaaoksen keskittymä jonne asiakirjat ovat hakeutuneet etsimään viimeistä leposijaansa ennen lopullista vaipumistaan unohduksen aaltoihin. Mikäs sen kätevämpää on ollut kuin viskata papereita ja asiakirjoja sen suuremmin miettimättä keittiön vetolaatikoihin siltä varalta että niitä sattuu joskus tarvitsemaan. Kuten arvata saattaa, eipä niitä ole juurikaan tarvinnut ja itsellekin tuli yllätyksenä mitä kaikkea roskaa sinne on kerennyt kertymään.
Olen siivoillut lähipäivinä kaappeja vähän kerrallaan ja jälleen huomannut sen että jo muutamissa vuosissa onnistuu kerryttämään aivan suhteettomat määrät tarpeetonta roskaa kaappeihin joilla ei ole oikeassa elämässä luultavasti koskaan mitään käyttöä muuta kuin olla kaappien täytteenä. Siivoamisen myötä vetolaatikoissa on jo kova karsinta käynyt ja roskikseen on löytänyt suurin osa siellä olleista tavaroista. Mikäpäs sen mukavampaa kuin saada järjestystä kaaokseen!
Siivoamisen jälkeen kaappeihin on tullut merkittävästi tyhjää tilaa ja vanhat tarpeettomat paperit on lentänyt paperinkeräykseen ja sekajätteeseen
Keittiön vetolaatikoista lähes jokainen oli täynnä roinaa, mutta siivoamisen jälkeen jokainen kaappi on enemmän tai vähemmän paremmassa järjestykesssä. Jäljellä on enää ne asiakirjat ja käyttöohjeet joilla on itselleni mitään käyttöä ja kaikki muut ohjekirjat on lähtenyt jo paperinkeräykseen.
Vaikka kaappien sisältö ei näykään muille kuin itselleni on myös tämänkaltaisilla siivoamisilla silti fiilistä nostattava vaikutus. Mikäs sen mukavampaa kuin tietää että kaapeissakin asiat ovat siististi ja järjestyksessä. Myönnettäköön että kaikki muut talon kaapit ja hyllyköt ovat järjestyksensä osalta vielä täysin kaoottisessa tilassa ja täynnä romua, mutta pienin askelein on nekin tarkoituksena palauttaa takaisin kuriin ja järjestykseen.
Vaikka haluaisinkin olla minimalistisempi, kovinkaan minimalistiksi tuskin tulee ryhdyttyä sillä harrastukseni harmillisesti ovat sellaisia että romua tulee niistä enemmän ja vähemmän. Tarpeettomia asioita silti on onneksi paljon joita voi askel kerrallaan karsia ja siten tehdä kaappeihin lisää tilaa ja saada kotiaan kodikkaammaksi.
Omassa kotona näkyvissä oleva romun määrä tympäisee paljonkin, mutta samalla tapaa itseäni häiritsee myös kaapeissa piilossa oleva epäjärjestys jonka tiedän siellä olevan. Voi olla että pidän järjestyksestä tai sitten voi olla että olen vain niuhottaja – vaihtoehdot eivät myöskään ole toisiaan poissulkevia 😀
Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kodin siivoamista päivä kerrallaan. Toivon mukaan tänä vuonna saan karsittua paljon turhaksi jäänyttä tavaraa pois 🙂
Tiedättekö sen tunteen kun olette asuneet samassa asunnossa jo hieman yli neljä vuotta (lue täältä) ja päivänä eräänä alatte perehtymään tarkemmin asunnossa asennettuina oleviin laitteisiin vain huomataksenne että niissä on toiminnallisuutta mitä ette ole aiemmin huomanneet?
Tänään tein mahtavan löydöksen – liesituulettimessani on valo! Ja mikä vielä suurempana yllätyksenä, sen liesituulettimen voi laittaa myös päälle niin että pöhinät vain käy 😀
Koko täällä asumisen aikana ei ole tullut varmaankaan aikaisemmin koskaan pantua merkille että tämä liesituuletin mikä keittiössä on asennettuna on sellainen mikä pitää laittaa manuaalisesti päälle.
Tänään kun mietin että olisi kätevä jos tässä tuulettimessa olisi valo niin huomasin että tässä vekottimessahan on kytkin mistä valo pitäisi saada päälle. Laitoin sitä päälle ja pois kytkimestä mutta mitään ei tapahtunut. Sen jälkeen rupesin tutkailemaan että voisikohan tähän olla jokin erillinen pistorasia tai vastaava mistä tämä pitäisi ensin laittaa kytketyksi, ja kappas kummaa, keittiön nurkassa missä on pistoke joka on laitettu sinne kiinteästi kiinni oli töpselistä irti yksi piuha. Sen kun laitoin pistorasiaan kiinni ja koetin valoa uudemman kerran tuli liesituulettimeen valo. Amazing! 😀
Samalla tutkaillessa tätä härpätintä panin merkille että tässä on mahdollista vääntää myös toista vipua/kytkintä. Sitä kun siirteli niin sai tähän kunnon pöhinät päälle. Kaikki nämä vuodet on liesituuletin tainnut olla siis lähinnä vähemmän kauniina koriste-esineenä eikä se ole varmaan sitten ajanut mitään sille kuuluvia tehtäviä kun en ole sitä laittanut ennen päälle.
Kun näiden ihmeellisten havahtumisien kertomisen vauhtiin on päästy on sama kertoa samaan syssyyn toinenkin samantapainen havainto vuosien varrelta josta en ole varma olenko tänne aiemmin kirjoittanut. Olin joskus miettinyt että olisipa kätevää kun pianossani olisi pölykansi kun aina koskettimien päälle kertyi pölyä.
Olin netistä selaamassa pianon käyttöohjetta kun etsin tietoa mitä liitäntöjä siellä oli takana ilman että joutuisin siirtämään pianoa ja sitä kautta manuaalisesti tarkistamaan liitäntöjä. Siinä sitten käyttöohjeesta tuli huomattua että pianossani on pölykansi. Olin sinä hieman ihmeissäni että hetkonen, missä muka? Tarkemmin kun pianoa tutkaili niin sieltähän se pölykansi löytyi. Pölykansi on sellaista mallia mikä vetäistään pianon sisältä koskettimien päälle enkä vuoteen tai pariin ollut sitä huomannut 😀 Senkin löydös kuului näihin samankaltaisiin riemastuttaviin löytöihin elämän varrelta kuin tämänpäiväinen löydös liesituulettimen osalta 🙂
Tämänkaltaisia löydöksiä tuskin tulisi tehtyä jos käyttöohjeet tulisi luettua, mutta koska olen mies niin eihän laitteiden ohjeisiin voi koskea ennen kuin jotain on rikki tai kun sitä ei ole vain osannut käyttää 😛
