Kotimaisen Fat Lizardin panimon Splitty Westy on 8,0 % vahvuinen West Coast Dipa. IBU-arvot oluessa on 85. Olut on valittu Suomen Paras Olut 2023 kilpailussa oman kategoriansa (IPA) voittajaksi.
Splitty Westyn tölkki on perinteinen ja helposti tunnistettava Fat Lizardin panimon tuote. Toimiva ja selkeä, mutta itselläni helposti voi mennä tölkit sekaisin saman panimon muiden juomien kanssa.
Tölkin aukaistua haistaa helposti poikkeuksellisen miellyttävän hedelmäisen tuoksun jossa on makeutta ja raikkautta. Tuoppiin kaataminen käy vaivatta sillä pinnalle nouseva vaahto haihtuu nopeasti pois eikä kuohuaminen ole mitenkään ennakoimatonta.
Väri on kauniisti punertavaan taipuvainen. Suutuntuma on keskitäteläinen. Maku on tasapainoinen ja pehmeä vaikkakin pienesti pistävä ja siinä nousee hyvällä tapaa sitrus esiin.
Varsin miellyttävä olut joka pääsi myös Suosituksia-sivulle.
Omalla koneella pyörivän kappaleiden generoijan ACE-Stepin käyttöliittymä on yksinkertainen mutta tehokas.Testibiisi menevää musiikkia järjettömillä sanoituksilla
Eilen illalla törmäsin YouTube-videoita katsellessa mielenkiintoiseen tekoälytyökaluun nimeltään ACE-Step (koodit löytyy GitHubista).
Työkalu on avoimen lähdekoodin tuotos ja sillä pystyy luomaan kokonaisia musiikkikappaleita ilman että käyttäjän tarvitsee osata tehdä muuta kuin painella muutamia nappuloita käyttöliittymästä. Käyttäjä pystyy itse myös kirjoittamaan sanoitukset joita tekoäly sitten lauleskelee parhaan kykynsä mukaan, toisinaan hyvällä ja toisinaan vähemmän hyvällä menestyksellä.
Mikäli sanoitusten kirjoittaminen ei luonnistu, voi tietenkin käyttää muita tekoälytyökaluja sanoitusten kirjoittamiseen. Itse käytin muutamissa näissä tässä postauksessa kuultavissa kappaleissa sanoitusten tekoon Gemma 3:n 4b mallia mitä ajoin myöskin omalla koneellani käyttäen LM Studiota.
Kappaleet syntyvät tekoälyllä myöskin suhteellisen nopeasti, eli konetehoa ei aivan järjettömiä vaadita. Omassa koneessani on NVidia RTX 4060 Ti jossa on 16 GB VRAMia ja tällä kappaleet yleensä tulee muutamissa minuuteissa.
On hyvä mainita myös että ACE-Steppiä parempia ja kehittyneempiäkin tekoälytyökaluja on kyllä tarjolla, tai näin ainakin olen käsittänyt. Suno on yksi sellainen, mutta omakohtaista kokemusta itselläni ei sen käytöstä ole. Syynä tähän on se, että en ole erityisemmin kiinnostunut tekoälytyökaluista joita en voi ajaa omalla koneellani vailla rajoituksia käytölle.
Laitan tähän muutamia testauksia joita tällä olen generoinut. Näissä huomaa kyllä vielä virheitä, paikoitellen jopa kauhean kuuloisia kaikuja ja muita häiriötekijöitä mutta nämä on valittu muutaman generoinnin perusteella tehdyistä kappaleista. Mikäli tällä työkalulla haluaa tehdä parempilaatuisia kappaleita täytyy niitä vain generoida useampia kunnes työkalu sylkäisee ulos enemmän korvia hivelevän vaihtoehdon.
Lisäksi tässä työkalussa on mahdollista muuttaa osa kappaleesta jota voi koettaa josko se korjaisi ongelman. En ole itse sitä ominaisuutta kuitenkaan vielä testannut.
Haikea kappaleTekoälyn näkemys Hip-HopistaKepeää metallia
Kaikenkaikkiaan ensikokemukset ACE-Stepistä vaikuttavat mielenkiintoisilta. Tekoälyn kehitys on ottanut huikeita askeleita muutaman viime vuoden aikana, joten on mielenkiintoista seurata mitä tulevaisuudessa tapahtuu seuraavien vuosien aikana.
Halusipa tai ei, tekoälyn kehitys menee mitä luultavamminkin eteenpäin ellei jotain isompaa yhteiskunnallista kriisiä tule sen kehitystä estämään – ja silloinkin kehitys luultavasti menisi eteenpäin, ainakin aseteollisuudessa.
On helppoa ymmärtää mikäli monella taidetta tai muuten luovaa työtä tekevällä on negatiiviset näkemykset tekoälyn kehityksestä. AI:llä voidaan tuottaa tekstiä, musiikkia, videoita, valokuvia ja erilaisia ääniä jo nyt ilmaisilla työkaluilla moneen käyttöön tarpeeksi riittävällä laadulla joka on tietenkin uhka monen luovan alan työntekijälle nyt ja tulevaisuudessa.
Näiden työkalujen yhteiskunnallisten puolien mietintä jääköön toiseen kertaan, sillä tämän tekstin tarkoituksena on ainoastaan kertoa tätä blogia lukeville tavallisille ihmisille että minkälaisia työkaluja on jo olemassa että tietää miten maailma parhaillaan makaa.
Äijäilyä, aseita ja räjähdyksiä – juuri kuten toimintaelokuvassa kuuluu ollakin.
The Expendables (IMDB) on toimintaelokuva vuuodelta 2010 jonka pääosarooleissa nähdään Sylvester Stallone, Jet Li, Jason Statham sekä Dolph Lundgren. Ohjauksesta on vastannut Sylvester Stallone.
Palkka-armeija saa CIA:lta tehtävän lähteä poistamaan toisessa valtiossa vallan kahvassa olevia henkilöitä. Aikaisemmin CIA on lähettänyt jo oman miehensä kyseiseen valtioon hoitamaan asioita, mutta koska hän onkin päätynyt CIA:n leivistä soolouralle on palkka-armeijan puututtava kurittoman entisen agentin toimintaan aseiden avustuksella.
Juonensa osalta The Expendables on kohtalaisen mitäänsanomaton elokuva johon on saatu käsikirjoitettua monia lajityypin kliseitä. CIA on säätämässä vieraassa valtiossa, välienselvittelyä koetaan ystävysten kesken, pieni eliittijoukko tuntuu kuolemattomalta isoakin joukkoa vastaan sekä mukana on myös tietenkin päälleliimatun tuntuiset ihmissuhteet joissa ei ole minkäänlaista tunnetta ja joiden merkitys kokonaisuuden kannalta on olematon.
Tämän tyylilajin filmissä kaikki nuo edellämainitut piirteet ovat kyllä sellaisia että niitä pystyn katsomaan läpi sormien, sillä en tämän lajityypin elokuvalta mitään muuta keskimäärin edes odota. Kliseiset piirteet ovat juurikin niitä asioita mitkä usein määrittävät lajityypin ominaispiirteitä, sillä niitä on käytetty niin paljon että niistä on muodostunut oletusarvo jota osaa jo odottaa. Hyvä niin, sillä silloin katsoja tietää jo mitä tulee saamaan kun laittaa elokuvan pyörimään.
Räjähdyksiä, aseiden laulamista, nopeita takaa-ajoja, mahtipontista musiikkia ja hillittömiä määriä kuolleita taisteluissa – kaikkia näitäkin tästä löytyy. Kaikki nämä ovat kyllä toimivia elementtejä toimintafilmien rakennuspalikoina, mutta harmillisesti palikat tuntuvat olevan hukassa nopeiden toimintakohtausten aikana. Leikkaukset ovat aivan liian nopeita liian monissa kohdissa mikä tekee monien taisteluiden seuraamisesta käytännössä mahdotonta sillä monessa tapauksessa ei katsojana kerkeä näkemään kuka on lyömässä ketä tai tekemässä jotain muuta taistelun tiimellyksessä.
Päähenkilöt ovat monella tapaa äijäkulttuurin karikatyyrejä sillä useimmissa heissä on machoilua ja kovistelua, mutta kuitenkin naisia kohtaan heistä löytyy herkkä ja suojeleva puoli. Naisia sitä vastoin ei kovin monia edes nähdä ja heidänkin roolinsa ovat yhtä teennäisiä ja stereotyyppisiä. Tietenkin tämän kaltaisten elokuvien tapauksessa onkin parasta jättää suosiolla hahmojen analysointi syrjään ja keskittyä niihin piirteisiin minkä vuoksi tämän tyylilajin elokuvista yleensä nautitaan. Toimintaa, räjäytyksiä ja yleistä stereotyyppistä äijämeinkiä. Niistä joko pitää tai sitten ei.
Omaan makuuni tässä on monia hyviä elementtejä. Se on tasaisen varma suorittaja, mutta ei missään kuitenkaan yllättäjä mikä jättää sen keskinkertaisen viihde-elokuvan kategoriaan. Isoimmat miinukset löytyvätkin teknisestä toteutuksesta – hutiloivasta kameratyöskentelystä ja rasittavan nopeista leikkauksista. Muut miinukset ovat lähinnä niitä mitkä ovat ominaisuuksia tämän lajityypin elokuville.
Tälle on aikansa ja paikkansa ja kyllä tätä mieluummin katsoo kuin monia modernimpia toimintaelokuvia, sillä mieluummin katson tämänkaltaista toimintaa missä miehet hoitavat äijäilyn eivätkä huonosti ja teennäisen tuntuisesti käsikirjoitetut naiset.
Orijin on 5,5 % vahvuinen nigerialainen alkoholijuoma. Se on joissain paikoissa kyllä mainittu olueksi, mutta joissain ei joten käytän varmuuden vuoksi ilmaisua alkoholijuoma. Juoma on Union Camerounaise De Brassiersin eli UBC:n panimon tuote.
Pint Please -sivustolla tämä on kyllä osoiterivin perusteella oluiden kategoriassa termillä Fruit/Vegetable beer mutta englanninkielisen Wikipedia-sivun mukaan se ei sisällä ohraa eikä humalaa vaan sitä mainostetaan ketkeranmakeaana sekoituksena jossa on afrikkalaisten yrttien ja hedelmien makua. Oli miten hyvänsä, luettelen tämän tässä olueksi sillä sellaisena se itselle myytiin ja sellaisena se ainakin joissain eri lähteissä myös lasketaan.
Tuoksu on hento mutta mieluisa. En muista mille unkarilainen yrttilikööri Unicum tuoksuu, mutta tämän oluen mausta tulee itselleni mieleen aivan kuin Unicumia ja Coca-Colaa olisi lantrattu sekoitukseksi ja tämä tuoksuu siltä miltä kuvittelisin tuollaisen sekoituksen tuoksuvan.
Itseäni tämän oluen maku ja tuoksu miellyttää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maussa on selkeästi persoonallista ja miellyttävää vivahdetta. Se on yrttinen ja mausteinen ja selkeästi omaalaatuisellaan positiivisesti erottuvaa sorttia.
Olipa tämä teknisesti olut tai ei, on tämä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Asensin käytävän kaappiin kaksi lisätasoa elokuvia varten
Eilen kävin töiden jälkeen muilla asioilla käynnin jälkeen hakemassa K-Raudasta hyllylevyä käytävän kaappiin. Itselläni on paljon elokuvia ja on tarkoitus että niitä on tulevaisuudessakin (vaikka paljon olen myös vienyt pois ja vien jatkossakin, mutta myös uusia levyjä tulee) joten niiden säilyttäminen on oma haasteensa. En halua että kovin paljoa elokuvia on näkyvissä huoneissa että joka paikka ei näytä silmämääräisesti niin täydeltä, mutta haluan kuitenkin että DVD:t ja BluRayt ovat edes suhteellisen vaivattomasti löydettävissä katsomista varten kaaapista.
Käytävän kaappi on oivallinen paikka säilyttää isoja määriä elokuvia, mutta siellä ei ole reunimmaisessa kaapissa ollut kovin montaa hyllytasoa järkevällä korkeudella joten päätin tarttua toimeen ja tehdä asialle jotakin. Ajatuksena oli käydä etsimässä K-Raudasta hyllylevyä ja sahauttaa se siellä valmiiksi oikeaan mittaan, mutta koska sahauspalvelun henkilöt eivät olleet paikalla ostin pitkän hyllylevyn ja käsisahan jotta pääsin koettamaan josko levy on sellaista että se kestää käsisahalla sahaamista ilman että se lähtee murenemaan liiaksi. Samalla ostin myös kiinnikkeet ja 5 mm poranterän jolla sai kiinnikkeet porattua kaapin seinämiin.
Hyllylevy on jo lyhentynyt ja viimeisen palan sahaus on alkamassa.
Ostosten jälkeen suuntasin autolle, mutta siinä vaiheessa kun olin laittamassa hyllylevyä takakontin kautta autoon huomasin että eihän se sinne mahdu pituutensa puolesta vaan se osuu jo tuulilasiin saakka ja toinen pää tulee vielä ulos takakontista. Asiaa ei auttanut levyn pyörittely eri kulmiin, sillä viistossakin pituutta oli liiaksi autoon laitettavaksi.
Pääsinkin heti testaamaan uudenkarhealla käsisahallani sahaamista auton takakontilla parkkipaikalla kun lyhensin levystä muutamia kymmeniä senttejä pois. Ilahduttavaa oli että levyn sahaaminen oli erittäin helppoa ja vaivatonta eikä siinä tarvinnut kovin kauaa ähertää kun levy oli lyhentynyt sen verran että sen sai kuljettua Minissä kotiin.
Kotona levyn sahaaminen oli tietenkin tarkempaa kuin autolla tehty sahaaminen, sillä kotona levystä piti saada kutakuinkin oikean mittaisia paloja jotta ne sopivat kaappiin ja ovat tarpeeksi pitkiä pysyäkseen kiinnikkeillään. Hain kaapista yhden entisistä levyistä ja laitoin sen uuden ostamani levyn päälle jotta sain siitä mitan minkä levyinen pala pitää sahata. Laitoin uuteen levyyn maalarinteippiä jotta tiesin mistä kohdasta pitää sahata. Siitä pystyi myös helposti suuntaamaan että saha pysyy suorassa kun seurasin kutakuinkin teipin reunaa.
Kaikki kolme sahattua hyllytasoa tuli kerralla oikean mittaiseksi joten sahaus meni hyvin. Pientä heittoa kyllä tuli, mutta se oli odotettuakin sillä en ole käsisahaa tainnut käyttää pariinkymmeneen vuoteen, eikä sillä ollut mitään merkitystä muutenkaan sillä hyllylevyt tulivat kaapin sisälle piiloon.
Jos olisin tahtonut saada varmistettua että levyt on täsmälleen suorat kummastakin päästä olisin tietenkin odottanut että K-Raudassa sahaavat sen sillä – yllätys yllätys – en omista kerrostalossa asuessa minkäänlaista sirkkeliä. Sirkkelillä tällaisen sahaus olisi ollut helpompaa, nopeampaa ja varmasti myös suorempaakin, mutta käsisaha ajoi onneksi asiansa tarpeeksi hyvin että se täytti sille asettamani tarpeet.
Kiinnikkeet ja poranterä
Lopulta hyllylevyt sitten tuli laitettua kaappiin. Laitoin Makitaan poranterän ja merkitsin tussilla kaapin sisälle paikat mihin reiät pitää kutakuinkin porata. Ensin porasin neljä reikää ja laitoin tapit siihen, mutta vasta sen jälkeen kun olin laittamassa hyllylevyä tajusin että syvyyssuunnassa reiät olivat liian lähekkäin. Olin katsonut reikien paikalle mallin ylemmästä hyllylevystä, mutta koska ylempi hylly oli kapeampi kuin ostamani hyllylevy tuli painopiste liian etupainotteiseksi.
Vahingosta viisastuneena porasin uudet paikat etummaisille rei’ille ja laitoin tapit siihen. Toisella kerralla kohta oli sopiva eikä levy jäänyt painopisteeltään huonoksi.
Maalarinteipin avulla tiesin kuinka syvään tulee kaapin sisäpintaan porata.
Lopputulemana hyllylevyjä on nyt kaksi asennettuna käytävän vasempaan kaappiin ja hyllyt täynnä elokuvia. Yksi levy on vielä ylimääräisenä, joten pitää miettiä jokin päivä josko siirtelisin jotain aikaisempaa kaapissa olevaa hyllylevyä eri korkeudelle jotta se olisi parempi elokuvien koteloiden korkeuden huomioiden, mutta se jääköön nähtäväksi.
