Yleistä
Elämme mielenkiintoista aikaa, sillä tiedon tai vähintäänkin informaation lisäännyttyä maailmassa olemme saaneet paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia erilaisiin asioihin.
Erilaisten näkökulmien ja arvojen levittäminen on tietenkin ollut mahdollista jo pitkän aikaa muodossa tai toisessa. Suullinen viestintä ja myöhemmin kirjoitettu tieto on mahdollistanut ajatuksien ja arvojen eteenpäin kuljettamisen jo vuosituhansien ajan. Kirjapainojen kehittäminen on antanut lisää mahdollisuuksia informaation välittämiseen laajemmalle yleisölle nopeammin ja tehokkaammin, mutta vasta puhelimen, sanomalehtien, radion, television sekä Internetin kaltaisen nopeampien massoille kohdennettujen jakelukanavien kehityksen myötä on arvojen ja ajatuksien eteenpäin välittäminen käynyt helpommaksi ja tehokkaammaksi, mutta samalla luultavasti myöskin turmiollisemmaksi.
Väärä tai vääristelty informaatio leviää modernina aikana kulovalkean tavoin ja sitä on helppoa ja nopeaa monistaa moniin eri jakelukanaviin. Aikakautena jolloin väärää tietoa on levitetty suullisesti on viestin vastaanottajalla ollut ainakin hetken aikaa prosessoida kuulemaansa informaatiota ja itsestään ja olosuhteistaan riippumattomista syistä aikaa käyttää harkintaansa ennen kuin kuulemansa informaation välittää eteenpäin – jos sen on vielä harkittuaankin halunnut välittää eteenpäin.
Tarkoitan yllä olevalla siis sitä, että jos ihmiset ovat ennen aikaan kuulleet minkä tahansa tiedon, on jonkin verran mennyt aikaa ennen kuin ihminen on päässyt toisen ihmisen tai muistiinpanovälineen luo välittämään informaation eteenpäin. Tämä on luontaisesti synnyttänyt olosuhteet missä informaation eteen päin välittäminen ei ole niin usein voinut tapahtua hetken mielijohteesta oman tunnereaktion vallassa ja välissä on ollut aikaa prosessoida kuulemaansa asiaa. Olosuhteiden luoma hidaste on ollut luultavasti tehokas keino vähentämään ainakin vahingossa tapahtuvan väärän tiedon levittämistä eteenpäin tunnekuohujen vallassa.
Väärää tietoa on tietenkin levitetty ja propagandaa on varmasti osattu tehdä jo kauan, mutta sen hitaan leviämisen myötä on sen vaikutukset olleet erilaiset kuin nykyisin, sillä kuka tahansa meistä voi helposti, nopeasti ja vaivattomasti levittää eteenpäin valheita, väärää tietoa tai osittaista totuutta muutamalla hiiren klikkauksella sosiaalisessa mediassa.
Nopea informaation välitys on antanut upeat mahdollisuudet totuuden laajamittaiselle leviämiselle. Nykyään kuka tahansa voi kirjoittaa Internetiin omia ajatuksiaan ja sitä kautta edistää totuuden tai ainakin uskomansa totuuden eteenpäin viemistä, mutta harmillista kyllä tuntuu että mahdollisuuksien suoma lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin mitä on idealistisissa unemissa kuviteltu. Mitä nopeammaksi ja laajemmalle leviäväksi viestintä on muuttunut, sitä nopeammin olemme saaneet vain oman tietämättömyytemme, pahuutemme ja typeryytemme suuremman yleisön tietoon.
Nykyään kuulemme mediassa ainakin jonkin verran keskustelua ja pohdintoja siitä kuinka disinformaatiota ja misinformaatiota vastaan pitäisi taistella. Jokaisen olisi tietenkin hyvä pohtia aina omalla kohdallaan sitä että tahtooko mitä asiota jakaa eteenpäin ja mitä jättää jakamatta, mutta yksi asia mistä en muista kovinkaan paljoa jos lainkaan nähneeni keskustelua on sanojen merkityksien muuttuminen ja sen vaarat totuuden kuolemalle.
Valhe ei tarvitse levitäkseen valheellisen tiedon tarkoituksellisia pahaa tahtovia levittäjiä, sillä valheelle riittää myös se että lakkaamme pysymässä totuudessa. Asioiden ja merkityksien vääristymiseen riittää jo se, että annamme sanojen merkityksien muuttua. Kun muutamme sanan tarkoittamaan aivan jotakin muuta kuin mitä sen alkuperäinen merkitys on ollut ja jos ihmiset omaksuvat tuon sanan uuden merkityksen jonka kautta tuohon asiaan liittyviä asioita peilaavat, on lopputulos totuuden vääristyminen.
Kieli ja sanat ohjaavat meidän ajatuksiamme, joten siksi on tärkeää tiedostaa että totuus on uudiskielen uhri.
Rakkaus ei ole tunne
Yhteiskunta elää ja muuttuu ympärillämme omien ja muiden ihmisten toimintojen seurauksena joka on tietenkin luonnollista kehityskulkua. Huolestuttavaa kuitenkin on se, kuinka helposti yhteiskunnassa sanojen muuttuneet merkitykset muovaavat meidän ajatuksiamme ja siten heijastuvat meidän toimintoihimme sekä myös meidän uskon elämäämme.
Kristittyjen ainoa varma ohje on Raamattu ja sen sanoma. Kuitenkin yksi mahdollinen tapa kuinka voimme eksyä totuudesta pois on se, että annamme mielemme muuttua tämän maailman mukaisiin käsityksiin sanojen ja merkityksien osalta. Vaikka kuinka osaisimme ulkoa Raamatun ja tietäisimme mitä sinne on kirjoitettu, on meidän helppoa lähteä harhailemaan epäterveisiin oppeihin jos emme ymmärrä mitä milläkin sanalla Raamatussa todella edes tarkoitetaan.
On tärkeää siis aina toisinaan miettiä, ymmärrämmekö me sanojen merkityksen aina samoin kuin mitä Raamatussa on tarkoitettu sillä sanalla, vai ymmärrämmekö sanan vain siten mitä tämän hetkinen ympäröivä kulttuurimme sen ymmärtää emmekä ole koskaan kyseenalaistaneet onko oppimamme käsitys Raamatun mukainen vaiko maailman mukainen.
Roomalaiskirje 12:2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
Yksi sana jonka merkitys on muuttunut arkikielessä tarkoittamaan jotakin aivan muuta kuin mitä Raamattu kyseisestä sanasta kertoo on kristinuskon ydinsanoman kannalta olennaisin sana eli rakkaus. Nykyään kun ihmiset puhuvat rakastamisesta ja rakastumisesta he mitä suuremmalla todennäköisyydellä kuvaavat tunnetta, eivät Raamatun mukaisen rakkaus-käsityksen mukaista rakkautta.
Ihmiset kertovat toisinaan rakastuneensa toiseen ihmiseen, mutta muutamia kuukausia tai muutamia vuosia myöhemmin he ovat eronneet eikä rakkaudesta – tai ainakaan sen tunteesta – olekaan enää tietoakaan. Kun rakkaus nähdään ja käsitetään vain tunteena, on lopputulos mitä luultavamminkin ennemmin tai myöhemmin katastrofaalinen. Jos rakkaus kuolee tunteen kuolemisen myötä, ei kyseessä ole ollut missään vaiheessa rakkaus vaan ainoastaan oma tunne.
Mitä Raamattu sitten opettaa meille rakkaudesta? Ensimmäinen Korinttolaiskirje, luku 13 jakeet 4-8 kertoo meille seuraavaa:
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
Toisin kuin yleensä miellämme rakkauden ja sen tunteen, Raamatun antama määritelmä rakkaudesta ei puhu meille mitään siitä kuinka se tuntuisi itsestä mukavalta, ihanalta tai hyvältä. Se kyllä kertoo meille mitä rakkaus on ja todella monella eri tavoin kertoo myös sen mitä se ei ole, joten mikäli näiden arvojen ja määritysten mukaisesti rakastamme toisiamme, se kyllä tuntuisi meistä myös mukavalta, ihanalta tai hyvältä.
Mielenkiintoista onkin miettiä kuinka täysin erilainen nykyinen käsite rakkaudesta on verrattuna siihen mitä Raamatullinen kuvaus rakkaudesta on. Kun rakastamme toisiamme kristillisen rakkauden mukaisella tavalla, on se itsestään ulospäin suuntautuvaa rakkautta, sellaista mikä ei etsi hyvää itselleen vaan hyvää toisille jonka seurauksena se myös itsestä tuntuu hyvältä. Kuitenkin kulttuurin käsitys rakkaudesta on sellainen mikä nojaa ensisijaisesti omaan itseensä, omaan hyvinvointiin ja omiin tunteisiin, siihen mikä tuntuu siis itsestä mukavalle jolloin toisen ihmisen tehtävä on vain olla omien tunteiden saavuttamisen välikappaleena.
Kristillisessä rakkaudessa on yleensä tietenkin myös tunnetta, mutta tunne on luonnollinen seuraus siitä kun olemme rakastaneet ja saaneet samankaltaista rakkautta, sellaista mikä on vilpitöntä ja uhrautuvaa, sellaista mikä ei etsi omaa etuaan. Ympäröivän kulttuurin mieltämä käsitys rakkaudesta on vain tuo tunnetila. Tuon rakastumisen tunnetilan ainakin jossain määrin ihminen voi kyllä saavuttaa muutoinkin, mutta jos tunne ei pohjaa kestävälle pohjalle, se myös lähtee helposti pois jolloin voi syntyä mielikuva siitä että “rakkaus kuoli” vaikka Raamattu selvästi sanoo että rakkaus ei koskaan katoa.
Tunnetilamme voi luoda vääristyneen kuvan rakkaudesta – ja usein luokin, sillä jos meistä tuntuu mukavalta ja hyvältä olemme helposti taipuvaisia mieltämään tunteemme rakkaudeksi. Kuten niin monessa muussakin asiassa myös tässä on tärkeää huomata se, että jos katsomme vain lopputulosta emmekä arvioi sitä mistä lopputulos on johtunut olemme helposti menossa harhaan. Jos saavutettava tunne on päämäärä itsessään eikä ainoastaan kristillisen rakkauden käsityksen mukaisen rakastamisen luonnollinen seuraus olemme enemmän tai vähemmän tunteidemme tuuliajolla.
Jumalan rakastamisesta
Sanan merkityksen muuttumisen ongelmat yltävät kristillisessä viitekehyksessä monenlaisiin ongelmiin, erityisesti silloin kuin kyse on niinkin teologian oikeaoppisen ymmärtämisen kannalta merkityksellisestä sanasta kuin rakkaus, sillä se on koko kristinuskon sanoman ydin.
Matteus 22:
35 Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:
36 “Opettaja, mikä on lain suurin käsky?”
37 Jeesus vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Kuten voimme huomata, näiden kahden käskyn varassa on Jeesuksen mukaan laki ja profeetat. Jos miellämme ainoastaan omien tunteidemme perusteella oman rakkautemme, on silloin syytä pysähtyä miettimään onko se todella sitä mitä Raamattu opettaa?Jos laki ja profeetat on näiden yllä olevien jakeiden varassa, olisiko se millään tapaa realistista ja kestävällä pohjalla olevaa jos kaikki nojaisi meidän omiin tunnetiloihimme, siihen miltä milloinkin sattuu tuntumaan?
On tärkeää muistaa myös se, että Raamatullisesti rakkautta on useaa eri tyyppiä – eros, storge, philia sekä agape. Eros on romanttista, parisuhteessa olevaa rakkautta, storge on perhettä kohtaan tunnettua rakkautta, philia on veljellistä rakkautta mikä yhdistää seurakuntalaisia ja agape on Jumalan rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan (lähde). Kuitenkin meidän kielessämme kaikista näistä puhutaan vain yhdellä ja samalla sanalla joka on omiaan luomaan lisää väärinkäsityksiä.
Mitä sitten on Jumalan rakastaminen jos sitä kerta meiltä kristityiltä odotetaan koko sydämestä, mielestä ja sielusta sillä eihän rakkautemme Jumalaamme kohtaan voi nojata meidän sen hetken mielialoihin ja fiiliksiin? Onneksi Raamattu vastaa tähänkin hyvin selkeästi.
1. Johanneksen kirje 5: Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Jumalan rakastaminen on siis sitä, että pidämme hänen käskynsä. Kyseessä on siis asia joka on oman tahtomme vallassa, toisin kuin tunteet jotka tulevat ja menevät eikä niitä voi samalla tapaa kontrolloida.
Jos tätä miettii arkirealistisen esimerkin kautta niin jos vanhempien rakkaus lapsiaan kohtaan olisi täysin heidän omien tunteidensa varassa olisi tämä äärimmäisen vaarallista lapselle. Jos vanhemmista sattuisi tuntumaan oman huonon fiiliksen vuoksi jonain päivänä siltä että ei huvita ruokkia vauvaansa vaan mukavampaa olisi vain katsella televisiota, on mahdollista että vauvalle kävisi huonosti. Kuitenkin rakastavat vanhemmat ruokkivat vauvansa silloinkin kuin heitä ei syystä tai toisesta sattuisi huvittamaan niin tehdä.
Jos rakkaus olisi vain tunnetta, voisi esimerkin kaltaisia vanhempia pitää silti hyvällä omallatunnolla rakastavina vanhempina vaikka he jättäisivät lapsensa ruokkimatta jos ei siltä sattunut tuntumaan, mutta normaali arkijärkikin sanoo että tällaisiä vanhempia emme pitäisi rakastavina vanhempina jos ainoa syy lapsen ruokkimatta jättämiselle olisi heidän oma viitsiminen oman mukavuudenhalun voittaessa velvollisuudentunteen.
Käskyjen pitämisestä
1. Johanneksen kirje 5: Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Tämä edellisessä tekstikappaleessa lainaamani Raamatun kohta on mielenkiintoinen myös toisessakin mielessä kuin vain kertomaan meille mitä on rakkaus, joten laitan saman kohdan siksi tähän uudemmankin kerran luettavaksi ja mietittäväksi. Syy miksi se on erityisen kiinnostava on se, että siinä kerrotaan käskyjen pitämisestä. Käskyjen pitäminen tai aiheesta puhuminen jostain syystä tuntuu olevan joillekin kristityille hyvinkin negatiivisia tunteita nostattava aihe.
Yleinen käsitys kristillisessä maailmassa on nykyään se, että emme ole lain alla eikä laki enää meitä koske, ja koska olemme pelastettu armosta ei meidän teoillamme ole mitään merkitystä. Osa näistä ajatuksista onkin todenmukaisia tai niissä on osa totuutta myös Raamatullisesti arvioiden, mutta päätelmät joita sen perusteella on tehty on selkeästi sellaisia että moni muu kohta Raamatusta täytyy jättää lukematta että sen käsityksen saa itsellään pidettyä.
Johannes 14:15 Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.
Matteus 28:18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
2. Joh. 1:5 Ja nyt, valittu äiti, esitän sinulle pyynnön — uutta käskyä en sinulle kirjoita, vaan sen, joka meillä on ollut alusta asti: rakastakaamme toisiamme.
6 Ja rakkautta on se, että me elämme hänen käskyjensä mukaan. Tämän käskyn te olette kuulleet alusta alkaen, ja sen mukaisesti teidän tulee elää
Jeesus puhui myös siitä, että todistamme rakkauttamme Jeesusta kohtaan noudattamalle Hänen käskyjään (Johannes 14:15). Kristus myös antoi lähetyskäskyssä ohjeen että “opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa” (Matteus 28:18). Mitä Jeesus siis on käskenyt noudattaa? Rakkauttako ihmisiä kohtaan vaiko Jumalaan kohtaan vai jotain muuta vai näitä kaikkia? Kuitenkin rakkaushan Jumalaan kohtaan on Raamatussa kerrottu olevan sitä että noudatamme Jumalan käskyjä? Mitä on Jumalan käskyt? Kymmenen käsykäkö vai jotain muuta?
Omien havaintojeni mukaan nykyisin monet kristityt ajattelevat että Jumalan käskyjen noudattaminen tai ainakin siihen pyrkiminen on ns. “lakihenkisyyttä” ja “itsensä pelastamisen yrittämistä omilla teoillaan” ja että se olisi vastakohta sille että olemme armon alla. Toisinaan tuntuu että kristittyjen käsitys kristillisyydestä on käsittämättömän monimutkaista ja sisäisesti ristiriitaista – koska olemme armon alla meidän ei tarvitse noudattaa Jumalan lakia ja jos sitä haluamme noudattaa on se heti lakihenkisyyttä ja orjuutta.
Tuollaista nykyisin valtavirrassa olevaa vääristyneen armokäsityksen logiikkaa noudattaen kristitty voisi olla siis aivan hyvin kristitty mutta palvoa epäjumalia, harrastaa irstauksia, olla kunnioittamatta vanhempiaan, harrastaa noituutta ja oikeastaan tehdä mitä vain koska on armon alla eikä lain alla.
Yleensä moni kristitty ajattelee että tuollaiset eivät jostain syystä olisikaan soveliaita toimintoja kristityille, koska monet näistä on kymmenessä käskyssä kiellettyjä asioita. Jostain syystä Jumalan laki sittenkin halutaan nähdä tällöin asiana joka onkin voimassa silloin kuin halutaan perustella jotain mihin uskotaan tai halutaan uskoa, mutta jostain syystä se lakkaa olemasta heti voimassa kun kyse on neljännestä käskystä eli sapatin vietosta. Ehkä osittaisena syynä tähän on myöskin kielen muuttumisen myötä mielikuvan muuttuminen asiasta, sillä uudemmissa suomenkielisissä käännöksissä käytetään ilmaisua “lepopäivä” kun taas vuoden 1776 Bibliassa on asia ollut muodossa “Muista sabbatin päivää, ettäs sen pyhittäisit.”?
Johanneksen Ilmestys 12: 17 Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.
Raamattu puhuu lähes kautta linjan Jumalan käskyjen pitämisestä ja sen merkityksestä, mutta jostakin syystä nykyisen epäterveellä tavalla armokorosteisen teologian myötä kuuliaisuus Jumalan laille ja käskyille halutaan vesittää kokonaan. Tuntuu että ajatuksena on se että Jumalan käskyjä ei tarvitse noudattaa, koska se on lakihenkisyyttä ja fariseuslaista jos niitä tahtoo noudattaa.
2. Moos. 20:8 “Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi.
Kuitenkin kymmentä käskyä monet haluaakin noudattaa jossain muodossa jostain syystä, mutta yhtä käskyä ei haluta noudattaa – ironisesti juuri sitä, jossa on eksplisiittisesti kerrottu että se pitää muistaa. Lisäksi käskyssä on vielä kerrottu milloin se on, eli seitsemäntenä päivänä, ei siis milloin vain itsestä siltä sattuu tuntumaan.
Onko tällä käskyllä tai käskyjen noudattamisella yleisesti sitten jotain väliä? Ainakin Matteuksen evankeliumin kohdan perusteella voisi näin päätellä että on väliä:
Matt. 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
Jostain syystä tässäkin puhutaan laista ja lain noudattamisesta, vaikka yleinen valtavirtainen ajatus on että meillä ei ole mitään lakia koska olemme armon alla. Raamattu puhuu kuitenkin myös Jaakobin kirjeessä seuraavaa:
Jaakobin kirje 2:
8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein.
9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi.
10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.
11 Hän, joka sanoi: “Älä tee aviorikosta”, sanoi myös: “Älä tapa.” Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat.
12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin.
Tämän mukaan meidät kristityt tuomitaan vapauden lain mukaan. Miten se siis on mahdollista, jos olemme kerta armon alla emmekä lain alla? Tai mitä väliä silloin on rikommeko me yhtä, kahta vai seitsemää käskyä jos kerta kristityt eivät ole enää lain alaisuudessa? Jos Jaakobin kirje puhuu meille että ihmisten erotteleminen on syntiä ja sen osoittaa meille laki, mitä väliä sillä on jos sitä lakia ei enää ole? Samoin jakeet 10-11 kertoo että olen lainrikkoja jos noudatan kaikessa lakia mutta rikon yhdessä kohdassa ja että olen syypää kaikilta kohdin, mutta onko sillä väliä jos armon alla olemme emmekä lain alaisuudessa?
Vai voisiko olla – ihan vain näin villinä ajatuksena – että kristittyjen valtavirtainen käsitys armosta ja laista on täysin väärässä ja sen vuoksi emme tahdokaan ojentaa itseämme Raamatussa kuvatulla tavalla Jumalan tahdon mukaiseen elämään?
Muutama sana laista
Kun miettii Jumalan lakia, on hyvä muistaa myös Heprealaiskirjeen kuvaus siitä, kuinka Jumala kirjoittaa lakinsa Israelin kansan sydämeen.
Hepr. 8:
8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: — Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Tietenkin kyseisen kohdan voi nähdä että se koskettaa vain Juudan kansaa sekä Israelin kansaa eli se ei koskisi meitä kristittyjä jos Israelin mieltää koskettamaan ainoastaan juutalaista kansaa. Mikäli näin asian kuitenkin tulkitsee, mikä olisi silloin se “uusi liitto” johon kristityt uskovat kuuluvansa jos se ei ole tämä liitto? Vai olisiko tällöin olemassa useampia uusia liittoja, yksi mikä koskettaa juutalaisia ja yksi mikä koskettaa pakanoita (eli muita kuin juutalaisia)? Mikään Raamatussa ei anna kuitenkaan tukea tällaiselle, vaan siellä on puhetta ainoastaan uudesta liitosta, ei monesta uudesta liitosta.
Jos olemme kerta uuden liiton osapuolina, silloinhan Jumala itse on kirjoittanut lakinsa meidän sisimpäämme. Jos käsityksemme armon alla olemisesta on sitä että ei ole enää lakia, miksi Jumala olisi kirjoittanut lakinsa meidän sydämiimme?
On kiintoisaa miettiä asiaa myös käänteisesti. Jos on olemassa laki, on sen noudattamatta jättäminen silloin lain rikkomista eli laittomuutta. Lain rikkominen on kapinointia lakia vastaan.
Jos negatiivisen konnotaation sisältämän sana lakihenkinen ottaa kirjaimellisesti sen sanan varsinaisessa merkityksessä, tarkoittaisi se ihmistä jonka henki noudattaa lakia. Vastakohtahan tälle olisi siis ihminen joka ei tahdo noudattaa lakia, eli hänessä vallitsee silloin laittomuuden henki eli kapinahenki.
Kapinointi on mielenkiintoinen asia, sillä Raamatun mukaan se on noituuteen verrattavissa oleva synti:
Sam. 15:23 Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi.
Tietenkin sanalla lakihenkinen yleensä tarkoitetaaan arkikielessä ihmistä joka noudattaa sääntöjä orjallisesti. Ongelma varmaankaan ei kuitenkaan ole siis siinä että ihminen noudattaa lakia, vaan siinä että syy miksi noudattaa lakia on vääristynyt. Jos noudatamme lakia vain siksi että pelkäämme saavamme rangaistuksen jos emme noudata lakia, elämme pelossa. Jos taas noudatamme lakia siksi että rakastamme Jumalaa, silloin olemme vapaita ja lain noudattaminen on osoituksemme siitä että rakastamme Jumalaa kun tahdomme pitää Hänen käskynsä.
1. Johanneksen kirje 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Jos ajattelemme että lakia ei enää ole eikä meitä tuomita lain mukaan koska olemme armon alaisuudessa, voisimme helposti myöskin päätellä Joh. 3:4 kohdan perusteella että ei ole myöskään edes mitään syntiä. Tämän kohdan mukaanhan kerta synti merkitsee Jumalan lain rikkomista, ja jos kerta lakia ei enää ole, ei ole mitään mikä kertoo että olemme tehneet syntiä.
Tässä vaiheessa ainakin olisi syytä jokaisen kristityn pysähtyä miettimään sitä että mitä rakkaus, laki ja armo todella ovat ja mitä ne tarkoittavat Raamatun mukaan, ei sen mukaan mitä meidän kulttuurimme sanoista ja niiden merkityksistä opettaa. Onko näillä sanoilla enää sama merkitys ja olemmeko me varmasti ymmärtäneet asiat oikein.
Monesta asiasta toisinaan kysymme “onko se pelastuskysymys”. Tuomiovalta on tietenkin on Jumalalla, joten en voi itse sitä tietää, mutta jos tätä edes miettii näin on hyvä pysähtyä tutkimaan itseään miksi tuon asian haluaa tietää.
Onko motiivina se, että haluaa tietää mikä on matalin taso millä voi päästä taivasten valtakuntaan, eli kuinka paljon voi elää kiinni tässä maailmassa luopumatta asioista jotka maailmassa miellyttää mutta vielä voi päästä silti taivaaseen? Vai onko syynä se, että ei halua tutkia Raamattua tarkemmin selvittääkseen sitä mikä on totuus tässä asiassa sillä oma uskomus kuulostaa paljon miellyttävämmältä, sillä silloinhan itseään ja halujaan ei tarvitse kieltää lainkaan koska armo kyllä riittää?
Tutkikaa itse Raamatusta onko tekstini sisältö oikeaa vai väärää, sillä jokainen meistä kristitystä pelastuu ainoastaan omakohtaisella suhteellaan Jeesukseen Kristukseen, ei siis minkään ryhmän mukana kulkien ja muita sokeasti uskoen. En halua että uskotte kyseenalaistamatta ja sokeasti sen mitä kirjoitan, vaan haluan että jokainen itse tutkisi Raamattuaan ja miettisi onko kirjoittamissani ajatuksissa mitään perää vaiko ei.
Loppusanat
Koska tämän tekstini voi helposti – mutta silloin täysin väärin käsittäen – lukea siten että omat teot pelastaa, olen lain alla ja sen orjuudessa ja siksi harhaoppinen joka ei usko armoon, on hyvä tarkentaa mitä tarkoitan ja miten uskon.
Uskon siihen että kristityt ovat armon alaisuudessa. On olemassa laki, joka kertoo mikä on Jumalan tahto ja se kertoo meille mitä on synti. Kun rikomme Jumalan lakia vastaan, teemme syntiä. Armo on kuitenkin sitä, että kun tunnustamme rikkomuksemme ja käännymme Jumalan puoleen ja katuen pyydämme syntejämme anteeksi, me voimme luottaa siihen että me saamme anteeksi syntimme.
Meillä on halu siihen, että emme enää tahdo tehdä syntiä, mutta olemme luontaisesti sen verran heikkoja että kuitenkin ennemmin tai myöhemmin lankeamme syntiin.
Armo on sitä että saa anteeksi syntinsä, mutta rakkaus Jumalaa kohtaan on se mikä saa meidät haluamaan parannusta ja muutosta, tahdon päästä synneistä eroon. Me emme pääse omassa voimassamme eroon synneistämme, vaan voimme päästä eroon synneistämme vain Jumalan voimassa kun seuraamme Jumalan tahtoa – sitä Jumalan tahtoa, mikä on meille ilmoitettu Raamatussa.
Me emme ole täydellisiä, mutta täydellisyys on se päämäärä mihin me tahdomme kristittyinä kehittyä. Kuitenkin ymmärrän, että luultavasti en siihen tämän elämän aikana maan päällä eläessä pääse, mutta se on kuitenkin se suunta johon meidän kristittyjen on pyrittävä uskossa kasvaen. Uskossa kasvaminen ei ole hampaat irvessä pinnistellen synnin tekemistä vastaan ja Jumalan tuomiota peläten, vaan vapaasti elämällä Jumalan rakastavassa armossa tietäen että pyrin kasvamaan paremmaksi versioksi itsestäni jotta voin myös paremmin tuottaa hyvää hedelmää Jumalan valtakunnan työhön.
Johannes 8:
9 Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen.
10 Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: “Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?”
11 “Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: “En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Meidät on kutsuttu tekemään parannusta synneistämme, aivan kuten Johannes 8:ssa Jeesus sanoo aviorikoksesta kiinni jääneelle naiselle – “En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”. Tässä kohdassa näkyy Jumalan armo ja anteeksiantamus, mutta myös kehoitus siihen että meidän pitäisi olla tekemättä syntiä. Kuten aiemmin Raamatusta olen tähän tekstiin laittanut, synti on Jumalan lain rikkomista (1. Joh. 3:4), joten laki on kyllä yhä olemassa ja se kertoo meille vielä tänäkin päivänä sitä mikä on oikein ja mikä on väärää, eli emme ole subjektiivisten fiilispohjaisten tuntemusten varassa siitä mikä on oikeaa ja mikä väärää, vaan meillä on selkeä objektiivinen pohja mikä kertoo mikä on oikeaa ja mikä on väärää.
Olemme pelastettuja vain ja ainoastaan Jumalan armosta, Jeesuksen Kristuksen ristin kuoleman ja syntiemme sovittamisen tähden. Teot eivät siis meitä pelasta, mutta meidän tekomme ovat seurausta meidän uskostamme – ne ovat todiste siitä että me rakastamme Jumalaa. Kun me rakastamme Jumalaa, me tahdomme tehdä sitä mikä on Jumalan mielen mukaista. Se, mikä on Jumalan mielen mukaista on kerrottu Hänen käskyissään.
Me emme ansaitse siis omilla teoillamme pelastusta vaikka näin usein kuuleekin väitettävän jos puhuu laista. Lain noudattaminen on lähtökohtainen olettamus siitä miten ihmisten kuuluu elää ja halu sen noudattamiseen tulee Jumalalta. Kun rakastamme Jumalaa, haluamme tehdä sitä mikä on oikein, emme siis kapinoida sitä vastaan minkä tiedämme olevan Jumalan tahdon vastaista. Motiivi lain noudattamiselle on rakkaus Jumalaa kohtaan, ei siis pelko ja lain orjuus joista yleensä kuulee syytöksiä jos haluaa noudattaa Jumalan tahtoa.
Lain noudattamisen halun ja sen “orjuuden” tunteen voi miettiä myös maallisesta näkökulmasta jos asia on sitä kautta helpompaa hahmottaa. Noudatamme itse kukin Suomen lakia, emmekä me lähtökohtaisesti halua sitä vastaan rikkoa ja kapinoida. Harvalle ihmiselle Suomen lain noudattaminen on “lain orjuudessa elämistä”, vaikeaa kärvistelyä jossa tekee oikein vain siksi että pelkää rangaistusta.
Suomen lain noudattaminen keskimäärin monista säännöistä ja säädöksistään huolimatta ei ole mikäään vaikea ja orjuuttava asia, sillä me tiedämme että sen lain noudattamiseen riittää että elämme tavallisella tavalla emmekä tee vääryyttä, jolloin täytämme Suomen lain asettamat vaatimukset oikeudelle. Vasta jos rikomme Suomen lakia, vasta silloin meidät lain mukaan tuomitaan. Kun emme riko sitä, emme ole tuomion alaisia, vaan olemme vapaita.
Samalla tapaa Jumalan lain noudattaminen ei ole taakka tai pelosta tapahtuva asia, jotain joka on “lain orjuudessa elämistä ilman armoa”, vaan se on luontainen olotila jos olemme syntyneet uudesti ja saaneet Pyhän Hengen. Kun rikomme Jumalan lakia vastaan, olemme tehneet syntiä ja silloin meitä kutsutaan parannukseen – se on siis armoa, että voimme Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan rikkoneenakin kääntyä Jumalan puoleen katuvana tietäen että Jumala on armollinen Jumala joka antaa meille meidän syntimme anteeksi.
