Author: stargazers

  • Leffalauantai: The Grey (Suden hetki)

    Pääosaroolissa nähdään Liam Neeson

    The Grey (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Suden hetki on vuonna 2011 julkaistu toiminnallinen seikkailudraama. Sen on ohjannut Joe Carnahan ja sen pääosaroolissa nähdään mm. Schindlerin listasta (lue arvostelu) tuttu Liam Neeson.

    Tarinan alkuvaiheilla kerrotaan pintapuoleisesti elokuvan päähenkilöistä jotka ovat öljy-yhtiön työntekijöitä jotka työskentelevät jossain keskellä ei mitään. Miehet ovat lähdössä lentokoneella pois alueelta, mutta lentokone syöksyy maahan Alaskan lumikentille. Monet saavat surmansa koneen pudottua, mutta pieni joukko selviää jonka jälkeen he alkavat käymään eloonjäämiskamppailua kylmyyttä ja alueella majaansa pitäviä susia vastaan.

    Jotta yhdessä hengissä pysyminen vaikeiden olosuhteiden keskellä ei käy liian helpoksi, on yksi syöksystä selvinneistä tietenkin pakollinen rasittava vastaan vänkääjä jota ei liiaksi tunnu yhteen hiileen puhaltaminen kiinnostavan.

    Alkuvaiheet elokuvasta ovat mielenkiintoiset ja lupailevat toimivaa draamaa, mutta valitettavasti lentokoneen syöksyn jälkeen draamallinen aspekti menettää otettaan ja tilalle astuu keskinkertainen seikkailullinen selviytymiselokuva joka nojaa liiaksi kliseisten draamaelokuvien tyyleihin.

    Kliseisten draamaelokuvien tyylillä tarkoitan tässä kontekstissa sitä, että henkilöhahmoja ei rakenneta juuri lainkaan vaan pintapuoleisesti annetaan viitekehys jossa toimitaan ja matkan varrella yritetään rakentaa hahmoja onnistumatta siinä kuitenkaan missään vaiheessa kunnolla. Selviytyneistä henkilöistä ei saa kosketuspintaa eikä kenenkään kohtalo kiinnosta juuri lainkaan, joten draamalliseksi elokuvaksi tämä jättää liiian pintapuoleisen hahmokuvauksen ollakseen koskettava tai puhutteleva.

    Toiminnalliset kohtaukset joissa sudet ja ihmiset ottavat yhteen olivat myöskin pääosin huonosti toteutettuja, sillä siellä taas mallia elokuvan tekemiseen oli haettu huonosti toimivista toimintaelokuvista. Kohtaukset ovat sekavia sillä kamera heiluu ja huojuu milloin minnekin, leikkaukset ovat järjettömän nopeita ja niitä on paljon peräkkäin jonka jälkeen kohtaus onkin jo ohi ja katsojana saa vain arvailla mitähän tässä nopeassa kohtauksessa tapahtui.

    Onneksi muutoin elokuva oli toimivaa tasoa. Se oli kepeän viihdyttävä ja ilman suurempia puutteita. Liam Neesonin näyttely oli myöskin perinteisen toimivaa katsottavaa.

    The Grey jättää lopulta kuitenkin hieman ristiriitaisen tunnelman. Samaan aikaan se on tavallinen keskinkertainen viihdyttävä toiminnallinen seikkailuelokuva, mutta siinä on kuitenkin ammennettu aineksia draaman puolelta onnistumatta kuitenkaan kunnolla joka saa sen tuntumaan kuvaukselta joka koettaa olla vähän kaikkea kaikille onnistumatta lopulta sen vuoksi missään lajityypissään kunnolla.

    Tarinan osalta en voinut myöskään välttyä mielikuvalta elokuvasta missä on lähdetty hakemaan ensimmäisen Jurassic Parkin hienosti rakennettua tunnelmaa ja sitä myötä saavuettavaa jännittävyyttä, mutta lopulta on saatu lopputulos kuitenkin väännettyä teinikauhuelokuvan muotin lävitse ja maustettu klliseisen draamaelokuvan aineksilla.

    The Grey kestää kyllä katselun kerran jos toisenkin, mutta harmillisesti potentiaalistaan huolimatta se jättää kaipaamaan enemmän kuin mitä se tarjoaa.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 236 877 annettuun ääneen”]6,8/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Stadin American Pale Ale

    Stadin Scandinavian American Pale Ale on 4,5 % vahvuinen pale ale jota myydään niin hyvin varustelluissa ruokakaupoissa kuin Alkojen tilausvalikoiman tuotteenakin. IBU-arvo on 35, katkeroita 46.0 EBU ja kantavierrettä 11.1 °P. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta (katso tästä).

    Ulkoisesti tölkki on suhteellisen neutraali ja hillityllä tyylillään jopa aavistuksen tylsänpuoleinen. Tölkin aukaistua löytää miellyttävän raikkaan sitruksisen tuoksun jota olisin helposti erehtynyt jopa IPAksi luulemaan. Tuoksu pysyy voimakkaana mutta miellyttävänä myös tuopissakin.

    Tuoppissa oluen kaunis kullankeltainen sävy pääsee hyvin esiin. Vaahtoavuus on suhteellisen runstasta joten maltin kanssa olutta sai kaataa.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on kirpeän sitruksinen ja raikkaan hedelmäinen. Maussa on pistävyyttä joka erottaa sen monesta muusta oluesta, mutta pistävyys on kuitenkin tyyliltään hyvää ja tasapainoista persoonallisuutta, ei niinkään häiritsevää tai korostunutta ärsytyksen aihetta.

    Omaan makuuni tämä toimii varsin hyvin, etenkin aurinkoisen päivän juomana. Musiikkinakin menee hyvin aurinkoisen päivän tunnelmaan sopivat sävelet, mm. Carly Rae Jepsen – Run away with me tai Manu Gavassiáudio de desculpas.

  • Ensikokemuksia Fujifilm X100F -kamerasta

    Iltakuva Fujifilm X100F:llä

    Lyhyesti

    Kuun alussa bongasin Rajala Cameran verkkosivuilta (katso täältä) käytetyn Fujifilm X100F kameran tolkulliseen hintaan. Fujifilm X100F on pieni kiinteällä polttovälillä varustettu pokkarikamera jonka ostamista olen aina aika ajoin harkinnut monien ihmisten antamien kehujen ja sillä otettujen näkemieni hienojen valokuvien vuoksi, joten päätin sopivan käytetyn löydyttyä laittaa kyselyä Rajalan suuntaan paljonko he hyvittäisivät parista objektiivista mikäli tarjoaisin niitä vaihdossa tähän kameraan.

    Pääsimme sopivasta hyvityksestä ja välirahasta yhteisymmärrykseen ja niinpä kävin juuri ennen kuun alussa tekemääni Itä-Suomen reissua noutamassa kameran Postitalon liikkeeltä.

    Kamera on pieni ja kevyt, ainoastaan 470 grammaa akun ja muistikortin kanssa ainakin Ken Rockwellin sivun perusteella (lue täältä). Megapikseleitä löytyy Fujifilm X-T2 järjestelmäkameran tapaan 24.

    Fujifilm X100F edestä. Kuva otettu Fujifilm X-T2:lla.

    Olen käyttänyt Fujifilm X-T2 järjestelmäkameraa noin vuoden ja sinä aikana olen tullut tulokseen että se on ollut kaikista omistamistani kameroista selkeästi paras. Tämän vuoksi oli kiehtovaa päästä tutustumaan onko Fujin leirissä ruoho vihreää myös pokkarikameroiden niityllä.

    Erityisesti itseäni X100F:ssä oli etukäteen kiinnostanut sen pieni kompakti koko sekä kepeys, nopeasti rullilla säädettävät yleisimmät säädöt, Fujin värintoisto ja filmisimulaatioasetukset sekä tietenkin objektiivin laatu.

    Vajaan kuukauden kokemukset

    Pyörän ratas läheltä kuvattuna

    Ensimmäisen 19 käyttöpäivän aikana Lightroomin katalogiin on tarttunut tällä kameralla kuvia tätä kirjoittaessa jo 1671 kappaletta, eli kameralla on keretty kuvaamaan kohtalaisen paljon.

    Tämän kameran osalta tein etukäteen päätöksen että kuvaan kaikki kuvani JPEG-muodossa enkä kuvaa RAW-muotoisia kuvia kuin ainoastaan poikkeustapauksissa jos jostain syystä sellainen eteen tulee. Syynä tähän on se, että haluan säästää levytilaa sekä pakottaa itseni opettelemaan valokuvaamista enemmän ja jälkikäsittelyä vähemmän.

    Olen huomannut jo X-T2:n kanssa että lähes aina tekemäni muutokset RAW-kuville on kuitenkin olleet vain Lightroomissa Fujin filmisimuloinnin profiilin valinta, valkotasapainon korjaus sekä exposure-säätimen kanssa puljaamista. Suurimmassa osassa tapauksissa kameran JPEG-kuvista saan tehtyä jo tarpeeksi hyvin samat säädöt, ja ne missä tapauksissa en saa on vika ollut yksinkertaisesti omassa osaamattomuudessa valokuvaamisen saralla. Haluan mieluumin kehittää itseäni ja kykyjäni enkä ainoastaan laitteitani, joten pääasiallisesti tavallisessa kuvaamisessa X100F:llä kameran JPEG-kuvat saavat riittää ja ovat tähän mennessä hyvin riittäneetkin.

    Ilta Mini Cooperin kattoa vasten.

    Ensituntumat ovat olleet positiivisia. Kuvanlaatu ja väritoisto ovat olleet juuri sitä mitä tältä kameralta kaipasinkin. Käytettävyys on hyvä vaikkakin ISO-arvon säätäminen samasta rullasta kuin valotusajan säätäminen on vähemmän omaan näppiin sopivan tuntuista. Käytännön elämässä 99 % ajasta olen räpsinyt kuitenkin menemään automaattisilla asetuksilla ISO-arvon ja valotusajan suhteen, joten tämän rullan omaan kouraan istumattomuus ei ole aiheuttanut juurikaan päänvaivaa normaalia kuvaamista ajatellen.

    Aukon säätö on tehty helpoksi ja sen valinta tapahtuu muutamassa sekunnissa tai nopeamminkin. Aivan ensimmäisinä päivinä pääosin annoin kameran valita mieleisensä aukon, mutta myöhemmin olen päätynyt itse valitsemaan aukon.

    Vajaan kuukauden käytön perusteella on kamerasta jäänyt hyvät tuntemukset ja tämä kamera onkin kulkenut matkassani niin ravintoloissa käydessä kuin kaupungilla pyöriessäkin. Se on vastannut odotuksiani ja toiveitani ja sitä on ollut ilo käyttää, joten tästä on hyvä jatkaa.

    Sekalaisia kuvia

    Vanhanaikainen juna
    Jääkahvi
    Lähikuva Oklahoman juustoburger-ateriasta
    Toivonlinnan kartanon sisältä pianon päältä bongattu krusifiksi
    Toivonlinnassa, tarkennuspisteeksi valittu etualalla oleva lehti
    ABC:llä
    Aukon saa menemään F/2.0:aan saakka

  • Toivonlinna tuli nähtyä

    Merinäkymää Toivonlinnalla

    Viikonloppuna innostuin lähtemään muutaman kaverin kanssa Turun lähellä sijaitsevaan Piikkiöön missä sijaitsee Suomen Kristillinen Yhteiskoulu (katso täältä) Toivonlinna.

    Monesti olen seurakuntalaisilta kuullut juttuja Toivonlinnasta ja moni heistä onkin koulunsa myös käynyt siellä, joten monelle kyseinen koulu on ollut isossa osassa elämää sen kautta. Itseäni taas kiinnosti lähteä paikkaa katsomaan koska niin paljon siitä kuulee juttuja joten pakkohan se oli itsekin päästä näkemään minkä näköinen paikka mahtaa olla.

    Alue oli suuri ja viihtyisän näköinen. Kampuksella oli jonkinmoinen kiitettävän kokonen kartano, asuntola ja muita rakennuksia. Meren rannalla oli myös ulkosauna joka oli lämpimänä halukkaille. Varsinaisesti sapattina tuolla olikin järjestetty saunailta jonka vuoksi sinne kokoontui tavallista enemmän väkeä, mutta itse jätin saunan välistä ja keskityin vain väen kanssa hengailuun.

    Rakennuksia ulkoapäin kuvattuna

    Toivonlinnassa on tämän kuukauden aikana myös Oikos express (lue täältä) -nimellä kulkeva opetuslapseuskoulu jossa muutama Helsingin seurakunnalta oleva kaverikin on mukana joten samalla reissulla tuli heitäkin nähtyä.

    Palailin jo yötä myöten itse takaisin Vantaalle, mutta yhden kaverin kanssa kävimme vielä ennen sitä läheisellä ABC:llä syömässä Hesburgerista purilaiset joten jaksoin hyvin sitten yötä myöten rullailla takaisin Koivukylään. Joskus kahden maissa olinkin jo kotonani.

    Mukava reissu ja onpahan nyt tultua nähtyä tämäkin paikka 🙂

  • Leffalauantai: Gentlemen Prefer Blondes (Herrat pitävät vaaleaveriköistä)

    Lorelei Leen roolissa nähdään Marilyn Monroe

    Gentlemen Prefer Blondes (IMDB) eli suomalaisittain Herrat pitävät vaaleaveriköistä on vuonna 1953 julkaistu romanttinen ja komediallinen musikaali jonka on ohjannut Howard Hawks. Pääosarooleissa nähdään Marilyn Monroe, Jane Russell, Charles Coburn, Tommy Noonan sekä Elliott Reid.

    Tarinassa kerrotaan showtanssija Lorelei Leestä (Marilyn Monroe) joka on menossa avioliittoon rikkaan Gus Esmond Juniorin (Tommy Noonan) kanssa. Gusin isä ei avioliittoaikeista ole lainkaan innoissaan ja niinpä hän palkkaa yksityisen etsivän Ernie Malonen (Elliott Reid) seuraamaan poikansa vaimoehdokasta hänen ollessa ystävänsä Dorothyn (Jane Russell) kanssa laivalla kohden Ranskaa.

    Loreleilla on taipumus vaikuttaa hieman yksinkertaiselta blondilta, flirttailla ja vetää puoleensa paljon huomiota miehiltä aina nuoresta pojasta vanhaan vaariin saakka ja niinpä yksityisetsivällä on pian hallussaan kuvia joista voisi helposti tulla vääränlaisia mielikuvia niin Gusille, hänen isälleen kuin myös flirttailleen miehen vaimollekin.

    Dorothy Shaw (Jane Russell)

    Gentlemen Prefer Blondes on ilahduttavan humoristinen musikaali joka kepeästä olemuksestaan huolimatta onnistuu kuvaamaan kärjistäen elämän kenties ikäviäkin lainalaisuuksia joiden ääneen sanominen nykyisellä vuosikymmenellä on lähestulkoonsa jo omiaan aiheuttamaan mielipahaa ihmisten keskuudessa – jos ei muualla niin ainakin sosiaalisessa mediassa.

    Tarinassa nuori ja kaunis showtanssija Lorelei ei lainkaan kainostele saati koe moraalista ongelmaa siitä että hän on kiinnostunut varakkaista miehistä ja heidän varallisuudestaan. Naisellisen viehätysvoiman valjastaminen heikkomielisten miesten viettelyyn ei aiheuta minkäänlaisia tunnontuskia ja esimerkiksi myös naimisissa olevan vanhan miehen pään pyörälle pistettyään haluaa hän saada tuon miehen vaimolle kuuluvan timanttisen tiaran.

    Lorelei tiedostaa että vanhuus koittaa joskus aikanaan, nuoruuden kauneus ja viehätysvoima haihtuu tai vähintäänkin laimenee tulevien vuosien myötä, mutta timantit ovat silloinkin naisen paras ystävä. Jonkinmoisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta hän on huomannut elämän lainalaisuuksista sen verran että tietää miesten olevan ikään katsomatta heikkoina hänenkaltaisiinsa nuoriin ja kauniisiin naisiin jotka osaavat käyttää naisellista viehätysvoimaansa miesten pään pyörälle pistämiseen.

    Lorelei ja tuleva miehensä ovat molemmat stereotyyppisiin sukupuolirooleihinsa osuvia hahmoja joissa kaikesta kärjistyksestään huolimatta on yhteiskunnallisesta perspektiivistä katsoen paljon totuuspohjaa parisuhteiden näkökulmasta vielä tänäkin päivänä. Moni mies yhä edelleen ensisijaisesti on kiinnostuneempi nuoremmista kuin vanhemmista naisista (lue täältä englanniksi lisää deittisivustolta kerätystä datasta) ja ainakin amerikassa useat hyvin tienaavat naiset kipuilevat sen kanssa että eivät löydä miestä joka ansaitsee heitä paremmin (lue artikkeli täältä).

    Painopisteen ollessa Loreleissa ja hänen taipumuksestaan haluta varakas mies annetaan elokuvassa silti hyvin tilaa myös toisenlaisille näkökulmillle, sillä hänen ystävänsä Dorothy ei ole lainkaan kiinnostunut miehen varallisuudesta. Mies joka kertoo varallisuudestaan on hänelle lähinnä vastenmielinen vaihtoehto, joten elokuvan tähtikaksikosta ei luoda pelkästään mielikuvaa tyhjäpäisinä rahan perässä juoksevista viettelijättäristä sen enempää kuin kaikista miehistäkään ei luoda kuvaa kauniiden naisten lumoihin joutuvista typeryksistä.

    Lorelei ja Gus (Tommy Noonan)

    Omaan makuuni tämä oli erinomainen elokuva. Se onnistuu olemaan humoristinen ja viihdyttävä, sen musikaaliset osuudet koreografioineen on toimivia kautta linjan ja sen kärjistetty mutta silti monessa mielessä varsin todenmukainen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välinen dynamiikan kuvaus on jotain mitä toivoisin näkeväni elokuvissa yhä yhtä sympaattisella ja kepeämielisellä otteella toteutettuna.

    Elokuva pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 30 399 annettuun ääneen”]7,2/10[/simple_tooltip])