Tänään sain pelattua loppuun Game Boy Color käsikonsolille tehdyn pelin Pocket Bomberman. Muutamia päiviä pelin pelaamisessa meni jotta sen pääsi läpi, mutta vihdoin ja viimein pääsin kuin pääsinkin läpi 🙂 Toki siis en montaa päivää putkeen pelannut, eli arviolta alle 8 tunnissa tuon olisi yhdeltä istumalta pelannut läpi jos kärsivällisyyttä ja aikaa löytyy niin paljon yhdelle istumalle.
Pelin tarinassa hirviöt ovat saaneet auringon peittymään suuren ja synkän pilven varjoon. Auringon miekka pystyy palauttamaan takaisin valon, mutta saadakseen miekan Bomberman tarvitsee viisi voimakiveä joiden avulla hän voi noutaa miekan vuoren huipulta. Jokaisen pelatun tason loppuvastustajan jälkeen Bomberman saa yhden puuttuvista kivistä.
Pocket bomberman on ns. platformer-tyylinen peli, eli suomeksi tasohyppely. Ideana pelissä on päästä kenttiä läpi ja tuhota loppuvastustajat. Pelin oppimiseen ei siis tarvitse insinöörin koulutusta vaan pelin idea aukeaa samantien ilman sen suurempia ihmettelyitä. Kuitenkin pelin läpi päästyäkin jäi muutamat kentistä poimittavat asiat mietityttämään että mitä ihmettä niillä teki (itselläni ei ole ohjekirjaa ko. peliin), mutta oletettavasti ei mitään merkittävää kun läpi pystyi pääsemään tajuamatta kaikkien asioiden merkitystä. Lyhykäisyydessään siis tämänkin tasohyppelyn idea on hyppää, pompi, jätä pommeja, tuhoa vastustajat ja kerkeä loppuun ennen kuin aika päättyy.
Kenttien vaikeustasot eivät olleet mitään järjettömiä, mutta loppuvastustajia vastaan sai naputella kerran jos toisenkin. KSPM-asteikolla (kirosanoja per minuutti) päästään liene lähelle kymmentä, kiitos muutaman kärsiväliisyyttä venyttävän kentän loppuvastustajan. Kenttien vaikeusasteet tuntuivat vaihtelevan aika paljon – jotkut meni parilla yrittämällä läpi, joitain sai yrittää sen parikymmentä kertaa. Mielenkiintoista oli sinänsä sekin että viidennen maailman (eli viimeisen, nimeltään “Evil”) loppuvastustaja oli helpompi kuin muutamassa aikaisemmassa tasossa.
Vaikka pelissä jokaisessa kentässä oli aikarajat, oli onneksi aikaraja sen verran korkea että koko aikana taisi kahdesti tai kolmesti vain loppua aika kesken kentän. Hyvin siis mitoitettu se eikä se aiheuttanut kovin paljoa ylimääräisiä paineita.
Erityisesti pidin tässä pelissä siitä että pelissä jokaisen kentän jälkeen sai koodin jolla pystyi sitten jatkamaan myöhemminkin peliä ilman että tarvitsee aloittaa koko peliä aina alusta. Säästää kummasti hermoja tämäntyypisissä peleissä.
Grafiikoiden puolesta peli ei edusta parhainta tasoa mitä Game Boy Colorille on saatavana, mutta ei missään nimessä huonotkaan grafiikat olleet. Perustoimivat. Äänet oli kanssa ihan jees ja musiikitkin ok, ei kuitenkaan mitään maatamullistavaa pelimusiikkiklassikkoa kannata odottaa.
Kaikenkaikkiaan hyvä ja suoraviivainen peli jonka läpipelaaminen on ihan realistinen saavutus. Viihdyttävä.
