Tulipa eilen tehtyä tori.fi sivuston kautta erinomainen löytö. Myynnissä oli toimistopöytiä useampia samanlaisia joten sieltä sitten tuli ostettua kaksi kappaletta moisia.
Pöydät ovat suhteellisen massiivisen kokoisia – 140 senttiä leveitä ja 80 senttiä syviä. Korkeutta on vaikea sanoa koska niitä voi vaihtaa itse jalkoja pyörittelemällä mutta itse pistin ne siten että korkeutta on pöydällä 68,5 senttiä (siis lattiasta pöytälevyn pintaan). Katselen tällä korkeudella jonkin aikaa onko miten hyvä käytännössä ja jos ei, pistän vielä matalammaksi vaikka entuudestaan onkin jo kohtalaisen matala. Kuitenkin käytän tätä pöytää ensisijaisesti nojatuolista käsin, joten haluan että se on sillä korkeudella että rasitusvammaa en saa hankittua itselleni pelaillessa – monia pelejä pelaillessa kuitenkin hiirtä käytetään paljon.
Pöydät ovat muutamien tuntien käytön jälkeen erinomaiset ainakin ensituntumaltaan. Pistin illalla pöytien pohjaan kaksipuoleisella teipillä jatkoroikkiakin jotta sähköjohdot eivät roikkuisi lattialla. Kuten kuvasta kuitenkin näkee, lattialla roikkuu tästäkin huolimatta aivan järjetön määrä johtoja jotka odottavat että niille teen jotakin. Pitää myös hommata lisää jatkoroikkia joissa on 5 tai enemmän pistokkeen paikkoja, koska lattialle piti vielä laittaa yksi jatkoroikka jossa on kolme pistoketta sekä vetäistä yksi muuntaja lattiaa pitkin.
Toisen pöydän pohjaan vetäisin ruuvin johon laitoin roikkumaan Wippies-boksin joka toimii itselleni tässä tapauksessa toki vain switchinä. Eli toisin sanoen saan vedettyä olohuoneeseen vain yhden verkkokaapelin nettiboksilta (joka on olosuhteiden pakossa oltava eteisessä). Se verkkokaapeli menee pöydän pohjassa piilossa olevaan Wippies-boksiin josta sitten menee verkkokaapelit Windows-koneelle, Linux-koneelle sekä Macille. Lattialla onkin tällä hetkellä risteilemässä yksi juuttaan pitkä verkkokaapeli kun en löytänyt paremmin mitoitettua tuohon. Noh, kunhan tässä kaikki tarvikkeet saa hommattua joskus niin saa tämän parempaan kuosiin ajan kanssa.
Mies on kadonnut mystisesti eikä ilmeisesti lähipubistakaan ole löytynyt.
Millaiseen peliin tulee tartuttua kun haluaa pelata verkkaisesti etenevän rennon pelin ilman hötkyilyä ja samalla kuitenkin antaa aivoilleen kevyttä evästä muutamaksi tunniksi? Tietenkin kevyeen seikkailu-puzzlepeliin. Tässä tapauksessa pelitarjottimelle tarttui Artifax Mundin tuotos vuodelta 2012 joka kantaa nimeä Abyss: The Wraiths of Eden.
Peli on tyyliltään hidden object -tyylinen seikkailullinen ongelmanratkaisupeli jossa seurataan lineaarisesti etenevää juonta ratkomalla pelissä vastaan tulevia ongelmia. Toisin kuin elävässä elämässä, näissä ongelmanratkaisuiksi paras vaihtoehdoista ei ole se että lakkaa näkemästä asiat ongelmana – ainakin jos tarkoitus on pelissä päästä eteenpäinkin.
Taitaa olla darrapäivä.
Abyss: The Wraiths of Eden on hyvin pitkälti samankaltainen toteutukseltaan kuin aikaisemmin läpipelaamani 9 Clues: The Secret of the Serpent Creek. Kontrollit toimivat täysin samalla tapaa tässäkin pelissä joten näppäimistöä ei tarvitse lainkaan pelin aikana kuluttaa ellei tarvitse kesken kaiken käydä valikoissa räpeltämässä tai ottaa kuvankaappauksia pelistä.
Tarinassakin oli jollain muotoa samankaltaisia vivahteita – kummassakin pelissä tematiikka pyörii joko paranormaaleissa tai vähintäänkin tieteellisen maailmankatsomuksen ulkopuolisissa tapahtumissa. Abyssin tarinassa kerrotaan veden alle hautautuneesta Edenistä jossa asiat on mennyt kehnommanpuoleisesti. Muinainen pahuus on ottanut siellä vallan ja kaiken muun huonon lisäksi tuo sama pahuus on pelin päähenkilön kumppanin katoamisen takana.
On päiviä jolloin palaset loksahtavat kohdalleen.
Pelissä oli tarjolla muutamia erilaisia ongelmanratkaisutehtäviä. Tietenkin pelissä oli tarjolla tämän pelityylin lienee yleisimpiä puzzleja, eli kentästä poimitaan tavaroita joita sitten käytetään toisessa paikassa jotta asioissa pääsee eteenpäin. Tämän lisäksi tarjolla oli mm. palapelien kasaamista jahka siihen oli löytänyt puuttuvat palaset, esineiden etsintää ruudulla näkyvästä tavaraläjästä, ruudukossa kulkemista viivojen mukaisesti niin että mitään ruutua ei kulje kahteen kertaan kulkiessaan reitin loppuun ynnä muita perustason puzzleja.
Taso näissä tehtävissä oli yleisesti ottaen perustasolla pelatessa inhimillinen. Ainoastaan muutaman ongelmanratkaisun skippasin kokonaan, vaikkakin vahingossa. Joissain tehtävissä en ollut aivan varma mitä siinä pitää tehdä ja painon Hint-painiketta jonka seurauksena tuli koko puzzle skipattua. Tämä oli hieman hämmentävää, sillä esimerkiksi esineitä etsiessä tavaraläjästä ei kyseisellä painikkeella menty ohi vaan saatiin vinkki missä seuraava esine mahtanee olla. Tässä tarkoituksessa kyseistä painiketta tuli painettua muutamia kertoja tarkoituksellisestikin koska kaikkia sanoja en tiennyt mitä ne ovat suomeksi enkä kaikkia myöskään sanakirjasta löytänyt.
Vaikka puzzleja olikin kohtalaisesti erilaisia niin myös paikoitellen puzzleissa tuli useampaan kertaan samankaltaisia tehtäviä joka meinasi välillä olla puuduttavaa ja johon olisi kaivannut vaihtelua enemmän. Käytännössä siis esineitä etsittiin tavaraläjästä useammankin kerran ja itselläni tuli nämä osuudet hoidettua rätkimällä ensin summassa kaikkia nopeasti näkemiäni esineitä hiirellä toivoen että esineitä löytyy siten ja vasta sen jälkeen aloin ajatuksella etsimään niitä mitä en ollut summassa nakuttelemalla löytänyt.
Mutta missä on oikea pää?
Graafiselta ilmeeltään peli on taattua laatua – miellyttävää piirrosjälkeä jota jaksaa katsella niin taustoissa kuin objekteissakin. Ainoastaan muutamassa puzzlessa joutui miettimään että mitä kyseinen esine pyrkii esittämään, mutta toisaalta koska en vaivautunut tarkistamaan sanaa sanakirjastakaan niin voi olla että kyseessä on ollut objekti jota on vaikea saada piirrettyä mitenkään järkevään muotoon. Pääsääntöisesti tässä on siis sangen onnistunut visuaalinen ilme.
Äänien ja musiikkien saralla peli oli myös perustasoa. Pelin musiikit sopivat tunnelmaan tarpeeksi hyvin eivätkä ne isommassa mittakaavassa aiheuttanut suuria tunteita. Ainoastaan joissain tehtävissä jos pidempään tuli pyörittyä samassa paikassa olisi toivonut hieman lisää vaihtelua musiikkeihin. Ääninäyttely pelin kohtalaisen vähäisissä repliikeissä oli myöskin perustasoa vaikkakin paikoitellen olisin toivonut enemmän tunnetta repliikkeihin, mutta mukiinmenevät ne tällaisenakin onneksi olivat.
Pituuden puolesta peli on kohtalaisen lyhyt ja sen pelaa läpi muutamissa tunneissa. Itse käytin pelaamiseen noin neljä tuntia ja 15 minuuttia ja How long to beat -sivustolla tällä hetkellä näyttäisi läpipelaamiseen kuluva keskiarvo olevan ihmisillä kolme tuntia.
Abyssin Steam-versioon on saatu myöskin keräilykortit jotka ainakin itseni mielestä ovat aina mukava lisä peleissä. Abyssin kortteja on kaikenkaikkiaan kuusi kappaletta ja niiden hinnat pyörivät tätä kirjoitellessa 0,08 snt ja 0,12 snt välillä.
Liekö kyseessä retorinen kysymys?
Kokonaisuutena peli on mukavan kevyttä ongelmanratkontaa jossa on ihan mukiinmenevä tarinakin. Peli ei ole miltään osa-alueeltaan tajuntaa räjäyttävä mestariteos eikä se ole myöskään minkäänsorttinen pakkohankinta kaikille tämän pelityylin pelaajille, mutta kaikesta huolimatta peli on mukava ja rento välipala jonka ääressä oli mukava viettää muutama tunti elämästään.
Tiedätkö milloin ei kaikki lepakot ole kellotapulissa? Vaas tietää.
Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut lokoisaasta elämästä paratiisisaarella. Viidakkoa, vesiputouksia, kauniita auringonlaskuja jotka vaihtuvat pilvettömiin tähtien ja täyden kuun valaisemiin öihin. Siitä kaikesta on Far Cry 3 tehty – tosin tällä paratiisisaarella on myös pimeä puolensa. Huumeita, ihmiskauppaa, sekopäitä, raskaasti aseistautuneita rikollisia sekä luonto ja eläimistö joka ei armoa tunne eikä anna. Oikeastaan paratiisisaaren painajaispuolia miettiessä täällä kotona tuntuukin elämä ihan mukavalta.
Far Cry 3 on vuonna 2012 julkaistu First Person Shooter -kuvakulmasta pelattava avoimen maailman toiminnallinen seikkailupeli. Peli on nimensä mukaisesti Far Cry -pelisarjan kolmas osa. Sarjan aikaisemmat osat ovat ilmestyneet vuosina 2004 ja 2008. Far Cry 3 on saatavana niin Windowsille, Playstation 3:lle kuin myös XBox 360:lle. Allekirjoittaneen kokemukset pelistä perustuvat Windows-versioon joka tuli pelattua Steamin kautta.
Pelissä on olemassa selkeä pääjuoni jota seurataan, mutta tämän lisäksi pelaajalla on mahdollisuus tehtävien välillä pyöriä pitkin saarta tekemässä erilaisia minitehtäviä tai vaihtoehtoisesti olla vain ja ihmetellä kuinka kaunis, suuri ja ihmeellinen pelimaailma voikaan olla. Varsinainen tarina koostuu 38 osasta joita suoritetaan lineaarisessa järjestyksessä.
Aurinko paistaa mutta vettä ei sada – taisi olla silti kesä.
Koska tämäkin peli on rakennettu tarinan pohjalle, en lähde sitä päätarinaa sen suuremmin avaamaan ja spoilaamaan, mutta kuitenkin sen verran pelistä voi kertoa mitä heti pelin alkumetreillä jo selviää. Pelin päähahmona toimii Jason Brody niminen henkilö joka siis on se henkilö jonka silmin peliä katsotaan. Pelin alussa näytetään videoa jossa ystävykset ovat juhlistamassa Jasonin nuoremman veljen Rileyn pilottilisenssin saamista. Ystävykset päättävät tehdä laskuvarjohypyn mutta koska kaikki ei mene kuten Strömsössä onnistuvat he laskeutumaan saarelle jossa on paljon rikollisia joita johtaa psykopaatin piirteitä omaava Vaas Montenegro. Vaas aikoo vaatia Jasonista ja hänen ystävistään lunnasrahoja heidän vanhemmilta ja tämän jälkeen myydä heidät kuitenkin orjiksi. Koska kyseinen elämäntapa ei Jasonia ilmeisesti paljoa napostele niin arvattaenkin pakoon täytyy päästä ja ystävätkin olisi hyvä pelastaa.
Pakomatka alkaa syvälle viidakkoon jonne paettuaan Jason saa tutustua paikallisiin Rakyat-heimolaisiin jotka eivät ole myöskään hyvää pataa Vaasin ja hänen merirosvojensa kanssa. Jason ryhtyy auttamaan Rakyoita heidän taisteluissa Vaasin miehiä vastaan. Tästä alkaa pelin mittainen matka jossa Jason saa kulkea Rakyat-soturin tietä oppien uusia kykyjä ja kasvaen vahvemmaksi soturiksi.
Pelin pääjuoni oli omasta mielestäni hyvä ja kiintoisa. Se rakentui tasaisesti eteenpäin ja se sisälsi paikoitellen yllättäviä käänteitä. Ainoastaan yksi kohta juonessa oli vähän kehno tarinan kannalta mutta kokonaisuutena tarinankuljetus oli toimivaa ja mielenkiintoista.
Hiljaista on biitsillä. Lieneekö aseen kanssa haahuilu kadotti nudis… siis turistit?
Vaikeustaso oli tässä pelissä toteutettu hyvin – pääjuonen mukaiset tehtävät olivat normaalilla vaikeustasolla hyvinkin inhimillisesti pelattavissa olevia jos on minkäänlaista kokemusta aikaisemmin kerennyt hankkimaan FPS-peleistä. Kuitenkaan peli ei ollut turhan helppo ja sitä oli sen vuoksi pääsääntöisesti mukava pelata.
Ainoastaan muutamissa kohdissa itse jäin pitkäksi aikaa jumittamaan jolloin kärsivällisyyteni rajoja koeteltiin, mutta rehellisyyden nimissä yksi näistä kohdista olisi ollut läpihuutojuttu mikäli olisin pelannut käyttäen järkeä pelityylissäni enemmän. Käytännössä tämä kohta oli sellainen missä vihollisia tuli kiitettävällä tahdilla ja niitä sai lahdata paljon. Ongelmaksi muodostui itselleni panosten loppuminen, aseiden huonot valinnat ja sitä kautta turhankin nopea ja monesti tapahtuva kuoleminen. Tämä vaati päivän hengähdystauon ottamista pelistä ja pelitaktiikan vaihtoa tämän jälkeen. Vasta tässä vaiheessa aloin varsinaisesti perehtymään pelissä olevaan hahmon kehittämiseen ajatuksen kanssa.
Vaihdettuani pelitaktiikkaa ja hankittuani parempia aseita, enemmän panoksia ja lisää energiaa ja lääkitystä pelaajalle, oli tämä kohta helppo – toisella yrittämällä pääsin tämän kohdan ohitse ilman isompia paineita. Toisin sanoen jos peliin olisi paneutunut paremmin ja syvemmin olisi pelistä saanut luultavasti jo aikaisemmassa vaiheessa enemmän irti. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.
Toinen kohta minne jumituin oli sellainen että itse luultavasti olisin tahkonnut sitä vielä monia tunteja lisääkin jos en olisi netistä katsonut ohjetta. Tässä kohdassa pelaaja näki harhoja ja siellä harhojen maailmassa hänen kimppuunsa käy Vaas useammalta eri suunnalta ja näitä hallusinaatio Vaaseja riitti paljon ammuttaviksi. Käytin siis tähän kohtaan alunperin tunnin mutta koska en päässyt siinä ajassa sitä läpi otin hengähdystauon ja jatkoin sen jälkeen. Netistä löytyvä ohje paljasti kuitenkin että ratkaisu oli niin yksinkertainen että en vain sitä ollut tajunnut koettaa.
Myös kolmas tehtävä oli missä meinasin jumittua. Tehtävässä piti seurata erästä miestä ja samalla päästä miinakentän lävitse häntä suojellen. Jostain kumman syystä pelastettavan henkilön järki tuntui välillä olevan sitä tasoa että liimaa vuosia haistellutkin kaveri tuntuisi välkyltä ja tämä aiheutti ongelmia kohdan läpäisemisessä. Onneksi tätä ei tarvinnut edes tuntia tahkota joten kokonaisuutena voisin sanoa pelin vaikeustason olleen hyvin mitoitettua.
Pruum pruum! Datsuni on mun ratsuni mutta voihan sitä saarella rällätä tällaisellakin.
Pelissä pyöritään trooppisella Rookin saarella. Todellisessa elämässä Rook Island löytyy Papua Uusi-Guinean läheisyydestä, mutta tässä pelissä kyseinen saari ei ole ilmeisestikään sama paikka vaan tarkoitus on olla fiktiivinen saari. Kuitenkin saaren luonnon huomioon ottaen on spekuloitu että pelin saari sijaitsisi jossainpäin tyyntä valtamerta, Thaimaan ja Papua Uusi-Guinean välimaastossa.
Pelin maailma on iso ja siinä riittää tuntikausiksi kaluamista. Jos kävelee kartan oikeaan ylänurkkaan ja laittaa kartalle merkinnän vasempaan alanurkkaan, näyttää peli etäisyydeksi paria sataa metriä vailla kahdeksan kilometriä. Pelinmaailma on siis todella iso ja siellä paikasta toiseen liikkumiseen saa helposti uppoamaan kymmeniä minuutteja, sillä tietenkään linnuntietä pitkin ei useastikaan pääse joten matkaa taittuu merkittävästi enemmän kuin lyhyimmän kaavan kautta mentäessä.
Pelissä on kartta josta voi katsella saaren kokonaiskuvaa. Jotta kartan osat tulevat näkyviin täytyy pelissä käydä kiipeilemässä radiotorneihin ja ottaa ne käyttöön. Tämä tuo kartalle sitten näkyviin kyseisen radiotornin alueella olevan alueen. Radiotorneja pelissä on 18 kappaletta joten kukin radiotorni näkee kohtalaisen ison alueen karttaa. Radiotorneja vapauttamalla Jason saa myös kaupoista uusia aseita ilmaiseksi, joten senkin vuoksi näitä on hyvä käydä vapauttamassa.
Saarella voi liikkua niin jalkaisin kuin myös erinäisillä kulkuvälineillä. Kulkuvälineisiin kuuluu mm. erilaisia autoja, vesiskoottereita, mönkijöitä sekä riippuliitimiä. Riippuliitimellä lentely oli erityisesti sangen mukavaa koska sitä kautta pystyi katselemaan kauniita maisemia lennellessä ilta-auringon paisteessa paratiisisaaren yllä. Yleisesti ottaen kulkuvälineillä kulkeminen oli toteutettu hyvin eikä niiden ohjattavuus ollut mitenkään suhteettoman vaikeaa, vaikkakin kovasti autolla kaahatessa tiellä pysyminen ei ollut aina järin helppoa. Maltillisemmin ajaessa tämä ei juurikaan ollut ongelmallista.
Oooopppss… boobs! Nyt lapset silmät kiinni ja unille!
Pelin pääjuonen lisäksi pelissä oli aiemmin mainitsemiani erilaisia minitehtäviä ja muita toiminteita joita pelissä pystyi tekemään. Minitehtäviä oli esimerkiksi mennä jonnekin kylään, käydä jututtamassa jotain tiettyä kyläläistä, hän kertoo Jasonille jotain ja sen mukaan sitten toimitaan. Näistä yleensä sai palkkioksi rahaa. Esimerkiksi eräässä kylässä täytyi selvittää jonkun naisen puolesta että onko naisen miehellä joku toinen nainen. Tämän jälkeen kun tieto oli saatu, mentiin naisen luo takaisin ja kerrottiin miten asia on.
Lisäksi pelissä oli Trial of the Rakyat -tehtäviä. Näissä tehtävissä pystyi keräämään Jasonille lisää XP-pisteitä tai rahaa, riippuen täysin miten hyvin näissä menestyi. Käytännössä näissä oli tarkoituksena tuhota vihollisia tavalla tai toisella.
Wanted dead -tehtävät olivat tehtäviä joissa pystyi ansaitsemaan myöskin rahaa. Näissä oli tarkoituksena etsiä vihollisjoukosta oikea henkilö joka täytyi vapauttaa maallisesta vaelluksestaan käyttäen puukkoa kuten kunnon Rakyat-soturin kuuluu. Jasonilla olevan kameran ansiosta pystyi helposti löytämään sen henkilön kenet piti puukolla tappaa. Kaikki muut pystyi litsimään joukosta aivan miten halusi eikä tehtävä mennyt siitä pilalle.
Path of the Hunter -tehtävät olivat tehtäviä missä täytyi käydä metsästämässä eläimiä tehtävässä annetuilla aseilla. Näistäkin pelasin vain osan, mutta esimerkiksi yhdessä tehtävässä piti käydä litsimässä karhua haulikolla ja toisessa tehtävässä tarkkuuskiväärillä kultakaulaista lintua. Näistä tehtävistä sitten pystyi saamaan kyseisen eläimen nahkan josta pystyi valmistamaan jotain tykötarpeita, esimerkiksi vaikkapa isoimman kantovyön liekinheittimen säiliöille.
Vihollisten valtaamia kyliä takaisin kaappaamalla pystyi myöskin tienaamaan lisää XP-pisteitä. Tämä antoi myös mahdollisuuden käyttää kyseistä kylää pikahyppypaikkana kartalla. Toisin sanoen paikasta toiseen ei tarvitse mennä kävellen tai muilla keinoin vaan näihin vapautettuihin kyliin pystyi kartalla hyppäämään suoraan tuplaklikkaamalla joka tietenkin nopeuttaa huomattavasti siirtymisiä eri paikkoihin. Lisäksi kylien vapauttamisen myötä vasta sai yllä kuvattuja tehtäviä toteutettavakseen.
Pelissä oli myös muita tapoja tienata rahaa. Esimerkiksi pelissä oli mahdollista käydä pelaamassa Texas Hold ’em -pokeria ja siitä ansaita rahaa tai vaikkapa osallistua lintuammuntaan tai puukonheittokilpailuihin. Myös rallia pystyi heittämään mönkijällä tai vesiskootterilla ja niistä tienaamaan voittorahoja. Nämä olivat ihan viihdyttävää lisätoiminnetta peliin ja tulipa tuota Texas Hold ’em:iä pelattua yli tunti ihan vain huvin vuoksi sillä sen toteutus oli mainio ja sen pelaaminen oli sangen viihdyttävää.
Paha trippi aiheutti kiintoisia näkyjä.
Far Cry 3:ssa on pienimuotoista hahmonkehitystä tarjolla. Jason pystyy tienaamaan XP-pisteitä erilaisin tavoin joista lienee yleisin oli vihollisten tappaminen tavalla tai toisella joista niistäkin eri tavoilla sai eri verran pisteitä. Esimerkiksi osumalla päähän vihollista sai enemmän pisteitä kuin jos ampui vihollisen kuoliaaksi kroppaan ampumalla tai jos ajeli vihollisen päältä autolla Carmageddonin tyyliin.
XP-pisteillä pystyi kehittämään pelihahmoaan paremmaksi soturiksi. Kykyjä pystyi olemaan esimerkiksi ylimääräinen energiaslotti, mahdollisuus kerätä puukolla tappamansa vihollisen tavarat siinä samalla puukotuksen aikana, hiljaisemmat juoksuaskeleet joita vihollisten on vaikeampaa kuulla jne.
Hahmokehityksen lisäksi myös varustusta pystyi kehittämään paremmaksi. Alussa Jason pystyi kantamaan vain yhtä asetta ja paria kranaattia mutta saaren eläimiä tappamalla ja nylkemällä pystyi hankkimaan parempia varustuksia joiden ansiosta pystyi kantamaan samaan aikaan neljää eri asetta ja panoksiakin paljon enemmän. Samoin isompia tavarasäkkejä pystyi hankkimaan samalla metodilla jolloin kuolleiden vihollisten tavaroita tonkiessa pystyi niitä kantamaan mukanaan enemmän. Näitä vihollisilta kerättyjä tavaroita myymällä kaupoissa tai automaateissa pystyi saamaan rahaa joten tavaroita oli hyödyllistä kerätä sillä aseet ja panokset maksoivat kuitenkin nekin aina jonkin verran – tosin toisinaan vihollisilta tai muualta kentästä löytyi myös panoksia aseisiin.
Jason pystyi myös keräämään saarelta kasveja joista hän pystyi tekemään itsellensä erilaisia aineita. Esimerkiksi niillä pystyi tekemään itsellensä nopeammin energiaa palauttavaa lääkettä tai pelaajan aisteja parantavaa ainetta jolloin eläimet lähialueelta olisi pitänyt voida havaita helpommin. Tätä eläimiä paremmin havaitsevaa rohtoa en tosin saanut toimimaan itselläni, mutta lääkkeitä varten kasveja tuli kerättyä sillä taistelun tiimellyksessä niillä pystyi nopeammin palauttamaan menetettyjä energioita kuin ilman lääkkeitä.
Ei nimi paikkaa pahenna.
Peli oli sangen pitkä – tähän astisista läpipelaamistani peleistä ylivoimaisesti pisin. Käytin tämän pelaamiseen noin 45 tuntia joka on reilusti enemmän kuin How long to beat sivuston mukainen keskimääräisesti tähän peliin käytetty peliaika joka on tätä kirjoittaessa näyttänyt olevan päätarinan osalta 15 tuntia. Kuitenkin itse käytin pääjuonen lisäksi tuntikausia pelkkään eläinten metsästämiseen ja sivutehtävien tekemiseenkin joten vaikea arvioida paljonko olisi tähän aikaa kulunut jos olisi alusta asti perehtynyt kunnolla peliin. Nyt jos aloittaisin nollasta uskoisin pääseväni alle 20 tunnissa pelin lävitse ilman kovaa kiirehtimistä.
Grafiikoiden puolesta peli oli sangen mielyttävää katseltavaa. Pidin pelin maisemista ja sain hyvää mieltä ajellessani autolla saaren hiekkatietä pitkin ilta-auringon maalatessa taivaanrantaa punaiseksi sillä ainahan on mukavaa rälläillä autolla ilman että tarvitsee itse tankata ja ostaa bensaa. Äänet ja puheet olivat myöskin erittäin toimivat kuten tämän tasoiselta peliltä jo odottaakin.
Kontrollit oli oikeastaan ainoa asia mikä aiheutti toisinaan harmaita hiuksia tallennusmekanismin lisäksi, mutta onneksi se aiheutti niitäkin vain muutamissa kohdissa. Käytönnössä ainoa missä kontrollit aiheuttivat ongelmia oli kuolleiden vihollisten taskujen kaivelu. Paikoitellen kuolleen raadon ympärillä sai heilutella hiirtä moneen otteeseen etsien kohtaa missä pelaaja pystyi alkaa omaisuuden takavarikoinnin parempaan talteen. Myöskin jos ase oli kuolleella vieressä tuli useammankin kerran vahingossa otettua tältä ase eikä omaisuutta ja sen jälkeen joutui taas etsimään kohtaa minne oma ase lensi. Hankalinta oli jos vierekkäin oli esimerkiksi 3 kuollutta ja seasta piti koettaa etsiä vain ne kohdat jossa tavarat saa takavarikoitua eikä osu heidän aseisiin ja niitä ota vahingossa. Kuitenkin tämä on pieni ongelma ainoastaan koko pelin mittakaavassa joten tämän takia ei kannata peli jättää pelaamatta.
Pelissä tallennusmekanismi taasen oli sellainen että kesken pidempää missiota ei välttämättä voinut tallentaa peliä siihen kohtaan jonka seurauksena koko tehtävä oli suotavaa jatkaa samalla kertaa loppuun. Checkpointteja oli joihin pääsi hyppäämään jos kuoli kesken tehtävää, mutta jos pelin sulki kokonaan niin seuraavalla kerralla joutui tehtävän aloittamaan alusta. Tämä oli kenties rasittavin piirre koko pelissä.
Peli on ikärajaltaan K18 eikä tämä sinänsä ole mikään yllätys eikä se ole lainkaan turhaan valittu ikärajaksi. Pelissä on kuitenkin vahvoja kohtauksia jotka eivät aivan nuorille ole suotavia – eikä kyllä toki vanhemmillakaan jatkuvalla syötöllä seurattuna. Pelissä vedetään puukolla kauloja auki, veret lentää kun väkeä tappaa, eläimiä teurastetaan (noh, sellainen kyllä on normaalia nuorempienkin nähdä vaikka oikeassakin elämässä jotta tietää mistä liha tulee), palavia ihmissoihtuja näkee kun liekinheittimellä vähän leikkii ja muutenkin tematiikka on brutaalia. Ihmiskauppaa ja orjuutta ja orja joka poltettaan elävältä vankihäkkiinsä on aika karua menoa. Samoin pelissä oli väkivallan lisäksi vahvasti esillä huumeet ja näkyipä aiemmin näytetyn kuvan mukaisesti pelissä myös hieman paljasta pintaakin. Myös pelissä kielenkäyttö oli paikoitellen sellaista että moraalinvartijoilla lienee korvat punoittavat vielä viikon päästäkin jos kirosanat aiheuttavat moista reaktiota.
Kokonaisuutena tämä peli on peli jota voin suositella mikäli väkivalta tai muut ylläkuvatut asiat eivät aiheuta moraalista dilemmaa pelatessa ja jos ikää löytyy tarpeeksi. Kaunista katsottavaa ja kuunneltavaa, kiintoisa juoni ja paljon kaikkea pientä mitä voi pelissä touhuta pääjuonen lisäksi on ne elementit mitkä olivat pelin kiintoisan kokonaisuuden rakentajat.
Tuli tässä joitain päiviä takaperin aukaistua uusi web-sivusto johon jatkossa kirjoitan peliarvosteluita ja mahdollisesti mitä tahansa pelaamiseen liittyvää sisältöä. Mahdollisesti saatan siirtää täältä blogista vielä vanhemmatkin peliarvostelut sinne, mutta kuitenkin tällä hetkellä sivustolla on Tomb Raiderin arvostelu sekä kolme uudempaa arvostelua.
Kuten tämäkin blogi, myös tuo peliaiheinen blogi päivittyy satunnaisella tahdilla. Joskus nopeammin, joskus hitaammin.
Syitä uuden blogin avaamiseksi on muutamia. Ensimmäisenä syynä toki on se että tässä blogissa on kaikkea muutakin kuin vain pelaamiseen liittyvää ja viimeisimmät postaukset ovat kuitenkin olleet vain peliaiheisia. Koska pelaaminen on vain yhteen asiaan keskittyvä aihe niin on helpompaa luoda uusi blogi jossa ei ole mitään pelaamisen kannalta irrelevantteja höpötyksiä (kuukausikatsaukset, kirja-arvostelut yms). Jatkossa siis tässä blogissa ei ole uusia peliarvosteluita.
Toinen olennainen syy on myös se, että en ole ainoa henkilö kenen on aikomus kirjoitella peli-arvosteluita tai muita peliaiheisia tekstejä. Tällä hetkellä uudella sivustolla on ainoastaan itseni kirjoittamia tekstejä, mutta lienee lähipäivinä tai viikkoina kaverini kirjoittelee sinne arvostelun vastottain läpipelaamastansa pelistä. Koska on useampia kirjoittajia blogiin tulossa, on parempi miettiä eri blogia kuin tätä nykyistä, sillä blogia varten pitää kuitenkin tehdä käyttäjätunnuksia shelliin jotta kirjoituksia pääsee muokkaamaan yms. Helpompaa toki jos siis eri aiheet erillään eri paikoissa.
Mitä on tehtävissä kun reportteriystävätär Helen Hunter on lähtenyt Serpent Creekiin tekemään raporttia tuppukylän tsembaloista, Serpent Festistä, mutta hän ottaakin yhteyttä sinuun, paranormaalien asioiden yksityisetsivään kauhistuneena että jotain on pielessä? Siinä vaiheessa tietenkin tartutaan toimeen ja lähdetään paikan päälle selvittämään mitä on tapahtunut ja mikä on pielessä.
Auto käyntiin ja matkaan. Perille kun saavutaan saadaan havaita että kieltämättä jotain omituista on tekeillä – ensimmäinen näkemäsi olento koko kylässä on humanoidi. Tästä on hyvä jatkaa siis tutkimuksia eteenpäin. Mutta minne on kadonnut Helen? Miksi kylässä ei näy paljoakaan ihmisiä? Miksi kylässä maa tärisee silloin tällöin? Paljon kysymyksiä jotka kaipaavat vastauksia. Kuten odottaa voi, pelin edetessä kysymyksiin löytää vastaukset ja totuus on tarua ihmeellisempää.
9 Clues: The Secret of Serpent Creek on Tap It Gamesin kehittämä ja Artifex Mundin julkaisema hidden object -tyylinen seikkailupeli. Pelin löytää Steamista ja sen saa niin Windowsille, OSX:lle kuin Linuxillekin. Pelin voi hommata myös mobiililaitteista ainakin iOS:lle sekä Androidille.
Hidden object -pelityylin pelit ovat ongelmanratkaisupelejä eli puzzle-pelejä joissa pelaajan täytyy löytää asioita ja esineitä näytöltä klikkailemalla ja sitä kautta päästä tarinassa eteenpäin. Esimerkiksi tässä pelissä osa tehtävistä oli sitä että näytöllä on läjä tavaroita joista täytyy etsiä ne mitä näytön alalaidassa on listattuna. Havainnollistavana esimerkkinä toimii alla oleva kuva.
Kuvan alalaitaan listatut tavarat pitäisi tästä pöydästä löytää
Pelin miljöö rakentuu 1950-luvun Amerikkaan. Tarkemmin ottaen siis Serpent Creekin kylään joka ilmeisesti tässä pelissä on tarkoitettu vain fiktiiviseksi kyläksi vaikkakin Minnesotassa kyseisen niminen paikka näyttäisi Google Mapsin mukaan löytyvän. Koska peli on tarinavetoiseksi rakennettu seikkailupeli en lähde varsinaista tarinaa liikoja avaamaan jotta en spoilaa juonta sen enempää kuin tämän kirjoituksen alussa – reporttiystävä on kadonnut kylään jossa tapahtuu kummia ja hänet täytyy pelastaa samalla kun siinä sivussa selvittelee mitä hämärää kylässä tapahtuu.
Graafisesti peli oli mukavaa katsottavaa. Piirrosjälki oli miellyttävää ja se toimi hyvin tähän peliin. Elementit joita piti klikkailla olivat pääsääntöisesti tarpeeksi selkeitä eikä graafisten epäselvyyksien takia tarvinnut pelissä jäädä jumittamaan pitkiksi ajoiksi. Musiikit ja äänet olivat perushyvää tasoa – ne rakensivat ja täydensivät pelin tunnelmaa sopivalla tavalla.
Pelin ongelmanratkontatehtävät olivat myöskin sopivan simppeleitä mutta ei kuitenkaan tarpeettoman simppeleitä – balanssi oli sopiva ainakin itseni kaltaiselle pelaajalle joka ei ole paljoa tämän tyylin pelejä naksutellut. Osassa tehtävistä sai vähän aikaa miettiä ratkaisua mutta mitään tehtävää ei tarvinnut jäädä jumittamaan edes puoleksi tunniksi.
Tältä näyttää hiiri sisältä
Ongelmaratkaisutehtävistä osa oli ylempänä selostetun hidden object -tyylin naksuttelua joissa toki perustasolla toimii vanha kunnon hiirinaksuragetus eli hiiren vasenta nappia nakutellaan niin kovaa kun kunto kestää ja samalla siirrellään hiirtä pitkin näyttöä ja toivotaan että osutaan niihin elementteihin mitä etsiä täytyy. Toki toinen vaihtoehto on sitten pelin mielyttävyyden kannalta se suotavampi eli katsotaan alla oleavasta listasta mitä pitää etsiä ja sitten etsitään se ja klikataan. Pysyy pelin mielenkiinto ehkä paremmin yllä ja ei tule PETA:ltakaan sanomista tarpeettomasta hiiren rankaisemisesta. Kuitenkin samankaltaisia etsintätehtäviä kun tuli vastaan peräkkäin tulin koettaneeksi osittain tuota nakuttelutaktiikkaakin sillä kaikista sanoista en ollut aivan varma mitä ne ovat suomeksi ja kaikkia en tarkistanut sanakirjasta. Näissä tehtävissä oli myös pientä päättelyä siinä että jotkut esineet eivät löytyneet suoraan. Esimerkiksi saattoi joutua ottamaan vasaran ja hajoittaa sillä toisen esineen jonka sisältä vasta löytyi se esine mitä etsittiin.
Myös muunlaisia puzzleja oli tarjolla. Esimerkiksi ylempänä olevassa kuvassa näkyvä hiiren kokoonkasaaminen. Ennen tätä täytyi etsiä puuttuvat palat hiireen ja sen jälkeen sitten pyöritellä palaset oikeaan järjestykseen oikeille paikoille jotta hiiren sai toimivaksi. Kun palasen sai sijoitettua oikeaan paikkaan se sitten jäi siihen ja äänestä kuuli että sen kuuluikin jäädä siihen. Tämä oli hyvä homma sillä osat eivät täysin olleet reunojen muotoiset vaan kutakuinkin.
Tarjolla oli myös sellaisia puzzleja joissa näkyi pyörä jota pystyi kääntämään esimerkiksi joko 3 tai 5 pykälää kerrallaan johonkin suuntaan mitä peli tarjosi. Pyörän sisällä oli elementtejä jotka olivat vihreinä tai punaisina. Aina kun pyöräytys sattui punaiseen elementtiin, se muuttui vihreäksi ja päinvastoin. Tarkoitus oli saada kaikki elementit vihreiksi.
Palapelin kokoamista
Myös perinteistä palapeliä päästiin kokoamaan kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Samalla logiikalla tässäkin palaset loksahtivat kohdalleen kun ne löysivät oikean paikkansa. Kaikkiaan ihan mukava tehtävä tämäkin. Yleisesti ottaen ongelmanratkaisutehtävät olivat onnistuneita ja ne toivat sopivasti vaihtelua pelin perinteiseen ongelmanratkaisuun johon siis sisältyi esineiden etsimistä ja niiden löydettyjen esineiden käyttämistä oikeissa paikoissa.
Kokonaisuutta ajatellen peli oli siis toimiva paketti jota jaksoi hyvin pelata. Tarina oli kiintoisa vaikkakin se oli myös paikoitellen hyvinkin ennalta arvattava. Kyseessä ei ole toki pelihistorian hienoin käsikirjoitus, mutta se oli ihan mukiinmenevä – tarpeeksi kiintoisa että sitä halusi jatkaa saadakseen selville mysteerin avaimet.
Itse pelasin pelin yhdeltä istumalta lävitse ja aikaa siihen kului 4 tuntia ja 17 minuuttia ja joitainkymmeniä sekunteja päälle. Käytännössä lienee alle neljään tuntiin tämän olisin päässyt ilman välissä pitämiäni kahvin keittoja ja makkaran mussuttamisia vaikka pelaa rennosti ja lueskelee pelissä löytyviä viestejä jne. Toki jos on nopeampi lukija ja pelaaja ja haluaa vain kiirehtiä loppuun niin on tätä ihmiset How Long To Beat -sivustolla 1 h 38 minuuttiinkin lävitse pelailleet.
Isoimpana miinuksena itselleni tässä pelissä oli keskusteluosuudet henkilöiden kanssa. Olisin toivonut että oman hahmon vuorosanatkin olisi kirjoitettu ja puhuttu, mutta yleisesti ottaen vain vastapuolen repliikit oli näytetty. Itse toki kaikissa kohdissa pystyi päättelemään ainakin kutakuinkin että mitä oma hahmo oli olevinaan toiselle sanonut, mutta silti olisi ollut mukava nähdä vuoropuheluita eikä vain toisen osapuolen latelemia kommentteja.
Hehkeä blondi
Pelasin itse pelin Windows-version Steamin kautta. Pelissä on mahdollista saada 19 erilaista Steam-saavutusta joista itse keräsin 16 läpipeluun aikana ilman että koettamalla koetin saada yhtään niistä. Lisäksi peli tarjoaa myös 6 kappaletta Steam keräilykortteja. Steamin marketissa näiden keräilykorttien hinnat pyörivät tätä kirjoitellessa 13 snt ja 29 snt välimaastossa joka on hieman korkeampi kuin monessa muussa pelissä jonka kortit olen kerännyt. Kuitenkin kortit ovat piirrosjälkensä puolesta ihan sopivaa taustakuvamateriaalia tietokoneelle.
9 Clues: The Secret of Serpent Creek tarjoaa siis rentoa ongelmanratkontaa jossa verkkaisella tahdilla voi selvitellä Serpent Creekin hämäriä tapahtumia. Viihdyttävää ajanvietettä.
