Author: stargazers

  • Peliarvostelu: Lilly looking through

    Maisemat olivat jäätävän nättejä.

    Elokuusta talvipakkaseen

    Ostamani August Heat Bundlen mukana tullut, kohtalaisesti kehuja saanut peli Lilly looking through tarttui tällä kertaa arvosteluni kohteeksi.

    Pelin takaa löytyy Kalamazoosta kotoisin oleva Geeta games -nimeä kantava yhdeksän hengen indie-pelitiimi, jonka historia alkaa vasta vuoden 2012 puolelta. Lillyn seikkailu on julkaistu vuoden 2013 puolella ja sitä pääsee naksuttelemaan niin Windowsissa kuin myös Mac OSX:lläkin.

    Verkkaisaa viihdettä

    Lillyn seikkailut tapahtuvat tämän tyylin peleille ominaisella tavalla hiirellä naksutellen. Pelillisesti tarkoituksena on klikkailla näytöllä näkyviä elementtejä ja ratkaista ongelmia mitä matkalla ilmenee.

    Tavallisista point-and-click tyyppisistä seikkailu-puzzlepeleistä poiketen, ei tässä pelissä olla juurikaan panostettu tarinaan – tai vaihtoehtoisesti sitä ei ainakaan tuoda niin selkeästi ilmi, että tavallinen keskivertopelaaja sitä tajuaisi. Pelin pelattuani en saanut selkeää mielikuvaa että mistä tässä kaikessa oli kysymys.

    Järvellä on rauhallista.

    Pelin alussa Lilly ja joku toinen kersa ovat alkuruudussa, kuvaan lentää kaulahuivi tai jokin muu vastaava punainen riepu ja jossain vaiheessa sitten se toinen kersa katoaa. Lilly lähtee sitten tämän penskan perään ja ratkoo matkalla olevat ongelmat jotta löytää tiensä tuon toisen kakaran luokse. Liekö sitten kyseessä oli Lillyn veli, mene tiedä.

    Matkalle sattuvat ongelmat ovat alkuvaiheessa peliä sangen rentoja ja inhimillisiä naksutteluita.

    Alkuvaiheessa pelin hint-painiketta tuli painettua että sain tajuttua pelin ideaa, mutta sen jälkeen pääsi monet tehtävät ohi ilman että apuihin tarvitsi turvautua. Kuitenkin jos tarpeeksi pitkäksi aikaa tuli jumituttua, tuli apupainiketta painettua jotta näki onko jotain elementtejä jäänyt vain näytöltä huomaamatta.

    Käyttöliittymä oli kohtalaisen selkeä. Kun hiirtä liikutti eri puolella ruutua, muuttui hiiren kursori erilaiseksi mikäli siihen oli mahdollista klikata niin että jotain tapahtuu. Harmillista kyllä, jotkut elementit meinasi jäädä silti huomaamatta, mutta apupainike onneksi tarjosi apuja niissä tilanteissa jotta näki ne kohdat joita on jäänyt huomaamatta.

    Kilisee kilisee kellossa.

    Peli eteni puzzleja ratkoen ruudusta toiseen kohden loppuratkaisua.

    Harmaita hiuksia

    Alkumetreillä peli oli sangen mukavaa ja viihdyttävää naksuttelua. Puzzlet olivat inhimillisesti ratkottavissa, mutta pelin loppuvaiheella puzzlet muuttuivat aivan hermoja raastavan rasittavaksi. Ne olisi lienee ollut ratkaistavissa inhimillisestikin mikäli jonkinlaista väriteoriaa on hallussa, mutta koska en ole niin taidehippi enkä omaa niin suurta yleissivistystä, oli loppupään puzzlet mentävä tutoriaalin avulla.

    Ensimmäinen enemmänkin kärsivällisyyttäni koettelemani puzzle oli sellainen, mikä sai ihmettelemään pelin käyttöliittymän epäyhdenmukaisuutta.

    Pelissä on Lillyllä paikoitellen lasit, joista hän voi vaihtaa katsomaan maailmaa eri näköisestä näkökulmasta. Yleensä pelissä kun Lillyn klikkasi menemään jonnekin, ei kyseisen kävelyanimaation aikana pystynyt mitään muuta tekemään kuin katsomaan animaation edistymistä.

    Synkempääkin maisemaa päästiin näkemään.

    Aikani jumituttuani erääseen puzzleen päädyin Internetin avustuksella huomaamaan, että käyttöliittymän logiikka oli tässä tehtävässä erilainen; kun Lilly oli kävelemässä, piti kävelyn aikana tietyssä vaiheessa vaihtaa näkymää toisenlaiseksi – toisin sanoen, tehdä sitä mitä muissa aiemmissa tehtävissä ei ollut voinut. Ei hyvä.

    Tämän kohdan ohi päästyäni tuli vielä myöhemmin paljon tätäkin rasittavampia puzzleja. Puzzlet perustuivat (ilmeisesti) väriteorioihin, joissa eri värejä sotkemalla kentässä olevat elementit saivat erilaisia värejä, joiden perusteella sitten päästiin eteenpäin. Käytännössä koetin saada logiikasta tolkkua, mutta en vain saanut. Katselin tutoriaaleja ja niiden avulla lopulta menin nämä astetta rasittavammat puzzlet läpi, enkä vielä sen jälkeenkään saanut tolkkua mistä ihmeestä oli kysymys.

    Maisemat olivat tunnelmallisia.

    Muualta lueskeltuani sain havaita, että en ole ainoa keitä kyseiset puzzletehtävät kismittivät enemmän tai vähemmän.

    Tämän lisäksi käyttöliittymä rupesi nyppimään pelissä ihan kiitettävissä määrin. Peli oli verkkainen ja alkumetreillä sen verkkaisuus oli ihan mukavaa vaihtelua. Kuitenkin siinä vaiheessa kun samassa tehtävässä junnasi pidemmän aikaa ja jokaisen klikkauksen välissä täytyi katsoa 5–10 sekuntia animoitua liikehdintää vain havaitakseen kokeilunsa huonouden, alkoi liikehdinnän hidas tahti koettamaan sekin kärsivällisyyteni rajoja.

    Ei pelkästään pahaa sanottavaa

    Lilly looking throughista on löydettävissä onneksi myös hyviä elementtejä. Peli oli graafisesti kaunis, musiikit rauhallista tunnelmointia ja yleiskokemus oli ihan kohtalainen.

    Pelissä oli paljon potentiaalia olla hyvä ja viihdyttävä peli, mutta omaan makuuni pelin puzzleissa oleva järjetön vaikeustason vaihtelu, käyttöliittymän epäyhdenmukaisuus sekä kärsivällisyyteni rajoja koetteleva verkkaisuus verottaa pelistä monta pistettä pois.

    Luolissa kasvaa vaikka sun mitä.

    Loppuratkaisu on myöskin vaisu ja mitäänsanomaton, joten harmillisesti peli kuuluu niihin peleihin joita en voi suositella täyteen hintaan. Annan pelille kuitenkin 6/10 pistettä, eli hieman keskiarvoa (5 pistettä) paremman pistelukumäärän. Syynä tähän on se, että pelin alkupuolisko kuitenkin tarjosi sangen mukavaa viihdettä, eikä peli kokonaisuutena ole niin huono kuin allekirjoittaneen tekstistä saattaisi kuvitella.

    Pidemmän kärsivällisyyden ja paremman puzzlepään omaavalle tässä on varmasti asiallinen ja toimiva parin tunnin naksuttelu.

    Kehuttavaa

    • Kaunis
    • Inhimillisen vaikeustason tehtävissä oli ihan mukava pohtia

    Moitittavaa

    • Epäyhdenmukaisuus
    • Loppupään puzzlejen aivan järjetön vaikeustaso suhteessa aiempiin
    • Verkkaisuus kääntyi rasittavuudeksi
    • Huono lopetus

    Arvosana: 6 / 10

  • Kiintoisa video HIM-yhtyeen yhdistämisestä saatananpalvontaan

    Tulipa Facebookin kautta vastaan kavereiden jakama artikkeli Ylen sivulta joka on otsikoitu “Poliisi-tv tukti Ville Valon yhteyttä saatananpalvojiin Provinssirockissa 1998”. Artikkeli ja video löytyy tästä.

    Mielenkiintoista oli kuulla Ville Valon omat kommentit liittyen symboliikkaan luvun 666 tiimoilta ja sitä missä merkityksessä se on ajateltu heidän levyllänsä. Mikäli lukijalle ei HIM-yhtyeen diskografia ole tuttu, on kyseisen bändin ensimmäinen täyspitkä levy nimeltänsä Greatest Lovesongs Vol. 666 ja levyllä oli myös piiloraita numero 66 jota kelaamalla 6 minuuttia eteenpäin pääsee kuuntelemaan kyseistä kappaletta (eli kun CD-soittimessa näkyy teksti 666).

    Symboliikka ei muutoinkaan ole vierasta kyseiselle yhteyeelle – bändin tunnettu syboli on ns. heartagrammi jossa on risteytetty pentagrammi sekä sydän. Myös yhtyeen nimi juontaa juurensa sanoista His Infernal Majesty eli Hänen helvetillinen majesteettinsa.

    Luku 666 vastaavasti tulee Raamatusta ja se on niin sanottu pedon merkki. Raamatusta tämä kohta löytyy Johanneksen Ilmestyksestä jakeesta 13:18:

    Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

    Kannattaa lukea koko Ilmestyskirjan kohta jotta kyseisen symbolin tarkempi merkitys selviää; kuitenkin lyhyesti tiivistäen kyseessä on jokin symboli jonka peto saa ihmiset ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa ja jota ilman ei voida käydä kauppaa, ei ostaa tahi myydä. Turhan usein kyseinen numerosarja tuntuu saavan suhteettoman suuren merkityksen medioissa ja taiteessa ja konteksti tunnutaan unohtavan kokonaan. Turhaa vainottelua ja numerologiaa monin paikoin havainnut aiheen tiimoilta.

    Kiintoisaa havaita tuosta Ylen videosta kuinka paljon maailma on muuttunut vuodesta 1998 tähän päivään asti täällä kotimaassamme. Metallimusiikki on täällä nykyään suhteellisen mainstreamia ja sitä voi kuulla ihan perusradiokanavilta esimerkiksi Amorphis-yhtyeen muodossa.

    Vaikkakin tuntuu hassulta tätä nykyä ajatella HIM-yhtyettä saatananpalvontamusiikkina niin toisaalta on muistettava myös se että 90-luvulla oli metallimusiikilla selvästikin erilaisessa asemassa. Suurimmat syyt metallimusiikin yhdistämisestä saatananpalvontaan lienee tulevat Norjan puolelta (vaikkakin toki historiallisia syitä löytyy kauempaakin mm. Black Sabbathin osalta); 90-luvulla osa paikallisista black metal -yhtyeistä nousi otsikoihin poltettuaan vanhoja puukirkkoja. Myöskin erään kyseisen genren bändin jäsen päätyi vankilaan tapettuansa bänditoverinsa. Myös muita ei-niin-tervehenkisiä tekoja tapahtui 90-luvulla tämän skenen ympärillä myöskin Suomessa ja ainakin yksi rituaalimurhaksi mediassa nimetty teko tapahtui Hyvinkäällä. Toki on muistettava että median uutisointi asioista on yleensä aina suhteellisen lööppihakuista, joten ylilyöntejä voi hyvinkin olla tapahtunut median puolelta. Aiheesta voi lukea kuitenkin Wikipediasta tästä mikäli kyseisen tapauksen tarina kiinnostaa.

    Loppuun vielä HIM-yhtyeen ensimmäiseltä pitkäsoitolta todella hieno biisi, When love and death embrace. Play it loud!

    http://www.youtube.com/embed/IPrKLqNAsSY?rel=0

  • Kirja-arvostelu: Jane Austen – Järki ja tunteet

    “Ystävällinen ja hyväntahtoinen rouva Palmer ei laiminlyönyt mitään saadakseen vieraansa tuntemaan että he olivat tervetulleita ja että hän toivoi heidän viihtyvän. Hänen käytöksensä vilpittömyys ja sydämellisyys korvasivat harkinnan ja eleganssin puutteen, jonka takia hänen käytöksensä ei muodollisesti useinkaan ollut huoliteltua; hänen ystävällisyytensä oli valloittavaa, kun sitä vielä tehostivat niin sievät kasvot; hänen typeryytensä, vaikkakin ilmeinen, ei ollut vastenmielistä, koska hän ei teeskennellyt, ja Elinor saatoi antaa anteeksi kaiken muun paitsi hänen naurunsa.” (s. 269)

    Sain eilen päätökseen Jane Austenin teoksen Järki ja tunteet. Kaikkiaan sivuja tässä teoksessa oli 339, joten pituutensa puolesta tämä oli hieman keskivertoa romaania pidempi. Teos on kirjoitettu alunperin vuonna 1811 ja tarinan miljööstä sen voi helposti havaita ilman mahdottoman suuria ponnistuksia, vaikkakin toki taitava tarinankertoja voisi kyseistä aikakautta jäljitellä romaaniinsa muutoinkin.

    Teos on mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoinen jokaiselle jota kirjallisuus kiinnostaa. Itse pidin tästä teoksesta niin kirjoitustyylillisesti kuin tarinankerronnallisestikin. Myös oli kiehtovaa pohtia kuinka paljon teoksesta on todenmukaista sen aikaisen yhteiskunnan ja aikakauden kuvausta.

    Erityisen hyvin tässä teoksessa oli mielestäni onnistuttu henkilöhahmojen persoonien esiintuonnissa ja niiden eläväksitekemisessä – aivan kuten myös oli hänen teoksessaan Ylpeys ja ennakkoluulo. Henkilöhahmoista saa paljon syvemmän ja inhimillisemmän kuvan kuin monien muiden kirjailijoiden teoksista olen saanut ja se on mielestäni hyvä juttu. Toki on myönnettävä että tämän kirjan teema pyörii enemmän ihmissuhdetarinoiden kiemuroissa kuin mitä monissa muissa romaaneissa joten sen kannalta on myös odotettavaakin että henkilöihin saadaan syvyyttä paremmin; kuitenkin Austen on onnistunut erittäin hienosti tässä tehtävässään.

    Tässäkin teoksessa Austen oli onnistunut luomaan päähahmon jonka persoonasta voisin jopa käyttää sanaa viehättävä. Kirjallisesti pidän tätä hienona saavutuksena, sillä en ole vielä kenenkään muun kirjoista saanut niin hyvää ja monitahoista kuvaa kuin Austenin teosten naishahmoista vaikkakin voihan vikaa olla myös lukijassa eikä kirjoittajassa.

    Kaikenkaikkiaan tämä teos on siis lukemisen arvoinen jota voin helposti suositella mikäli hyvä henkilöhahmokuvaus sekä romantiikka kiinnostaa. Mikäli ihmissuhdetarinat ovat sellainen aihe että niistä ei saa mitään irti niin tällöin teoksen voi jättää huoletta hyllyyn pölyttymään.

  • Onko maantieto hallussa Euroopan maiden suhteen?

    Tuli Facebookissa vastaan linkki jonka kautta voi testailla omaa maantiedon osaamistaan Euroopan maiden osalta. Eipä ole järin hääpöinen osaaminen itselläni ainakaan vielä tässä vaiheessa kun ei löytynyt edes Saksakaan (!) 😀

    Testaile tästä

  • WAV-tiedosto MONO-muotoon Mac OSX:ssä

    Tänään tuli tarvetta muuntaa stereo-muotoinen WAV-tiedosto mono-muotoon Mac OSX:ssä. Aikani selviteltyäni löysin ratkaisun miten sen voi tehdä komentorivillä (toki voin Logicissakin tehdä, mutta halusin helpon komentorivitavan).

    Tein tiedoston wav2mono joka on seuraavanlainen:

    #!/bin/bash
    for input_file in *.wav
    do
    output_file=mono_$input_file
    echo "Converting file $input_file to MONO WAV file to $output_file"
    afconvert $input_file -o $output_file -c 1 -d LEI16
    done
    

    Eli kyseinen wav2mono vetäisee kaikki hakemistossa olevat WAV-tiedostot mono_wav_tiedoston_nimi.wav nimiseksi mono-tiedostoksi.

    Jos yksittäinen tiedosto vain tarvitsee muuntaa, onnistuu se yksinkertaisesti siis:

    afconvert input_file.wav -o output_file.wav -c 1 -d alaw