Author: stargazers

  • Kuukausikatsaus kesäkuuhun

    http://www.flickr.com/photos/stargazers/7432291374/in/photostream

    Kesäkuu oli ja meni mutta itse olen yhä elossa. Aika siis tehdä kuukausikatsaus mitä sitä tuli touhuiltua viime kuun puolella.

    Kesäkuu tuli vietettyä työtä tehden päivät ja iltaisin ja aamuisin ennen töihin menoa hieman aina sävellellen musiikkia. Muutamia soittotreenejä tuli pidettyä muutamien eri kavereiden kanssa, joten yhteensoittoakin on tullut hitusen treenailtua.

    Viime kuun alulla tuli myös käytyä reissussa kun tuli käytyä siskon häissä. Häät oli hienot ja mukavat ja ilma oli mitä mainioin! Loppukuun puolella tuli käytyä Lieksassa, joten kaksi puolipitkää matkaa kerkesi kokemaan viime kuun puolella.

    Viime kuussa tuli yksi levy siis julkaistua musiikkia kuten tänne kirjoitinkin, eli Painless Destiny -artistinimelle julkaisin digitaalisen levyn Summer. Viime kuussa kuitenkin oli ihan hyvä tahti säveltelyssä, sillä sain 39 kappaletta väännettyä viime kuun puolella joista tosin yksi on kaverin kanssa yhteissävellyksenä tehty. Hyvä koettaa uudenlaisia toimintatapoja, aina jotain uutta oppii. 

    Kesäkuun puolella myös kappaleisiin useampaankin tuli kirjoiteltua sanoitukset ja treenailtua laulamista. Kuitenkin vielä on pitkä matka siihen että se olisi hyvää se laulu, mutta harjoitus tekee mestarin joten pitää vain jatkaa treenaamista niin kauan kunnes se kuulostaa hyvältä. Kuitenkin edes kehitystä on onneksi tapahtunut, joten siitä se vielä joku päivä lähtee menemään sen verran että riittää.

    Kutakuinkin siinä kai ne kesäkuun tapahtumat olikin lyhyesti tiivistäen. Moniin uusiin ihmisiin tuli tutustuttua myöskin ja ihmisten kanssa tullut hengailtua, joten sosiaalista elämää tullut jonkin verran edes vietettyä. 

    Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin siis voin päättää tämän kuukausikatsauksen. Heinäkuu oli siis hyvä ja mukava ja paljon mukavia asioita mahtui kesäkuukauteen. Ei siis muuta kuin hyvillä mielin kohden alkanutta heinäkuuta. 

    Oikein hyvää alkanutta kuukautta kaikille!

  • Levy: Painless Destiny – Summer

    Sainpas itseäni vihdoin niskasta kiinni ja sain sävellettyä levyllisen verran taasen materiaalia artistinimelle Painless Destiny, joten tuttuun tapaan kyseessä siis rauhallista pianomusiikkia.

    Levyn kesto on noin 33 minuuttia ja siinä on kymmenen kappaletta. Tyyliltään levy on samaa kategoriaa kuin aikaisemmatkin samalle artistinimelle säveltämäni levyt, mutta vaihtelun vuoksi parissa biisissä vedetään 3/4 tahdituksella vasemman käden osioita.

    Tätä levyä tuli sävellettyä jälleen tuttuun tapaan muutamien päivien ajan, mutta ajallisesti ne päivät ovat eri kuukausien puolellakin. Ensimmäinen raita on sävelletty 9.5, toinen ja kolmas biisi on sävelletty 10.5 ja neljäs biisi on sävelletty 12 päivä tätä kuuta. Kuusi viimeisintä väsäilin tänään sitten.

    Levyn kansikuva on otettu juhannuksena Joensuusta Jokiaseman laiturilta kännykkäkameralla (iPhone 4) ja toki Photoshopilla sitten lisätty tekstit yms. hienosäädöt.

    Kappaleet ovat seuraavat:

    1. Final moments

    2. Freedom

    3. We are slowly dying

    4. Where are we going?

    5. Flight of the nightingale

    6. Kisses under the waterfall

    7. The Earth

    8. Our last dance

    9. I have lost my heart

    10. Forever lasting love

    Samat biisit kuunneltavana versiona:

    painless_destiny-summer-01-final_moments.mp3

    painless_destiny-summer-02-freedom.mp3

    painless_destiny-summer-03-we_are_slowly_dying.mp3

    painless_destiny-summer-04-where_are_we_going.mp3

    painless_destiny-summer-05-flight_of_the_nightingale.mp3

    painless_destiny-summer-06-kisses_under_the_waterfall.mp3

    painless_destiny-summer-07-the_earth.mp3

    painless_destiny-summer-08-our_last_dance.mp3

    painless_destiny-summer-09-i_have_lost_my_heart.mp3

    painless_destiny-summer-10-forever_lasting_love.mp3

    Tuttuun tapaan levy on ilmainen ja se löytyy kuunneltavana siis noista ylemmistä linkeistä sekä Painlessdestiny.netistä, Bandcampista, Soundcloudista, Mikseristä, Hitlantiksesta ja Last.fm:stä. Kannustusmielessä toki levyn digitaalista versiota saa myös ostaa jos haluaa tukea artistia mutta ilmaiseksi tietenkin voi levyn sieltä myös ladata.

    Mikäli levyn haluaa kuunnella kokonaisuutena lävitse niin helpoiten se luonnistuu Bandcampin kautta osoitteesta http://painlessdestiny.bandcamp.com/album/summer tai vaihtoehtoisesti Soundcloudista osoitteesta http://soundcloud.com/painlessdestiny/sets/summer/

    Levyn last.fm sivusto on osoitteessa http://www.last.fm/music/Painless+Destiny/Summer

    Kuuntelun iloja, suruja tai mitä tuntemuksia herättäneekään!

    Muokattu 22.08.2025 – Monet linkit eivät enää toimi, sillä tiedostot on siirretty eri hakemistoihin palvelimella. Alkuperäisessä postauksessa on ollut myös alussa kuva joka on ollut Flickr-palvelussa, mutta olen poistanut vuosien mittaan kuvia sieltä jonka vuoksi kuva oli hävinnyt. Olen nyt upottanut tähän blogimerkintään levyn kansikuvan suoraan.

  • Hyvä puhe

    Tulipas netissä Facebookin kautta tuttavan seinällä vastaan erittäin mielenkiintoinen ja hyvä puhe vastaan YouTubesta. Siitä näkyi löytyvän myös suomenkielisillä teksteillä varustettu versio, joten laitetaanpa se video tännekin jakoon.

    http://www.youtube.com/watch?v=oN93hUdVT2g

    Jos tekstit ei näy, paina CC-painiketta (löytyy ainakin YouTuben kautta jos menee sinne kun klikkaa tuota videota ja katsoo videon YouTubesta).

    Varsinainen puhe kai on elokuvasta The Great Dictator jos olen oikein käsittänyt ja tämän puheen siis pitää Charlie Chaplin.

  • Hassua toimintaa Trafin sivuilla

    Rupesinpa tässä laittamaan vanhaa autoani Trafin sivujen kautta käytöstä pois, mutta kiintoisasti palvelu on suljettu kellonajan mukaan. Täytyy sanoa että erikoista toimintaa nettiaikana. Lieköhän sen takia että kännipäissään ihmiset eivät laittele autojaan pois rekisteristä, vai liekö liittyy tietokantapäivityksiin joita ajettaisiin öiseen aikaan tjps.

    Vieläköhän joku päivä joku virasto keksii että nettisivut saa olla auki vain kello neljään asti aamuyöstä ja erityisluvalla pidempään… 🙂

  • Valokuvia häistä

    Tulipas siirrettyä muutama kuva Flickriin viime viikonloppuna olleista häistä, joten laitetaan niitä (siskon luvalla toki 🙂 tännekin muutama.

    http://www.flickr.com/photos/stargazers/sets/72157630123743372/

    Osa näistä kuvista ei ole kuvauksellisesti kyllä mitenkään erityisen hyviä, mutta laitoin niitä nyt silti tähän koska pidän niistä itse siitäkin huolimatta 🙂

    Kuvat kaikki on otettu Canon EOS 400D -rungolla käyttäen 18-55 IS -putkea, eli sitä kittiputkea. Usempiakin kuvia olisi kyllä ollut missä olisi mukava ollut saada kunnon bokeh (kittiputken bokeh ei erityisesti miellytä) mutta noh, no can do.