Author: stargazers

  • Valokuvausta Niittylahdessa

    Eilen tuli käytyä ulkoilemassa kaverin kanssa lähes koko päivän ajan. Tarkoituksena oli käydä kuvailemassa satunnaisia videopätkiä sieltä sun täältä, mutta Niittylahdessa tuli otettua myös ihan vain valokuviakin järjestelmäkameralla (Canon EOS 400D). Kuvat on siis paukutettu menemään ihan tavallisella 18-55 IS kittiputkella.

    Muutama niistä kuvista tuli laitettua Flickriinkin joten jaetaan ne tähänkin.

    Muokattu 22.08.2025 – Blogimerkinnän alkuperäiset kuvat olivat Flickr-palvelussa, mutta olen vuosien saatossa poistanut suurimman osaa kuvista sieltä. Olen etsinyt kuva-arkistostani alkuperäisen blogipostauksen ajalta kuvia jotka on mahdollisesti ollut tässä postauksessa, mutta valitettavasti kuvat on kadonneet kovalevyiltä. Kuitenkin blogimerkinnässä puhuttuna päivänä on muutama iPhonella ottama kuva tallessa, joten olen upottanut ne tähän nähtäväksi.

  • Musiikkivideo: Painless Destiny – Here with you

    Tulipa tänään herättyä aamulla ennen kukon kiljaisua (04:30) tarkoituksena lähteä kuvaamaan videolle sitä kun aamuaurinko nousee jotta saisi materiaalia tulevan Painless Destiny albumin musiikkivideoon.

    Huonona puolena voidaan mainita se, että oli niin pilvistä että mitään aurinkoa ei tullut nähtyä koko kuvausreissun aikana eikä kyllä ole vielä sen jälkeenkään näkynyt tänä päivänä aurinkoa pilkistelemässä. Ei se mitään, materiaalia kuitenkin tarttui matkaan sen verran että jonkinlaisen videon sain väsättyä. Video on siirretty Vimeo-palveuun josta sen voi käydä katsomassa.

    http://vimeo.com/40764298

    Kappale on siis nimeltään Here with you ja se on avausraita tulevalta Love-albumilta. Albumilla on kahdeksan biisiä ja ne on jo väsätty valmiiksi, enää puuttuu vain se että säädän viimeiset säädöt ja julkaisen levyn. Siitä sitten myöhemmin lisää tässä blogissa.

    Musiikkivideo on kuvattu Joensuun Rantakylässä. Videot tuli kuvattua iPhonen 4:llä ja videon editointi tuli tehtyä kotona iMovie ’11:lla joka tulee mäkkien mukana. Olipas myös ensimmäinen kerta kun iMoviella jotakin väsäilen muutakin kuin vain käynnistän sen, joten uutta on tullut tänään opittua. Hyvä homma!

    Viimeksi jotain tullut videoilla leikittyä varmaan lähemmäs 5-8 vuotta sitten, että ei ole siis kovinkaan paljoa videoita tehtyä eikä kuvailtua eikä editoitua joten laatu tässä videossa on sitten sen mukainen. Kuitenkin ihan itse olen tyytyväinen – jostainhan se on aloitettava.

    Ei muuta kuin kuuntelun ja katselun iloja ja/tai suruja.

  • Painless Destiny -nettisivut

    Tulipas eilen väsäiltyä pienimuotoinen sivusto Painless Destiny -artistinimelleni. Sivu on hyvin primitiivinen eikä siellä ole paljoa sisältöä, mutta levyjen kansikuvat, kappalelistat ja linkit bandcampiin sekä last.fm:ään löytyvät.

    Sivulla on myös joillain selaimilla mahdollista kuunella kyseiset kappaleet suoraan (Safarilla ainakin, Firefoxilla ei johtuen että Firefox ei osaa audio/mpeg toistaa suoraan vaan pitäisi laittaa lisäksi myös oggina).

    Sivuston osoite on http://www.painlessdestiny.net

  • Vaaka!

    Tulipas tänään hommailtua vaaka tänne asunnolle Teknisiltä joka sijaitsee Carlssonin talossa ABC:n vierellä Siihtalassa. Hyvä homma, nyt pystyy taas painoaan mittailemaan. Toki oli siellä toisenkinlaisilla kuvioilla olevia vaakoja mutta kun sattui löytymään näin tyylikäs vaaka niin pakkohan se oli ostaa tämä mieluummin 🙂

    Muokattu 22.08.2025 – Alkuperäinen kuva oli Flickr-palvelussa, mutta olen vuosien saatossa poistanut suurimman osaa kuvista sieltä eikä postauksessa ollutta kuvaa enää löytynyt omasta kuva-arkistosta ainakaan oikeasta kansiosta, joten tässä blogipostauksessa ei ole enää kuvaa.

  • Kuumetta, kuumetta ja kuumetta

    Kuumeilu se vain tuntuu olevan ja pysyvän eikä syytä tunnu selviävän. Kuten aikaisemmin tänne blogiin olen kirjoitellut (Ruotsissa asuessani) on itselläni ollut ihmeellistä sahaavaa kuumeilua jolle ei syytä tunnu selviävän. Ei flunssan oireita eikä juuri mitään muutakaan, paitsi joskus tulee mielettömän huono olo jo pienestä rasituksesta (esim. rappujen kiipeämisessä) ja tuntuu että pitää käydä yökkäämässä.

    Suomeen kun muutin takaisin niin alussa meni ihan hyvin lämpöilyn suhteen eikä kuumeilu tuntunut vaivaavan, mutta myöhemmin se on taas palannut ja terveyskeskuksessa on tullut käytyä muutamia kertoja + sairaalalla käynyt kertaalleen (eilen) päivystyksessä että keksivätkö sielläkään mitään. Eivät keksi.

    Tänään tuli sitten käytyä Rantakylän terveysasemalla jossa ottivat sydänfilmin mutta sekin näytti normaaleja. Samaten tulehdusarvot (CRP:t) olivat normaalit eikä niissäkään mitään outoa. Kuitenkin eilen ja tänään on pienestä kävelystä lämmöt noussut jo 37,9:ään (kun itselle jo 37 on lämpöilyä). 

    Sivuhuomautuksena mainittakoon, tähän mennessä huonointa lääkäripalvelua on tullut saatua Joensuussa – Rantakylän terveyskeskukseen soittanut vaikka miten monta kertaa ja koettanut saada aikaa lääkärille (soittoaikana soittanut) mutta koskaan ei ole antaa heillä lääkäriaikaa vaikka kuumeilua ollut jo noin kuukauden ja nyt viikon tai parin ajan on noussut korkeampiin lukemiin lämmöt. Että sellaista. Ei oikein vakuuta lääkäripalvelun laatu täällä. Toki siis en sano että se lääkäreiden ja hoitajien vika, eiköhän se päätös tule ylemmältä taholta montako lääkäriä on asiakkaita tutkimasa.

    Noh, täytynee vain katsella. Eiköhn se tästä hissukseen johonkin suuntaan kehity 🙂

    Muokattu 22.08.2025 – Alkuperäinen kuva oli Flickr-palvelussa, mutta olen vuosien saatossa poistanut suurimman osaa kuvista sieltä. Olen etsinyt kuva-arkistostani alkuperäisen blogipostauksen ajalta kuvan joka on mahdollisesti ollut alkuperäisessä postauksessa, tai vähintäänkin hyvin samankaltainen ja liittyy postauksen aiheeseen.