Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: L’écume des jours (Päivien kuohu)

    Chloé (Audrey Tautou) ja Colin (Romain Duris)

    L’écume des jours (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu ranskalais-belgialainen fantasia/draama. Sen on ohjannut Eternal Sunsine of the Spotless Mind (Tahraton mieli) -elokuvankin ohjauksesta tuttu Michel Gondry. Pääosarooleissa nähdään Amelié-elokuvan päätähti Audrey Tautou sekä itselleni entuudestaan tuntematon Romain Duris.

    Tarinassa kerrotaan varakkaasta miehestä Colinista joka elää rentoa ja helppoa elämää vailla työn luomaa rasitusta. Eräänä päivänä hänen ystävänsä Chick (Gad Elmaleh) kertoo tavanneensa mielenkiintoisen naisen Alisen (Aïssa Maïga). Colin itsekin haluaa löytää rakkauden ja niinpä hän eräissä juhlissa tutustuu Chloéen (Audrey Tautou).

    Pari tutustuu, rakastuu ja viimein myös aviotuu kunnes vähitellen rakkauden ja kauniin iloisen elämän aurinkoiseen päivään tulee tummia pilviä viemään valon ja lämmön pois.

    Nicolas (Omar Sy), Colin sekä Chick (Gad Elmaleh)

    L’écume des jours on positiivisella tavalla raikkaan omalaatuinen ja hämmentävä elokuva jonka fantasiaelokuvamaisia piirteitä katsoessa paikoitellen tuntuu kuin katsoisi Tohtori Sykerö lastenohjeman jaksoa elokuvallisessa muodossa. Erilaiset hämmentävät tapahtumat ja omaperäiset keksinnöt ovat omiaan herättämään paikoitellen jopa ajatusta siitä että käsikirjoitusta tehdessä on nautittu muutakin kuin vain kansalaisluottamusta.

    Elokuvan alkuvaiheiden kesäisen kepeä ja hyväntuulinen tunnelma tuo positiviisella tavalla mieleen Amelién ja Paris pieds nus (Lost in Paris) -elokuvien viattoman iloittelevan olemuksen joka vähitellen joutuu väistymään syrjään kun elämä ottaa tummemman väripaletin käyttöönsä. Pidin siitä kuinka tarinan mennessä surumielisemmäksi se näkyi myös elokuvan värimaailmassa.

    Omaan makuuni tämä oli erinomainen elokuva ja se onkin viihdyttävä ja ilahduttava poikkeama siitä mitä normaalisti valkokankaalla näkyy. Sen omaperäinen ilmaisu, villit ideat jotka ylittävät absurdiuden rajat niin reilusti että raja jää jonnekin kauas horisontin taakse sekä hyväntuulinen ote alkuvaiheilla on jotain jollaista on ilo katsoa. Yhdistettynä hyvään näyttelytyöhön on tämä elokuva joka kannattaa katsoa mikäli omaperäisen hämärät taiteelliset elokuvat iskevät lainkaan.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 14 922 annettuun ääneen”]6,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Grey (Suden hetki)

    Pääosaroolissa nähdään Liam Neeson

    The Grey (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Suden hetki on vuonna 2011 julkaistu toiminnallinen seikkailudraama. Sen on ohjannut Joe Carnahan ja sen pääosaroolissa nähdään mm. Schindlerin listasta (lue arvostelu) tuttu Liam Neeson.

    Tarinan alkuvaiheilla kerrotaan pintapuoleisesti elokuvan päähenkilöistä jotka ovat öljy-yhtiön työntekijöitä jotka työskentelevät jossain keskellä ei mitään. Miehet ovat lähdössä lentokoneella pois alueelta, mutta lentokone syöksyy maahan Alaskan lumikentille. Monet saavat surmansa koneen pudottua, mutta pieni joukko selviää jonka jälkeen he alkavat käymään eloonjäämiskamppailua kylmyyttä ja alueella majaansa pitäviä susia vastaan.

    Jotta yhdessä hengissä pysyminen vaikeiden olosuhteiden keskellä ei käy liian helpoksi, on yksi syöksystä selvinneistä tietenkin pakollinen rasittava vastaan vänkääjä jota ei liiaksi tunnu yhteen hiileen puhaltaminen kiinnostavan.

    Alkuvaiheet elokuvasta ovat mielenkiintoiset ja lupailevat toimivaa draamaa, mutta valitettavasti lentokoneen syöksyn jälkeen draamallinen aspekti menettää otettaan ja tilalle astuu keskinkertainen seikkailullinen selviytymiselokuva joka nojaa liiaksi kliseisten draamaelokuvien tyyleihin.

    Kliseisten draamaelokuvien tyylillä tarkoitan tässä kontekstissa sitä, että henkilöhahmoja ei rakenneta juuri lainkaan vaan pintapuoleisesti annetaan viitekehys jossa toimitaan ja matkan varrella yritetään rakentaa hahmoja onnistumatta siinä kuitenkaan missään vaiheessa kunnolla. Selviytyneistä henkilöistä ei saa kosketuspintaa eikä kenenkään kohtalo kiinnosta juuri lainkaan, joten draamalliseksi elokuvaksi tämä jättää liiian pintapuoleisen hahmokuvauksen ollakseen koskettava tai puhutteleva.

    Toiminnalliset kohtaukset joissa sudet ja ihmiset ottavat yhteen olivat myöskin pääosin huonosti toteutettuja, sillä siellä taas mallia elokuvan tekemiseen oli haettu huonosti toimivista toimintaelokuvista. Kohtaukset ovat sekavia sillä kamera heiluu ja huojuu milloin minnekin, leikkaukset ovat järjettömän nopeita ja niitä on paljon peräkkäin jonka jälkeen kohtaus onkin jo ohi ja katsojana saa vain arvailla mitähän tässä nopeassa kohtauksessa tapahtui.

    Onneksi muutoin elokuva oli toimivaa tasoa. Se oli kepeän viihdyttävä ja ilman suurempia puutteita. Liam Neesonin näyttely oli myöskin perinteisen toimivaa katsottavaa.

    The Grey jättää lopulta kuitenkin hieman ristiriitaisen tunnelman. Samaan aikaan se on tavallinen keskinkertainen viihdyttävä toiminnallinen seikkailuelokuva, mutta siinä on kuitenkin ammennettu aineksia draaman puolelta onnistumatta kuitenkaan kunnolla joka saa sen tuntumaan kuvaukselta joka koettaa olla vähän kaikkea kaikille onnistumatta lopulta sen vuoksi missään lajityypissään kunnolla.

    Tarinan osalta en voinut myöskään välttyä mielikuvalta elokuvasta missä on lähdetty hakemaan ensimmäisen Jurassic Parkin hienosti rakennettua tunnelmaa ja sitä myötä saavuettavaa jännittävyyttä, mutta lopulta on saatu lopputulos kuitenkin väännettyä teinikauhuelokuvan muotin lävitse ja maustettu klliseisen draamaelokuvan aineksilla.

    The Grey kestää kyllä katselun kerran jos toisenkin, mutta harmillisesti potentiaalistaan huolimatta se jättää kaipaamaan enemmän kuin mitä se tarjoaa.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 236 877 annettuun ääneen”]6,8/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Gentlemen Prefer Blondes (Herrat pitävät vaaleaveriköistä)

    Lorelei Leen roolissa nähdään Marilyn Monroe

    Gentlemen Prefer Blondes (IMDB) eli suomalaisittain Herrat pitävät vaaleaveriköistä on vuonna 1953 julkaistu romanttinen ja komediallinen musikaali jonka on ohjannut Howard Hawks. Pääosarooleissa nähdään Marilyn Monroe, Jane Russell, Charles Coburn, Tommy Noonan sekä Elliott Reid.

    Tarinassa kerrotaan showtanssija Lorelei Leestä (Marilyn Monroe) joka on menossa avioliittoon rikkaan Gus Esmond Juniorin (Tommy Noonan) kanssa. Gusin isä ei avioliittoaikeista ole lainkaan innoissaan ja niinpä hän palkkaa yksityisen etsivän Ernie Malonen (Elliott Reid) seuraamaan poikansa vaimoehdokasta hänen ollessa ystävänsä Dorothyn (Jane Russell) kanssa laivalla kohden Ranskaa.

    Loreleilla on taipumus vaikuttaa hieman yksinkertaiselta blondilta, flirttailla ja vetää puoleensa paljon huomiota miehiltä aina nuoresta pojasta vanhaan vaariin saakka ja niinpä yksityisetsivällä on pian hallussaan kuvia joista voisi helposti tulla vääränlaisia mielikuvia niin Gusille, hänen isälleen kuin myös flirttailleen miehen vaimollekin.

    Dorothy Shaw (Jane Russell)

    Gentlemen Prefer Blondes on ilahduttavan humoristinen musikaali joka kepeästä olemuksestaan huolimatta onnistuu kuvaamaan kärjistäen elämän kenties ikäviäkin lainalaisuuksia joiden ääneen sanominen nykyisellä vuosikymmenellä on lähestulkoonsa jo omiaan aiheuttamaan mielipahaa ihmisten keskuudessa – jos ei muualla niin ainakin sosiaalisessa mediassa.

    Tarinassa nuori ja kaunis showtanssija Lorelei ei lainkaan kainostele saati koe moraalista ongelmaa siitä että hän on kiinnostunut varakkaista miehistä ja heidän varallisuudestaan. Naisellisen viehätysvoiman valjastaminen heikkomielisten miesten viettelyyn ei aiheuta minkäänlaisia tunnontuskia ja esimerkiksi myös naimisissa olevan vanhan miehen pään pyörälle pistettyään haluaa hän saada tuon miehen vaimolle kuuluvan timanttisen tiaran.

    Lorelei tiedostaa että vanhuus koittaa joskus aikanaan, nuoruuden kauneus ja viehätysvoima haihtuu tai vähintäänkin laimenee tulevien vuosien myötä, mutta timantit ovat silloinkin naisen paras ystävä. Jonkinmoisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta hän on huomannut elämän lainalaisuuksista sen verran että tietää miesten olevan ikään katsomatta heikkoina hänenkaltaisiinsa nuoriin ja kauniisiin naisiin jotka osaavat käyttää naisellista viehätysvoimaansa miesten pään pyörälle pistämiseen.

    Lorelei ja tuleva miehensä ovat molemmat stereotyyppisiin sukupuolirooleihinsa osuvia hahmoja joissa kaikesta kärjistyksestään huolimatta on yhteiskunnallisesta perspektiivistä katsoen paljon totuuspohjaa parisuhteiden näkökulmasta vielä tänäkin päivänä. Moni mies yhä edelleen ensisijaisesti on kiinnostuneempi nuoremmista kuin vanhemmista naisista (lue täältä englanniksi lisää deittisivustolta kerätystä datasta) ja ainakin amerikassa useat hyvin tienaavat naiset kipuilevat sen kanssa että eivät löydä miestä joka ansaitsee heitä paremmin (lue artikkeli täältä).

    Painopisteen ollessa Loreleissa ja hänen taipumuksestaan haluta varakas mies annetaan elokuvassa silti hyvin tilaa myös toisenlaisille näkökulmillle, sillä hänen ystävänsä Dorothy ei ole lainkaan kiinnostunut miehen varallisuudesta. Mies joka kertoo varallisuudestaan on hänelle lähinnä vastenmielinen vaihtoehto, joten elokuvan tähtikaksikosta ei luoda pelkästään mielikuvaa tyhjäpäisinä rahan perässä juoksevista viettelijättäristä sen enempää kuin kaikista miehistäkään ei luoda kuvaa kauniiden naisten lumoihin joutuvista typeryksistä.

    Lorelei ja Gus (Tommy Noonan)

    Omaan makuuni tämä oli erinomainen elokuva. Se onnistuu olemaan humoristinen ja viihdyttävä, sen musikaaliset osuudet koreografioineen on toimivia kautta linjan ja sen kärjistetty mutta silti monessa mielessä varsin todenmukainen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välinen dynamiikan kuvaus on jotain mitä toivoisin näkeväni elokuvissa yhä yhtä sympaattisella ja kepeämielisellä otteella toteutettuna.

    Elokuva pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 30 399 annettuun ääneen”]7,2/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Argo

    Tony Mendezin roolissa nähdään Ben Affleck

    Argo (IMDB) on vuonna 2012 julkaistu biografia/draama/trilleri. Sen on ohjannut myös pääosaroolissakin nähtävä Ben Affleck. Muissa rooleissa nähdään mm. Bryan Cranston, Alan Arkin, Victor Garber, Tate Donovan, John Goodman sekä Taylor Schilling. Elokuva on palkittu parhaan elokuvan Oscarilla.

    Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva tarina missä kerrotaan CIA:n suorittamasta operaatiosta missä pelastettiin kuusi amerikkalaista Iranin pankkivankikriisin aikaan vuonna 1979. Wikipedian mukaan kyseinen kriisi alkoi vuonna 1979 islamilaisten opiskelijoiden vallattua Yhdysvaltojen Iranin suurlähetystön Teheranissa (lue täältä).

    Oma historiantietämykseni aiheen tiimoilta on vähäistä joten en osaa arvioida kuinka todenmukainen kuvaus elokuva oli kyseisestä tapahtumasta. Kuivahkon kuuloisesta aihepiiristään huolimatta Affleck on onnistunut loihtimaan mielenkiintoisen elokuvan joka pitää katsojan mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka.

    Bob Andersin roolissa Tate Donovan

    Alussa katsojalle näytetään tapahtumapaikka, mielenosoittajien saapuminen ja mellakointi sekä kuuden henkilön pako tapahtumapaikalta. Pian tämän jälkeen siirrytään amerikkaan CIA:n puolelle missä suunnitellaan operaatiota paenneiden henkilöiden palastamiseksi heidän piilopaikastaan. Agentti Tony Mendez (Ben Affleck) lähtee Iraniin pelastusoperaatiolle mikä on naamioitu CIA:n tekaistun Sci-Fi elokuva Argon tapahtumapaikaksi.

    Elokuvallisesti Argo on tyylikkäästi toteutettu draama joka rakentuu verkkaisesti käymättä kuitenkaan missään vaiheessa junnaavaksi. Rauhallisen tarinan kasvatuksen ja hyvän tarinan rytmin myötä lopun ratkaisuvaiheet tuntuvat kiinnostavalta ja jopa jännittävältä – siitäkin huolimatta että katsojan on helppoa osata odottaa mihin suuntaan henkilöiden kohtalot menevät.

    Vakava tarina sisälsi siellä täällä myös toimivia humoristisia vivahteita jotka olivat omiaan lisäämään elokuvalle myös viihteellistä puolta. Yli kaksi tuntia kestävä elokuva kansainvälisestä konfliktista ja siihen liittyvästä pelastusoperaatiosta on helppo tehdä tarpeettoman synkkämieliseksi ollakseen enää viihdyttävä tai vaihtoehtoisesti liian kliseiseksi ollakseen uskottava, mutta Argo onnistuu tyylipuhtaasti tasapainottelemaan näiden välillä kallistumatta kuitenkaan kumpaankaan suuntaan.

    Kokonaisuutena Argo on erinomainen elokuva joka kestää useammankin katselukerran.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 560 419 annettuun ääneen”]7,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: For a good time, call…

    Lauren Powellin roolissa nähdään Lauren Miller Rogen

    For a good time, call… (IMDB) on Jamie Travisin ohjaama vuonna 2012 julkaistu myöhäisillan komedia. Pääosissa nähdään Lauren Miller Rogen, Ari Graynor, Justin Long sekä James Wolk.

    Lauren Powellin (Lauren Miller Rogen) elämäntilanne muuttuu hetkessä tasaisen varmasta mutta tylsästä arjesta kun hänen poikaystävänsä Charlie (James Wolk) ilmoittaa että hän lähtee italiaan työkeikalle. Käytännössä hän haluaa lähteä sinne yksin jotta saa miettiä hänen ja Laurenin suhdetta. Charlien mielestä heidän suhteensa on tylsä ja niinpä Lauren jää pian tyhjän päälle vailla tietoa minne asettua asumaan.

    Laurenin ystävällä Jessellä (Justin Long) on sopivasti yksi ystävä joka tarvitsee kämppäkaveria maksamaan yhdessä asunnon vuokraa ja niinpä Justin vie Laurenin katsomaan tätä asuntoa ja mahdollista kämppäkaveriehdokasta. Ovella totuus kämppäkaveriehdokkaasta valkenee niin Laurenille kuin asunnon nykyiselle asukkaalle Katielle (Ari Graynor) jotka kyllä tuntevat toisensa jo kymmenen vuoden takaa high schoolista, mutta joiden välit eivät ole millään muotoa hyvät. Kummankin elämäntilanteesta johtuvista syistä he päättävät koettaa tulla toimeen kämppäkavereina.

    Kiltin työtön roolissa kasvanut Lauren saa pian selville että kämppiksensä työskentelee puhelinseksilinjalla. Lauren huomaa että Katien olisi mahdollisuus pyörittää omaa puhelinseksilinjaa eikä hänen tarvitsisi työskennellä huonommalla palkalla muualle ja pian kämppiksillä onkin yritys pystyssä. Alunperin vain firman pyörittämiseen aikonut Lauren lähtee itsekin vähitellen vastaamaan puheluihin ja ajan saatossa kämppisten huonot välit parantuvat ja heistä tulee myös ystäviä.

    Katie Steele (Ari Graynor)

    Vaikka elokuvan tarina kertookin päällisin puolin puhelinseksilinjalla työskentelevistä naisista ja siinä sen myötä kuullaan paikoitellen kohtalaisen karkeahkoa kielenkäyttöä, on se kuitenkin pohjimmiltaan lämminhenkinen kahden ihmisen kasvutarina.

    Laurenin elämä on aina pyörinyt tutuissa, turvallisissa mutta myös ennalta-arvattavissa kuvioissa. Monella tapaa hän on oppinut elämäntapansa vanhemmiltaan ilman että on missään vaiheessa pysähtynyt miettimään onko se todella sitä mitä hän itse haluaa. Kun hän muuttaa yhteen räväkän Katien kanssa alkaa hän vähitellen löytämään itsestään uusia puolia ja löytää uudenlaista rohkeutta olla jotain muuta kuin mitä häneltä aina odotetaan.

    Katien osalta kasvu tapahtuu enemmänkin päinvastaiseen suuntaan. Siinä missä hän on päällisin puolin itsevarma, rohkea ja räväkkä tyttö uskaltautuu hän vasta Laurien kanssa näyttämään oman todellisen ja herkän puolensa.

    Pidin positiivisena kuinka myöhäisillan komedian tematiikan ja karkeiden juttujen taakse oli saatu kuitenkin rakennettua hyvällä tapaa toimiva ja viihdyttävä kasvutarina ilman että se olisi tuntunut teennäiseltä tai kliseiseltä. Mielenkiintoisin anti elokuvassa löytyykin sen taustalla rakentuvissa ystävyyden ja henkilöiden kehityksessä.

    For a good time, call… on viihdyttävä myöhäisillan elokuva jonka karkean pinnan alla sykkii kuitenkin lämminhenkinen sydän.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 15 377 annettuun ääneen”]6,0/10[/simple_tooltip])