Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa elokuvateatterissa. Viimeisin elokuva jossa muistan käyneeni ennen tätä on The Dark Knight vuodelta 2008 joten olihan tuo hyvä aika käydä jälleen kokemassa elokuvaa suuremmalta screeniltä.
Elokuva jota menin kaverini ja hänen kaverinsa kanssa oli Ready Player One (IMDB) joka oli todella ilahduttava yllätys. Pidin elokuvasta todella paljon. Se oli visuaalisesti näyttävä, kaikilta perusasioiltaan toimiva elokuva josta nörttäilystä tai nörttikulttuurista pitävät saavat paljon irti ja jonne mahtuu paljon elokuva- ja peliaiheisia viittauksia katsojansa bongattavaksi.
Ready Player One oli myös tarinansa osalta kiintoisa ja siitä jäi yleisesti fiilis että tekijätiimillä olisi ollut ymmärrystä peli- ja nörttikulttuurin syvemmästä olemuksesta siinä missä “isot pahat korporaatiokihot” eivät vain tajua sitä sillä siinä missä toiset keräävät rahaa ostaakseen asioita jotta elämästä voi tehdä mukavampaa, toiset keräävät kolikoita lisäelämien vuoksi.
Elokuvaa on helppo suositella jokaiselle jolla on edes jollain tapaa ymmärrystä ja kiinnostusta nörttikulttuuriin. Kaikille muille tätä onkin jo sitten vaikeampaa suositella sillä monet kohtaukset jättävät katsojan kylmäksi mikäli pelaamista ei ole tullut paljoa harrastettua eikä pelimäiset viittaukset aukea.
Bloodrayne II: Deliverance (IMDB) on toiminnallinen vampyyrikauhuelokuva vuodelta 2007 jonka pääosaroolissa Raynenä nähdään norjalainen Natassia Malthe. Aikaisemman BloodRayne-elokuvan tapaan ohjauksesta on vastannut Uwe Boll.
Tarinallisesti BloodRayne II: Deliverance sijoittuu villin lännen maisemiin Deliverancen kylään missä asiat selvitellään reikäraudoilla sanallisten solvauksien sijaan – tai näin paikalle saapuva reportteri on paikasta ajatellut kunnes totuus pienen paikan rauhallisesta elämästä selviää eikä kiintoisaa tekstiä villistä lännestä taida tästä kyläpahaisesta irrota.
Rauha kylässä kuitenkin järkkyy kun Billy the Kid kumppaneineen saapuu paikan päälle ja alkaa teurastamaan kylän aikuisia ja samalla ryöstämään kylän lapsia itselleen ruoaksi. Kylään on tekeillä rautatie jonka vuoksi Billy on päättänyt ottaa paikan haltuunsa sillä junaradan tulon myötä on kylä strategisesti hyvä paikka toimia kerätessä itselleen vampyyriarmeijaa.
Rayne (Natassa Malthe)
Kylään saapuu myös Rayne joka ei hyvällä katso lapsien sieppaamista vampyyrien ruoaksi ja kantaväestön lahtaamista Billy the Kidin toimesta ja niinpä hän tulee jakamaan oikeutta kyläläisten keskuuteen. Kaikki ei kuitenkaan mene mutkattomasti ja kohta Rayneä ollaankin jo vetämässä kaulakiikkuun kylän sheriffin toimesta.
Rayne ei kuitenkaan vielä joudu kohtaamaan maallisen vaelluksensa loppua ja niinpä hän hankkii apulaisia joiden kanssa he käyvät taistoon Billy the Kidin riistoa vastaan pelastaakseen kyläläiset pahan ikeestä.
Elokuvan juoni oli isommassa mittakaavassa ajateltuna ainoastaan välttävää tasoa. Juoni rullasi mukavasti eteenpäin ilman tarpeettomia junnaamisia joka oli hyvä puoli mutta valitettavasti kääntöpuolena paikoitellen elokuvan tapahtumista ei ottanut selkoa. Uusia hahmoja ilmestyi ja heidän roolinsa ja merkityksensä jätti avoimeksi kysymyksiä keitä henkilöt ovat ja miksi he tähän ilmestyivät mukaan kuvioihin.
Paheellinen pappismies
Myös välissä kuvatut lyhyet maisemapätkät jolla ilmeisesti pyrittiin luomaan mielikuvaa tapahtumapaikoista jätti hieman irtonaisen ja päälle liimatun tuntuman. Muutamasta kohtauksesta jäi ajatus että maisema oli ainoastaan jättikokoinen taulu jota on kuvattu sillä maiseman tyyli oli hyvin erilainen muuhun tapahtumapaikkaan nähden. Samoin muutaman kerran ohi vilahtavat kaksi intiaania tuntui täysin keinotekoiselta ja tarpeettomalta lisältä villin lännen maisemamielikuvaa rakentaessa.
Lisäksi itseäni häiritsi tässä elokuvassa kameran käyttö ja ennen kaikkea sen heilunta hyvin monessa kohtauksessa. Paikoitellen tuntui että kuvatessa ei ole ollut täysin selvää visiota mitä ja ketä halutaan korostaa kohtauksessa ja yleistuntumaksi jäi näistä kohtauksista ainoastaan epävarma levottomuus kameran heiluttelusta.
Yleisesti näyttelytyö oli perustasoa ja siten edes kohtalaisesti toimivaa mutta silti paikoitellen kohtaukset ja niiden näyttelytyöt olivat absurdiuden reunamia koettelevia teennäisiä tilannekuvauksia vailla minkäänlaista tunnetta ja aitoutta.
Veri maistuu myös Raynelle
Vaikkakin elokuva pyörii itseäni kiehtovassa vampyyritematiikassa jätti Bloodrayne II: Deliverance itseni tästäkin huolimatta kohtalaisen kylmäksi. Elokuvassa on hyvätkin hetkensä mutta kokonaisuudessa on paljon parantamisen varaa jotta tätä voisi suositella juuri kenellekään muulle kuin vampyyrielokuvista nauttiville.
Vampyyrielokuvana tämä on ihan katsottava kerran tai kahdestikin vaikkakaan mistään mestariteoksesta ei voi puhua edes B-luokan vampyyrifilminä mutta pelkkänä elokuvana Bloodrayne II: Deliverance on mitäänsanomaton filmi joka kärsii keskinkertaisuuden lisäksi elokuvateknisistä ongelmista.
Dracula III: Legacy (IMDB) on Patrick Lussierin ohjaama vapyyrikauhuelokuva vuodelta 2005. Pääosissa nähdään Jason Scott Lee sekä Jason London.
Elokuva on kolmas osa Wes Cravenin vampyyritrilogiasta jonka muista osista en kuitenkaan täysin varmuuteen päässyt – ainakin Dracula II: Ascension tähän trilogiaan kuuluu mutta ilmeisesti myös Dracula 2000. Olen aikaisemmin katsonut Dracula 2000:n (mutta en ole siitä tänne arvostelua tehnyt, pitänee jossain vaiheessa korjata tämä epäkohta) mutta sen yhteys tähän elokuvaan on todella vaikea yhdistää sillä mitään yhteistä tarttumapintaa näillä elokuvilla ei löydy.
IMDB:ssä on tätä samaa asiaa ihmetelty ja siellä on annettu selitys Dracula 2000:n lopun ratkaisun ja tämä Dracula-trilogian toisen osan välillä. Yhteys selviää ilmeisesti vain kommenttiraidoista DVD:llä joten aivan parhaalla mahdollisella tavalla tarinaa ei ole kuljetettu trilogian läpi että siitä osaisi yhdistää elokuvien liittyvän toisiinsa.
Isä Uffizi
Tarinassa kerrotaan kuinka Isä Uffizi (Jason Scott Lee) lähtee Luken (Jason London) kanssa Itä-Eurooppaan jossa on meneillään sisällissota. Heille selviää että Dracula on tehnyt diilin paikallisten sotilaiden kanssa että he toimittavat tuoreita ihmisiä Draculan ravinnoksi. Tarinassa matkaan tulee myös uutisreportterit jotka ovat lähteneet tekemään uutisointia paikan tapahtumista mutta ovat kuitenkin jääneet paikkaan jumiin asioiden mentyä epäsuotuisasti.
Vamyyreiden ja sotilaiden luoman uhkan lisäksi myös itse Isä Uffizilla on ikävästi vampyyrivirus jonka kanssa hän joutuu taistelemaan jotta se ei ottaisi voittoa ja tekisi hänestäkin vampyyria.
Kokonaisuutena Dracula III: Legacy on kohtalaisen mitäänsanomaton vampyyrielokuva. Myönnettäkköön että se olisi saattanut olla parempi mikäli ennen tätä osaa olisin katsonut toisen osan tästä trilogiasta jolloin tarinaan tulleet henkilöt olisivat saattaneet käydä järkeen. Yksittäin tämän osan katsottuna heräsi vain kysymyksiä että keitä nämä henkilöt ovat ja miten he liittyvät mihinkään mistä tässä elokuvassa on kyse.
Luke joutui keskelle vampyyrien verikekkereitä
Näyttelytyö oli suhteellisen tasapaksua ja paikoitellen hyvinkin teennäisen tuntuista ainakin rikollisjohtajan sekä myöskin reportterinaisen toimesta. Henkilöhahmoista Lukesta syntyy mielikuva typeryksestä joka ei ota opikseen virheistä joita hän tekee. Humoristisia vivahteita elokuvassa on kuitenkin jonkin verran mukana mutta valitettavasti nekin on kohtalaisen kliseisellä tyylillä toteutettuja.
Useammatkin elokuvan kohtaukset tuntuvat hieman irtonaisilta joiden tarkoitus herättää ajatuksen siitä että ne kohtaukset ovat tarkoitus itsessään vailla sen suurempaa merkitystä kokonaisuuden kannalta. Täytekohtauksia joilla saadaan vähän verta, vampyyreitä ja actionia mukaan. Loppuratkaisu oli sinänsä kuitenkin ihan mukiinmenevä.
Pidin elokuvassa siitä että paikoitellen oli käytetty kamerakulmia joita kovin usein ei tule elokuvissa nähtyä. Kuitenkin jotkut kohtaukset joissa auton ajoa kuvataan paikasta A paikkaan B tuntuivat tarpeettoman pitkiltä ja niissä oli käytetty tarpeettoman monia kuvakulmia ilman että sillä sai mukaan varsinaista lisäarvoa tarinankerrontaan.
Tikun nokassa olevat ihmiset eivät paljoa katsojiaan järkyttänyt
Kokonaisuutena Dracula III on elokuva jonka katsoo kerran tai parikin kertaa mikäli on vampyyrielokuvien ystävä mutta kaikille muille tämä elokuva tuskin tarjoaa juurikaan mitään sellaista mistä saisi paljoa iloa irti.
Vaikka itse pidänkin vampyyrielokuvista (myös B-luokan sellaisista) ei tämä ollut sieltä parhaasta päästä. Perinteisiä vampyyrielokuviin kuuluvia elementtejä siinä kyllä oli kohtalaisesti eli siinä oli verta, tissejä, teräviä kulmahampaita, veren imemistä, kristinuskon tematiikkaa ja vampyyrien tappamista mutta silti elokuva oli omaan makuuni kohtalaisen tylsä sen liiallisen actionmaisuuden ja kankean elokuvallisen tyylin vuoksi.
Vicky Cristina Barcelona on Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama romanttinen draamaelokuva vuodelta 2008. Elokuvan pääosarooleissa nähdään Rebecca Hall, Scarlett Johansson ja Javier Bardem.
Elokuvassa ystävättäret Vicky ja Cristina lähtevät kesälomallaan Barcelonaan. Siinä missä Vicky (Rebecca Hall) on rauhallinen ja seesteinen vakaata elämää elävä ja sitä haluava nainen on Cristina (Scarlett Johansson) luonteeltaan paljon spontaanimpi ja seikkailunhaluisempi tapaus. He lähtevät yhdessä viettämään iltaa ja tutustuvat illan mittaan taitelija Juan Antonioon (Javier Bardem). Juan houkuttelee naisia matkaansa viikonlopuksi ja Vickyn vastahankaisuudesta huolimatta Cristina saa ystävättärensä puhuttua ympäri spontaanille viikonloppureissulle Juanin matkaan.
Matka ei mene kuitenkaan Cristinan osalta täysin putkeen ja hän joutuu jäämään vuoteen omaksi sairastuttuaan ja näin Vicky lähtee kahden Juanin kanssa katselemaan paikkoja. Vicky ja Juan tulevat kuitenkin lopulta asiallisesti juttuun ja reissu ei menekään niin ankeaksi kuin mitä Vicky on alunperin kuvitellut.
Vicky (Rebecca Hall) ja miehensä Doug (Chris Messina)
Vicky on pidemmän aikaa jo tiennyt että haluaa säännöllistä ja rauhaisaa tasaisen turvallista elämää. Hän on kihloissa ja menossa naimisiin mutta ollessaan päivän kahden Juanin kanssa hän huomaa itsestään piirteitä jotka eivät kuitenkaan mene yhteen hänen halunsa tasaiseen tuttuun ja ennalta arvattavaan elämään.
Myöhemmässä vaiheessa kuitenkin Juanin ja Cristinan välit lämpenevät enemmänkin ja Cristina muuttaa Juanin luo. Hieman myöhemmin kuvioihin astuu myös hieman epävakaa Juanin entinen nainen, Maria Elena (Penélope Cruz), joka majoittuu myös heidän kanssaan asumaan. Cristina, Maria ja Juan oppivat elämään kolmistaan ja löytävät uudenlaista inspiraatiota suhteidensa kautta taiteeseensa.
Maria Elena (Penélope Cruz) ja Juan Antonio (Javier Bardem)
Vicky Cristina Barecelona oli omaan makuuni toimiva elokuva. Sen tarina oli toimivaa tasoa ja siinä oli ennalta-arvattavien juonikuljetusten lisäksi myös keskiverrosta elokuvasta hieman poikkeaviakin käänteitä. Pidin myös siitä kuinka hahmoihin oli saatu jonkinlaista persoonallisuutta ja tuntumaa ilman tarpeettoman suuria selittelyitä.
Tarinan kannalta fokus pysyi selkeästi relevanteimmissa hahmoissa vaikkakin myös muutamia sivuhahmoja esiteltiin kevyen pintapuoleisesti. Pääosin sivuhahmot toivat pientä lisää tarinaan ja hieman syvyyttä päähenkilöiden kuvaukseen mutta siltikin suurin osa sivuhahmoista tuntui täysin tarpeettomilta ja ylimääräisiltä tuodakseen kovin suurta lisäarvoa.
Esimerkiksi Vickyn mies Doug oli sellainen että hänen osuutensa elokuvassa olisi voitu jättää pelkkiin puhelinkeskusteluihinkin ilman että kovin suurta merkitystä olisi elokuvasta menetetty. Samoin Juanin isän osuus elokuvassa jättää lähinnä tunteen ylimääräisestä täytteestä jolla hieman rakennetaan Juanin hahmoa antamalla hänelle tuulahdus historiaa mutta vailla suurempaa syvyyttä.
Cristina mietteliäänä Henry Millerin teoksen äärellä
Kaikista merkityksettömiltä tuntuvista sivuhahmoista huolimatta Vicky Cristina Barcelona on hyvä elokuva jonka katsoi mielellään ja jonka voi hyvinkin katsoa toisenkin kerran. Sen narratiivi on toimivaa tasoa, hahmojen persoonat rakentuvat ja löytävät uusia puolia itsetään kuitenkaan hylkäämättä pohjimmaista olemustaan ja kokonaisuus on myös tuotannollisesti toimiva paketti. Hyvä ja viihdyttävä elokuva.
Näissä lapsissa oli muutakin outoa kuin vain samankaltainen ulkonäkö
Village of the damned (Kirottujen kaupunki) (IMDB) on John Carpenterin ohjaama kauhu/sci-fi/trilleri vuodelta 1995. Elokuvan pääosarooleissa nähdään Christopher Reeve, Kirstie Alley ja Linda Kozlowski. Elokuva pohjautuu John Wyndhamin vuoden 1957 kirjaan The Midwich Cuckoos joka suomalaisittain on käännetty muotoon Käenpojat.
Elokuvan tapahtumapaikkana toimii pieni amerikkalainen kylä joka elää kaikessa rauhassa omaa arkeaan. Eräänä päivänä kaikki kylässä olevat – niin ihmiset kuin eläimetkin – tuupertuvat maahan täsmälleen samaan aikaan. Asiaa tulee tutkimaan poliisivoimia ja tutkijoita ja havaitaan että on selkeä raja jonka jälkeen kaikki sen sisäpuolella olevat menettävät tajuntansa. Onneksi kyseessä on kuitenkin ainoastaan tajunnan menetys ja tietyllä kellonlyömällä koko nukahtanut väki alkaa heräilemään takaisin tähän todellisuuteen.
Arki ei kuitenkaan palaa enää täysin normaaleihin uomiinsa sillä pian havaitaan että koko kylän naisväestö on tullut raskaaksi samaan aikaan. Koska kyseessä on tieteellisesti merkittävä poikkeustapahtuma lupaa paikalle tullut tutkija että jokaiselle joka pitää lapsensa maksetaan siitä rahaa joka kuukausi mikäli lapsia saadaan tutkia aika-ajoin. Kaikki perheet päättävät pitää syntyvän lapsensa.
Siestan viettämisen uudet ulottuvuudet
Synnytykset menevät yhtä tapausta lukuunottamatta hyvin ja maailmaan syntyy useampi lapsi. Valitettavasti näissä lapsissa aivan kaikki ei ole normaalisti ja heidän varttuessaan kylän väki saa havaita heidän outouden. Lapset pystyvät lukemaan muiden ajatuksia ja he pystyvät myös laittamaan ihmiset tekemään asioita vasten tahtoaan.
Jostain kumman syystä näillä erikoislaatuisilla lapsilla on mielihalu satuttaa ihmisiä ja näinpä elokuvan aikana keretään näkemään erilaisia tapoja kuinka ihmispolot rankaisevat maallista tomumajaansa erinäisin keinoin, kevyestä itsensä satuttamisesta aina taivaalliseen hiippakuntaan vaihtoon asti.
Yksi lapsista kuitenkin on poikkeava. Hän alkaa puhumaan menetetystä kumppanistaan ja tietää että yksi heistä on kuollut synnytyksessä vaikka kukaan ei ole siitä hänelle kertout. Keitä nämä lapset lopulta ovat ja mistä he ovat tulleet tänne? Onko heidän mahdollisuus oppia inhimillisyyttä joka heiltä vaikuttaisi puuttuvan?
Haudanvakavat keskustelut käynnissä
Village of the damned on monella tapaa kohtalaisen kiintoisa elokuva. Se on juonellisesti mielenkiintoinen ja sen kauhuelementtien tyyli ei perustu ensisijaisesti äkillisiin shokeerauksiin vaikka muutama kova ääni nopean leikkauksen siivittämänä mukaan on ujutettukin. Pääsääntöisesti tyyli on kuitenkin verkkaisempi eikä kohtaukset tapahdu kovin nopealla tahdilla vaan hieman hitaammin maalaillen.
Esimerkiksi kun lapset laittavat väkeä tekemään itsemurhia rakennetaan kohtausta paljon pidempään kuin vain muutaman sekunnin otoksella – välillä kuvataan lapsia ja heidän hohtavia silmiään, sen jälkeen kuvataan uhria ja hänen ilmeitään ja eleitään, taas näytetään lapsia ja taas kohta siirrytään siihen kuinka uhri hakeutuu tilanteeseen josta katsoja tietää mihin tämä tulee johtamaan.
Vaikka elokuva on tyylillisesti luokiteltu mm. kauhuksi oli tämän jännittävyys tasoa X-Files eli omaan makuuni kyseessä siis ei ollut mikään pelottava elokuva mutta vastuu toki jääköön katsojalle. Kuitenkin esimerkiksi tehosteena käytetty lasten silmien hohtaminen loi kauhun tunnelmaan lähinnä (luultavasti tahatonta) kevyen humoristista aspektia överiydellään.
Räjähdyksiä ja tultakin oli mukaan saatu mahtumaan
Kokonaisuutena pidin tästä elokuvasta. Se oli tarinansa, näyttelyiden kuin myös tuotannollisten asioiden osalta toimiva kokonaisuus. Pidin siitä että se ei sortunut kovin usein shokeeraavien elementtien käyttöön vaan sen kauhun tyyli muodostui lähinnä lasten suhteellisen mitäänsanomattoman kylmän ja tunteettoman käytöksen aiheuttamasta tunnelmasta.
Tämän katsoi mielellään kerran ja tämän voi katsoa hyvin myös toistamiseen.
