Katselinpa tässä jokunen tovi sitten PepriEno Productions tekemän lyhytelokuvan Kaiho. Käsikirjoituksen ja ohjauksen on tehnyt toverini Erno, mies joka kuulumisia voi lukea myös blogista 2171-munuaisten kuolema.
PepriEno Productions löytyy YouTubesta, Facebookista sekä myös Instagramista joten käykäähän tutustumassa!
Lyhytelokuva oli näkemisen arvoinen ja kannattaa varata parikymmentä minuuttia aikaa sen katsomiseen jossain välissä 🙂
Romanttisten komedioiden linjalla tuli jatkettua kesäloman kuluttamista. Tällä kertaa vuoronsa sai Adam Sandlerin ja Drew Barrymoren Blended (IMDB). Elokuva on tyypiltään romanttinen komedia ja sen on ohjannut Frank Coraci. Coraci on ollut ohjaamassa aikaisemminkin Adam Sandlerin elokuvia, mm. elokuvan Click!, The Wedding Singer sekä The Waterboy. Blended on vuodelta 2014.
Elokuvassa Jim (Adam Sandler) ja Lauren (Drew Barrymore) tapaavat toisensa sokkotreffeillä, jotka menevät täysin pieleen kummankin mielestä. Aikomuksena on olla tapaamatta uudemman kerran, mutta kohtalo päättää puuttua peliin. Laurenin ystävä tapailee Jimin esimiestä ja heidän on tarkoitus lähteä lemmenlomalle Afrikkaan.
Kuitenkin matkaan tulee mutkia, jonka seurauksena Jim ja Lauren päättävät hankkia nuo käyttämättä jääneet liput itsellensä toistensa tietämättä. Afrikassa ollessa he tapaavat toisensa ja toistensa lapset. Alussa henkilökemiat eivät natsaa, mutta loman aikana tunteet alkavat lämpenemään ja pari löytää toisensa.
Vaikka päätarina keskittyykin Jimin ja Laurenin ihmissuhteeseen, myös yksinhuoltajan haasteita käsitellään kevyesti siinä sivussa. Jimillä on tyttärensä ja Laurenilla poikansa. Pojilta puuttuu isähahmo joka opettaisi asioita miesten maailmasta, eikä Jimkään pysty toimimaan tyttärilleen kunnolla oppaana naisten maailmaan. Teini-ikäinen tytär haluaa olla enemmän nainen kuin poikatyttö joka hän on, jonka seurauksena Lauren päättää avittaa tyttöä oikeaan suuntaan. Uusioperheen jäsenet alkavat vähitellen pitämään toisistaan jonka seurauksena parin rakkaustarinan on helpompaa tapahtua.
Juoni on tässäkin elokuvassa ennalta arvattavissa, mutta kuten muulloinkin tämän tyylin elokuvissa, itseäni se ei häirinnyt lainkaan. Elokuva on hyvä, hauska ja lämminhenkinen rakkaustarina jossa on uusioperhekuvion myötä edes hieman poikkeusta lajityypin elokuvista.
Pidin elokuvasta. Arvosanaksi annoin IMDB:ssä 7/10 joka on samassa linjassa IMDB:n tarjoaman 6,5/10 arvosanan kanssa.
(Kuvia lisätty ja palstoitusta hieman muokattu 31.03.2018)
Romanttisten komedioiden vauhtiin kun tuli päästyä New Year’s Even myötä, jatkoin kesäloman kuluttamista saman kategorian elokuvalla The Ugly Truth (IMDB). Elokuva on vuodelta 2009 ja sen on ohjannut australialainen Robert Luketic. Pääosissa nähdään Katherine Heigl ja Gerard Butler.
Tarinassa kerrotaan televisiokanavalla työskentelevästä tuottajasta Abbystä (Katherine Heigl), joka kauneudesta ja urallaan menestymisestä huolimatta ei tunnu onnistuvan ihmissuhteissaan. Työtyoverikseen hän saa toiselta televisiokanavalta tutun, epäsovinnaisia julmia totuuksia laukovan Miken (Gerard Butler). Koska kummallakin on tapa katsoa ihmissuhdekuvioita ja ihmisiä eri tavoin ei konflikteilta tietenkään vältytä. Hankalan yhteisen alkuvaiheen yli päästyä Mike alkaa kuitenkin opastamaan Abbyä kuinka hänen onnistuu napata himoitsemansa naapurin komea lääkärimies, mutta valitettavasti opastusmatkan aikana tunteet alkavat vetää Abbyä ja Mikeä kuitenkin lähemmäksi toisiaan.
Olin nähnyt tämän elokuvan joskus vuosia aikaisemmin, joten loppuratkaisu ei tullut itselleni yllätyksenä. Kuitenkin tarina on muutenkin lajityypille sopivaan tapaan ennalta arvattava, joten vaikka tätä ei olisi aikaisemmin ollut nähnyt, olisi loppuratkaisu ollut silti helppoa arvata.
Itse pidin tästä elokuvasta. Se on mukavan kevyt ja viihdyttävä elokuva jossa heitetään paikoitellen puolikarkeaa läppää. Se ei lyö pöytään mitään uutta, vaan tarjoaa ainoastaan tuttua ja turvallista viihdyttävää romanttista komediaa. Arvosanaksi antaisin 7/10, IMDB:ssä näkemys on ollut 6,5/10 joten aika samalla linjalla suurempikin yleisö tuntuu olevan.
Vaihteluksi vampyyrielokuville katsoin pitkästä aikaa romanttisen komedian, New Year’s Eve (IMDB). Elokuva on vuodelta 2011 ja sen on ohjannut Garry Marshall joka tunnetaan mm. myös Pretty Womanin ohjaajana ja Onnen päivät -televisiosarjan luojana.
Elokuva kertoo erilaisia ihmissuhdetarinoita, jotka kertovat rakkaudesta ja välittämisestä sen eri muodoissa aina teini-ihastumisesta aikuisempiin ihmissuhteisiin. Tapahtumapaikkana on New York ja nimensä mukaisesti tapahtuma-aikana on uuden vuoden aatto.
Elokuva ei tarjoa oikeastaan mitään uutta millään saralla – tai ainakaan siten, että itse olisin siitä mitään sellaista havainnut. Tarinassa mentiin pitkälti tutuilla ja turvallisilla ”Ventovieraat kohtaavat ja rakastuvat”, ”Yksinäisenä kuoleva katuu elämässään tekemiä virheitä”, ”Teini-iän ensisuudelma”, ”Uskallanko vielä kohdata uuden ihmisen elämääni” ja ”Olen valmis jättämään kaikkeni vuoksesi” -tyylisillä ratkaisuilla.
Käytännössä siis tarjottimella on tutut kliseet jotka helposti ihastuttaa tai vihastuttaa katsojaa. Itseäni sen kaltaiset elementit romanttisissa komedioissa ihastuttaa, sillä kun haluan katsoa romanttisen komedian, haluan pääsääntöisesti sen olevan tuttua ja turvallista hömppää jossa on kaikesta kliseisyydestään ja elokuvallisesti mitään uutta tarjoamattomasta annistaan huolimatta tarjolla ainakin liikuttavuutta ja uskoa parempaan huomiseen.
Merkillepantavaa elokuvassa on nimekäs näyttelijäkaarti – mm. Bon Jovi, Sarah Jessica Parker, Jessica Biel, Aston Kutcher, Michelle Pfeiffer, Rober De Niro, Katherine Heigl sekä Halle Berry.
Tätä kirjoittaessa elokuva on saanut IMDB:ssä arvosanaksi 5,7 joka on hyvin pitkälti samassa linjassa oman näkemykseni kanssa. Oma arvosteluni elokuvasta on 6/10 asteikolla 0-10, eli pidin elokuvasta ja se oli sen verran hyvä että voin sen katsoa mielellään uudemmankin kerran. Se on tuttua ja turvallista viihdyttävää hömppää, sellaista jollaista on mukava katsoa kun haluaa rentoutua sellaisen elokuvan parissa joka ei vaadi liian suurta syväanalyysiä elokuvan merkityksestä.
Vampyyrielokuvien makuun päästyä on hyvä jatkaa heti seuraavalla saman lajityypin edustajalla. The Thompsons (IMDB) on vuonna 2012 valmistunut K18-ikämerkinnällä varustettu vampyyrifilmi. Lajityypiksi on IMDB:ssä annettu draama/kauhu/trilleri ja DVD:n takakansi tarjoaa kategoriaksi jännitys. Mene tiedä mikä näistä sitten parhaiten sopii, mutta ainakin raakuuden ja muiden vahvojen kohtausten puolesta monelle elokuva varmaan menee kategoriaan kauhu.
Siinä missä The Moth Diaries edusti erilaista vampyyrielokuvaa jossa ei verta lennä, oli The Thompsons valinnut kuljettavakseen täysin erilaisen tien. Veren määrässä ei oltu ainakaan turhia säästelty. Käytännössä verta lentää omaan makuuni tarpeettoman paljon – sopivasti splatter-tyyliseen leffaan, mutta vampyyrileffaan suhteettomasti. Elokuva on myös raaka ja brutaali muutoinkin, joten tätä en voi herkemmille katsojille suositella.
Tarina kertoo perheestä, jonka jäsenillä on tarve saada verta pysyäkseen elossa. Valitettavasti kaikki ei mene heillä aina suunnitelmien mukaan ja perheen jäsenet päätyvät pistämään huoltoasemalla väkeä kylmäksi. Tämän jälkeen he ovatkin poliisien etsittyjen listalla jonka seurauksena he joutuvat vaihtamaan maisemaa. Perhe koettaa kovasti löytää muualta kaltaisiaan, mutta kun he vihdoin löytävät, ei kaikki mene siitäkään huolimatta aivan parhaalla mahdollisella tavalla.
Vampyyrielokuvan näkökulmasta on tämäkin perinteisestä vampyyrielokuvasta poikkeavaa tyyliä. Esimerkkinä nämä vampyyrit ovat syntyneet eivätkä tulleet vampyyreiksi purennan seurauksena. Samoin he pystyvät kulkemaan päivänvalossa ilman ongelmia, eikä myöskään muut perinteiset vampyyritarinan elementit päde. Myös elokuvan brutaalius ja yliluonnollisuuden puute asettavat sen selkeästi erilaisten vampyyrifilmien kategoriaan.
Olen vampyyrielokuvien suhteen hyvin klassisen tyylin ystävä, joten liian suuret poikkeamat hyväksi havaituksi mystiikan maailmasta on monesti epäonnistuneita yrityksiä muuttaa toimivaa tyyliä toiseksi. IMDB:ssä annoin tälle 6/10 keskiarvon ollessa tätä kirjoittaessa 4,7/10. Elokuva oli siis kategoriaa ”Ihan OK”. Katsoihan sen, ehkä voi katsoa toisenkin kerran, mutta ei elokuva säväyttänyt oikeastaan muuta kuin lajityypille tarpeettomalla yliampuvalla raakuudella.