Category: Kirjallisuus

Tänään sain päätökseen Eino Leinon runokokoelmateoksen nimeltään “Elämän koreus”. Kirja on kohtalaisen monisivuinen, 480 sivua + sisällysluettelot joten tulipa tätä useampana iltana ja päivänä lueskeltua. Tähän kirjaan on koottu takakannen mukaan “Runoja Eino Leinon suurista kokoelmista. Paras ja kestävin osa hänen tuotannostaan”. Olisipa hauskaa nähdä joskus runokokoelma johon koottaisi jonkin kirjailjan huonoimmat ja unohdettavimmat runot…

Pidemmittä puheitta, oma analyysini tästä teoksesta oli se, että runot olivat pääosin hyviä, osa jopa erinomaisia kun taas toiset eivät ainakaan ensimmäisellä lukukerralla suoneet itselleni suurta kirjallista nautintoa. Kuitenkin kirjan lukeminen aiheutti olotilan, että Leinon runouteen täytyy tutustua tarkemminkin ja se on mielestäni hyvä merkki, sillä silloin runokirja on ainakin mielestäni hyvin onnistunut. Hyvää kansallisromantiikkaa viljelevää tekstiä. Lukemisen arvoinen, olettaen toki että yleisesti ottaen ei tämäntyylinen ilmaisu aiheuta ärsytyksen aihetta.

Laitetaan loppuun yksi tässä kirjassa omiksi suosikeikseni nousseista runoista, “Sukkamieli”:

Kaks istui palolla paimenta,

yks verevä, toinen vaalea.

Se verevä se soitteli torveaan,

se vaalea vaieten istui vaan.

Niin saapui kolmas ja kaukaa huus:

“Hei, veikot, hei, mull’ on sanoma uus!

Tuoll’ äsken mä Sukkamielen näin,

kun astelin aamunkoittohon päin.

Hän oli niin viehkeä varreltaan

yli kunnahan korsien kulkeissaan.

Sinikellot soi hänen silmistään,

katinkullat kuulteli päällä pään.

Ja kun hän kulki, niin, aatelkaas,

hän viittas mulle ja viittas taas!”

Näin kolmas se haasteli riemuiten.

Ja kaiholla kuuli verevä sen:

“Ken miekkonen näkis hänet kerrankaan!”

Se vaalea vaieten istui vaan.

Se vaalea istui itkien.

Hän oli jo nähnyt immen sen.

Tänään luin Helena Anhavan runokirjan “Lakastumisen aika”. 88 sivua + sisällysluettelot oli tällä teoksella annettavanaan. 

Kokonaisuutena ajatellen runot olivat hyviä, vaikkakin tämän kirjan runojen tunnelma toki olikin hyvin tummasävytteinen. Kuitenkin ilmaisu oli sellaista, että itse pidin. Toisin sanoen, lukemisen arvoinen runokirja. 

Laitetaan loppuun vielä runo sivulta 87.

Kun ilta vaimenee yöksi,
                  äänet pehmenevät.
Ei ymmärrys ole sanoja,
                  vain hapuilua
kohti sen hyväksymistä
                  mitä ei voi muuttaa.

Tänä päivänä luin Maaria Leinosen runokirjan joka kantaa nimeä “Teen matkaa lähelle, kauas”. Kirjassa sivuja on 96. Ainakin omaan makuuni nämä runot olivat hyviä ja lukemisen arvoisia, joten voinpa kirjaa suositella muillekin.

Laitetaan tähän yksi runo, sivulta 25.

Odotan kuuta nousevaksi
vuorien yli
taivasta tähdittyväksi
yön pimeyden yli
         elämän pimeän
         sydämen pimeän
pitkien varjojen yli
yöstä kasvaneiden.
Odotan kuuta
      tähtiä.

Tuli luettua toinenkin runokirja tänään. Toisena oli Eija Jaakola-Partasen “Tule ja kosketa minua” jossa oli 107 sivua. Lyhyesti sanoen, tästä runokirjasta pidin todella paljon. Paljon oli kirjassa todella lyhyitä, enemmän aforismeja kuin runoja mutta todella hyviä ajatuksia sisältäviä. Tätä teosta kyllä voin suositella muillekin, pidin kovin.

Yksikään runoista/aforismeista ei noussut ylitse muiden, koska taso yleisesti oli todella hyvä, mutta pistetään yksi hyvä ja lyhyt teksti:

“Surujeni soittorasiassa
ovat laulut kauneimmat.

Ne eivät kulu koskaan.”

Äsken sain päätökseen Jane Austenin kirjoittaman romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo. Kirja on kirjoitettu vuonna 1813 ja tässä painoksessa sivumääränä oli 410 sivua. Kirja on jonkinsorttinen klassikko, ja tämän luettuani täytyy todeta että enemmän ihmetyttäisi mikäli sitä ei sellaisena pidettäisi. Kirja oli erittäin hieno teos joka on ainakin oman arvioni mukaan puhtaasti kirjallisilla ansioillaan saavuttanut klassikon aseman. Tästä siis voi helposti päätellä, että pidin teoksesta. Teksti oli mukavaa luettavaa ja tarina oli hyvä ja siinä oli sopivasti koukkuja pitämässä mielenkiintoa yllä. Pidin myös kovin siitä, että henkilöhahmoja kuvattiin mielenkiintoisesti ja hahmot eivät jääneet latteiksi. Tätä teosta voin hyvillä mielin suositella muillekkin.

Tässä teoksessa oli mielenkiintoista huomata kuinka erilaiset arvomaailmat tarinassa on kuin mitä ne nykyaikana ovat. Lapset haluttiin naittaa rikkaisiin naimisiin jo nuorena, pidettiin tärkeänä hyviä käytöstapoja, avioliittoissa oli suotavaa ottaa myös järkisyyt huomioon pelkkien tunteiden ja rakkauden sijaan eikä toki sovi unohtaa sitä, miten täydellisen erilailla suhtauduttiin kevytmielisyyteen kuin nykyisessä yhteiskunnassa jossa elämme.

Sitten vähän itse kirjan juonesta. Tämä osa sisältää spoilauksia, joten jos et tahdo tietää niin älä sitten lue tätä osuutta. Kirjassa kuvataan pääosin Elizabeth Bennetin sekä herra Darcyn rakkaustarinaa. Toki kirjassa hyvin paljon kerrotaan myös Elizabethin sisarusten ja perheen elämästä, herra Darcyn ystävän herra Bingleyn elämästä sekä myös herra Bingleyn ja Jane Bennetin rakkaustarinasta. Alunperin herra Darcy ei osoita Elizabethiin kohtaan kiinnostusta ja hän on myös koppava, ylpeä ja ylimielinen mies. Elizabeth ei myöskään osoita juuri positiivisia tuntemuksia herra Darcya kohtaan. Kuitenkin ajan kuluessa herra Darcy rakastuu Elizabethiin, mutta Elizabeth vastoin herra Darcyn olettamuksia antaa hänelle pakit kosittaessa. Elizabeth puhuu suunsa puhtaaksi miksi hän ei voisi kuvitellakkaan herra Darcyä miehekseen, ja myöhemmin selviää että Elizabeth on ollut täysin väärässä herra Darcyn suhteen. Ne syyt joista hän syytti herra Darcyä paljastuvat myöhemmin täysin vääriksi ja hänen omat ennakkoluulonsa ovat vain lisänneet hänen inhoaan. Herra Darcy ottaa osan Elizabethin sanoista itseensä, ne mitkä pitivät paikkaansa, ja saapa se häntä muuttamaan omia asenteitaan. Elizabethille myös selviää että herra Darcy on ollut erittäin suuressa asemassa järjesteltäessä asioita kun Elizabethin kevytmielinen sisar Lydia on päässyt avioliittoon miehen kanssa, joka ei todellisuudessa aikonut häntä vaimokseen ottaa. Vähitellen Elizabethin tuntema inho muuttuu rakkaudeksi tätä herraa kohtaan eikä herra Darcyn tunteet Elizabethia kohtaan ole laimenneet ja näinpä he sopivat lopulta avioliitosta.