Category: Kirjallisuus

Äsken sain päätökseen Paulo Coelhon kirjoittaman romaanin Zahir lukemisen. Pituutta tarinalla on 378 sivua + lopputekstit.

Varsinainen kirjan tarina kertoo sitä mitä kirjan kannessakin lukee – ”Romaani pakkomielteestä”. Kirja on tarina kirjailijasta jonka vaimo katoaa jälkiä jättämättä. Tämän vaimosta, Estherista, tulee kirjailijalle hänen Zahirinsa. Kirjan takakannen teksti tarkentaa Zahirin määritelmän näin: ”Zahir on arabiaa ja tarkoittaa jotakin nähtyä ja läsnä olevaa, jota ei voi sivuuttaa. Se on jotakin, joka alkaa ohikiitävänä ajatuksena, mutta joka lopulta valtaa ajatuksemme täysin.”.

Kokonaisuutena tarina kertoo kuinka mies lähtee etsimään vaimoaan mutta samalla matkalla löytää jotain vielä tärkeämpää – omaa itseään. Toisin sanoen matka on niin fyysinen hänen matkustaessaan kuin myös henkinen matka hänen oman itsensä tuntemiseen. Kokonaisuutena tämä oli ihan hyvä ja luettava romaani.

Ei oma suosikkini Coelhon teoksista (Veronika päättää kuolla on oma suosikki mitä olen lukenut häneltä), mutta kuitenkin ihan luettava.

Tänään tuli luettua Paulo Coelhon teos Elämä. Teos sisältää mietelauseita eri Paulo Coelhon teoksista, vähän kuten aikaisemmin lukemani Rakkaus-teos myös sisälsi.

Teoksessa oli 128 sivua joten kirja oli suhteellisen nopeasti luettavissa – etenkin kun teos siis sisältää mietelauseita ja ajatelmia.

Kokonaisuutena tämäkin kirja on lukemisen arvoinen jos tykkää lueskella mietelauseita. Laitetaan vielä tähän loppuun yksi mietelause: ”Olen tuntenut itseni haavoitetuksi menetettyäni rakastamani miehet. Nyt olen varma, että kukaan ei menetä ketään, koska kukaan ei omista ketään. Todellinen vapaus on sitä, että saa itselleen maailman tärkeimmän asian omistamatta sitä.” (s. 33)

Alunperin ylläoleva teksti on kirjasta Yksitoista minuuttia.

Tulipas tänään luettua Paulo Coelhon kirjoittama teos nimeltään Rakkaus. Kyseinen teos on mietelausekokoelma johon on poimittu Coelhon mietelauseita rakkaudesta eri kirjoituksissaan. Suuri osa mietelauseista oli otettu Coelhon romaaneista, mutta myös muista teksteistä oli päätynyt mietelauseita mukana.

Sivuja tässä teoksessa oli 128 ja koska kyseessä on mietelauseteos, on teos nopeasti luettavissa (itse luin sen yhdeltä istumalta).

Kokonaisuutena tämä on hyvä teos ja sisältää useita fiksuja ajatuksia rakkaudesta. Laitetaan tähän loppuun yksi kirjan poiminta:

”Todellinen rakkaus antoi kummankin lähteä kulkemaan omaa tietään – koska kumpikin tiesi, että todellinen rakkaus ei erota koskaan niitä jotka kuuluvat toisilleen.” (s. 85)

Ylläoleva on alunperin teoksesta Brida.

“Kun ihminen haluaa jotain, koko Maailmankaikkeus on hänen puolellaan. Valon Soturi tietää sen.

       Siitä syystä hän varoo tarkkaan ajatuksiaan. Lukuisten hyvien aikomusten taakse kätkeyty tunteita, joita kukaan ei uskalla tunnustaa itselleen: kostonhimoa, itsetuhoa, syyllisyyttä, voittamisen pelkoa, vahingoniloa toisten vastoinkäymisistä.

       Maailmankaikkeus ei tuomitse: se auttaa meitä saamaan haluamamme. Sen vuoksi Soturi rohkenee katsoa sielunsa syvyyksiin varmistuakseen, ettei pyydä itselleen mitään väärää. 

       Ja hän varoo aina tarkkaan mitä ajattelee.” (s. 118)

Tänään sain luettua loppuun Paulo Coelhon teoksen “Valon Soturin käsikirja” joka sisältää 150 sivua. Kirjassa on lyhyitä, hieman vajaan sivun pituisia ajatuksia joista voi mahdollisesti oppiakin jotain. Toki lukijastahan se on kiinni.

Oma arvioni on tästä teoksesta, että se on hyvä. Monet ajatuksista olivat sellaisia, että kyllä niissä voi vaikka totuutta olla ja jos ei olekaan, ainakin ne herättivät ajatuksia. Se että tämän kirjan tekstit herättävät ajatuksia on mielestäni hyvä, sillä on aina hyvä miettiä tekoja, syitä ja seurauksia ja jos ihmiset miettisivät enemmän tekojaan niin kenties maailmakin olisi parempi paikka yleisesti ottaen. Tietenkin jokin tolkku pidettävä siinäkin sillä jos loputtomiin vain miettii ja miettii niin kohta onkin jo elon ehtoopuolella eikä ole saanut muuta aikaiseksi kuin miettinyt, mutta se nyt taas ei liity tähän kirjaan.

Lyhyesti analysoiden, kannattaa lukea tämä teos ja pohtia itse omassa elämässään että onko näissä sivun mittaisissa ajatuksissa järkeä vaiko ei.

Tänään luin runokirjan joka kantaa nimeään “Kaipauksen tuolla puolen”. Kirjan on toimittanut Terttu Tupala ja kyseessä on kokoelmarunokirja eri kirjoittajilta. Sivuja kirjassa on 176 joista vajaa kymmenen on lopun sisällysluetteloa. 

Lyhyesti arvioiden, en pitänyt tästä teoksesta. Suurin osa runoista ei koskettanut millään muotoa eikä saanut itselleni minkäänlaisia mielikuvia aikaiseksi. Sääli. Toki seassa oli myös hyviäkin runoja, mutta pääosin runot olivat sellaisia että ne eivät ole sellaista runoutta josta pitäisin. En siis suosittele tätä teosta muille.

Pistetään lyhyt runo loppuun Rakel Liehlulta, kirjasta sivulta 128.

Lohduta minua,
nosta minut Isän käteesi
         kuin lumesta pudonnut lintu.
Sivele minut lämpimäksi,
paina minut sydämellesi,
hengitä minuun . . .