Aleksin Blogi

Category: Mielipidekirjoitus

  • Matkalla ihmisyyden syvempään merkitykseen ja vanhan elokuvan viehätys

    Kuvankaappaus Akira Kurosawan ohjaamasta elokuvasta Throne of Blood

    Johdanto

    Olen lähikuukausina katsonut jossain määrin elokuvia jotka ovat kohtalaisen vanhoja, sillä useat niistä on julkaistu 1940- tai 1950-luvulla. Olen lisäksi katsonut modernimpiakin elokuvia, mutta niissäkin painopiste on ollut 1990-luvulla. Sekaan on mahtunut yksittäisiä 2000-luvun jälkeen valmistuneitakin tuotoksia joista useammat ovat olleet aasialaisia filmatisointeja, mutta yksittäisiä modernimman aikakauden amerikkalaisiakin on joukkoon mahtunut muutamia.

    Aikaisempina lähivuosina elokuvat joita olen katsonut ovat vahvasti painottuneet länsimaalaiseen moderniin aikakauteen eli 2000-luvulle ja siitä nykyhetkeen. Monet näistä ovat olleet Hollywoodin tuotantoa, joten viimeisestä tuhannesta näkemästäni filmistä valtaosa on ollut modernia amerikkalaista kevyttä viihde-elokuvaa.

    Pidän kirjaa siitä mitä olen lähivuosina katsonut. Tällä hetkellä katsotuksi olen merkinnyt yhteensä 1337 eri elokuvaa joista 177 on tullut tämän vuoden puolella. Kaikkiaan merkittyjä katseluita on 1446 kappaletta joista 181 on kertynyt tänä vuonna, eli monia filmatisointeja olen nähnyt useampaankin kertaan.

    Näiden tilastojen olennainen anti tämän tekstin kannalta ei kuitenkaan tule kokonaismäärässä nähtyjä teoksia, vaan painopisteessä niin aikakauden kuin valmistusmaankin osalta. Kiinnostavin aspekti on siis se, kuinka vahvasti katseluni ovat painottuneet länsimaalaisiin teoksiin ja niissäkin ensisijaisesti modernimman aikakauden tuotantoon.

    Tuotantomaat kappalemäärittäin on ollut Yhdysvallat 1104 kpl, Yhdistyneet kuningaskunnat 197 kpl, Ranska 111 kpl, Saksa 92 kpl, Kanada 81 kpl, Japani 46 kpl, Kiina 39 kpl, Australia 28 kpl, Hong Kong 28 kpl sekä Suomi 24 kpl.

    Eniten olen nähnyt vuoden 2006 julkaisuita, yhteensä 64 kappaletta. Tämän jälkeen seuraavaksi suosituimpia vuosia ovat olleet 2010 ja 2017 (52 kpl/vuosi) sekä 2018 ja 2005 (51 kpl/vuosi) joten näistä saa helposti perspektiiviä siitä minkälaisten filmatisointien katselu on ollut itselleni tyypillisintä joka on ollut siis moderni länsimaalainen tuotanto.

    Elämä on matka jonka tehtävä on muuttaa ja kasvattaa meitä ihmisyyden syvempään olemukseen

    Usein asioissa aihealueesta riippumatta joita tekee tai kokee tapahtuu jonkinlaista muutosta tavassa tehdä tai kokea. Tämä on tietenkin luonnollista ja toivottavaakin, sillä muutenhan mikään ei koskaan kehittyisi vaan kaikki olisi aina sitä samaa mitä se on aina ennenkin ollut ja ihminen lakkaisi kehittymästä ihmisenä.

    Kun ihminen lakkaa kehittymästä, ihminen lakkaa elämästä vaikka sydän lyö, hengitys kulkee ja raajat toimivat sillä ihmisyys on paljon muutakin kuin vain ainoastaan olemista. Päämäärätön ja merkityksetön oleminen vailla kehittymistä millään elämän osa-alueella johtaa ennemmin tai myöhemmin luultavasti ainoastaan eksistentiaaliseen kriisiin, passivoitumiseen, masennukseen tai nihilismiin – piirteisiin jotka nykyisessä arvotyhjiön vaivaamassa länsimaalaisessa kulttuurissa ovat valitettavan yleisiä.

    Muutos ja kehitys on toivottava asia ihmisen elämässä, vähintäänkin niissä asioissa jotka ovat itselleen tärkeitä. Jos mietimme tätä asiaa vaikkapa ruoan laittamisen osalta niin alussa kun opettelemme laittamaan ruokia saattaa ainoa merkitys löytyä siitä että saa valmistettua jotakin millä saa nälän siirrettyä pois. Makaronin tai perunoiden keittäminen vedessä on hyvä alku polulla monipuolisempien ruumista ja mieltä innoittavien aterioiden ja aistikokemuksien maailmaan.

    Jokainen ihmisenä kehittymisen suunta elämässä alkaa aina aloittelijan askeleilla. On turhaa odottaa heti alussa laittavansa monipuolista ateriaa joka ruokkii aistejamme monin eri tavoin. Alussa riittää että saa edes jonkinlaista ruokaa itselleen tehtyä vaikka se olisi kuinka yksinkertaista tai huonoa muiden silmissä, sillä itseään ja osaamistaan ei pidä verrata muihin ja muiden kykyihin vaan ainoastaan itseensä ja omiin aikaisempiin kykyihin. Jokainen meistä aloittaa aina elämänsä eri lähtökohdista ja on elämässään päätynyt syystä tai toisesta siihen missä tällä hetkellä on. Lisäksi olemme varustettuja eri mieltymyksillä sekä eri mahdollisuuksilla jonka vuoksi ainoa realistinen kehittymisen mittari on ihminen itse.

    Tietenkin omaa osaamistaan on jossain vaiheessa hyvä kyllä katsoa suhteessa muiden osaamiseen, mutta ei siksi että voisi kokea paremmuutta tai huonommuutta kyvyistään, vaan siksi, että muilta ihmisiltä voi oppia jotakin uutta kuinka itsekin voi kehittyä.

    Kehittyminen esimerkiksi ruoan laittamisen osalta on sitä, että myöhemmin voi alkaa miettimään ateriansa ravintoaineita ja ehkä tarpeeksi ruokaa tehtyään voi alkaa miettimään myös maustamista paremmin, tai vaikkapa sitä miltä annos näyttää, millainen sen suutuntuma on tai monia muita seikkoja.

    Ruoan laittamisen osalta perustaitojen on oltava ensin kunnossa ennen kuin alkaa viemään aterioitaan seuraaville tasoille, muutoin lopputuloksena saattaa olla visuaalisesti kaunis pasta-ateria joka on koostumukseltaan lötkö ja suutuntumaltaan vastenmielinen kokemus. Kaunis kuori ei korvaa syvimmän olemuksen puutetta vaikka se alussa siltä saattaisikin vaikuttaa.

    Kuvankaappaus Masaki Kobayashin ohjaamasta elokuvasta Harakiri.

    Kirjallisen ilmaisun osalta sitä vastoin tarkoitan tällä sitä, että kun olemme lapsia voi mielestämme paras kirjallinen teos olla vaikkapa Nalle Puh, tai nuorena esimerkiksi Bertin päiväkirja, mutta jos vielä 40-vuotiaana ainoa kirjallisuus mitä henkilö lukee tai jota yhä pitää parhaana mahdollisena kirjallisena antina tuntuisi tämä hyvin oudolta. Tästä lähinnä syntyisi mielikuva siitä, että kyseinen henkilö ei ole paljoa perehtynyt erilaiseen kirjallisuuteen jonka vuoksi katsantokanta on suppea ja mieltymykset sen mukaiset.

    Aina on mahdollisuus myös siihen että ihminen on kyllä lukenut paljon erilaisia teoksia, mutta tästäkin huolimatta pitää Bertin päiväkirjan kaltaista nuorten kirjallisuutta syystä tai toisesta parhaana mahdollisena kirjallisena antina. Kuitenkin kuulematta perusteluita tämänkaltaiselle näkökannalle on useammin oletusarvo se, että henkilö ei ole paljon perehtynyt kirjallisuuteen.

    En kuitenkaan tarkoita että meidän pitäisi kehittyä aina ja kaikessa, sillä eri ihmisillä on erilaiset arvot ja mieltymykset. Siinä missä kirjallisuus on toiselle meistä merkittävä tapa sivistää itseään ja kasvaa ihmisenä kun löytää kirjallisuutta joka innoittaa itsereflektioon, voi kirjallisuus toiselle olla ainoastaan vastapaino kiireiselle arjelle ja tapa saada ajatukset hetkellisesti pois esimerkiksi ympäröivästä elämäntilanteesta.

    Jos kirjallisuus on toiselle ihmiselle intohimo ja jos sen syvempi merkitys on siinä että se on yksi tapa tutkia itseään ja peilata omia ajatuksiaan suhteessa ympäröivään maailmaan, mutta toiselle se on ensisijaisesti mukavan rentouttava tapa kuluttaa aikaa, on täysin ymmärrettävää miksi toinen lukija saa enemmän irti luettuaan jonkin kirjallisuuden arvostetun klassikkoteoksen siinä missä toinen nauttii merkittävästi enemmän teoksista jotka luultavasti hukkuvat historian havinaan oman aikansa kepeänä viihteenä.

    Elokuvien osalta itselleni on käynyt tämä sama asia. Kun tarpeeksi paljon niitä olen katsonut, on haluni ymmärtää tätä audiovisuaalista viihteellistä taidemuotoa syvemmin kasvanut.

    Kysymyksistä tärkein

    Kun olemme lapsia, kysymme jatkuvasti ainakin jossakin iässä kysymyksen “miksi” lähes asiasta kuin asiasta. Kun ihmisellä tulee ikää lisää on hyvä että tuota kysymystä ei aivan jokaisesta asiasta enää tarvitse kysyä, sillä on luultavaa että kysymykseen on jo saanut vastauksen joka toivon mukaan on myös oikein. Harmillista kyllä, saatamme iän lisääntymisen myötä unohtaa koko kysymyksen olemassa olemisen ja alkaa elämään sen mukaisesti miten olemme tottuneet asioiden olevan.

    Siinä vaiheessa kun lakkaamme kysymästä “miksi” – edes sisäisesti mielessämme -, lakkaamme saamasta vastauksia jotka voisivat auttaa meitä kasvamaan ihmisenä. Hyväksymme asiat ja olosuhteet sellaisena kuin ne näyttävät olevan ja sellaisena kuin mielessämme kuvittelemme niiden olevan sen sijaan että miettisimme onko asia todella niin.

    Kuvankaappaus Kaneto Shindôn ohjaamasta vuoden 1964 elokuvasta Onibaba.

    Omien havaintojeni mukaan monetkin asiat, arvot ja ajatusmallit joita olen oppinut eivät ole totuuksia – ne ovat ainoastaan subjektiivisia näkemyksiä joita olemme oppineet pitämään kasvatuksen ja koulutuksen vuoksi totena. Mikä valitettavinta, subjektiivinen näkemys jota pitää totena on hyvin mahdollisesti totta kyllä sille joka sen on joskus opettanut (eikä aina heillekään, mutta he eivät ole sitä koskaan kyseenalaistaneet), mutta se ei olisi sitä itselleni mikäli pysähtyisin miettimään ja kyseenalaistamaan asiaa. Syynä tähän on esimerkiksi se, että omat arvoni, havaintoni ja kokemukseni ovat täysin erilaiset kuin asian opettaneen tahon arvot, havainnot ja kokemukset. Olemme ympäristöjemme muovaamia, mutta emme ympäristöjemme uhreja – ainakaan sen jälkeen kun palaamme jällen olennaisen “miksi?” -kysymyksen äärelle.

    Kun kysymme kysymyksen miksi, saatamme yleensä saada edes jonkinlaisen vastauksen. Harmillista kyllä, emme aina muista pysähtyä jälkeenpäin miettimään onko kysymykseen vastannut taho alunperinkään kompetentti antamaan vastausta joka on järkevä, tai onko meidän järkevää alun alkaenkaan kyseiseltä taholta lähteä kysymään vastausta kysymykseen jota aiomme esittää. Olennainen syy miksi henkilö ei olisi pätevä antamaan todennäköisesti oikeaa vastausta kysymykseen miksi on se, että hänellä ei ole tarpeeksi paljoa ymmärrystä ja tietoa aiheesta.

    Monella ihmisellä voi olla paljonkin tietoa, mutta silti hyvin vähän ymmärrystä. Jos etsimme mihin tahansa kysymykseen vastausta ihmiseltä jolla on paljon tietoa mutta ainoastaan vähän ymmärrystä, itsereflektiokykyä ja kyseenalaistavaa ajattelumallia saamme vain vastauksen joka voi perustua tai olla perustumatta yhtään mihinkään.

    Jos tahdon tietää esimerkiksi voinko kiviseinään porata tietynlaisella poralla jotta voin asentaa seinähyllyn niin että se ei tipahda lattialle heti kun lastaan hyllyyn kahden kilon edestä tavaraa, kysyn vastausta tällaiseen mieluummin ihmiseltä joka on hyllyjä asentanut ja jolla on aiheesta kokemusta joko suoraan tai jostakin vastaavasta asennuksesta, en ihmiseltä jolla on paljon tietoa jonka on saanut lukemalla asian nettifoorumilta ja jolta puuttuu kyky kyseenalaistaa voiko lukemansa pitää paikkaansa. Yhtä tärkeää kuin kysyä kysymyksiä on myös miettiä mistä tai keneltä vastausta kannattaa lähteä etsimään.

    Elokuvien osalta itselleni on herännyt vuosien mittaan monia miksi-kysymyksiä. Miksi jokin teos on hyvä mielestäni tai muiden mielestä, miksi se nauttii suurta suosiota esimerkiksi kriitikoiden keskuudessa, mutta se ei ole kovinkaan monen ns. tavallisen katsojan mieltymyksien mukainen? Miksi monet elokuvat ovat sellaisia että kun ne kerran katsoo niistä ei kuitenkaan jää juurikaan mitään muistikuvaa, mutta toiset sitä vastoin ovat sellaisia että sen on nähnyt 20 vuotta sitten ja sen muistaa edes jossain määrin? Miksi monet nykyiset elokuvat tuntuvat kohtalaisen mitäänsanomattomilta? Miksi useat näkemäni vanhat elokuvat tai vaikkapa modernimmatkin aasialaiset elokuvat ovat “jotenkin erilaisia” – mikä on se jokin miksi nämä tuntuvat erilaiselta kuin suurempi massa?

    Monet merkittävät teokset ovat syystäkin merkittäviä

    Kuvankaappaus William Wylerin vuoden 1953 elokuvasta Roman Holiday.

    Yksi havainto minkä olen tehnyt elokuvia paljon katsottuani on se, että monet arvostetut klassikkoteokset ovat niitä syystäkin. Toinen yhtä tärkeä havainto on myös se, että se ei tarkoita että kyseinen teos olisi omasta mielestäni hyvä. Voin katsoa elokuvan ja arvostaa objektiivisesti asioita jotka siinä on tehty hienosti, mutta silti voin subjektiivisesti olla pitämättä lopputuloksesta.

    Voin arvioida elokuvassa vaikkapa näyttelijän suoritusta ja sitä kuinka hyvin hän omasta mielestäni välittää hahmon kokeman tunnetilan katsojalle. Pystyn myös arvioimaan puvustusta ja lavastusta ja sitä kuinka hyvin ne tukevat elokuvan tunnelmaa, tarinaa ja ympristöä – mutta vain jos sitä asioikseen pysähdyn miettimään, sillä yleensä ne on tehty niin onnistuneesti että niihin ei edes kiinnitetä huomiota.

    Olisi absurdia nähdä vaikkapa 1600-luvulle Ranskan maalaiskylään sijoittuva draama jossa 65-vuotias transvestiitti päähenkilö ajaa pitkin kyliä sähköpotkulaudalla siniset Levikset jalassa, aurinkolasit päässä, Guccin käsilaukku olallaan pitkä tukka hulmuten hihattomassa paidassa siten että hänen käsivarsiensa tatuoinnit näkyvät selkeästi. Yleensä tämänkaltaiset itsestään selvältä tuntuvat asiat on kuitenkin lähes poikkeuksetta tehty oikein, että tällaisia asioita ei edes mieti. Kuitenkin jos asiat olisi tehty huonosti tämänkaltaisia asioita voisi olla jokaisessa kohtauksessa eikä tätä voisi hyvällä tahdollakaan pitää uskottavana kuvauksena elämästä 1600-luvun ranskalaisessa maalaiskylässä.

    Tämän takia on mahdollista nähdä ja arvostaa elokuvia myös objektiivisesti. Elokuva voi sisällöltään olla itselleni täyttä roskaa ja sen vuoksi mielestäni subjektiivisesti arvioituna huono elokuva, mutta silti voin ymmärtää miksi se on arvostettu elokuva ja arvostaa sitä itsekin vaikka en siitä muutoin pitäisikään.

    Arvostaminen ja jostakin pitäminen ovat siis kaksi täysin eri asiaa – toinen nojaa objektiivisiin havaintoihin joka ei ole riippuvainen omasta henkilökohtaisesta subjektiivisesta preferenssistä kun taas toinen nojaa vain ja ainoastaan subjektiivisiin preferensseihin eikä sen tarvitse olla mitenkään objektiivisesti perusteltavissa. Jokin elokuva voi olla objektiivisesti arvioituna huonosti tehtyä roskaa, mutta voin siitä itse syystä tai toisesta pitää.

    Jotkin B-luokan vampyyrifilmit tai B-luokan sci-fi-filmit ovat erinomainen esimerkki tästä. Objektiivisesti arvioituna ne ovat hyvinkin monelta osaltaan aivan kamalia sillä esimerkiksi niiden näyttelytyö on huonoa, valaistukset ovat kamalat, tarina on naurettava, erikoistehosteet ovat huonoudessaan hupaisia ja äänityöskentelykään ei vakuuta laadultaan mutta silti subjektiivisesti arvioituna ne ovat itselleni toisinaan mitä parhainta viihdettä.

    Samaan aikaan ne ovat myöskin sellaisia mitä en luultavasti helpolla muille suosittelisi, sillä tiedostan näiden viihdearvon subjektiivisen luonteen. On oletettavaa että henkilökohtaiset mieltymykseni vailla minkäänlaista objektiivista tukea tuotoksen merkittävyydelle eivät anna lisäarvoa monelle muulle katsojalle jonka vuoksi tämänkaltaisten B-luokan filmien suosittelu muille olisi vain ajan tuhlaamista kummaltakin osapuolelta.

    Mikä sitten vanhoissa elokuvissa on itseäni erityisesti viehättänyt?

    Kohtaus Mu Fein ohjaamasta elokuvasta Spring in a Small Town vuodelta 1948.

    Kuten aikaisemmin kirjoitin, olen lähiaikoina katsonut paljon vanhoja elokuvia sekä modernimpia aasialaisia elokuvia vaikka tietenkin myös muitakin on tullut nähtyä. Kuitenkin olen ollut kykenemätön sanomaan miksi olen pitänyt monesta näistä enemmän kuin monesta uudemmasta näkemästäni filmistä ja miksi monet näistä ovat “erilaisia”, mutta katsoessani muutama päivä takaperin Akira Kurosawan elokuvaa Ran sain jonkinlaisen oivalluksen ainakin osasta näistä syistä.

    Tiietenkin syitä on monia ja määritelmä “vanha elokuva” ja “moderni elokuva” on lähtökohtaisesti vääristynyt arvioidessa niitä ja niiden puhuttelevuutta itselleni, sillä moderneissa elokuvissa olen nähnyt paljon keskinkertaisuuksia kun taas vanhoista elokuvista olen pääsääntöisesti nähnyt vain sellaisia jotka ovat aivan syystä selvinneet vielä nykypäivään saakka. Ne ovat siis olleet monesti kulttuurillisesti merkittävämpiä teoksia ja jos etsisin vanhoja filmejä jotka ovat tuohon aikaan olleet keskinkertaisuuksia näkemykseni saattaisivat ainakin joidenkin asioiden osalta olla toisenlaisia.

    Suurin ja merkittävin tekijä näissä miksi näistä näkemistäni vanhoista elokuvista luutavastikin pidän on se, että ne ovat monella tapaa aidompia ja syvempiä kuvauksia ihmisyydestä. Ne käsittelevät teemoja ja konsepteja jotka ovat universaaleja ihmisyydelle ja jotka eivät ole niin vahvasti sidottuja tarinan aikaan tai paikkaan, vaan ne tarjoavat kosketuspinnan protagonistia ja hänen tuntemuksiaan suurempiin teemoihin.

    Suuremmilla teemoilla tarkoitan hyveellisiä aiheita kuten rohkeus, kunnia, hyvyys, uskollisuus, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys sekä halpamaisena pidettyjä ominaisuuksia kuten itsekeskeisyys, petollisuus tai pelkuruus. Hyveelliset ja arvostettavat ominaisuudet ovat ihmisyyden peruspilareita joita rakennetaan elämän aikana. Ne ovat sisäisen olemuksemme ulkoista ilmentymää, jotain joka vaikuttaa tapaamme vuorovaikuttaa ympäristömme kanssa niin puheissa kuin teoissakin. Niiden kautta ihminen – elokuvissa siis yleensä tarinan protagonisti – heijastaa omaa minuuttansa ja arvoaan ympäröivälle yhteisölle.

    Osassa näistä tarinoissa protagonisti ymmärtää siis oman paikkansa suhteessa muihin ja sen, että on olemassa suurempia ja merkittävämpiä asioita kuin vain omat subjektiiviset tunteet. Ihminen voi elää kunniakasta elämää, toteuttaa vastuunsa ja velvollisuutensa ilman että se hänestä tuntuisi sellaiselta mitä hän haluaisi tehdä. Silti aikuisuuteen – enkä viittaa ihmisen ikään vaan maturiteettiin – kuuluu se, että teemme asioita silloinkin kun meitä ei huvita.

    Monessa modernissa länsimaalaisessa katsomassani elokuvassa teemat pyörii sitä vastoin ainoastaan henkilöissä, heidän tunteissaan ja erilaisissa tapahtumissa, mutta niiden syvempi merkitys jää ohueksi. Monissa tapauksissa henkilöiden toimintaa ja tapahtumia ohjaa ainoastaan egosentrinen emotionaalinen impulsiivisuus vailla sosiaalisten normistojen asettamia terveitä rajoja jollaista ennen myös läntisessä kulttuurissa olisi pidetty banaalina ja häpeällisenä käytöksenä mutta jota nykyisessä ajassa ei valitettavasti enää nähdä sopimattomana.

    Kun ihmisille annetaan elämässä jo pienestä asti aivan liikaa vapauksia joita hän ei kykyne vielä hallitsemaan ja samaan aikaan ei aseteta vastuita juuri lainkaan on lopputuloksena moderni länsimaalainen yhteiskunta jossa ihmisten häpellinen ja rahvaanomainen käytös nostetaan juhlistamisen arvoiseksi asiaksi.

    Kohtaus elokuvasta Eyes without a face

    Viehättävyys monissa vanhoissa elokuvissa tuleekin itselleni niiden tervehenkisemmästä kulttuurista. Siinä missä nykyisessä maailmanajassa ainakin länsimaalaisessa kulttuurissa elämä pyörii ihmisen itsensä ympärillä ja ihminen itse tunteineen on kaiken hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden tärkein mittari, on aikaisempina vuosikymmeninä myös länsimaissa ihmisillä ollut vaatimuksia ja odotuksia ympäröivän kulttuurin osalta. Nämä odotukset ovat siis ihmistä itseään suurempia asioita, sillä ne peilaavat ihmisen käytöstä muihin ja miten oma toiminta vaikuttaa muihin ihmisiin. Ihmisen tapa toimia viisaasti ja arvokkaasti muita kohtaan on hyve jolla ihminen osoittaa kunnioitusta kanssaihmisiään kohtaan.

    Nykyään kanssaihmisten kunnioittaminen ja itsensä hillitseminen ei valitettavasti tunnu olevan enää suuressa suosiossa ja ainoa tärkeä asia tuntuukin olevan toimia sen mukaan miltä itsestä milläkin hetkellä sattuu tuntumaan, riippumatta siitä onko omilla teoilla negatiivisia vaikutuksia kanssaihmisiin. Elämme aikakaudessa missä ainoastaan lapset eivät heittäydy karkkihyllyn edessä itkemään jos eivät saa mitä haluavat vaan yhteiskunnassakin muutoksia halutaan ajaa samanlaisella käytöksellä tunteiden ja viettien ohjaamana. Rationaalinen ajattelu, asioiden harkinta ja eri näkökulmien punnitseminen avoimesti keskustellen on vaihtunut tunnekuohujen vallassa olevaan huutokilpailuun missä epämukavat asiat halutaan vaientaa jotta kenellekään ei tule paha mieli.

    Tapa miten ihminen vuorovaikuttaa ympräristönsä kanssa on ollut etenkin ennen sosiaalisesti tärkeä asia ja sen voi havaita monesta vanhemmasta elokuvastakin. Sivistymättömyys, vastuun ottamattomuus, pelkuuruus sekä raukkamaisuus, tahditon käytös, roisi kieli, siveetön pukeutuminen, typeryys, lapsellisuus sekä ylenpalttinen hillitsemätön impulsiivinen emotionaalisuus ovat kaikki asioita jotka ovat nykyisessä kulttuurissa dominoivia elementtejä ja se heijastuu myös moneen tämän aikakauden elokuvaan minkä vuoksi vanhat fimatisoinnit antavatkin enemmän kuin tervetulleen vastapainon nykyiselle arvotyhjiöstä sisältönsä ammentavalle kulttuurillisille tuotoksille.

    Ihmisyys ja kunniakas elämä on paljon suurempaa kuin vain se miltä minusta milloinkin sattuu tuntumaan ja kuinka annan tunnekuohujen ohjata elämääni. Ihmisyys on pohjimmiltaan ja kauneimmillaan sitä mitä on rakkauskin – pyyteetöntä antamista ja palvelemista toisten hyväksi.

  • Kun aitous kuolee, mitä jää jäljelle?

    Tekoäly on jo täällä

    Monet tekoälyä ja sen kehitystä seuranneet ovat jo huomanneet kuinka suuria harppauksia tekoälyn puolella on tapahtunut viimeisen vuoden sisällä.

    Monella tapaa laadukasta tekstiä voidaan tuottaa käyttäen Chat GPT:tä tai vastaavia työkaluja, moneen makuun tyylikkäitä kuvia voidaan generoida esimerkiksi Midjourneyllä tai Stable Diffusionilla eikä tekoälyllä luodut uskottavan näköiset videotkaan ole enää pelkästään tieteiselokuvien futuristista utopiaa vaan todellisuutta tässä ja nyt. Esimerkiksi Open AI:n Soralla luodut demovideot ovat hyvä osoitus siitä millä tasolla AI-videoiden generointi on tätä nykyä.

    Tekoälyn avulla voidaan lisäksi tietenkin generoida myös musiikkia esimerkiksi AIVA:lla ja omien nettisivujen generointiinkin löytyy monia valmiita AI-työkaluja. Nyt kun tätä olen kirjoittamassa on televisiossa samaan aikaan Ylen uutisissa puhetta siitä kuinka tekoälyllä monissa työpaikoissa arvioidaan työntekijän soveltuvuutta työhön, joten tekoäly on saavuttanut jälleen uusia aluevaltauksia.

    Onko enää pian mitään digitaalisen maailman aluetta missä tekoäly ei vaikuttaisi tavalla tai toisella jää nähtäväksi, mutta nykyisen AI hypen ollessa täydessä vauhdissa on vaikea kuvitella että vauhti ainakaan hidastuisi kovin äkkiä. AI on monessa mielessä vielä sen verran uusi alue, joten monet osaavat ja aiheesta kiinnostuneet voivat tahkota rahaa vielä hyvän aikaa mikä on omiaan ruokkimaan alan kehitystä. Raha on myös hyvä motivaattori luomaan innovaatioita siihen mihin kaikkialle AI:tä voidaan käyttää, sillä mitä laajemmat ja monipuolisemmat markkinat on, sitä suuremmat mahdollisuudet on että joku keksii tavan miten tekoälyllä voidaan muuttaa toimintamalleja alalla kuin alalla.

    Seuraava suuri harppaus tällä alueella tulee luultavasti olemaan robotiikka. Oma veikkaukseni on jo jonkin aikaa ollut se, että vuoteen 2030 mennessä näemme ihmismäisiä robotteja jotka ovat osana arkeamme. Esimerkiksi kahvilassa voisi olla robotteja hoitamassa pöytien siivoamista, varastossa robotti voisi hoitaa tavaroiden noutoa asiakkaalle tai hotellin vastaanotossa voisi olla robotti joka ottaa tilauksia vastaan. Tässä vaiheessa tämä on tietenkin vielä monen mielestä sci-fiä, mutta muutamia päiviä takaperin NVidia esitteli Groot-projektinsa robotteja joten robottien arkipäiväistyminen voi olla lähempänä kuin arvaammekaan.

    Sama lopputulema vähemmällä vaivalla?

    Tekoälytyökalut kykenevät jo nyt luomaan upeita asioita, ainakin jos katsoo tai kuuntelee ainoastaan lopputulosta. Luultavasti meistä monelle varsinainen lopputulos on se mikä kiinnostaa, ei se miten siihen lopputulemaan on päästy joten siinä mielessä nämä työkalut ovat erinomaisia apuvälineitä monelle ja jopa ihmistyön korvikkeita toisille.

    Miksi ostaa tilaustyönä tehtävää piirrustusta suoraan taiteilijalta kun itse voi luoda mahdollisesti samanlaisen, tarpeeksi hyvän tai mahdollisesti jopa paremman käyttäen valmiita helppokäyttöisiä työkaluja, ainakin jos ainoa mikä merkitsee on työn lopputulos? Visuaalista taidetta tekevillä artisteilla saattaa mennä päiviä, viikkoja tai kuukausia ellei jopa enemmänkin aikaa yhden teoksen tekemiseen, mutta tekoälyllä saa varttitunnissa aikaan satoja vaihtoehtoja joista valita.

    Tietenkin tilanne on tässä vaiheessa vielä eri konkreettisen maailman objektien osalta kuin digitaalisen maailman objektien osalta, sillä digitaalisen maailman objekteja voidaan replikoida helposti mutta fyysisten taulujen kloonaaminen ei vielä onnistu ilman kohtalaisen suurta vaivaa. Kun tekoälyllä varustetut robotit kehittyvät saattaa tilanne tietenkin muuttua.

    Ehkä jatkossa robottien kehittyessä ja arkipäiväistyessä näemme helpon rahan toivossa tehtyjä robotteja jotka tekevät maalauksia, ottavat niistä itse kuvia internetiin myytäväksi ja heti jos joku haluaa tuon maalauksen ostaa luo robotti kopiona täysin samanlaisen taulun ja lähettää sen ostajalle. Olisiko tuolloin kyseessä enää taide vai olisiko se ainoastaan helpaa kitsciä jääköön jokaisen oman arvioinnin varaan, kuten sekin onko silläkään lopulta mitään merkitystä onko kyseessä taide vai ei.

    Ironisinta tietenkin olisi se, että taulun ostava taho olisi myös netissä oleva influensseri-robotti jonka ainoa tehtävä on ostaa taideteoksia, kirjoittaa niistä blogeihin, tehdä niistä videoita ja pyrkiä siten lisäämään myyntiä näille teoksille ja saada itsekin kumppanuusmarkkinoinnilla pienet provisiot myynnistä, sekä tietenkin myös rahaa mainostuloista ja erilaisista kumppanuuksista eri yritysten kanssa. Tällöin molempien robottien omistajat saisivat rahaa ilman kovin suurta panostamista omalta osaltaan robottien hoitaessa työt.

    Lopputuote ei ole ainoa merkittävä tekijä

    Onko asioilla kuitenkin muutakin arvoa kuin vain asia ja lopputuote itsessään? Onko ihmisen tekemä maalaus merkityksellisempi siksi, että se on aito ja uniikki kappale, vai onko ainoa arvo vain lopputuloksessa?

    Taideteosten aitous on aikaisemminkin ollut uhattuna ja teoksia on väärennetty vaikka kuinka kauan ihmiskunnan historiassa. Esimerkiksi Leonardo Da Vincin Mona Lisa -teoksesta on tehty väärennöksiä ja siitä on tehty myös julisteita joita löytää netistä tälläkin hetkellä tilattavana alle kuudella eurolla. Kuva on luultavastikin samanlainen kuin alkuperäisessä taulussa ainakin tavan katsojan silmissä, joten itse lopputuote ei selvästikään ole se mikä määrittää teoksen arvoa. En itse ainakaan pitäisi identtistä maalauksen kopioita yhtä suuressa arvossa kuin jos omistaisin alkuperäisen vaikka kuva olisi täsmälleen samanlainen.

    Aidosta maalauksesta ihmiset ovat olleet valmiita maksamaan koviakin summia ja luultavasti ovat jatkossakin, mutta varmaksi kopioksi tiedetyistä versioista tuskin lähellekään samanlaisia summia. Vaikka lopputuoteesta saataisi tehtyä täsmälleen samanlainen kuin alkuperäisestä, en usko että tämä muuttaisi mitään. Aito Mona Lisa on jotain sellaista millä on jotain arvoa, mutta siitä tehdyt identtisetkään kopiot eivät koskaan ole ihmisille sama asia.

    Jos asiaa miettii tästä näkökulmasta, on vaikeaa kuvitella että tekoäly tulisi lopulta korvaamaan taiteilijoita ja heidän tekemäänsä työtä ja niiden arvoa ainakin sen kaltaisessa taiteessa missä teos on itsessään se mitä arvostetaan, ei osa siitä mitä arvostetaan. Tilanne voi olla täysin toisenlainen vaikkapa graafikoiden osalta jotka piirtävät sarjakuvia, jolloin artistin tekemä taide on osa siitä kokonaisuudesta ja lopputuotteesta mitä arvostetaan (eli osa sarjakuvalehteä), ei itsessään välttämättä se asia jota arvostetaan.

    Sarjakuvissa kuvat ovat pakollinen osa tarinankerrontaa, mutta kuvat yksittäisinä elementteinä ei ole luultavastikaan se minkä vuoksi ihmiset lehden ostavat. Ihmiset saattavat olla kiinnostuneempia varsinaisesta tarinasta kuin tarinassa olevista kuvista, vaikka tietenkin eri ihmiset saattavat asian kokea myös täysin päinvastoin. Oli kuinka päin tahansa, tämänkaltaisille taiteilijoille tekoälyn kehitys voi olla suurempi uhka ammatillisessa ja taloudellisessa mielessä kuin yksittäisiä teoksia tekeville artisteille.

    Lopputuote ei ole kuitenkaan ainoa mikä lopulta merkitsee, vaan taustalla on jotain muuta, jotain sellaista mikä on syvemmällä ihmisen psykologiassa. Onko esimerkiksi tietoisuus rajoitetusta saatavuudesta jotain mikä antaa asioille lisää arvoa meidän mielissämme?

    Jos sarjakuvan piirtäjä tekisi itse ensin käsin yhden uniikin kappaleen ja painattaisi siitä 1000 kappaleen erän kopioita ja myisi niitä, antaisiko ostajat sille enemmän arvoa ainoastaan pienen painoksen vuoksi?

    Jos pelkkä pieni painosmäärä olisi teoksen arvoa nostava asia, voisi tietenkin tekoälyllä generoidun visuaalisen teoksen osalta toimia samoin. Nousisiko sen arvo silloin samalla tapaa? Tuskin.

    Aitoudella ja brändillä on arvoa itsessään

    Uskon että aitous, työn tulos, brändi ja panostus siihen työn tulokseen ovat arvoja itsessään josta ihmiset ovat valmiita maksamaan.

    Se että tekoälyllä asioita voidaan tehdä monella eri osa-alueella nopeammin, helpommin ja edullisemmin ei tarkoita sitä että hitaammin, vaikeammalla ja kalliimmalla tuotetut asiat menettäisivät merkitystään. Tilanne saattaa parhaassa tapauksessa olla jopa täysin päinvastainen.

    Halpakopiot taideteoksista eivät ole vieneet aidon alkuperäisen taideteoksen arvoa pois. Massatuotantona tehtävät huokean hintaiset vaatteet eivät ole myöskään syrjäyttäneet luksus-vaatemerkkejä vaikka laatu saattaa olla samaa tasoa. Osa ihmisistä ostaa yhä käsityönä tehtyjä huonekaluja vaikka massatuotettuja kestäviä ja mukavan näköisiä huonekaluja saisi ostettua kymmenen samalla hinnalla.

    Myöskin kameramaailmassa Leica myy yhä kameroitaan tuhansia euroja korkeammalla hinnalla kuin monet muut valmistajat, vaikka teknisesti laatu saattaakin olla samanlainen. Ferrareita myydään yhä vaikka Nissaneita saa edullisemmin ja kummatkin vievät luultavasti kuljettajan haluttuun paikkaan. Criterion Collectionin, Arrow Videon ja muiden vastaavien DVD/BluRay/UHD elokuvien julkaisut maksavat reilusti enemmän kuin halvemmalla saatavat julkaisut joiden laatu saattaa olla aivan yhtä hyvä, mutta silti ihmiset ovat valmiita maksamaan näistäkin merkittävästi enemmän kuin halvemmasta julkaisusta vaikka elokuva olisi täysin sama.

    Esimerkkejä siitä kuinka nopeus ja edullisuus eivät lopulta ole vieneet markkinoita eri alueilta kokonaan pois on vaikka kuinka paljon. Tietenkin on paljon niitäkin alueita joissa tilanne on päinvastainen. Pienet ruokakaupat ovat vähentyneet sillä ne eivät ole voineet vastata supermarkettien valikoimaan ja hintaan tai tiettyyn markkinasegmenttiin erikoistuneet liikkeet kuten vaikkapa hattukaupat tai levykaupat ovat vähentyneet ja monet kuolleet pois ostajakunnan vähyyden vuoksi. Esimerkkejä löytyy myös tästä.

    Miltä tulevaisuus tulee näyttämään?

    Tekoälyn nopea kehitys on muuttanut maailmaa ja herättänyt paljon keskustelua monelta eri kantilta. Keskustelua on herännyt niin tekoälyn etiikasta, sen ideologisista ja arvomaailmallisista vääristymistä joihinkin suuntiin sen koulutusmateriaalista johtuen, sen ympäristövaikutuksista korkean sähkönkulutuksen vuoksi ja tietenkin yhteiskunnallisesti muutenkin miten tämä muuttaa työelämää.

    Toisinaan keskusteluissa näkyy myös uhkakuvien maalailua siitä kuinka tekoäly kehittyy tietoiseksi ja robotit kääntyvät uhkaksi ihmiskunnalle kuten Terminator-elokuvissa. Olen nähnyt myös keskusteluita ja pohdintoja siitä onko AI todellisuudessa demoneiden keino kommunikoida ihmisten kanssa, eli tapa millä Saatana voisi joukkoineen vaikuttaa ihmiskuntaan massiivisella tavalla.

    Kuten voi huomata, keskusteluita AI:sta herää hyvinkin monelta eri kantilta eikä keskustelut rajoitu ainoastaan teknologiaihmisten puheisiin. Asialla on merkittävää yhteiskunnallista vaikutusta, joten elämme erittäin mielenkiintoista aikaa. Tekoäly on luultavastikin suurin harppaus yhteiskunnallisessa muutoksessa tähän mennessä mitä olen elämäni aikana saanut elää Internetin yleistymisen lisäksi.

    Itse näen tuttuun tapaan nykyisessä kehityksessä paljon uhkakuvia. Monet ihmiset tulevat menettämään työnsä kun monet asiat voidaan korvata AI:llä mikä lisää mahdollisesti työttömyyttä ja sitä kautta yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia. Moni taitelijan alku saattaa menettää mielenkiinnon opetella piirtämään, maalaamaan, soittamaan tai säveltämään kun tiedostaa että itsensä työllistäminen taiteellisilla aloilla voi olla jatkossa aikaisempaa vaikeampaa tekoälyn tehdessä samoja asioita nopeammin ja edullisemmin.

    Isoimpana uhkana tekoälyn kehityksessä näen kuitenkin ihmiskunnan typeryyden lisääntymisen. Mitä vähemmän itse tarvitsee osata, tietää tai muistaa mitään sitä luultavammin ihmiskunta muuttuu entistäkin typerämmäksi. Se että ajattelunsa voi ulkoistaa tietokoneille ei tarkoita että niin pitäisi tehdä, mutta näin luultavasti tulee käymään yhä enenevissä määrin. En tästä kuitenkaan syytä tekoälyä, vaan ihmisiä.

    Uhkakuvista huolimatta omat näkemykseni tekoälyn kehityksestä ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan ovat kaiken kaikkiaan, yllättävää kyllä, kohtalaisen neutraalit.

    Näen tämänhetkisen tekoälyn vain uutena vuosituhannen alun dotcom-boomin kaltaisena hypenä joka romahtaa omaan mahdottomuuteensa jonkin ajan kuluttua jonka jälkeen tekoälystä ja sen käyttötavoista jää jäljelle vain ne, jotka oikeasti tuottavat jotain arvoa ihmisille.

    Tekoäly ei tule kuolemaan kokonaan ja siitä muovautuu ajan saatossa hyödyllinen apuväline monelle eri osa-alueelle. Se ei silti tule korvaamaan ihmistä monellakaan osa-alueella kokonaan sen enempää kuin aikaisemmatkaan teknologiset kehitykset. On silti luultavaa että moni ala tulee muuttumaan toimintatavoiltaan erilaiseksi, moni työ saattaa kadota myös kokonaan kuten kaikkien muidenkin kehityksien myötä on tapahtunut, mutta yhteiskuntaa ja ihmiskuntaa isommassa perspektiivissä katsoen ei tekoäly ole lopulta mitään uutta auringon alla.

    Taide ei myöskään tule katoamaan vaikka tekoälyllä voisi samanlaisia lopputuloksia suoltaa ulos liukuhihnalta kuinka nopeasti tahansa eikä taiteen merkitys ihmisille tule jatkossakaan radikaalisti muuttumaan. Ne ketkä taidetta ovat arvostaneet ja taloudellisesti siihen panostaneet ostavat jatkossakin mieluummin ihmisten tekemää taidetta tai työtä.

    Moni ihminen antaa jatkossakin arvoa työn tekijälle ja hänen työpanokselleen etenkin aloilla jotka eivät ole yksilön selviämisen kannalta välttämättömiä ja maksavat mieluummin tuotteista jotka tietävät ihmisten tekemäksi. Jo nyt maailmalla on taitavia artisteja maissa joissa rahan arvo on heikompi, mutta kuitenkaan kaikkea länsimaissa tehtävää graafista suunnittelua ei ole ulkoistettu näiden maiden tekijöille. En usko myöskään että syynä on ainoastaan kielimuuri eri maiden tekijöiden kanssa, vaan taustalla voi vaikuttaa enemmänkin ihmisen halu tehdä yhteistyötä toisen kaltaisensa kanssa vaikkapa saman pöydän ääressä.

    Eläköön, epätäydellinen ihmisyys!

    Ihmisten tekemissä asioissa on myös epävarmuus- ja epätäydellisyysaspekti jotka antavat oman lisänsä ja arvonsa asioille ja kokemuksille. Jos tulevaisuudessa on vaikkapa robottibändi joka soittaa keikkaa, niin se todennäköisemmin soittaa virheettömästi tai sekoaa totaalisesti mekaanisen tai ohjelmallisen vian seurauksena.

    Tietenkin robottisoittajiin voidaan ohjelmoida satunnaisuutta luomaan inhimillistä aspektia, mutta se ei ole siltikään sama asia. Se on tylsää ja persoonatonta epätäydellisyyttä johon ei voi ihmisenä samaistua verrattuna siihen että menee vaikkapa rock-keikalle ja havaitsee että bändin solisti on vetänyt liian paljon menovettä ennen keikkaa ja koettaa silti pysyä pystyssä että saisi kappaleen laulettua edes auttavasti sinne päin että yleisö ei alkaisi vaatimaan lippurahoja takaisin. Toisaalta yleisössäkin monet ovat sen verran päissään että virheet sinne tai tänne tuskin kokemusta monelle kuulijalle huonontaisi, mutta ainakin se saattaisi jättää hupaisan keikkamuiston.

    Täydellistä suoritusta ei voi myöskään verrata mielenkiintoisuudessaan siihen, että laulaja saattaa milloin tahansa esimerkiksi unohtaa koko biisin sanat kesken kappaletta tai siihen että basisti saattaa kompastua lavalla olevaan basson johtoon, kitaristi voi soittaa väärää biisiä väärästä asteikosta tai että kosketinsoittaja on sammunut jo edellisellä keikalla backstagelle ja jäänyt keikkabussin kyydistä jolloin seuraavalla keikalla bändi nähdään ilman yhtä soittajaa.

    Ihmisyys on epätäydellistä. Se kuinka monella eri tavalla asiat voivat mennä ihmisten tekemisissä pieleen on sitä mikä antaa ihmisten välisille työskentelylle ja vuorovaikutukselle oman arvonsa. Samaistuttavuus toiseen osapuoleen antaa kohtaamiselle merkityksen tunteen. Yhdessä jaettu kokemus, olipa se sitten onnistuminen tai pieleen mennyt asia on jotain mikä yhdistää ihmisiä, jotain mikä saa meidät tuntemaan iloa, surua tai vaikkapa myötätuntoa toista kohtaan.

    Aito tunnetason kohtaaminen on jotain mitä tekoälyn kanssa emme koskaan voi saavuttaa, vaikka monenlaisia tunnetiloja ihmisten suunnalta robotteja tai digitaalisessa muodossa olevaa tekoälyä kohtaan voimmekin kokea. Silti ainoastaan vapaaehtoisesti koettu ja saavutettu molemminpuoleinen tunnetason kohtaaminen toisen kaltaisensa kanssa on jotain mikä lopulta merkitsee ja jotka muistamme vielä vuosienkin päästä.

    Aitous on ihmisyyden voimavara jota teknologia ei koskaan voi mallintaa. Sitä ei voi muuttaa matemaattisiksi kaavoiksi eikä monimutkaisiksi algoritmeiksi niin että se olisi enää sama asia. Sitä voi teeskennellä, sitä voi jäljitellä, mutta se ei tule koskaan olemaan sitä mitä ihmisyys on.

    Siksi en ole huolissani tekoälyn kehityksestä vaikka alkuvaiheen hypetyksessä monet työpaikat saattavatkin kadota tekoälyn vuoksi. Kehityksessä ja yhteiskunnallisissa asioissa muutenkin heiluri tulee ennemmin tai myöhemmin heilahtamaan takaisin toiseen suuntaan ja ihmiskunta tulee jatkamaan matkaansa kohden uusia tulevaisuuden haasteita.

  • Digitaalinen euro lähenee

    Tämän päivän Iltasanomissa löytyi uutinen otsikolla “Ostosten maksamiseen on tulossa suuri mullistus” ja sivun otsikkona oli “Digieuro muuttaa maksamista”. Uutinen löytyy luettavaksi täältä.

    Digitaalisen euron tulo kuten muidenkin digitaalisten valuuttojen, CBDC:jen eli Central Bank Digital Currencyjen, tulo markkinoille on melkoisen varmaa eikä niitä luultavamminkaan joudu odottamaan enää kovinkaan kauaa. Uutisen mukaan kokeilut alkaisi parin vuoden kuluttua ja olisi todennäköisesti kuluttajien täydessä käytössä jo vuosikymmenen lopuilla.

    Digitaalinen valuutta itsessään ei ole mitenkään huono juttu ja se tarjoaa paljon hyviä puolia käyttäjilleen jonka vuoksi uskonkin että valuutta saavuttaa suosiota monien kuluttajien keskuudessa markkinoille tullessaan.

    Henkilökohtaisesti pidän silti tätä digitaalisen valuutan kehityksen suuntaa huolestuttavana, sillä tämä antaisi helposti nykyistäkin laajemmat mahdollisuudet rakentaa yhteiskuntaa jossa kansalaisia voidaan kontrolloida, valvoa ja painostaa kuuliaisuuteen entistä paremmin.

    Valuutta yksistään digitalisoituna versiona ei ole mikään ongelma vaan se, että samaan aikaan Euroopan Unionissa ollaan kehittämässä myöskin digitaalista henkilöllisyyttä josta voi lukea EU:n sivuilta. Sekään ei yksistään ole mikään ongelma, vaan riski tulee siitä että kun nämä kaksi toisistaan irrallaan olevaa elementtiä yhdistetään ja sidotaan tiukasti toisiinsa on vaarana että valtion tai EU:n tasolla tehdään myöhemmin poliittisia päätöksiä jolla kansalaisten normaali elämäminen yhteiskunnassa vaarantuu mikäli he eivät tottele päätöksiä, olivatpa ne kuinka järjettömiä tahansa kansalaisen itsensä näkökulmasta.

    Esimerkkinä tällaisesta uhkakuvasta on kansalaispisteytysjärjestelmä missä ihmisen ostotottumukset liitetään henkilön digitaaliseen identiteettiin suoraan siten että hänet voidaan profiloida ja pisteyttää sen mukaan kuinka yhteiskuntakelpoiseksi hänet nähdään. Jos henkilö ostaa vaikkapa lihaa useammin kuin kerran viikossa voidaan hänen rahan käytöstään antaa miinuspisteitä kansalaispisteytysjärjestelmään ja sen myötä määrätä hänelle esimerkiksi lisää veroja maksettavaksi koska hän ei ole kulutustottumuksiltaan vihreiden arvojen noudattaja.

    Pahemmassa tapauksessa tietenkin digitaalisella valuutalla voitaisi määrittää jo suoraankin se miten rahaa saa käyttää ja siten voitaisi estää vaikkapa se liiallinen lihan ostaminen kaupasta. Samalla tapaa voisi profiloida että mikäli henkilö tankkaa bensiiniautoa eikä vaikkapa sähköautoa yli asetetun sallitun määrän olisi hän yhteiskunnallisesti luonnosta välittämätön yksilö jota pitäisi verottaa kovemmin.

    Digitaalisen valuutan ja digitaalisen identiteetin yhdistämisellä voi nopeasti jo luoda niin monenlaisia yksilön kannalta negatiivisia mahdollisuuksia että en itse kovinkaan positiivisesti näe kehityksen suuntaa. Tietenkin nämä kaikki ovat vain teoreettisia mahdollisuuksia ja huonoja mahdollisia skenaarioita miten asiat voisivat mennä, mutta mitä enemmän mahdollisuuksia kontrollointiin luodaan, sitä varmemmin niitä tullaan kontrollointiin jossain vaiheessa käyttämään.

    Hyvänä esimerkkinä vaarallisesta kehityksestä oli nähtävissä jo Kanadassa kun mielenosoitukseen osallistuneiden rekkakuskien pankkitilejä jäädytettiin. Mikäli käytössä olisi vielä kehittyneempi digitaalinen valuutta yhdistettynä digitaaliseen henkilöllisyyteen, sitä laajamittaisemmat uhkat ja painostuskeinot olisi hallituksilla käytössä mikäli kansalaiset eivät tottele järjettömiäkin säädöksiä. Pahimmassa tapauksessa valtio ja EU voisi käyttää painostuskeinona sitä että kansalaisen koko henkilöllisyys ja identiteetti voitaisi jäädyttää ja siten sysätä yksilö yhteiskunnan ulkopuolelle ilman mahdollisuutta käyttää juuri minkäänlaisia palveluita.

    Aika näyttää mihin suuntaan kehitys lopulta menee, mutta en henkeäni pidättäisi sen suhteen että kehitys tulisi menemään parempaan suuntaan jos paremmuutta mitataan yksilönvapauksilla asioden käytön helppouden sijaan.

  • Sähköinen henkilökortti kännykkään – onko se välttämättä hyvä idea?

    Lyhyesti

    Viime viikolla Yle uutisoi puhelinsovelluksesta jolla voi ensi vuonna todistaa henkilöllisyytensä (lue täältä). Uutinen on mielenkiintoinen eikä sinänsä mitenkään yllättävä sillä on ollut vain ajan kysymys milloin matkapuhelimessa voi käyttää henkilökorttia.

    Henkilöllisyyden todistaminen matkapuhelinsovelluksella sinänsä kuulostaa hyvälle ja käytettävyyden ja käytännöllisyyden näkökulmasta katsoen se sitä varmasti onkin. En valitettavasti silti pysty kovinkaan suurella innolla tämän kehitysaskeleen kohdalla juhlimaan sillä näen tämän enemmänkin vain yhtenä välivaiheena asteittain jopa vaaralliseksi kehittyvästä teknologiakeskeisestä yhteiskunnasta.

    Valvonta ilmeisesti on herättänyt muissakin huolia sillä uutisessa sanotaan seuraavaa: “Partala korostaa, että viranomaiset eivät pysty seuraamaan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöä.“. Ehkä niin alkuvaiheessa, mutta mikä on tulevaisuus?

    Uhkakuvia

    Ongelmana tällaisessa puhelinsovelluksessa on siis se, että mitä enemmän eri rekistereitä ja henkilöiden käyttämiä palveluita keskitetään helpommin hallittavaksi kokonaisuudeksi sitä suurempi riski on sille että tulevaisuudessa näistä vähitellen kehittyy totalitäärinen hallintatyökalu jolla voidaan ohjata kansalaisia painostamalla päättävien tahojen toimesta milloin mihinkin suuntaan.

    Tällainen yhteiskunta ei tapahdu hetkessä vaan askel kerrallaan lisäämällä erilaisia työkaluja joiden avulla tällainen voidaan rakentaa joten sen vuoksi jo olen jossain määrin huolissani kaikista näistä välivaiheistakin jotka edesauttavat kehitystä menemään siihen suuntaan. En siis suoraan näe tätä yksittäistä kännykässä olevaa henkilökorttia itsessään kovinkaan suurena uhkana, vaan uhka muodostuu siitä että askel kerrallaan helposti seurattavia järjestelmiä tulee tavallisten ihmisten arkeen joista datat voidaan tulevaisuudessa yhdistää ja käyttää tietoja hyvinkin huolestuttavalla tapaa.

    Uutisen mukaan viranomaiset eivät pysty seuraamaan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöä. Mikä estää että tulevaisuudessa ohjelmisto ei pystyisi seuraamaan? Ohjelmistopäivityksiä voidaan jaella milloin tahansa ja pakottaa käyttäjät päivittämään sellaiseen versioon esimerkiksi estämällä vanhan version käytön joten se että jotain ei voida nyt tehdä ei ole minkäänlainen tae siitä että asia on samalla tapaa tulevaisuudessa.

    Esimerkiksi tulevaisuudessa ohjelmistoon voisi helpostikin lisätä ominaisuuden mikä tallentaa aina tiedon missä GPS-sijainnissa käyttäjä on aukaissut henkilötietosovelluksen ja mihin kellonaikaan. Samoin nuo tiedot voitaisi lähettää helposti ja vaivattomasti ohjelmiston avulla myös minne tahansa ohjelmistovalmistajan määrittämälle palvelimelle mistä saataisikin jo erittäin helposti jatkossa kerättyä tietoa kaikista niistä paikoista joissa henkilö on joutunut henkilöllisyytensä todistamaan tai vähintäänkin aukaissut ohjelman.

    Sinänsä tuonkaltaisen datan kerääminen kuulostaa harmittomalta ja vaarattomalta, mutta käytännössä tässä on monia uhkakuvia erityisesti silloin kun dataa keräävä taho on valtio tai hallitus.

    Yksittäisen digitaalisen henkilökortin osalta uhka on vielä pieni, mutta tulevaisuudessa mitä enemmän dataa eri järjestelmistä kerätään ja niputetaan yhteen, sitä tarkemmat profiilit yksittäisistä kansalaisista saa luotua joiden perusteella voidaan alkaa halutessa kansalaisia pisteyttämään ja sen mukaan esimerkiksi rajaamaan heille annettavia palveluita. Käytännössä tällöin kansalaisten elämää voidaan ohjata hallituksen toimesta painostamalla haluttuun suuntaan esimerkiksi estämällä pankkitilien ja maksukorttien käyttö yms. mikäli henkilön sosiaalinen pisteytys on päässyt laskemaan liian alhaiseksi syystä tai toisesta. Käytännössä ainoa vaihtoehto suurimmalle osaa kansalaista on tuolloin vain totella olipa säädökset järkeviä tai ei.

    Yhtenä ongelmana digitaalisessa henkilökortissa on myös se, että mikäli tällainen digitaalinen henkilöllisyyskortti yleistyy on mahdollista että tarpeeksi suuren suosion saavutettuaan ns. perinteiset henkilöllisyyskortit voidaan jättää pois hyväksyttyjen henkilöllisyystodistusten joukosta jonka jälkeen muidenkin on käytännössä lähes pakko ruveta myöskin käyttämään tämänkaltaista sovellusta.

    Ei silti syytä huoleen

    Vaikka yllä olen kirjoittanut jonkinmoisia uhkakuvia on hyvä muistuttaa että syytä huoleen ei vielä tässä vaiheessa ole eikä siis minkäänlaiseen hysteriaan tai kauhisteluun ole mitään syytä.

    Se että itse uskon vakaasti että tämä on vain yksi välietappi matkalla vaaralliseksi muodostuvaa valvontayhteiskuntaa on silti muistettava että omat vakaat uskomukseni eivät ole siltikään mikään tae tulevaisuuden kehityksen suunnasta eivätkä ne välttämättä ole realismia. Asiat voivat mennä täysin toisellakin tapaa kuin miten itse uskon joten mielenkiinnolla seuraan mitä tuleman pitää.

    Artikkelia on muokattu 05.08.2025 nykyiseen teemaan toimivammaksi.

  • Omien sivujeni hiilijalanjälki ja muuta avautumista vihreistä arvoista

    Tämän blogin hiilijalanjälki on karua katsottavaa

    Hieman taustaa

    Innostuttuani naputtelemaan oman firmani nettisivut käsipelissä HTML + CSS -kombinaatiolla ilman että käytän Square Spacea (lue täältä) jäin sen jälkeen tutkailemaan netistä juttuja myös sivustojen hiilijalanjälkiin liittyen ja yleisesti muutenkin IT-alan vihreyteen liittyen.

    Heti alkuun on todettava suoraan että en henkilökohtaisesti ole mikään vihreiden arvojen puolestapuhuja (ainakaan siten kuin se nykyään mielletään) joten tämä postaus ei käsittele siis sitä että pitäisikö energiaa tuottaa vihreämmin, pitäisikö ydinvoimasta luopua, asettaa jonkinlaista säännöstelyä tai jotain muuta sellaista.

    Tämän postaukseni pointti on vain pohtia sitä mitä mielestäni harmillisen vähän julkisessa keskustelussa pohditaan, eli IT-alan aiheuttamaa ympäristökuormaa.

    Omat näkökulmani vihreistä arvoista

    Jos omat vihreisiin arvoihin liittyvät näkemykseni aiheesta kiinnostavat, on ne lyhyesti sellaiset että nykyinen ilmastohysteria ja sen synnyttämä pelko jonka seurauksena vaaditaan esim. Suomen kokoisessa valtiossa väkisin vihreitä arvoja jokaisella elämisen osa-alueella huomiomatta sen välillisesti aiheuttavia humaaneja haittavaikutuksia on se omasta katsantokannastani katsoen täysin irti todellisuudesta olevaa mielipuolisuutta. Vaikka Suomi lasautettaisi ydinaseilla maailmankartalta pois ja täällä kaikki energian kulutus loppuisi kuin seinään ei ihmiskunnan sähkönkulutus tai hiilijalanjälki siitä paljoa pienenisi.

    Enemmän nykyisessä ilmastohysteriassa ja vihreisiin arvoihin melkein väkisin hakeutumisessa tuntuu vain se, että sillä pyritään ostamaan hyvää omaatuntoa sulkemalla silmät sille että moni vihreäksi mielletty muutos maailmassa saattaa vain siirtää ongelmat pois omasta näköpiiristä viemällä ne kehittyvien maiden ongelmaksi. Poissa silmistä, poissa mielestä.

    Esimerkkeinä näistä mainittakoon fossiilisista polttoaineista luopuminen ja sähköautoihin siirtyminen. Keskustelua käydään – tai ainakin siltä tuntuu – aivan liian paljon hyvätuloisen tai kohtalaisen hyvätuloisen perheyksikön näkökulmasta joka elää urbaania elämää ja joka ei tarvitse autoa esimerkiksi liikkumiseen kodin ja työpaikan välillä. Siinä missä täällä pääkaupunkiseudulla julkinen liikenne on usein kohtalaisen realistinen vaihtoehto on tilanne täysin päinvastainen vaikkapa jossain Tohmajärvellä jos työpaikka sattuu olemaan Joensuussa.

    Myöskin sähköautot maksavat paljon eikä kaikilla yksinkertaisesti ole varaa ostaa sellaisia. Töissä ihmisten kuitenkin yleensä pitäisi käydä eikä ihmisten arkielämän hankaloittaminen kohtuuttomasti vihreiden päästötavoitteiden seurauksena kuulosta kovinkaan humaanilta. Lisäksi autojen akkujen ja muutenkin kaikkien uusien autojen valmistaminen ei sekään ole täysin päästövapaata eikä sähköautojen lisääntyminen ainakaan vähennä globaalisti sähkön kulutusta.

    Onko vihreiden arvojen väkisin ajamisessa humaani vaihtoehto pakottaa ihmiset luopumaan autoistaan syrjäseuduilla, lopettaa siellä työnteko taloudellisen kannattamattomuuden vuoksi ja taloudellisilla painostuksilla ohjata heidät kaikki väkisin asumaan kaupunkiin tai pysymään työttömänä syrjäseuduilla? Vai pitäisikö syrjäseuduilla ihmisille maksaa paljon suurempaa palkkaa jotta heillä olisi varaa ostaa sähköautoja? Kuka kustantaa koko sähköautojen vaatiman infrastruktuurin että työnteko sähköautoilla syrjäseuduillakin olisi realistinen vaihtoehto? Jos isompaa palkkaa maksettaisi olisi sen kerrannaisvaikutukset erittäin laajamittaiset monella eri sektorilla että tämä tuskin on kovinkaan aivan hetkeen tapahtumassa.

    Samoin jos esim. sähkön hintaa nostamalla pyritään kuluttajia ohjaamaan vähemmän sähköä kuluttavaan elämään muutoinkin ei sekään kuulosta kovin hyvältä. Jos taas CO2-päästöjä aletaan syynäämään kovinkaan tarkasti kaikissa vaikkapa talon lämmitykseen liittyvissä asioissa niin alkaa karkeasti ilmaistuna toisinaan kuulostamaan että (nykyisten) vihreiden arvojen puolestapuhujien mielestä humaanein ja tärkein tavoite maapallon pelastamiseksi on antaa ihmisten kuolla kylmyyteen syrjäseuduilla jotta eivät ainakaan enää liialti tuota CO2-päästöjä.

    Tämän kappaleen loppuun on kuitenkin hyvä mainita se, että en missään nimessä myöskään vastusta vihreitä arvoja – päin vastoin. Pidän hyvänä että asioita viedään eteenpäin, energian kulutusta pyritään vähentämään, hiilijalanjälkiä pienentämään ja asioita tekemään nopeasti, tehokkaasti ja luontoa kunnioittaen.

    Vastustan siis vain ja ainoastaan vihreiden arvojen nimissä tehtävää naiivia politiikkaa jossa markkinatalouden isot pelurit saavat lypsettyä poliitikkojen myötävaikutuksella tavallisesta kansasta viimeisetkin eurot ulos kunhan vain osaavat aina pukea voitontavoittelun maksimointinsa vihreisiin vaatteisiin jotta saavat kansan hurraamaan ilosta ja riemusta maailman pelastuksen tuoman ilonkyynelten valuessa poskilla.

    En myöskään vastusta siis sitä että firmat pyrkivät tekemään maksimaalista voittoa vihreitä arvoja keppihevosenaan käyttäen tai aidosti niihin arvoihin pyrkien. Vastustan vain asian ympärille muodostunutta hysteriaa, pelkoa ja politiikkaa jossa arkirealismi tuntuu katoavan täysin.

    Ihanaa kun saadaan maailma pelastettua jotta jälkipolvet voivat kiittää – etenkin kun syntyvyys länsimaissa laskee niin kovaa vauhtia että ei ole kohta enää mitään jälkipolvia asiaa kuitenkaan katsomassa, mutta väliäkö hällä, kunhan vain maailma pelastuu kaikille niille tuleville tulemattomille sukupolville 😉

    Entä sitten se IT-ala?

    IT-alan energiankulutus on kuitenkin aihe mikä itseäni jossain määrin kiinnostaa, etenkin kun maailma menee aina vain enemmän ja enemmän kaikessa Internettiin ja tuntuu että pysähdytäänkö missään vaiheessa miettimään sitä onko tämä varmasti hyvä ratkaisu kokonaisvaltaisesti ihmiskunnalle. Yksi aspekti näihin epäilyksiini on negatiivisesti ilmenevien sosiaalisten muutoksien vaikutus yhteiskunnallisesti, mutta samaan aikaan myöskin IT-alan käyttämä sähkönkulutus ja muut tuotantoon ja käyttöön liittyvät ympäristölliset aspektit isossa mittakaavassa.

    Pidän sitä hyvinkin ironisena että maailmassa samaan aikaan puhutaan kovasti vihreiden arvojen puolesta, kuinka fossiilisista polttoaineista pitäisi luopua, kuinka yksityisautoilua pitäisi vähentää siinä missä punaisen lihan syöntiäkin jotta se olisi ilmastoteko ja muita vastaavia aiheita mutta jostain syystä kovin paljoa ei suuria keskusteluita käydä tietotekniikan ja Internetin aiheuttamista ympäristön kuormituksista.

    Yksittäisiä artikkeleita tietenkin on tullut nähtyä. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka uutisoinnit siitä kuinka BitCoin kuluttaa sähköä Ruotsin verran (lue täältä) tai kuinka Internetin sähkönkulutus oli ennen Covid-pandemian aikakauttakin jo 6-10 % koko maailman sähkönkulutuksesta (lue täältä sekä sen lähde lue täältä). Määrä on aivan uskomattoman suuri ja lähes yhtä suureksi pääsee oma ihmetykseni määrä kun miettii miksi tämänkaltaisesta aiheesta ei puhuta enempää kun samaan aikaan ollaan haluamassa jos minkälaista rajoitusta kaikkeen muuhun vihreillä arvoilla politiikan aallonharjalla ratsastessa?

    Onko IT-ala ja teknologiateollisuus läntisessä maailmassa niin pyhä lehmä että sitä ei julkisesti mikään puolue halua isommin lähteä potkaisemaan jotta teknologian mukanaan tuomia Spotifyn, Netflixin ja YouTuben kaltaisia mukavuuksia rakastavat äänestäjät eivät vetäisi aamukahvejaan väärään kurkkuun ja vaihtaisi puoluetta, vai onko itselläni vain jäänyt tämänkaltaiset isommat debaatit huomaamatta?

    Monimutkainen Internet joka monimutkaistuu aina vain on vaikea mitattava

    Mikäli Internetin ja teknologian yleistä sähkönkulutusta ja hiilijalanjälkeä haluaa lähteä laskemaan niin edessä on luultavasti vain loputon suo jossa voi tarpoa itsensä näännyksiin pääsemättä puusta pidemmälle. Tapoja mitata ja laskea esimerkiksi verkkosivun kuluttamaa energiaa käyttäjän sinne saavuttua on hyvinkin monenlaisia sillä asiaa ei voi kovin helposti kokonaisvaltaisesti laskea (ellen ole vain tietämätön ja tämän voisikin laskea, sekin vaihtoehto on mahdollinen).

    Haasteelliseksi verkkosivustojen aiheuttamien ympäristöpäästöjen mittaamisen tekee se että siihen ei vaikuta ainoastaan palvelin ja sen virran kulutus jossa sivusto sijaitsee, vaan kokonaiskuvaa miettiessä tähän vaikuttaa tietenkin myös kaikki ne laitteet joita käyttäjät käyttävät kun sivulle saapuvat.

    Tuleeko käyttäjä sivulle esimerkiksi pöytätietokoneella jossa on erillinen näyttö, tuleeko hän läppärillä, tuleeko hän tabletilla vai kännykällä, onko hänen nettiyhteys kotona ethernet-piuhalla vaiko onko hän yhdistänyt kotonaan nettipurkkiinsa wifillä, onko yhteys purkista nettiin esim. kaapelia pitkin vai onko käyttäjällä sittenkin 3G/4G/5G jne. Entä onko käyttäjä käynyt sivulla aiemmin ja tuleeko sivusto välimuistista? Tai onko sivusto lähellä käyttäjää netin näkökulmasta vai kiertääkö kaikki verkkoliikenne kymmenien vaiko vain yhden konesalin läpi? Näistä jokainen valinta on asia mikä vaikuttaa kokonaiskuvaan siitä kuinka paljon verkkosivun tuottama ympäristötaakka on kun otetaan huomioon sen välilliset vaikutukset.

    Isot konesalit ovat enemmän tai vähemmän – ellei jopa kokonaankin – vihreää uusiutuvaa energiaa jota tuotetaan aurinkopaneeleilla, tuulivoimaloilla yms. Esimerkiksi ainakin Google on päässyt 100 %:n määrään (lue täältä) joka on hatunnoston arvoinen suoritus.

    Näissä 100 % vihreissä energioissa ei käsittääkseni ole kuitenkaan otettu huomioon konesalin muita suoraan ympäristöä kuormittavia tekijöitä (korjatkaa jos olen väärässä) – konesaleissa tarvitaan palvelimia, kovalevyjä, nauha-asemia ja nauhoja, verkkolaitteita ja monia muitakin laitteita eikä näitä taideta tuottaa kokonaan 100 % vihreällä energialla. Samoin tietenkin niiden kuljettaminen konesaleihin ympäri maailmaa tulevilta tehtailta vie sekin energiaa ja kuluttaa luontoa välillisesti. Mitä enemmän kovalevyjä, verkkolaitteita ja muita hajoavia komponentteja konesaleissa kuluu sitä enemmän niitä tarvitsee uusia. Jos näiden tuotanto ei ole 100 % puhtaasti tuotettua energiansa ja hiilijalanjälkensä osalta, voiko tällöin konesaliakaan pitää aidosti vihreänä?

    Kun IT-alalla puhutaan esimerkiksi siitä kuinka isot konesalit ovat täysin vihreää energiaa, on hyvä kuitenkin tehdä katsahdus todellisuuteen ja muistaa yllä mainittujen seikkojen lisäksi myös se, että käyttäjät jotka näitä palveluita käyttävät tuskin ovat yhtä vihreällä pohjalla. Karrikoidusti ja provokatiivisesti ilmaisten se että diileri itse pysyy kuivilla ei poista kuitenkaan laajalle levinneen haitan vaikutusta muualla.

    Verkkosivujen raskaus ei helpota tilannetta lainkaan

    Mitä enemmän mielenkiintoisia, hyödyllisiä tai muuten vain viihdyttäviä sivustoja Internetissä on sitä enemmän niitä luultavasitkin myös käytetään. Tämä tietenkin on toivottavaa ja odotettavaa enkä asiaa itse sen suuremmin vastustakaan. Huonoin puoli tässä on kuitenkin se että nettisivujen koot ovat paisuneet paisumistaan vuosi vuodelta aivan järjettömiin kokoluokkiin. Hyvä esimerkki paisuneista webbisivuista on jo tämä oma bloginikin joka selvästi kaipaisi parempaan suuntaan katseensa kääntämistä.

    Siinä missä ennen nettisivut olivat jossain vaiheessa kauan sitten varmastikin alle megatavun on nykyään monet sivustot kymmeniä megoja. Esimerkkinä mainittakoon nimeltä mainitsematon kotimainen uutissivusto jonka etusivun kun rullaa alusta loppuun saakka on sivu ladannut yli 600 elementtiä ja siirtänyt dataa hieman yli 13 MB joka on purettuna ollut 28.2 MB.

    Kyseessä on kuitenkin pelkkä uutissivusto eikä mikään varsinainen viihdesivusto joten verkkosivun raskaus on kohtuuton. Kun vielä miettii kuinka paljon sivustolla on käyttäjiä päivittäin (en tiedä, mutta veikkaisin satoja tuhansia) ja kuinka monilla erilaisilla laitteilla sitäkin sivustoa ladataan on Internetin kulutus pelkästään tämän yhden sivuston vuoksi massiivista vaikka kyseessä on vain ja ainoastaan suomalainen sivusto jossa tekstit on suomeksi eikä sitä luultavasti suomea osaamattomat lue juurikaan.

    Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa myös kuitenkin tekniikan realismista ja siitä että tilanne ei ole tietenkään näin mustavalkoinen. Nettiselaimet tallentavat välimuistiinsa aiemmin lataamiaan elementtejä eikä kaikkea tarvitse ladata verkon yli uudelleen kun käyttäjä tulee samalle sivulle uuden kerran. Samoin vaikka palvelimet (eli paikka missä sivusto on) voivat olla ties missä päin maailmaa voi varsinainen sisältö tulla paljon lähempää käyttäjän näkökulmasta katsoen ja sen vuoksi kaikki liikenne ei kierrä niin monen konesalin, reitittimen ja muun vekottimen läpi kuin se saattaa tulla jos mitään ei ole selaimen välimuistissa.

    Trendi on huono sillä selkeää havaintoa muutoksesta parempaan ei ole näköpiirissä

    Isossa mittakaavassa kuitenkin trendi on ollut selkeä ja huono. Huonolla tarkoitan tässä sitä että se on huono asia ympäristön näkökulmasta mutta myöskin omasta henkilökohtaisesta old-school nörtin näkökulmastanikin katsoen.

    En pidä nykyisestä internetistä kovinkaan paljon ja olen ennenkin tästä jotain tänne kirjoitellut (lue täältä), mutta nykyisin jossain määrin on tullut myös mietittyä tämän kaiken ympäristölle aiheutuvaa kuormaa aiempaa enemmän.

    Olen kyllä jo vuosikausia takaperin miettinyt kuinka järjettömiä määriä esim. kovalevyjä kuluu konesaleissa ja kuinka paljon siitä voi olla ympäristölle haittaa sekä sitä että onko Spotifyn tai vastaavien käyttö hyvä juttu lopulta kuitenkaan sillä vaikka kukaan ei kuuntelisi sieltä musiikkia niin konesalin serverit pitää olla kuitenkin päällä 24/7/365. Lisäksi kaikki siellä olevat tavarat on heidän myöskin varmuuskopioitava joka sekin kuluttaa luonnon resursseja yms. Onko tämä lopulta puhtaampaa isossa mittakaavassa kuin fyysinen levy joka kerran tuotettuaan ei enää kuluta kaapissa tai hyllyssä ollessaan lainkaan luonnonvaroja kun taas konesali ja kaikki kuluttajan kuuntelussa käyttämät laitteet pitää olla aina tulevaisuudessakin kuluttamassa energiaa jotta palvelu pysyy pystyssä ja käyttökelpoisena?

    Tulevaisuuden visiot eivät myöskään näytä paremmalta. Tietenkin tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, mutta mitään selkeää muutosta ei ole näköpiirissä verkkopalveluiden käytön vähentämisen osalta. Luultavasti tilanne tulee olemaan aina vain pahempi, sillä parempilaatuista ääntä ja kuvaa halutaan striimata jatkossakin joten luultavasti verkon kulutus tulee kasvamaan kasvamistaan. Mitä enemmän dataa siirretään, säilötään ja varmuuskopioidaan ympäriinsä, sitä enemmän energiaa kulutetaan suoraan ja välillisesti.

    Kaiken tämän jälkeen herää kysymys, onko tässä mitään järkeä?

    Kuinka asiat voisivat olla paremmin?

    On vaikeaa sanoa suoraan kuinka asiat voitaisi tehdä globaalissa mittakaavassa paremmin. Tai no, tietenkin on helppoa sanoa miten asiat voitaisi tehdä globaalissa mittakaavassa paremmin jos ainoana määrittävänä tekijänä olisi IT-alan ympäristöpäästöjen vähentäminen sillä tällöinhän ratkaisu olisi yksinkertaisesti se että käytäisiin yhteisellä päätöksellä maailmassa sammuttamassa konesalien koneet, kytkimet, näytöt ja kaikki muutkin härpättimet ja ajettaisi koko Internet alas.

    Tämänkaltaisen toiminnan seurauksena kotikäyttäjien tietokoneiden, tablettimien, älypuhelinten, musiikkistriimereiden ja monien muidenkin käyttö romahtaisi todella vähiin ellei loppuisi pian jo kokonaankin sillä nettiä ei voisi selata eikä monia muitakaan laitteiden palveluita voisi käyttää sillä ne nojaavat vahvasti verkon käyttöön. Kerrannaisvaikutuksetkin olisivat siis CO2-arvoilla mitattavissa mielettömän suuret ja positiiviset kun niin monet tietotekniset laitteet jäisivät käyttämättä ja viemästä energiaa.

    Koska näin mustavalkoisen naiivit ratkaisuehdotukset menee suoraan samaan kategoriaan kuin liian useaiden nykyisten vihreitä arvoja ajavien maailmanparantajien vouhotukset voi tietenkin tämän idean suoraan heittää roskakoriin. Se ei ole realismia muuta kuin lainsäädännöllä pakottamalla ja sen kerrannaisvaikutukset olisi ihmiskunnassa humaanisti arvioituna massiivisen negatiiviset.

    Miljoonilta ihmisiltä menisi sen seurauksena työt sillä monen ihmisen työ on internetissä, talous menisi sekaisin kun mitkään rahaliikenteet eivät kulkisi, tiedonkulku lamaantuisi pitkäksi aikaa ja tämä aiheuttaisi laajasti suuria kriisejä joka puolelle maailmaa. Siitäkin huolimatta että uskon ihmiskunnan pärjäävän luultavasti paremmin ilman internettiä ja sen lieveilmiöitä niin silti tällaiseen toimintamalliin en missään nimessä haluaisi mennä. Kiitos, mutta ei kiitos. Muutoksen pitää olla realistista ja vapaasti ihmisten tehtävissä.

    Harmillista kyllä, isossa mittakaavassa en heti keksi mitään realistista muutosta parempaan joka nojaisi tavallisten ihmisten vapaaehtoisuuteen muutoksen saavuttamisessa. Niin kauan kuin verkkopalvelut ovat mukavia, toimivia ja kustannuksiltaan sopivia käyttää niitä luultavasti käytetään myös jatkossakin.

    Ehkäpä katse onkin syytä kääntää ensisijaisesti verkkopalveluita tuottavien tahojen suntaan ja alkaa pyytämään kevyempiä verkkosivustoja jotta verkon kuormitus sitä kautta vähenisi. Entä jos verkkosivut olisivat kymmeniä kertoja kevyempiä ja pienempiä?

    Oman firmani (Deep Contrast Media) osalta vihreät arvot ovat kohtalaisen hyvällä mallilla jos kyseisen websitecarbon.com sivuston analyysiin on luottamista 🙂

    Jotta tulevaisuus ei näyttäisi niin synkältä kuin miltä se tämän tekstin luettua saattaa vaikuttaa niin laitetaan tähän loppuun vielä kuva oman firmani nettisivun jollain muotoa lasketusta hiilijalanjäljestä.

    Kevyellä sivustolla on mahdollista tehdä kevyempää hiilijalanjälkeä, joten muutos on kaikkialla mahdollista kunhan vain kuluttajat alkaisivat vaatimaan firmoilta kepeämpiä nettisivuja hiilijalanjäljen vuoksi. Henkilökohtaisesti ilahtuisin siitä lähinnä nörttäysnäkökulman vuoksi – mikäs sen parempaa kuin kepeät ja nopeat sivut jossa ei vilku ja hypi miljoonaa eri asiaa häiritsemässä.

    Ehkä jonakin kauniina päivänä saan uudistettua tämän bloginikin kokonaan uuteen kuosiin ja omalta osaltani olen sitä kautta muuttamassa maailmaa parempaan, edes pienenpienellä pisaralla internetin valtameressä. Myönnettäköön rehellisyyden nimissä kuitenkin se että en sitä olisi tekemässä aidosti vihreiden arvojen vuoksi vaan siksi että se antaisi tarpeeksi nörtin haasteen kilpaillessani itseäni vastaan siitä kuinka pieneksi ja kevyeksi blogini voisin tehdä. Sitä odotellessa.

    P. S. Mikäli tätä tekstiä luettaessa törmäät selkeisiin virheellisiin päätelmiin niin laitathan viestiä missä olen mennyt metsään. Tulevaisuudenkuvathan voivat olla tietotekniikan osalta paljon paremmat tai myöskin paljon synkemmätkin kuin miltä se tämän postauksen perusteella saattaa vaikuttaa jos olen vain tehnyt jonkin aivan pieleen menneen ajatuskulun jossain vaiheessa ja päätynyt sen vuoksi vääriin lopputulemiin.