Category: Pelaaminen

Veljesten välistä rakkautta

Joitain aikoja takaperin tänne sivustollekin muutamia arvosteluita kirjoittanut toveri Lisko suositteli allekirjoittaneelle silloin täysin tuntematonta peliä, Brothers: A tale of two sonsia. Koska kyseinen peli oli Steamin joulualennuksissa vallan huokeaan hintaan, täytyi pelivinkkiin tarttua ja laittaa korttia vinkumaan ja kartuttaa Steam-pelikirjastoa jälleen yhdellä pelillä lisää.

Brothers: A tale of two sons on Triton-nimisen ruotsalaisen demoryhmän jäsenten perutaman Starbreeze studiosin käsialaa. Lafkan tunnetuimpana tuotoksena lienee Payday 2, joten aivan mitäänsanomattomasta pelitalosta ei siis missään nimessä ole kyse. Julkaisusta on ollut vastaamassa italialainen 505 Games.

Veljesrakkauden tarina on julkaistu vuonna 2013 Windowsille, XBox Live Arcadelle sekä Playstation Networkille.

Elämänpuun lähteille

Pelissä pyöritään pelin nimen mukaisesti kahden veljeksen tarinassa. Peli alkaa surumielisissä tunnelmissa kun veljistä nuorempi, Naiee, on mereen hukkuneen äitinsä haudan edessä. Vanhempi veli Naia keskeyttää veljensä haudan ääressä viettämän hetken kutsumalla hänet apuun, jotta he saavat sairaan isänsä vietyä kylän tohtorille.

Naiee lähtee veljensä avuksi viemään isää lääkärille ja tästä alkaa varsinainen pelillinen osuus. Kuitenkaan veljesten harmiksi lääkärisetä ei pysty auttamaan isäpappaa suorilta, vaan veljesten täytyy lähteä etsimään käsiinsä elämänpuun luona sijaitsevaa vettä jolla isäukko saadaan takaisin terveiden miesten kirjoihin. Seikkailun elementit on siis ilmassa ja matka kohden elämän puuta voi alkaa.

Kahden tatin takomista

Ensimetreistä asti pelaaja saa ohjattavakseen kummankin veljeksistä. Pelin steam-kaupppasivulla sanotaan, että peli vaatii peliohjaimen (…vaikka foorumit kertovat kyllä muuta) ja syytä tähän ei tarvitse kauaa ihmetellä. Veljekset tottelevat peliohjaimen tattien liikettä – vanhempi veli liikkuu vasemmalla padin tatilla, pikkuveikka vastaavasti oikealla. Näiden lisäksi kummankin pelaajan voi passittaa tekemään tilannekohtaista toimintoa LT/RT-painikkeella, eli L2/R2 painikkeella mikäli tätä pelaa Playstationin ohjaimella kuten itse tein.

Ohjattavuus oli toteutettu erittäin hyvin. Ohjattavuus oli pääsääntöisesti helppoa, vaikkakin itse sekoilin toisinaan (vielä pelin lopuillakin) kun liikutin molempia veljeksiä yhtä aikaa. Toisin sanoen kun tarkoitus oli liikuttaa pienempää veljeä vasemmalle ja samaan aikaan isompaa veljestä oikealle, saatoin tehdä liikkeet päinvastoin.

Kuitenkin tämä ei ole toki pelin syytä, vaan omaa tottumattomuutta kahden hahmon yhtäaikaiseen ohjaamiseen. Multitaskaamisenhan ei kyllä pitäisi olla muutenkaan putkiaivoisten olentojen vahvin puoli, joten suon tämä siis itselleni köyhällä verukkeella anteeksi.

Kamerakulmien toteutus oli myöskin mukavasti toteutettu. Kamera pysyi pääsääntöiesti aina järkevänä, ja pelaajalla oli myös mahdollista pyöritellä kameraa LB/RB-painikkeilla (eli L1/R1 PS3:n ohjaimessa) parempia kuvakulmia etsiessä. Joissain tapauksissa kameraa pystyi pyörittämään enemmän, toisissa kohdin vähemmän. Kuitenkin tämä oli erittäin tervetullut ominaisuus – jos ei muuten, niin yleiseen maailman kauneuden fiilistelyyn uusista kuvakulmista.

Lapsille ja lapsenmielisille…kö?

Pelin alkumetreistä asti tuli vahvasti fiilikset siitä, että pelin kohderyhmä on lapset ja lapsenmieliset, sillä pelin visuaalinen ilme oli kuin mitä parhaimmista Pixarin animaatioleffoista.

Tarinaa eteenpäin tahkottua mielipiteeni kuitenkin muuttui radikaalisti toisenlaiseksi, sillä pelin miljöössä alkoi olemaan sellaista tematiikkaa mitä en vähässä kummassa kersojen antaisi katsoa kovin nuorella iällä. En usko että hirteen vedettyjen ruumiiden, veristen ihmisten raatojen tahi ihmisuhria virittelevien hämärien kulttilaisten näkeminen välttämättä niitä ihan iloisimpia lapsuusmuistoja olisi.

Vaikkakin pelin miljöö paikoitellen lähtikin maalailemaan maisemaansa mustempiin sävyihin, oli kokonaisuus kotigoottien pettymykseksi kuitenkin pääsääntöisesti siellä elämän aurinkoisemmalla puolella kulkemista.

Valo on aina kaunista

Veljesten tarina oli puettu visuaalisesti uskomattoman kauniiseen kuosiin. Aivan alussa jo sain tuntuman siitä, että tässä pelissä voi hyvinkin olla potentiaalia räväyttää visuaalisesti merkittävä taideteos verkkokalvoilleni, ja ilokseni sain havaita perstuntumani osuneen tällä kertaa kohdalleen.

Visuaalisen ilmeen olemus toi positiivisella tapaa mieleeni elokuvan Legenda suojelijoista, sekä aikaisemmin arvostelemani Trinen, vaikkakin Trinen ja veljestarun ulkoasuissa olikin toki selkeästi eroa. Lähinnä mielleyhtymät syntyivät siitä, että kummassakin pelissä koin visuaalisen ilmeen aiheuttamaa tajunnat laajentavaa riemua.

Äänet ja musiikit olivat myöskin toimivaa tasoa, eikä niistä mitään valittamisen sanaa jäänyt. Erityismaininnan saa kuitenkin pelin loppuratkaisujen tietämillä koettavat musiikit, sillä ne loivat peliin tunnelmaa juuri oikealla tavalla.

Ei mikään turha tarina

Pelin loppuun kaluamiseen kului aikaa noin 3,5 tuntia, joten mistään suhteettoman pitkästä pelistä ei voida puhua. Itse mielsin tämän lähinnä pitkähköksi interaktiiviseksi elokuvaksi, joten pelin kesto toimi itselleni vallan mainiosti.

Vaikeustaso oli onneksi myöskin hyvin mitoitettu, sillä missään kohdassa ei joutunut jumittamaan kovin pitkiksi ajoiksi. Kenties pisimpään uusintoja vaati riippuliitokohtaus, jossa tuli feilattua kenties noin 6–7 kertaa.

Perinteiset ongelmanratkaisupohdinnat olivat kaikki inhimillisesti ratkaistavissa, eikä niiden takia tarvinnut repiä hiuksia päästään tahi turvautua Internetin apuun, vaan perus maalaisjärjellä ongelmat ratkesivat suoraan miettimättä tahi korkeintaan lyhyellä mietinnällä.

Kokemus vailla vertaa

Pelin loppuun pelattua olo oli huikea. Peli josta pelaamaan aloitettua en tiennyt lainkaan mitä odottaa tuli yllättäen ja iski sivukoukulla mestariteoksen vasten kasvoja.

Vaikkakin tänä vuonna on tullut monta hienoa peliä nähtyä ja koettua, oli tämä peli ehdottomasti kärkikastia. Brothers: Tale of two sons on peli, joka allekirjoittaneelle nousi suoraan kautta aikojen hienoimpien pelikokemusten listalle.

Kehuttavaa

• Kaunis
• Liikuttava
• Mielenkiintoinen tarina

Moitittavaa

• Potentiaalisesti liian lyhyt
• Hämähäkki aiheutti araknofobiaan taipuvalle hipille kylmiä väreitä

Arvosana: 10 / 10

Demo, demosi, demoni

Sivusto on hetken aikaa kerennyt viettämään hiljaiseloa muuttoni vuoksi, mutta onneksi suurin osa muuttorumbasta on nyt takana ja aikaa liikeni jälleen virtuaalimaailman taideteosten tutkintaan. Steam-kirjaston pelihyllyn virtuaalipölyjen seasta löysin pelattavakseni puolalaisen pelitalon Artifex Mundin tuotoksen Enigmatis: The Mists of Ravenwood jonka otin tällä kertaa lähempään tarkasteluun.

Peli on julkaistu vuoden 2013 syyskuussa ja se on saatavana niin Windowsille ja OSX:lle kuin myös iOS:lle, Androidille, Windows phonelle sekä Blackberrylle. Aikaisempien arvostelemieni Artifex Mundin tuotosten tapaan (9 Clues: The Secret of Serpent Creek sekä Abyss: The Wraiths of Eden) tarjoaa myös Enigmatis: Mists of the Ravenwood pelaajalleen hidden object -tyylin seikkailua.

Vain karmeita tarinoita repussa mulla

Kuten aikaisemmin pelaamani Artifex Mundin pelit, liikkui myös Mist of the Ravenwood tarinansa puolesta yliluonnollisuuden rajamailla. Pelin tarinassa täytyy tällä kertaa etsiä kadonneita ihmisiä, ja samalla selvittää mitä kaikkea hämärää ja yliluonnollista paikassa mahtaneekaan tapahtua.

Pelillisesti tarjolla on siis hidden object -pelien tyyliin asioitten etsimistä näytöltä hiirinaksuttelun voimin, mutta positiivisena puolena tässä pelissä oli näiden kadonneiden objektin metsästyksen lisäksi tarjolla vaihtoehtoisesti myös muita tehtäviä. Useimmiten itse tuli valittua vaihtoehtoinen muistipeli esineiden etsimisen sijaan, sillä turhan usein esineiden etsintä itselläni meni hillittömään hiirinaksutteluun pitkin näyttöä esineiden satunnaislöytämisen toivossa.

Pelaajan onneksi myös toisenlaisia ongelmanratkaisutehtäviä oli kiitettävissä määrin, joten ainakaan itse en kokenut pelin tehtäviä liian yksipuoleisina ja tylsinä.

Enigmatis: Mists of the Ravenwoodin visuaalinen puoli oli Artifex Mundin tuotoksille ominaiseen tapaan silmää miellyttävä katsottavaa. Piirtojälki on kaunista ja selkeää josta pelille täytyy antaa kiitosta, sillä erityisesti hidden object -tehtävissä hyvä ja selkeä piirrosjälki luo huomattavasti mukavuutta pelikokemukseen.

Visuaalisesti onnistuneen puolen lisäksi myös audiopuoli toimii. Ääninäyttely oli pääsääntöisesti hyvää, vaikka paikoitellen olisinkin kaivannut vähän lisää aidompaa tuntumaa ilmaisuun. Kuitenkaan missään kohden ääninäyttely ei häirinnyt pelikokemusta.

Myös pelin musiikit olivat mielyttävää kuunneltavaa. Ne loivat onnistuneesti tunnelmaa peliin eivätkä hyppineet häiritsevästi pelaajan korville missään vaiheessa.

Toimii kuin junan vessa

Läpipeluun jälkeen mielikuvat pelikokemuksesta ovat positiiviset. Artifex Mundi on onnistunut luomaan mielenkiintoisen tarinan toimivalla käyttöliittymällä ja käärinyt tuotoksen helposti lähestyttävään audiovisuaaliseen pakettiin.

Se on rentoa naksuttelua pääsääntöisesti inhimillisillä ongelmanratkaisutehtävillä, vaikkakin yön pimeinä tunteina pelatessa muutama ongelmanratkaisutehtävä tulikin hypättyä yli.

Pidin myös siitä, että tarinaa aukaistiin myös välianimaatioiden avustuksella. Tämä toi mukavaa vaihtelua varsinaiseen pelaamiseen, ja tarinaan oli myös helpompaa sen myötä uppoutua.

Mukavana bonuksena pelin Steam-versioon on saatu mukaan myös saavutukset sekä keräilykortit.

Kehuttavaa

• Mielyttävän näköinen piirtojälki
• Toimivat musiikit
• Rentoa viihdettä kiintoisalla tarinalla

Moitittavaa

• Muutama turhan hankalahko puzzle (jotka onneksi pystyi ohittamaan)

Arvosana: 7 / 10

Ollakko vai jättääkö olematta, ka enpä tiijä sitäkään

Viimeksi arvostelemani Snow Lightin (Lue arvostelu) tapaan löysi Hamlet or the last game without MMORPG features, shaders and product placement -nimeä kantava peli tiensä Steamin pelikirjastooni samaisesta Indie Galan bundlesta.

Peli on julkaistu Windowsille, iOS:lle sekä Androidille, ja sen kehityksestä on vastannut yhden miehen venäläistiimi mif2000. Windows-versio on julkaistu jo vuonna 2010, iOS-versio vuonna 2011 ja Android-versio heti perään vuonna 2012.

Aivonystyröiden hierontaa

Kuten pelin nimestä saattaa arvata, on peli jollain muotoa ottanut vaikutteita William Shakespearen teoksesta Hamlet. Koska itselläni on sivistyksessä Hamletin mentävä aukko, en osaa sanoa kuinka paljon pelin tapahtumissa on yhteneväisyyksiä kyseiseen teokseen, mutta ainakin henkilöhahmoja on Hamletista kyllä lainattu.

Pelin taustatarina on pelin kannalta irrelevantti siinä mielessä, että vaikka kyseistä tarinaa ei olisi lukenut, saa pelistä silti jotain irti. Ongelmanratkaisutehtävät eivät ole sellaisia, että niissä olisi vaadittu tietämystä kyseisestä teoksesta.

Varsinainen pelaaminen tapahtuu hiirtä naksuttelemalla. Näytöltä pyritään löytämään asioita, jotka tekevät erinäisiä asioita kun niitä hiirellä klikkaa. Niiden perusteella sitten koetetaan päätellä miten tehtävässä päästään eteenpäin, esimerkiksi vaikkapa soittokello jota klikkaamalla se rupeaa kilisemään tai vaikka painike jota painamalla valot menevät kuvasta päälle ja pois.

Osa puzzleista vaati päättelyä, toiset taas olivat selvästi enemmän muistinystyröitä koettelevia ja osa vaati nopeahkoja refleksiä ja tarkkuutta klikkauksiin.

Rentoa kuin kesäkuumalla rantahiekalla

Hamlet tarjosi itselleni viihdettä noin kahdeksi tunniksi, mutta useammatkin ovat tämän nopeamminkin läpi tahkonneet. Pelin tempo oli pääsääntöisesti sopivan verkkainen eikä siinä tarvinnut hötkyillä puzzleissa, vaikkakin paikoitellen nopeutta ja tarkkuutta vaativat tehtävät aiheuttivat itselläni useampia yrityksiä ennen kuin niistä päsin ohi.

Useammatkin päättelytehtävät oli ihan inhimillisesti pääteltävissä, mutta joissain kohdin täytyi itseni turvautua apuihin – niin pelistä löytyvään apuun kuin myös Internetistä löytyvään, sillä aina pelissä tarjottu apukaan ei tehnyt oloani vajaasta viisaammaksi.

Graafinen anti pelissä oli sangen miellyttävä katsella ja musiikitkin olivat hyvin toteutettuja. Pelin toimivuus oli hyvä, eikä kaatuiluja tai bugeja ilmennyt.

Pitkästä nimestään huolimatta Hamlet or the last game without MMORPG features, shaders and product placement oli lyhyt ja leppoisa puzzle-peli, joka jätti hyvät fiilikset.

Kehuttavaa

• Näyttää ja kuullostaa mukavalta
• Mukavia puzzleja
• Pääosin sangen rentoa viihdettä

Moitittavaa

• Muutama puzzle vähän turhan vaikea (ainakin pariin tuntiin jääneiden yöunien jälkeen ne tuntuivat sellaisilta)

Arvosana: 7 / 10

Halpaa ja hyvää

Steamin pelikirjastoa selatessa sattui silmiini 3f interactiven kehittämä point and click -tyylinen seikkailupeli Reversion: The Escape (Chapter 1). Peli on ainakin tämän arvostelun kirjoittamishetkellä free to play, joten pelin voi käydä hakemassa itsellensä ilmaiseksi.

Peli on nimensä mukaisesti ensimmäinen osa Reversion-nimisestä pelistä, jonka jatko-osa kantaa nimeä Reversion: The Meeting (Chapter 2).

Pelisarjan ensimmäinen osa on julkaistu Steamiin vuoden 2012 maaliskuussa ja jatko-osa vuoden 2013 maaliskuussa. Toisin kuin ensimmäinen osa, toinen osa on maksullinen peli.

Aivojumppaa

Tarina alkaa kun päähenkilö herää huoneesta, jossa on hänen lisäkseen vartija, lääkäri ja kaksi muuta potilasta. Sankarin elämästä on kadonnut useita vuosia joista hän ei muista mitään mitä on tapahtunut. Sankarin tarkoituksena on päästä pakoon toisen potilaan kanssa tuosta vartioidusta talosta, ja saada palautettua muistikuvia kuinka hän on sinne taloon edes joutunut.

Tyyliltään Reversion: The Escape jatkaa vanhojen hyvien seikkailupelien hengessä. Toisin sanoen hiirellä klikkaillaan eri toimenpiteitä eri objekteille ja pyritään ratkaisemaan asioita. Käytännössä siis mikäli mikään seikkailupeli on tuttu entuudestaan, ei pelin toiminnallisuuden opettelussa tarvitse suhteettomasti päätään vaivata.

Käyttöliittymällisesti peli toimii siis siten, että kun hiiren kursorin vie jonkin objektin päälle, tulee kursorin alle teksti mikä kyseinen asia on. Hiiren vasenta nappia pohjassa pitämällä saa auki pikavalikon josta voi valita suurennuslasin (katsomista varten), käden (poimimista varten) tai puhekuplan puhumista varten. Hiiren oikealla näppäimellä pelissä saa auki pelaajan tavaralistan.

Kevyttä päättelyä ja hieman jumittamista

Reversion: The Esacpen tarjoamat puzzlet olivat pääsääntöisesti kaikki inhimillisesti pääteltävissä olevia. Suhteettomasti pelissä ei joutunut junnaamaan paikallaan, mutta muutamia kohtia tuli vastaan joissa itse jouduin tutustumaan pelin tarjoamaan vinkkiin päästäkseni eteenpäin.

Yksi näistä kohdista oli sellainen, jossa samaa repliikkiä piti sanoa useamman kerran henkilölle, ennen kuin asiassa pääsi eteenpäin. En tiedä kuinka kauan tätä kohtaa olisin joutunut junnaamaan, mutta onneksi pelissä oli järkevästi toteutettu vinkkitoiminto.

Käyttöliittymässä oli kahdenlaista apua tarjolla. Toinen oli sellainen, jota klikkaamalla sai kuvaan näkyviin muutamaksi sekunniksi pienet pallot jotka osoittivat skenaariossa olevat huomiokohdat, ts. kaikki kohdat joita pystyi klikkaamaan ja joille pystyi toteuttamaan erilaisia toimenpiteitä. Tätä apua pystyi käyttämään niin nopeasti peräkkäin kuin halusi.

Toinen apu jota pelaajalle tarjottiin oli itse varsinainen opastus. Se kertoi esim. että juttele henkilölle X tai tarkista paikasta Y asia Z. Kun tämän vinkin oli käyttänyt, täytyi odottaa pari minuuttia ennen kuin peli antoi sitä käyttää uudemman kerran. Ainakin omaan makuuni tämä oli hyvin toteutettu ratkaisu.

Ärsytyskynnyksiä

Vaikkain Reversion: The Escape oli monin paikoin hyvä, oli siinä myös rasittavia elementtejä. Käytännössä ainoat itseäni rasittaneet elementit liittyivät käyttöliittymään.

Kun hiiren oikealla napilla valitsi omista tavaroistaan jonkin tavaran, ei tavaralista hävinnyt näkyvistä vaan se oli yhä edessä. Tavaran valittua aina joutui klikkaamaan inventaarion ulkopuolelle jotta inventaarion sai pois edestä.

Toinen rasittava piirre tässä oli se, että kun kerran koetit tavaraa mihin tahansa objektiin, tavara tuli poisvalituksi. Käytännössä siis inventaarion joutui ottamaan uudelleen auki ja valitsemaan saman tavaran uudemman kerran, ennen kuin sitä pääsi koettamaan toiseen kohtaan skenaariossa.

Hyvän mielen peli

Peli on tarinansa osalta ihan mukiinmenevä, ja sen audiovisuaalinen ilme on toimiva kokonaisuus josta en itse löytänyt juurikaan valittamisen sanaa. Ääninäyttelykään ei itseäni pelissä häirinnyt, mutta Steamin pelisivulta lukien se on useampaakin pelaajaa tuntunut jostain syystä häiritsevän. Makuasioista ei voi kuin kiistellä.

Kokonaisuutena Reversion: The Escape on mukavan rento parin tunnin aivojumppa vanhojen hyvien seikkailupelien hengessä.

Kehuttavaa

• Rento naksuttelu
• Pääosin sopivan haastava
• Toimiva vinkkisysteemi

Moitittavaa

• Lyhyehkö
• Käyttöliittymässä hieman parantamista

Arvosana: 7 / 10

Kevyttä välipalaa

Indie Galan uusimmassa Every Monday Bundlessa oli mukana West Dragon Productions DR:n kehittämä visuaalinen novelli nimeltään Snow Light, joten kävin kyseisen bundlen ostamassa jotta pääsen testailemaan halvalla itselleni entuudestaan tuntematonta pelilajityyliä. Toki visuaalinen novelli -pelityyppi on jollain tapaa käsitteenä tuttu, mutta itsellä ei ollut omakohtaisia kokemuksia aikaisemmin tämän tyylilajin peleistä.

Pelin on julkaissut OG-Zone Digital Entertainment, joka vaikuttaisi olevan samaa yritystä pelin kehittäjäfirman kanssa, sillä kummankin nettisivut löytyvät samasta osoitteesta.

Peli on suhteellisen tuore, sillä se on julkaistu kesällä 2014 ja Steamiinkin peli on löytänyt tiensä puolessa välin elokuuta.

Pelitöntä peliä

Koska peli oli tyyliltänsä visuaalinen novelli, tarkoitti tämä tämän pelin tapauksessa käytännössä sitä, että koko 2 h 45 minuutin läpipeluuseen käytettynä aikana ei pelaajan tarvinnut kuin naksutella hiirtä jotta teksteistä pääsi eteenpäin, ja muutamia kertoja pelin aikana (lienee alle 10 kertaa) sitten myös näppäimistöltä painaa näytöllä näkyvää kirjainta. Tästä voi toki sitten pohtia missä menee määritelmä pelin suhteen, sillä selvästi enemmän ainakin tämä peli oli muuta kuin pelaamista.

Useasti (lue: lähes poikkeuksetta) kun näppäimistöltä piti painaa jotain, aiheutti se uusintayrityksen kyseisessä kohdassa, sillä käytännössä oli keskittynyt vain hiiren naputteluun ja juonen seuraamiseen. Siinä vaiheessa kun harvoin ja yllättäen vastaan tuli tilanne missä piti painaa kirjainta näppäimistöltä, oli tuo kyseinen kirjain useasti eri kuin edellisellä kerralla oli ollut. Tämän seurauksena kyseinen kohta epäonnistui ja sama kohta piti koettaa uudemman kerran, sillä aikaa ei ollut näppäimenpainallukseen varattu suhteettoman paljoa.

Hyvänä puolena oli onneksi se, että kun näppäinpainalluksen missasi ja tehtävä epäonnistui, tuli uusintayritys samasta kohdasta. Harmillisena puolena tuntui että joko pelissä oli viivettä näppimien reagoinnissa tai vaihtoehtoisesti turhan tarkkaan mitoitettu aika milloin näppäinpainalluksen piti osua kohdalleen. Suomeksi sanoen ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen toisella yrittämällä nakutettiin näppäimistöltä tulevaa kirjainta monta kertaa peräkkäin kaiken varuilta.

Tarinankerronnan jalo taito

Koska pelilliseltä puolelta analysoiden pelattavaa ei ole juuri lainkaan, olisin toivonut tarinapuolella vahvempaa kertomusta kuin mitä Snow Light pystyi tarjoamaan.

Tarina oli kutakuinkin kiinnostava, eikä se myöskään mennyt täysin ennalta arvattavalla tavalla, joten annan juonesta kyllä pelille edes jonkin verran pisteitä.

Huonoin puoli tarinassa kuitenkin itselleni oli se, että henkilöitä, paikkoja ja lyhenteitä ladottiin alkuvaiheessa pöytään kovemmalla tahdilla kuin bissejä baaritiskiin kahden euron happy hourissa. Tämä aiheutti ongelmia juonen seuraamiseen, sillä jo hyvin aikaisessa vaiheessa putosin kärryiltä monen henkilön osalta että kuka kukin on ja miten kukakin liittyy mihinkin tapahtumaan. Henkilöhahmot ja tarinankehitys jätti itseni sen osalta kylmäksi.

Niks, naks ja nurin

Pelissä tarina kerrottiin teksteillä, joita kuvaruudun alalaitaan ilmaantui. Tekstit tulivat esiin kirjain kerrallaan rullaamalla, mutta onneksi tekstien ilmaantumisen aikana jos painoi hiiren vasemmalla napilla, tuli teksti kerralla näkyviin. Kätevä ominaisuus, sillä tekstin ilmaantumisvauhti oli hitaampi kuin oma lukunopeuteni.

Ärsyttävänä puolena kyseisessä ominaisuudessa oli epäyhdenmukainen logiikka, sillä toisinaan kun painoi hiiren nappia, ei teksti tullutkaan näkyviin vaan siinä hypättiin jo suoraan seuraavaan. Eli käytännössä kun teksti alkoi tulemaan näkyviin ja painoin nappia ensimmäisen sanan kohdalla, en saanutkaan näkyviin kyseisiä vuorosanoja kuten normaalisti, vaan peli hyppäsi suoraan seuraaviin. Todella rasittava ominaisuus tämän tyylisessä pelissä, sillä osa tarinasta meni sen vuoksi ohi että mistä oli kyse.

Peli antoi parissa kohtaa mahdollisuuden valita parin vaihtoehdon väliltä. Kuitenkin kun valitsin toisen vaihtoehdon, tuli samat tekstit kahteen kertaan, vaikkakin taustan piirrokset vaihtuivat. Mielikuvaksi jäi, että pelissä oli bugi joka aiheutti moisen, koska alussa kun tekstit tulivat, eivät ne käyneet mitenkään järkeen kuvien kanssa mitä näkyi tarinassa. Kuitenkin kun samat tekstit tulivat heti perään uudelleen, kävivät ne paljon enemmän järkeen koska kuvatkin tukivat tällöin tekstiä.

Negatiivisena lisänä pelin bugaamisen ja epäloogisen naksuttelutyylin lisäksi peli otti ja kaatui kertaalleen pelisession aikana.

Mitä lie ollut miehillä mielessä

Pelin graafinen anti tuntui vaihtelevan myöskin aika paljon. Toisinaan hahmojen piirrosjälki oli toteutettu miellyttävällä animemaisella tavalla, mutta toisinaan taas hahmot eivät näyttäneet lainkaan niin hyvin piirretyiltä. Grafiikoiden osalta myöskin miljöön perspektiivien erikoisuus pisti useammassakin kohtaa silmään häiritsevällä tavalla.

Grafiikoiden osalta mielikuvaksi melkeinpä jäi se, että naishahmojen tissit ovat olleet asia johon piirrosjäljessä on erityisesti panostettu, ja kaikki muut ympäristöt joissa tissejä ei voida järkevästi tuoda esiin voidaan sitten piirtää vähän sinne päin, koska ei ne kuitenkaan ihmisiä kiinnosta yhtä paljoa.

Musiikit olivat useammassakin kohtaa pelin aikana erittäin hyvät, vaikkakin harmillisesti kesken kaiken musiikit saattoivat loppua ihmeellisesti kesken skenaarion. Samaa hämäryyttä oli havaittavissa äänissä, eli taustalla olevat äänet saattoivat loppua kuin seinään ja toisissa tapauksissa vastaavasti taustaäänien looppi ei tuntunut menevän mitenkään järkevän kuuloisesti looppina.

Kokemus se tämäkin

Snow Light oli itselleni uudenlainen tuttavuus, sillä aikaisempaa omakohtaista kokemusta visuaalisista novelleista ei itselleäni muistini mukaan ole ennen tätä ollut. Pelissä oli useampia erittäin miellyttäviä taustamusiikkeja ja myös piirrosjälki oli useammassakin kohtaa toteutettu mielyttävällä, hieman anime-elokuvista tutulla piirrostyylillä.

Harmillisena puolena pelissä oli liian vähän varsinaisia pelillisiä osuuksia. Olisin toivonut enemmän valintoja, joilla tarinaa olisi voinut ohjata edes hieman johonkin suuntaan. Samoin myös pelin tarina oli hankalasti seurattava, sillä hahmoja ja asioita oli suhteettoman paljon muistettavaksi liian lyhyessä ajassa kerrottuna.

Myös miinusta pelille annan satunnaisesta bugittamisesta ja epäloogisuudesta hiiren klikkausten suhteen ja paikoitellen vähemmän kauniista grafiikoista.

Vaikka pelille annankin huonot pisteet, ei kokonaistuntuma tästä ollut missään nimessä negatiivinen – se oli rento ja kevyt kokemus, jossa ei tarvinnut turhia hötkyillä. Peli toimi mukiinmenevänä välipalana, mutta ei siitä varsinaiseksi pääruoaksi riittäisi evästä.

Kehuttavaa

• Rento
• Paikoitellen ihan mukavat grafiikat
• Musiikit

Moitittavaa

• Hankala pysyä tarinassa käyrryillä
• Satunnaista bugittamista
• Epäyhdenmukainen logiikka

Arvosana: 3,5 / 10