Aleksin Blogi

Category: Pelaaminen

  • Peliarvostelu: Heavy Rain (PS4)

    Madison joraamassa

    Heavy Rain on alunperin vuonna 2010 Playstation 3:lle julkaistu peli joka on saanut remasteroinnin ja julkaisun Playstation 4:lle vuoden 2016 maaliskuussa. Peli on tyypiltään toimintaseikkailun ja interaktiivisen draamaan yhdistelmä. Kehityksestä on vastannut Quantic Dream -pelistudio ja sen on julkaissut Sony Computer Entertainment. Heavy Rain on saatavana ainoastaan Playstation-konsoleille.

    Pelillisesti kyseessä on pääosin varsin verkkaisesti etenevä rikostarina. Pelaajan tehtävänä on kävellä ohjaamallaan hahmolla ympäriinsä, tehdä erinäisiä toimintoja ja väliin harrastaa kohtalaisen nopeaa sormijumppaa quick time eventtien parissa. Esimerkkejä tällaisista toiminnoista on kävellä jääkaapille, ottaa sieltä ruokaa, lämmittää se mikrossa ja muita vastaavia. Quick time eventeissä taas joutuu pikaisesti painamaan oikeaa nappia esimerkiksi yllättävissä taistelutilanteissa.

    Ethan kotonaan valmistautumassa poikansa syntyäpäiväjuhliin

    Pelaajan ohjaama hahmo muuttuu tarinan aikana useampaan otteeseen. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin kaikkiaan neljän eri henkilön näkökulmasta ja se toimi Until Dawnin tapaan hyvin. Ohjattavat henkilöt ovat perheenisä, reportteri, salapoliisi ja FBI:n agenttti.

    Pelin juoni

    Alussa tarinassa Ethan kadottaa toisen poikansa kauppakeskuksessa ja kun hänet löytyy, onnistuu poika epähuomiossa juoksemaan auton alle isänsä silmien edessä. Poika menehtyy saamiinsa vammoihin ja sen jälkeen tarinassa hypätäänkin jo muutama vuosi eteenpäin. Ethanilla ja vaimollaan on tullut ero ja Ethanin suhde elossa olevaan poikaansa on hieman etäinen. Ethan käy psykologin kanssa juttelemassa ongelmistaan ja aina toisinaan hän saa blackoutteja kadottaen tietoisuutensa ympäröivästä maailmasta.

    Muistikatkojen jälkeen Ethan herää monesti vesisateesta kädessään paperinen origami. Vuosien ajan kaupungissa on tehty epämääräisiä murhia joissa uhri on hukutettu kaivossa sadeveteen. Ruumiin läheltä löytyy aina origami sekä orkidea.

    Uskonnollinen fanaatikko

    Orkideamurhia tutkitaan niin FBI:n toimesta kuin yksityisetsivänkin toimesta. Oman osansa origamimurhaajan etsintään antaa myös reportteri sekä Ethan itse, sillä Ethanin toinen elossa oleva poika joutuu orkideamurhaajan kaappaamaksi. Orkideamurhaaja antaa Ethanille erilaisia sairaita tehtäviä suoritettavaksi, kuten sormensa katkaiseminen ja sen videointi todisteeksi suoritetusta tehtävästä.

    Fiilikset pelistä

    Heavy Rain on erinomainen peli, vaikkakin sen pelimekaniikka kaipaisikin hiomista. Paikoitellen nappien painelu sai absurdejakin piirteitä kun sormet meinasivat loppua kesken koska napeille ei enää yltänyt kun toiset sormet olivat jo entuudestaan edessä toisen napin painamisen vuoksi. Samoin hahmon liikuttaminen oli paikoitellen kohtalaisen kankeaa.

    Tulenliekkinä saavuit kerran…

    Myöskin grafiikoista oli helppoa huomata pelin olleen alunperin vuodelta 2010. Pelimekaniikasta ja selkeästi vanhahtavasta grafiikasta huolimatta se on täysin pelattavissa vielä tänäkin päivänä, kiitos todella hienon ja yllättävänkin tarinan.

    Pidin pelissä siitä, että valinnoilla oli selkeästi oikeita vaikutuksia. Esimerkiksi oma ideaalinen naiiviuteni antoi juonelle vähemmän iloisen käänteen sillä sen seurauksena kolme eri ihmistä pääsi hengestään. Se oli todella yllättävää, sillä olen tottunut näkemään peleissä onnellisia loppuja. Tällä kertaa omien valintojeni takia sellaista ei nähty.

    Heavy Rainissa oli myös kauniit musiikit ja yleisesti ottaen hyvä tunnelma. Myös iso kiitos tulee suomalaisista tekstityksistä. Vaikka englanti itseltäni taipuukin, on mukavampaa tällaisia pelata käyttäen kotimaista tekstitystä.

    Heavy Rain on peli jota voin suositella kaikille Playstationin omistavalle interaktiivisen draaman ystävälle.

    Pisteet: 9/10

    Muokattu 28.06.2025, muutettu tyyli nykyiseen teemaan paremmin toimivaksi.

  • Peliarvostelu: Skyrim Special Edition (Xbox One)

    Alduin vihansa vimmassa

    Skyrim on alunperin jo vuodelta 2011 oleva avoimen maailman roolipeli joka on julkaistu tuolloin Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä Windowsille. Kuitenkin vuoden 2016 lokakuussa pelistä tehtiin julkaisu uudemmallekin konsolisukupolvelle, joten nykyään Skyrimiä on mahdollista pelata myös Xbox Onella ja Playstation 4:llä. Pelasin itse tämän Xbox One S:llä.

    Skyrim on itselleni peli, jonka olen aloittanut luultavasti alusta useammin kuin mitään muuta juonellista peliä. Muutaman kerran se on jäänyt PC:llä kesken kun olen onnistunut hävittämään tallennukset koneen uudelleenasennuksessa, tai sitten on vain tullut liian pitkä tauko pelaamisessa ja en ole enää muistanut mitä tarinassa on tapahtunut ennen sitä ja olen sen vuoksi pelin aloittanut uudestaan.

    Viimeisimmän kerran kun aloin sitä pelaamaan PC:llä muutama kuukausi takaperin, oli pelissä vielä silloinkin vuosia ollut aivan järjetön bugi jonka vuoksi se oli täysin pelikelvoton omalla koneellani ilman säätämistä. PC:ssäni on kiinni 144 Hz pelinäyttö eikä Skyrimin fysiikkaengine osaa toimia oikein sen kanssa ellei näytön hertsimäärää rajoita jollain ulkoisella ohjelmalla 60:een tai vaihda Windowsista näytön hertsimäärää 60:een. Koska tämä kuuluu kategoriaan “ylimääräinen säätäminen” menin paikalliseen GameStopiin ja kävin ostamassa tämän Xbox Onelle.

    Matkalla linnanjuhlille

    (SPOILERIVAROITUS): Päätarinan osalta Skyrimissä kerrotaan kuinka Vanhimpien kääröissä (Elder’s Scroll) olevat ennustukset lohikäärmeiden paluusta Alduinin johdolla alkavat tapahtumaan. Pelaaja itse on ns. Dragonborn, jumalten valitsema sankari joka pystyy tappamaan lohikäärmeet ja imemään niiden sielut. Pelaajan tehtäväksi jää siis tappaa tuo suuri muinainen peto Alduin.

    Skyrimin tarina oli omaan makuuni kohtalaisen tylsä ja mitäänsanomaton, mutta pääsääntöisesti sitä oli kuitenkin viihdyttävää pelata eteenpäin vaikka mistään henkeäsalpaavasta hyvän ja pahan taistelusta ei tunnelmaan kiinni päässytkään. Päätarinassa tunnelma lässähti omaan makuuni ehkä eniten siinä vaiheessa kun vuoren huipulla nökötti lohikäärme jota mentiin tapaamaan ja tämä alkoi puhumaan. Melkein tekisi mieleni käyttää ilmaisua epärealistinen, mutta eipä kai fantasiaroolipeli lähtökohtaisestikaan ole ehkä se realismin suurin huipentuma.

    Laukkanen ja syksy saa

    Tarina tuli tahkottua kuitenkin loppuun puhuvien lohikäärmeiden latistamasta tunnelmasta huolimatta. Lopputaistelu oli visuaalisesti hieno mutta helppo jos oikeanlaisia lohikäärmehuutoja käytti avukseen. Pääsin sen heti ensimmäisellä yrittämällä läpi, joten mistään kovin vaikeasta taistelusta ei voinut puhua. Kuitenkin pelissä sen jälkeen satuin kuolemaan vielä vähän aikaa taistelun päättymisen jälkeen ja jouduin jatkamaan pelitallennusta siitä kohdasta missä olin vasta menossa Alduinin luo uudelleen. Uudella taistelukerralla en tätä voittanut heti ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella Alduin kaatui uudemman kerran.

    Suurin typeryyden aihe Skyrimissä oli aivan järjetön tallennustapa. Peli tallentelee kyllä automaattisia tallennuksia, mutta jostain syystä päätarinan loppuvihollisen kukistettua peli ei luonutkaan mitään automaattista tallennuspistettä. Pelissä pystyy tekemään itse pikatallennuksen sekä tallennuksen. Pikatallennuksessa erona tallennukseen on se, että siinä ei tarvitse valita tallennusslottia vaan peli luo quicksaven suoraan. Pikatallennuksia pystyy olemaan vain yksi, mutta varsinaisia tallennuksia pystyy olemaan yli sata.

    Talviyö Skyrimissä

    Kaikkein rasittavin episodi pelatessa liittyi myös tallennuksiin. En tässä vaiheessa ollut tehnyt käsin muita kuin pikatallennuksia, sillä peli oli siihen saakka tehnyt kohtalaisen järkevästi omat automaattiset tallennuksensa. Eräässä tehtävässä kaikki omat tavarat piti jättää pois ja antaa ne toisen henkilön haltuun että hän tuo romut sitten perässä mitä olen kirstuun jättänyt. Jotenkin onnistuin sen kämmäämään ja kirstu oli tyhjä eikä mukanani ollut mitään kättä pidempää. Tämän jälkeen kun hiiviskely meni itselleni perinteiseen tyyliin ns. päin persettä, alkoi aseistautuneita vartioita pakoon juoksenta. Iskua tuli ja kuolin.

    Jostain erittäin hienosta syystä pikatallennus oli onnistunut itselläni tallentumaan sellaiseen kohtaan missä heti latauksen jälkeen tulee nuoli selkään ja kuolema koittaa. Samoin automaattitallennukset olivat sellaisia, että vihollisia oli kaikissa lähietäisyydellä ja energiat lähellä nollaa. Käytännössä olin jäädä kuolonsilmukkaan jossa mikään tallennuspiste ei anna jatkaa elävänä peliä eteenpäin. Hyvin monen yrityksen (ja hyvin monen ärräpään) jälkeen selvisin kuin selvisinkin pakoon ja piiloon huoneeseen jossa pystyin healaamaan energiani täyteen loitsuilla. Sen jälkeen opin ainakin että Skyrimissä pitää käsin tehdä eri tallennuspisteitä paljon jos haluaa eliminoida riskin tämänkaltaiselle onnettomuudelle jatkossa.

    Fantasiamaailman kauneutta

    Kaikkien rasittavuuksiensa vastapainoksi Skyrim tarjosi onneksi paljon myös hyvää. Siinä on roolipeliltä odotettava hahmon kehittämismahdollisuus, eli kun kokemuspisteitä tulee ja hahmo siirtyy seuraavalle tasolle, saa hän käytettäväkseen kykypisteitä joita pystyy antamaan haluamaansa taitoon. Esimerkkeinä siis taitopisteen voi pistää yhden käden miekkoihin, jolloin iskut sellaisella tekee viholliseen enemmän vahinkoa kuin tavallisesti, tai taitopisteen voi laittaa vaikka magiaan jolloin loitsut kuluttavat vähemmän manaa jne.

    Toinen mistä pidän Skyrimissä on sen suuri maailma ja järjetön määrä sivutehtäviä. Sivutehtäviä riittää kymmeniksi jollei jopa sadoiksi tunneiksi jos niitä haluaa lähteä tahkoamaan, ja itse pelasinkin niitä aina satunnaisesti siellä täällä kerätäkseni lisää kokemuspisteitä ja viedäkseni hahmoni kehitystä eteenpäin. Suuressa maailmassa kolikon kääntöpuolena oli kuitenkin monin paikoin hieman tunne turhan tyhjästä ja autiosta maailmasta. Tuntui että siirtyessä paikasta A paikkaan B saisi olla paljon enemmän tapahtumia kuin mitä niitä oli, ainakin maan päällä. Toki luolastoissa sitten tekemistä riitti yllin kyllin.

    Musiikit on myös jotain mistä pidin kovasti. Musiikit on eeppiset ja mahtipontiset, sellaiset joita kuuntelee mielellään muutenkin kuin vain pelin aikana.

    Trolling is a art – Moot

    Päätarinan loppuun pelattua tuntui hieman typerältä myös se, että siinä ei tullut mitään lopputekstejä tai mitään hienoa videota, vaan pelaaminen vain jatkui Skyrimin maailmassa normaaliin tapaan. Tämän seurauksena piti aivan netistä käydä katsomassa että pelasinko päätarinan tosiaan läpi sillä siitä jäi niin vahva “Tässäkö tämä nyt sitten oli? -fiilis.

    Kokonaisuutena Skyirimistä jäi kohtalaisen keskinkertaiset fiilikset. Se oli pääsääntöisesti viihdyttävä, mutta ei lähellekään niin hieno ja mahtava kuin esim. Witcher 3. Graafisesti se ei näyttänyt mitenkään järisyttävän hienolta (joka tosin ei yllätä sen alkuperäisen iän huomioonottaen), tarina oli tasapaksu ja puhuvat lohikäärmeet hieman typerän tuntuinen ratkaisu. Taisteleminen ja seikkailu maailmassa oli kuitenkin viihdyttävää, maisemat olivat mukavia vaikkakin turhan tyhjän tuntuisia ja pelaamista riittää päätarinan jälkeenkin vaikka kuinka paljon.

    Pisteet: 6,5/10

  • Peliarvostelu: Until Dawn (PS4)

    Talvi on kylmä ja kaunis

    Kuten aikaisemmin blogissani kirjoitin Playstation 4 Pro:n ensituntumissa, tuli heinäkuun Playstation Plus -pelinä myös Until Dawn. Koska olin tällöin vielä kesälomalla oli olosuhteet sangen suotuisat aloittaa pelaaminen uudella konsolilla kauhupelin maailmassa, sillä yö on tällaiseen peliin otollisinta aikaa.

    Until Dawn on vuoden 2015 elokuussa julkaistu selvitymiskauhupeli joka on saatavana ainoastaan Playstation 4 -alustalle. Sen on kehittänyt Supermassive Games ja sen on julkaissut Sony Computer Entertainment.

    (SPOILERIVAROITUS): Tarina kertoo kahdeksasta nuoresta jotka lähtevät viettämään aikaansa muutaman mukana olleen vanhempien omistamalle mökille. Kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaisesti kun nuoret päättävät tehdä pilan erään mukana olleen tytön kustannuksella. Harmittomaksi tarkoitettu pila menee pieleen ja johtaa tytön pakenemiseen järkyttyneenä mökistä ulos pakkaseen. Tytön sisar lähtee perään etsimään häntä ja metsässä asiat menevät enemmänkin pieleen, sillä molemmat pääsevät pihalla hengestään.

    Kylpyamme olisi mukava, erityisesti mikäli nurkassa ei vaanisi psykopaatti

    (SPOILERIVAROITUS): Tarina jatkuu siitä kun eloon jääneet nuoret palaavat takaisin samalle mökille vuoden päästä viettämään jälleen yhdessä aikaa. Tunnelma on hieman kireä useammankin hahmon välillä, mutta tässä vaiheessa kaikki sujuu vielä kutakuinkin mallikkaasti. Jossain vaiheessa iltaa kuolleiden sisarten veli ja kaksi muuta aloittavat spiritismi-istunnon jonka seurauksena veli suuttuu muille istuntoon osallistuneille ja lähtee omille teilleen. Myös mukaan tulleet muut nuoret ovat jo aikaisemmin lähteneet kumppaneineen viettämään aikaa keskenään ulkomökkeihin ja muualle lähistöön. Jossain vaiheessa alkaa mökissä kuitenkin tapahtua ikäviä. Mökkireissulle paikalle ilmestyy myös klovninaamarissa kulkeva psykopaatti joka alkaa vainoamaan nuoria ja saa heidät pakenemaan henkensä kaupalla. Eloonjäämiskamppailu alkaa. (SPOILERIVAROITUS PÄÄTTYY)

    Tyylillisesti peli toi itselleni mieleen Telltalen pelit. Välillä on kohtalaisesti keskustelua joihin pelaajana pääsee reagoimaan annettujen vaihtoehtojen mukaisesti, esimerkiksi yrittääkö pelaaja tyynnytellä toista pelaajaa vai puolustaa jotakuta muuta, tai käytetäänkö veitseä ansan aukaisuun vaiko sormien amputointiin paniikkitilanteessa. Liikkuminen tapahtuu ohjaimen tatilla ja toisinaan vasemmalla tatilla pystyi ohjaamaan mahdollisesti kädessä olevan taskulampun valokeilaa haluttuun suuntaan.

    Lapset, muistakaa käyttää sitä hammasharjaa jos ette tahdo hampaanne näyttävän tältä!

    Until Dawnissa oli otettu tarinankuljetuksessa mielenkiintoinen ratkaisu, sillä pelaajan tehtävänä on ohjata eri vaiheissa peliä eri nuorta eikä koko peliä tahkota läpi yhdellä ja samalla hahmolla. Kiehtova oli myös välivaiheissa keskustelut psykologin tai vastaavan kanssa, joka antaa aina välillä käteen kirjan jossa pitää valita eri vaihtoehdoista kumpi kuulostaa pahemmalta vaihtoehdolta. En tiedä vaikuttivatko nämä valinnat peliin kuinka paljon, mutta ainakin joissain kohdissa tuli sellainen fiilis että valinnoilla oli myös näissä tapauksissa seurausta – jos ei muuten niin vähintään dialogin osalta.

    Vaikka pääsääntöisesti Until Dawnissa liikutaankin verkkaisessa tahdissa, oli toisinaan myös sormijumpalle tarvetta Quick Time Eventtien muodossa. Joissain tilanteissa piti esimerkiksi siis hypätä esteen yli ja aikaa oli vain sekunti tai pari painaa kolmiota, neliötä, ympyrää tai äksää, riippuen siitä mitä peli antoi painettavaksi. Samoin joissain tilanteissa päätös piti tehdä nopeasti mitä haluaa tehdä, esimerkiksi kun psykopaatti jahtasi erästä hahmoa piti nopeasti tehdä valinta koettaako piiloutua vaiko jatkaa juoksemistaan jne.

    Pellet voivat olla pelottavia

    Yleisesti ottaen tarinan juoni oli hyvinkin teinikauhuleffamainen, mutta se oli toteutettu alusta loppuun saakka tyylillä. Erityisesti pidin siitä, että juonessa oli useampia tasoja eikä ehkä hieman ennalta arvattava ratkaisu ollut sittenkään sen koko palapelin ydin.

    Peli piti hyvin otteessaan. Se tarjosi jännittäviä ja hieman humoristisiakin hetkiä, siinä oli miellyttävä tasapaino pelaamisen ja elokuvamaisen fiilistelyn välillä, se antoi pelaajan tehdä valintoja joilla oli vaikutusta tarinan kulkuun ja se antoi myös mielenkiintoisen tavan viedä tarinaa eteenpäin monen ohjattavan henkilöhahmon kautta.

    Kokonaisuutena Until Dawn ei ole vain erinomainen peli, vaan se on nerokas mestariteos jonka ainoa huono puoli löytyy siitä että se on saatavana ainoastaan Playstation 4 -järjestelmälle. On sääli että näin hieno peli ei tavoita suurempaa yleisöä.

    Pisteet: 9,5/10

  • PS4 Pro Unboxing ja ensikokemukset

    Playstation 4 Pro

    Tilasin jokunen tovi takaperin jo Playstation 4 Plus -pelikonsolin. Aikaisemmin käytössäni on ollut tavallinen Playstation 4, mutta valitettavasti se on käynyt aivan järjettömän kovaääniseksi jonka vuoksi sitten ajattelin vaihtaa konsolia uudempaan. Mietin myös vaihtoehtona Playstation 4 Slimiä joka ilmeisesti on joidenkin nettiarvosteluiden mukaan hiljaisin näistä Playstation 4 -tuoteperheen konsoleista, mutta ajattelin että jos kerran vaihdan uudempaan niin sama se on ottaa tehokkain malli. Voi olla että sille myöhemmin tulee peleihin enemmän tukea jotka hyödyntävät paremmin sen tehoja.

    Kun konsolin oli saanut paketista ja olin ottanut Unboxing-kuvat, pistin konsolin heti paikalleen ja käynnistin masiinan. Tein alkuasennukset, laitoin pelejä latautumaan netistä ja ostin samantien myös vuoden Playstation Plus -jäsenyyden.

    Playstation 4 Pro konsolin takaliitännät

    Olin ollut aikaisemmin jo Playstation Plus -jäsen, mutta jäsenyyden mukana tulleet pelit alkoivat aina vain enemmän ja enemmän mennä turhan indie-peleiksi omaan makuuni, joten irtisanoin tuon palvelun silloin. Ei indie-peleissä ole itsessään siis mitään vikaa, mutta en halua kuukausimaksullisena palveluna saada pelkkiä indie-pelejä. Ostan niitä mieluummin erikseen sitten kun haluan + PC:llä on niitä itselläni läjäpäin.

    Heinäkuussa (jolloin tämä konsoli tuli itselleni) Playstation Plus -peleinä oli PS4:lle kuitenkin Until Dawn sekä Game of Thrones Season pass, joten ainakin muutama ison budjetin peli tuli saatua. Lisäksi pelejä tulee Plus-jäsenenä myös PS3:lle ja Vitalle ja itse omistan niistä kummankin, joten pelejä ainakin on pelattavaksi. Käytännössä riittää että vuoden aikana tulee 2-3 rahan arvoista peliä jolloin PS Plus -jäsenyys on jo hintansa väärti.

    Vuosimaksu on 49,95 eur ja se on vaadittu ominaisuus jos haluaa pelata netissä pelejä. En itse ole pleikkarilla pelannut kuin muutaman kerran netissä, joten käytännössä maksan jäsenyydestä vain noiden pelien vuoksi. Eihän sitä tosin tiedä jos vielä innostun jossain vaiheessa konsoleillakin pelaamaan nettipelejä.

    Uudistunut ohjain on hyvin samankaltainen kuin alkuperäisen PS4:n ohjain. Ainoa huomaamani ero on pimeässä pelatessa hohtava valo joka näkyy myös pelaajalle itselleen trackpadin ylälaidassa.

    Ensimmäiseksi peliksi laitoin konsolille asentumaan fyysisenä pelinä omistamani Dirt Rallyn. Koska asennuksessa kuitenkin kestää, kerkesin sinä aikana jo pelailla Don’t die, Mr. Robot -peliä joka tuli myös heinäkuun Plus-pelinä. Se oli ihan viihdyttävä ajantappaja odotellessa muiden pelien asentumista.

    Kun pääsin vihdoin pelaamaan Dirt Rallyä, huomasin että PS4 Prokin alkaa pitämään kohtalaisesti jo ääntä. Selvästi enemmän kuin Xbox One S, mutta onneksi silti merkittävästi vähemmän kuin aikaisempi Playstation 4:n perusmalli. Vähän aikaa pöhinää kuuntelin ja nyppäsin vekottimen virroista. Otin konsolin pois televisiotasosta ja nostin sen pystyasentoon television taakse, jotta ilmanvaihto ei varmasti voi olla enää millään tapaa merkittävä tekijä. Eipä sillä, sen avulla PS4 Pro hiljeni totaalisesti – tai ainakin niin paljon että en sen pöhinää enää sohvalle asti kuullut.

    Goljat ja Daavid, vasemmalla PS4 Pro, oikealla PS4

    Seuraavana päivänä oli pakko tietenkin koettaa josko Playstation 4:n tavallinen malli olisi hiljaisempi myös jos sen sijoittelee täysin eri paikkaan. Nostin konsolin pöydälle siten että edessä, takana ja sivuilla ei ole mitään esteitä jotka voisi vaikuttaa ilmansaantiin. Pistin Doomin tulille ja katselin tilannetta. Pelasin hieman kampanjaa eteenpäin ja tuttuun tapaan konsoli kuulosti siltä kuin se koettaisi lähteä lentoon. Toisin sanoen aiemman konsolin tapauksessa kyse ei ollut ainoastaan konsolin sijoittelusta mikä vaikutti kovaäänisyyteen. Onneksi, koska muuten olisi hieman turhana tullut päivitettyä konsolia uudempaan.

    PS4 Pro tarjoaa kuitenkin myös uusia ominaisuuksia verrattuna alkuperäiseen. Siinä on 4K-tuki mikäli televisiosta sellainen löytyy. Itselläni onneksi löytyy, joten pääsen siitä nauttimaan jos missä peleissä on tehty siihen tukea. Tosin jos totta puhutaan en tähän mennessä ole erottunut 4K ja FullHD-laaduissa mitään eroa sohvalta asti katsottuna. Voi tietenkin olla että olen nähnyt vain sellaista materiaalia jossa eroa ei huomaa tai tukea ei ole peleissä tehty niin hyvin että eroa voisi järkevästi havaita kauempaa katsottuna, mutta onpahan ainakin mahdollisuus siihen.

    PS4 pro on hieman originaalia pleikkaria kookkaampi

    Yleisesti ottaen ensikokemukset PS4 Prosta on positiiviset. Tärkein syy miksi PS4:n vaihdoin PS4 Prohon oli alkuperäisen konsolin kovaäänisyys joka onneksi korjaantui päivityksen ja konsolin eri sijoittelun myötä. Pidän myös siitä että uudessa ohjaimessa on valo myös itseni nähtävissä eikä ainoastaan takana kuten aiemmassa ohjaimessa.

    Kokonaisuutena PS4 Pron erot alkuperäiseen tuntuvat omaan käyttööni tässä vaiheessa vielä mitättömiltä vaikka käytössäni onkin 4K HDR TV. Suurin syy kuitenkin varmaan se, että en ole pelannut vielä mitään peliä jossa olisi PS4 Pron tehoja hyödynnetty. Näitä on jo kyllä markkinoilla, mutta koska konsoli tuli itselleni vasta tätä artikkelia kirjoittamista edeltävänä päivänä on hyvinkin arvattavaa että en ole vielä kerennyt näitä pelejä hankkimaan ja testailemaan.

  • Peliarvostelu: Grand Theft Auto V (Xbox 360)

    Poliisi ei aina ole ystävä.

    Aseita, naisia, huumeita ja muita paheita

    Paljon kehuja kerännyt ja pahennusta aiheuttanut Grand Theft Auto V tuli vihdoin ja viimein pelattua lävitse. Nakuttelin tämän Xbox 360:lla, mutta se on saatavana myös PS3:lle ja PS4:lle, Xbox onelle sekä uusimpana tulokkaana myös PC:lle.

    Vanhemmilla konsoleilla GTA V on kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava avoimen maailman räiskintä, mutta uudemman konsolisukupolven laitteilla sekä PC:llä peliä on mahdollista pelata myös ensimmäisen persoonan kuvakulmasta käsin.

    GTA V on kautta aikojen nopeiten myydyin viihdealan tuote, ja se on tuottanut 800 miljoonaa dollaria jo julkaisupäivänään ja miljardin raja meni rikki jo kolme päivää julkaisun jälkeen.

    Rikollisen elämää

    GTA V:n tarina sijoittuu kuvitteelliseen San Andreasin osavaltioon, jossa on maaseudun lisäksi myös Los Santosin kaupunki. Pelimaailma on todella iso ja näkemistä riittää kymmeniksi tunneiksi. Suuntaa antavan käsityksen pelimaailman koosta saanee siitä, että kartan päästä päähän ajamiseen kuluu nopeahkolla autolla noin 12 minuuttia suorinta tietä pitkin.

    Auringonottajia kadulla.

    Tarinaa pelataan vaihdellen kolmen eri hahmon välillä. Päähenkilöt ovat ongelmallisista perhesuhteista kärsivä Michael De Santa, ghettoelämän karaisema Franklin Clinton ja häiriintynyt psykopaatti Trevor Philips. Osa tehtävistä on yhden henkilön soolotehtäviä, mutta toisissa tehtävissä useampi hahmo on samanaikaisesti suorittamassa samaa tehtävää.

    Iso kiitos pelille täytyy antaa laajasta ja monipuolisesta tehtävätarjonnasta, sekä ensiluokkaisesta käsikirjoituksesta ja hyvin kirjoitetuista dialogeista.

    Tehtävissä tarjolla on mm. ryöstöjä, tappoja, huumebisneksiä ja yhteistyötä likaisten poliisien kanssa. Päätarinassa on 69 tehtävää, joiden kestot vaihtelevat muutamista minuuteista yli puoleen tuntiin. Sen lisäksi tarjolla on satunnaisia sivutehtäviä, joten pelaamista riittää useiksi tunneiksi.

    Hyvänä puolena pelissä on myös mahdollisuus tehtävien skippaamiseen. Mikäli tehtävää tehdessä kuolee kolme kertaa (checkpointtien välillä), on mahdollisuus valita tehtävän skippaaminen. Tämä oli omaan makuuni hyvä ratkaisu, sillä on äärimmäisen turhauttavaa jos johonkin tehtävään jumittuu tuntikausiksi vaikkapa vain hankalien kontrollien takia.

    Peltilehmän turvissa on hyvä kyykkiä.

    Myös kesken tehtävien oli onneksi tarjolla checkpointteja. Eli kesken tehtävää jos pääsi pitkälle, ei koko tehtävää joutunut yleensä alusta aloittamaan. Hyvänä puolena checkpointteja ei ollut tarjolla aivan joka välissä, joten haastavuutta oli saatu pidettyä silti yllä tehtävissä checkpointeista huolimatta.

    Pelkkään päätarinaan kuluva aika on How Long To Beat -sivuston keskiarvon mukaan 31 tuntia, joten mikään yhden illan peli ei ole kyseessä.

    Yleiskitinät

    Onnistuneen tarinankuljetuksen lisäksi myös kontrollit ovat lähes poikkeuksetta toimivat. Ainoat kitinät kontrolleista löytyy lentävien härpättimien kohdalla, sillä helikoptereilla tai lentokoneilla lennellessä sai paikoitellen tuskailla ohjattavuuden hankaluutta. Toisinaan muutoin onnistunut tehtävä meni uusintarundille vain epäonnistuneen laskeutumisen takia, joka hieman pisti turhauttamaan. Onneksi kyseessä ei ole silti mikään järjettömän suuri ongelma, eikä sen takia tainnut tarvita tehtävän skippaamiseen turvautua.

    Lenkkiä.

    Lentävien esineiden kontrollien lisäksi hieman tuskastumista aiheutti paikoitellen tehtävien annoissa epäselvyys. Välillä oli hetkiä, että en meinannut löytää lainkaan mitä pitää tehdä ja kenellä, joten tässä olisi ollut hieman parantamisen varaa.

    Myös miinusta annan pelille eräästä tehtävästä jossa piti kiduttaa ihmistä, eikä tehtävää voinut edes skipata. Olisin toivonut että tämänkaltaisen tehtävän kohdalla olisi ollut mahdollisuus tehtävän ohittamiseen, mutta valitettavasti näin ei voinut tehdä.

    Sinänsä tästä tehtävästä miinuksen antaminen voi kuulostaa kornilta, sillä pelissä on syystäkin K18 leima, ja väkeä lahdataan muutoinkin pelin aikana pikkusta vailla paljon.

    Kuitenkin tämänkaltaisessa läheltä kuvatussa väkivallassa ja kärsimyksessä on paljon enemmän kosketuspintaa, sillä kuvattava henkilöhahmo on paljon aidomman ja elävämmän tuntuinen kuin persoonaton tusinavihollinen joita ammutaan pitkin tehtäviä. Kenties siksi tehtävän toteuttaminen on emotionaalisesti paljon hankalampaa ja vastenmielisempää kuin persoonattoman vihollisen ampuminen?

    Näyttävää grafiikkaa ja toimivaa ääntä

    Vaikkakaan pelimaailma ei kaupungissa pyöriessä yleensä aiheuttanut mitään uskomatonta wau-elämäystä, oli getarin viitonen silti upea tuotos myös graafisesti. Sen isoin wau-efekti tuli kuitenkin itselleni pelimaailman realistisuuden tunteesta, sekä tietenkin kauniista maisemista ja upeista auringonlaskuista sekä kauniista kuutamoöistä.

    Myöskin äänipuoli ja musiikit olivat juuri niin hyvää tasoa kuin tämän kokoluokan peliltä uskaltaa odottaa.

    Daa daa, daa da daa da, kiitää alla autostrada.

    Grand Theft Auto V on peli, jota on helppoa suositella tietyin varauksin. Se tarjoaa kiintoisan tarinan, monipuolisia tehtäviä, humoristisia dialogeja ja viihdettä kymmeniksi tunneiksi. Tietyin varauksin tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että osa tehtävistä on sellaisia että niitä ei voi herkemmillä suositella lainkaan niiden raakuuden takia.

    Kaiken kaikkiaan Grand Theft Auto V on liene merkittävin videopeli mitä tähän päivään mennessä on nähty.

    Kehuttavaa

    • Hyvä käsikirjoitus
    • Monipuoliset ja kiinnostavat tehtävät
    • Kauniit grafiikat

    Moitittavaa

    • Lentokoneiden ja helikopterien ohjattavuus
    • Aina ei meinannut löytää tehtävää
    • Kidutustehtävä

    Arvosana: 9,7 / 10