PC-setuppini

PC-setuppiin kuuluu kolme screeniä, näyttö, televisio ja tykki

Viime viikolla blogin kommenteissa kyseltiin minkälaista PC-setuppia itselläni on käytössä joten ajattelin nyt tehdä tästä oman postauksensa.

Koneen sisuskalut

PC on alunperin ostettu maaliskuussa vuonna 2014 Verkkokauppa.comista joten aivan tuoreesta raudasta ei ole emolevyn, prosessorin ja muistien osalta todellakaan kyse.

Kone on lähtenyt muovautumaan ASUS CM6830 valmispaketista. Koneessa on Intel i5-3340S prosessori, emolevyn malli ilmoittaa merkikseen ja mallikseen Asus CM6330_CM6630_CM6730_CM6830_M11A eli ilmeisesti jokin perus tusinalankku joita on isoja määriä tehty kerralla valmispaketteja varten. Muistia koneessa on ainoastaan 8 GB ja sekin on nopeudeltaan ainoastaan 1600 MHz DDR3:a joten senkin osalta mennään alkuperäisellä tavaralla.

Kaikki muu koneessa onkin sen jälkeen muuttunut. Tämänhetkisenä kotelona toimii musta Fractal Design Define R5 joka on varustettu kylki-ikkunalla. Käyttöjärjestelmälle ja muutamalle pelille pääasiallisena levynä on Samsung 850 EVO 250 GB SATA3 SSD-levy ja toisena levynä on koneen mukana tullut perinteinen teran kokoinen pyörivä Toshiba DT01ACA100 levy.

Koneessa on tällä hetkellä näytönohjaimena MSI GeForce RTX 2060 GAMING Z. Kuten koneista tarkemmin ymmärtävät tietävät on näytönohjain selkeästi ylitehokas nykyiselle prosessorille, emolevylle ja muisteille eikä siitä saa lähellekään kaikkia tehoja ulos. Esimerkiksi Witcher 3:a pelatessa prosessori vetää 100 % loadit, samoin Battlefield 5:ssäkin. Näytönohjain sitä vastoin vetää loadina n. 50 % FullHD-tasolla pelatessa, mutta tarkoituksena onkin vähän kerrallaan konetta päivitellä nykyaikaisempaan myös emolevyn, prosessorin ja muistien osalta.

Fractalin kotelon ikkuna on mukava kun hankkii komponenttejä joissa on värillisiä ledejä

Näytöt

Pääasiallisena näyttönä on 27″ BenQ BL2711U joka on 4K-resoluutioon pystyvä IPS-näyttö. Ainoa huono puoli näytössä on että se pystyy vain 60 Hz päivitystaajuuteen, mutta aikaisemmin 144Hz VA-pelinäytöstä vaihdoin tähän eikä sen jälkeen ole tehnyt mieli käyttää mitään muuta kuin IPSiä koska värintoisto on aivan eri planeetalta. Kuhan joskus alkaa saada 4K IPS -pelinäyttöjä ihmisten hinnalla niin täytynee sellainen jostain sitten kaivaa.

Toisena näyttönä toimii koneen yläpuolelle asennettu 55-tuumainen LG C8 joka on oikeammin ilmaistuna OLED-paneelilla varustettu televisio eikä varsinainen näyttö. Erona näyttöön nähden on tietenkin korkeammat input lagit pelatessa, mutta hyvänä puolena vielä näyttöäkin parempi väritoisto ja laajempi dynamiikan alue (HDR).

Kolmantena näyttönä toimii tarvittaessa (eli elokuvien katselussa) videotykki. Tykki on UST-tykki eli ultralähiheittotykki. Merkki ja malli tykille on BenQ W1600UST ja se kykenee FullHD-tasoon. 4K-ultralähiheittotykit on vielä niin kaukana tavan kuolevaisen hintahaarukasta että odotellaan muutamat vuodet josko niitäkin alkaisi tulemaan tavan ihmisten saataville.

Äänentoisto

Koneen ääressä dataillessa äänentoistossa kaiutinsetuppina on Genelec 6010a -stereosetuppi. Nykyisin noita 6010a:ta ei enää myydä kovinkaan monessa paikassa vaan se on korvattu lähes vastaavalla mutta hieman parannelluilla G Oneilla. Äänetntoistollisesti kummatkin kuulostavat omaan korvaani samalta, mutta G Onessa on automaattinen kaiuttimen sammuttaminen jos signaalia ei tule sisään.

Jos laitan leffan pyörimään tykille on tuolloin äänentoistona Polk TL1700 5.1 -setuppi. Tämä on ollut hinta-laatu-suhteeltaan ihan asiallinen leffojen katsomiseen ja jos ei ole kovin nirso hifisti menee nämä ihan musiikin kuuntelussakin. Itsekin näillä satunnaisesti yksittäisiä biisejä YouTubesta kuuntelen, mutta jos ajatuksella fiilisten musiikkia käytän sitten jotain muuta äänentoistoa.

Audio interfacena eli “äänikorttina” toimii Audiolab M-DAC. Näitäkään ei enää taida löytyä ainakaan Suomesta mistään uutena koska tästäkin on tullut uusi malli markkinoille ja vanha malli tietenkin sen myötä jäänyt pois valikoimista. Kuitenkin omaan käyttöön varsin asiallinen peli, toimii hyvin niin aktiivikaiuttimille esivahvistimena kuin myös kuulokevahvistimena.

Playstation Platinum Wireless Headset

Verkkopelejä on usein tarvetta kommunikaatiolle joten tuolloin käytän Playstation Platinum Wireless Headsettiä joka on langaton kuulokemikrofoni-yhdistelmä joka toimii myös PC:ssä. Nyt näitä on tullut yli vuosi jo käytettyä ja ne on perus ok tasoa, mutta akkukesto on suhteellisen huono (ehkä n. 8 h). Seuraavat pelikuulokemikrofonit sitten valikoin pidemmällä harkinnalla.

Kontrollerit

Jotta konetta voi käyttää pitää tietenkin olla näppikset ja hiiret ja potentiaaliset muut vekottimet. Omassa käytössäni on ollut hyvin monta vuotta jo näppäimistönä Logitech G510s. Näppäimistö on perus ok, mutta kova käyttö alkaa jo näkymään monien kirjainten kulumisena pois. Tarkoituksena on näppäimistö päivittää jossain vaiheessa sellaiseen missä voi näppäinkohtaisesti määrittää eri värit sillä tässä pystyy vain kaikkiin asettamaan kerralla samat värit.

Hiiri tuli vaihdettua viime kuun puolella langattomaan Logitech G703:een. Tästä on tarkoitus kirjoittaa jonkinlainen lyhyt arvostelu lähiviikkoina tänne blogiinkin, mutta lyhyesti sanoen todella hyvä hiiri on ollut kyseessä.

Näiden lisäksi käytössäni on myös toinen näppäimistö ja toinen hiiri eli jonkinlaiset langattomat Asukset jotka tulivat koneen mukana. Näiden käyttötarkoitus on olla sohvapöydällä jotta voin tykkiä käyttäessä käyttää niitä eikä joudu menemään koneen luo aina kun tarve on näppäimistölle tai hiirelle, esim. leffaa katsoessa kun haluan pausettaa videon.

Logitech G703 on langaton pelihiiri

Lisäksi koneessa on kiinni Xbox Onen ohjain. Tällä hetkellä ainoastaan langallisena versiona, mutta ehkä jossain vaiheessa hankin langattoman adapterin PC:lle jotta voin pelata Xboxin ohjaimella sohvalla röhnätessä ja videotykkiä näyttönä käyttäessä.

Tulevat päivitykset

Seuraavaksi koneeseen on tarkoitus päivittää emolevy, prosessori ja muistit. Samalla mahdollisesti myös M2-levyyn voi tulla hypättyä, mutta sen näkee sitten kun asia on ajankohtainen.

Lisäksi päivityslistalla on uusi näppäimistö, langaton adapteri Xbox Onen ohjaimelle ja tietenkin pelituoli. Nykyinen tuoli on kulahtanut rimpula joka ei ergonomialle ole hyvä mutta kunhan kohdalle sattuu hyvä ja järkihintainen täytyy sellainen ostaa pois. Siihen asti näillä mennään 🙂

Serverless Days Helsinki 2019

Allekirjoittanut tapahtumapaikalla

Yleistä Serverlessistä

Eilen Helsingissä järjestettiin ensimmäinen Serverless Days -tapahtuma jonne itsekin menin kuuntelemaan ja katselemaan minkälaisesta tapahtumasta on kyse.

Koska kyseessä oli omaan alaani (eli aateekoo ja intternet) liittyvä tapahtuma on mahdollista että termi Serverless ei soita monelle tämän blogin lukijalle kelloja mistä on kyse. Lyhyesti ilmaisten termillä siis viitataan verkkopalveluiden tuottamiseen siten että itse tai muut välikädet eivät joudu hoitamaan palvelinten ylläpitoa vaan varsinainen palvelimen olemassaolokin pyritään poistamaan kuvioista ja sovelluksia ajetaan suoraan pilvipalveluissa siten että tarpeen mukaan pilvipalvelun tuottaja (esim. AWS, Azure tai Google Cloud) hoitaa koodareille näkymättömästi tämänkaltaiset prosessit.

Edellinen kappale ei varmasti sytyttänyt idean lamppua päässä palamaan epäselvän ilmaisunsa vuoksi, mutta otetaan esimerkki josko se selventäisi yhtään sen enempää.

Kun normaalisti vaikkapa jonkin verkkokaupan käyttäjä tulee nettisivulle ja saa näkyviin myynnissä olevat tuotteet on tämä perinteisesti hoidettu siten, että taustalla on koko ajan käynnissä palvelin josta nettisivun “frontend” (eli se käyttäjälle näkyvä osa) pyytää listaa tuotteista. Tällöin frontend lähettää kyselyn taustalla pyörivälle ns. backendille joka pyörii jossain palvelimella (joka karkeasti yleistäen ja tiivistäen ihmisten ymmärrettävästi on vain jokin tietokone jossain) ja se sitten saatuaan pyynnön etsii tietokannasta että mitäs tuotteita tuohon kategoriaan käyttäjälle pitäisi näyttää. Sen jälkeen se lähettää frontendille vastauksena listan näytettävistä tuotteista jonka jälkeen sitten frontend osaa tehdä käyttäjälle näkyviin oikeanlaiset tuotteet.

Serverless-ajattelun ideana on saada poistettua tuo “backend” nykyisessä muodossaan kuvioista pois kokonaan että ei olisi olemassa enää perinteistä palvelinta jossain pyörimässä turhaan. Käytännön tasolla tämä tapahtuu ns. event driven -ajattelumallilla toteuttamalla. Eli äskeisessä esimerkissä se tarkoittaisi sitä, että vasta siinä vaiheessa kun frontend lähettää pyynnön backendille pitäisi joku saada sinne vastaamaankin jotain jotta pyynnön esittäjä saa haluamansa tulokset että tietää mitä sivulle pitää näyttää.

Isot pilvipalvelut – ainakin AWS sekä Azure – tarjoavat tähän ns. Lambda-funktioita joita triggeröidään vasta kun jotakin tapahtuu. Eli koko aikaa ei ole palvelin taustalla pyörimässä turhan päiten, vaan vasta siinä vaiheessa kun käyttäjältä tulee pyyntö saada lista noista verkkokaupan tuotteista herättää nämä pilvipalvelut koodareiden tekemät funktiot jotka tekevät halutut asiat.

Jos tämän miettisi reaalimaailman asiana vastaisi se samaa kuin talossa ei olisi lainkaan puhelinasiakaspalvelua, mutta heti kun puhelin soi olisi maagisesti oikeita ihmisiä heti vastaamassa puhelimeen ja kun puhelu on ohi katoaisi hän samantien eikä olisi koko aikaa paikan päällä päivystämässä josko sinne sattuisi puhelu tulemaan.

Tapahtuma

Varsinainen tapahtumapäivä oli mielenkiintoinen ja puhujia oli useita erilaisia. Ensimmäisenä puheena kuulimme Lego-kaupan uudelleen toteuttamisesta serverless-arkkitehtuuria hyödyntäen. Seuraavana puheena kuulimme chaos engineeringistä ja kuinka toteuttaa tällaisia serverless -arkkitehtuurilla tehdyissä sovelluksissa. Seuraava puhe käsitteli erilaisten palveluiden integraatioista ja kuinka tämänkaltaisia haasteita on taklattu serverless-sovelluksilla ja ennen lounasta kuulimme vielä puheen kuinka Google Cloud -palvelun koneoppimisen rajapintoja hyödyntäen voi tehdä erilaisia tutkimuksia esimerkiksi fake news -sivustoista verrattuna ns. vakavammin otettaviin uutissivuihin.

Lounaan jälkeen sitten oli puheita virheenkäsittelystä, suunnittelun patterneista ja anti-pattereista sekä todellisen elämän esimerkki kuinka chatbot oli toteutettu Azuren funktioilla.

Kahvitauon jälkeen puheina kuultiin SLA:sta ja kuinka sen mittaaminen serverless-aikakaudella on sinänsä hankalaa ja merkityksetöntä, seuraava puhe kertoi kuinka finanssiraporttejen käsittelyä oli toteutettu AWS:n lambdoissa ja viimeisenä puheena vielä kuulimme CI/CD aiheesta kuinka serverlessillä voi toteuttaa esimerkiksi erilaisia deploymettejä turvallisesti.

Lopussa vielä oli paneelikeskustelu jossa käsiteltiin mm. kannattaako serverless-maailmaan hypätä ja luoda sitä kautta vendor-lockia ja muita yleisiä kiintoisia aiheita.

Kokonaisuutena päivä oli varsin mielekiintoinen ja oli mukava päästä käymään. Toivon mukaan näitä tapahtumia tulisi useamminkin myös Helsinkiin ja toivottavasti myös serverlessiä pääseemme pian toteuttamaan laajamittaisemminkin. Uskon että suurimmat haasteet tällä hetkellä sen yleistymiselle on business-näkökulmat (totuttu vanhoihin toimiviin tapoihin) sekä tietenkin tekniset aspektit joka aiheuttaa oman mielentilan muutosta ohjelmoinnissa ja ilmenevien ongelmien ratkaisuissa.

Kokeilussa: Rega Planar-1 vinyylisoitin

Lähikuvassa Rega PL-1:n äänivarsi

Yleistä höpinää ostotapahtumasta

Viime viikolla tiistaina töiden jälkeen kävin paikallisessa Hifistudiossa katselemassa vinyylisoittimia. Ajatuksena on ollut jo jonkin aikaa että “sitten joskus” hankin vinyylisoittimenkin ja katson innostunko sellaisesta vekottimesta vaiko en.

Ennen Ruotsiin muuttoa itselläni oli jokin halpis stereosysteemi missä oli mukana vinyylisoitin ja silloin tuli vinyyleitäkin soiteltua. Kuitenkin kun muutin vähäksi aikaa ulkomaille möin vinyylit ja soittimen pois enkä ole soitinta sen jälkeen omistanutkaan (mutta yhden vinyylin kylläkin olen pari vuotta nyt omistanut).

Liikkeessä myyjältä kyselin onko vinyylisoittimia kuultavana ja nähtävänä jossain ja alakerrastahan näitä löytyi. Ilmoitin budjettini ja kyselin mikä olisi tähän hintaan hyvä soitin. Myyjä sitten suoraan suositteli tätä joten menimme sitten kuuntelemaan. Toki ennen sitä vielä kyselin yleiskysymyksiä mitä eroa seuraavalla mallilla on jne. ja onko tällaisen käyttöönotto vaikeaa, mutta sen jälkeen kävimme viereisessä kuunteluhuoneessa testaamassa lähes samaa versiota. Lähes sama tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että muuten sama malli oli paikallaan mutta siitä tuli ulos valmiiksi ääntä kai vahvistimeen linjaan sopivalla voimakkuudella eikä ole tarvetta Phono-liitännälle. Omassa vahvistimessani oli kuitenkin Phono-liitäntä joten asialla ei ollut itselleni merkitystä.

Kuuntelua kuunteluhuoneella

Kuunteluhuoneessa myyjä pisti piuhat kiinni ja laittoi jotain itselleni tuntemattomia vinyyleitä soimaan. Jotain kepeää jazzia se taisi olla, mutta koska en mennyt sinne kuuntelemaan musiikkia vaan sitä miltä se soitin voisi edes suunilleen kuulostaa asialla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä.

Kokemus oli hyvä. Soundit kuulosti elävältä ja hengittävältä, mukavan menevältä ja rytmikkäältä. Tasapainoiselta kaikin puolin. Tietenkin tähän vaikuttaa myös huoneen hyvä akustiikka, kaiuttimien laatu ja monet muut tekijät, mutta tärkeintä oli päästä kuulemaan että tämänkin hintaluokan vinyylisoitin pystyy tuottamaan hyvän kuuloista ääntä kun muut puitteet ovat kunnossa. Ei siis muuta kuin tuotetta ostamaan ja kotiin kantamaan.

Ajatuksena oli ostaa musta, mutta koska ne olivat varastosta loppuneet ostin valkoisen. En jaksanut odottaa että sitä tilattaisi ja se tulisi joskus sillä kärsivällisyys ei kuulu tämänkaltaisissa asioissa vahvimpiin hyveisiini vaan halusin päästä kotiin kuuntelemaan vinyyleitä. Valkoinen värikin on tässä soittimessa klassisen tyylikäs ja hienostunut ja sisustuksellisesti kaunis, joten miksikäpäs ei. Lisäksi bonuksena valkoisessa ei näy pölykään niin helposti jos “joskus” sattuu unohtamaan pyyhkiä pölyjä. Näinhän ei tietenkään käy – pois se minusta – mutta jos sattuisi niin käymään niin se ei näkyisi niin hyvin.

Soitin matkaan ja Levykauppa Äxään

Näillä on hyvä lähteä tutustumaan vinyylien maailmaan

Soittimen kanssa sitten lähdin suunnistamaan Levykauppa Äxälle etsimään musiikkia kuunneltavaksi. Koska halusin kotonakin päästä kuuntelemaan alussa itselleni entuudestaan tuttuja levyjä jotta saa paremmin käsitystä miltä soitin kuulostaa kotona kuunneltuna kävin ostamassa kaksi vinyyliä. Levyt jotka matkaan tarttuivat olivat Britney Spears – Baby one more time kuvavinyylinä ja Madonna – True Blue tavallisena vinyylinä.

Kuvavinyylit eivät ole kuuntelun ja testaamisen kannalta käsittääkseni mitään parhaita levyjä sillä niiden pinnassa oleva kuva taitaa aiheuttaa omat haasteensa äänenlaatuun vinyylien soitossa, mutta olisi ollut suorastaan rikollista ja häpeällistä jättää Britney Spearsin ensimmäisen levyn kuvavinyyli ottamatta mukaan kun sellainen kuitenkin kaupassa oli.

Madonnan kolmas täysipitkä levy taas oli normaali musta kiekko joten se sopi testaamiseen muuten hyvin sillä levy on entuudestaan jo tuttu, se on hyvää musiikkia ja 80-luvun musiikilla pääsee varmasti vinyylin tunnelmaan. Näillä eväillä oli sitten hyvä suunnata kotiin laitetta asentamaan.

Laitteen käyttöönotto oli suhteellisen helppoa jopa ummikolle

Aikaisemmin en ole koskaan ottanut tämänlaisia vinyylisoittimia käyttöön. Soitin joka oli itselläni vuosia sitten oli täysin erilainen, eli sellainen että mitään säädettävää tai asetettavaa ei ollut – ainakaan koska se oli käytetty vekotin joten joku muu oli tarvittavat toimenpiteet tehnyt. Ilahduttavasti tämän käyttöönotto oli inhimillistä ja ymmärrettävissä olevaa vaikka itselleni hieman mietintää aiheuttikin.

Käytännössä asennus meni siten että levari ulos paketista, muovit ja muut himmelit ympäriltä mäkeen, neulan päästä suoja pois, levylautasen alta pahvi pois, piuhat kiinni ja menoksi. Ei siis montaa vaihetta, mutta tarpeeksi monta että sain hieman pähkäillä että mitäs nyt.

Alussa en tajunnut että levylautasen alla on pahvi joka pitää ottaa pois. Se esti lautasen pöyrimisen. Toinen mitä en meinannut huomata oli neulan päällä oleva muovi. Toki sen sitten tajusin jo ennen kuin levyä yritin pistää soimaan kun luin ohjeita, mutta meinasi silti alussa jäädä sekin huomaamatta.

Seuraavaksi jouduin pähkäilemään kuuluuko mukana tullut kangas olla levyn alla vaiko ei kun sitä pyöritetään sillä ohjeissa ei ollut mitään mainintaa enkä entuudestaan ole tällaista nähnyt. Löysin internetistä tietoa että kyllä sitä monet käyttävät joten jätin sen paikoilleen. Hieman piti myös fundeerata kuinka neula saadaan irti paikaltaan sillä siinä on lukitus. Käytännössä siis klipsi joka vain nostetaan, mutta koska tällaistakaan ei ollut aikaisemmin tullut vastaan sai vähän aikaa katsoa mistä moinen otetaan pois ilman että pistää laitteen heti romuksi vääränlaisella käytöllä.

Ja vihdoin kuuntelemaan!

Koska ensimmäinen täydellä hinnalla ostamani CD-levy oli Britney Spearsin oops!..I did it again oli hyvä aloittaa myös uuden vinyylisoittimen kanssa tuttavuuden teko Britney Spearsin tahtiin – siitäkin huolimatta että kyseessä on kuvavinyyli eikä sen suhteen paras mahdollinen testilevy.

Kylmä Sandels jääkaapista, vinyyli lautaselle, neula päälle ja sohvalle odottamaan jännityksellä miltä soitin kotona kuulostaa. Pian levyn alkutahdit ja Oh baby baby lähtikin jo kaiuttimista soimaan svengaavan rytminsä kanssa ja musiikki täytti niin huoneen, ruumiin kuin sielunkin.

Ensimetreiltä asti levy imaisi mukaansa ja viimeistään Born to make you happy -kappaleen kohdalla olin jo myytyä miestä. Regan vinyylisoitin vaikutti jo tässä vaiheessa erinomaiselta tuttavuudelta.

Kiintoisasti Baby one more timen vähemmän tunnetuissa kappaleissakin löytyi itselleni aivan uudenlaista särmää vinyylin kautta kuunneltuna. Tämä toki menee luultavasti erilaisen masteroinnin ansioksi tai sitten vain itselleni vinyylin uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta kokonaisuutena tämä levy toimi varsin mainiosti.

Televisiotaso sai ensihätään toimia soittimen sijoituspaikkana. Taso ja takana olevat johdot kaipaavat selkeästi uudelleenjärjestelyä.

Britneyn levyn jälkeen oli aika kaivaa Madonna esiin. Levy soittimeen, neula paikalleen ja sohvalle nauttimaan True Bluesta. Edellisen levyn tapaan tässä oli menevyyttä ja elävyyttä alusta asti. Levy svengasi kasarisoundiensa kanssa erinomaisesti vielä näinäkin päivinä. Hieno albumi joka on kestänyt aikaa.

True Bluekaan ei jättänyt kylmäksi ja viimeistään La Isla Bonitan pyöriessä on vaikeaa olla heiluttamatta jalkaansa musiikin tahtiin ja hymyilemättä leveästi. Tämä on subjektiivisesti omaa korvaa miellyttävän kuuloisen äänentoiston idea ja tarkoitus – ei toimia itseistarkoituksena vaan tuottaa hyvää mieltä ja riemua jonka musiikin kuuntelusta saa.

Hyvällä äänentoistolla ei tee mitään jos ei ole hyvää musiikkia, ja hyvä musiikki on hyvää vaikka sitä kuuntelisi huonollakin soittimella ja huonoilla kaiuttimilla. Kuitenkin hyvä musiikki yhdistettynä hyvään äänentoistoon on niitä elämän hienoja hetkiä jolloin maailma ympäriltä katoaa, on vain hetki jossa on minä ja musiikki. Se on hiljaisuuden retriitti vailla hiljaisuutta. Se on Nirvana.

Onko se siis hyvä soitin? Onko vinyylissä järkeä? 

Kumpaankin väliotsikon kysymykseen vastaus on “on ja ei”. Minulle vastaus on “on”, mutta jollekin toiselle kuuntelijalle vastaus on “ei”. Kyseessä on subjektiivinen kokemus jonka arvoa toiselle ihmiselle on mahdotonta sanoa. Parhaiten asia selviää kun menee itse hifiliikkeeseen, käy siellä kuuntelemassa tai ottaa soittimen kotiin lainaksi koekuunteluun ja kokeilee.

Kuitenkin itselleni vinyylien kuuntelu on nyt parin päivän ajan ollut elämäys ja kokemus joka on tuottanut hyvää mieltä ja iloa eikä ostoa ole siis tarvinnut missään vaiheessa katua. Ensisijaisesti musiikista nauttiessa tärkeintä on nautinto ja kokemus, joten tästä perspektiivistä katsoen soitin on siis hyvä ja vinyyleissä on järkeä.

Helppoutta, mukana kuljetettavuutta ja monia muita asioita miettien vinyyli ei tietenkään voita Spotifyä ja muita suoratoistopalveluita. Itselleni näiden käyttötarkoitus on kuitenkin täysin erilainen ja niillä on aivan eri paikat. Lenkillä laitan Spotifystä musiikin jatkossakin soimaan.

Äänenlaatukysymykset on tietenkin yksi aspekti josta hifimaailmassa on tapeltu vuosikymmeniä – onko vinyyli parempi kuin CD vai toisinpäin. Itse kuulun niihin jotka uskovat että digitaalinen on ylivoimainen äänenlaadullisesti ja teknisesti mitattuna. Levyt äänitetään, miksataan ja masteroidaan lähes aina kuitenkin digitaalisesti joten ketju on käynyt jo digitaalisessa muodossa ennen kuin se levylle painetaan joten siitäkin perspektiivistä mitattuna en näe syytä uskoa analogisen maailman autuuteen autenttisimpana mahdollisena kokemuksena.

Lisäksi digitaalisessa muodossa olevat levyt antavat paljon enemmän potentiaalisia etuja oikein käytettynä – kuten vaikkapa laajempi mahdollinen dynaaminen alue, erottelevampi stereokuva jne. Samoin koneella oleva musiikki ei naarmutu, ei rahise, ei poksu ja on kerta toisensa jälkeen yhtä hyvän kuuloinen. Ihmiskorva ei erota niin korkeita taajuuksia mihin tavallinen CD-levykin jo kykenee joten sekään ei käy itselleni argumenttina miksi vinyyli olisi ylivoimainen äänenlaadullisesti.

Tästä kulmasta miettien voi kysyä onko vinyyleissä todellakaan mitään järkeä, mutta vastaus on itselleni siltikin on, ehdottomasti. Musiikissa ei itelleni ole kuunnellessa kyse teknisestä erinomaisuudesta ja matematiikasta, desibelien mittauksista ja taajuuskäyrien katselemisesta (vaikka nämä kiehtovia asioita ovatkin), vaan subjektiivisesta kokemukseta jonka ainoa tarkoitus on tuottaa nautintoa ja hyvää mieltä tavalla tai toisella, syystä tai toisesta johtuen. Vinyyli onnistuu siinä ainakin itselleni erinomaisesti.

Samoin äänenlaadullisesti vinyyli voi kuulostaa paremmalta. Syynä tähän on tietenkin se, että paremmalta kuulostaminen on puhtaasti subjektiivinen kokemus. Vinyyleiden ja CD:iden masteroinnit ovat erilaisia ja niissä tulee varmasti eroja myöskin miksi levyt kuulostavat erilaiselta eri mediassa. Lisäksi loppupeleissä asialla ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos joku nauttii enemmän vinyyleiden soundista ja pitää sitä parempana ja toisen mielestä CD ja high resolution filet kuulostavat paremmalta, entä sitten? Mitä väliä, eikö tärkeintä ole se musiikki ja siitä nauttiminen eikä se minkä kautta sitä kuuntelee?

Muutaman päivän ahkeran kuuntelun jälkeen uskallan jo omalta kohdaltani sanoa että jatkossa tulen ostamaan hyvinkin paljon vinyyleitä.

Kokeilussa: GoPro Mic Stand Mount

GoPro kiinni mikrofonitelineessä Zoom H4n vierellään

Jokunen tovi takaperin kävin hakemassa Rajalalta GoPro-kameralle adapterin jolla actionkameran saa kiinnitettyä tavalliseen mikrofonijalustaan. Toki itselläni on käytössä mikrofonijalustan päädyssä myös kuvassa näkyvä välikappale jolla jalustaan saa yhtäaikaisesti kiinni kaksi haluamaansa vekotinta, mutta kyseisessä välipalikassa on siis myöskin normaalit mikrofonijalustan kiinnitykset.

Mic Stand Mount tuntuu olevan jostain syystä joko vähemmän kysytty tai huonommalla saatavuudella varustettu lisäosa GoPron laajassa lisäosakokoelmassa sillä Rajalallakaan ei tätä suoraan ollut keskustan liikkeessä. Myöskään Verkkokaupalla tuotetta ei ollut suoraan hyllyssä eikä sen enempää Teknisk Magasinetillä joten pari päivää osan tuloa Espoon Rajalalta sai odottaa (tai vaihtoehtoisesti olisi voinut mennä sinne itse sen hakemaan). Koska en ollut kiireessä tämän kanssa tilasin tuotteen keskustaan.

Adapteri on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin yksinkertainen kuin sen odottaakin olevan ja se on yhtä jämäkän oloinen kuin muutkin GoPron lisävarusteet yleensä ovat. Adapterissa on mukana pohjassa myös ruuvi jolla sen saa sopimaan molempiin yleisesti käytössä oleviin kierrekokoihin.

Kiinnitys on varsin tavallinen

Kameran kiinnittäminen itse tähän pulikkaan vaatii GoPron myyntipaketissa mukana tulleet osat eli kotelon, jalustaosan jossa kamera on kiinni ostaessa sekä mukana tulleen ruuvin. Kamera heitetään koteloon ja adapteri laitetaan siihen kiinni jonka jälkeen kameran voi tuupata Mic Stand Mountiin liu’uttamalla.

Tuotetta myytiin 38 euron hinnalla, mutta kätevyyden huomioon ottaen se vaikuttaa ehdottomasti hintansa arvoiselta – etenkään mikäli haluaa yksikseen kuvailla ja saada kameran sijoiteltua sellaisiinkin paikkoihin missä ei satu olemaan sopivalla korkeudella olevaa tasoa jonka päälle kameran voisi sijoittaa.

Tämä yhdistettynä ensimmäisessä kuvassa nähtyyn König & Meyersin Microphone Bariin on mitä kätevin kombinaatio saada helposti videoitua siten että myös Zoom H4n:llä tehtävä parempilaatuinen äänitys tulee hoidettua siinä samalla kun ei tarvitse sijoittelua ja säätämistä erikseen hoitaa äänityslaitteellekaan.

Logic Pro X ja puuttuvien plugareiden arvoitus

Korgin ja Toontrackin plugarit löytyivät vihdoin takaisin

TL;DR – Jos plugarit ei näy asennuksen jälkeen Logic Pro X:ssä etsi ne /Library/Audio/Plug-Ins/Components hakemistosta, siirrä ne sieltä pois vaikka työpöydälle, buuttaa kone, buuttaamisen jälkeen raahaa ja pudota ne takaisin samaan hakemistoon. Käynnistä Logic jonka jälkeen plugareiden pitäisi tulla näkyviin.

Kuten jotkut saattavat tietää käytän biisieni tekemiseen lähes poikkeuksetta Applen Logic Pro X -nimistä DAWia. Logic on ollut käytössäni jo vuosikausia, varmaankin jostain 2010-2012 lähtien eikä sen käytön lopettamiselle ole ollut mitään syytä sillä vielä tänäkin päivänä tuote on nimensä mukaisesti looginen ja sitä myöten miellyttävä käyttää.

Kotonani olevien mäkkien uusimisen myötä (näistä tulee myöhemmin erillisiä postauksia) oli tietenkin kaikki tarvittavat softat sekä plugarit asennettava uudestaan kummallekin koneelle. Normaalisti Logicin kanssa ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa uusien plugareiden kanssa, mutta jostain syystä uusimmassa OSX Yosemitessa Korgin ja Toontrackin plugarit eivät tulleet näkyviin Logicissa lainkaan EZMix-pluginia lukuunottamatta.

Ongelma ilmeni niin MacBook Prolla kuin myös Mac Minillä joten kyseessä ei ollut vain hetkellinen bugi vaan selkeästi yhteinen ongelma näiden plugareiden, käyttöjärjestelmän, Logicin nykyisen version tai joidenkin näistä muodostettavien erilaisten kombinaatioiden kanssa.

Asiaa joutui jonkin verran tutkimaan ja selvittämään mutta vihdoin Toontrackin forumeilta löysin ratkaisun ongelmaan. Käytännössä koneen juurihakemiston Librarystä hakemistosta Audio/Plug-Ins/Components pitää käydä siirtämässä nuo ongelmalliset pluginit pois, buutata kone ja sen jälkeen siirtää ne takaisin oikealle paikalleen ja käynnistää Logic uudemman kerran. Tämän jälkeen kaikki plugarit tuntuivat tulevan takaisin.

Tärkeää tässä on huomata että plugarit EIVÄT ole käyttäjän omassa Library-hakemistossa vaan suoraan kovalevyn juuressa sijaitsevassa Library-hakemistossa!

Libraryyn pääsee mäkeissä Finderin kautta menemällä valikosta kohtaan Siirry jonka alta löytyy kohta Siirry kansioon… tai vaihtoehtoisesti painamalla Shift + Cmd + G ja kirjoittamalla aukeavaan ikkunaan tekstiksi /Library/Audio/Plug-Ins/Components jonka jälkeen Finder menee kyseiseen hakemistoon kun painaa Siirry -painiketta kyseisessä dialogissa.

Finderissä voi Libraryyn hypätä vaikka tätä kautta

Oikeassa hakemistossa ollessa voi ongelmalliset komponentit raahata ja pudottaa jonnekin muuhun hakemistoon, vaikka työpöydälle. Tämän jälkeen ne pitää poistaa tuosta hakemistosta sillä ne eivät oletuksena poistu tuosta kansiosta niitä pois raahattessa! Käytännössä siis valittujen tiedostojen kohdalla painaa Cmd + Backspace jolla normaalistikin poistetaan tiedostoja.

Tiedostojen poiston jälkeen buutataan kone ja buutin jälkeen raahataan nuo äsken pois raahatut tiedostot takaisin oikeaan hakemistoon ja käynnistetään Logic Pro X jonka jälkeen plugareiden pitäisi tulla näkyviin.

Koetin tätä kahdella eri koneella ja kummassakin prosessi toimi samalla tapaa ongelmitta joten toivon mukaan jollakin muullakin mikäli ongelmia ilmenee.