Johdanto
Yleinen ja ainakin omien havaintojeni mukaan mitä luultavamminkin myös yleisin käsitys ihmisillä on se, että kristinuskon opetuksien mukaan kun ihminen kuolee hän menee taivaaseen tai helvettiin. Lisäksi moni ajattelee että kumpaan jompaan näistä paikoista mennään samantien siten että ihmisen sielu siirtyy toiseen paikkaan ja ruumis jää jälkeen. Tässä käsityksessä nähdään sielu siis siten että se on erillinen ruumiista ja siten se voi kuoleman jälkeen siirtyä toiseen paikkaan, tai ainakin tällaisen käsityksen olen itse saanut.
Taivas nähdään hyvänä paikkana ja helvetti sitä vastoin nähdään paikkana missä odottaa ikuinen kärsimys.
Helvettikäsityksiä olen vuosien mittaan kohdannut muutamia erilaisia. Yksi yleinen on se, että siellä eletään ikuisesti mutta siellä kuitenkin myös kärsitään loputtomasti. Osa uskoo että kärsimys tulee siitä että siellä on ikuiset lieket polttamassa niitä jotka sinne joutuvat, kun taas toiset ajattelevat että kärsimys tulee siitä että siellä ei ole enää Jumalan läsnäoloa ja kärsimys on enemmänkin henkistä tasoa.
Toinen jossain määrin yleinen käsitys on se, että helvettiin joutuvat kärsivät aikansa kunnes tuhoutuvat ja lakkaavat olemasta. Tätä käsitystä ei niin monet ihmiset jaa, mutta tämä oppi, ns. annihilaatio-oppi on käsitys johon mm. Seitsemännen päivän adventistit sekä Jehovan todistajat uskovat. Tietenkin yksilötasolla saattaa olla vaihtelua miten kukakin uskoo mistäkin, joten viittaan tässä kontekstissa tietenkin kyseisten seurakuntien oppikäsityksiin, en yksittäisten yksilöiden käsityksiin.
Itse olen Seitsemännen päivän adventisti ja jaan myös tämän annihilaatio-opin käsityksen, mutta jo ennen adventtikirkolle tuloani oli uskoni ikuiseen helvetin kärsimykseen vähintäänkin epäilevällä kannalla joten kantani ei ole muuttunut seurakunnan takia, vaan ainoastaan näkemykseni on selkeytynyt ja käsitykseni vahvistunut.
Ajatus tämän tekstin kirjoittamisesta nousi mieleen muutamia viikkoja takaperin juteltuani erään seurakuntasisaren ja muutaman seurakuntaveljen kanssa helvetti-käsityksestä.
Aihe on kohtalaisen laaja ja oman näkemyksen ymmärrettäväksi tekeminen vaatii pohjustamista, joten on parempi kirjoittaa aiheesta tänne blogiinkin. Lisäksi se on myös erittäin merkittävä aihe, sillä se helposti vaikuttaa siihen mitä ajattelemme Jumalasta sekä siihen että miten ja miksi uskomme Häneen.
Ohjaako uskoamme rakkaus Jumalaan vaiko vain helvetin pelko? Rakastammeko Jumalaa siksi, että tahdomme tehdä sitä mikä on oikein ja hyvää, vai siksi että pelkäämme että jos emme tee oikein joudumme kärsimään ikuisesti tulisessa pätsissä?
Kuten edellisistä kysymyksistä voi päätellä, asia on merkittävä niin teologisesti mutta ennen kaikkea myös inhimillisesti joten tämän vuoksi on hyvä aiheesta kirjoittaa tänne blogiinkin. On hyvä avata tarkemmin miksi en usko ikuiseen kärsimykseen ja loputtomaan piinaan, sillä syyt ovat teologisesti perusteltavissa eikä käsitykseni perustu ainoastaan “en mä halua uskoa sellaiseen” -tason fiilispohjaiseen toiveajatteluun jolla ei ole mitään teologista perustelua.
Mikä on sielu?
Koska yleinen näkemys on se, että ihmisen sielu menee kuoleman jälkeen taivaaseen tai helvettiin ja on siellä ikuisesti, on hyvä tutkia ensin hieman sitä mikä on Raamatun mukaan sielu.
Omien havaintojen mukaan ihmisten yleinen käsitys sielusta on se, että se on jokin ihmisen sisällä oleva ruumista erillinen asia.
Koska konteksti mitä tutkimme on Raamattuun liittyvät käsitykset ja opinkohdat on meidän tällöin tutkittava mitä Raamattu itse aiheesta ilmoittaa, sillä vuosisatojen tai vuosituhansien saatossa on sanat ja niiden merkitykset voineet muuttua ja ne voivat tarkoittaa aivan eri asiaa nykyään kuin mitä ne on tarkoittanut Raamatun tekstien kirjoittamisen aikoina.
Sana sielu on ainakin suomeksi että englanniksi haastava, sillä eri kohdissa Raamattua käytetään näissä kielissä termiä sielu eli soul eri tavoin. Esimerkiksi englanninkielisessä King Jamesin käännöksessä termiä soul käytetään mm. 1. Moos. 34:3 kohdassa seuraavalla tapaa:
3 And his soul clave unto Dinah the daughter of Jacob, and he loved the damsel, and spake kindly unto the damsel.
Kuitenkin saman tekstin suomalaisessa vuoden 1933/1938 käännöksessä ei puhuta mitään sielusta:
3 Ja hänen sydämensä kiintyi Diinaan, Jaakobin tyttäreen, ja hän rakasti tyttöä ja viihdytteli häntä.
Näissä kummassakin tapauksessa on hyvä muistaa että kumpikin käännös on hyvinkin moderni käännös suhteutettuna alkuperäisen tekstin kirjoittamisen ajankohtaan ja ne on käännetty siten että se on ymmärrettävissä sen aikakauden ihmisille.
Kuitenkin sanan sielu hepreankielistä termiä nep̄eš käytetään sitäkin Raamatussa hyvin monella eri tapaa kuten voi lukea täältä: H5315 – nep̄eš – Strong’s Hebrew Lexicon (hnv), eli alkukieli ei välttämättä tuo sen enempää selkeyttä jokaiseen kohtaan. En kuitenkaan itse ymmärrä hepreaa, joten voi olla että olen täysin väärässä ja asia on hyvinkin selkeä alkukielessä. Mene tiedä.
Kaikilla mahdollisilla eri merkityksellä ei kuitenkaan ole tämän tekstin aiheen kanssa vaikutusta, vaan olennaisinta on se, että käsite liittyy ja yhdistyy tavalla tai toisella konkreettiseen materialistisessa todellisuudessa olevaan olentoon tai olennon ominaisuuksiin (veri, minuus, mieli, elämä, tahtotila) eikä niinkään irralliseen ei-fyysiseen entiteettiin joka on irti fyysisen todellisuuden raameista.
1. Moos. 2:7: Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Ihmisellä on ruumis, ja kun Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen, tuli ihmisestä sielu. Henki on se mikä tekee ruumiin eläväksi, kokonaisvaltaiseksi olennoksi jota kuvataan termillä sielu.
Käsite siitä että ruumis ja sielu ovat erillisiä asioita on ilmeisemminkin lähtöisin kreikkalaiselta filosifilta Platonilta (Sielu – Wikipedia) josta se on jäänyt myös valitettavasti kristinuskoon yleiseksi käsitteeksi.
Kun tässä blogitekstissä puhun sielusta, viittaan siis sillä ihmiseen, elävään olentoon jolla on tietoisuus ja joka on elossa eli kuten 1. Moos. 2:7 kuvaa. Se ei ole siis jotain sellaista mikä voi olla ruumiista irrallaan ja olla ilman ruumista.
Mitä merkitystä sielu-käsitteellä on?
Edellisen kappaleen sielu-sanan käsitteen pohjustamisen kohdalla voi nousta mieleen kysymys mitä merkitystä asialla on helvetti-käsityksen kanssa, mutta tämä on erittäin olennainen ja merkittävä asia ikuisen kärsimyksen opin kannalta.
Mikäli ihmisellä ei ole erillistä platonilaisen käsityksen mukaista sielua joka on irrallinen ruumista vaan mikäli sielu on ihminen, kokonaisuus, ruumis jossa on henki ei tällöin ole kovinkaan loogista muiden Raamatun kohtien valossa (joita avaan myöhemmin) uskoa siihen että tällaista olentoa piinattaisiin aina ja ikuisesti mikäli hänet tuomitaan helvettiin.
Jos uskoo siihen että ruumis ja sielu ovat toisistaan irtonaiset asiat, on sielun siis oltava ei-fyysinen entiteetti (koska ruumis on fyysinen). Tällöin ikuinen helvetin tuli ja siellä konkreettisesti palaminen on epäloogista, sillä fyysistä kipua ja tuskaa kokeva ruumis on jo jäänyt maan päälle ja helvetissä on vain ruumista irrallaan oleva sielu.
Tämänkaltaisessa ajattelussa olisi paljon loogisempaa nähdä helvetti ikuisena kärsimyksen paikkana jossa kärsimystä koetaan ainoastaan henkisesti eikä missään loputtomissa fyysisesti palavissa liekeissä.
Tietenkin yksi mahdollinen ajattelutapa on se, että kun ihmisen sielu irtoaa ruumiista (jos siis uskoo siihen käsitykseen että ruumis ja sielu ovat irrallaan toisistaan) annetaan ihmiselle uusi ruumis jota sitten piinataan aina ja ikuisesti ikuisessa tulessa. Tällöin helvetin ikuiset tulet ja ikuinen kärsimys voisi tuntua myös fyysisesti aina ja ikuisesti.
Yksi ongelma kummassakin tällaisessa käsityksessä on kuitenkin se, että molemmat nojaavat käsitykseen missä ihminen – olipa hän hyvä tai paha – elää ikuisesti, olipa se sitten fyysinen tai ei-fyysinen olotila.
Ikuinen elämä ei ole kaikille
Raamatussa kerrotaan kuinka Edenin puutarhassa Jumala kertoi että ihminen on kuolemalla kuoleva mikäli hän syö kiellettyä hedelmää:
1. Moos. 2: 16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: “Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”.
Syntiinlankeamuskertomuksessa kerrotaan kuinka Saatana sitä vastoin opetti ihmiselle että he eivät tule kuolemaan, vaikka Jumala oli heille selkeästi niin sanonut:
1. Moos. 3:1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: “Onko Jumala todellakin sanonut: ‘Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?”
2. Niin vaimo vastasi käärmeelle: “Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
3. mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ‘Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.”
4. Niin käärme sanoi vaimolle: “Ette suinkaan kuole;
5. vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”.
Yksi erittäin tärkeä aspekti miettiessä helvettiä ja sitä voiko se olla ikuinen kärsimys (fyysinen tai henkinen) on tutkia mitä Raamattu opettaa meille ikuisesta elämästä.
Jotta ihminen voisi kärsiä ikuisesti, täytyisi kaikkien ihmisten silloin myös elää ikuisesti. Kuitenkin Raamatun useammastakin kohdasta voi saada täysin toisenlaisen mielikuvan.
Ensimmäinen mistä voi jo saada täysin toisenlaisen mielikuvan ikuisesta elämästä ja siitä että se olisi kaikille on jo syntiinlankeamuksen kertomuksessa. Kun ihmiset olivat syöneet kiellettyä hedelmää heidät karkoitettiin pois Eedenin puutarhasta:
1. Moos. 3:22 Ja Herra Jumala sanoi: “Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!”
Mielenkiintoisena aspektina voimme huomata jo heti Raamatun alkuvaiheilta sen, että ihminen ajettiin pois Eedenin puutarhasta jotta he eivät ottaisi elämän puusta ja söisi siitä ja eläisi ikuisesti. Ihmiset eivät syöneet elämän puusta vaan heidät karkoitettiin pois ennen sitä ja Jumala asetti kerubit ja välkkyvän, leimuavan miekan vartioimaan elämän puun tietä (1. Moos. 3:23-24).
Mikäli uskomme siihen että ihmiset jotka eivät usko Jumalaan ja Jeesukseen ja tee Jumalan tahtoa joutuvat helvettiin ja he kärsivät siellä ikuisesti, on meidän uskottava ikuisesta elämästä siis jotakin muuta kuin mitä tässä Raamatun kohdassa opetetaan. Jos ihmiset eivät elä ikuisesti koska eivät syöneet elämän puusta, ei ole syytä olettaa että Jumala kuolleet herättäessään muuttaisikin mieltään ja antaisikin ikuisen elämän kaikille, myös niille jotka joutuvat kadotukseen.
Vanhan Testamentin lisäksi saman ajatuksen siitä että ihminen ei lähtökohtaisesti elä ikuisesti voi nähdä myöskin Uuden Testamentin puolelta, vaan ikuinen elämä on niille jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen. Yhtenä tällaisista kohdista on myös se mitä luultavasti useimmiten siteerataan, eli Johanneksen evankeliumin luku 3 jae 16:
Joh. 3:16: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Kuten yllä olevasta jakeesta voimme huomata, iankaikkinen elämä on niille jotka uskovat Jumalan Poikaan, ei siis kaikille.
Raamattu kertoo myös Ilmestyskirjassa siitä että on olemassa toinen kuolema niille, jotka eivät ole ottaneet Jeesusta vastaan:
Ilm. 21:6 Ja hän sanoi minulle: “Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.”
Jotta voisimme uskoa ikuiseen piinaan ikuisessa helvetissä, pitäisi meidän muuttaa myös sanojen elämä ja kuolema merkitys aivan joksikin muuksi mitä ne ovat, sillä ikuinen elämä on luvattu vain niille jotka ottavat Jeesuksen vastaan ja muiden osana on kuolema.
Jos ihminen joka ei ole ottanut Jeesusta elämässään vastaan eläisi ikuisesti helvetissä, olisi se silloinkin ikuinen elämä, mutta ankeassa paikassa. Kuitenkin Jumala on sanonut että kielletyn hedelmän syöminen johtaa kuolemaan ja ihminen on karkoitettu pois elämän puun luota Eedenistä että ei eläisi ikuisesti, mutta Saatana sitä vastoin on kertonut että emme me suinkaan kuole kun ihminen söi kielletystä hedelmästä. Kumman näkemystä haluamme mieluummin uskoa kuoleman osalta, Jumalan vai Saatanan?
Lisäkohtia ikuisen elämän osalta
Äskeisten muutaman Raamatun kohdan lisäksi on monia muitakin Raamatun kohtia joista voi saada käsityksen siitä, että ikuinen elämä on vain niille jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen ja tekevät Jumalan tahdon, ei kaikille.
Käytän näissä vuoden 1992 käännöstä (helpomman haettavuuden vuoksi Raamattuhaun sivulta), mutta 1933/38 ajatus on näissä sama.
Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.“
Tämän kohdan mukaan iankaikkinen elämä on vain niille jotka uskovat Poikaan, mutta muut eivät ole näkevä elämää.
Joh. 6:40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä”.
Kuten voimme huomata, iankaikkinen elämä on vain jokaisella jotka uskovat Poikaan (eli Jeesukseen Kristukseen) ja heidät herätetään viimeisenä päivänä.
Joh. 6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
Ikuinen elämä tässäkin luvataan vain niille jotka uskovat – ei siis kaikille.
Joh. 6:54 Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.
Myös tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa kuvataan sitä kuinka ikuinen elämä on vain niillä jotka ottavat Jeesuksen vastaan. Lisäksi ensimmäisessä Timoteuksen kirjeessäkin annetaan ymmärtää että ikuinen elämä on palkinto joka saadaan, ei siis asia joka kaikille tulee automaattisesti:
1. Tim. 6:12 Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.
Myös Vanhan Testamentin puolella Jobin kirjassa sekä Psalmeissa käy ilmi ajatus että ihminen ei elä ikuisesti:
Job. 7:16 Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.
Ps. 49:10 Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.
Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessäkin kerrotaan, että se joka tekee Jumalan tahdon pysyy iäti mutta maailma himoineen katoaa eli ei siis siten että kaikki pysyvät iäti, myös ne jotka eivät tee Jumalan tahtoa.
1. Joh. 2:17 Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.
Johanneksen kirjeistä saa muistakin kohdista selvästi käsityksen että iankaikkinen elämä on vain uskoville ja että iankaikkinen elämä ei voi pysyä esim. murhaajissa.
1. Joh. 2:25 Ja tämän hän itse on meille luvannut: iankaikkisen elämän.
1. Joh. 3:15 Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
1. Joh. 5:13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
Kuten yllä olevista Raamatun kohdista voidaan lukea, ikuinen elämä on lahja niille jotka ottavat Herran Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanaan. Tämä on erittäinen olennainen asia miettiessä helvetti-käsitystä ja ennen kaikkea sitä voiko se olla ikuisen kärsimyksen paikka.
Muutama kuvaus helvetistä
Tähän mennessä tätä tekstiä en ole vielä avannut niitä kohtia joista voi helposti saada valtavirtaisen käsityksen helvetistä ikuisen kärsimyksen paikkana. Ennen näiden kohtien lukemista ja tulkintaa on olennaista ollut ensin avata sitä mitä tarkoitetaan sielulla ja se onko ikuinen elämä kaikkien osa vaiko ei, jotta voimme saada perspektiiviä siihen voiko valtavirtainen käsitys ikuisesesti kestävästä piinasta olla realistinen muiden Raamatun kohtien valossa.
Jos et ole lukenut tähän mennessä aikaisempia kappaleita, lyhyesti tiivistäen sielu ei ole ruumista irrallinen erillinen entiteetti eikä ikuista elämää ole luvattu kuin ainoastaan niille jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen ja jotka tekevät Jumalan tahdon.
Kohdat joissa Raamatussa puhutaan helvetistä on suhteellisen vähäiset. Evankeliumeissa Jeesus puhuu muutamassa kohtaa helvetistä.
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ‘Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ‘Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.
Tässä Jeesus käyttää ilmaisua helvetti ja tästä käy myös ilmi että siellä on tuli (symbolinen tai konkreettinen), mutta tästä ei kuitenkaan saa käsitystä että sinne joutuvaa piinattaisi siellä ikuisesti.
Matt. 5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
Matt. 5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Näiden paikkojen lisäksi on rinnakkaiset paikat Markuksen evankeliumissa luvussa 9 jakeissa 43-47 joissa on sama ajatus kuin Matteuksen evankeliumin luvussa 5 jakeiden 29 ja 30 kanssa. Toisin kuin Matteuksen evankeliumissa jossa puhutaan ainoastaan helvetistä, Markuksen evankeliumissa yhdistetään tähän helvetti-käsitteeseen myös sammumattoman tulen käsite:
Mark. 9:43 Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen
44 missä ‘mato ei kuole eikä tuli sammu’
Vuoden 1992 käännös tarkentaa että jae 44 puuttu luotettavimmista käsikirjoituksista, eli käsite siitä että olisi konkreettinen paikka missä mato ei kuole eikä tuli sammu.
Tämä on luultavamminkin yksi niistä harvoista kohdista Raamatussa josta voisi saada käsityksen siitä että on olemassa helvetti joka on tulinen pätsi ja jossa tuli ei koskaan sammu ja että siellä voi olla jokin elävä olento joka ei kuole koskaan. Tietenkin tässä kontekstissa puhutaan madosta eikä ihmisestä, mutta koska Vanhan Testamentin puolella ihmisestäkin käytetään muutamassa kohdassa termiä mato on ymmärrettävää että tämän kautta voi luoda mielikuvan että sama pätee myös ihmisiin että on ikuisen kärsimyksen paikka missä eletään ikuisesti tulessa.
Job. 25:6 saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!”
Ps. 22:7 Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
Jes. 41:14 Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.
Kiintoisa kuvaus löytyy kuitenkin myös Jesajan kirjassa luvussa 66 jakeissa 22-24:
22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne.
23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Tämän kuvauksen mukaan syntyy enemmänkin mielikuva siitä, että madolla tarkoitetaan nimenomaisesti matoa eikä ihmistä, sillä kontekstissa puhutaan niiden ruumiista jotka ovat Herrasta luopuneet ja ainoastaan mato joka niitä kalvaa ei kuole ja liekki joka niitä ruumita nuolee ei sammu. On olennaista huomata että tässäkään ei siis sanota että nämä ruumiit olisivat elossa tuossa tulessa ja että ne siellä kituisivat aina ja iankaikkisesti.
Tulinen järvi
Vaikka varsinaisesta helvetistä puhutaan termillä helvetti vain vähän on silti muutamia muita kohtia jotka assosioidaan usein helvettiin. Yksi näistä on Ilmestyskirjan kuvaus tulisesta järvestä.
Ilm. 20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Tämä kuvaus on yksi niistä joista voi saada mielikuvan ikuisesta helvetin tulesta. On kuitenkin olennaista huomata, että tässä kerrotaan kuinka sinne tuliseen järveen viskataan Saatana ja että siellä samassa tulessa kidutetaan myös petoa ja väärää profeettaa. Saatana ja peto eivät ole ihmisiä, joten ainoa mahdollinen ikuisessa tulessa piinattava ihminen johon viitataan on Ilmestyskirjassa kuvattu väärä profeetta, mikäli väärä profeetta Ilmestyskirjan kontekstissa edes on ihminen.
Ilm. 20:14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Tulinen järvi – eli se mitä monesti mielikuvissa yhdistetään helvettiin – kuvataan Raamatussa toiseksi kuolemaksi. Jos sinne joutuu – eli jos nimeä ei löydy elämän kirjasta – on silloin syytä olettaa että siellä nimensä mukaisesti myös kuolee, eikä sinne jää ikuisesti elämään, sillä kuten aikaisemmin olen laittanut useita kohtia Raamatusta on ikuinen elämä lahja jonka saavat vain Jumalan lapset eikä se ole kaikille.
Pedon kumartajat ja pedon merkin ottaneet
Yksi yleinen kohta myös josta voi saada helposti mielikuvan siitä että ihmisiä piinataan aina ja ikuisesti sammumattomassa tulessa tulee Ilmestyskirjan kolmen enkelin sanomasta eli Ilmestyskirjan luvusta 14 jakeista 6-13.
Ilm. 14:9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: “Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin,
10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa — ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
Mikäli tämän kohdan perusteella luo mielikuvan siitä, että helvettiin joutuvia ihmisiä piinattaisiin ikuisessa tulessa aina ja ikuisesti on hyvä huomata muutama erittäin olennainen asia.
Ensinnäksin on huomattava se, että tämä Raamatun kohta kertoo ihmisistä jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa ja ovat ottaneet sen merkin käteensä tai otsaansa eli tässä kontekstissa ei puhuta jokaisesta ihmisestä jotka eivät usko tai ole uskoneet silloin kun ovat eläneet vaan hyvin spesifistä joukosta lopun aikana.
Toinen mikä on hyvä myöskin huomata on se, että teksti ei puhu myöskään mitään siitä että tuleen joutuvat kituisivat siellä ikuisesti, vaan ainoastaan sitä että tuli on ikuinen. Ne ketkä tulessa ovat, heillä ei ole päivän eikä yön lepoa, mutta tekstissä ei myöskään puhuta että he eläisivät siellä tulessa ikuisesti.
On myös hyvä huomioida se, että Raamattu on käyttänyt samankaltaista terminologiaa jo Vanhan Testamentin puolella että on oleva ikuisesti palava paikka mikä ei sammu yöllä eikä päivällä mutta kuitenkin tiedämme että siellä paikassa ei nykyään pala mitään.
Jesaja 34 (vuoden 1933/38 käännös):
9 Edomin purot muuttuvat pieksi ja sen multa tulikiveksi; sen maa tulee palavaksi pieksi.
10 Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Samanlaista ilmaisutapaa sammumattomasta tulesta on käytetty Jeremian kirjassa luvussa 17:
Jer. 17:27 Mutta jos ette kuule minua ettekä pyhitä sapatinpäivää, vaan kannatte kantamuksia ja kuljette Jerusalemin porteista sapatinpäivänä, niin minä sytytän tuleen sen portit, ja tuli on kuluttava Jerusalemin palatsit, eikä se ole sammuva.”
Kuten voimme tietää, Jerusalemin palatsit polttanut tuli ei roihua siellä enää vaikka tässä on käytetty terminologiaa josta voisi kuvitella että tuli ei sammu.
Jos nämä Jesajan ja Jeremian kirjoissa ilmaistut tulet ovat sammuneet vaikka niistä on puhuttu sellaisina että ne ovat sammumattomia, on täysin kohtuullista olettaa että myöskin helvetin – tai tulisen järven – sammumaton tuli ei välttämättä konkreettisesti tarkoita sitä että tuli on siellä aina ja aikuisesti, vaan sitä, että tuomio on lopullinen ja peruuttamaton.
Lisäksi on muistettava se, että vaikka tuli jostain syystä tässä tapauksessa olisikin sellainen että se ei koskaan sammuisi se ei silti muuta sitä että ihmiset jotka eivät ole ottaneet Kristusta vastaan eivät silti elä ikuisesti. Ikuinen tuli ei olisi siltikään ikuisesti kestävä kärsimys ikuisessa elämässä epätoivotussa paikassa.
Lasarus ja rikas mies
Yksi luultavamminkin eniten valtavirtaiseen helvetti-käsitykseen (ja mahdollisesti myös kuolleiden tilaan liittyvään käsitykseen) vaikuttaneista Raamatun kohdista tulee Jeesuksen kertomuksesta Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Tarinan löytää Luukkaan evankeliumista luvusta 16 jakeista 19-31. Laitan tähän kuitenkin ainoastaan tämän tekstin kannalta olennaisimmat jakeet.
Luuk. 16:22 “Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.
24 Silloin hän huusi: ‘Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’
Tämän kertomuksen pohjalta voi erittäinkin helposti saada mielikuvan siitä, että on olemassa helvetti tai muu paikka joka tunnetaan nimellä tuonela ja jossa on liekit ja että siellä on kauheaa olla.
On silti hyvä huomata se, että mikään kohta tässä koko tekstissä ei anna mielikuvaa siitä että rikas mies olisi tuolla tulisessa paikassa kärsimässä aina ja ikuisesti, eli vaikka tekstin ottaisi kirjaimellisesti sellaisena kuin se on (eikä vertauskuvana) ei sen perusteella ole järkevää luoda oppia jonka mukaan tuo rikas mies olisi kitumassa aina ja ikuisesti tuolla tulessa.
Ajatus siitä että rikas mies olisi tuolla paikassa ikuisesti tulee luultavamminkin siis siitä, että lukijalla on entuudestaan jo mielikuva helvetistä ikuisena kärsimyksen paikkana missä kuolleet elävät ikuisesti liekeissä kärsimässä. Kuitenkin jos koko tekstin lukee ajatuksella voi huomata että se ei sisällä tämänkaltaista informaatiota vaan lukija lukee siihen jotain muuta kuin mitä siinä sanotaan oman aikaisemman uskomuksensa vuoksi.
Tämän kohdan tulkinta kirjaimellisena kertomuksena eikä vertauskuvainnollisena kertomuksena on kuitenkin ongelmallinen muussakin mielessä muun Raamatun valossa.
Raamattu kuvaa kautta linjan kuinka kuolleet herätetään vasta viimeisenä päivänä eikä heti kuoleman jälkeen (ainakin Joh. 6:39, Joh. 6:40, Joh. 6:44, Joh. 6:54, Joh. 11:24, 1. Kor. 15:51-52, Luuk. 14:14), mutta tässä tarinassa kuolleet kuitenkin on viety jo muualle vaikka loppu ei ole vielä tullut koko maailmalle. Se että loppu ei ole vielä tullut voi päätellä siitä, että rikas mies pyytää että Lasarus voisi mennä hänen isänsä taloon varoittamaan rikkaan miehen veljiä tuosta kärsimyksen paikasta eli joitain ihmisiä olisi siis yhä elossa maan päällä.
On tietenkin totta että yksittäisiä ihmisiä on Raamatussa kerrottu heränneen kuolleista vaikka loppu ei ole vielä tullut, kuten kerrotaan Matteuksen evankeliumissa luvussa 27 jakeissa 51-53. Kun Jeesus kuoli ristillä monet poisnukkuneet pyhät heräsivät:
Matt. 27:51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat,
52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.
53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
Tätä kohtaa lukiessa on kuitenkin hyvä huomata se, että nämä kuolleet heräsivät ja nousivat haudoistaan mutta tekstissä ei kerrota mitä heille sen jälkeen kävi eli otettiinko heidät ylös taivaaseen vai kaatuivatko he uudelleen hautaan. Lisäksi on tärkeää huomata sekin että tekstin mukaan monien pyhien ruumiit nousivat ylös, ei siis kaikkien. Oli miten oli, ainakin tästä tapahtumasta voi selkeästi päätellä sen että kuolleet ovat olleet kuolleina.
Mikäli tämän rikkaan miehen ja Lasaruksen tarinan haluaa ottaa kirjaimellisesti on meidän kuitenkin tehtävä olettamus että nämä kolme miestä (Abraham, Lasarus ja rikas mies) ovat poikkeuksia, ei yleinen sääntö miten kuolleille käy kuolemansa jälkeen, sillä jos kuolleet olisivat jo suoraan taivaassa tai helvetissä miten osa pyhistä poisnukkuneista olisi herätetty haudoistaan Jeesuksen kuoleman yhteydessä? Olisiko heidät otettu pois taivaasta, laitettu takaisin ruumiseen vain jotta he voivat herätä siellä uudelleen? Tämä kuulostaa sen verran absurdilta tulkinnalta jolla ei ole muuta raamatullista viitekehystä joten tällaista tulkintaa tuskin kannattaa ottaa totena.
Kirjaimellisessa tulkinnassa on tämän tekstin osalta myös muita ongelmallisia aspekteja. Jos tekstin ottaa kirjaimellisesti olisi ainakin silloin tietenkin selkeää se, että sielu ei ole mikään ruumiista irrallinen asia. Tämän voi päätellä siitä että rikas mies pystyi kokemaan tulen aiheuttaman kärsimyksen joten hänellä olisi oltava ruumis ja myöskin siinä kieli johon hän pyytää saada vettä. Samoin Lasaruksella olisi oltava myöskin fyysinen ruumis sillä rikas mies pyytää että Lasarus kastaisi sormenpäänsä veteen.
Syy miksi itse uskon tämän olevan vertauskuvainnollinen tarina on sen konteksti. Tilanne missä Jeesus kertoo tämän tarinan on sellainen missä Jeesus on ennen sitä kertonut vertauksen epärehellisestä taloudenhoitajasta (Luuk. 16:1-9), kertonut väärästä ja todellisesta rikkaudesta (Luuk. 16:10-15) sekä laista ja Jumalan valtakunnasta (Luuk. 16-18). Kontekstin huomioon ottaen tuntuisi varsin loogiselta olettaa että myös tämä on vertauskuva, vaikkakin juuri ennen tätä on puhuttu laista ja Jumalan valtakunnasta joka selvästikään ei ole vertauskuva.
Kuitenkin tarinoita kuulemassa oli rahanahneita fariseuksia (Luuk. 16:14) joten kontekstista saa käsityksen että Jeesuksen opetuksien tarkoitus on ollut kertoa Jumalan laista, oikeudenmukaisuudesta ja ahneuden vaaroista. Rikas mies oli lyönyt eläessään laimin köyhää ja vaivaista nälkää näkevää Lasarusta eikä hän ei ollut elänyt Jumalan tahdon mukaista elämää. Tarina kertoo sen että ne ketkä eivät usko Moosesta ja profeettoja eivät tule uskomaan vaikka kuolleet tulisivat kertomaan.
Olipa tämä tarina vertauskuva tai ei, se ei silti vaikuta helvetti-käsityksen ikuiseen kestoon. Vaikka tämän tarinan lukisi kirjaimellisena tekstinä, ei tämän kohdan perusteella voi luoda tulkintaa siitä että rikkaan miehen kärsimys helvetissä olisi ikuinen ja loputon piina sillä tarinassa ei niin sanota.
Loppusanat
Mikä ja millainen on helvetti on asia jossa eri kristillisissä suuntauksissa on erilaisia näkemyksiä. Kuten olen tässä pitkähkössä tekstissä tuonut ilmi, en itse usko siihen käsitykseen että helvetti on kärsimyksen paikka missä ihmisiä piinataan aina ja ikuisesti sillä tämänkaltainen käsitys on jo lähtökohdiltaan ongelmallinen ja hyvinkin ristiriitainen muun Raamatun sanoman kanssa.
Jotta käsitys helvetistä jossa ihmisiä piinataan ikuisesti voisi pitää paikkaansa, vaatisi se uskon siihen että ihmiset elävät ikuisesti. Raamattu kuitenkin kuvaa että ikuinen elämä on vain uskoville, ei kaikille.
Jumala kertoi myös jo hyvin alkuvaiheissa ihmisille että jos ihmiset syövät kiellettyä hedelmää he tulevat kuolemalla kuolemaan. Koska ihmiset siitä kuitenkin söivät, häädettiin heidät pois Eedenistä jotta he eivät söisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti.
Jos ihminen ei elä lähtökohtaisesti ikuisesti, on vaikeaa uskoa että helvettiin joutuvat laitettaisiin elämään ikuisesti jotta he voisivat kärsiä siellä loputtomasti.
Muutenkin on mielenkiintoista miettiä ikuista kärsimystä ikuisessa tulessa suhteessa Jumalan luonteeseen. Jos Jumala on rakkaus, haluaisiko Hän todella kiduttaa ihmisiä aina ja ikuisesti vuosimiljoonia ja kauemminkin vain siksi että he ovat olleet lyhyen elämänsä aikana pahoja? Tämä ei kuulosta kovinkaan uskottavalta eikä Jumalan luonteen mukaiselta.
Lisäksi on hyvä huomata se, että jos synnistä seuraisi ikuinen kärsimys ikuisessa helvetin tulessa, eikö olisi erikoista että rakastava Jumala ei olisi varoittanut Aatamia ja Eevaa tästä asiasta vaan olisi kertonut ainoastaan sen että he kuolevat jos syövät kiellettyä hedelmää? Kuolema synnin seurauksena on ikävä asia, mutta ikuinen kärsimys aina ja ikuisesti sen seurauksena on merkittävästi ikävämpi asia, joten tuntuisi todella oudolta mikäli Jumala ei olisi varoittanut ihmisiä ennen kaikkea tästä eikä niinkään kuolemasta, sillä sen teon seuraukset olisivat silloin merkittävästi pahemmat kuin vain kuolema.
Helvetti jonne joutuvat elävät aina ja ikuisesti tuskassa ja kärsimyksessä on ajatuksena muutenkin erikoinen, sillä se on omiaan luomaan ihmisille vääristyneen mielikuvan Jumalasta ilkeämielisenä tyrannina joka rankaisee ja kiduttaa ihmisiä jos ihminen ei halua totella Häntä. Onkin hyvä miettiä kenen etua tällainen mielikuva ilkeästä ja ihmisiä loputtomasti piinaavasta Jumalasta palvelee – Jumalan joka on rakkaus, vai Saatanan joka on valehtelija ja valheen isä kuten Johannes 8:44 kertoo.
Joh. 8:44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Synnistä seuraa kuolema, mutta uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen saamme elää ikuisesti.
Room. 6:23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Iankaikkinen elämä on Jumalan armolahja – antaisiko Hän todella armolahjan ikuisesta elämästä niille jotka eivät Häntä tunne eivätkä tahdo tehdä Hänen tahtoaan? Haluaisko Jumala väkisin antaa ihmiselle lahjan jota ihminen ei tahdo vain jotta ihmistä voitaisi piinata aina ja ikuisesti ikuisessa kärsimyksessä? Tuskin.
Loppuun vielä haluan lausua kiitokset vielä veljelleni Jetrolle muutamasta Raamatun paikasta joita käytin myös tässä tekstissä (Jesajan ja Jeremian kirjasta) sekä tietenkin kaikille muillekin veljille ja sisarille joiden kanssa vuosien aikana olemme tästä aiheesta tutkistelleet.
Tekstiä on muokattu 25.04.2025. Tekstissä oli virheellisesti Raamatun kohta “1. Moos. 7” joka on nyt korjattu oikeaan muotoon 1. Moos. 2:7. Kiitos virheen huomioimisesta veli Topiakselle.