Taustaa
Hieman päälle kuukausi takaperin hankin vihdoin ja viimein legendaarisen Leica M6 -filmikameran. Nyt kun kamera on ollut jokapäiväisessä käytössä hieman yli kuukauden ja olen kuvannut 20 rullallista filmiä on aika hieman kirjoittaa ensimmäisiä lyhyen ajan kokemuksia kamerasta.
Lyhyen ajan kokemuksiin liittyen, kiintoisasti törmäsin jokin aika sitten YouTubessa videoon missä oli pitkän ajan kokemukset tästä kamerasta ja hänellä kamera oli ollut pari vuotta käytössä ja hän oli kuvannut sillä saman 20 rullallista, joten hyvinkin erilaisia kuvausmääriä selvästi ihmisillä on. Itselle 20 rullallista edustaa kuitenkin vasta lyhyen ajan kokemuksia.
Kamera tuli hankittua käytettynä Mikkeliläisen Kameraliikkeen verkkosivuilta (katso täältä) josta sen posti itselleni toi. Ensimmäiset otetut kuvat on skannattu 07.02.2025 aamuyöstä eli kamera tuli varmaankin kuudes päivä postiin.
Leica M6 kameraa on valmistettu vuosien 1984-1988 välisenä aikana, mutta kamera teki paluun markkinoille uudelleen hieman uudistettuna vuonna 2022. Vaikka M6 valmistus on päättynyt jo 1988, tuli sen jälkeen kuitenkin myös Leica M6 TTL joita valmistettiin vuodesta 1988 vuoteen 2002 saakka joten eri malleja M6:sta on useita. Tarkemmin historiaa ja tietoa kamerasta löytyy Wikipediasta josta nämä tämän kappeleen tiedot kaivoin (lue täältä).
Sarjanumeron perusteella etsin netistä tietoa kamerastani ja vaikuttaisi että omani on vuodelta 1986, eli ajalta milloin Leica vielä tunnettiin vanhalla nimellään Leitz Companynä ja kameran punainen logokin sisältää tekstin Leitz.
Miksi Leica?
Leica on kameravalmistajana niitä, jotka jakavat mielipiteitä valokuvaajien keskuudessa. Valokuvauspiirien ulkopuolella tuskin se jakaa mielipiteitä kovinkaan paljoa, sillä luultavastikaan suurin osa ihmisistä ei ole edes kuullut kyseisestä merkistä kameroiden valmistajana ellei tuttavapiiriin satu kuulumaan valokuvausta harrastavia ihmisiä.
Yksi asia mikä monesti aiheuttaa kritiikkiä on hinta ja ominaisuudet – tai oikeastaan ominaisuuksien puutteet. Leicat eivät ole tunnnettuja edullisesta hinnastaan eikä niiden ominaisuudetkaan ole missään määrin yleensä markkinoiden parhaimpia, joten monet näkevät ainoastaan “ylihintaisen tuotteen missä maksetaan merkistä”.
Mielikuvaa ylihintaisesta snobituotteesta ei varmaankaan vähennä se, että Leican kameroita on nähty käyttävän mm. Kuningatar Elizabeth II (katso täältä), rokkari ja valokuvaaja Lenny Kravitz (katso täältä), näyttelijä Jason Momoa (katso täältä) ja vaikkapa myös näyttelijä Daniel Craig (katso täältä) joten on ymmärrettävää mistä moisia mielikuvia voi syntyä.
Kuitenkin Leican kameroita käyttävät ja ovat käyttäneet myös monet tunnetut valokuvaajat ja monet ikoniset valokuvat on otettu käyttäen Leican kameroita (lue lisää täältä), joten kyseessä ei ole ainoastaan silmäätekevien luksus-lelusta vaan se on kamera jota moni valokuvaamisen ammattilainenkin suosii ja on suosinut.
Itse olen halunnut Leican filmikameran että pääsen näkemään onko se hyvä vaiko ei omaan käyttööni. Lisäksi olen halunnut Leican jo merkinkin takia sillä monessa muussakin tuotekategoriassa suosin tietyn merkin tuotteita, olipa ne “parempia” tai ei muiden mielestä. En niitä osta muita varten vaan itseäni varten, joten parempi ostaa sellaisia mitä itse haluaa eikä sellaisia mitkä on muiden mielestä “järkevämpiä” ostoksia.
Monesti tuntuu muutenkin siltä että ihmiset mittaavat aivan liian usein asioiden paremmuuden ainoastaan teknisten objektiivisesti mitattavissa olevien asioiden perusteella joilla ei hyvin monessa tapauksessa ole yhtään mitään merkitystä todellisen elämän kanssa. Useissa tuotteissa ainakin itselläni subjektiivinen merkitys on objektiivisesti mitattavia asioita merkittävämpää, sillä se loppupeleissä määrittää sen saanko tuotteesta iloa vaiko en ja pysyykö laite käytössä vaiko ei.
Leican kameroissa itselleni plussaa tulee myös niiden jälleenmyyntiarvosta, sillä mikäli laitettaan pitää hyvin on odotettavaa että niistä saa vielä kymmenen vuoden päästäkin myytynä lähes saman (toisinaan jopa enemmänkin) kuin mitä niistä itse on maksanut mikäli laitteensa on ostanut käytettynä. Harva laite pitää arvoaan yhtä hyvin.
Lisäksi pidän myös siitä, että näihin on saatavana vieläkin varaosia ja näitä on mahdollista huoltaa, tarpeen vaatiessa jopa Leican tehtaalla. Hintaa kyllä huolloilla on, mutta ainakin tietoisuus siitä että laite on mahdollista huollattaa tulevaisuudessakin on itselleni merkittävä lisä. Kyse ei ole siis mistään kertakäyttöisestä tavarasta joka hajottua päätyy luontoon jätteeksi, vaan toivon mukaan kamera on vielä vuosikymmenien päästäkin ehjänä ja käytössä.
Teknisiä syitäkin löytyy miksi itse halusin tämän kameran, mutta niistä lisää seuraavassa kappaleessa.
Kokemuksia
Ensimmäiset kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti positiiviset, mutta alussa on ollut hieman haasteitakin.
Kameran käytettävyys on hyvä. Kaikki tarvittavat painikkeet ovat järkevissä paikoissa ja ne löytää nopeasti ja helposti. Laite tuntuu erittäin mukavalta kädessä ja se on kokonsa puolesta sellainen että se on helppo ottaa aina mukaan kaulaan roikkumaan kun lähtee töihin, kävelylle tai minne vain. Tämä on erittäin tärkeä piirre, sillä jos kamera on liian painava tai muulla tavoin epämukava tuntumaltaan ei sitä tule samalla tapaa käytettyä, sillä sitä ei silloin halua kuljettaa mukanaan ja käyttö jäisi paljon vähäisemmäksi.
Tekniset syyt miksi halusin Leica M6:n oli se, että kamera on 100 % manuaalinen eikä automatiikka päätä mitään puolestani. Jos ja kun otan huonoja kuvia, vika on vain ja ainoastaan itsessäni sillä tiedän että kameran automatiikka ei ole tehnyt päätöksiä puolestani minkään asian suhteen.
Omistan pari muuta SLR-filmikameraa sekä yhden pokkarin ja näiden huonoin piirre omaa kuvaustani ajatellen on niiden automatiikka. Automatiikka on hyvä kun se on apuväline, mutta jos automatiikka päättää puolestani valotusajan joksikin muuksi kun millaiseksi sen itse haluaisin niin silloin automatiikka tulee tielle.
Tässä kamerassa on valotusmittari joka kertoo onko kuva mahdollisesti oikein valaistu, yli- tai alivalaistu, mutta se ei estä silti itseäni valitsemasta valotusta täysin muuksi. Tämä on asia jota olen kaivannut, sillä kameroiden automatiikka tekee toisinaan vääränlaisia valintoja valotusajan suhteen. Jos automatiikka on sitä mieltä että valotusajan on oltava 1/15 ja sitä ei voi ohittaa, on se turhauttavaa. Onneksi tämän kameran kohdalla näin ei ole, vaan valotusmittari kertoo onko valoa sen mielestä tarpeeksi, mutta itse teen valinnan välitänkö mittarin arvoista vaiko en. Voin ottaa kuvan vaikka pilkkopimeässä lyhyellä valotusajalla ja saada mustan kuvan niin halutessani.
Hyvien piirteiden lisäksi on alussa ollut hieman haasteita filmin lataamisessa ja kuvatun rullan ulos ottamisessa. Yhden rullan latasin huonosti eikä siihen tullut yhtään kuvaa koska filmi ei ollut mennyt latausvaiheessa kunnolla kameraan. Filmin lataamisessa on muutamia kertoja ollut jatkossakin haasteita, mutta nyt onneksi olen jo huomannut tarkemmin mistä ongelma on johtunut eikä sen jälkeen ole enää hankaluuksia ollut.
Ongelma on muutaman kerran ollut filmin lataamisessa siinä, että en ole huomannut että mihin filmi laitetaan kiinni on siellä kapea railo johon filmi kuuluu pudottaa. Toisinaan tämä on jäänyt huonosti ja filmi ei ole lähtenyt latautumaan. Tämä on kuitenkin asia minkä on onneksi oppinut eikä tämä luultavasti enää jatkossa aiheuta haasteita.
Samoin kuvatun filmin pois ottamisessa on ollut toisinaan hieman haasteita sillä omat sormet ovat sen verran paksut että filmistä en ole saanut kunnolla otetta. Tähänkin on löytynyt fiksumpia tapoja, eli se että avaa kameran takaluukun ja vetäisee lähes kokonaan sisälle kelatusta filmistä rullan pois kamerasta. En koskaan kelaa filmiä kokonaan rullan sisälle sillä se on todella rasittavaa kehitysvaiheessa ottaa sieltä ulos, joten tällä tapaa myös filmin ulos ottaminen kamerastakin pitäisi jatkossa olla helpompaa.
Näitä kahta piirrettä lukuunottamatta kovin suuria haasteita ei ole ollut. Tietenkin käytössä olen joskus unohtanut alussa vaihtaa kameran takapaneelissa näkyvän ISO-arvon filmiä vastaavaksi arvoksi, mutta tämä ei ole aiheuttanut ongelmia kun olen sen pian huomannut jo parin kuvan jälkeen. Lisäksi jos sen huomaisin myöhemmin voisin jättää sen kuitenkin samaan asentoon koko loppurullaksi ja kehittää filmin joko pushaamalla tai pullaamalla, riippuen siitä millaiseksi ISO-arvon olisin säätänyt.
ISO-arvon vaihtaminen rullasta on toisinaan haastavaa jos sormet luistavat, mutta ei mikään ylitsepääsemättömän hankala homma ole onneksi ollut tämäkään. Samoin kameran etsimen apuviivojen nappia on tullut muutamia kertoja työnnettyä niin että apuviivat ovat vaihtaneet paikkaa, mutta tämä ei ole juuri ongelmaksi muodostunut sillä normaalissa kuvausasennossa sormet eivät osu tähän vipuun kovin helposti.
Yksi mikä Leican M-sarjan kamerat erottaa teknisesti monesta muusta kamerasta on se, että näissä käytetään ns. rangefinder-etsintä. SLR-kamerat toimivat siten että niissä etsimestä näkyvä kuva on se mitä filmille tallentuu, mutta rangefinderissä etsimen kuvaa ei katsota linssin läpi vaan pienestä aukosta joka on kameran ylälaidassa. Tämä on hyvin erilainen tapa, mutta ainakin itse olen päässyt tämän toimintamallin kanssa sinuiksi jo varmaan ensimmäisestä rullasta asti.
Tarkennus on rangefinderin kautta monissa tapauksissa helppoa, mutta kirkkaassa valossa tai erittäin pimeässä on tarkennus haastavaa. Normaaleissa olosuhteissa kuitenkin tarkennus onnistuu yleensä hyvin ja tuntuu että olen tällä useammin saanut tarkennettua oikein kuin SLR-kameroilla.
Tarkennus rangefinderissä menee siis siten, että etsimessä näkyy kuva ja sen keskellä pieni neliö. Lisäksi siellä näkyy “haamukuva” jota objektiivin tarkennusta pyörittämällä liikkuu etsimessä. Kun etsimen kuva ja haamukuva ovat päällekkäin neliön sisällä samassa kohdassa on tarkennus kohdallaan. Selitettynä tämä on kuitenkin monimutkaisemman kuuloista kuin käytännön elämässä kokeiltuna sen jälkeen kun idean ymmärtää.
Loppusanat
Lyhyen ajan kokemukset ovat olleet erittäin positiiviset. Muutamia haasteita on ollut, mutta kun kamera on tullut tutummaksi on luultavaa että näitä haasteita ei enää jatkossa ilmene.
M6 on miellyttävän kokoinen käytössä, ainakin mikäli sen nokalla pitää TT Artisanin 50 mm F/1.4 objektiivia. Se on sopivan pieni että tuntuu jo lähes pokkarilta eikä se siten herätä kovinkaan suurta huomiota kuvaillessa. Se on myöskin tarpeeksi painava että se ei tunnu lelulta, mutta ei kuitenkaan paina liikaa joten sitä on ilo kuljettaa mukanaan.
Painikkeet ovat järkevillä paikoilla eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Ominaisuuksien puute on ilahduttava ominaisuus itsessään, sillä kamera on vain työkalu jonka tehtävänä on ottaa kuvia ilman että se tulee kuvaajan tielle. Vähemmän on tällaisessa enemmän. Siitä löytyy kyllä kaikki mitä kuvaajana itse tarvitsen, mutta siitä ei löydy mitään ylimääräistä. Joillekin valotusmittarikin voi tuntua ylimääräiseltä, mutta itse arvostan että laitteessa sellainen on, sillä en vielä osaa silmämääräisesti arvioida kovinkaan varmasti aukkoa ja valotusaikaa monissa kuvausolosuhteissa.
Omaan käyttööni laite on vaikuttanut hintansa arvoiselta ja olen tällä jo ottanut monia itseäni miellyttäviä kuvia. Tietenkin millä tahansa filmikameralla jossa löytyy 100 % manuaaliset säädöt on mahdollista ottaa vähintäänkin lähes samanlaisia kuvia tai parempiakin (objektiiveissa on eroa), joten en tietenkään ajattele että tällä saan teknisistä syistä johtuen parempia kuvia kuin muilla kameroilla. Kuitenkin kamera jonka käytöstä nautin herättää halun kuvata enemmän, ja mitä enemmän kuvaan sitä luultavammin saan myös parempiakin kuvia eikä tämä katso merkkiä tai mallia, vaan sitä mistä kamerasta itse nauttii.
