Category: Valokuvaus

  • Värifilmien kehittämistä

    Kemikaalien sekoittamista värifilmien kehittämistä varten

    Olen lähiaikoina innostunut tekemään filmin kehittämistä kotona. Mustavalkoisen filmin kehitttäminen on paljastunut todella mukavaksi ja melkoisen helpoksi operaatioksi alkuun pääsyn jälkeen. Koska prosessi on sujunut mukavasti innostuin melkein heti jo hankkimaan myös tarvikkeet värifilmien kehittämiseen.

    Värifilmien kehittämisestä liikkuu paljon tietoa netissä että se on todella vaikea prosessi. En tiedä onko tämä ainoastaan vanhaa historiaa 90-luvulta jolloin monet filmit olivat erilaisia vai onko nämä muutaman kemikaalin ratkaisut tulleet markkinoille vasta lähivuosina ja tietoisuus niiden yksinkertaisuudesta ei ole saavuttanut suurta yleisöä on vaikeaa sanoa. Kuitenkin Cinestill Cs41 -kemikaalijauheilla (jota myydään myös nestämäisenä) värifilmien kehittäminen ei ainakaan parin rullan perusteella ollut yhtään sen vaikeampaa kuin mustavalkoisten filmien kehittäminenkään mikäli tekee investoinnin vedenlämmittimeen.

    Tähän käyttöön varta vasten valmistettua vedenlämmitintä myydään 109-139 euron välimaastoissa joten aivan järjettömän suurta investointia ei lopulta kuitenkaan joudu tekemään. Lisäksi vettä voi lämmittää muillakin konsteilla ja itse valvoa tarkemmin että vesi on oikeassa lämpötilassa, mutta ainakin itse hankin suoraan vedenlämmittimen että pääsee merkittävästi helpommalla.

    Vedenlämmitin ja muita kehityksessä käytettyjä tarvikkeita

    Ensimmäisellä kerralla prosessi tuntui jännittävältä ja haasteelliselta sillä alussa täytyi kemikaalit purkittaa ja mittailla. Toisen värifilmin kohdalla kun kemikaalit olivat jo valmiiksi annosteltuina purkeissa oli prosessi todella simppeli. Samoin seuraavan kerran jos näitä samoja kemikaaleja päädyn ostamaan jossain vaiheessa lisää niin seuraavalla kerralla myös kemikaalien annosteleminen on varmasti huomattavasti helpompaa sillä tietää jatkossa mitä tekee.

    Ohjeita lukemalla ja YouTubesta videoita katselemalla pääsi onneksi kemikaalien sekoituksen saloihin. Lopulta toimenpide paljastui helpoksi sillä täytyi vain olla oikean lämpöistä vettä, lisätä pulveri, sekoitella ja sen jälkeen lisätä lisää vettä ja kehite oli valmis. Toinen valmisteltava sekoite oli hieman useamman osan vaativa, mutta käytännössä haasteellisuudeltaan lähes yhtä helppo prosessi. Sellainen että kun sen kerran tai pari tekee niin luultavasti jatkossa sen muistaa helposti.

    Ensimmäinen filmi minkä kehitin oli pokkarikamerassa pidempään sisällä ollut filmi jossa oli otettu ainoastaan muutamia kuvia. Otin kameran kävelylle mukaan ja räpsin menemään rullan täyteen että pääsin koettamaan filmin kehittämistä. Koska se onnistui hyvin päädyin pian jo kehittämään toisenkin rullan värifilmiä joka oli odottanut kotona joitain päiviä. Sen olin ottanut käyttämälläni isän vanhalla järjestelmäkameralla, Chinon CA-4s:llä. Sillä kuvista tuli selkeästi parempia eikä valkotasapainokaan ollut niin pielessä kuin pokkarilla kuvatuissa kuvissa tuntui olevan.

    Laitan alle vielä muutamia satunnaisia kuvia joita rullissa oli. Huomionarvoista näissä kuvissa kuitenkin on se, että ne on digitoitu kohtalaisen heikkolaatuisella laitteella joka ei tee parasta oikeutta kuville eikä niiden väreille. Ei sillä että kuvat olisivat mitään mestariteoksia muutenkaan, ainoastaan testikuvia, mutta kunhan filmiskanneri saapuu jossain vaiheessa postista niin skannailen kuvat uudemman kerran että voin verrata digitoinnin laatua.

    Lisähuomautuksena vielä hyvä mainita myös se, että ihmeelliset läikät kuvissa on luultavamminkin seurausta huonosta kuivaamisesta filmin kuivatusvaiheessa. Täytynee jatkossa perehtyä parempiin filmin kuivaamisen metodeihin jotta “oikeissa kuvissa” ei sitten jäisi negatiiviin kuivumisesta läikkyjä.

    En käynyt täällä kaunistautumassa
    Kylttien töhrintä tuntuu olevan osa paikallista kulttuuria
    Historiallista ajan kuvaa
    Tähänkin on joku tuhertanut seiniin
    Kuvaa pihalta
    Pieni lato preerialla
  • Ensimmäinen mustavalkofilmi kehitetty kotona

    Mustavalkoisen filmin kehittämiseen tarkoitettuja tarpeita sekä 10 rullallista Ilfordin mustavalkoista filmiä

    Korjaus: Laskin alla olevassa tekstissä että yhdestä 100 ml Adonal-kehitteestä saa 4 rullaa kehitettyä käyttäen laimennussuhdetta 1:25, mutta todellisuudessa siitä saa 8 rullaa kehitettyä sillä mittasuhteella. Olin katsonut epähuomiossa mitta-astian kokonaismitan laskutoimituksessani. Hintaa yhdelle rullalle kotona kehitettynä jää siis 2,28 euron sijaan ainoastaan 1,425 eur/rulla. Jos käyttää 1:25 mittasuhteen sijaan mittasuhdetta 1:50 jota nykyään olen siirtynyt käyttämään tipahtaa hinta merkittävästi lisää ja mikäli tilaa jatkossa esim. 500 ml tai 1000 ml pullon romahtaa hinta tästä merkittävästi alemmaksi. Jätän alla olevan tekstin kuitenkin muokkaamatta.

    Yleistä

    Viime yönä astuin itselleni valokuvaamisessa uuteen aikaan, sillä onnistuin kotonani kehittämään mustavalkoisen filmin valokuvausliikkeessä kehittämisen sijaan. Prosessi onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, mutta ilman haasteita ei kyllä selvitty.

    Tilasin valokuvien kehittämisen aloituspaketin PhotoStellalta. Lisäksi tilasin pimiöpussin, 10 kpl Ilford HP5+ mustavalkofilmiä, filmikiinnikkeet joihin kehitetyn filmin saa kuivumaan ja suoristumaan sekä muutaman listäastian litkuja varten helpottamaan prosessia. Eilen kirkon jälkeen kävin sapatin päätyttyä hakemassa paketin LIDL:stä ja ryhdyin tutkailemaan pakkauksen sisältöä.

    Sopivasti eilen illalla myöskin kaveri tuli käymään ja hän pääsi samantien kuvauskohteeksi testikuviin. Samoin hän otti itsestäni monta testikuvaa joten ensimmäiseen rullaan sai oikeita henkilökuvia testaamista varten. Koko rullallinen tuli täytettyä varmaankin puolessa tunnissa tai tunnissa koska ainoa tavoite oli vain saada joitain kutakuinkin tolkullisia kuvia otettua siltä varuilta että filmin kehittämien sattuisikin onnistumaan jo ensimmäisellä yrityksellä. Tahdoin kuitenkin kuvata kerralla koko rullallisen täyteen että jos prosessin säheltää pieleen ja kaikki kuvat katoaa ei ole menettänyt mitään muuta kuin lyhyen testikuvaussession kuvat.

    Ennen testikuvaussessiota olin keittiön pöydän ääressä treenaillut moneen otteeseen kuinka filmin saa laitettua kehitystankin rullaan. Aloituspaketissa tuli mukana valmiiksi filmi jolla pääsi harjoittelemaan ilman että joutui uhraamaan oikeaa filmiä harjoitusta varten. Tämä oli todella hyvä sillä aivan mutkatkonta filmin laittaminen ei ollut. Kuitenkin tämä on myöskin ainoa vaihe mikä täytyy tehdä täydellisessä pimeydessä käsikopelolla joten sen harjoitteleminen valoisassa on enemmän kuin suotavaa.

    Valmistautumista prosessiin

    Filmin repiminen irti koteleostaan aiheutti paljon haasteita pimeässä. Voimalla ja pihdeillä asia onneksi onnistui, mutta luultavasti harkitsen tulevaisuudessa parempia työkaluja.

    Kun kuvat oli otettu, filmi kelattu kamerassa alkuun ja otettu ulos kamerasta oli aika lukea lisää ohjevihkoa. Harmaita hiuksia tässä vaiheessa itselläni aiheutti mittasuhteet eri litkuissa ja mietintä pitäisikö tässä olla jokin stop bath -vaiheen kemikaali vaiko ei josta tuntuu olevan eriäviä mielipiteitä ihmisillä. Koska tällaista ei mukana ollut eikä sellaisesta ohjeessa puhuttu luotin siihen että vesihuuhtelulla kehityksen saa pysäytettyä ilman mitään ongelmaa. Näin myös kävi, eli mitään ei mennyt pieleen.

    Ennen kemikaalien mittaamista astioihin päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen vaiheen valmiiksi, eli filmin laittamisen pimiötankkiin. Tätä varten ostin pimiöpussin, eli pystyin tämän vaiheen tekemään valoisassa huoneessa laittamalla kädet pussiin jonka sisälle olin viskannut kehitystankin, filmirullan, sakset ja pihdit.

    Periaatteessa hankalimman alkuosuudenkin filmin saamisesta kehitystankin pyöritettävään kelaan voisi tehdä valoisassa jos laittaa vain hyvin vähän matkaa filmiä alkuun kelalle ja lopun osuuden tekee pimiöpussissa sillä pari ensimmäistä ruutua filmistä kuitenkin on valottunut pilalle jo siinä vaiheessa kun filmin laittaa kameraan. Olisin näin aikonut tehdä tämän prosessin, mutta kun olin kamerassa kelannut filmin alkuun oli filmi kokonaisuudessaan mennyt rullansa sisään eikä siitä näkynyt yhtään enää rullan ulkopuolella. Käytännössä ainoa vaihtohto oli kiskoa filmi ulos kotelostaan pimeässä.

    Kotelosta filmin ulos ottaminen pimeässä aiheutti paljon haasteita ja kovaa voiman käyttöä. Lopulta se onnistui pihdeillä vääntämällä. Kun filmirullan oli saanut ulos kotelostaan leikkasin pimiöpussin sisällä filmin alusta pienen pätkän pois jonka jälkeen filmin laittaminen pimiötankin rullaan oli kohtalaisen nopea ja helppo prosessi sillä olin sitä sen verran useaan otteeseen jo harjoitusrullalla treenannut. Ilman harjoittelua olisi tämä kyllä ollut tuskaa, eli tätä osuutta kannattaa harjoitella monet kerrat ennen tositoimintaa.

    Kun filmin oli saanut tankkiin ja tankin kiinni oli aika ottaa tankki ja tarpeet ulos pimiöpussista ja perehtyä kemioiden lutraamiseen.

    Kemiat astioihin ja kehittämään

    Filmi kuivumassa

    Aloituspakkauksen mukana tulevassa mittakannussa oli valmiiksi piirretty viiva mihin asti piti laittaa kemikaalia + 20 asteista vettä. Kuitenkin koska kemikaaleja oli useampia (kehitysaine, fiksausaine ja jokin muu) ja niiden mittasuhteet olivat erilaiset pyörittelin moneen kertaan ohjeita että tajuanko nyt varmasti oikein.

    Lopulta oikeat mittasuhteet löytyivät ja mittailin kemikaalit ensin kannussa, kippasin ne sen jälkeen lisäksi tilaamaani astiaan, huuhtelin kannun välissä ja virittelin seuraavat kemikaalit valmiiksi toiseen astiaan. Tämän jälkeen aloitin kehitysprosessin.

    Prosessissa viskasin ensin vedessä läträtyn kehitysaineen tankkiin ja pyörittelin tankkia monta minuuttia. Jossain vaiheessa tajusin että tätä ei ollut tarvetta koko kuutta minuttia pyöritellä vaan alussa jonkin aikaa, sen jälkeen purkin voi laskea alas, minuutin päästä pyöritellään taas 10 sekunnin ajan ja taas purkin voi laskea alas jne. Kun noin kymmenen sekuntia oli aikaa jäljellä ajastimessa kippasin kehitysaineet purkista pois lasiastiaan jotta en heitä haitallisia kemikaaleja lavuaariin.

    Tämän jälkeen tuli hyvä muutaman minuutin huuhtelu jolla kehitysprosessi ilmeisesti pysähtyy jos ei ole erillistä stop bath -kylpyä kemikaaleilla olemassa. Sen jälkeen oli aika viskata valmiiksi mitattu fikserin ja veden yhdistelmä kehitystankkiin ja pyöritellä taas tankkia kemioissa joidenkin minuuttien ajan. Aikoja en enää muista koska käytin kännykällä tähän tehtyä sovellusta jossa oli ajastimet valmiina eri vaiheille.

    Kun fikseri oli ollut aikansa purkissa ja sitä oli pyöritelty moneen otteeseen oli aika kipata sekin pois toiseen lasipurkkiin ja sen jälkeen aloittaa huuhteleminen. Huuhtelemisessa täytin kehitystankin juoksevan veden alla ja sen jälkeen kymmeneen kertaan täytin tankin, pyörittelin ja kippasin vedet pois jotta fikserit huuhtotuisivat pinnasta pois.

    Lopulta viimeisenä vaiheena kemioiden kanssa oli lisätä kolmatta mukana tullutta ainetta parikymmentä tippaa veden sekaan ja heittää sitä vielä tankkiin. Tämä aine ei ole välttämätön onnistuneen kuvan kannalta, en ole varma onko se sitä varten että filmi pysyy paremmin suorassa tai jotain. Pitää selvittää jossain vaiheessa, mutta tässä vaiheessa riitti että sitä heitin tankkiin ja huuhtelin sitten myöhemmin pois.

    Tämän jälkeen olikin aika avata tankki, ottaa filmi pois tankista ja jännittää miten käy, näkyykö filmissä kehittyneitä kuvia vai tuleeko koko filmi tyhjänä tankista ulos. Kuinka ollakaan, kuvat olivat tallentuneet negatiiville onnistuneesti! Tämän jälkeen kaivoin klipsit, hengarin ja kävin viemässä filmin yöksi kuivumaan vessaan. Jos pyykkipoikia olisi ollut kaapissa olisi niillä voinut tehdä saman asian, mutta koska sellaisia ei enää ollut itselläni oli nämä tilauksessa mukana tulleet filmin klipsit kätevät.

    Kuvien digitointia ja tulostamista

    Kaverini ottama kuva allekirjoittaneesta.

    Kun filmi oli kuivumassa vessassa oli aika mennä unille ja antaa filmin kuivua yön yli. Tuskin niin kauaa olisi tarvinnut tietenkään filmin kuivua, mutta kello oli jo puoli kaksi yöllä tai niitä main kun prosessin sain valmiiksi joten sen suhteen oli hyvä painaa pää tyynyä vasten.

    Aamulla kaivoin Kodak Scanza -laitteen esiin ja aloin digitoimaan kuvat filmistä. Leikkasin ensin filmin kuuden kuvan pätkiin jotta sain myöhemmin negatiivin negatiivikansioon. Kun negatiivi oli pilkottu aloitin digitoimaan kuvia.

    On hyvä huomauttaa tässä vaiheessa, että Kodak Scanza ei ole maailman paras laite negatiivien skannaamiseen mutta se kyllä oli tähän tarpeeseen hyvä. Tässä vaiheessa tärkeintä oli saada kuvat nopeasti digitaaliseen muotoon muistikortille jotta pääsin näkemään suuntaa antavasti tulokset ja myöskin tulostamaan niistä osasta paperikuvat Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Siihen käyttöön kuvanlaatu oli kyllä riittävä. Myöhemmin jos jaksan saatan digitoida nämä tietokoneelle paremmalla laadulla, mutta se on kokonaan eri prosessi ja aika näyttää onko se sen arvoista vaiko ei.

    Kuvat onnistuivat teknisesti niin hyvin että itse olin kyllä niihin tyytyväinen, toisin sanoen en söheltänyt kehitysprosessissa filmiä pilalle joka oli erittäin ilahduttava asia!

    Laitan alle vielä muutamia kuvia nähtäväksi millaisia kuvia filmille tarttui.

    Tästä on hyvä jatkaa

    Ensimmäisen rullan kehittämisen onnistuminen oli erittäin ilahduttava kokemus. Koska kuitenkin yksi onnistuminen ei ole tae siitä että prosessi onnistuu myös jatkossa on tätä treenattava vielä hyvinkin monen rullan kanssa että tähän saa jonkinlaista tuntumaa. Tällä hetkellä jääkaapissa on 10 täyttä rullallista mustavalkoista filmiä ja yksi on kamerassa joten filmien osalta seuraavan parin viikon ajan pitäisi tarpeita riittää.

    Kemikaaleissa saattaa olla tarve tilata niitä lisää tai käyttää eri laimennussuhdetta ja pidempää aikaa, mutta voi olla että viimeistään viiden rullan kehittämisen jälkeen alan jo kunnolla perehtymään kannattaako tilata minkä kokoiset kemikaalipurkit varastoon. Näitä valitessa täytyy tietenkin katsoa niiden säilyvyysajat ja muut vastaavat että osaa tehdä järkevän valinnan.

    Realistisesti ajatellen on hinnan suhteen alkuvaiheessa kuitenkin täysin yhdentekevää tilaanko edullisemman ison purkin kiinnitettä vaiko hinnakkaamman pienen purkin, sillä hinnakkaampi pieni purkki 100 ml Adofix Plus -kiinnitettä (jota tuli aloituspaketissa) maksaa vain 4,50 eur. Isompi 500 ml purkki samaa ainetta maksaa 8,50 eur. 100 ml purkilla jos saa jopa noin 10 filmiä kehitettyä (luultavasti uskallan koettaa vain maks. 8 tai jotain) joten fikserin osalta vaikka ostaisi 100 ml purkkeja ei taloudellisesti puhuta kovinkaan suuresta menetyksestä jos filmejä kehittää jatkossa muutamia aina viikon tai parin välein.

    Samoin hinnan osalta itse filmikehite on myös samaa kategoriaa, eli täysin yhdentekevä ostaako pienen vai ison purkin alkuvaiheen opetteluissa. Pieni 100 ml purkki Adox Adonalia maksaa sekin vain 6,90 eur ja sillä saa 1:25 suhteella kehitettyä neljä rullallista filmiä jos lasken oikein. Tietenkin mittasuhdetta ja aikaa vaihtamalla saa paljon enemmän, mutta alkuvaiheessa jos vetää helpolla lantringilla jäisi yhden filmin osalta kehitteelle hintaa 1,725 eur. Jos laskee tämän lisäksi vielä fikserin hinnan siten että yhdellä purkilla koettaisi 8 rullallista saada, jäisi fikserin hinnaksi 0,56 senttiä. Koko rullan kehittämiseen tarvittavat kemikaalit olisi hinnakkassa vaihtoehdossakin ainoastaan 2,2875 euroa joten ensimmäisissä opetteluvaiheissa en usko että asiaa tulee liian paljoa pohdittua vaan tilattua sen millä saan edes kuvat kehitettyä.

    Jatkossa sitten jos enemmänkin filmejä alkaa kehittämään voi hintaakin miettiä enemmän, mutta jos hinnakaskin vaihtoehto on lähes neljä kertaa edullisempaa kuin liikkeessä rullan kehittäminen en aivan ensimmäisenä lähde opettelun alkuvaiheissa antamaan painoarvoa asian taloudelliselle puolelle.

    Kehityksen opettelun alkuvaiheissa on tarkoituksenani kuvailla kuitenkin rullallinen täyteen aina vähintäänkin kahden päivän sisällä jotta pääsen harjoittelemaan tätä kehittämistä lyhyen aikavälin sisällä useaan otteeseen. Tarkoituksena on tietenkin saada prosessiin sitä kautta varmuutta ja pyrkiä siihen että eri vaiheet menevät lihasmuistiin eikä jatkossa joutuisi aina lunttaamaan jokaista vaihetta vaan ne muistaisi suoraankin.

    Kun mustavalkoisen filmin kehittämisen olen saanut haltuun tarpeeksi hyvin, eli siten että prosessin muistaa ulkomuistista ja siten että kuvat onnistuvat on aika siirtyä harjoittelemaan myöskin värifilmin kehittämistä. Siihen tarvitsee hommata uudenlaiset kemikaalit ja veden lämpötilan säätämiseen tarkoitettu laite (helppouden vuoksi) joten opettelua riittää vielä paljon.

    Jossain vaiheessa kun bongaan suurennuskoneen edullisesti haluan myös hankkia sellaisen jotta voin opetella myös kuvan vedostusvaiheen tekemään itse. Olisi hienoa jos koko prosessin voisi pitää 100 % analogisena, mutta askel kerrallaan siihen suuntaan on tarkoitus mennä. Sitä ennen mustavalkoisen filmin kehittämisessä ja prosessin opettelussa riittää vielä onneksi tekemistä.

  • Filmikuva negatiivista paperille ilman tietokonetta

    Canon Selphy CP1300:lla tulostettu kuva ja valokuvaliikkeen tuloste vierekkäin. Varsinaisen kuvan on ottanut luultavamminkin isäni.

    TLDR: Jos haluaa saada tulostettua kotikonstein filminegatiivista paperikuvan ilman että joutuu käyttämään tietokonetta onnistuu se “skannaamalla” negatiivi muistikortille Kodak Scanza -laitteella ja tulostamalla se samalta muistikortilta sen jälkeen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Nopealla testillä laatu on tarpeeksi hyvä että niistä on iloa ja riittää opetteluvaiheessa itselleni. Tämä teksti käsittelee näiden laitteiden käyttöä.

    Taustaa

    Olen viime kesästä saakka harrastanut valokuvaamista myös filmikameralle. Filmikamera jota käytän on isäni vanha Chinon CA-4s ja kuvia sillä on hieman päälle puolessa vuodessa tullut otettua ehkä 11 tai 12 rullallista. Yhteen rullaan menee keskimäärin 36 kuvaa, vaikkakin yksi rullista oli ainoastaan 24 kuvan filmi eli nopeasti laskien kuvia on kertynyt paperille jo lähes 400 kappaletta ja lähes kaksi valokuva-albumillista on kuvia tullut kehitettyä.

    Jossain vaiheessa ajatukseen nousi itse filmien kehittämisen opetteleminen kotona, mutta tarkoituksenani oli että kuvaan ensin vähintäänkin 10 rullallista filmiä ja vien ne Itiksen FotoYks valokuvaliikkeeseen kehitykseen jotta voin olla kutakuinkin varma että jos kotona opetellessa kehitysvaihessa tulee rullasta ulos vain pelkkää mustaa on vika todennäköisemmin kehitysprosessissa eikä valokuvausvaiheessa, filmin lataamisessa kameraan tai jossain muussa alkuvaiheessa.

    Nyt kun kameran kanssa on jo pääpiirteittäin tullut tutuksi on aika astua seuraavaan opettelemisen vaiheeseen analogisessa maailmassa eli valokuvien kehittämiseen kotona. Tätä kirjoittaessani on postissa jo tilaus tulossa missä on kemikaalit ja muut tarpeelliset asiat mustavalkoisen filmin kehittämiseen sekä 10 rullallista mustavalkoista filmiä.

    Koska ensimmäisenä vaiheena opettelussani on ainoastaan valokuvien kehittäminen eikä siis niiden vedostaminen mietin jo etukäteen millä metodilla niistä opetteluvaiheen filmikuvista saan paperikuvat tehtyä helpoiten mutta siten että laatu olisi subjektiivisesti tarpeeksi hyvä.

    Termistöä tuntemattomalle kerrottakoon sen verran että filmin kehittäminen on se vaihe filmille kuvaamisessa missä filmirullasta saadaan luotua negatiivi, eli kuvat näkyvät sitten tuossa kehitetyssä rullassa pieninä kuvina. Vedostamisella taas tarkoitetaan sitä, että tuosta negatiivilla olevasta kuvasta saadaan ne paperikuvat joita sitten katsellaan ja laitellaan valokuvakansioihin tai mitä kukakin niillä haluaa tehdä.

    Tavallisten ihmisten toiminnassa filmikuvien kanssa yleensä molemmat vaiheet on ainakin ennen ollut tapana ilmeisesti tehdä valokuvausliikkeessä ja tätä toimintamallia olen itsekin noudattanut. Olen siis vienyt kuvatun filmirullan liikkeeseen ja pyytänyt filmin kehityksen sekä paperikuvat kiiltäväpintaisena.

    Seuraavaksi siis tarkoituksenani on siirtyä harrastuksessa seuraaviin haasteisiin, eli mustavalkoisen filmin kehittämiseen kotona. Kuitenkin pidän siitä että saan nähdä ottamani kuvat myös paperilla enkä ainoastaan skannattuna tietokoneella, joten vedostamisvaiheelle olisi myös tarvetta. Koska en omista vedostamiseen tarvittavaa laitteistoa ja kemikaaleja enkä myöskään vielä jaksa opetella sitä työvaihetta kehittämisen opettelun lisäksi oli hyvä ottaa kehityskemikaaleja odotellessa testailin kuinka hyvin Kodak Scanza -skanneri (teknisesti se ei ole skanneri) ja Canon Selphy CP1300 -tulostin toimisivat vedostusvaiheen korvikkeena.

    Kodak Scanza

    Kodak Scanza on pienikokoinen laite jolla saa negatiivit muistikortille ilman tietokonetta. Kuvassa laite saa virtansa power bankista USB-kaapelilla.

    Ostin Kodak Scanza -laitteen tori.fi:stä joskus viime syksyn puolella. Uutena laitetta näytetään myyvän parhaillaan Suomessa noin 219-249 euron hintahaarukassa mutta käytettynä maksoin tstä alle sata euroa, muistaakseni jotain 70 tai 80 euroa.

    Laite on kohtalaisen helppokäyttöinen. USB-kaapeli kiinni joko muuntajaan seinään tai vaikkapa Power Bankiin (kuten itse tein) ja sen jälkeen vain virrat päälle painamalla virtapainiketta muutaman sekunnin ajan. Laite käynnistyy melkein samantien ja käyttö voi alkaa. Kehitetty filminegatiivi laitetaan mukana tulevaan filmikehikkoon ja sen jälkeen se tungetaan laitteeseen sisälle. Scanzasta valitaan kuvan ottaminen eli “capture” isolla harmaalla painikkeella näytön alta ja sen jälkeen negatiivilla olevan kuvan näkeekin jo näytöllä.

    Kun ollaan “skannausmoodissa” voidaan negatiivilla olevasta kuvasta toiseen siirtyä manuaalisesti, eli suomeksi sanottuna ottamalla negatiivin reunasta kiinni ja työntämällä tai vetämällä negatiivia haluamaansa suuntaan. Kun kuva on näytöllä oikealla kohtaa, painetaan laitteen etupaneelissa olevaa isoa fyysistä kameran kuvalla varustettua painiketta jonka jälkeen kuva tallentuu muistikortille.

    Muistikortilleen tallentamat kuvat voi katsoa laitteen galleriasta. Siellä kuvan voi myös kääntää ja flipata mikäli niille on tarvetta. Kääntäminen tarkoittaa siis esimerkiksi pystykuvan kääntämistä pystyyn jos se on vaakatasossa skannauksen jäljiltä ja flippaaminen tarkoittaa kuvan kääntämistä horisontaalisesti tai vertikaalisesti peilikuvakseen. Tälle tulee tarvetta mikäli negatiivi on ollut väärinpäin laitteessa jolloin kuva pitää kääntää peilikuvaksi.

    Alla olevassa kuvassa näkyy esimerkki siitä kuinka laitteessa on ollut filmi oikeinpäin pinnaltaan, mutta ylösalaisin. Toisin sanoen, kuva on kyllä siinä ylösalaisin, mutta ei nurinpäin jolloin kuvassa vasemmalla olevat elementit olisi oikealla laidalla ja päinvastoin. Scanzassa voi tämän onneksi helposti pyöritellä haluamaansa suuntaan.

    Kuva on tallennettu negatiivista ylösalaisin mutta ei nurinpäin. Kummankin korjaus onnistuu laitteessa suoraan ilman tarvetta tietokoneelle.

    Asia mikä itseäni mietitytti Kodak Scanzassa ennen sen hankkimista on se, onko laite hyvä ja onko sen laatu tarpeeksi riittävä. Oma vastaukseni tähän satunnaisen käytön jälkeen on “kyllä ja ei – riippuu odotuksista ja tarpeista”.

    Mikäli tarve on saada negatiivit helposti talteen edes jossain määrin tolkullisella laadulla on tämä laite kyllä sopiva. Painottaisin kuitenkin tässä kontekstissa erityisen paljon helppouden aspektia. Epson V600 -tasoskannerilla saa selvästi parempaa jälkeä tietokoneen kanssa skannaillessa, mutta helppoudesta ei voi puhua edes saman päivän puolella jos miettii asiaa tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta.

    Tämänpäiväisen muutamalla kuvalla tehdyn testin perusteella myöskin jos näistä kuvista haluaa myöhemmin printata jonkinlaiset kuvat joista saa iloa ja joita voi jo laittaa omalle seinälleen on se siihenkin käyttöön tarpeeksi laadukas.

    Yksi huono puoli Scanzassa on se, että negatiivilla oleva kuva jää aina laidoista hieman liian kapeaksi, toisin sanoen kuvasta rajaantuu osa pois. Onko tällä sitten mitään merkitystä riippuu tietenkin käyttäjästä ja käyttötarpeesta.

    Jos tarkoituksena on saada paras mahdollinen digitaalinen kuva negatiivista kotikonstein, ei Kodak Scanza tietenkään ole silloin laite mitä voisin suositella. Mikäli tarkoituksena sitä vastoin on saada tarpeeksi hyvä kuva jotta sen voi myöhemmin tulostaa tarpeeksi hyvälaatuisena normaalin ihmisen näkökulmasta arvioituna on se siihen kyllä tarpeeksi hyvä.

    Kun puhun tässä kontekstissa normaalista ihmisestä tarkoitan siis ihmistä joka ei ole kovinkaan teknisesti orientoitunut ja jota ei kiinnosta pätkän vertaa ottaa selvää mikä on VueScan tai Epson Scan, mikä on Plustek tai Epson V600, mitenkä päin filmi pitäisi laittaa skanneriin että siitä saa parhaan lopputuloksen tai mitään muuta vastaavaa. Normaalin ihmisen näkökulmasta tärkeimmät asiat ovat yleensä aina helppo käyttö, tarpeeksi hyvä laatu ja vähäinen säätäminen eli laite mikä mieluiten toimii ilman tietokonetta, päivityksiä ja muita sellaisia. Näihin tarpeisiin tämä laite omien kokemusten pohjalta soveltuu, mutta parasta laatua etsivien kannattaa tietenkin jatkaa etsimistään aivan muista laitteista.

    Canon Selphy CP1300

    Canon Selphy CP1300 on pienikokoinen tulostin jossa on muistikortinlukija eikä se tarvitse tietokonetta toimiakseen.

    Kun olin muutaman kuvan “skannannut” Kodak Scanzalla otin muistikortin ulos laitteesta ja siirsin sen Canon Selphy CP130 -tulostimelle. Laite tunnisti muistikortin suoraan ilman ongelmia ja pääsin sen jälkeen selaamaan muistikortilla olevia kuvia. Tämän jälkeen ei tarvinnut tehdä muuta kuin painaa paria nappia ja tulostaminen kännistyi.

    Canon Selphy CP1300 on ollut itselläni muutaman vuoden jo käytössä, mutta käyttö on täysin satunnaista. Hyvää tässä tulostimessa on erittäin pieni koko, tarpeeksi hyvä kuvanlaatu että niitä kuvia voi katsella, muistikortinlukija, toimivuus ilman tietokonetta ja mahdollisuus tulostaa myös iPhonesta suoraan mikäli laitteet ovat samassa langattomassa verkossa. Myöskin jotkin kamerat osaavat tulostaa suoraan tämän kautta ilman että kuvia joutuu siirtämään missään vaiheessa tietokoneelle, esimerkiksi vaikkapa käyttämäni Canon R50.

    Scanzalla negatiivista tallennetut kuvat tulivat omaan silmääni katsoen tarpeeksi hyvänä siihen käyttöön mihin käyttöön näitä aluperinkin olen ajatellut. Niistä saa siis kuvan jonka laatunsa osalta voi laittaa seinälleen ilman että se ärsyttää teknisellä huonoudellaan. Samoin niitä tulostettuja kuvia voi käyttää vaikkapa referenssikuvina jos haluaa jossain vaiheessa jonkin yksittäisen kuvan isompana paperille tulostaa muulla laitteella, tai jos myöhemmin hankin vedostamiseen tarvittavat materiaalit.

    Jos itse haluaa tehdä filmin kehityksen ja kuvien vedostamisen kotona mutta ei kuitenkaan halua kaikkia kuvia vedostaa voisi prosessi olla esim. kehitys, kuvat Scanzalla muistikortille, kaikkien kuvien tulostaminen Selphyllä paperille ja paperitulosteesta arviointi mitkä kuvat voisivat olla vedostamisen arvoisia myös manuaalisesti ilman digitaalisen maailman välivaiheita.

    Testikuvia

    Laitan tähän vielä loppuun muutaman kuvan missä prosessi on ollut negatiivista skannaus muistikortille käyttäen Kodak Scanzaa ja sen jälkeen tulostaminen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Lisäksi vieressä on alkuperäinen kuva valokuvaamon vedosteena. Valokuvaamon kuva on aina kuvassa oikealla, oman prosessin läpi tulleet ovat vasemmalla.

    Kuviin ei ole tehty mitään säätöjä, kontrasteja ei ole lisätty tai mitään muutakaan parannusta joten ne ovat sellaisia kuin ilman mitään ylimääräistä niistä tuli. Mikäli kuvan haluaa paremmaksi kannattaa luultavastikin kontrastia lisätä ja katsoa myös saako värejä säädettyä fiksummaksi.

    Jokaisesta kuvasta on erittäin helppoa huomata kuinka paljon parempia valokuvaaman tuottamat valokuvat ovat, mutta omiin ajateltuihin käyttötarpeisiini jokainen näistä Scanza + Selphy CP1300 -kombinaatiolla tehdyistä kuvista on riittävä.

    Loppupäätelmät

    Tämän pikaisen testin tarkoituksena oli testata olisiko mahdollista hoitaa valokuvien skannaaminen negatiiveista ja tulostaa ne paperille ilman että missään vaiheessa joutuisi koskemaan tietokoneeseen.

    Syy tähän testiin oli siis se, että odotan filmikehitystarpeiden saapumista ja aion opetella mustavalkoisen filmin kehittämistä kotona. Haluan kuitenkin saada paperikuvat edes referenssikuvaksi jotta voin arvioida millaisia kuvia kutakuinkin otan.

    Itselleni realistisimmat vaihtoehdot paperikuvan saamiseksi filmistä ovat joko viedä itse kehittämä filmi valokuvaamoon ja pyytää niistä paperikuvat, skannata kuvat tietokoneelle skannerilla paremmalla laadulla ja sen jälkeen tulostaa ne tai tilata netin kautta paperikuvat niistä tai vaihtoehtoisesti hoitaa koko prosessi ilman tietokonetta Kodak Scanzalla ja Canon Selphyllä.

    Kuvanlaatu ei ole ainakaan värikuvien perusteella paras mahdollinen eikä ilman värien ja kontrastien säätämistä lähellekään yhtä hyvä kuin se on valokuvaamosta tulleissa paperikuvissa, mutta kuvanlaatu on selkeästi tarpeeksi hyvä että se riittää itselleni vähintäänkin referenssikuviksi. Sen jälkeen jos jokin ottamani kuva näyttää pienemässä tulosteessa tarpeeksi hyvältä voi sen skannata paremmalla laadulla tasoskannerilla tietokoneelle ja tulostaa sen isompana aina siihen saakka että opettelen vedostamisen jalon taidon.

  • Lyhen ajan kokemukset Canon R50 -kamerasta

    Aurinko laskemassa Vantaalla 6.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 3200, 45 mm, F/16, 1/200.

    Lyhyesti

    Viime vuoden lopulla, 29.12.2023 tilasin uuden kameran Verkkokauppa.comista. Kameraksi valikoitui YouTube-videoiden ja järkevähkön hinnan vuoksi Canon R50 sekä sen mukana tuleva Canonin RF-sarjan kittiputki RF-S18-45 F4.5-6.3 IS STM. Lisäksi samaan tilaukseen laitoin myöskin toisen objektiivin, ns. “nifty-fiftyn” eli Canon RF 50mm F1.8 STM:n.

    Kamera kittiputkineen sekä 50 mm objektiivi olivat sopivasti hyvässä tarjouksessa joten ajoitus sattui tilaukselle olemaan mitä otollisin. Tämän kamerahankinnan myötä laitoin myös kaksi vanhempaa kameraani myyntiin ja molemmat jo menivätkin kaupaksi, joten pääsin vielä euromääräisesti plussan puolelle ja sain tavamäärää vähennettyä.

    Pois myymäni kamerat olivat Fujifilm X100F sekä Leica X1 jotka molemmat olivat erinomaisia ja joilla kummallakin olin kuvannut paljon, mutta kummatkin ovat kuitenkin sellaisia että mikäli joskus katuman päälle tulee niin niitä kyllä löytyy mitä luultavammin käytetyiltä markkinoilta toisenkin kerran. Kumpikin niistä oli pokkareita kiinteällä objektiivilla kun taas tämä kamera sitä vastoin on järjestelmäkamera johon voi objektiiveja vaihtaa.

    Varsinaista tarvetta laitteiston vaihdokselle ja uusien hankinnalle ei toki ollut, mutta yleinen kiinnostus ja harrastuneisuus on ihan hyvä syy itsessään. Olin nähnyt serkullani R-sarjalaisen viimeksi muutamaa päivää ennen tämän ostoa, Canonin R8:n ja pidin sen kuvanlaadusta. Tietenkin R8 on selvästi eri hintaluokassa, teknisesti edistyneempi ja se on myöskin täyden kennon kamera kun taas tämä on crop-kennoinen joten eroja kyllä löytyy.

    Kuitenkin R-sarjaa kiinnosti päästä koettamaan itsekin ja etenkin R50:ssä sen pieni koko ja kepeä paino olivat syitä mitkä varsinkin herättivät kiinnostusta. Isoa ja painavaa laitteistoa ei tule niin helposti mukaan otettua moneenkaan paikkaan jonka vuoksi tällainen pieni ja kevyt kamera vaikutti ainakin teoriassa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ilahduttavasti nämä edut eivät ole jääneet ainoastaan teorian tasolle vaan todellisen elämän kokemuksetkin ovat olleet positiiviset.

    Peltoa Vantaalla 6.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 25 mm, F/8, 1/200.

    Ensimmäiset kokemukset

    Viikon ja yhden päivän käytön perusteella kokemukset ovat olleet erittäin positiiviset. Asiat joista olen pitänyt erityisen paljon ovat olleet erinomainen kuvanlaatu, kepeä paino, pieni koko, nopea automaattitarkennus, USB-C lataus sekä hyvin kestänyt akku jopa -17 asteen pakkasessa.

    Internetin perusteella runko patterin ja muistikortin kanssa olisi 375 grammaa painoltaan ja kittiputken paino olisi 125.1 grammaa joten kokonaismassa olisi ainoastaan 500,1 grammaa. 50 mm F/1.8 objektiiville on netissä ilmoitettu painoksi 160 grammaa joka sekin on siis melkoisen höyhensarjalainen. Sen kanssa kamera painaa 535 grammaa joka on vielä varsin mukavasti mukana kuljetettavaa sorttia.

    Omistan lisäksi toisen järjestelmäkameran, Fujifilm X-T2:n jonka paino rungolle muistikortin ja objektiivin kanssa on netin tietojen perusteella 503.4 grammaa, eli ilman minkäänlaista objektiivia on sillä jo enemmän painoa itsessään kuin Canon R50:llä kittiputkensa kanssa. Yksi lähiaikoina eniten käyttämistäni objektiiveista Fujilla on ollut 23 mm F/1.4 joka painaa 375 grammaa joten runko + tuo objektiivi painaa yhteensä 878,4 grammaa joten painoero on merkittävä.

    Tietenkin grammamääräisesti painon ero kuulostaa pieneltä ja sitä se myös on, mutta jos kameraa kuljettaa olallaan tunnin tai pari niin yli 350 gramman ero alkaa jossain vaiheessa jo tuntumaan. Mitä kepeämpi, sitä parempi.

    Juna Koivukylän juna-asemalla 2.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 18 mm, F/8, 1/200.

    Automaattitarkennus on ollut ilahduttavan nopea ja lähes aina järkevään kohtaan osuva. Tietenkin välillä sekin menee pieleen, mutta useammin sillä oikeaan on osunut kuin väärään.

    Akkukesto on ollut myöskin positiivinen yllätys. Olen nyt ollut lomalla muutaman viikon joten se on luonut hyvän mahdollisuuden lähteä kuvailemaan ulos pakkaseen. Tarkoituksena on lähiaikoina tehdä reissu lappiin joten olen halunnut saada vähän alustavaa arviota siitä että onko edes pienessä määrin realistista odottaa pärjäävänsä yhdellä akulla jos aikomuksena on käydä myös pihalla pyörimässä. Kelit ovat olleet lähipäivinä jossain -15 ja -19 asteen välissä ja kertaakaan akku ei ole hyytynyt kuvaussession aikana. Tietenkään ulkona en ole tuntikausia pyörinyt, mutta sen suurempaa aikomusta ulkona tuntien pyörimiselle ei ole lapin pakkasessakaan.

    Fujin kameroihin tottuneelle jotkin asiat voisivat olla paremminkin

    Vaikka ensimmäiset kokemukset ovat kokonaisvaltaisesti selkeästi positiivisen puolella, on silti joitain asioita joiden toivoisin olevan toisin.

    Manuaaliasetuksia käytettäessä kontrollit ovat yhä edelleenkin epämukavassa paikassa kuten ne varmaan on ollut jokaisessa omistamassani Canonissa. Jos Canonin manuaaliasetuksissa rullien pyörittelyt ei ole häirinnyt niin tuskin ne tässäkään alkaa häiritsemään, mutta jos olet käyttänyt Fujifilmin X-T2:ta ja pidät siitä kuinka ISO-arvolle on oma fyysinen rulla, valotusajalle toinen ja lisäksi EV-kompensaatiolle kolmas ja kuinka helposti voi objektiivista pyöritellä aukon haluamakseen nopeilla liikkeillä niin näiden manuaalisten kontrollien järkevyyden jälkeen Canonin toimintalogiikka tuntuu enemmänkin ratkaisulta joka on tehty suunnitteluinsinöörien kosteissa saunailloissa eikä niinkään valokuvaajien ruokapöydässä.

    Plussaa tietenkin on se, että tässä kamerassa on koketusnäyttö ja manuaalimoodissa voi suhteellisen nopeasti tökätä objektiivin aukon valintaan itsensä jonka jälkeen pääsee pyörittelemään etusormella pyöritettävästä rullasta haluamansa arvon. Silti tämä on käytettävyydessään kaukana siitä mitä Fujin kameroissa tai Leican X1:ssä olen kerennyt tottumaan.

    Pieni rakennus Vantaalla kuvattuna 2.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 18 mm, F/5.6, 1/100.

    Manuaaliasetusten epäkäytännöllisyys omaan kuvaustapaani nähden on onneksi realistisesti arvioiden hyvinkin pieni miinus sillä käytän tätä ensisijaisesti automaattiasetuksilla ja toisinaan Av-moodissa eli aukon esivalintatilassa joten kummassakaan näistä tällaista rasittavaa rullailua ei juurikaan tule.

    Toinen pienehkö miinus tulee virtapainikkeen sijainnista suhteessa kuuvausmoodin valinnan rullaan, sillä talvikelillä on tullut useammankin kerran hansikkaat kourassa pyöräytettyä rullaa siinä samalla kun olen laittanut kameran päälle tai pois. Olisi kätevä jos rullan asetuksen saisi lukittua samalla tapaa kun Fujin kamerassa saa, mutta tämäkin on ollut onneksi vain pieni miinus eikä tämän kanssa luultavastikaan tule todellista ongelmaa missään vaiheessa kun vain tajuaa katsoa itse missä kuvaustilan valinnassa sillä hetkellä on kun alkaa kuviaan räpsimään.

    Kittiputki on valovoimaltaan huono, mutta silti objektiivina hyvä

    Yksi mikä on itseni yllättänyt positiivisesti on kittiputken laatu. Vanhoina aikoina Canonilla kittiputki oli 18-55 F/3.5-5.6 ja se oli valovoimaltaan huono. Canon pisti R-sarjan kittiputken osalta vielä tätäkin huonommaksi ja laittoi putkelle valovoima ainoastaan 4.5-6.3 välille. Myösin objektiivi ei enää yllä 55 mm saakka vaan se rajoittuu 45 mm joten senkin suhteen on otettu takapakkia ainakin speksien puolesta.

    Ilahduttavaa kyllä, speksit eivät onneksi ole kertoneet koko totuutta. Uudemmat rungot ovat kehittyneet niin paljon että huonon valovoiman linssi ei ole aiheuttanut kertaakaan itselleni harmaita hiuksia vaan linssi on ollut käyttökelpoinen kaikessa peruskuvauksessa niin sisällä kuin ulkona.

    Pieni silta Vantaalla kuvattuna 6.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 20 mm, F/6.3, 1/125.

    Siinä missä Canon 350D:n aikoina ISO 800 alkoi tekemään jo jossain määrin häiritsevän näköistä kohinaa ja ISO 1600 varsinkin oli kohinaltaan yleensä epämukavan näköistä katsottavaa on tämän rungon osalta ISO 3200 erittäinkin käyttökelpoista jälkeä eikä se häiritse itseäni lainkaan. Samoin ISO-arvolla 6400 en huomaa monessakaan kuvassa järkevässä koossa katsottuna mitään häiritsevää, joten se mitä objektiivin valovoimassa on menetetty on kompensoitu merkittävästi kehittyneemmillä rungoilla eikä tuo huono valovoima enää olekaan niin huono tavallisessa räpsimisessä ainakaan itselleni.

    Kittiputkessa on yllättänyt myös iloisesti sen terävyys. Kuvat ovat silmämääräisesti näytöltä katsottuna todella teräviä. Jos kuvissa alkaa zoomailemaan yksityiskohtiin niin tietenkin elämän realiteetit tulevat silloin esiin, mutta itseäni ei pikselien tarkka nyprääminen kiinnosta vaan olen kiinnostuneempi valokuvaamisesta taidemuotona enkä niinkään teknisesti. Toisin sanoen, objektiivi tekee sen verran terävää piirtoa että olen ollut positiivisesti yllättynyt ja se riittää täysin omaan peruskuvailuuni.

    Tietenkin tarkoituksenani on hankkia jatkossa myös muita objektiiveja tämän ja RF 50 mm F/1.8 putken lisäksi, mutta syy ei ole siinä että kittiputki olisi tasottoman huono tai sen terävyys ei olisi riittävä. Isoin syy muiden objektiivien hankinnalle tulee enemmänkin valovoimaisempien objektiivien paremmasta bokéhista eli kuvan terävän alueen ulkopuolelle jäävästä epäterävästä alueesta ja sen visuaalisesta miellyttävyydestä. Tavalliselle ihmiselle selostaen valovoimaisemmalla putkella saa kohteen irti taustasta niin että kohde on terävänä mutta tausta on sumea.

    Loppusanat

    Allekirjoittanut pakkaskelissä menossa kaverin luo tekemään kuvaussessiota 4.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 800, 18 mm, F/4.5, 1/100.

    Canon R50 on ollut nyt käytössäni viikon ja yhden päivän ja kokemukset ovat olleet erittäin hyvät. R50 on ollut mukava käyttää ja sen positiiviset puolet ylittävät selkeästi sen muutamat negatiiviset puolet. Yhden kerran enemmän kuvia räpsiessä kaverista sisätiloissa tuli lämpömittarin kuva näytölle, mutta tälläkään ei ollut mitään vaikutusta käyttöön eikä kuvanlaatuun.

    Kepeytensä ansiosta tätä on ollut mukava kuljettaa mukana ja mikä parasta on tämän hankinnan myötä jälleen tullut tehtyä useita erillisiä kuvaussessioita ulkoilmassa pakkasesta huolimatta. Kamera joka innoittaa lähtemään pihalle kuvaamaan säästä riippumatta on itselleni hintansa väärti, joten ainakin lyhyen käytön perusteella olen ostokseen erittäin tyytyväinen.

  • Kuvaussessio Fujinon XF 23 mm F/1.4 R -objektiivilla

    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/600

    Kuten parissa aikaisemmassa blogipostauksessani olen maininnut hankin jokin aika sitten tori.fi:stä Fujinon 23 mm F/1.4 R -objektiivin. Olen sillä ottanut oston jälkeen kohtalaisen paljon kuvia testaillessa sen sopivuutta erilaiseen valokuvaukseen ja olenkin täällä blogissakin jakanut sekalaisia ensikuvia (katso täältä) sekä kuvia kotistudiokuvauksessa itseään kuvaillessa (katso täältä). Molemmissa objektiivi on tuntunut hyvälle, mutta paremmin objektiivista osaa sanoa vasta kun sillä on tehnyt useampia kuvaussessioita.

    Kyselin ystävääni Loviisaa malliksi valokuvaussessioon jonka sitten teimme viime kuun viimeisenä sunnuntaina. Ajankohta oli mitä otollisin sillä heti seuraavana päivänä alkoi kelit jo viilenemään.

    Tämän kuvaussession jälkeen mielikuvani objektiivista on yhä selkeästi positiiviset. Objektiivi tuntuu hyvälle kouraan, se ei paina liikaa eikä myöskään vie Fujifilm X-T2 -kamerassa painopistettä tarpeettoman etupainotteiseksi, tarkennus on nopeaa ja kuvanlaatu on ainakin subjektiivisesti analysoiden erinomainen. En ole tehnyt mitään tarkkuustestejä tai muita teknisiä arvioita tästäkään putkesta sillä en ole niistä lainkaan kiinnostunut, arvioin objektiivia puhtaasti subjektiivisesti todellisen elämän käytön perusteella.

    Kaikki tämän blogipostauksen kuvat on siis otettu tällä Fujifilm Fujinon 23 mm F/1.4 R -objektiivilla käyttäen Fujifilm X-T2 kameraa. Kuvankäsittely on tehty RAW-kuvista Lightroom Classic CC:llä missä kuvien väriprofiilia on LUTeja käyttäen muokattu omaan makuuni sopivaksi.

    Mallina toimineen Loviisan omaa taidetta voi käydä katsomassa osoitteessa www.loviisatala.com. Mikäli olet kiinnostunut itse olemaan valokuvauksessa mallina tai tarvitset itsestäsi kuvia voit ottaa yhteyttä sähköpostitse aleksi.rasanen@deepcontrastmedia.com kautta. Löydät myös hieman lisää tietoja firmastani osoitteen deepcontrastmedia.com kautta.

    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/1100
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/1900
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/1800
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/420
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/900
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/2200
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/640
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/200
    ISO 200, aukko F/1.4, valotusaika 1/4700