Aleksin Blogi

  • Lähiaikojen elokuvahankintoja

    Olen kesäloman aikana kerennyt käymään muutamassakin eri elokuvaliikkeessä. Helsingistä löytyy liikkeet Pieni Leffakauppa sekä Filmihullu Leffakauppa joista tässä tekstissä olevat teokset on tullut hankittua.

    Muutamia muita on tullut myös hankittua Lappeenrannasta Suma Shopista, mutta koska en ole niistä vielä katsonut kuin yhden kolmesta en niistä tässä kirjoita sillä en tiedä tulevatko ne jäämään kokoelmaani vaiko ei. Tietenkään näistäkään mitä tässä postauksessa kirjoitan ei välttämättä kaikki tule jäämään, mutta sen näen vasta ajan kanssa.

    Ensimmäisessä kuvassa olevat elokuvat After Life, Tokyo Story sekä Oharu tuli hankittua Pienestä Leffakaupasta. Näistä olin katsonut Yle Areenasta alkuvuonna Hirokazu Koreedan ohjaaman After Life vuodelta 1998. En muista pidinkö siitä silloin vai en, mutta sen muistan että se on jättänyt itselleni ainakin sellaisen mielikuvan että haluan sen katsoa uudelleen. Vielä en ole tätä uudelleen katsonut levyltä, mutta toivottavasti lähiviikkoina.

    Olen huomannut aikaisemminkin että jotkut filmit saattavat olla ensimmäisellä katselulla sellaisia että ne ei erikoisemmin puhuttele, mutta jostain syystä ne jäävät mieleen sellaisena että ne haluaa katsoa toisenkin kerran. Niissä on “jotain erilaista” jonka vuoksi sen haluaa katsoa toisenkin kerran jolloin osaa tarkemmin sanoa pitikö siitä vaiko ei. Saman olen havainnut myös musiikissakin. Jotkut levyt tai artistit ovat sellaisia että ne ei heti ensikuuntelulla säväytä, mutta jostain syystä haluaa uudelleenkin kuunnella ja huomaakin muutamien kertojen jälkeen että pitääkin niistä joten tällainen kokemus sinänsä ei rajoitu leffoihin.

    Yasujirô Ozun ohjaama Tokyo Story vuodelta 1953 oli itselleni entuudestaan täysin vieras, mutta olen sen nyt katsonut. Se oli mielenkiintoinen ja kuuluu myös niihin elokuviin jotka pitää katsoa useammankin kerran. Ensimmäisellä katselulla ei ollut parhaita elokuvia joita olen katsonut, mutta kuitenkin sellaisia joista tuli tunne että haluan sen nähdä uudelleen.

    Kolmas kuvassa näkyvä teos, The Life of Oharu eli Kenji Mizoguchin ohjaama draama vuodelta 1952 sitä vastoin oli heti ensimmäisellä katselulla jo itselleni aukeava teos ja sekin herätti tuntemuksen että tahdon sen nähdä uudelleen. En ollut tätä aikasemmin nähnyt, mutta Mizoguchin ohjauksia olen aikaisemmin nähnyt muutaman, teokset Sansho the Bailiff (Lääninherra Sansho) sekä Ugetsu joista kummastakin olin pitänyt ja jotka itseltäni löytyy DVD:nä. The Life of Oharu meni itselleni samaan kategoriaan.

    Samalla reissulla matkaan tarttui myös Jean Renoirin The Rules of the Game vuodelta 1939, Jean-Pierre Melvillen Bob Le Flambeur vuodelta 1956 sekä Jean Cocteaun ja René Clementin ohjaama La Belle et la Bête eli Beauty and the Beast, Kaunotar ja Hirviö vuodelta 1946.

    Mitään yllä olevista en ollut nähyt aikaisemmin, eli nämä olivat satunnaisesti tehtyjä ostoja ja jokaisen näistä olen nyt katsonut. Jokainen oli sellainen että mitä luultavamminkin tulen katsomaan toisenkin kerran eli ainakin jotain ajatuksia herättivät nämäkin.

    Kaksi seuraavaa Pienestä Leffakaupasta hankkimaani leffaa olivat Chunking Express sekä Donnie Darko. Kummankin olen nähnyt aikaisemmin. Donnie Darkon olen katsonut useampaankin otteeseen ja se on entuudestaan itselläni BluRaynä, mutta koska löytyi tämä Arrow Filmsin julkaisu laajoilla oheismateriaaleilla päätin sen itselleni hankkia. Tätä versiota en ole vielä katsonut enkä oheismateriaaleja katsonut, mutta toivottavasti lähiaikoina. Donnie Darko on vuodelta 2001 ja sen on ohjannut Richard Kelly.

    Chunking Experss on Kar-Wai Wongin ohjaus vuodelta 1994. Olen sen kerran katsonut väsyneenä junassa matkapuhelimelta tai tabletilta, enkä siitä silloin paljoa irti saanut. Kuitenkin sekin kuuluu niihin elokuviin että siitä jäi fiilis että se pitää katsoa kuitenkin uudelleen, joten hommasin sen levynä jotta voin antaa tälle uuden mahdollisuuden paremmin keskittyen paremmissa olosuhteissa.

    Saman ohjaajan In The Mood For Love oli itselleni myöskin elokuva joka ei vielä ensimmäisellä katselulla säväyttänyt, mutta toisella ja kolmannella katselukerralla se alkoi aukeamaan aivan eri tavalla. In The Mood For Love löytyy itselläni myös kokoelmastani ja sen haluan katsoa myös tulevaisuudessa uudelleen, joten sen takia on hyvä antaa elokuville uusi mahdollisuus jos ne ovat jättäneet fiiliksen että niissä on ollut “jotain”, koska moni loistava teos olisi saattanut jäädä aukeamatta.

    Lisäksi uusintakatseluita kun miettii, on hyvä muistaa että mitä enemmän itselle ikää tulee ja mitä enemmän elokuvia katsoo, sitä enemmän itsekin on eri ihminen erilaisilla kokemuksilla jonka vuoksi sama teos aukeaa aivan toisella tapaa kuin aikaisemmin. Eihän esimerkiksi elokuvat joista lapsena on pitänyt välttämättä enää iske kun on aikuinen, tai mistä on nuorena pitänyt ei enää aikuisena saata samalla tapaa toimia. Sama tietenkin myös toisinpäin. Taideteos ei ole muuttunut, mutta katsojan kokemus on luultavasti täysin toisenlainen siksi että on itse muuttunut.

    Seuraavat levyt olen hommannut Filmihullu Leffakaupasta. Metsurin tarina on vuodelta 2022 ja sen on ohjannut Mikko Myllylahti. Tämä oli poikkeuksellisen hieno kotimainen elokuva jonka katsoin Yle Areenasta alkuvuonna ja sen vuoksi tämä tuli nyt levynäkin ostettua. En vielä ole levyä katsonut, mutta leffa on entuudestaan jo tuttu ja hyväksi havaitsemani.

    The Tree Of Life vuodelta 2011 sitä vastoin oli entuudestaan täysin tuntematon, mutta hankin sen siks että olin pitänyt sen ohjaajan Terrence Malickin toisesta ohjauksesta, vuoden 1978 Days Of Heavenista joka löytyy myöskin omasta kokoelmastani DVD:nä. Tämä oli hieno elokuva, mutta todella hämmentävä paikoitellen. Kuitenkin sellainen että ehdottomasti pitää katsoa toiseenkin kertaan.

    Nainen, Pyssy ja Nuudelipuoti on Yimou Zhangin ohjaama elokuva vuodelta 2009. En sitä ollut aikaisemmin nähnyt enkä edes sen vanhempaa amerikkalaista versiota, mutta pidin tästä heti ensimmäisellä katselulla.

    Shadow on vuoden 2018 elokuva ja senkin on ohjannut samainen Yimou Zhang. Tämän huomasin vasta nyt tätä kirjoittaessani. Tämä oli viihdyttävä elokuva myöskin, mutta ei ainakaan ensimmäisellä katselulla kaikilta osiltaan paras mahdollinen. Täytyy katsoa tämä myöhemmin uudelleen jotta osaa arvioida paremmin. Kuitenkin tämäkin oli sellainen jonka haluan katsoa toiseen kertaan joten ei tämä mitenkään huonokaan ollut.

    Kolmas kuvassa näkyvä DVD on Spring in a small town. Se on vuoden 1948 filmatisointi ja sen on ohjannut Mu Fei. En ollut tästä koskaan aikaisemmin kuullut enkä myöskään sen ohjaajasta, mutta heti ensimmäisellä katselukerralla pidin tästä. Tämä oli erinomainen teos jonka haluan ehdottomasti toiseenkin kertaan katsoa.

    Lopuksi vielä DVD Vihreän papaijan tuoksu sekä 4K UHD elokuvasta Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.

    Vihreän papaijan tuoksu oli itselleni entuudestaan tuntematon. En ensimmäisellä katselulla kovin paljon saanut siitä irti, mutta tämäkin pitää joskus katsoa toiseen kertaan että osaan muodostaa paremmin mielipiteen tästä. Leffa on vuodelta 1993 ja sen on ohjannut Anh Hung Tran.

    Ang Leen ohjaus vuodelta 2000, Crouching Tiger Hidden Dragon sitä vastoin on entuudestaan tutumpi elokuva. Olen tämän katsonut nyt viiteen kertaan viimeisen kuuden vuoden aikana. Ensimmäisen kerran katsoin vuonna 2018, sen jälkeen seuraavan kerran 2022, vuonna 2023 katsoin tämän kerran ja tänä vuonna olen katsonut tämän kahdesti. Kerran katsoin tämän tänä vuonna DVD:ltä, mutta nyt kun tämän löysin myös UHD 4K BluRaynä katsoin tämän eilen uudelleen 4K-versiona.

    Katselumäärästä voi varmastikin arvata että olen pitänyt tästä teoksesta, koska en sitä muuten viidesti olisi katsonut. Olen oikeasti kyllä katsonut tämän useammankin kerran, sillä joskus parikymppisenä olin tämän myös katsonut.

    Kuten täältä blogista voi huomata, vaikka vien paljon elokuvia pois niin kyllä niitä myös takaisinkin tulee, mutta toisenlaisia. Aikaisemmin valikoima on koostunut lähinnä vain moderneista Hollywoodin tuotoksista, mutta vähitellen mieltymykset ovat muuttuneet ja maku on laajentunut. Kokoelmaani kyllä kuuluu yhä Hollywood-elokuviakin, eli leffamaku ei ole muuttunut täysin vaan se on ainoastaan laajentunut huomaamaan että muuallakin maailmassa on tehty hienoa audiovisuaalista taidetta.

  • Matkalla minimalismiin, osa 13 ja muutama sana elokuvista fyysisessä muodossa

    Vanhoja elokuvia matkalla Koivukylän Kierrätyskeskusta

    Blogi on ollut jo jonkin verran hljainen. Olen ollut muutaman viikon jo kesälomalla eikä sinä aikana ole paljon tullut kotona asioita edistettyä tavaran vähentämisen suhteen. Syy on tietenkin myös se, että olen saanut jo luovuttua suurimmasta osasta ylimääräisiä tavaroita eikä tarkoituksena tietenkään ole heittää kaikkea menemään – ainoastaan ne, mitkä eivät enää ole käytössä ja joille ei ole jatkossakaan luultavasti mitään käyttöä.

    Jossain tapauksissa tietenkin saatan heittää asioita pois joita myöhemmin huomaan tarvitsevani tai muuten vain haluavani pitää, mutta tällaisten asioiden osalta voin aina mennä ja hankkia sellaiset takaisin. Mitä hinnakkaampi tai saatavuutensa osalta hankalasti takaisin hankittavampi tuote on, sitä pidempään sitä pitää itsellään “kaiken varuilta”. Sisällä kämpässä suurin osa turhasta tavarasta on jo päässyt muualle, mutta jotkut asiat vielä vaativat mietintää sillä joissain asioissa käyttöni menee kausittain eikä sen vuoksi ole järkevää tehdä tarpeettoman nopeita päätöksiä mihinkään suuntaan.

    Häkkivarastoni on kuitenkin vielä sellainen paikka, missä ylimääräistä tavaraa majailee. Pääosin ylimääräiset häkkivaraston tavarat ovat DVD-elokuvia joita pitkästä aikaa eilen kävin viemässä repullisen Koivukylän Kierrätyskeskukselle.

    Elokuvista en ole kuitenkaan kokonaan luopunut eikä ole ainakaan näillä näkymin sellaista suunnitelmaa ja olen myös kesäloman aikana ostanut itselleni monia elokuvia niin DVD:nä, BluRaynä kuin myöskin 4K BluRaynäkin. Vanhojen elokuvien poisvienti ja toisten elokuvien tilalle hankinta onkin lähinnä vain elokuvakokoelman uudelleen keräämistä erilaisella painotuksella. Elokuvia kohtalaisen paljon katsoneena on elokuvamakuni muuttunut, joten on ihan hyvä tehdä kokoelmaansa siivousta. Kymmenien repullisten pois vienti on ollut erittäin tehokas tapa siivota turhat teokset valikomasta.

    Elokuvat joita pääosin nykyään olen kokoelmaani kerännyt ja katsomisen jälkeen myös itselleni jättänyt ovat olleet selkeästi erilaisempia kuin aikaisemmin. Siinä missä aikaisemmin olin jättänyt itselleni käytännössä kaikki mitä itselleni oli jostain tullut hankittua tai saatua, nyt olen priorisoinut jätettäväksi ensisijaisesti tiettyjen julkaisijoiden julkaisuita. Tietenkin leffankin täytyy olla sellainen että haluan sen katsoa vähintään pariin kertaan jotta se kannattaa jättää itselle.

    Uusimmat hankinnat ovat olleet pääsääntöisesti aasialaisia (Japani, Kiina) tai eurooppalaisia siinä missä aikaisemmin valikoima koostui pääosin amerikkalaisista filmatisoinneista. Aikaisemmin valikoima on koostunut pääosin vuoden 2000 jälkeen tehdyistä teoksista vaikka tietenkin mukana on ollut jonkin verran myös 70-, 80- sekä 90-luvulla valmistuneita filmejä, mutta nyt painopiste on ollut enemmän vanhemmissa filmatisoinneissa.

    Kirjoitan tänne blogiin pian uusimmista hankinnoista erillisen postauksen josta näkee minkälaisia teoksia valikoimiin on päätynyt ja miksi. Kun saan joskus kaikki turhat poistettua valikoimasta ja jäljelle jätettyä ainoastaan kaikki ne jotka haluan säilyttää, eli että ne ovat tarkoituksella valikoimassa eikä vain siksi että en ole saanut aikaiseksi heittää niitä pois saatan tehdä myös niistä erillisen postauksen että mitä elokuvakokoelmaani tätä nykyä kuuluu.

  • Videotykki takaisin käyttöön ja johtoja piiloon

    Videotykki tuli otettua takaisin käyttöön

    Lähes pari kuukautta olin käyttämättä videotykkiä, mutta huomasin että elokuvien katsominen jäi lähes kokonaan joten laitoin videotykin ja surround-järjestelmän takaisin käyttöön.

    Tori.fi:stä bongasin todella hyvän vahvistimen ja 5.1 surroundjärjestelmän järkevään hintaan, joten tuli samalla päivitettyä äänentoistojärjestelmä ja vahvistinkin aikaisempia paremmaksi. Ei aikaisemmissakaan mitään valittamista ollut, mutta tämä ratkaisu on silti selvästi parannus aikaisempaan.

    Täysin minimalistisesti siis ei onnistu elää niin kauan kuin harrastaa elokuvia ja on tottunut videotykkiin ja surround-äänentoistoon, mutta toisaalta se ei onneksi ole myöskään itseistarkoitus vaan tarkoitus on omistaa vain niitä asioita jotka tuottavat itselleni elämään lisäarvoa.

    Muutaman kerran kun olen ollut käyttämättä tykkiä muutaman kuukauden olen aina siihen palannut takaisin, joten ehkä se on uskottava että tykki ja erillinen äänentoistojärjestelmä tuottaa itselleni niin paljon lisäarvoa elämään että ne kannattaa pitää.

    Tavaran määrän suhteen joutui siis tekemään kompromissin, mutta tällä kertaa siisteyden osalta onneksi ei juurikaan sillä panostin vihdoin ja viimein johtojen laittamiseen kunnolla. Kuten kuvasta näkyy, ei kaiuttimien johdot roiku pitkin poikin lattiaa vaan ne on laitettu listojen sisälle.

    Laitan tähän alle vielä lisäkuvia miten johdot menevät.

    Parvekkeen oven luona johdot on näkyvissä, mutta ainoastaan osittain. Toisen listan joutui laittamaan ymmärrettävistä syistä toista listaa matalammalle, mutta lopputulos kuitenkin on tarpeeksi hyvä – etenkin nyt kun on pidemmät verhot kuin tässä kuvassa.
    Toisessa nurkassa myös johdot on kierrätetty listojen sisällä. Irrallaan roikkuva johto on jatkoroikan virtajohto. Kuten kuvasta näkyy, johtolistat on vedetty myös patterin alta, eli en mennyt siitä mistä aita on matalin vaan laitoin myös normaalistikin piilossa olevat johdot kunnolla piiloon johtolistan sisään.
    Vinyylihyllyn takanakin laitoin keskikaiuttimen johdon menemään myös ylös listan sisällä eikä sekään roiku irrallaan rumasti.
    Keskikaiuttimen johto asennusvaiheessa. Vinyylihyllyn joka toimii keskikaiuttimen tasona takaakin siis laitoin johdot nätisti joten vaikka hyllyä siirtelee ei lattialla pyöri johtoja rumasti.
    Oikean kaiuttimen luona jätin listojen väliin raon josta sain johdon tulemaan kaiuttimelle siististi. Johtoa jätin hieman ylimääräistä jotta kaiutinta voi siirtää jonkin verran edes ja takaisin esimerkiksi siivoamista varten.
    Sohvan takana vedin myös vasemman takakaiuttimen johdon listan päältä ja laitoin HDMI-johdolle ja virtajohdolle listat seinälle jotta nekään eivät roiku rumasti irrallaan seinällä. Sohvan takana kuitenkin HDMI-johto sekä virtajohto on vielä irrallaan, pitänee harkita josko joskus nämä laittaisi myös siistimmin.

    Johtolistojen asennukseen meni muutamia tunteja, mutta tulos on ollut kyllä ehdottomasti kaiken sen vaivan väärti. On mukavaa kun johdot on siististi eikä ne ole näkökentässä jolloin olohuoneen yleisilme pysyy miellyttävänä ja ihmisasutuksen näköisenä.

  • Kirja: Paul Uponi – Muscular Christianity

    Paul Uponin kirja Muscular Christianity – A case for spiritual and physical fitness on teos mikä käsittelee nimensä mukaisesti fyysistä ja henkistä lihaksikkuutta kristillisestä perspektiivistä käsin. Fyysinen ja hengellinen kunto on kiintoisa aihe kristillisessä teologiassa, mutta siitä ei kovin usein kuule paljoa puhetta vaikka syytä olisi.

    Mikäli kristinusko ja sen teologia ei ole kovin tuttua voi helposti olla täysin tietämätön siitä että kristinuskon pyhä kirja Raamattu kyllä puhuu ihmisestä hyvinkin holistisesti, ei ainoastaan spirituaalisesta aspektista. Raamatun mukaan kristitty on Jumalan temppeli eikä sitä näin ollen kuulu turmella.

    1. Korinttolaiskirje luku 3, jakeet 16-17 sanoo seuraavaa:

    16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 
    17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.

      Ruumis joka meillä on, on pyhä, joten kristityn on hyvä myös pitää kehostaan huolta. Paul Uponin kirjassa puhutaankin paljon kuntoilusta ja sen merkityksestä ihmisen elämään. Hyvä kunto auttaa meitä jaksamaan paremmin halki elämän ja lihaksiaan voi ja kuuluukin käyttää Jumalalle kunniaksi ja muiden auttamiseen.

      Teoksessa puhutaan myös epäterveestä lihaskunnon harjoittamisesta joka on jo turhamaisuutta ja oman egon ruokkimista, joten pääpointtina tuntui olevan enemmänkin terve tasapaino missä ihminen tietää ja tiedostaa oman kehonsa olevan Jumalan temppeli ja kunnioittaa sitä ja pitää siitä huolta, mutta samalla myös tajuaa että omaa kehoaan ei kuulu palvoa ja pyrkiä vääristä motiiveista saamaan sitä parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

      Kirjassa puhuttiin myös henkisestä vahvuudesta joka on tärkeä osa kristityn elämää. Mielenkiintoisesti kirjailija toi esiin myös sen kuinka erilainen kuva kristityillä monesti Jeesuksesta nykyään on verrattuna siihen mitä Raamattu Jeesuksesta kertoo.

      Siinä missä nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa korostetaan luultavasti jopa epäterveen paljon Jeesuksen feminiinisempiä puolia (armo, anteeksiantavuus, lempeys) tuntuu että Jeesuksen maskuliinisemmat piirteet unohdetaan tyystin. Raamatusta kuitenkin voidaan lukea kuinka Jeesus esimerkiksi tempaisi pöydän nurin ja ajoi vitsan kanssa temppelistä rahanvaihtajat pihalle (Evankeliumi Johanneksen mukaan, luku 2 jakeet 13-17) josta selvästi voidaan huomata että monen mielikuva Jeesuksesta ei välttämättä ole se mikä on Raamatullinen kuva Jeesuksesta.

      Jeesus ei katsonut vääryyttä hyvällä ja hän puhui erittäin kovinkin sanoin lainopettajille ja fariseuksille. Hän käytti mm. ilmaisuja “Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt” (Matt. 23:33) sekä “Te olette lähtöisin Saatanasta” (Joh. 8:44) joten nykinen valtavirtakristillisyys joka korostaa pelkästään armoa ja suvaitsevaisuutta eikä tervettä oikeudenmukaisuutta ja vääryyteen puuttumista tarpeen mukaan kovinkin sanoin voisi kokea Jeesuksen sanat sopimattomana.

      Pidin itse kokonaisuutena tästä kirjasta. Se on viihdyttävää luettavaa ja sen lukeminen voisi olla hyvä monelle kristitylle, etenkin mikäli oma mielikuva kristillisyydestä on “kaikki käy, ei saa olla mitään mieltä mistä joku voi pahoittaa mielensä tai ainakaan ei pidä sanoa sitä” -tason selkärangatonta vössyköintiä. Kristittyjä ei ole kutsuttu passiiviseen elämään missä mihinkään vääryyteen ei puututa tai mihinkään ei uskalleta sanoa mitään ettei loukattaisi ketään joka valitettavasti usein on se miten kristinusko nykyään mielletään.

      Viimeinen sivunumero kirjassa on 187 jonka jälkeen löytyy vielä kirjoittajan omat salitreenit kerrottuna. Lisäksi lopussa on vielä lähdeluettelot joten kaikkiaan sivuja on noin 200.

    1. Ensimmäiset testit Canon RF 28 mm F/2.8 STM objektiivilla

      Kävin tänään Verkkokauppa.comista ostamassa Canon R50 -kameralle sopivan Canon 28 mm F/2.8 STM objektiivin. Olin kyseistä objektiivia miettinyt jo varmaankin kuukauden päivät, mutta objektiivia ei tuolloin ollut vielä Verkkokaupalta saatavana. Nyt putkea löytyi muutama kappale suoraan hyllystä joten tein tilauksen ja kävin hakemassa linssin.

      Laitan tähän nähtäväksi muutamia testikuvia joista saa jonkinlaisen käsityksen minkälainen kuvanlaatu ja bokéh objektiivissa on. Omaan silmään kuvanlaatu on erinomainen ja bokéh miellyttävä ainakin näissä ensimmäisissä testeissä joten ensikokemukset ainakin on positiiviset.

      Tärkein syy miksi tätä 28 mm objektiivia olin miettinyt on sen kohtalaisen yleispätevä etäisyys tavanomaiseen jokapäiväseen käyttöön. Tarkoitan siis sitä, että ihmisistä on mahdollista ottaa kuvia sosiaalisesti normaalilta etäisyydeltä ilman että joutuu pakittamaan kovinkaan kauas että he mahtuvat kuvaan. Lisäksi pienikokoisista esineistä ja asioista saa kuvia ilman että joutuu kovin kauas kohteesta menemään, toisin kuin esimerkiksi 50 mm F/1.8 objektiivin kanssa.

      Muut syyt mitkä tässä objektiivissa itseäni kiehtoi oli sen pieni koko ja suurehko aukko eli F/2.8. Objektiivi painaa ainoastaan 120 grammaa eli vähemmän kuin RF-kiinnityksellä oleva “nifty fifty” eli 50 mm F/1.8 joka painaa 159 grammaa. Kittiputki 18-45 mm F/4.5-5.6 IS STM sekin painaa enemmän, 130 grammaa joten tämä on painonsa puolesta höyhensarjalaisten kepeintä kastia. Mikäpäs sen mukavampaa sillä kepeää kameraa ja objektiivia on mukavampi kuljettaa mukanaan joka paikkaan.