Tänään päivällä tuli käytyä jälleen kameran kanssa ulkoilemassa. Tänään ulkoilutettavaksi kameraksi valikoitui Canon 70D ja objektiivina toimi Canon EF 17-40 mm F/4.0 L USM.
Kuvausreissulla mukana oli myös Tane joka pääsi kuvauskohteeksi joten laitetaan tänne blogiinkin muutamat kuvat nähtäväksi. Kuvat on editoitu käyttäen Lightroom Classicia.
John Singletonin ohjaama Four Brothers (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty suoraan muotoon Neljä veljeä on rikosdraama vuodelta 2005. Pääosissa nähdään Mark Wahlberg, Tyrese Gibson, André 3000, Garrett Hedlund sekä Terrence Howard.
Elokuvan alkuvaiheilla ystävällisen oloinen vanha rouva on illalla kaupassa kun sinne tehdään ryöstö. Kauppiasta ammutaan eikä ryöstäjät säästä vanhaa rouvaakaan. Rouvalla on useampia ottolapsia jotka eivät kulje aina lainkuuliaisen kansalaisen tavoin kaikkia lakeja noudattaen, joten veljekset – vaikkakaan ei biologiset – päättävät lähteä etsimään oikeutta kyseenalaisilla keinoilla. Asioita selvittäessä asiat kuitenkin monimutkaistuvat, sillä kuvioihin mahtuu niin likaisia poliiseja kuin epäilyksiä veljesjoukon sisälläkin.
Tarina on toimiva. Pidin siitä kuinka juonen edetessä katsojalle tulee ennalta odottamattomia käänteitä jotka luovat uusia mielikuvia siitä mitä on tapahtunut ja miksi. Monen rikos-elokuvan tapaan myös tässäkin pahat saavat palkkansa eikä se palkka ole välttämättä sitä mitä on lähdetty hakemaan. Väärintekijöitä rangaistaan, lippaita tyhjennetään, ruumiita tulee ja kosto on suloista.
Kokonaisuutena Four brothers on kuitenkin suhteellisen keskinkertainen tuotos. Se ei ole missään nimessä huono elokuva, mutta se ei kuitenkaan nouse erityisen vahvasti esiin millään osa-alueella. Se on sanalla sanoen viihdyttävä. Sen katsoo kyllä mielellään kerran ja itse voin katsoa sen vaikka useammankin kerran, mutta se ei missään vaiheessa nouse sellaiseksi elokuvaksi että sitä voisi erityisesti kehua muilta aspekteiltaan kuin viihteelliseltä arvoltaan – vaikkakin monessa tapauksessa se tosin onkin kaikkea sitä mitä elokuvalta odottaa.
Vihdoin koitti se päivä, että Mini Cooperini siirtyi uuteen kotiin. Yhteistä taivalta tuli taitettua noin seitsemän ja puoli vuotta, sillä 29.08.2018 Mini tarttui matkaan autoliikkeestä (lue täältä).
Ajokilometrejä oli ostohetkellä 179 250 km ja tänään mittarissa oli lukemana 262 539 km eli yhteisiä kilometrejä tuli koettua 83 289 kilometriä.
Suhmurasta palattuani joulun jälkeen en ollut autolla enää ajanut lainkaan ennen viime perjantaita. Syynä tähän oli ajatus että rupeaisin kulkemaan jälleen julkisella liikenteellä ja laittaisin Minin myyntiin, sillä tiedossa oli että ilman remonttia auto ei enää menisi katsastuksesta läpi. Rahan menoa autoon olisi jälleen siis riittänyt korjausten muodossa (kaiken muun autoilun kustannusten lisäksi), joten oli aika luopua autosta pois.
Perjantaina seurakuntaveli tuli antamaan Minille kaapeleilla virtaa jotta sen sai talven jäljiltä käyntiin. Ajelin sillä noin 17 kilometriä lähialueita jotta akku pääsi latautumaan.
Palattuani ajelemasta ilmoitin kaverilleni sen jälkeen että auto toimii yhä ja käynnistyy sammuttamisenkin jälkeen normaalisti. Kaveri sitten hankki junalipun tälle päivälle ja tänään hän saapui noin puolen yhden maissa Tikkurilaan. Tikkurilasta siirryimme sitten luokseni ja vietimme aikaa ihan vain yleisesti hengaillen ja sen jälkeen lähdimme koeajolle ja teimme kaupat.
Kiitos näistä vuosista, Mini. Toivon mukaan kilometrisi kulkevat kepeästi ja vaivattomasti uuden omistajan hellässä huomassa.
Kävin tänään katomassa Helsingin keskustassa sijaitsevaa Musiikkitaloa (kotisivut). Työporukan kanssa tuli mahdollisuus saada lyhyt esittely paikan päällä joten lähdin kollegoiden kanssa katsomaan miltä siellä näyttää.
Osa mukana olleesta väestä oli käynyt Musiikkitalossa kuuntelemassa esityksiäkin, mutta tämä esittelykierros tarjosi enemmänkin omaan työhöni liittyvää informaatiota tekniikkaan liittyen. Pääsimme kuitenkin myös kuulemaan yhden orkesterin harjoitussession joka oli varsin mukava lisä.
Hienon näköinen paikka. Laitan tähän muutaman kuvan mitä otin.
Viikonloppuna on ollut erittäin kauniit kelit Vantaalla. Tänään innostuin illasta käymään pyörävarastossa katsomassa vieläkö oma polkupyöräni olisi siellä ja olisiko se ajokuntoinen. Pyörä löytyi, mutta renkaat olivat suhteellisen tyhjät, mutta ongelma poistui pumpun avustuksella – ainakin siihen saakka että pääsin pyöräilemään.
Pyörä oli lukossa, mutta avainta jouduin etsimään jonkin aikaa. Aikani äherrettyäni väärällä mutta lukkopesään sopivasti mahtuneella avaimella luovutin ja uskoin että avaimen on oltava väärä. Etsin asunnosta muita avaimia jotka olisivat lukkopesään sopivia ja löysin yhden avaimen joka näytti enemmänkin siltä että se olisi ollut vanhan skootterini avain, mutta koetin kuitenkin josko se sopisi lukkoon. Ilahduttavaa kyllä, lukko aukesi melkein samantien tällä avaimella, joten laitoin lukon samantien takaisin kiinni ja lähdin asunnolle heittämään ulkovaatteet ylle ja hain pyöräilykypäräni.
Suurimmat osat alueista joissa ajoin olivat jo täysin sulia, mutta takapihalla oli vielä kohtalaisen liukkaan oloista joten siinä menin jalat maassa hitaasti edeten. Pyörätielle kun pääsin lisäsin jo vauhtia hieman ja pääsin jo myös polkemaan.
Ensimmäiset havainnot pyörästä oli se, että vaikuttaisi aivan kuin se puoltaisi hieman jarruttaessa takajarrulla. Pitänee myöhemmin tutkia onko siellä jotain että jarru ottaa epätasaisesti vai pitääkö sitä huoltaa.
Toinen havainto oli että pyöräily hitaallakin vauhdilla on aivan jär-jet-tö-män raskasta. Jalat menivät hapoille alta aikayksikön vaikka vauhti oli todella hidas. Lisäksi satulassa kun ei ole istunut vuosiin vaatii se jälleen jonkin aikaa totuttelua.
Ajoin hitaasti n. 20 minuutin lenkin. Matkan pituus oli 2,23 km ja keskinopeus oli 6,6 km/h eli leppoisasti tuli edettyä. Hyvä niin, koska tarkoitus olikin vain päästä ajamaan ilman että tekee siitä mitään tavoitteellista kuntoilua. Hiki kyllä nousi pintaan kiitettävästi tästäkin huolimatta. Tosin, osa hikoilun syystä voi huonon kunnon lisäksi olla myös siinä, että päälläni oli t-paita, pitkä paita ja huppari vaikka lämpöä on ulkona 6 astetta. Hiki lähestulkoonsa tulee jo pelkästään tuollaisella vaatekasalla vaikka seisoisi vain paikallaan tekemättä mitään.
Huono kunto on silti helppo havaita muutenkin. Kepeä pyöräily otti voimille sen verran että sen huomaa lihaksissaan joten tästä on hyvä jatkaa. Toivon mukaan pyörä pysyy kunnossa ja intoa pyöräilyyn riittää.
Valitetettavasti renkaiden osalta kuitenkin vaikuttaa siltä että renkaat laskevat jonkin verran ilmaa pihalle. Kotiin tultua huomasin että ilmaa on vajunut renkaista jonkin verran, joten tätä täytyy tutkia onko ne vain venttiilin juuresta olevasta ruuvista löysällä vai onko renkaissa jotain vikaa. Toivon mukaan vikaa ei olisi vaan pyöräilyä voisi jatkaa ilman isompia säätämisiä.