Aleksin Blogi

  • Leffalauantai: Godzilla

    Godzilla on jättikokoinen mutatoitunut hirmulisko

    Ydinvoimakokeiden seurauksena on aiheutunut epätoivottuja sivuvaikutuksia, sillä liskolaji on mutatoitunut ja kasvanut suhteettoman suuren kokoiseksi. Ensivälähdyksiä suuresta pedosta katsojalle annetaan merellä tapahtuvassa onnettomuudessa jossa ainoa eloonjäänyt peloissaan saa sanotuksi useaan kertaan ainoastaan sanan“Gojira”, eli japanilaisittain Godzilla.

    Hirviön esittelyn jälkeen rakennetaan pohjustusta tuleviin tapahtumiin ja esitellään tärkeimmät hahmot. Armeijan miehet käyvät hakemassa Tšernobylissä ydinlaskeuman vuoksi liiaksi kasvaneita matoja tutkimassa olevan Niko Tatopoulosin (Matthew Broderick) avukseen Godzillan pysäyttämiseen. New Yorkissa minne Godzillakin on suuntaamassa katsojalle esitellään toimittajaksi haluava Totopoulosin entinen tyttöystävä Audrey Timmonds (Maria Pitillo) sekä saman uutistoimiston kameramies Victor ‘Animal’ Palotti (Hank Azaria). Useimpien tärkeimpien hahmojen ja heidän välisten suhteidensa aukaisun jälkeen Godzilla saapuu kylvämään tuhoa newyorkilaisten elämään ja armeijan on aika puuttua peliin.

    Ensiesiintymisensä Godzilla on saanut valkokankaalla vuonna 1954 Ishirō Hondan ohjaamassa Gojira-elokuvassa. Tämän jälkeen mutatoitunut hirviö on esiintynyt yli 20 elokuvassa (lista Wikipediassa) ennen tätä Roland Emmerichin vuoden 1998 filmatisointia. Tämän jälkeenkin hirviötä on nähty jo reilusti yli 10 elokuvassa, joten mikäli Godzilla hahmona iskee on katsojalle ainakin tarjontaa mistä olennon voi löytää. Myös täällä blogissakin olen arvostellut modernimman, vuoden 2021 Godzilla vs. Kong (lue arvostelu) -filmatisoinnin.

    Pohja-asetelema tarinassa on toimiva. Ihmiset ovat luoneet omalla luontoa kunnioittamattomalla toiminnallaan mutatoituneen hirviön joka sitten tulee ja rankaisee ihmiskuntaa kylvämällä tuhoa. Hieman yllättävästi ja jopa epä-amerikkalaisesti Godzilla ei ole kuitenkaan ainoa joka kylvää tuhoa, vaan kiitettävästi tuhoa saa aikaan myös Yhdysvaltojen armeija joka tuntuu olevan monissa vaiheissaan suhteellisen kyvytön toimiinsa. Välillä ammukset harhailevat sen verran reilusti ohi että Godzillan sijaan kaupungin rakennukset kärsivät tulivoiman seuraukset, eikä iskujen onnistumisiakaan varmisteta kunnolla loppuun asti mikä aiheuttaa vain ongelmia jatkossakin.

    Maria Pitillo roolissaan Audreynä

    Tarinaan on lisäksi rakennettu ihmissuhde-kuvio Nikon ja Audreyn välillä kuten katsoja voi arvata jo heti alkumetreiltä nähtävistä vihjeistä. Lisäksi sen eteneminen on juuri niin kliseistä ja ennalta arvattavaa täytettä tarinaan kuin osaa odottaakin, niin hyvässä kuin pahassakin. Maria Pitillo oli Audreyn rooliin erinomainen valinta, sillä hänen hahmostaan huokuu sympaattista kiltteyttä joka välittyy hyvin kotisohville asti.

    Elokuvaan on saatu mahtumaan useita stereotypioita jotka on tarkoitettu selvästi humoristisiksi. Ranskalaisen Philippe Roachén (Jean Reno) lisäksi muut ranskalaiset ovatkin sitten Jean-alkuisia nimiltään – Jean-Claude, Jean-Luc, Jean-Pierre ja Jean-Philippe. Lisäksi yhdessä kohtauksessa ranskalaiset rupeavat jauhamaan purukumia jotta heitä luultaisiin amerikkalaisiksi, eli stereotypioita on useaa eri ryhmää kohtaan.

    Keskimäärin erikoisefektit olivat asiansa ajavat, mutta ajan hammas on päässyt silti puremaan niihin kohtalaisen voimakkaasti etenkin yksittäisissä kohtauksissa. Onneksi suurimmassa osassa kohtauksia efektit eivät liiaksi vieneet huomiota itseensä vaan täyttivät tarkoituksensa. Silti missään vaiheessa ne eivät yltäneet näyttävyydessään Jurassic Parkin (lue arvostelu) tasolle.

    Elokuvan alkupuoliskolla koettavat taistelut armeijan ja Godzillan välillä on suhteellisen tasapaksua ja keskinkertaista tusinatavaraa, mutta tarina muuttui merkittävästi mielenkiintoisemmaksi myöhemmin kun ihmisille selviää että taistelussa on vielä muutakin mietittävää kuin mitä alussa on luultu.

    Kaikkinensa Godzilla on keskinkertainen, mutta silti viihdyttävä. Se on monin paikoin ennalta-arvattava ja kliseinen, mutta toisinaan sellaisellekin elokuville on aikansa ja paikkansa. Joskus on vain mukavaa katsoa elokuvaa josta saa tuttua ja turvallista räimettä vailla sen suurempia yllätyksiä. Niihin hetkiin Godzilla täyttää hyvin tehtävänsä.

  • Leffalauantai: Djävulens öga (Paholaisen silmä)

    Britt-Marie (Bibi Anderson) sekä Don Juan (Jarl Kulle) elokuvassa Djävulens oga vuodelta 1960.

    Ingmar Bergmanin ohjaama Djävulens öga joka suomennettuna tunnetaan nimellä Paholaisen silmä on vuonna 1960 julkaistu fantasiallinen draamakomedia. Pääosissa nähdään Jarl Kulle, Bibi Andersson, Stig Järrel sekä Nils Poppe.

    Paholaisen (Stig Järrel) on huomannut maan päällä nuoren naisen joka on vielä koskematon. Hän kääntyy helvetissä olevan Don Juanin (Jarl Kulle) puoleen. Paholainen lupaa tälle sadoiksi vuosiksi helpotusta helvetissä olemisen piinaansa mikäli hän menee maan päälle ja onnistuu viettelemään tämän naisen ennen hänen hääyötään.

    Don Juan ottaa tehtävän vastaan ja lähtee yhdessä apulaisensa Pablon (Sture Lagerwall) sekä vanhan demonin (Torsten Winge) kanssa tehtävää toteuttamaan. Nainen joka on viettelemisen kohteena, Britt-Marie (Bibi Anderson), on kirkkoherran (Nils Poppe) tytär ja pian Don Juan ja Pablo ovat demonin järjestämien tekojen seurauksena ujuttautuneet kirkkoherran taloon aiheuttamaan ongelmia.

    Bergman on tehnyt useampia kristilliseen uskoon liittyviä elokuvia (mm. Nattvardsgästerna) joissa on käsitelty ainakin uskon puutetta ja kaiken tarkoitusta. Tällä kertaa uskoa ja oikein tekemistä käsitellään rakkauden ja viettelysten kautta. Viettelysten tullessa kohdalle, kumpi lopulta voittaa – rakkaus ja oikeudenmukaisuus, vaiko omat mielihalut ja tunteet?

    Vaikka pääasiallinen tarina kertoo Don Juanin tehtävästä vietellä Britt-Marie, ei Bergman onneksi jätä tarinaansa näin yksiulotteiseksi vaan myös suurin osa muistakin hahmoista ovat merkityksellisiä teeman kannalta.

    Kirkkoherralla on kaappi jonne on joskus lukittu demoni ja hän on toivonut että itse saisi kohdata samanlaisen tilanteen että pääsisi lukitsemaan paholaisen kätyrin. Hänen toiveensa toteutuu ja hän joutuu demonin esittämien väittämien vuoksi arvioimaan vaimoaan ja tytärtään ja heidän toimintaansa sekä omia käsityksiään heistä.

    Lisäksi pastorin vaimo Renata (Gertrud Fridh) sitä vastoin on Don Juanin palvelijan Pablon (Sture Lagerwall) kiinnostuneen piirityksen kohteena. Pablon kiinnostuksen ja uskottomuuteen houkuttelujen vuoksi hän joutuu kohtaamaan omat tukahdutetut halunsa.

    Djävulens öga on mielenkiintoinen elokuva joka uskonnolliseen tematiikkaan puettuna kuvaa hyvin parisuhteiden haasteita sekä rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Kuten tavallista, uskonnollisesta näkökulmasta katsoen tästäkään elokuvasta ei tietenkään kannata ottaa kristinuskon teologisia oppejaan, sillä kuvaus helvetistä ja paholaisesta on puhtaasti epäraamatullista harhaoppia ja fantasiaa. Syvempi ja merkityksellisempi anti löytyykin sen tarinan sisällöstä, ei sen ulkomuodosta.

  • Uusin Painless Destiny -julkaisu nyt myös Spotifyssä

    Kuten muutama viikko takaperin kirjoitin (lue täältä), julkaisin Painless Destiny -artistinimellä julkaisun jossa oli vuoden 2013 sävellyksiä. Levy on nimeltään Forgotten tapes – Songs from 2013 ja nyt tuo levy löytyy vihdoin ja viimein myös Spotifystä sekä YouTube Music -palveluista.

    YouTubesta levyn voi kuunnella tämän linkin kautta.

  • Levyinventaariota

    Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi listata kaikki omistamani CD-levyt, sinkut, EP:t ja MCD:t tietokoneelle omaan Wikiini ajantasaiseen listaan.

    Joskus vuosi tai pari sitten tein vastaavan listan, mutta koska listaa ei ole tullut päivitettyä muutoksien myötä oli helpompaa – vaikkakin työlästä -vain listata hyllystä kaikki levyt joita löydän. Nyt kun lista on omalla Raspberry Pi:llä pyörivässä DokuWikissä on muokkaaminen ja ajan tasalla pitäminen jatkossa merkittävästi helpompaa.

    Tällä hetkellä CD-levyjä löytyi 827 kappaletta ja CD/EP/MCD löytyi yhteenä 61 kpl, eli yhteensä 888 kpl. Tässä listassa ei ole mukana ne levyt jotka ovat tulleet jonkin vinyylilevyn lisänä, mutta niitä ei taida olla kuin yksi tai korkeintaan yksittäisiä.

    Joistain albumeista on useampia eri painoksia ja joitain levyjä on tuplana muuten vain koska olen esim. saanut muilta henkilöiltä vanhoja levyjä jota kautta on tullut samasta levystä samakin painos. Kuitenkin suurin osa levyistä on uniikkeja, joten kohtalaisen kokoinen levykokoelma löytyy näemmä vieläkin vaikka vuosien mittaan olen vienyt ja myynyt paljon levyjä pois.

    Toki, uusia levyjäkin tulee kokoelmaan lähes joka kuukausi ja tälläkin viikolla on levyjä tullut hankittua kolme kappaletta Malmin Kierrätyskeskukselta. Lisäksi tällä viikolla olen yhden levyn laittanut myös Levykauppa Äxästä varaukseen uutena, joten ei kai tuo sinänsä ihmekään ole jos levyhyllyssä on valikoimaa kohtalaisesti.

    Vinyylit odottavat vielä listaamistaan, mutta jospa nekin saisin listattua lähiaikoina.

  • Leffalauantai: Spaceballs (Avaruusboltsit)

    Valomiekkataisteluun valmistatumassa Musta kypärä (Rick Moranis) sekä Lone Starr (Bill Pullman)

    Avaruusboltsit (IMDB) joka alkuperäisellä kielellä tunnetaan nimellä Spaceballs on vuonna 1987 julkaistu Star Wars -elokuvia parodioiva tieteiskomedia. Ohjauksesta on vastannut Mel Brooks joka nähdään myös yhtenä elokuvan rooleista. Muissa merkittävissä rooleissa on John Candy, Rick Moranis, Bill Pullman sekä Daphne Zuniga.

    Druidian planeetta on vaarassa, sillä kaukaisella Spaceballin planeetalla on happi vähissä ja he ovat päättäneet saada sitä Druidialta keinoja kaihtamatta. Spaceballin presidentti Skroob (Mel Brooks) laittaa Musta kypärän (Rick Moranis) kaappaamaan Druidian prinsessa Vespan (Daphne Zuniga) jotta he voivat kiristää presidenttiä, mutta Vespa on kerennyt jo lähtemään planeetalta pakoon muista syistä. Pakomatkalla prinsessaa tulee etsimään Lone Starr (Bill Pullman) sekä hänen ihmis-koira-apurinsa Barf (John Candy) samoin kuin Spaceballinkin väki.

    Spaceballs on onnistunut komedia jonka huumori on paikoitellen hyvinkin levotonta ja absurdia, mutta sellaisenaan juuri sitä mitä tältä elokuvalta odottikin. Siinä on mukana samanlaista kepeyttä mistä 80- ja 90-luvun komediat kuten Poliisiopisto tai Mies ja alaston ase -elokuvasarjat muistetaan – suoraviivaista ja häpeilemätöntä älyttömyyttä mitä kestää alusta loppuun saakka. Myöskin Star Warsien parodiointi toimii ja hahmot joita parodioidaan on helposti tunnistettavissa Tähtien Sotia nähneille. Lisäksi yksittäisiä parodiointeja myös muihin sci-fi-klassikoihin löytyy filmifanien bongattavaksi.

    Tämän tyylilajin komediat toimivat itselleni vielä vuonna 2026. Harmillista kyllä, tämän tyylin komedioita ei silti kovin usein tule vastaan. Ehkä siksi että tämänkaltaiset elokuvat ovat taloudellisesti riskialttiita tehdä. Pahempi mahdollinen skenaario on tietenkin se, että suuresta massasta yleisöä on kasvanut vakavamielisiä tosikoita jotka eivät osaa enää nauttia elokuvasta joka ei ole ajan hengen mukainen ja huomioi jokaista vähemmistöä roolituksissaan ja vitseissään. Mene tiedä, syitä varmasti löytyy useampia.

    Spaceballs on erinomainen ja katsomisen arvoinen komedia joka naurattaa sopivan järjettömällä huumorillaan. Sen katsominen nykyisessä maailmanajassa on raikas nostalginen tuulahdus ajasta jolloin jotkin asiat olivat nykyistä paremmin. Huumori oli silloin vielä vain huumoria eikä siinä tarvinnut olla minkäänlaista politiikkaa ja tiedostavuutta mukana. Hyvä niin.