Matka minimalistisempaan suuntaan on jatkunut selkein askelin. Pitkään nurkassani pyörinyt viherkasvi joka oli jo jokin aika takaperin lakannut olemasta viherkasvi ja muuttunut lähinnä kuolleeksi, ruskeaksi kasviksi päätyi vihdoin roskiin.
Lisäksi kuten kirjoitin blogipostauksessani pikaisesta visiitistäni Tampereelle (lue täältä), kamerakalustoon oli tulossa radikaaleja muutoksia. Radikaalit muutokset kamerakalustossa on olleet siis sitä, että olen vienyt lähes kaikki kamerani sekä kaikki objektiivit kiertoon Kamerastoreen.
Ainoastaan eri Leicat, isäni vanha filmikamera sekä seurakuntaveljeltä saamani filmikamera ovat ne mitä olen jättänyt jäljelle (sekä yksi pokkari, mutta se on menossa takaisin kaverilleni jolta sen alunperin sain).
Tänään muutama tunti takaperin kävin viemässä viimeisen erän kalustoa Helsingin Kamerastoreen, joten muutaman viikon sisällä pitäisi sieltä saada jonkinlainen vaihtohyvitystarjous. Helsingistä tavarat lähtevät keskiviikkona kohden Tamperetta missä he sitten katsovat tuotteiden kunnot ja sen mukaan sitten tietenkin vaihtohyvityskin annetaan.
Koko ajatus jatkaa matkaa kohden minimalismia lähti kuitenkin siis tästä Leica Q2:n ostosta. Lisäksi tämä ei jäänyt vain ajatuksen tasolle, vaan se potkaisi itseni jälleen liikkeelle siihen suuntaan mihin haluan elämässä mennä.
On kiintoisaa ollutkin huomata vuosien ja vuosikymmenten aikana kuinka helposti kaaos hakeutuu oletusarvoiseksi tilaksi elämässään, mikäli ei ole mitään selkeää suuntaa mihin haluaa mennä. Tämä ei rajoitu pelkästään romun määrään, vaan esimerkiksi myös painonhallintaan.
Kun ei selkeästi tiedä mitä asioita elämäänsä haluaa eikä aikaansa käytä sen miettimiseen, asiat tuppaavat ajautumaan oletusarvoisesti johonkin mikä on helppoa ja mukavaa, mutta pitkään jatkuvana haitallista. On esimerkiksi paljon helpompaa lösähtää sohvalle ja syödä pussillinen mässyä kuin käydä ulkona kävelyllä. Toisinaan ensimmäinen vaihtoehto onkin järkevämpi vaihtoehto, mutta jos siitä tulee lähes poikkeuksetta ensisijainen vaihtoehto alkaa tuo vaihtoehto jossain vaiheessa luultavasti olemaan ainoastaan elämää tuhoava tie. Jos kaikessa menee mistä aita on matalin, ei lopulta jaksa edes sitä matalaakaan aitaa enää ylittää.
Yhtä kaikki, kyseinen kamera on ollut sellainen jota muistan jo vuosia takaperin katselleeni, mutta se on jäänyt silloin vain kaukaiseksi ajatukseksi. Kuitenkin nyt kun kyseisen kameran hankin päätin jo ennen ostoa että myyn lähes koko kamerakalustoni pois. En tee valokuvausta työkseni enkä rahasta, joten vaatimukset kamerakalustolleni on ainoastaan se, että se miellyttää itseäni tavalla tai toisella. Tietenkin kaikki käytössäni olleet kamerat ovat miellyttäneet itseäni jollain tasolla, mutta tämä kuitenkin miellyttää enemmän.
Hyvänä puolena näissä vanhoissa kiertoon menneissä kameroissa on se, että näitä löytyy käytettynä pilvin pimein. Jos tulenkin jostakin syystä jossain vaiheessa tarvitsemaan jotain niistä takaisin, voin mennä ja ostaa sellaisen luultavasti 48 tunnin sisällä siitä kun ajatus sen tarpeesta tulee esiin. Lisäksi niiden hintaluokat ovat pääsääntöisesti sellaisia että myöskin se on taloudellista realismia.
Yksittäiset kamerat ja yksittäiset objektiivit ovat olleet kyllä hinnakkaampia, mutta keskimäärin näiden hinnat ovat sellaisia että jos taloudellisesti ei ole myöhemmin rahaa niitä takaisin ostaa jos tarve tulee, on silloin syytä itseni arvioida kriittisemmin omaa rahankäyttöä enemmänkin kuin kameran tai objektiivin hintaa.
Muutenkin jos miettii vuosien mittaan pois myymiäni kameroita, ainoastaan yhden olen ostanut myöhemmin takaisin kun olen sitä kaivannut. Kyseinen kamera on Leica X1 ja se on siis itselläni yhä eikä sitä ole aikomus myydä.
Voi tietenkin olla että Leica Q2 paljastuukin myöhemmin omaan käyttöön sopimattomaksi, mutta useamman päivän perusteella mitään sen suuntaista merkkiä ei ole ollut. Päinvastoin. Kamera on ollut omaan kouraan juuri niin hyvä kuin olen sen toivonut olevankin.
Tästä siis matka jatkuu kohden yksinkertaisempaa ja minimalistisempaa elämää!
