Sivusto on pyörinyt jo monien vuosien ajan Digital Oceanissa, mutta ostettuani itselleni käytetyn MiniPC:n viime viikolla päätin siirtää blogini kotiin pyörimään virtuaalikoneelle.
Käytännössä lukijalle tämä saattaa tarkoittaa että sivusto on aina joskus nurin, koska jos kotonani katkeaa netti esimerkiksi sähkökatkon vuoksi on sivusto sen jälkeen alhaalla niin pitkään kunnes ongelma on poistunut. Tai jos säädän jotain muuta ja kone hajoaa, myös blogi lakkaa toimimasta.
Koska tämä blogi ei ole kuitenkaan ns. businesskriittinen ei tämä itseäni haittaa. Jos sivu on alhaalla, se on alhaalla ja se on sitten jälleen ylhäällä kun jaksan ja kerkeän sitä tunkkaamaan pystyyn.
Syyt siirrolle ovat pääasiallisesti tekniset. Palvelimen päivityksessä tuli haasteita (kirjoitan myöhemmin toisessa postauksessa tästä lisää) ja sen seurauksena olisin joutunut kuitenkin asentamaan palvelimen uudelleen Digital Oceanilla. Samalla vaivalla ajattelin kuitenkin antaa mahdollisuuden josko blogi pyörisi tarpeeksi järkevästi kotona hostaamalla.
Toinen syy on myös taloudellinen. Kun kotipalvelin on kuitenkin päällä 24/7 on sama koettaa hostata sillä myös tämä blogikin jolloin säästöä kertyy kuukausitasolla n. 10 euroa jonka olen maksanut Digital Oceanille palvelimen pyörittämisestä.
Saapa nähdä kuinka hyvin tämä toimii tai on toimimatta. Jos tämä lakkaa toimimasta järkevästi voi blogin aina siirtää takaisin uudelle palvelimelle Digital Oceanille tai muulle palveluntarjoajalle.
Janjirassa tapahtuu onnettomuus minkä seurauksena Joe Brody (Bryan Cranston) menettää vaimonsa. Vuosien jälkeenkin hän yhä pyrkii selvittämään mikä on ollut todellinen syy onnettomuudelle. Hänen poikansa Ford (CJ Adams) oli vielä ala-asteikäinen tapahtuman aikaan, mutta alun tapahtumien jälkeen aikajana kuljettaa katsojan eteenpäin missä hän (rooliin vaihtuu Aaron Taylor-Johnson) on jo kasvanut aikuiseksi, perheelliseksi armeijan pomminpurkajaksi. Ford menee käymään isänsä luona ja joutuu visiitillään huomaamaan että isänsä tutkimukset eivät olekaan olleet täysin mielenvikaisia. Paniikkia ja tuhoa on luvassa kun muinaiset hirviöt nousevat esiin.
Suuren hirviön Godzillan tähdittämiä elokuvia on tehty useampia ja täysin samalla nimelläkin löytyy tämän Gareth Edwardsin ohjaaman vuoden 2014 version (IMDB) lisäksi myös Roland Emmerichin ohjaama vuoden 1998 versio (lue arvostelu). Muita elokuvia joihin Godzilla on saatu on mm. Godzilla vs. Kong (lue arvostelu), Godzilla Minus One, Godzilla King of Mosters ja monia muita, joten on selvää että jättikokoisille hirviöille on kysyntää valkokankaalla – etenkin jos muistaa myös kuinka monta Jurassic Park -elokuvaa on tehty. Täällä blogissakin on Jurassic Park -elokuvia arvosteltu Jurassic Park (lue arvostelu), Jurassic Park III (lue arvostelu) sekä Jurassic World: Fallen kingdom (lue arvostelu) eli hirmuliskot eivät ole ainoastaan muinaisjäänteitä.
Tässä filmatisoinnissa Godzilla ja muut nähtävät hirviöt eivät ole ainoastaan suuria ja sen vuoksi vaarallisia, vaan niiden tuhoamisrepertuaarista löytyy kyky myös kylvää kaaosta kansalaisten elämään EMP:n eli elektromagneettisen pulssin avulla. Lisäksi ne ammentavat voimaa ydinvoimasta joten ydinvoimalla niiden tuhoamisessakin saattaa ilmetä haasteita.
Toimivan elokuvan peruselementit on kyllä kohdallaan, mutta valitettavasti mitään keskinkertaisesta tusinaviihdettä parempaa ei päästä näkemään. Efektit toimivat kyllä asiallisesti, paikkoja tuhoutuu näyttävästi ja hirviöt on tehosteidensa puolesta asiallisen näköisiä ja tuntuisia. Keskinkertaisuus kuitenkin tuleekin sen tarinasta ja hahmoista joissa ei ole minkäänlaista syvyyttä mistä katsoja saisi todellista kosketuspintaa heidän elämäänsä. Kun hahmot jäävät etäiseksi heidän kohtalonsakin on merkityksetöntä, minkä vuoksi heille tapahtuvat asiat jäävät vain tapahtumiksi jotka tapahtuu, ei tapahtumiksi jotka tuntuvat katsojasta merkitykselliseltä.
Tämän tyylilajin elokuvassa hahmojen merkityksettömyys on sinänsä kuitenkin anteeksiannettavaa eikä se pilaa elokuvaa, se vain jättää sen keskinkertaisen filmatisoinnin tasolle. Myös tämän tyylilajin elokuvissa olisi mahdollista tehdä merkityksellisiä hahmoja joissa on jonkinlaista merkitystä katsojille, kuten alkuperäinen Jurassic Park on meille näyttänyt. Godzillaan on selvästi saatu muutamiin kohtauksiin myöskin vaikutteita kyseisestä Spielbergin metariteoksesta, vaikkakaan samanlaista merkitystä ja jännitettä ei ole kohtauksiin onnistuttu rakentamaan.
Kokonaisuutena Godzilla on kuitenkin katsottava. Se on sopivan rento ja viihdyttävä että se pitää yllä mielenkiintoa että sen jaksaa katsoa, mutta samalla se on myös tarpeeksi tusinaelokuva että viikon päästä elokuvasta tuskin muistaa juuri mitään.
Navidromen Web-käyttöliittymä on mukavan suoraviivainen
Taustaa
Kuten blogia jo jonkin aikaa lukeneet tietävät, olen niitä ihmisiä jotka ostavat yhä CD-levyjä ja vinyylilevyjä. Viime viikolla tuli ostettua kaksi CD-levyä ja tälläkin viikolla on levykaupassa jo odottamassa uusi levy noudettavaksi, joten levyjen määrä on jatkanut kasvuaan.
Koska fyysisten levyjen kuunteleminen vaatii erillisen soittimen, ei se aivan jokaiseen tilanteeseen ole kaikkein optimaalisin ratkaisu. Esimerkiksi paikallisjunassa matkalla työpaikalle on merkittävästi helpompaa laittaa kännykän kautta musiikit soimaan kuin kuljettaa mukanaan kannettavaa CD-soitinta. Ehkäpä tästäkin syystä luultavasti yleisin tapa musiikin kuuntelussa tätä nykyä ainakin meillä länsimaissa on Internetin välityksellä tapahtuva suoratoisto.
Suoratoistopalveluita on tarjolla useita, joista tunnetuimmat täällä ovat olleet Spotify ja Apple Music, vaikkakin myös Tidal on ainakin nimenä joillekin tuttu. Olen vuosien mittaan käyttänyt Spotifyä ja Apple Musicia, mutta muistaakseni myös Tidal on joskus tullut kokeiltua. Nykyisin näistä suoratoistopalveluista itselläni on käytössä YouTube Premiumin mukana tuleva YouTube Music.
Vuosien ajan käytin Spotifyä pääasiallisena musiikkini lähteenä, mutta jossain vaiheessa olen vain saanut tarpeekseni siitä. Sen käyttöliittymä on omaan makuuni sanalla sanoen karmea. Käytettävyys on niin sekava kuin olla voi ainakin biisien jonotuskäyttölogiikan osalta. Voi olla että se on erittäin selkeä toisille, mutta en itse ole koskaan päässyt siitä kartalle miten se toimii.
Suoratoistopalveluista hyvin usein olen kuunnellut tuttuja levyjä. Tietenkin uusiakin artisteja on tullut löydettyä ja etsittyä, mutta useammin Spotifystäkin on pyörinyt vain tutut albumit.
Koska musiikissa nautin samoista albumeista useasti ja ostan levyjä fyysisesti kuitenkin, on sama ollut luopua suoratoistopalveluista ja siirtyä Navidromen käyttäjäksi.
Mikä on Navidrome?
Navidromen voi lyhyesti selittää ilmaisulla “oma Spotify omilla musiikeilla”. Se on palvelu joka asennetaan omalle serverille, kopioidaan sinne musiikit mitä haluaa valikoimastaan löytyvän ja sen jälkeen voi helppokäyttöisen webbikäyttöliittymän kautta kuunnella musiikkejaan missä vain jos oma palvelin on konfiguroitu oikein ja toimivaksi.
Oma Navidromen instanssi on pyörinyt luultavasti jo muutamia kuukausia eikä sen toimivuuden kanssa ole ollut ongelmia Raspberry Pi 5:llä joten kokemukseni ovat olleet erittäin positiiviset. Palvelu on vakaa, käyttöliittymä on selkeä ja musiikit soivat helposti nettiselaimen kautta niin töissä kuin kotonakin.
Tällä hetkellä omassa Navidromeni kirjastossa on 282 levyä joista muutamat on EP:itä. Levyjen määrä lisääntyy sitä mukaa kun niitä jaksan saada aikaiseksi lisätä, yleensä useamman levyn viikkotahdilla. Kuten aikaisemmin kirjoitin tekstissä Levyinventaariota on pelkästään CD-levyjä hyllyissäni yli 800 kpl. Lisäksi Navidromeen siirrän myös vinyylilevyjä sitä mukaa kun niitä kuuntelen ja jaksan digitoida, eli ainakin materiaalin määrä mitä kokoelmaan on tulossa on omaan käyttööni riittävä.
Mikä on Amberfy?
Amberfy on yksi monista Navidromen kanssa toimivista mobiilisovelluksista
Vaikka Navidrome toimii nettiselaimessa, on mobiilikäyttö merkittävästi mukavampaa erillisellä ohjelmalla. Navidromea voikin käyttää useilla eri sovelluksilla (katso lista) joita saa niin PC:lle, Mac OSX:lle, Androidille kuin myös iOS:lle.
Yksi näistä sovelluksista on Amberfy joka on myöskin ollut käytössäni nyt jo jonkin aikaa. Kuten Navidrome, myös tämä on erittäin helppokäyttöinen ja looginen ohjelma. Juuri sellainen mistä itse pidän.
Amberfyn kautta olen kuunnellut Navidromessa olevia musiikkeja ilman ongelmia. Niin kauan kuin nettiyhteys on toimiva on musiikin toistokin toimivaa. Lisäksi Amberfyssä on jonkinlainen cachetus-systeemi, eli tietenkään hetkellisistä nettikatkoista ei musiikit heti katkea.
Mikäli tiedossa on että aikoo lähteä jonnekin sinne missä verkko ei toimi mutta haluaa silti voida musiikkejaan kuunnella, on Amberfyssä mahdollisuus myös ladata levyjä Navidromesta suoraan Amberfyhyn. Kätevää!
Loppusanat
Navidrome yhdessä Amberfyn kanssa on ollut erinomainen ratkaisu oman musiikkikirjaston helppoon kuunneltavuuteen sijainnista riippumatta. Navidromen serveri on erittäin kevyt ja se pyörii Raspberry Pi 5:llä ilman minkäänlaista ongelmaa.
Lisäksi on hyvä huomauttaa että kyseisellä Raspberry Pillä pyörii paljon muitakin palveluita, mm. DokuWiki, pari staattista webbisivua, PiHole, Vikunja yms. eikä tästäkään huolimatta musiikkien toimivuus ole ollut ongelma.
Mikäli tee-se-itse henkeä löytyy ja palveluiden itse hostaaminen kiinnostaa, on Navidrome ehdottomasti tutustumisen arvoinen palvelu. Lisää palvelusta löytyy tietoa Navidromen kotisivulta.
Queen of the Damned -elokuvan vampyyri Lestat (Stuart Townsend) tuo monin paikoin olemuksellaan väkisin mieleen edesmenneen HIM-yhtyeen keulahahmon Ville Valon.
Viimeiset sata vuotta unten mailla ikuisuuttaan viettänyt vampyyri Lestat (Stuart Townsend) nousee moderniin maailmaan. Tämä vuosituhannen alun läntinen maailma palvoo rokkitähtiä kuin jumalinaan ja se sopii Lestatille hyvin, sillä vanhassa maailmassa hän ja muut vampyyrit eivät ole voineet olla esillä liian näkyvästi. Lestat astuu rokkibändiin laulajaksi jotta voi asemansa suoman näkyvyyden avulla houkutella muita vampyyreitä esiin. Hänen näkyvä esiintymisensä ei jää huomaamatta muilta vampyyreiltä, mutta ei myöskään vampyyreista perillä olevilta tutkijoiltakaan.
Yksi näistä tutkijoista on Jesse (Marguerite Moreau) joka kiinnittää huomionsa Lestatin laulun sanoituksiin joista huokuu poikkeuksellisen paljon tietoa jota suurella yleisöllä ei ole menneistä ajoista. Lestatin näkyvä esiintulo herättää monien vampyyrien lisäksi myös Lestatin vampyyriksi muuttaneen ja hänet myöhemmin hylänneen Mariuksen (Vincent Perez) huomion sekä vanhimman vampyyrin, kadotettujen kuningattareksikin tituleeratun Akashan (Aaliyah) huomion. Toisin kuin muille vampyyreille, Akashalle Lestatin näkyvä esiintyminen tuntuu rohkealta ja soveliaalta, sillä hän itse on vuosisatoja sitten Egyptissä tappanut ihmisiä massoittain miehensä kanssa eivätkä he ole eläneet ihmisiä piilotellen.
Vampyyrielokuvat ovat pääsääntöisesti jossain määrin niche-kategoriaa, sillä kovin monia isolla budjetilla tuotettuja filmatisointeja ei ole nähty valkokankaalla vuosikymmeniin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä Anna Ricen romaaniin pohjautuva Michel Rymerin vuoden 2002 ohjaus menee kuitenkin näihin poikkeuksiin, sillä IMDB:n tietojen mukaan sen tuotantobudjetti on ollut noin 35 miljoonaa dollaria. Se on silti merkittävästi Interview with the Vampiren (lue arvostelu) 60 miljoonan dollarin budjettia pienempi, mutta merkittävästi suurempi kuin esimerkiksi Låt den rätte komma inin (lue arvostelu) noin 4 miljoonan budjetti tai Only lovers left aliven noin 7 miljoonan budjetti. Francis Ford Coppolan vuoden 1993 Dracula on sitä vastoin ollut suunilleen saman kokoluokan tuotanto sillä rahaa on siihen käytetty noin 40 miljoonaa dollaria.
Käytössä olleesta budjetin suuruudesta pystyy edes suuntaa-antavasti asettamaan odotuksiaan tuotannon tasolle. Isoa budjettia harvemmin myönnetään mikäli rahoittajilla ei ole uskoa filmatisoinnin menestykseen, joten ainakaan rahoituksen suuruudesta ei Queen of the Damedin onnistumisia ja epäonnistumisia voi syyttää. Onneksi käytössä olleet resurssit myöskin näkyvät positiivisesti tuotannon laadussa. Lavastukset, puvustukset ja valaistukset välittävät kohtauksien tunnelmaa onnistuneesti eikä erikoisefektitkään ole ajan saatossa muuttuneet huonoiksi.
Roolitukset ovat sinänsä yllättäviä, sillä ainoa kenet tämän elokuvan ulkopuolelta tiedän edes nimeltä on Aaliyah, joka valitettavasti menehtyi jo 22-vuotiaana lentokoneonnettomuudessa. Pääosarooleissa olleiden näyttelijöiden muita filmatisointeja ei ole tainnut omalla kohdalla tulla nähtyä muita, joten mistään Hollywoodin suurimmista tähdistöstä ei ole kyse. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä jokainen päähenkilö on rooliinsa asiallisesti osuva eikä heidän näyttelyssään ole valittamista.
Kadotettujen kuningatarren Akashan roolissa nähdään Aaliyah.
2000-luvun alussa nuoruuttani eläneenä en elokuvaa katsoessa kuitenkaan voinut olla yhdistämättä Lestatin roolissa ollutta Stuart Townsendiä edesmenneen suomalaisen HIM-yhtyeen nokkahahmoon Ville Valoon. Ville Valon olemus HIM:n vuoden 1999 läpimurtolevyllä Razorblade Romance ja etenkin sen levyn hittibiisin Join Me -musiikkivideossa on niin silmiinpistävän yhteneväinen Stuart Townsendin kanssa tässä elokuvassa että piti aivan tarkistaa Googlesta onko muut nähneet samanlaista yhteneväisyyttä. Kyllä olivat. Samaa oli aikoinaan myös Helsingin Sanomien elokuva-arvostelussa heti alussa (lue täältä) kommentoitu.
Queen of the Damnedin tarina on hyvä ja mielenkiintoinen, vaikkakin se jättää kaipaamaan lisää syvyyttä. Elokuvan nimestä voisi kuvitella että Akashalla olisi elokuvassa suurempikin rooli kuin mitä todellisuudessa on. Hahmona Akashasta olisi saatu kaivettua vaikka kuinka paljon lisää syvyyttä tarinaan, mutta valitettavasti hänen roolinsa historiansa avaaminen jää ainoastaan kepeäksi pintaraapaisuksi. Katsoja kyllä saa kaiken tarvitsemansa tiedon hänestä ja hänen luonteestaan sekä muiden vampyyrien suhtautumisesta häneen, mutta ilman kunnollista hahmon rakentamista hahmon painoarvo jää ohueksi.
Huolimatta tarinan syvyyden puutetta Akashan osalta on onneksi edes eniten nähtävän Lestatin rooli rakennettu kunnolla. Elokuva onkin enemmän elokuva Lestatitsta kuin Akashasta vaikka nimi muuta antaa ymmärtää. Lisäksi Jessen rooli olisi voinut olla syvempi kuin mitä se oli jotta hänen ja Lestatin välinen dynamiikka olisi ollut merkityksellisemmän tuntuista. Onneksi edes tarpeeksi hyvin rakennettu Lestatin hahmo kannattelee elokuvaa harteillaan toimivasti alusta loppuun saakka.
Kokonaisuutena Queen of the Damned on viihdyttävä ison budjetin vampyyrielokuva. Se on IMDB:ssä saanut kohtalaisen keskinkertaiset 5,3 pistettä ja Metacritic-sivustolla kriitikoilta keskimäärin ainoastaan 30 pistettä, joten näiden perusteella elokuvasta voi helposti saada negatiivisemman mielikuvan kuin mitä todellisuus on. Elokuva toimii vampyyrielokuvien kategoriassa erittäin hyvin, sillä se tavoittaa ainakin omaan makuun niiden mielenkiintoisen ja mystisen tunnelman.
Vampyyrielokuvista pitäville tämä on selvästi suuren massan antamaa pisteytystään parempi. Ehkä keskinkertaiseen taipuva arvosana kertoo enemmänkin siitä, että se on tarpeeksi suuren luokan elokuva että myös vampyyrifilmatisoinneista vähemmän kiinnostuneet tahot ovat sitä katsoneet eivätkä ole pitäneet samalla tapaa kuin enemmän tämän lajityypin filmeistä pitävät.
Viime sapatinpäivänä kävin kaverini syntymäpäiväjuhlilla Kiteellä. Samalla reissulla ennen paikalle menoa kävin siskoni ja hänen miehensä kanssa pyörähtämässä Kiteen kirkon pihassa missä otin muutaman valokuvan tästä kirkosta.
Kirkko oli harmillisesti vaikkakin odotetusti kiinni, joten ainoat kuvat joita sain otettua on ulkoapäin. Kaikki kuvat on otettu Ricoh GR III HDF -kameralla.
