Lähiaikoina olen pannut merkille isojenkin artistien musiikkivideoissa digitaalisen täydellisyyden tavoittelun rinnalle on noussut jossain määrin jälleen analogisempaa, filmimäisempää tyyliä.

Mielenkiintoisimpana esimerkkinä näistä on luultavamminkin Olivia Rodrigon drop dead -kappaleen musiikkivideo, sillä tässä filmimäinen visuaalinen tyyli ei ole tullut ainoastaan jälkikäsittelyn kautta, vaan video on jo suoraan kuvattu vanhan ajan videokameroilla mutta digitaaliseen muotoon ohittaen nauhalle tallennus. Käytetyt kamerat ovat olleet VHS-, BetaMax- sekä MiniDV-kameroita joten mistään kovin tuoreista laitteistoista ei voida puhua.

Videon kuvaamisesta löytyy teknisempää selostusta kiinnostuneille alla olevalla videolla mistä tuon tiedon käytetyistä kameroista löysin.

Olivia Rodrigon video ei kuitenkaan ole ainoa jossa on analogisempaa tyyliä vuosia pinnalla olleen erittäin terävän ja lähes visuaalisesti teknisesti täydellisen tyylin sijaan.

Muita suhteellisen lähiaikona tulleita musiikkivideoita isoilta artisteilta joissa visuaalisesti on haettu selvästi analogisempaa tyyliä on mm. Madison Beerillä kappaleessa lovegirl, Ariana Grandella kappaleessa hate that i made you love me, Olivia Rodrigon the cure tai Faouzian kappale BIRTHDAY.

Näistä jokainen kuitenkin näyttää siltä että ne on kuvattu modernilla kamerakalustolla, mutta editointivaiheessa sitten niistä on pyritty tekemään filmimäisempää niin värien kuin kohinankin suhteen. En sitten tiedä millä ne todellisuudessa on kuvattu, mutta olettaisin että käytetty kalusto on nykyaikaista digitaalista kalustoa.

Digitaalista ähkyä ja vastareaktiota AI:lle?

Itseäni tämä ilmiö kiinnostaa muutamastakin syystä. Yksi on tietenkin puhtaasti tekninen, eli on kiehtovaa kuinka vanhan ajan laitteistoissa on ollut jotain sellaista että niitä yhä jäljitellään modernimmassakin tuotannossa, mutta toisaalta myös se että toisinaan niitä vanhoja laitteitakin käytetään suoraan eikä vain pyritä jäljittelemään niiden tyyliä.

Itsellänikin on kaksi MiniDV-videokameraa, joista toisella (Panasonic AG-DVX100) olen kuvannut yhden oman musiikkivideoni. Videon löytää omalta artistisivultani paremmalla laadulla osoitteesta painlessdestiny.net/videos/painless_destiny-fading_light.mp4 mutta huonommallakin laadulla sen näkee katsoa YouTubesta.

Toinen kiintoisa elementti on se, että mistä tämä tyylivalinta johtuu. Onko analogisempi visuaalinen tyyli vastareaktio liialliselle digitaaliselle täydellisyydelle? Epätäydellisyys tuntuu inhimillisemmältä ja aidommalta kuin silmin nähtävää todellisuutta terävämpi kuva.

Toisaalta, voiko olla että AI:n aidommaksi ja paremmaksi kehittymisen myötä tulee jatkossa enemmänkin jakautumista selvemmin eri leireihin – niihin jotka haluavat tehdä asioita tallentaen niitä nauhoille ja filmeille ja niitä jotka haluavat tehdä asioita käytännöllisemmin ja tehokkaammin tekemällä kaiken moderneilla kalustoilla digitaalisesti?

On tietenkin hyvä huomauttaa että MiniDV on digitaalinen formaatti eikä analoginen, mutta sillä videoiden tekeminen vaatii myös erilaista toimintatapaa kuin uudemmalla kalustolla videoiden tekeminen, ainakin jos koko tallennuksen tekee nauhalle. Nauhan siirto tietokoneelle jälkikäsittelyä varten vaatii enemmän aikaa ja vaivaa kuin muistikortilta tiedostojen kopioiminen, eikä nauhoille voi myöskään tallentaa kymmeniä tunteja tavaraa joten prosessi on tekemisessä aivan erilainen.

Tietenkin yksi luonnollinen välimalli jota Olivia Rodrigon videossa drop deadkin oli käytetty on yksi vaihtoehto, eli mikäli tyyli halutaan saada näyttämään vanhan ajan tyyliltä mutta varsinainen jälkityöstäminen halutaan saada nykyiseen maailmaan sopivammaksi voi olla hyvä kompromissi monelle.

Olipa syyt ja motiivit eri tekijöillä mitkä tahansa, on kiehtovaa huomata että tämän hetken trendeissä löytyy myös sijaa vanhan ajan tyylille.

Taiteessa uudempi ja parempi ei ole lopulta aina parempaa, sillä kaikessa on lopulta kyse tyylistä jota lopulta halutaan hakea. Joillain työkaluilla se onnistuu paremmin kuin toisilla ja työkalujen ja prosessien valinta on toisinaan myös arvovalintakysymys.

Viikko tai pari takaperin tuli mieleeni kysyä Nordeasta toista pankkikorttia ns. hupibudjettiin. Aikaisemmin muistan heidän mainostaneen että asiakkaalle kuuluu kaksi pankkikorttia siinä palvelupaketissa johon itse kuulun, mutta ennen kun lähdin korttia tilaamaan varmistin kuitenkin asian ensin soittamalla heille ja kysymällä asian nykytilaa.

Toinen pankkikortti kuului yhä samaan hintaan eikä myöskään ylimääräisen tilin aukaisusta tullut lisää kustannuksia tai kuukausimaksuja, joten avasin Nordeaan kolmannen tilin itselleni (jotka kaikki siis näkyvät tietenkin saman käyttäjätunnuksen alla) jonka ainoa käyttötarkoitus on olla hupibudjettina.

Tilin aukaisu tapahtui nopeasti Nordean nettipankista ja sen jälkeen laitoin pankkikortin tilaukseen jonka liitin tilausvaiheessa jo tuohon ensin luomaani tiliin. Pankkikortti tuli viime viikon lopuilla, mutta tänään vasta lähdin korttia koettamaan Kampin Levykauppa Äxään.

Ensimmäiset levyostot joita hankin olivat Alcestin Écailles de lune sekä 4 Non Blonden Bigger, Better, Faster, More! joista Alcestin levy oli käyttämätön ja 4 Non Blonden levy oli käytettyjen osastolta.

Useita tilejä

Jos joku ihmettelee miksi tilejä on itselläni Nordeassa kolme kappaletta, on tähän käytännölliset syyt. Yksi tili on normaali käyttötili mihin pankkikortti käy, toinen on normaali tili mihin ei ole mitään pankkikorttia ja kolmas on tämä vasta aukaistu tili johon käy tämä uusi pankkikortti.

Käyttötilillä on hyvä pitää aina ainoastaan vain vähän rahaa, esim. muutamia kymppejä tai esim. vaikkapa hieman alle 100 euroa tai mikä summa onkin omaan käyttöön sopiva. Loput rahat on sitten tilillä mihin ei ole mitään pankkikorttia. Tällöin jos onnistuu pankkikorttinsa hävittämään tai joku varastaa sen, on taloudelliset menetykset minimaaliset sillä tilillä mihin kortti käy ei ole kuitenkaan rahaa paljoa käytettäväksi.

Nykyään nettipankissa voi älypuhelimella siirtää nopeasti rahaa tililtä toiselle, joten jos käyttötilillä on vaikkapa 36 euroa ja on menossa kauppaan voi sitten ennen kauppaan menoa siirtää vaikka 50 euroa ostoksia varten jos tietää että ostaa enemmänkin ostoksia. Omassa arjessani tosin 50 euron kertaostokset ruokakaupassa ovat keskimäärin erittäinkin epätodennäköisiä, joten jos tilillä olisi vaikkapa se 36 euroa niin en sen takia siirtäisi luultavasti kuitenkaan mitään. Tämä kuitenkin oli vain esimerkki siitä että miten ja miksi käytän useampaa tiliä.

Useampi kortti selkeyttää seurantaa

Hupibudjetin käyttötarkoitus on toimia tilinä minkä rahat on tarkoitettu ainoastaan musiikin, leffojen tai vaikkapa kirjojen yms. ostoon. Toisin sanoen sen tilin rahat on tarkoitettu taiteen ja viihteen tukemiseen.

Olen laittanut myös jo pariksi kuukaudeksi eteenpäin sinne siirtymään jokaisena maanantaina 20 euroa, eli viikkokohtainen budjetti on tällä hetkellä 20 euroa tätä käyttöä varten. Mikäli menot pienenevät tai tulot suurenevat, voi tietenkin viikkobudjettia muokata tilanteen mukaan, tai mikäli taloudellisesti tapahtuu jotain katastrofaalista niin tietenkin hupibudjetin voi ottaa pois käytöstä elämäntilanteen mukaan.

Olennaisin syy miksi halusin erillisen tilin ja siihen erillisen pankkikortin on se, että rahan käyttöä tällaiseen käyttöön on merkittävästi helpompaa seurata. Kun yksi tili on tarkoitettu vain ja ainoastaan tämänkaltaisiin ostoksiin, ei levyostokset ja muut vastaavat ole sotkemassa käyttötilin seurantaa.

Samoin etuna on tietenkin se, että näen yhdellä silmäyksellä nettipankista paljonko rahaa olen budjetoinut tähän käyttöön, jota voin hyvällä omallatunnolla sitten vinguttaa korttia tietäen että kyseinen rahasumma on jo otettu taloudenhallinnassa huomioon.

Työpäivä on takana, työläppäri tuli viskattua kaappiin ja työpuhelin tuli sammutettua jo muutama tunti sitten sillä kesäloma alkaa!

Varsinaisesti loma alkaa toki vasta ensi maanantaina, mutta lomamoodi on jo päällä joten nyt siirryn samantien blogin ääreltä keittiön pöydän ääreen siemailemaan kupposen kahvia ja ottamaan hillomunkin loman alun kunniaksi.