• Kuvaussessio Loviisan kanssa

    Eilen kävin ystäväni Loviisan kanssa tekemässä ensimmäisen varsinaisen kunnollisen valokuvaussessioni filmikameran kanssa. Olen aikaisemmin tietenkin ottanut yksittäisistä tapahtumista ja hetkistä monia kuvia, mutta asioikseen erillistä useamman tunnin kuvaussessiota en vielä ollut tehnyt.

    Filmiä olin varannut useamman rullan mukaani ja kaikkiaan kolme rullallista tuli kulutettua. Kaksi niistä kuvasin Pentax MG -kameralla ja yhden Chinon CA-4s:llä. Chinonissa käytin Fomapan 100:aa, Pentaxissa Fomapan 200:aa.

    Illalla kuvausreissun jälkeen oli myös jalat hyvin poikki, sillä yli 17.000 askelta päivän mittaan kerkesi tulemaan. Illalla kotona vielä kehitin filmit ja aamulla sitten skannasin koneelle, joten laitan tähän useammankin kuvan nähtäväksi. Näissäkin näkee vielä että filmin kuivaamisessa yms. on vielä hakemista sillä tahroja on siellä täällä ja onnistuinpa ensimmäistä filmiä pyörittelemään pitkin vessan lattiaa useampaan otteeseen kun pyykkipoikien leukojen teho ei ollut kovin kummoinen ja filmin kuivausta yrittäessä se irtosi moneen kertaan. Oppia ikä kaikki 😀

    Loviisan omaa taidetta löytää osoitteesta https://loviisatala.com/ joten kannattaa käydä katsomassa hänen töitään mikäli taide kiinnostaa yleisesti!

  • Fomapan 200 -filmin testikuvia (ja samalla Pentax MG -kameran testikuvia)

    Filmiä kehitytankkiin menevässä rullassa

    Ostin joku tovi sitten Fomapan 100 ja Fomapan 200 filmiä 10 rullaa kumpaakin jotta saisin testailtua olisiko näistä edullisista mustavalkoisista filmeistä itselleni yleispäteväksi filmiksi. Fomapan 100 ainakin vaikutti erittäin hyvältä eikä mitään valittamista Fomapan 200:nkaan osalta ensitestien perusteella löydy.

    Nämä kuvat on otettu Pentax MG -kameralla jonka ostin muutama päivä takaperin tori.fi sivustolta. Syynä miksi ostin toisen filmijärjestelmäkameran oli se, että halusin toisen samanlaisella objektiivikiinnityksellä olevan filmikameran että voin toisessa pitää esim. mustavalkoista filmiä ja toisessa värillistä, tai esim. että voin kuvaussessioihin ottaa kaksi runkoa joissa on eri pituuden objektiivit.

    Filmikameroiden etuna verrattuna digitaalisiin kameroihin on niiden suhteellisen huokea hinta, joten useamman rungon omistaminen ei ole taloudellisesti kovinkaan suuri sijoitus. Esim. tämä Pentax MG + 50 mm F/2 objektiivi maksoi 140 euroa. Jos näitä jaksaa metsästää niin näitä saa jopa 50 eurollakin. Kuitenkin tämä oli hyvässä kunnossa ja tämä löytyi viereisestä rakennuksesta missä itse asun, joten laite oli helppo käydä paikan päällä katsomassa ja varmistaa kunto. Hyvästä kunnosta voi maksaa ekstraakin koska on ainakin jonkinlaiset realistiset syyt olettaa että kamera kestää jatkossakin vielä jonkin aikaa käyttöä. Kovaa kohtelua nähneet kamerat joista sen myös näkee herättävät enemmän epäilyksiä joten parinkymmenen euron säästön takia ei välttämättä jaksa aikaansa käyttää liikaa etsintään tämän hintaluokan tuotteessa.

    Ensimmäinen rulla tällä kameralla meni kuitenkin pieleen kuten aikaisemmin kirjoitin, sillä fikseri oli mennyt tehottomaksi enkä tajunnut ajoissa että sen voi helposti fiksata uudelleen.

    Laitan alle jotain satunnaisia valokuvia mitä tällä kameralla ja tällä Fomapan 200 -filmillä olen kuvaillut eilen ja tänään.

    Isoveli valvoo
    Koivukylässä on graffiteja kiinnostavissa paikoissa
    Teboilin pesu. Tämä ehkä on Rekolan puolella.
    Romua
    Teboilin pihassa ollut auto on kokenut kovia
    Jokin pieni joki
    Polkupyörä. Mitä lie numerot 1-3-1-2 tarkoittaa seinällä?
    Kolme Amigoa on ollut soittamassa
    EI IFK:lle. En tiedä miksi, eikä itselläni ole mitään IFK:ta vastaan, oli kuitenkin kiinnostava tarra.

    Ensituntumat tästäkin filmistä ja tästä kamerasta on positiiviset. Tarkoitus on lähteä tekemään kaverin kanssa kuvausreissu, joten näiden kuvien perusteella uskallan huoletta ottaa myös tämän rungon mukaan kuvaussessioon tällä filmillä ladattuna.

    Fomapan 200:n etu on sen huokea hinta. 10 rullaa irtosi tarjouksessa 49,99 eur eli 4,99 eur per rulla. Yhdessä rullassa on 36 kuvaa, joten yhden kuvan hinnaksi jää ainoastaan 0,1386 euroa + kehityskustannukset. Siihen hintaan voi jo melkoisen surutta räpsiä kuvia menemään 🙂

  • Mistä tietää että fikseri ei enää fiksaa

    Kun fikseri ei enää fiksaa, on tuloksena tämänkaltaisia kuvia

    Olen nyt hieman päälle kuukauden verran kehittänyt itse filmini kotona. Olen aikaisemmin miettinyt että miltähän kuvat näyttävät jos fiksausvaihe mustavalkoisen filmin prosessoinnissa menee pieleen, eli esimerkiksi jos fiksaa liian vähän aikaa tai fikseri ei enää ole tarpeeksi tehokas eikä se fiksaa kunnolla. Enää tätä ei tarvitse miettiä vaan nyt tiedän käytännön kokemuksesta miltä ne näyttävät.

    Eilen tori.fi:stä löysin edullisen lisäkameran joten sen ostettua otin heti 24-kuvan rullallisen testikuvia (myöhemmin kirjoittelen kamerasta varmaankin erillisen postauksen jos saan aikaiseksi). Ennen tämän rullan kehittämistä olin päivällä kehittänyt yhden rullan kuvia ilman mitään ongelmia, mutta tämän uuden kameran kohdalla kuvat menivät totaalisen pieleen.

    Ensimmäisenä mietin että onko ongelmana ollut kuvien alivalottuminen, mutta kyseltyäni tästä netistä selvisi että vika onkin mitä luultavammin fiksausvaiheessa. Tämä tuntui oudolta sillä paria tuntia aikaisemmin olin onnistunut ilman mitään ongelmia fiksaamaan yhden rullan, mutta kuinka ollakaan vika oli kuin olikin fiksaamisessa. Fikseri oli menettänyt tehonsa ja lopputulokset olivat tämän kaltaisia.

    Oli kyllä Luojan lykky että opin tämän asian testirullan kohdalla, ts. rullan kohdalla jossa kaikki kuvat on otettu noin puolen tunnin sisällä ja räpsitty menemään mitä vain ilman sen suurempaa merkitystä, ainoastaan tavoitteena on ollut vain kuvata rulla nopeasti täyteen jotta pääsen testaamaan kuvien kehittämistä ja näen onko kamera kunnossa.

    Oikeiden kuvien kohdalla jos näin olisi käynyt olisi se voinut harmittaa enemmänkin. Myönnettäköön toki että kuvaustahtini on sellainen ollut että oikeiden kuvienkin kohdalla menetys olisi ollut muutaman päivän kuvien verran tai ehkä viikon maksimissaan eli kuvia ei kuitenkaan olisi realistisesti arvioiden menettänyt viikkojen edestä eikä elämässä ole tarkoituskaan selvitä ilman että joskus pettyy kun asiat ei onnistukaan kuten haluaisi.

    Tältä sama kuva näyttää kun fiksasin sen uudemman kerran

    Ilahduttavaa kyllä sain netistä nopeasti vastauksen mikä meni pieleen ja sen vastauksen myötä koetin eilen illalla fiksaamista uudelleen kuudelle kuvista. Syy miksi tein tämän kuudelle kuvalle enkä koko rullalle oli tietenkin se, että olin jo leikannut filmin ja laittanut negatiivit negatiivilehdille.

    Otin vanhasta fikseristä osan pois ja kippasin purkkiin jotta voin viedä sen myöhemmin kierrätyskeskukselle jätelajitteluun. Lisäsin tämän jälkeen vanhan fikserin sekaan uutta lantrattua fikseriä, eli ensin pistin 1 osan fikseriä ja 4 osaa vettä ja kippasin tämän seoksen vanhan seoksen lisäksi. Tämän jälkeen tällä jatketulla fikserillä kokeilin uudelleenfiksausta ja ilahduttavaa kyllä kuvat eivät olleet menneet totaalisesti pilalle vaan uudelleenfiksauksella niistä sai vielä jossain määrin kelvollisia kuvia.

    Harmillinen aspekti toki oli siinä että tein loppufilmille uudelleenfiksauksen vasta tänä aamuna kun olin katsonut tulokset ensimmäisen kuuden negatiivin osalta. Tämä oli huono ratkaisu ja uudelleenfiksaus olisi kannattanut ehdottomasti tehdä eilen myös niille, sillä tänään kun aamulla fiksasin loput kuvat oli filmi jo kärsinyt pahasti ja uudemmat fiksatut kuvat eivät enää lähellekään yhtä hyvin onnistuneet ja osa oli turmeltunut jo täysin – ainakin valokuvauksellisessa mielessä, mutta ehkä abstraktin taiteen näkökulmasta ei niinkään.

    Ennen uudelleenfiksaamista
    Aamulla uudelleenfiksattua filmiä. Tämäkin onnistui vielä jossain määrin jos vertaa ylempään kuvaan, eli tästä ainakin saa jotain selvää mitä kuvassa on. Filmissä olevat tahrat on vain huonon kuivauksen seurausta enkä jaksa näihin testikuviin panostaa paljoakaan. Kuitenkin osa ongelmista voi johtua myös myöhäisestä uudelleenfiksauksestakin.
    Toinen kuva negatiivista minkä fiksasin aamulla. Kuten huomaa, on kuva jo turmeltunut ja siitä on iloa lähinnä abstraktin taiteen näkökulmasta katsottuna tai ajatellessa sitä oppimiskokemuksena 🙂
    Kuitenkin samassa uudelleenfiksauksessa tuli myös muita kohtalaisen onnistuneita lopputuloksia vaikka vasta aamulla teki fiksauksen. Kohtalaisen onnistuneella tarkoitan siis sitä miltä kuva näyttäisi jos pesisin tämän filmin ja kuivaisin kunnolla jolloin nuo läikyt eivät olisi enää kuvassa eli tarkoitan ainoastaan fiksauksen näkökulmaa.

    Mitä tästä opin

    Tämä oli mielenkiintoinen kokemus ja kerralla opin monta asiaa tästäkin. Ensimmäinen ja tärkein oppi on tietenkin se, että fikserin kunto pitää tarkistaa selvästi useammin. Olin testannut fikserin kunnon muistaakseni neljä rullaa aikaisemmin, eli olin dipannut pienen pätkän filmiä fikserissä, ottanut aikaa paljonko menee siihen että se fikserissä lilluva filminpätkä muuttuu valoa läpäisemättömästä läpinäkyväksi ja siitä saa ajan kuinka kauan filmiään pitää fiksata. Esim. jos menee minuutti että filmi muuttuu läpinäkyväksi, on fiksausajan oltava vähintään kaksi minuuttia tai jokin tällainen sääntö. Kuitenkin se että filmi muuttuu läpinäkyväksi on jo merkki siitä että fikserissä on vielä tehoa.

    Toinen mitä opin oli se, että fikserin hyvän ja normaalin toimivuuden ja toimimattomuuden välillä on suhteellisen nopeakin muutos. Tämä ehkä olisi hitaampi muutos jos fikseriä olisi lantrattu esim. puoli litraa tai merkittävästi enemmän, mutta en ole varma. Oli miten oli, jatkossa tiedän tarkistaa fikserin useammin jolloin tätä ei tarvitse miettiä.

    Kolmas mitä opin oli se, että miltä kuvat näyttävät kun ne on fiksattu pieleen. Nyt osaan jatkossa heti arvioida skannaustuloksista mikäli on syytä epäillä fikserin toimivuutta. Lisäksi opin myös sen, että kuivumassa oleva filmi näyttää erilaiselta, siinä on violettia sävyä jos sitä ei ole fiksattu kunnolla joten tuskin tarvitsee edes skannaukseen asti odottaa mikäli samanlainen tapahtuu uudelleen.

    Neljäs mitä tästä opin oli se, että filmin voi fiksata uudelleen eikä luultavasti mitään ongelmaa ole jos asian huomaa suhteellisen nopeasti ja lantraa vain uuden lantringin ja toistaa prosessin. Tällä kertaa uudella yrittämällä ei tullut kovin hyviä tuloksia monen kuvan osalta siksi, että en tiennyt alunperin ongelman olleen tässä työvaiheessa enkä myöskään tajunnut kuinka nopeaa negatiivin pilaantuminen on jos se on fiksattu huonosti. Jos olisin tämän tiennyt, olisin vain laittanut uuden fikserin ja toistanut tämän työvaiheen heti eikä yhtään kuvaa luultavasti olisi mennyt pieleen.

    Viidentenä oppina ja muistutuksena tässä on tietenkin se, että on hyvä kuvata paljon kuvia ja kehittää nopealla tahdilla. Jos olisin kerännyt kuukauden ajan yhteen rullaan kuvia ja vasta sitten kehittänyt filmin ja olisin tehnyt silloin tämän virheen niin olisin menettänyt kuvia pitkältä ajalta ja harmitus olisi aivan erilainen. Tämän filmin tapauksessa harmitus on suhteellisen mitätön ellei jopa olematon sillä koko rulla oli muutenkin ainoastaan testikuvia varten tarkoitettu ja kuvat otettu todella lyhyen ajan sisällä.

    Tekemällä oppii ja nyt tietää jälleen asioita joita ei olisi tiennyt ja tajunnut ellei itse olisi konkreettisesti sitä kokenut. Ei siis muuta kuin lisää filmiä kameroihin ja jatkamaan kuvaamista.

  • Ensimmäisiä kuvia Fomapan 100 Classic -filmillä

    Lähellä Koivukylän kierrätyskeskusta

    Muutamia viikkoja takaperin tilatessani negatiiveille säilytyspapereita tilasin myös samalla kokeiluun Fomapan 100 Classic -filmiä yhden rullan. Olen aikaisemmin kuvannut mustavalkoiset kuvat jotka olen kotona kehittänyt Ilford HP5+ -filmille joten oli mielenkiintoista koettaa eroaako Fomapan kuinka paljon Ilfordin filmistä.

    Tietenkin yhden rullan perusteella tuskin vielä kovin suurta varmuutta saa ja tällä hetkellä jääkaapissa onkin odottamassa lisääkin näitä rullia kun näitä sattui olemaan tarjouksessa PhotoStellalla. En tilausta tehdessä kuitenkaan vielä ollut yhtään rullaa tälle filmille kuvannut enkä kehittänyt, joten 10 rullallista ostin ihan vain sokkona toivoen parasta. Muutenkin on parempi kuvata monta rullallista samaa filmiä että varmemmin osaa mielipiteensä filmistä muodostaa.

    Ensimmäisen rullan perusteella ensituntumaksi jäi että tässä filmissä olisi voimakkaammat kontrastit kuin Ilfordin HP5+:ssa. Tietenkin filmit ovat myös ISO-arvoltaan erilaisia, joten aivan suoraa päättelyä itse filmien eroista on ehkä turhaa tehdä kun ISO-arvo on tässä 100 ja Ilfordissa 400. Lisäksi kehitysaikana Rodinal/Adonal kehitteellä 1:50 mittasuhteella käytin tässä 9 minuutin kehitysaikaa kun Ilfordilla olen käyttänyt 11 minuuttia. Ajat eri filmien suositelluille kehitysajoille olen kaivanut Massive Dev Chartin iPhone-ohjelmasta jonka vuoksi tässä käytin lyhempää aikaa kuin Ilfordin kanssa.

    Tämän postauksen kuvat on skannattu Plustek 8200i filmiskannerilla käyttäen SilverFast 9 SE -ohjelmistoa. Kuvat on skannattu 2400 DPI:llä ja käytetty NegaFixissä Vendorin arvona Ferrania, Typenä FG:tä ja ISO/ASA arvona 100:aa. Syynä tähän on se, että Fomapanille ei ollut omaa profiilia SilverFast 9:ssä ja joku kertoi netissä jollain foorumilla että on käyttänyt tätä. Koetin itse ja pidin tuloksista joten jätin kyseisen valinnan itsellekin käyttöön.

    Kaikki kuvat on otettu Chinon CA-4s kameralla käyttäen Chinon 50 mm F/1.7 objektiivia.

    Koivukylän Kierrätyskeskukselta ostamiani elokuvia
    Roskapöntöt on täällä toisinaan täynnä
    Kertaalleen kehitetyn filmin pesua. Filmiin oli jäänyt kuivuessa tahroja joten koetin saako niitä uudelleen pesemällä pois. Kokeilu oli onnistunut ja sain kuivumat pois, joten jatkossa pitänee koettaa aina kun tarvitsee.
    Graffiteja Koivukylässä
    Alennuksien aikaan on hyvä ostaa filmiä varastoon. Lisäksi tilasin filmin kuivausvekottimen.
    Kävin kaverin kanssa Kotipizzalla perjantaina. En tilannut mainoksen mukaista pizzaa vaan Mozzarella-pizzan.
  • Ensimmäiset testiskannaukset Plustek 8200i -filmiskannerilla

    Filmin kuivaaminen on selkeästi asia mihin pitää kiinnittää huomiota

    Tänään posti toi Plustek 8200i filmiskannerin joten laitan tähän jakoon nopeasti ensimmäisiä satunnaisia skannauksia itse kehitetyistä filmeistä.

    Näissä on hyvä huomata että monessa on filmissä ollut vettä jota ei ole pyyhitty kunnolla pois filmin kehityksen jälkeen joka tietenkin vaikuttaa outoina laikkuina näihin skanneihin. Pitää jatkossa tähän asiaan selkeästi panostaa että paremmin huolehdin filmirullan kuivauksesta kehityksen jälkeen, mutta sehän se näiden testikuvailujen pointti on eli tekemällä oppii.

    Kirjoitan joskus ehkä myöhemmin lisää varsinaisesta skannerista tänne, mutta tässä vaiheessa laitan vain satunnaisia kuvia.

    Rekolassa
    Rekolan kirkon edustalta
    Törkeyksiä piirrelty bussipysäkin kylkeen Rekolassa
    Normi-ilta Koivukylässä

    Yllä olevista kuvista on helppoa havaita hyvinkin vaihtelevaa tasoa oleva skannausjälki, erityisesti värien osalta. Syynä tähän on se, että vasta kokeilin skannauksia pikaisesti ja en tarkemmin kaikista säätänyt valkotasapainoa aina kohdalleen joten välillä on sävyt aivan eri väriä. Tämäkin varmasti kehittyy kun enemmän skanneria käytän ja skannausohjelmaan perehdyn paremmin.

    Myös värikuvien skannaus tietenkin onnistuu.

    Kotipizzan Mozzarella-pizza
    Jeesus loves you tai vastaava tarra Koivukylässä

    Ensivaikutelmat on hyvät, joten eiköhän tällä skannerilla saa itse kehitetyt filmit omaan tarpeisiini hyvinkin riittävällä laadulla skannattua.

  • Värifilmien kehittämistä

    Kemikaalien sekoittamista värifilmien kehittämistä varten

    Olen lähiaikoina innostunut tekemään filmin kehittämistä kotona. Mustavalkoisen filmin kehitttäminen on paljastunut todella mukavaksi ja melkoisen helpoksi operaatioksi alkuun pääsyn jälkeen. Koska prosessi on sujunut mukavasti innostuin melkein heti jo hankkimaan myös tarvikkeet värifilmien kehittämiseen.

    Värifilmien kehittämisestä liikkuu paljon tietoa netissä että se on todella vaikea prosessi. En tiedä onko tämä ainoastaan vanhaa historiaa 90-luvulta jolloin monet filmit olivat erilaisia vai onko nämä muutaman kemikaalin ratkaisut tulleet markkinoille vasta lähivuosina ja tietoisuus niiden yksinkertaisuudesta ei ole saavuttanut suurta yleisöä on vaikeaa sanoa. Kuitenkin Cinestill Cs41 -kemikaalijauheilla (jota myydään myös nestämäisenä) värifilmien kehittäminen ei ainakaan parin rullan perusteella ollut yhtään sen vaikeampaa kuin mustavalkoisten filmien kehittäminenkään mikäli tekee investoinnin vedenlämmittimeen.

    Tähän käyttöön varta vasten valmistettua vedenlämmitintä myydään 109-139 euron välimaastoissa joten aivan järjettömän suurta investointia ei lopulta kuitenkaan joudu tekemään. Lisäksi vettä voi lämmittää muillakin konsteilla ja itse valvoa tarkemmin että vesi on oikeassa lämpötilassa, mutta ainakin itse hankin suoraan vedenlämmittimen että pääsee merkittävästi helpommalla.

    Vedenlämmitin ja muita kehityksessä käytettyjä tarvikkeita

    Ensimmäisellä kerralla prosessi tuntui jännittävältä ja haasteelliselta sillä alussa täytyi kemikaalit purkittaa ja mittailla. Toisen värifilmin kohdalla kun kemikaalit olivat jo valmiiksi annosteltuina purkeissa oli prosessi todella simppeli. Samoin seuraavan kerran jos näitä samoja kemikaaleja päädyn ostamaan jossain vaiheessa lisää niin seuraavalla kerralla myös kemikaalien annosteleminen on varmasti huomattavasti helpompaa sillä tietää jatkossa mitä tekee.

    Ohjeita lukemalla ja YouTubesta videoita katselemalla pääsi onneksi kemikaalien sekoituksen saloihin. Lopulta toimenpide paljastui helpoksi sillä täytyi vain olla oikean lämpöistä vettä, lisätä pulveri, sekoitella ja sen jälkeen lisätä lisää vettä ja kehite oli valmis. Toinen valmisteltava sekoite oli hieman useamman osan vaativa, mutta käytännössä haasteellisuudeltaan lähes yhtä helppo prosessi. Sellainen että kun sen kerran tai pari tekee niin luultavasti jatkossa sen muistaa helposti.

    Ensimmäinen filmi minkä kehitin oli pokkarikamerassa pidempään sisällä ollut filmi jossa oli otettu ainoastaan muutamia kuvia. Otin kameran kävelylle mukaan ja räpsin menemään rullan täyteen että pääsin koettamaan filmin kehittämistä. Koska se onnistui hyvin päädyin pian jo kehittämään toisenkin rullan värifilmiä joka oli odottanut kotona joitain päiviä. Sen olin ottanut käyttämälläni isän vanhalla järjestelmäkameralla, Chinon CA-4s:llä. Sillä kuvista tuli selkeästi parempia eikä valkotasapainokaan ollut niin pielessä kuin pokkarilla kuvatuissa kuvissa tuntui olevan.

    Laitan alle vielä muutamia satunnaisia kuvia joita rullissa oli. Huomionarvoista näissä kuvissa kuitenkin on se, että ne on digitoitu kohtalaisen heikkolaatuisella laitteella joka ei tee parasta oikeutta kuville eikä niiden väreille. Ei sillä että kuvat olisivat mitään mestariteoksia muutenkaan, ainoastaan testikuvia, mutta kunhan filmiskanneri saapuu jossain vaiheessa postista niin skannailen kuvat uudemman kerran että voin verrata digitoinnin laatua.

    Lisähuomautuksena vielä hyvä mainita myös se, että ihmeelliset läikät kuvissa on luultavamminkin seurausta huonosta kuivaamisesta filmin kuivatusvaiheessa. Täytynee jatkossa perehtyä parempiin filmin kuivaamisen metodeihin jotta “oikeissa kuvissa” ei sitten jäisi negatiiviin kuivumisesta läikkyjä.

    En käynyt täällä kaunistautumassa
    Kylttien töhrintä tuntuu olevan osa paikallista kulttuuria
    Historiallista ajan kuvaa
    Tähänkin on joku tuhertanut seiniin
    Kuvaa pihalta
    Pieni lato preerialla
  • Ensimmäinen mustavalkofilmi kehitetty kotona

    Mustavalkoisen filmin kehittämiseen tarkoitettuja tarpeita sekä 10 rullallista Ilfordin mustavalkoista filmiä

    Korjaus: Laskin alla olevassa tekstissä että yhdestä 100 ml Adonal-kehitteestä saa 4 rullaa kehitettyä käyttäen laimennussuhdetta 1:25, mutta todellisuudessa siitä saa 8 rullaa kehitettyä sillä mittasuhteella. Olin katsonut epähuomiossa mitta-astian kokonaismitan laskutoimituksessani. Hintaa yhdelle rullalle kotona kehitettynä jää siis 2,28 euron sijaan ainoastaan 1,425 eur/rulla. Jos käyttää 1:25 mittasuhteen sijaan mittasuhdetta 1:50 jota nykyään olen siirtynyt käyttämään tipahtaa hinta merkittävästi lisää ja mikäli tilaa jatkossa esim. 500 ml tai 1000 ml pullon romahtaa hinta tästä merkittävästi alemmaksi. Jätän alla olevan tekstin kuitenkin muokkaamatta.

    Yleistä

    Viime yönä astuin itselleni valokuvaamisessa uuteen aikaan, sillä onnistuin kotonani kehittämään mustavalkoisen filmin valokuvausliikkeessä kehittämisen sijaan. Prosessi onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, mutta ilman haasteita ei kyllä selvitty.

    Tilasin valokuvien kehittämisen aloituspaketin PhotoStellalta. Lisäksi tilasin pimiöpussin, 10 kpl Ilford HP5+ mustavalkofilmiä, filmikiinnikkeet joihin kehitetyn filmin saa kuivumaan ja suoristumaan sekä muutaman listäastian litkuja varten helpottamaan prosessia. Eilen kirkon jälkeen kävin sapatin päätyttyä hakemassa paketin LIDL:stä ja ryhdyin tutkailemaan pakkauksen sisältöä.

    Sopivasti eilen illalla myöskin kaveri tuli käymään ja hän pääsi samantien kuvauskohteeksi testikuviin. Samoin hän otti itsestäni monta testikuvaa joten ensimmäiseen rullaan sai oikeita henkilökuvia testaamista varten. Koko rullallinen tuli täytettyä varmaankin puolessa tunnissa tai tunnissa koska ainoa tavoite oli vain saada joitain kutakuinkin tolkullisia kuvia otettua siltä varuilta että filmin kehittämien sattuisikin onnistumaan jo ensimmäisellä yrityksellä. Tahdoin kuitenkin kuvata kerralla koko rullallisen täyteen että jos prosessin säheltää pieleen ja kaikki kuvat katoaa ei ole menettänyt mitään muuta kuin lyhyen testikuvaussession kuvat.

    Ennen testikuvaussessiota olin keittiön pöydän ääressä treenaillut moneen otteeseen kuinka filmin saa laitettua kehitystankin rullaan. Aloituspaketissa tuli mukana valmiiksi filmi jolla pääsi harjoittelemaan ilman että joutui uhraamaan oikeaa filmiä harjoitusta varten. Tämä oli todella hyvä sillä aivan mutkatkonta filmin laittaminen ei ollut. Kuitenkin tämä on myöskin ainoa vaihe mikä täytyy tehdä täydellisessä pimeydessä käsikopelolla joten sen harjoitteleminen valoisassa on enemmän kuin suotavaa.

    Valmistautumista prosessiin

    Filmin repiminen irti koteleostaan aiheutti paljon haasteita pimeässä. Voimalla ja pihdeillä asia onneksi onnistui, mutta luultavasti harkitsen tulevaisuudessa parempia työkaluja.

    Kun kuvat oli otettu, filmi kelattu kamerassa alkuun ja otettu ulos kamerasta oli aika lukea lisää ohjevihkoa. Harmaita hiuksia tässä vaiheessa itselläni aiheutti mittasuhteet eri litkuissa ja mietintä pitäisikö tässä olla jokin stop bath -vaiheen kemikaali vaiko ei josta tuntuu olevan eriäviä mielipiteitä ihmisillä. Koska tällaista ei mukana ollut eikä sellaisesta ohjeessa puhuttu luotin siihen että vesihuuhtelulla kehityksen saa pysäytettyä ilman mitään ongelmaa. Näin myös kävi, eli mitään ei mennyt pieleen.

    Ennen kemikaalien mittaamista astioihin päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen vaiheen valmiiksi, eli filmin laittamisen pimiötankkiin. Tätä varten ostin pimiöpussin, eli pystyin tämän vaiheen tekemään valoisassa huoneessa laittamalla kädet pussiin jonka sisälle olin viskannut kehitystankin, filmirullan, sakset ja pihdit.

    Periaatteessa hankalimman alkuosuudenkin filmin saamisesta kehitystankin pyöritettävään kelaan voisi tehdä valoisassa jos laittaa vain hyvin vähän matkaa filmiä alkuun kelalle ja lopun osuuden tekee pimiöpussissa sillä pari ensimmäistä ruutua filmistä kuitenkin on valottunut pilalle jo siinä vaiheessa kun filmin laittaa kameraan. Olisin näin aikonut tehdä tämän prosessin, mutta kun olin kamerassa kelannut filmin alkuun oli filmi kokonaisuudessaan mennyt rullansa sisään eikä siitä näkynyt yhtään enää rullan ulkopuolella. Käytännössä ainoa vaihtohto oli kiskoa filmi ulos kotelostaan pimeässä.

    Kotelosta filmin ulos ottaminen pimeässä aiheutti paljon haasteita ja kovaa voiman käyttöä. Lopulta se onnistui pihdeillä vääntämällä. Kun filmirullan oli saanut ulos kotelostaan leikkasin pimiöpussin sisällä filmin alusta pienen pätkän pois jonka jälkeen filmin laittaminen pimiötankin rullaan oli kohtalaisen nopea ja helppo prosessi sillä olin sitä sen verran useaan otteeseen jo harjoitusrullalla treenannut. Ilman harjoittelua olisi tämä kyllä ollut tuskaa, eli tätä osuutta kannattaa harjoitella monet kerrat ennen tositoimintaa.

    Kun filmin oli saanut tankkiin ja tankin kiinni oli aika ottaa tankki ja tarpeet ulos pimiöpussista ja perehtyä kemioiden lutraamiseen.

    Kemiat astioihin ja kehittämään

    Filmi kuivumassa

    Aloituspakkauksen mukana tulevassa mittakannussa oli valmiiksi piirretty viiva mihin asti piti laittaa kemikaalia + 20 asteista vettä. Kuitenkin koska kemikaaleja oli useampia (kehitysaine, fiksausaine ja jokin muu) ja niiden mittasuhteet olivat erilaiset pyörittelin moneen kertaan ohjeita että tajuanko nyt varmasti oikein.

    Lopulta oikeat mittasuhteet löytyivät ja mittailin kemikaalit ensin kannussa, kippasin ne sen jälkeen lisäksi tilaamaani astiaan, huuhtelin kannun välissä ja virittelin seuraavat kemikaalit valmiiksi toiseen astiaan. Tämän jälkeen aloitin kehitysprosessin.

    Prosessissa viskasin ensin vedessä läträtyn kehitysaineen tankkiin ja pyörittelin tankkia monta minuuttia. Jossain vaiheessa tajusin että tätä ei ollut tarvetta koko kuutta minuttia pyöritellä vaan alussa jonkin aikaa, sen jälkeen purkin voi laskea alas, minuutin päästä pyöritellään taas 10 sekunnin ajan ja taas purkin voi laskea alas jne. Kun noin kymmenen sekuntia oli aikaa jäljellä ajastimessa kippasin kehitysaineet purkista pois lasiastiaan jotta en heitä haitallisia kemikaaleja lavuaariin.

    Tämän jälkeen tuli hyvä muutaman minuutin huuhtelu jolla kehitysprosessi ilmeisesti pysähtyy jos ei ole erillistä stop bath -kylpyä kemikaaleilla olemassa. Sen jälkeen oli aika viskata valmiiksi mitattu fikserin ja veden yhdistelmä kehitystankkiin ja pyöritellä taas tankkia kemioissa joidenkin minuuttien ajan. Aikoja en enää muista koska käytin kännykällä tähän tehtyä sovellusta jossa oli ajastimet valmiina eri vaiheille.

    Kun fikseri oli ollut aikansa purkissa ja sitä oli pyöritelty moneen otteeseen oli aika kipata sekin pois toiseen lasipurkkiin ja sen jälkeen aloittaa huuhteleminen. Huuhtelemisessa täytin kehitystankin juoksevan veden alla ja sen jälkeen kymmeneen kertaan täytin tankin, pyörittelin ja kippasin vedet pois jotta fikserit huuhtotuisivat pinnasta pois.

    Lopulta viimeisenä vaiheena kemioiden kanssa oli lisätä kolmatta mukana tullutta ainetta parikymmentä tippaa veden sekaan ja heittää sitä vielä tankkiin. Tämä aine ei ole välttämätön onnistuneen kuvan kannalta, en ole varma onko se sitä varten että filmi pysyy paremmin suorassa tai jotain. Pitää selvittää jossain vaiheessa, mutta tässä vaiheessa riitti että sitä heitin tankkiin ja huuhtelin sitten myöhemmin pois.

    Tämän jälkeen olikin aika avata tankki, ottaa filmi pois tankista ja jännittää miten käy, näkyykö filmissä kehittyneitä kuvia vai tuleeko koko filmi tyhjänä tankista ulos. Kuinka ollakaan, kuvat olivat tallentuneet negatiiville onnistuneesti! Tämän jälkeen kaivoin klipsit, hengarin ja kävin viemässä filmin yöksi kuivumaan vessaan. Jos pyykkipoikia olisi ollut kaapissa olisi niillä voinut tehdä saman asian, mutta koska sellaisia ei enää ollut itselläni oli nämä tilauksessa mukana tulleet filmin klipsit kätevät.

    Kuvien digitointia ja tulostamista

    Kaverini ottama kuva allekirjoittaneesta.

    Kun filmi oli kuivumassa vessassa oli aika mennä unille ja antaa filmin kuivua yön yli. Tuskin niin kauaa olisi tarvinnut tietenkään filmin kuivua, mutta kello oli jo puoli kaksi yöllä tai niitä main kun prosessin sain valmiiksi joten sen suhteen oli hyvä painaa pää tyynyä vasten.

    Aamulla kaivoin Kodak Scanza -laitteen esiin ja aloin digitoimaan kuvat filmistä. Leikkasin ensin filmin kuuden kuvan pätkiin jotta sain myöhemmin negatiivin negatiivikansioon. Kun negatiivi oli pilkottu aloitin digitoimaan kuvia.

    On hyvä huomauttaa tässä vaiheessa, että Kodak Scanza ei ole maailman paras laite negatiivien skannaamiseen mutta se kyllä oli tähän tarpeeseen hyvä. Tässä vaiheessa tärkeintä oli saada kuvat nopeasti digitaaliseen muotoon muistikortille jotta pääsin näkemään suuntaa antavasti tulokset ja myöskin tulostamaan niistä osasta paperikuvat Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Siihen käyttöön kuvanlaatu oli kyllä riittävä. Myöhemmin jos jaksan saatan digitoida nämä tietokoneelle paremmalla laadulla, mutta se on kokonaan eri prosessi ja aika näyttää onko se sen arvoista vaiko ei.

    Kuvat onnistuivat teknisesti niin hyvin että itse olin kyllä niihin tyytyväinen, toisin sanoen en söheltänyt kehitysprosessissa filmiä pilalle joka oli erittäin ilahduttava asia!

    Laitan alle vielä muutamia kuvia nähtäväksi millaisia kuvia filmille tarttui.

    Tästä on hyvä jatkaa

    Ensimmäisen rullan kehittämisen onnistuminen oli erittäin ilahduttava kokemus. Koska kuitenkin yksi onnistuminen ei ole tae siitä että prosessi onnistuu myös jatkossa on tätä treenattava vielä hyvinkin monen rullan kanssa että tähän saa jonkinlaista tuntumaa. Tällä hetkellä jääkaapissa on 10 täyttä rullallista mustavalkoista filmiä ja yksi on kamerassa joten filmien osalta seuraavan parin viikon ajan pitäisi tarpeita riittää.

    Kemikaaleissa saattaa olla tarve tilata niitä lisää tai käyttää eri laimennussuhdetta ja pidempää aikaa, mutta voi olla että viimeistään viiden rullan kehittämisen jälkeen alan jo kunnolla perehtymään kannattaako tilata minkä kokoiset kemikaalipurkit varastoon. Näitä valitessa täytyy tietenkin katsoa niiden säilyvyysajat ja muut vastaavat että osaa tehdä järkevän valinnan.

    Realistisesti ajatellen on hinnan suhteen alkuvaiheessa kuitenkin täysin yhdentekevää tilaanko edullisemman ison purkin kiinnitettä vaiko hinnakkaamman pienen purkin, sillä hinnakkaampi pieni purkki 100 ml Adofix Plus -kiinnitettä (jota tuli aloituspaketissa) maksaa vain 4,50 eur. Isompi 500 ml purkki samaa ainetta maksaa 8,50 eur. 100 ml purkilla jos saa jopa noin 10 filmiä kehitettyä (luultavasti uskallan koettaa vain maks. 8 tai jotain) joten fikserin osalta vaikka ostaisi 100 ml purkkeja ei taloudellisesti puhuta kovinkaan suuresta menetyksestä jos filmejä kehittää jatkossa muutamia aina viikon tai parin välein.

    Samoin hinnan osalta itse filmikehite on myös samaa kategoriaa, eli täysin yhdentekevä ostaako pienen vai ison purkin alkuvaiheen opetteluissa. Pieni 100 ml purkki Adox Adonalia maksaa sekin vain 6,90 eur ja sillä saa 1:25 suhteella kehitettyä neljä rullallista filmiä jos lasken oikein. Tietenkin mittasuhdetta ja aikaa vaihtamalla saa paljon enemmän, mutta alkuvaiheessa jos vetää helpolla lantringilla jäisi yhden filmin osalta kehitteelle hintaa 1,725 eur. Jos laskee tämän lisäksi vielä fikserin hinnan siten että yhdellä purkilla koettaisi 8 rullallista saada, jäisi fikserin hinnaksi 0,56 senttiä. Koko rullan kehittämiseen tarvittavat kemikaalit olisi hinnakkassa vaihtoehdossakin ainoastaan 2,2875 euroa joten ensimmäisissä opetteluvaiheissa en usko että asiaa tulee liian paljoa pohdittua vaan tilattua sen millä saan edes kuvat kehitettyä.

    Jatkossa sitten jos enemmänkin filmejä alkaa kehittämään voi hintaakin miettiä enemmän, mutta jos hinnakaskin vaihtoehto on lähes neljä kertaa edullisempaa kuin liikkeessä rullan kehittäminen en aivan ensimmäisenä lähde opettelun alkuvaiheissa antamaan painoarvoa asian taloudelliselle puolelle.

    Kehityksen opettelun alkuvaiheissa on tarkoituksenani kuvailla kuitenkin rullallinen täyteen aina vähintäänkin kahden päivän sisällä jotta pääsen harjoittelemaan tätä kehittämistä lyhyen aikavälin sisällä useaan otteeseen. Tarkoituksena on tietenkin saada prosessiin sitä kautta varmuutta ja pyrkiä siihen että eri vaiheet menevät lihasmuistiin eikä jatkossa joutuisi aina lunttaamaan jokaista vaihetta vaan ne muistaisi suoraankin.

    Kun mustavalkoisen filmin kehittämisen olen saanut haltuun tarpeeksi hyvin, eli siten että prosessin muistaa ulkomuistista ja siten että kuvat onnistuvat on aika siirtyä harjoittelemaan myöskin värifilmin kehittämistä. Siihen tarvitsee hommata uudenlaiset kemikaalit ja veden lämpötilan säätämiseen tarkoitettu laite (helppouden vuoksi) joten opettelua riittää vielä paljon.

    Jossain vaiheessa kun bongaan suurennuskoneen edullisesti haluan myös hankkia sellaisen jotta voin opetella myös kuvan vedostusvaiheen tekemään itse. Olisi hienoa jos koko prosessin voisi pitää 100 % analogisena, mutta askel kerrallaan siihen suuntaan on tarkoitus mennä. Sitä ennen mustavalkoisen filmin kehittämisessä ja prosessin opettelussa riittää vielä onneksi tekemistä.

  • Filmikuva negatiivista paperille ilman tietokonetta

    Canon Selphy CP1300:lla tulostettu kuva ja valokuvaliikkeen tuloste vierekkäin. Varsinaisen kuvan on ottanut luultavamminkin isäni.

    TLDR: Jos haluaa saada tulostettua kotikonstein filminegatiivista paperikuvan ilman että joutuu käyttämään tietokonetta onnistuu se “skannaamalla” negatiivi muistikortille Kodak Scanza -laitteella ja tulostamalla se samalta muistikortilta sen jälkeen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Nopealla testillä laatu on tarpeeksi hyvä että niistä on iloa ja riittää opetteluvaiheessa itselleni. Tämä teksti käsittelee näiden laitteiden käyttöä.

    Taustaa

    Olen viime kesästä saakka harrastanut valokuvaamista myös filmikameralle. Filmikamera jota käytän on isäni vanha Chinon CA-4s ja kuvia sillä on hieman päälle puolessa vuodessa tullut otettua ehkä 11 tai 12 rullallista. Yhteen rullaan menee keskimäärin 36 kuvaa, vaikkakin yksi rullista oli ainoastaan 24 kuvan filmi eli nopeasti laskien kuvia on kertynyt paperille jo lähes 400 kappaletta ja lähes kaksi valokuva-albumillista on kuvia tullut kehitettyä.

    Jossain vaiheessa ajatukseen nousi itse filmien kehittämisen opetteleminen kotona, mutta tarkoituksenani oli että kuvaan ensin vähintäänkin 10 rullallista filmiä ja vien ne Itiksen FotoYks valokuvaliikkeeseen kehitykseen jotta voin olla kutakuinkin varma että jos kotona opetellessa kehitysvaihessa tulee rullasta ulos vain pelkkää mustaa on vika todennäköisemmin kehitysprosessissa eikä valokuvausvaiheessa, filmin lataamisessa kameraan tai jossain muussa alkuvaiheessa.

    Nyt kun kameran kanssa on jo pääpiirteittäin tullut tutuksi on aika astua seuraavaan opettelemisen vaiheeseen analogisessa maailmassa eli valokuvien kehittämiseen kotona. Tätä kirjoittaessani on postissa jo tilaus tulossa missä on kemikaalit ja muut tarpeelliset asiat mustavalkoisen filmin kehittämiseen sekä 10 rullallista mustavalkoista filmiä.

    Koska ensimmäisenä vaiheena opettelussani on ainoastaan valokuvien kehittäminen eikä siis niiden vedostaminen mietin jo etukäteen millä metodilla niistä opetteluvaiheen filmikuvista saan paperikuvat tehtyä helpoiten mutta siten että laatu olisi subjektiivisesti tarpeeksi hyvä.

    Termistöä tuntemattomalle kerrottakoon sen verran että filmin kehittäminen on se vaihe filmille kuvaamisessa missä filmirullasta saadaan luotua negatiivi, eli kuvat näkyvät sitten tuossa kehitetyssä rullassa pieninä kuvina. Vedostamisella taas tarkoitetaan sitä, että tuosta negatiivilla olevasta kuvasta saadaan ne paperikuvat joita sitten katsellaan ja laitellaan valokuvakansioihin tai mitä kukakin niillä haluaa tehdä.

    Tavallisten ihmisten toiminnassa filmikuvien kanssa yleensä molemmat vaiheet on ainakin ennen ollut tapana ilmeisesti tehdä valokuvausliikkeessä ja tätä toimintamallia olen itsekin noudattanut. Olen siis vienyt kuvatun filmirullan liikkeeseen ja pyytänyt filmin kehityksen sekä paperikuvat kiiltäväpintaisena.

    Seuraavaksi siis tarkoituksenani on siirtyä harrastuksessa seuraaviin haasteisiin, eli mustavalkoisen filmin kehittämiseen kotona. Kuitenkin pidän siitä että saan nähdä ottamani kuvat myös paperilla enkä ainoastaan skannattuna tietokoneella, joten vedostamisvaiheelle olisi myös tarvetta. Koska en omista vedostamiseen tarvittavaa laitteistoa ja kemikaaleja enkä myöskään vielä jaksa opetella sitä työvaihetta kehittämisen opettelun lisäksi oli hyvä ottaa kehityskemikaaleja odotellessa testailin kuinka hyvin Kodak Scanza -skanneri (teknisesti se ei ole skanneri) ja Canon Selphy CP1300 -tulostin toimisivat vedostusvaiheen korvikkeena.

    Kodak Scanza

    Kodak Scanza on pienikokoinen laite jolla saa negatiivit muistikortille ilman tietokonetta. Kuvassa laite saa virtansa power bankista USB-kaapelilla.

    Ostin Kodak Scanza -laitteen tori.fi:stä joskus viime syksyn puolella. Uutena laitetta näytetään myyvän parhaillaan Suomessa noin 219-249 euron hintahaarukassa mutta käytettynä maksoin tstä alle sata euroa, muistaakseni jotain 70 tai 80 euroa.

    Laite on kohtalaisen helppokäyttöinen. USB-kaapeli kiinni joko muuntajaan seinään tai vaikkapa Power Bankiin (kuten itse tein) ja sen jälkeen vain virrat päälle painamalla virtapainiketta muutaman sekunnin ajan. Laite käynnistyy melkein samantien ja käyttö voi alkaa. Kehitetty filminegatiivi laitetaan mukana tulevaan filmikehikkoon ja sen jälkeen se tungetaan laitteeseen sisälle. Scanzasta valitaan kuvan ottaminen eli “capture” isolla harmaalla painikkeella näytön alta ja sen jälkeen negatiivilla olevan kuvan näkeekin jo näytöllä.

    Kun ollaan “skannausmoodissa” voidaan negatiivilla olevasta kuvasta toiseen siirtyä manuaalisesti, eli suomeksi sanottuna ottamalla negatiivin reunasta kiinni ja työntämällä tai vetämällä negatiivia haluamaansa suuntaan. Kun kuva on näytöllä oikealla kohtaa, painetaan laitteen etupaneelissa olevaa isoa fyysistä kameran kuvalla varustettua painiketta jonka jälkeen kuva tallentuu muistikortille.

    Muistikortilleen tallentamat kuvat voi katsoa laitteen galleriasta. Siellä kuvan voi myös kääntää ja flipata mikäli niille on tarvetta. Kääntäminen tarkoittaa siis esimerkiksi pystykuvan kääntämistä pystyyn jos se on vaakatasossa skannauksen jäljiltä ja flippaaminen tarkoittaa kuvan kääntämistä horisontaalisesti tai vertikaalisesti peilikuvakseen. Tälle tulee tarvetta mikäli negatiivi on ollut väärinpäin laitteessa jolloin kuva pitää kääntää peilikuvaksi.

    Alla olevassa kuvassa näkyy esimerkki siitä kuinka laitteessa on ollut filmi oikeinpäin pinnaltaan, mutta ylösalaisin. Toisin sanoen, kuva on kyllä siinä ylösalaisin, mutta ei nurinpäin jolloin kuvassa vasemmalla olevat elementit olisi oikealla laidalla ja päinvastoin. Scanzassa voi tämän onneksi helposti pyöritellä haluamaansa suuntaan.

    Kuva on tallennettu negatiivista ylösalaisin mutta ei nurinpäin. Kummankin korjaus onnistuu laitteessa suoraan ilman tarvetta tietokoneelle.

    Asia mikä itseäni mietitytti Kodak Scanzassa ennen sen hankkimista on se, onko laite hyvä ja onko sen laatu tarpeeksi riittävä. Oma vastaukseni tähän satunnaisen käytön jälkeen on “kyllä ja ei – riippuu odotuksista ja tarpeista”.

    Mikäli tarve on saada negatiivit helposti talteen edes jossain määrin tolkullisella laadulla on tämä laite kyllä sopiva. Painottaisin kuitenkin tässä kontekstissa erityisen paljon helppouden aspektia. Epson V600 -tasoskannerilla saa selvästi parempaa jälkeä tietokoneen kanssa skannaillessa, mutta helppoudesta ei voi puhua edes saman päivän puolella jos miettii asiaa tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta.

    Tämänpäiväisen muutamalla kuvalla tehdyn testin perusteella myöskin jos näistä kuvista haluaa myöhemmin printata jonkinlaiset kuvat joista saa iloa ja joita voi jo laittaa omalle seinälleen on se siihenkin käyttöön tarpeeksi laadukas.

    Yksi huono puoli Scanzassa on se, että negatiivilla oleva kuva jää aina laidoista hieman liian kapeaksi, toisin sanoen kuvasta rajaantuu osa pois. Onko tällä sitten mitään merkitystä riippuu tietenkin käyttäjästä ja käyttötarpeesta.

    Jos tarkoituksena on saada paras mahdollinen digitaalinen kuva negatiivista kotikonstein, ei Kodak Scanza tietenkään ole silloin laite mitä voisin suositella. Mikäli tarkoituksena sitä vastoin on saada tarpeeksi hyvä kuva jotta sen voi myöhemmin tulostaa tarpeeksi hyvälaatuisena normaalin ihmisen näkökulmasta arvioituna on se siihen kyllä tarpeeksi hyvä.

    Kun puhun tässä kontekstissa normaalista ihmisestä tarkoitan siis ihmistä joka ei ole kovinkaan teknisesti orientoitunut ja jota ei kiinnosta pätkän vertaa ottaa selvää mikä on VueScan tai Epson Scan, mikä on Plustek tai Epson V600, mitenkä päin filmi pitäisi laittaa skanneriin että siitä saa parhaan lopputuloksen tai mitään muuta vastaavaa. Normaalin ihmisen näkökulmasta tärkeimmät asiat ovat yleensä aina helppo käyttö, tarpeeksi hyvä laatu ja vähäinen säätäminen eli laite mikä mieluiten toimii ilman tietokonetta, päivityksiä ja muita sellaisia. Näihin tarpeisiin tämä laite omien kokemusten pohjalta soveltuu, mutta parasta laatua etsivien kannattaa tietenkin jatkaa etsimistään aivan muista laitteista.

    Canon Selphy CP1300

    Canon Selphy CP1300 on pienikokoinen tulostin jossa on muistikortinlukija eikä se tarvitse tietokonetta toimiakseen.

    Kun olin muutaman kuvan “skannannut” Kodak Scanzalla otin muistikortin ulos laitteesta ja siirsin sen Canon Selphy CP130 -tulostimelle. Laite tunnisti muistikortin suoraan ilman ongelmia ja pääsin sen jälkeen selaamaan muistikortilla olevia kuvia. Tämän jälkeen ei tarvinnut tehdä muuta kuin painaa paria nappia ja tulostaminen kännistyi.

    Canon Selphy CP1300 on ollut itselläni muutaman vuoden jo käytössä, mutta käyttö on täysin satunnaista. Hyvää tässä tulostimessa on erittäin pieni koko, tarpeeksi hyvä kuvanlaatu että niitä kuvia voi katsella, muistikortinlukija, toimivuus ilman tietokonetta ja mahdollisuus tulostaa myös iPhonesta suoraan mikäli laitteet ovat samassa langattomassa verkossa. Myöskin jotkin kamerat osaavat tulostaa suoraan tämän kautta ilman että kuvia joutuu siirtämään missään vaiheessa tietokoneelle, esimerkiksi vaikkapa käyttämäni Canon R50.

    Scanzalla negatiivista tallennetut kuvat tulivat omaan silmääni katsoen tarpeeksi hyvänä siihen käyttöön mihin käyttöön näitä aluperinkin olen ajatellut. Niistä saa siis kuvan jonka laatunsa osalta voi laittaa seinälleen ilman että se ärsyttää teknisellä huonoudellaan. Samoin niitä tulostettuja kuvia voi käyttää vaikkapa referenssikuvina jos haluaa jossain vaiheessa jonkin yksittäisen kuvan isompana paperille tulostaa muulla laitteella, tai jos myöhemmin hankin vedostamiseen tarvittavat materiaalit.

    Jos itse haluaa tehdä filmin kehityksen ja kuvien vedostamisen kotona mutta ei kuitenkaan halua kaikkia kuvia vedostaa voisi prosessi olla esim. kehitys, kuvat Scanzalla muistikortille, kaikkien kuvien tulostaminen Selphyllä paperille ja paperitulosteesta arviointi mitkä kuvat voisivat olla vedostamisen arvoisia myös manuaalisesti ilman digitaalisen maailman välivaiheita.

    Testikuvia

    Laitan tähän vielä loppuun muutaman kuvan missä prosessi on ollut negatiivista skannaus muistikortille käyttäen Kodak Scanzaa ja sen jälkeen tulostaminen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Lisäksi vieressä on alkuperäinen kuva valokuvaamon vedosteena. Valokuvaamon kuva on aina kuvassa oikealla, oman prosessin läpi tulleet ovat vasemmalla.

    Kuviin ei ole tehty mitään säätöjä, kontrasteja ei ole lisätty tai mitään muutakaan parannusta joten ne ovat sellaisia kuin ilman mitään ylimääräistä niistä tuli. Mikäli kuvan haluaa paremmaksi kannattaa luultavastikin kontrastia lisätä ja katsoa myös saako värejä säädettyä fiksummaksi.

    Jokaisesta kuvasta on erittäin helppoa huomata kuinka paljon parempia valokuvaaman tuottamat valokuvat ovat, mutta omiin ajateltuihin käyttötarpeisiini jokainen näistä Scanza + Selphy CP1300 -kombinaatiolla tehdyistä kuvista on riittävä.

    Loppupäätelmät

    Tämän pikaisen testin tarkoituksena oli testata olisiko mahdollista hoitaa valokuvien skannaaminen negatiiveista ja tulostaa ne paperille ilman että missään vaiheessa joutuisi koskemaan tietokoneeseen.

    Syy tähän testiin oli siis se, että odotan filmikehitystarpeiden saapumista ja aion opetella mustavalkoisen filmin kehittämistä kotona. Haluan kuitenkin saada paperikuvat edes referenssikuvaksi jotta voin arvioida millaisia kuvia kutakuinkin otan.

    Itselleni realistisimmat vaihtoehdot paperikuvan saamiseksi filmistä ovat joko viedä itse kehittämä filmi valokuvaamoon ja pyytää niistä paperikuvat, skannata kuvat tietokoneelle skannerilla paremmalla laadulla ja sen jälkeen tulostaa ne tai tilata netin kautta paperikuvat niistä tai vaihtoehtoisesti hoitaa koko prosessi ilman tietokonetta Kodak Scanzalla ja Canon Selphyllä.

    Kuvanlaatu ei ole ainakaan värikuvien perusteella paras mahdollinen eikä ilman värien ja kontrastien säätämistä lähellekään yhtä hyvä kuin se on valokuvaamosta tulleissa paperikuvissa, mutta kuvanlaatu on selkeästi tarpeeksi hyvä että se riittää itselleni vähintäänkin referenssikuviksi. Sen jälkeen jos jokin ottamani kuva näyttää pienemässä tulosteessa tarpeeksi hyvältä voi sen skannata paremmalla laadulla tasoskannerilla tietokoneelle ja tulostaa sen isompana aina siihen saakka että opettelen vedostamisen jalon taidon.

  • Ensimmäisiä kokemuksia Pro-Ject Box-Design Pre Box S2 Digital -esivahvistimesta

    Taustaa

    Tori.fi:n kautta löytyi huokeaan hintaan australialaisen hifilaitteita valmistavan Pro-Jectin pienikokoinen esivahvistin joten tartuin tilaisuuteen ja ostin laitteen pois. Olin tätä esivahvistinta miettinyt ostavani jo muutamien kuukausien ajan aina aika ajoin ja olin jo joskus meinannut tämän Verkkokauppa.comistakin tilata, mutta onneksi maltoin odottaa tilauksen tekoa sillä käytettynä tämän sai tietenkin merkittävästi edullisemmalla hinnalla.

    Aikaisemmin tietokoneessa on ollut kiinni Scarlett Solo audio interface jota olen käyttänyt Genelecien etuvahvistimena. Laite on ollut kyllä hyvä Windowsin kanssa, mutta työkoneeni Mac OSX:n kanssa on sen kanssa ollut rasittavuuksia äänenvoimakkuuden kanssa. Käytännössä ainoa tapa on ollut säätää äänenvoimakkuutta audio interfacen äänenvoimakkuudella koska ohjelmistolla sitä ei ole voinut globaalisti säätää.

    Äänenvoimakkuuden säätäminen audio interfacen putikalla on kyllä se mitä haluaisinkin tehdä, mutta ongelmana on ollut se että äänenvoimakkuuden säätö on ollut aivan suhteettoman herkkä Genelecejä ajatellen eli voimakkuussäädin on pitänyt olla lähes minimissä että äänet ei ole liian kovalla. Tämä on käytännön elämässä pidemmän päälle rasittavaa, koska esim. eri videoissa tai musiikeissa äänenvoimakkuudet vaihtelevat paljon. Jos siis ääntä on joutunut lisäämään audio interfacen kautta, on äänenvoimakkuus nopeasti liian kovalla sitten seuraavassa palaverissa tai seuraavassa kappaleessa jota kuuntelee.

    Laajemman säätövaran tarjoava äänenvoimakkuuden säädin oli yksi mikä tässä kiinnosti omaa käyttötarvettani ajatellen. Toinen itselleni merkittävä hyöty on useampi sisääntulo. Scarlett Solo on audio interface jonka voi kytkeä USB-liitännällä eikä muita liitäntätapoja ole. Tästä laitteesta löytyy USB:n lisäksi myös S/PDIF sekä Toslink.

    Useammalla sisääntulolla on itselleni isoin hyöty siinä että en joudu enää irroittelemaan kaapelia ja vaihtamaan sitä telakasta tietokoneeseen ja takaisin aina sen mukaan käytänkö työkonetta vaiko omaa pöytätietokonettani. Oma pöytäkoneeni menee tähän kiinni S/PDIF liitännällä eli optisella kaapelilla ja työkone menee tähän kiinni USB-liitännällä. Varsinaisesti työkone ei tähän mene kyllä kiinni suoraan vaan telakka johon normaalisti liitän työkoneen. Kuitenkin toisinaan käytän omaa kotimäkkiä samassa telakassa joten nyt äänet saa kaiuttimille ilman että joutuu piuhoja vaihtelemaan äänilaitteen osalta, riittää että valitsee vain eri äänen sisääntulon.

    Kolmas syy mikä juuri tässä kyseisessä laitteessa itseäni on kiinnostanut on sen pieni koko, söpö ulkoinen olemus ja monessa paikassa kehuttu äänenlaatu.

    Ensimmäiset kokemukset Windowsissa

    Takaa löytää digitaaliseen maailmaan tavalliset liitännät

    Käyttöönotto oli juuri niin helppoa kuin sen odottaisikin olevan. Laitoin Power 5V -liittimeen muuntajan josta laite saa virtaa ja Optical-liittimeen laitoin piuhan pöytäkoneestani. Ensin koetin saisiko laite virtaa jos laitan USB-liittimen kiinni telakkaan, mutta koska telakassa ei ollut illalla kiinni työkonetta tai mitään muutakaan konetta ei telakka antanut virtaa tälle laitteelle vaan jouduin laittamaan erillisen muuntajan tälle.

    Jos Windows-koneen olisi laittanut suoraan USB-liittimeen olisi sen pitänyt ilmeisesti antaa virtaa tälle laitteelle tarpeeksi eikä muuntajaa olisi tarvinnut, mutta huomenna työpäivän aikana kuitenkin on tarve saada tämä laite kytkettyä työkoneeseen joten virittelin valmiiksi liitännät tietokoneisiin siten kun tätä aion käyttää jotta en joudu heti huomenna irroittelemaan johtoja ja vaihtelemaan niitä.

    Windowsin puolelta valitsin äänen ulostulolaitteeksi Realtekin optisen ulostulon ja homma lähti samantien rokkaamaan kuin nisti piripäissään.

    Kaiuttimet jotka tähän laitoin kiinni on Genelecin 8020 sarjaa. Toinen kaiutin on 8020A ja toinen 8020B jos en aivan väärin muista. Oli miten tahansa, 8020-sarjalaiset Genelecit jotka menevät RCA to XLR -kaapelilla tähän kiinni.

    Ensimmäiset testibiisit ovat soineet Foobar2000-soittimella FLAC-tiedostoista ja tähän mennessä kaikki kuunnellut biisit ovat kuulostaneet hyvältä, rennolta ja ilmavalta. Tutuista biiseistä on löytynyt uusiakin elementtejä, joten DACin erottelukyky on hyvä. Äänimaailma on kokonaisuudessaan miellyttävää kuunneltavaa ja raskaammatkin hevirallit soivat mukavan miellyttävällä ulosannilla eikä tunkkaisuudesta ole tietoakaan.

    Ensimmäinen testibiisi oli Birdyn kappale Strange Birds jossa alussa kyllä hieman yllätti basson suhteellisen vähäinen olemus. Myönnettäköön että en ole hetkeen kuunnellut tuota biisiä Geneleceillä ja bassopainotteisempi muistikuva kappaleesta tulee varmaankin aikoinaan käyttämistäni Bowers & Wilkinsin eri mallien kaiuttimista.

    Muiden testibiisien edetessä ei bassosta ole jäänyt tuntua että sitä puttuisi, joten luultavasti sitä ei puutu vaan oma muistikuvani oli Birdyn biisin osalta erilainen kuin todellisuus Genelecien kanssa. Lisäksi pitää myöhemmin toki tarkistaa Genelecin päästä onko näissä valittu oikeat asetukset, sillä kaiuttimet on nykyään Genelecin omilla jalustoilla eikä pöydällä. Muistelen että olen ne asettanut kohdalleen, mutta hyvä ne myöhemmin on varmistaa koska 8020-sarjalaiset olivat aiemmin television parina ja eri paikassa joten olen voinut vaihtaa niiden dippikytkimet toisiin asentoihin kuin pöytäkäyttöön.

    Ensikokemukset on selvästi positiiviset enkä sen suurempia syvellisempiä analyysejä ala tässä vaiheessa tekemään, sillä käyttöä on takana vasta muutama tunti ja vasta Windows-koneella. Käytännössä toimivuus omassa käytössä selviää tarkemmin vasta lähipäivinä, luultavasti jo huomenna sillä tarkoitus on olla huominen etätöissä.

  • IKEA MALM -lipasto DVD-levyille

    IKEA MALM on kuin tehty DVD-levyjen säilytykseen.

    Kuten jotkut tietävät kuulun niihin ihmisiin jotka ostavat yhä fyysistä mediaa. Omistan fyysisessä muodossa musiikkia niin CD-levyinä, vinyyleinä kuin C-kasetteina. Elokuvia omistan DVD:nä, BluRaynä, 4K UHD BluRaynä sekä jopa VHS-kasetteinakin.

    Vinyyleillä ja CD-levyillä on asiat säilyttämisen osalta hyvällä mallilla sillä CD-levyillä on käytävällä suuri levyhylly ja olohuoneen nurkassa on hylly missä säilytän vinyyleitäni. C-kasetit ovat vähän siellä sun täällä, mutta ehkä niillekin jonakin päivänä mietin järkevän säilytystavan.

    Elokuvien osalta UHD BluRay -elokuvilla on myös asiat hyvin, sillä olohuoneessa on hylly jossa säilytän tässä formaatissa olevat elokuvat. Samassa hyllyssä on jonkin verran myös satunnaisia DVD- ja BluRay-elokuvia ja lisäksi olohuoneessa on myös muita hyllyjä missä säilön joitain elokuvia. Tällä hetkellä levyt ovat kohtalaisen kaoottisesti siellä sun täällä eikä niiden säilytyksessä ole UHD-elokuvia ja elokuvabokseja lukuunottamatta kovin selkeää järjestystä.

    DVD-levyjä on luultavamminkin lähemmäs 1000 kpl ja levyjä olen jo vuosia takaperin laittanut ilman koteloita muoveihin. Näitä muovitettuja leffoja on mahtunut IKEA:n kuution muotoisiin pahvilaatikoihin paljon, mutta laatikot eivät ole kovin siistejä säilyttämiseen eikä ne ole erityisen hyviä myöskään levyjen löytämisen kannalta.

    Mittailin muovitettujen DVD-levyjen mitat ja etsin sen jälkeen säilytysratkaisua näille ja kuin tilauksesta oli IKEA:n valikoimassa MALM-sarjan lipasto jonka hyllyjen mitat on kuin tehty tätä käyttöä varten. Vetolaatikkoon mahtuu vierekkäin 3 rivillistä elokuvia ja hieman jää ylimääräistä tilaa laitaan. Kätevä olisi kun olisi muuten saman kokoinen lipasto, mutta vain pykälää kapeampi eli sellainen että laitaan ei jäisi hukkatilaa. Sellaisen ilmaantumista odotellessa markkinoille tämä ajaa kyllä onneksi asiansa.

    Yhteen vetolaatikkoon mahtuu satoja muoveihin laitettuja DVD-elokuvia.

    Löydettyäni tarpeisiini sopivan hyllyn tarkistin tori.fi:stä olisiko siellä kenelläkään myynnissä tällaista lipastoa ja kuinka ollakaan sieltä tällaisen löysin ja hommasin. Käytettynä tämän ostossa oli tietenkin isoimmat edut se, että se oli valmiiksi kasattu, sain sen kotiin kannettuna lisämaksua vastaan ja tulipa tässä mukana lasinen päällyskin. Aikaa ja vaivaa säästyi ja hintakin oli uutta edullisempi. Hieno homma!

    Kuten tämän postauksen kuvasta huomaa ei leffoja tuosta läjästä löydä mitenkään, mutta kun jossain vaiheessa mietin lajittelujärjestyksen niin voin alkaa laittamaan näiden väliin esimerkiksi jonkinlaisia lappuja millä erotan levypinot toisistaan. Tässä vaiheessa tärkein on kuitenkin saavutettu, eli se, että levyt ei pyöri pahvilaatikoissa kaapeissa vaan muovitetuille leffoille on oma paikkansa ja ne kaikki mahtuvat yhteen ja samaan lipastoon.