Leffalauantai: The Social Network

Mark Zuckerbergin roolissa nähdään Jesse Eisenberg

The Social Network (IMDB) on vuonna 2010 julkaistu biografinen draamaelokuva jonka on ohjannut David Fincher. Pääosarooleissa nähdään Jesse Eisenberg, Justin Timberlake sekä Andrew Garfield.

The Social Network kertoo verkkojätti Facebookin perustamisesta, sen alkuvaiheista, riidoista ja oikeudenkäynneistä jotka ovat varjostaneet sivuston taivalta jo ensimetreiltä saakka. Mark Zuckerbergillä (Jesse Eisenberg) ja tyttöystävällään Erica Albrightillä (Rooney Mara) tulee ero jonka seurauksena Mark toteuttaa sivuston jossa voi ränkätä koulun naisia kauneuden mukaan. Sivuston nopeasti saama suosio saa yliopiston verkon kaatumaan ja sitä kautta aiheuttaa Markille erottamisen koulusta.

Tapaus ei jää huomaamatta yliopistossa opiskelevilta Winklevossin veljeksiltä sekä heidän ystävästän jotka kertovat hänelle ideasta tehdä opiskelijoiden käyttöön sosiaalinen verkkosivu jonne pääsisi yliopiston sähköpostitunnuksella kirjautuen. Mark lupaa toteuttaa sivuston, mutta vähitellen veljekset ja heidän ystävänsä saavat huomata että Mark on ystävineen ominut idean itselleen ja luonut nopeaan nousukiitoon lähteneen verkkosivuston.

Sean Parker (Justin Timberlake)

Internet on vuosikymmenien aikana kokenut suuria mullistuksia ja merkittäviä verkkopalveluita joilla on ollut iso osa kulttuurin muovatumisessa nykyisenkaltaiseen suuntaan. Kenties merkittävin verkkopalvelu on ollut sosiaalisen median alusta Facebook jonka kasvu ja leviäminen yhteiskunnassa moneen paikkaan ei ole tyrehtynyt monista oikeudenkäynneistä ja kärsityistä imagotappioista huolimatta.

Elokuva pohjautuu Ben Mezrichin teokseen The Accidental Billionaires, mutta koska en ole sitä lukenut enkä myöskään ole tietoinen elokuvan tapahtumien todenmukaisuudesta en osaa arvioida elokuvan biografisen puolen paikkaansapitävyyttä. Itseänäisenä draamaelokuvana tämä kuitenkin toimii hyvin.

Tapa miten Mark Zuckerbergin hahmo kuvataan hieman ristiriitaisen oloisena persoonana on mielenkiintoinen ja Jesse Eisenbergin näyttely antaa hahmolle uskottavuutta. Samaan aikaan henkilökuvaus on kylmä, rationaalinen ja tunteeton, mutta samaan aikaan paikka paikoin esiin tulee myös inhimillisempi puoli.

Tarinankerronta on mielenkiintoista ja tapa miten tarinan nykyisyydessä käytävää oikeustaistelua kuvataan samalla kun hypitään paikka paikoin menneisyyden tapahtumiin on hieman samankaltaista kuin Slummien Miljonäärin (lue arvostelu) tyylissä, vaikkakin yksittäisissä kohdissa ainakin itselleni oli hieman hankaluuksia erottaa hetkellisesti tapahtumien ajankohtia.

Kokonaisuutena The Social Network on mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen draamaelokuva.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,7/10)

Perjantaipullo: Uuden Englannin Nahkamies Neipa

Mustan Virran Panimon Uuden Englannin Nahkamies Olaf Neipa on 5,5 % vahvuinen New England IPA. Oluesta löytyi todella huononpuoleisesti muita tietoja, mutta olutta myydään ainakin hyvin varustelluissa ruokakaupoissa.

Pullon etiketissä on mukavaa vanhan ajan tyyliä. Pullon aukaistua löytää raikkaan ja mieluisan tuoksun jossa on makeutta ja hedelmäisyyttä.

Tuoppiin kaataminen käy helposti vähäisen vaahtoavuuden vuoksi. Pinnalle muodostunut vaahto pysyy kuitenkin pitkään tuopissa mukana vaikkakin iso osa siitä katoaa nopeasti jo pois.

Suutuntuma oluessa on keskitäyteläinen. Maku on tropiikin hedelmäisellä vivahteella ja makealla tunnullaan todella hyvä ja raikas olut erityisesti kesäisen auringon alle nautittavaksi. Jälkimaussa oleva aavistuksen dominoiva katkeruus tuntuu kulauksen jälkeen vielä kohtalaisen pitkään suussa, mutta uudella kulauksella jälkimaun väkevyyden saa huuhdeltua helposti pois.

Omaan makuuni toimiva olut, vaikkakin jälkimaku voisi olla lievempikin omaan mieltymykseeni.

Musiikkina tämän kanssa menee mm. Billie Eilish – You Power tai Bebe Rexha – Sabotage.

Kirja: Mark & Grace Driscoll – Todellinen avioliitto

Mark ja Grace Driscollin kirjoittama teos Todellinen avioliitto on kirja joka käsittelee avioliittoa kristillisen maailmankuvan kautta. Se on julkaistu alunperin vuonna 2012 nimellä REAL MARRIAGE, The Truth about Sex, Friendship & Life Together. Sivumäärä on tässä painoksessa 341, vaikkakin sivusta 313 alkaen on lähinnä jäljellä enää kiitokset, sisällysluettelot ja muut vastaavat.

Teos on selkeästi suunnattu kristityille ja se nojaa Raamatun arvomaailmaan ohjenuoranaan joten muille kuin kristityille teoksen lukeminen saattaa olla hankalammin luettavaa tekstiä vaikkakin sisältönsä osalta se voi olla helposti hyödyllinen myös muillekin.

Vaikka kyseessä on kristityille suunnattu avioliittoa käsittelevä kirja on se silti suorapuheinen ja kaunistelematon asioiden realistisesta puolesta eikä siinä sorruta naiivin idealistiseen ajattelutapaan siitä miten asioiden pitäisi olla, vaan ymmärretään että asiat eivät aina ole kuten niiden pitäisi. Kirjassa käsitellään miehen ja naisen rooleja sekä haitallisia piirteitä millaiset ominaisuudet eivät ole hyväksi.

Kirjassa on todella paljon tekstiä myös seksuaalisuudesta, sen merkityksestä, sen vääristymistä ja paljon kysymyksiä ”voimmeko tehdä näin” joita ihmiset ovat heiltä vuosien mittaan ilmeisesti kyselleet.

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen lukea ja se sopii niin ihmisille jotka ovat avioliitossa kuin niille jotka eivät ole riippumatta siitä aikovatko he mennä parisuhteeseen ja avioliittoon vaiko eivät. Monet kirjassa käsitellyistä aiheista ovat universaaleja eivätkä ole sidoksissa avioliittoon vaan yleisesti ihmisyyteen.

Lisäksi kirjassa kerrotut karut tilastot seksualisoidusta kulttuuristamme voivat olla hyvänä ravisteluna lukijoilleen jotta elämän realiteetit eivät unohdu siitä minkälaisessa maailmassa elämme. Myönnettäköön että tilastot esimerkiksi siitä kuinka paljon ihmiset katsovat pornoa, minkä ikäisinä he sitä aloittavat katsomaan, kuinka suuri osa itsemurhan tehneistä on sairaalan tilastojen mukaan prostituoituja jne. ovat varmasti Amerikka-keskeisiä, mutta silti ajankohtaisia ajattelemisen aiheita myös muissakin maissa.

Pääsääntöisesti tämä on hyvä kirja, vaikkakin teologisesti olin muutamasta asiasta eriävää mieltä kirjoittajien kanssa. Kuitenkaan omat uskomukseni ja teologiset käsitykseni yksittäisten asioiden osalta tällaisessa kirjassa eivät ole sellaisia että niiden kautta kirjaa pitäisi kokonaisuutena pitää huonona, joten kokonaisuutena tämä on hyvä ja lukemisen arvoinen kirja.

Kokeilussa: Sony HDR-CX240 camcorder

Sony HDR-CX240E on pieni camcorder

Lyhyesti

Joitain viikkoja takaperin hankin Sony HDR-CX240E camcorderin jota myös handycaminä kutsutaan, eli suomalaisittain videokameran.

Camcorderit on kuulunut tuotekategoriaan jonka olemassaoloa en ole täysin ymmärtänyt ja pidemmän aikaa, eli jo ennen alkuvuonna tehtyä Lapin reissua olen katsellut erilaisia videokameroita, niiden ominaisuuksia ja mihin ihmiset niitä käyttävät. Jo ennen reissua mielessä oli hankkia kamera jotta näkisi olisiko tämän tuotekategorian tuottee hyviä omassa käytössäni, mutta tuolloin mitään kameraa en vielä ostanut.

Koska camcorderit kiinnostivat jo pidemmän aikaa mutta minkäänlaista varmuutta ei ollut voisiko tuote olla missään omassa käytössäni hyvä päätin suunnata Verkkokauppa.comin edullisimman videokameratarjonnan puoleen. Parempi ostaa alle 200 euroa maksava tuote (uutena tämä oli 179 euroa) ja kokeilla voisiko tämä tuotekategoria olla itselleni hyvä kuin heittää tonni parempaan tuotekategorian tuotteeseen vain huomatakseen että tuoteryhmä ei vain sovi itselleni.

Ensituntumat omassa käytössäni

Näyttö aukeaa sivulle ja sen saa käännettyä myös osoittamaan etupuolelle

Ensituntumat tästä videokamerasta ovat olleet aivan loistavat ellei jopa vallankumoukselliset. Näin ilmaistuna se kuulostaa yliampuvalta jota se varmasti monelle muulle olisikin, mutta omalla kohdallani tämä tuote on muuttanut oikeasti paljon arkeani sillä ostopäivästä alkaen on kamera kulkenut joka päivä mukanani ja videomateriaalia on kertynyt jo reilusti yli kymmenen tunnin.

Kuvailen tällä esimerkiksi aamulla aina kun herään sekä illalla ennen unille menoa, päivällä kun puuhastelen milloin mitäkin (laitan ruokaa, nörttään, soitan pianoa jne), kun käyn kävelyllä, käyn kavereiden kanssa jossakin, katselen sorsia tai muita otuksia lammella ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta sekalaisesta setistä.

Käytännössä videokameran materiaalista on muovautunut heti alusta saakka itselleni videomuotoinen päiväkirja jonka materiaaliin tallentuu kaikenlaista mitä päivään on mahtunut. Lehtien lentelyä asfaltilla kuvaillessa on hieman tullut mieleen jo American Beautyn videokuvailija 😀

Kuvan- ja äänenlaatu

Kuvanlaatu kuuluu kategoriaan ”tarpeeksi hyvä”. Se ei ole mitenkään erinomainen, mutta missään missä valoa on riittänyt sen laatu ei ole omassa kuvailussani haitannut. Käytännössä useinkaan (vaikkakin joskus on) ei ole haitannut edes hämärässä huono kuvanlaatu sillä materiaali mitä kuvailen on ollut enemmänkin muistojen tallentamista eikä mitään vakavammin otettavaa videokuvausta jota haluaisi erikoisemmin editoida. Tähän käyttöön kuvanlaatu on ollut riittävä.

Kuvanlaadun lisäksi äänenlaatu on ollut kaikessa peruskäytössä tarpeeksi hyvä. Siitä saa selvän ja sitä ei yleensä häiritse kuunnella, mutta on sanomattakin selvää että tämän hintaluokan laitteelta ei myöskään tule odotettua kovin suuria. Muistojen tallentamiseen kuitenkin se on täysin riittävä eikä ole tullut kertaakaan harmiteltua äänenlaadun huonoutta.

Kuvanlaadun ulkoinen miellyttävyys on teknisten ominaisuuksien lisäksi paljon myös subjektiivista ja jostain syystä tämän tuotteen videonlaatu on itseäni miellyttänyt teknisistä vajavuuksistaan huolimatta. Ehkä se tuo jotenkin nostalgisesti mieleen ikivanhat ihmisten kuvailemat kotivideot ja sitä kautta siinä on jotain sympaattista. Kuvanlaatu on monesti miellyttävän pehmeä.

Teknisesti ja terävyydeltään käyttämäni iPhone 11 on useimmiten merkittävästi terävämpää ja parempaa laatua tuottava videokamera, mutta jotenkin en vain pidä sen kuvanlaadusta yhtä paljon. Se on yliterävä ja liiallisen kontrastikas, liian ”digitaalinen”, mutta tämä on tietenkin makuasia mistä kukakin sattuu pitämään.

Mikä tästä tekee hyvän?

iPhonen rinnalla huomaa kuinka pienestä kamerasta on kyse

Lyhyesti tiivistäen tämän laitteen parhaat puolet omassa kuvauksessani on olleet sen teknisesti tarpeeksi hyvä kuvanlaatu joka kuitenkin subjektiivisesti miellyttää itseäni todella paljon, tarpeeksi hyvä äänenlaatu, hyvä akkukesto (pari tuntia), hyvä optinen zoom, kepeys ja käytön yksinkertaisuus.

Kokonaisuuden ja tuntemukseni tästä voisi tiivistää muotoon ”tätä on vain uskomattoman hauska käyttää”. Fun factor on asia mitä ei tekniset speksit kerro ja hauskuusaspekti määrittää useasti sen kuinka paljon tuotetta haluaa käyttää silloinkin kun ei ole välttämätön tarve.

Käytön yksinkertaisuus on asia mitä arvostan tämän tuotteen kohdalla todella paljon. Sen jälkeen kun alkuasetukset on pistänyt kohdalleen on käyttö niin helppoa että kovin montaa asiaa ei tarvitse miettiä. Kameran luukku auki, objektiivin suojus edestä ja sen jälkeen vain painaa rec ja tallennus alkaa. Tallennus loppuu kun painaa sitä uudemman kerran tai vaikka lyö vain luukun kiinni. Teki kummin tahansa videot ei ole kertaakaan korruptoituneet, joten tämän käytössä ei tarvitse insinöörin koulutusta.

Optinen zoom on asia mikä on ilahduttanut itseäni paljon ja jo pelkästään optinen zoom ominaisuutena on sellainen että se saa camcorderin olemaan tuotekategoriana relevantti myös näinä aikoina kun matkapuhelimissa ja GoProssa ja muissa on niin hyvä kuvanlaatu että se riittää moneen käyttöön sillä edellämainituista ei zoomausta valitettavasti löydy.

Huonojakin puolia mahtuu muutamia

Isoimpana negatiivisena puolena on ollut mikrofoniliitännän puute. Tämä oli kyllä itselläni tiedossa eikä se ole oikea ongelma ollut, mutta se on silti tämän kameran suurin miinus jos vähänkään haluaa parempaa ääntä saada kameralle tallennettua.

Toinen negatiivinen puoli on se, että näyttö ei ole kosketusnäyttö. Tämä tarkoittaa tarpeen vaatiessa käyttöliittymän selaamista pienellä näytön vieressä olevalla joystickillä. Se kyllä ajaa asiansa, mutta kosketusnäyttö olisi luultavasti paljon helpompi.

Kolmas miinus on aivan tasottoman huono MPEG4-videolaatu. Kuvaan siitäkin huolimatta itse interlaced AVCHD jonka kylkeen tallennan myös sen huonolaatuisen MPEG4-videon. Syynä tähän on se, että voin tuupata muistikortin kiinni iPadiin tai iPhoneen adapterilla ja katsoa suoraan tabletilla tai kännykällä sen vakio-ohjelmilla mitä videoita muistikortilla on. Jos haluan katsoa ne sitten paremmalla laadulla voin katsoa niitä VLC:llä ainakin tietokoneella.

Loppupäätelmät

Sony HDR-CX240 on kamera johon olen rakastunut samantien. Olen käyttänyt sitä vasta muutaman viikon, mutta kamera on ollut jokapäiväisessä käytössä ja sillä on kuvannut materiaalia paljon. Ensimmäinen 128 GB muistikortti tuli jo täyteen ja ostin toisen jo tilalle (kirjoitan myöhemmin erillisen postauksen videoiden hallinnasta) että ei vanhoja videoita tarvitse poistaa uusien tieltä.

Tuote on integroitunut nopeasti kiinteäksi osaksi arkeani. Tällä on mukavaa kuvata kaikkea täysin älytöntä kotivideota ja kavereiden kanssa hengailuja ja kaikkia muita settejä sillä toisin kuin puhelimissa tässä ei ole nettiä minkä kautta voisi vahingossa räpeltää kaikki kuvaamansa materiaalit suoraan nettiin. Toisaalta jos jotakuta muuta kuin itseäni tai lähipiiriäni edes kiinnostaa katsoa kun käyn ABC:llä, laitan ruokaa, kuvaan lintuja, kuvaan kun kaveri piirtää kuvakäsikirjoitusta tai vaikkapa kuinka sapattina syömme ruokaa kavereiden luona niin on katsojalla jo luultavasti surullisen sisältököyhä elämä. Silti pidän lähtökohtaisesti paljon enemmän erillisistä muistikorteista joita säilön itse eikä ne automaattisesti mene pilvipalveluihin varmuuskopioina.

Yksi mikä itseäni on erityisen paljon tämän vekottimen osalta yllättynyt on myös se, että katson lähes joka ilta vielä videokameran omalta näytöltä päivän tai lähipäivinä kuvattuja videoita. On jotenkin mukava ollut unille käydessä vielä vilkaista päivän tapahtumia kameran omalta pieneltä näytöltä. Se on vain jotenkin mukavaa kun kameralla itsellään voi sopivan helposti katsoa kuvaamiaan materiaaleja ja näyttö josta katsoo on ollut tarpeeksi hyvä.

Kuten tästä kaikesta yllä olevasta voi päätellä, on Sony HDR-CX240 ollut itselleni ehdottomasti hintansa väärti. Se ei ole jäänyt vain yhdeksi teknologialeluksi muiden joukossa, vaan se on oikeasti muuttanut arkeani parempaan suuntaan.

Laitetaan vielä loppuun video missä on satunnaisia videopätkiä parin viime viikon ajalta. Materiaali on kuvailtu käsivaralta eikä niissä ole käytetty mitään jalustaa yms. vaan materiaali on suoraan sellaista millaista materiaalia olen sattunut purkittamaan.

Leffalauantai: From Dusk Till Dawn (Hämärästä aamunkoittoon)

Seth Gecko (George Clooney)

From Dusk Till Dawn (IMDB) joka suomennettuna kulkee nimellä Hämärästä aamunkoittoon on Robert Rodriguezin ohjaama toiminnallinen rikosvampyyrielokuva vuodelta 1996. Pääosarooleissa nähdään George Clooney, Quentin Tarantino, Juliette Lewis sekä Harvey Keitel. Pienemmässä roolissa nähdään myös Salma Hayek.

Tarinassa kaksi rikollista veljestä Seth (George Clooney) ja Richard Gecko (Quantin Tarantino) ovat pakomatkalla saaliin kanssa Meksikon puolelle. Pakomatkan varrellakin väkeä laitetaan kylmäksi eikä matalan profiilin vetäminen tunnu Robertin ymmärrykseen mahtuvan. Matkalla veljesten reitille osuu myös asuntovaunulla reissaava isä kahden nuoren lapsensa kanssa jotka taivutellaan aseen avustuksella viemään veljekset Meksikon rajan toiselle puolen.

Meksikon rajan yli päästyä seurue päätyy Titty Twister -nimiseen baariin odottamaan aamua jolloin Geckon veljesten on tarkoitus tavata yhteyshenkilönsä ja päästää rajan yli avustanut perhe vapaaksi. Alkuillasta ihmiset sammuttavat janoaan väkijuomilla kunnes pidemmälle yöhön mentäessä paljastuu että baari on täynnä vampyyreitä jotka tahtovat sammuttaa omaa janoaan asiakkaiden verellä.

Richard Gecko (Quentin Tarantino)

Hämärästä aamunkoittoon on suoraviivainen toiminnallinen rikoselokuva missä tarinaan on heitetty vampyyreitä hämmentämään tavallista tarinaa. Nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta nykysilmin katsottuna suhteellisen kankeiden efektiensä ja reilusti överiksi vedetyn tyylillisen absurdiutensa vuoksi tämä hakeutuu ainakin allekirjoittaneen kirjoissa lähemmäs B-luokan toimintavampyyrielokuvia.

Vaikka olen vampyyrielokuvien ystävä, on toiminnalliset vampyyrielokuvat lajityypissään yleensä itseäni vähemmän sytyttävää sorttia sillä vampyyrielokuvien genren kiehtovuutta synnyttävä maalaileva mystiikan tunnelma loistaa lähes aina poissaolollaan. Valitettavasti näin on myös tämänkin elokuvan osalta sillä tässä filmatisoinnissa vampyyrit ovat lähinnä koomisen näköisiä kuminaamarit päässä hyppiviä olentoja joilta lentää pää ja sisälmykset brutaaleilla tavoilla. Sinänsä tämä ei ole mitenkään huono juttu elokuvallisesti, mutta vampyyrielokuvien kategoriassa tämä ei erityisemmin itseäni sytytä. Splatterit splatterina, vampyyrielokuvat vampyyrielokuvina.

Jos tätä elokuvaa katsoo splatterina on tämä mukiinmenevä tuotos, vaikkakin hieman hämmentävä kokonaisuutena. Alkuosa elokuvasta on tyylillisesti paljon vakavammin otettavaa rikoselokuvaa mutta loppuosa vedetään aivan lekkeriksi ja överiksi vedetyt vampyyreiden lahtaamiset saa loppuosan elokuvasta tuntumaan lähinnä Evil Dead -tyyliseltä splatterilta. Mene tiedä mikä tekijöiden visio kokonaisuudesta on ollut, mutta tällaisenaan se jättää vähän laimean tunnun.

Ohjaus ja näyttelytyö on kautta linjan toimivaa eikä teknisesti tästä valittamista tule muuta kuin nykymittapuulla katsoen koomiselta näyttävistä erikostehosteista. Kokonaisuutena tämä on viihdyttävä elokuva jos sen katsoo B-luokan splatterina, mutta vampyyrielokuvana se jättää katsojan kylmemmäksi kuin nälkäinen vampyyri saaliinsa.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 7,2/10)