Leffalauantai: Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith (Tähtien Sota: Episodi 3 – Sithin kosto)

Anakin (Hayden Christensen) on valinnut pimeän puolen ja on saanut uudeksi nimekseen Darth Vader

Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Tähtien Sota: Episodi 3 – Sithin kosto on vuonna 2005 julkaistu toiminnallinen seikkailuelokuva jonka on ohjannut George Lucas. Pääosissa nähdään Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor, Samuel L. Jackson sekä Ian McDiarmid.

Galaktinen tasavalta on sodassa kreivi Dookun (Christopher Lee) joukkoja vastaan. Anakin Skywalker (Hayden Christensen) ja Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor) käyvät valomiekkataistelun Dookua vastaan jonka seurauksena Dooku menehtyy Anakinin valomiekan toimesta. Jedien pelastama Palpatine (Ian McDiarmid) nimittää Anakinin edustajakseen jedineuvostoon mutta tämä ei miellytä jedejä.

Anakinin turhautuminen ja epäilykset jedejä kohtaan kasvavat vähitellen Palpatinen ruokkiessa niitä tahtonsa mukaisilla johdattelevilla ajatuksilla. Anakin saa selville että Palpatine on jedien etsimä sith-lordi Darth Sidious ja hän paljastaa sen myös jedimestari Mace Windulle (Sauel L. Jackson). Mace Windu käy taistoon Palpatinea vastaan ja on kukistamaisillaan hänet kun Anakin kääntyykin auttamaan alakynteen jäänyttä Palpatinea. Teolla on suuret vaikutukset sillä pimeän puolen saatua vallan Anakinista alkaa hänen tekonsa käymään aina vain tappavammiksi viattomiakin osapuolia kohtaan.

Mestari Yoda on nähnyt Anakinin tekemiä kauheuksia

Sithin kosto on hieno ja onnistunut jatkumo The Phantom Menacelle (lue arvostelu) sekä Attack of the clonesille (lue arvostelu) ja se toimii omanlaisenaan loppuna sekä uuden alkuna. Se päättää tyylikkäästi kahden ensimmäisen episodin rakentaman tarinan missä keskiössä on ollut Anakin Skywalker ja se petaa valmiiksi sijan tuleville alkuperäisille episodeille 4-6 antaen katsojalle kaiken tarvittavan pohjatiedon tulevien episodien päätähdestä.

Edellisessä osassa omaan mieltymykseeni kiintoisinta oli kuinka Anakinin persoonassa alkoi jo vähitellen näkymään niitä piirteitä jotka johdattavat häntä pimeälle puolelle. Tässä episodissa tuo pidempään jatkunut hahmon kehitys saavuttaa vihdoin täyttymyksensä ja Anakin vajoaa menettämisen pelon, pettymyksen tunteiden, epäluottamuksen ja vallanhalunsa vuoksi Voiman pimeälle puolelle. Tapa miten tämä kuvataan toimii hyvin ja se on mielenkiintoinen psykologisestikin mietittynä.

Anakinin vähittäisessä lankeamisessa pimeälle puolelle on samaan aikaan myös havaittavissa samanlaista tapaa kuin ihmisen lankeamisessa Edenin puutarhassa käärmeen myötävaikutuksesta (1. Moos. 3:1-24). Epäilyksen ja epäluottamuksen siementen kylvämisen jälkeen valmiiden valheellisten totuuden tarjoaminen uutena totuutena uppoaa kenties liiankin helposti otolliseen maaperään kun vain valhetta näennäisesti tukevat havainnot vaikuttavat tukevan valhetta totuuden sijaan.

Visuaalisesti tämäkin elokuva toimi hyvin eikä siitä mitään isompaa moitteen sijaan löydy. Pidin myös siitä kuinka elokuvan alkupuolella oli hieman kepeää huumoriakin mukana joka kuitenkin tarinan synkentyessä siirtyy sopivasti sivuun rikkomasta intensiiviseksi kehittyvää tunnelmaa. Elokuvan valomiekkataistelut ovat toimivia ja erityisesti Yodan ja Palpatinen välinen taistelu on mukaansatempaava.

Kokonaisuutena Revenge of the Sith on erinomainen Star Wars -elokuva. Jos kahta aikaisempaa ei ole pohjalle nähnyt ei tästä yksittäisenä teoksena luultavasti saa paljoakaan irti, mutta jos kaksi edellistä osaa on nähnyt on tämä niille täydellinen päätös joka erottuu selkeästi edukseen. Omaan makuuni tähän elokuvaan kiteytyy kaikki se mistä Star Warseissa itse pidän.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 7,0/10)

Perjantaipullo: Rock Paper Scissors Theory of Hoppyness IPA

Kotimaisen RPS Brewingin panimon Rock Paper Scissors – Theory of Hoppyness IPA on 6,3 % vahvuinen Indian Pale Ale jota myydään Alkon vakiovalikoiman tuotteena. Katkeroita oluessa on 120.0 EBU ja kantavierrettä 17.6 °P. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta (katso täältä).

Tölkki on yksinkertainen ja toimiva tyylillisesti. Vaahtoavuus on tasaista ja varmaa ja kohtalaisen runsasta eikä vaahto kovin nopeasti myöskään täysin katoa pinnalta. Tuoksu on miellyttävän sitruksinen. Väri on simamaisen keltainen ja olemus on samea.

Suutuntuma on keskitäyteläinen. Vaikka olut on kuvattu erittäin voimakkaasti humaloiduksi on suutuntuma omaan mieltymykseeni mukavan maltillinen eikä siinä korostu liiaksi mikään. Maussa on hedelmällisyyttä ja sitruksista raikkautta. Keskimääräistä miellyttävämpi IPA omaan makuuni, sillä tuntuma on tasaisen pehmeä eikä jälkimakukaan jätä liian kuivaksi suuta.

Musiikina tämän kanssa menee mm. Hippo Campus – Ride or Die tai Sam Fender – Spit of You.

Kirja: Ellen White – Rakkaudella Isältä

Ellen White – Rakkaudella Isältä

Rakkaudella Isältä on amerikkalaisen kristillisen kirjailijan Ellen G. Whiten kirjoittama teos. Teoksen alkuperäinen nimi on From heaven with Love. Ilmeisesti tämän suomenkielisen version ensimmäinen julkaisu on ollut vuonna 1992, mutta tämä kolmas painos jonka luin on vuodelta 2000. Numeroituja sivuja kirjassa on 621.

Kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan kertomus Jeeuksen elämästä ja vaikea tästä oikeastaan on parempaakaan kuvausta kirjoittaa sillä siihen tiivistyy olennaisesti koko kirjan ydinpointti. Kirjassa on 87 lukua ja niiden pohjana on eri Raamatun evankeliumeissa kuvatut tapahtumat.

En tiedä millaisena teoksena tätä varsinaisesti pitäisi lukea, romaanina vaiko profetioina vai millaisena ja se vaikuttaa olennaisesti omaan mielipiteeseeni teoksesta. Mikäli teos on puhtaasti romaani tai Raamatun totuuden pohjalle kirjoitetuksi fiktioiksi tarkoitettu kirja on se tässä kategoriassa asiallinen ja toimiva teos. Mikäli teos sitä vastoin on tarkoitettu luettavaksi eri näkökulmasta eli enemmänkin konkreettisina näkyjen ja/tai muunlaisten profetioiden kautta saatuina tiedon sanoina olen sen suhteen skeptisempi.

Mikään teksteissä ei toki ollut sellaista etteikö niin olisi voinut tapahtua eikä sen suhteen teksteistä tullut ainakaan itselleni mielikuvaa harhaopeista tai sellaisista teksteistä mikä veisi fokusta pois Kristuksesta, päin vastoin, teos korostaa hyvinkin vahvasti Kristusta ja siten on asiallista luettavaa.

Itse en pidä teksteistä jotka kertovat Raamatun tapahtumia mutta lisäävät niihin kertomuksiin jotain lisää, olipa ne sitten totta tai eivät. Ne asiat joista Raamattu ei kerro, niistä Raamattu ei kerro. Kaikki muut lisäykset kertomuksiin on spekulaatiota ja ne voivat olla totta tai olla olematta. Tämän vuoksi tämänkaltainen teos ei valitettavasti itselleni oikein puhuttele ellei sitä lue puhtaasti romaanina joka on rakennettu Raamatun kertomusten pohjalle ja missä lukijana tietää että tässä on monin paikoin kirjailijan omia lisäyksiä ja tulkintoja.

Esimerkkeinä asioista ja lisäyksistä joihin viittaan on vaikkapa tämä sivulla 522 kerrottu kohta: ”Oikeussalissa Kaifas istui puheenjohtajan paikalle. Kansan into kuunnella Vapahtajaa oli herättänyt ylipapissa katkeraa kateutta. Mutta kun Kaifas nyt katseli vankia, hänessä syttyi ihailu tämän jaloa, arvokasta olemusta kohtaan. Hänessä heräsi vakaumus, että tämä mies oli Jumalan kaltainen. Seuraavassa hetkessä hän karkotti ajatuksen ja vaati kopealla äänellä Jeesusta tekemään jonkin suurista ihmeteoistaan. Mutta näytti kun Vapahtaja ei olisi lainkaan kuullut hänen sanojaan. Tuon paatuneen joukon mielessä heräsi kysymys: Onko tämä Jumalan kaltainen mies tuomittava rikollisena?”

Syyt miksi en pidä tämänkaltaisista teksteistä on se, että näiden tulkintojen paikkaansapitävyyttä on mahdotonta todistaa todeksi saati valheeksi. Entä jos joku toinen kirjailija kirjoittaisi samanlaisen teoksen mutta kertoisi täysin erilaisen version tapahtumista mutta jotka silti samalla tapaa ovat Raamatun tekstin sisällön kanssa sopusoinnussa, kumpaa pitäisi uskoa? Syttyikö Kaifaksessa ihailu? Karkottiko hän ajatuksen todella pois? Oliko hänellä kopea ääni puhuessaan Jeesukselle? Oliko koko paikalla ollut joukko paatunut ja ajattelivatko he sitä miten tässä kirjassa kerrotaan?

Kokonaisuutena kirjasta jäi itselleni hieman kahtiajakoiset ajatukset. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja terveitä hengellisiä opetuksia joten sitä taustaa vasten teos on kyllä lukukelpoinen ja siitä voi saada kyllä irti hyviä ajatuksia hengelliseen elämään. Myöskin mikäli teosta lukee samoin kuin lukisi romaania joka pohjaa todellisuuteen ja missä tietää olevan kirjoittajan omia romaanin luettavuuden kannalta olennaisia lisäyksiä jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole sellaisia kuin ne ovat todellisessa elämässä ollut, on tämä teos silloinkin asiallinen ja siitä voi saada lukijana jotain irti.

Mikäli Raamattu (etenkään evankeliumit) ei ole entuudestaan kovin tuttu tai mikäli lukijana ei osaa erottaa mikä on Raamatun kuvauksen mukaista sellaisenaan ja mikä on kirjoittajan lisäämää tulkintaa on kenties parempi ensin lukea muunlaisia tekstejä jotta ei luo vääränlaisia ja väritettyjä mielikuvia tapahtumien kuluista tai eri henkilöiden olemuksista jotka voivat johtaa omassa mielessä mahdollisesti vääriin tulkintoihin muissakin asioissa.

Leffalauantai: Halloween kills

Michael Myers ei hevillä kuole

Halloween Kills (IMDB) on David Gordon Green ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2021. Sen pääosarooleissa nähdään Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Andi Matichak ja Will Patton.

Ties kuinka monesta Halloween-elokuvasta tuttu Michael Myers -niminen siskonsa lapsena tappanut mies on jälleen Halloweenina avittamassa viikatemiestä sadon korjuussa manan maille. Myersin kynsistä aikaisemmin selvinneet uhrit ovat kuvitelleet että hän on jo kuollut sillä osa heistä on itse ollut hoitamassa asiaa, mutta jostain syystä tätä petoa ei kuolema olekaan ottanut vielä syleilyynsä ja niinpä teurastusjuhlat jatkuvat jälleen Halloweenin aikaan.

Pelon vallassa vuosikausia eläneet ihmiset ovat saaneet tarpeeksensa pelosta ja päättävät että paha tulee kuolemaan tänä yönä. Harmillisesti siinä ei enää joukolla järki paljoa päätä pakota kun lynkkausmieliala on päässyt vauhtiin ja kansa janoaa verta.

Allyson (Andi Matichak) ei taistelutta tappajalle antaudu

Olen nähnyt ennen tätä luultavasti ainoastaan kaksi Halloween-elokuvaa – Halloween H20: 20 Years Later vuodelta 1998 sekä Halloween vuodelta 2018 (lue arvostelu) joista kummatkin ovat olleet vähintäänkin katsottavia. Ikävä kyllä tämän elokuvan kohdalla tämän edes keskinkertaiseksi luokitteleminen tuntuisi ylikorostetulta kehulta, sillä hyvää sanottavaa tästä elokuvasta en juurikaan löydä lukuunottamatta tuotannollisia aspekteja.

Tarina on ontto ja se nojaa käytännössä katsoen kokonaan tunnetun hahmon nimeen. Myers koetetaan saada eri hahmojen puheiden kautta kuvattua lähestulkoonsa puhtaaksi pahuuden inkarnaatioksi, mutta käytännössä mikään ei missään vaiheessa saa katsojalle vakuutettua tämän pahuudesta.

Sivuhahmoja on aivan liian monta että kenestäkään saisi mitään otetta eikä oikein kunnollista selkeää protagonistiakaan tunnu löytyvän. Kenties vahvimmin tämän päätähden paikan täyttää tai ainakin koettaa täyttää Judy Greerin roolihahmo Karen. Silti tarinaa kuvataan niin monen eri hahmon kautta että selkeää ydinhenkilö on vaikeaa saada kenestäkään. Tämän seurauksena tarinasta jää rikkonainen kokemus missä ei oikeastaan keneenkään hahmoon pääse samaistumaan eikä kenenkään kohtalo sen myötä myöskään kiinnosta missään määrin.

Myersin on tarkoitus luultavasti olla jossain määrin mystinen ja pelottava hahmo, mutta tällaisella toteutuksella kyseessä on vain katsojaa turhauttava tusinapahis joka ei kuole vaikka kuinka häntä koetetaan saada hengiltä. Milloin mies selviää tulipalon kuumuudessa missä palomiehet tarvitsevat pukua ja happea selvitäkseen, milloin tulee potkua päähän eikä tästäkään henki lähde, joukkopieksäjäisetkin kättä pidemmän välityksellä ei silti saa tätä petoa taltutettua joten käytännössä kaikki vaivannäkö edes moisen yrittämisestä menettää merkitystään ja tuntuu vain tarpeettomalta väkivallalta vailla merkitystä.

Myers ei kuole edes palavassa talossa vaan halu tappaa jatkuu heti talosta poistuttuakin

Oma lisänsä elokuvan huonouteen tulee myös muiden hahmojen epäuskottavuudesta. Tarinassa väki päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä eikä virkavalta juurikaan pistä kapuloita rattaisiin vaikka ovat kuulemassa kuinka rikollista ollaan ottamassa hengiltä ilman oikeuden tuomiota. Vihansa vimmaan itsensä lietsova väkijoukko aiheuttaa tapauksiin syyttömän miehen itsemurhan tämän paetessa riehaantunutta väkijoukkoa eikä sekään tunnu kovin suurta moraalista ongelmaa verta janoavalle laumalle aiheuttavan.

Kaikkien näiden huonojen piirteiden lisäksi kun soppaan heitetään vielä modernin Hollywoodin woke-kulttuurin hedelmiä niin lopputuloksesta keitetään sellainen eväs että se ei jätä katsojalleen juurikaan positiivisia kokemuksia.

Koska jokaisesta huonostakin elokuvasta on silti löydettävissä aina jotain hyvääkin sanottavaa niin on tässäkin tietenkin onnistumisia. Asiat mitkä tässä toimivat hyvin ovat tuotannollisia – äänimaailma, leikkaukset, visuaalinen ulkoasu, värimaailma ja muut vastaavat ulkoiset peruselementit on kaikki toteutettu tyylillä ja niistä on helppoa huomata että kyseessä on ammattitaitoisen tiimin työn tulos.

Ikävä kyllä mitkään elokuvan onnistumisista eivät riitä paikkaamaan eikä edes tarjoamaan pientä pintalaastaria siihen että Halloween Kills on tyhjä ja mitäänsanomaton elokuva jota en itse pysty juuri kenellekään suosittelemaan.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 5,5/10)