Mökki ulkoa kuvattuna. Mökissä on kaksi puolta isompi ja pienempi joista itse olemme vuokranneet pienemmän, taempana olevan osan.
Ensimmäinen yö on mökissä nukuttu. Unille menin ehkä joskus puolen kahden jälkeen ja heräilin hieman vajaa yhdeksän aamupuurolle jonka eno oli keittänyt.
Eilinen ilta mökillä meni rennosti sisällä oleskellen tekemättä mitään sen suurempaa. Päivällä otin lyhyet päiväunet, mutta illalla vain söimme, saunoimme ja katsoimme elokuvan Yle Areenasta. Myöhemmin itse katsoin vielä toisenkin enon mentyä unille.
Tänään kävin pihalla 5,02 km pituisella kävelyllä kameran kanssa valoisan aikaan. Ulkona on netin mukaan nyt pakkasta -17 astetta, mutta Applen Kuntoilu-ohjelmassa kävelylenkin aikana lämpötilaksi on ilmoitettu -10 astetta. Ehkä sää on tässä jo hieman viilentynyt tai kumpi jompi näyttää väärää, mene tiedä. Mitenkään kylmältä keli ei kuitenkaan tuntunut, mutta hiihtopipo joka suojasi poskia oli hyvä silti olla päässä vaikka silmälasit aina sen kanssa jäätyvätkin niin että ei enää läpi näe.
Alla vielä joitain kuvia lenkin varrelta. Kaikki kuvat on otettu Canon R50 kameralla käyttäen RF-S18-45 F4.5-6.3 IS STM objektiivia. Lenkki tapahtui kello 10:00 – 11:04 välisenä aikana ja kuten kuvista voi havaita on ulkona vielä jonkin verran hämärää.
Touch of Evil joka suomennettuna tunnetaan nimellä Pahan kosketus on Orson Wellesin ohjaama film noir rikosdraama vuodelta 1958.
Kuuluisan gangsteri Grandin telkien taakse toimittanut meksikolainen huumepoliisi Mike Vargas (Charlton Heston) on yhdessä tuoreen vaimonsa Susanin (Janet Leigh) kanssa Meksikossa aivan Yhdysvaltojen rajan tuntumassa kun läheisyydessä räjähtää autopommi jossa menehtyy ihmisiä. Vargas ryhtyy heti yhdessä lähellä olleiden yhdysvaltalaisten kollegoidensa kanssa tutkimaan tapausta. Rikosta tutkiessa Vargas saa kohdata suoria uhkia ja myös hänen vaimoaan koetetaan lavastaa osalliseksi huumeiden käyttöön ja vielä vakavampiinkin rikoksiin. Kaiken lisäksi hän saa huomata epärehellistä toimintaa myös joiltain asiaa tutkivilta tahoilta joka antaa myös aivan uusia tutkinnan aiheita.
Alkukohtaus on pitkä ja tyylikäs yhdellä otoksella kuvattu kohtaus joka on poikkeuksellinen ja massasta erottuva vielä tänäkin päivänä. Se antaa koukuttavan ja mielenkiintoisen alun tarinalle joka sen jälkeen jatkaa tavallisimmilla vaikkakin monin paikoin visuaaliselta tyyliltään massasta poikkeavilla kohtauksilla. Uusia henkilöitä tulee alussa kohtalaisen nopeasti mukaan kuvioihin joka alussa vaikutti hieman hämmentävältä, mutta heidän osuutensa rakentuvat kuitenkin hyvin tarinan edetessä eikä kohtalaisen suuri määrä henkilöitä vie lopulta huomioita pois juonesta tai selvemmin esiin nousevista päähenkilöistä.
Juoni on kiinnostava ja se rakentuu sopivalla tahdilla katsojalle. Asia jota alussa tutkitaan laajeneekin aivan toisenlaiseen suuntaan kuin alussa olisi odottanut ja sitä myöten myös osa henkilöistä alkaa saamaan erilaisen painopisteen kuin alussa olisi luullut.
En tiedä onko tässä filmatisoinnissa pyritty tuomaan esiin yhteiskunnallisia aspekteja vaiko ei, mutta en voinut välttyä ajatukselta että siinä olisi esitetty näkökulmaa yhdysvaltalaisten ja meksikolaisten suhteisiin ja ennakkoluuloihin toisiaan kohtaan. Vargas on arvostettu poliisi ja osa yhdysvaltalaisista poliiseistakin sen näkevät mutta samaan aikaan osan toiminnasta on nähtävissä ennakkoluuloisuutta häntä kohtaan. Lisäksi Vargasin vaimo on amerikkalainen joka dialogissaan paljastaa miehelleen tuntevansa olonsa turvallisemmaksi Amerikassa kuin Meksikossa mistä heijastuu myös hänen kokemuksensa erilaista kulttuuria kohtaan.
Touch of Evil on tyylikäs elokuva joka viihdyttää ja pitää koukussaan vielä monta kymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeenkin.
Cape Fear on J. Lee Thompsonin ohjaama vuonna 1962 julkaistu draamatrilleri minkä pääosissa nähdään Gregory Peck, Robert Mitchum, Polly Bergen sekä Lori Martin. Suomeksi tämä tunnetaan myös nimellä Tuomitun kosto.
Asianajaja Sam Bowden (Gregory Peck) kohtaa Max Cody (Robert Mitchum) nimisen miehen menneisyydestään kun tämä tulee yllättäen tervehtimään häntä. Sam on ollut kahdeksan vuotta sitten todistamassa Maxia vastaan oikeudessa ollessaan silminnäkijänä tapauksessa josta Max on saanut yli kahdeksan vuoden vankilatuomion joten jälleennäkeminen ei ole varsinaisesti toivottu eikä ilahduttava. Pian Sam alkaa törmäämään Maxiin useammankin hänen ja perheensä läheisyydessä ja niinpä hän joutuu turvautumaan poliisin ja yksityisetsivän apuun jotta Max saataisi pois hänen perheensä läheisyydestä. Lain mukaiset keinot vainoajan karkoittamiseksi alkavat käymään vähiin samalla kuin Maxin toiminta käy aina vain painostavammaksi ja uhkaavammaksi.
Vuosikausia vankilassa istuneen miehen kostoretki hänet vankilaan toimittanutta miestä kohtaan käyttäen laillisia mutta selkeästi toista osapuolta uhkaavia keinoja on mielenkiintoinen pohja-asetelma. Uhkan kohteeksi joutunut on itse asianajaja joten hänellä on tietoa ja ymmärrystä siitä mikä vainoajan toiminnassa on laillista ja mikä ei ja kuinka vaikea älykästä ja lakiin perehtynyttä rikollista on saada kiinni ennen kuin mitään konkreettista tapahtuu, mutta asian rationaalinen käsittely uhkaa syrjäytyä tunteiden ja oman perheen suojeluhalun ottaessa vallan. Oikeuden noudattaminen lakia seuraamalla ei kuulosta välttämättä niin hyvältä vaihtoehdolta kuin oikeuden ottaminen omiin käsiin jos sen avulla voi suojella perheensä turvallisuutta.
Tarina on rakennettu hienosti ja juonikuvio kasvaa loppua kohden aina vain tiivistunnelmaisemmaksi jännitysnäytelmäksi missä hienotunteinen psykologinen painostaminen vainoamisen keinoin vaihtuu suoraviivaisempaan fyysisen turvallisuuden uhkaan. Traditionaalisesti ajateltuna miehen rooliin kuuluu oman perheensä suojeleminen sitä uhkaavilta vaaroilta ja näinpä elokuvan aikakaudella valloilla ollut miehen rooli antaakin hyvän lisäsyvyyden tarinaan pohdittaessa sitä kuinka pitkälle yhteiskunnan asettamat lait ja säädökset lopulta kykenevät rajoittamaan miestä joka ymmärtää roolinsa ja vastuunsa perheensä suojelijana.
Cape Fear on hieno elokuva joka onnistuu hyvin rakentamaan tasaisen varmasti kasvavan jännitteen ja saa pidettyä loppuun saakka yllä mielenkiinnon ja epävarmuuden siitä kuinka asiat lopulta ratkeavat eri henkilöiden osalta.
Rolan Emmerichin vuoden 1992 ohjaus Universal Soldier on toiminnallinen sci-fi elokuva jonka pääosarooleissa nähdään Jean-Claude Van Damme, Dolph Lundgren sekä Ally Walker.
Eletään vuotta 1969. Yhdysvaltojen sotilajoukko on Vietnamissa sotimassa kun eräässä operaatiossa kenraali Andrew Scottin (Dolph Lundgren) psyyke ei enää kestä. Hänen toimintansa on vaaraksi niin alueen siviileille kuin hänen oman joukkonsa sotilaille ja pian hän ja moni muu kohtaakin kuoleman.
Aikajanassa siirrytään tämän jälkeen eteenpäin 25 vuotta panttivankitilanteeseen mikä ratkeaa armeijan erikoisjoukkojen avulla. Nämä erikoisjoukot ovat tällä kertaa sanan varsinaisessa merkityksessä erikoisia, sillä heidät on armeijan salaisten kokeellisten teknologioiden avulla luotu kuolleiden sotilaiden kehoista herättämällä heidät henkiin. Heidän muistinsa on tyhjennetty ja heistä on pyritty tekemään tehokkaita ja käskyjä uskollisesti noudattavia supersotilaita yli-inhimillisillä voimilla, mutta kaikkea ei ole kuitenkaan onnistuttu muistista pyyhkimään. Pian muutamat sotilaista, Luc (Jean-Claude Van Damme) sekä Andrew Scott, alkavat saada takaumia Vietnamin taisteluista. Heidän viimeiset muistonsa ja tekonsa sodassa alkavat toistumaan uudelleen siviilien keskuudessa Amerikan mantereella kohtalokkain seurauksin.
Ajatus yli-inhimillisillä fyysisillä voimilla varustetuita sotilaista jotka tottelevat kurinalaisesti annettuja käskyjä miettimättä itse moraalikoodistoa ei ole mitenkään ainutlaatuinen, mutta samalla sitä on vaikeaa mieltää ainoastaan tieteiselokuvan teemaksi vaan enemmänkin asiaksi jota aseteollisuus maailmalla luultavasti pyrkii luomaan myös todellisuudessa.
Monien tieteiselokuvien tapaan on tässäkin tuotu esiin teknologian kehityksen ihmisyydelle luomia uhkakuvia mutta myöskin toivoa siitä kuinka ihmisyys lopulta selviytyy voittajana. Kokeelliset sotilaat joilta on pyritty riistämään oma tahto eivät pysykään kurissa kun unohdetuksi tarkoitetut muistot nousevat uudelleen pintaan luoden moraalisen dilemman sotilaan toimintaan tai kun hajonneen psyykeen rikkinäisyys ottaa uudelleen vallan katastrofaalisin seurauksin.
Universal Soldier on tehty aikakaudella milloin tietokoneavusteiset efektit eivät olleet vielä samalla tapaa arkipäivää kuin ne ovat nykyään. Hyvä niin, sillä räjähdykset ja toiminnallisuus suorastaan huokuu autenttisuutta ja tunnelmaa jota kaipaisi myös uudempiin elokuviin näyttävien mutta tunteettomien efektien sijaan.
On mahdollista että mieltymykseni filmille kuvattuihin elokuviin ja niiden jonkinlaiseen aitouden tuntuun juontaa juurensa siitä että olen kasvanut 80- ja 90-luvun elokuvien parissa enkä digitaalisesti kuvattujen ja editoitujen modernien tuotoksien aikakaudella, mutta oli syy mieltymykselleni mikä tahansa niin tässäkin filmatisoinnissa oli tyylissä jotakin sellaista mikä puhuttelee itseä vielä nykypäivänäkin. Se vain näyttää visuaalisesti aidolta, epätäydelliseltä, inhimilliseltä ja silmää miellyttävämmältä kuin digitaalisen maailman tekninen täydellisyys.
Tarina etenee hyvin pitäen kuitenkin tasapainon hyvänä rauhallisten ja toiminnallisten osuuksien välillä. Henkilöhahmot ovat toimivia ja niitä on rakennettu tämän tyylilajin elokuvaan tarpeeksi jotta katsoja saa niistä jonkinlaista tarttumapintaa.
Omaan makuuni Universal Soldier oli erinomainen elokuva. Se on sopivan mutkaton ettei sitä joudu liikoja pohtimaan, mutta siinä on kuitenkin tarpeeksi rakennettua juonta ja hahmoja jotka pitävät kokonaisuuden viihdyttävänä toimintaelokuvana.
Pasilan asema ja kauppakeskus Tripla. Täältä alkoi matka kohden Rovaniemeä.
Tänään saavuimme muutama tunti takaperin enon kanssa Lappiin, tarkemmin ottaen Saariselällä sijaitsevalle mökille jonka olemme vuokranneet nyt neljäntenä vuotena peräkkäin. Matka alkoi jo eilen kun eno tuli hakemaan itseäni Vantaalta josta jatkoimme matkaa Pasilaan autojunan lastauspaikalle. Siellä odottelimme noin tunnin kunnes auton sai lastata junan kyytiin.
Kun auto oli saatu lastattua jatkoimme kävellen Pasilan asemalle missä istuimme Pupu-nimisessä salaattibaarissa odottamassa että Rovaniemelle lähtevä juna saapuu Pasilaan. Itse otin siinä iltapalaksi wrapin sitruunalimonadin kanssa ja myöhemmin vielä otimme kahvit matkaan kun menimme ulos odottamaan junaa.
Ulkona oli liukasta ja asemalla hiekoitus sen verran kehnoa että vasen jalka lähti sivuluisuun ja jalan onnistui siinä samassa hieman venäyttämään. Onneksi ei sentään jalka lähtenyt kokonaan alta, mutta sen verran se kuitenkin tuntui että hetken sai istuskella aseman penkillä ennen kuin vasemman jalan varaan ei tuntunut epämukavalta taas painoaan laittaa. Yllättävää kuinka heikosti hiekoitettu laituri oli ottaen huomioon aseman käytön paljouden.
Juna tuli ajallaan ja vaunu 21 jossa makuuhyttimme oli tuli tietenkin toiseen päähän laituria kuin missä itse olimme, kuinkas muuten.
Kasvistäytteillä varutettu wrap joka Pupussa tuil syötyä. Yöjunan makuuvaunu on mukava vaihtoehto pitkällä matkalla
Junaan pääsimme ilman ongelmia ja ne tavarat joita otimme autolta mukaan viskasimme makuuvaunuun jonka jälkeen suuntasimme ravintolavaunuun ottamaan muutaman kylmän huurteisen. Ravintolavaunulta tulimme hyvissä ajoin takaisin hyttiin jossa unille tuli käytyä jossain yhdentoista maissa. Omalla kohdallani unet jäi pääsääntöisesti yrittämiseksi ja unimäärä Apple Watchilla mitattuna näyttää 4 h 9 minuuttia. Saattaa olla että kohta tämän kirjoittamisen jälkeen siirryn pienille päiväunille.
Juna oli aamulla myöskin ajoissa Rovaniemellä. En muista oliko juna asemalla 07:20 vai lähtikö juna jatkamaan siitä siihen aikaan jo seuraavaan etappiinsa, mutta jotain niitä main olimme kuitenkin junamatkan päätöspisteessä. Hereille nousin ehkä 06:30 maissa joten aikaa oli hyvin valmistautua junasta poistumiseen ilman kiireitä.
Junasta poistumisen jälkeen odotimme ehkä 10-20 minuuttia että auton sai hakea vaunusta ja matka pääsi jatkumaan. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli ehkä jo noin kymmenen kilometrin päässä Shellillä missä kävimme aikaisempien vuosien tapaan aamupalalla.
Shellin jälkeen matka jatkui ja oli pääsääntöisesti pelkkää tavallista maantieajelua Lapin maisemissa. Matkan varrella kävimme Sodankylän LIDL:stä tekemässä ruokaostokset mökille aikaisempien vuosien tapaan.
Aamupalaa Shellillä. Riisipiirakoita, munakasta, salaatinlehtiä, tomaattia, juustoa, maustekurkkua ja mehuja. Myös nakkeja ja makkaroita oli tarjolla mutta ne eivät itselleni olleet houkutteleva vaihtoehto. Munakasta söin kuitenkin pitkästä aikaa eli ensimmäistä kertaa pariin vuoteen.Matkan varren maisemat olivat talvisia.
Perille saavuimme joskus 12 jälkeen. Ensimmäiset kuvat mökin sisältä näyttävät aikaleimaa 12:28 ja ennen sitä kuitenkin autosta tuli tavarat kannettua sisälle, joten hieman kahdentoista jälkeen olemme varmaankin pihassa jo olleet.
Enimmät tavarat olen jo kerkenyt laittamaan niille kuuluvalle paikalle eli Raamattu, kännykkä ja tabletti ovat löytäneet sängyn viereen. Petivaatteita en ole vielä laittanut sänkyyn ja sänky on yhä päiväpeiton alla mutta kahvit kerkesimme jo juomaan kaikessa rauhassa.
Laitan vielä loppuun muutaman kuvan mökistä ja ikkunoista näkyvistä maisemista.
Allekirjoittanut nukkuu perinteitä kunnioittaen alakerrassa.Lumiset maisemat ikkunan läpi kuvattuna.Maisemaa ulkoa yläkerran ikkunan läpi kuvattuna. Vasemmassa ylänurkassa oleva kirkas pallo ei ole kuu vaan sisällä päällä olleen lampun heijastuma.
