Tämänviikkoisena perjantaipullona on Mustan Virran panimon St. Olaf pale ale jota myydään Alkojen lisäksi myös hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Alkoholitilavuus on 4,5 % ja katkeroita on 28.0 EBU. Oluen tyyppi on nimen mukaisesti pale ale. Oluesta löytää lisää tietoa Alkon sivuilta.
Oluen aukaistua pullosta nousee esiin erinomainen, greippimäinen tuoksu joka lasiin kaadettuakin vielä tuoksuu täyteläisen hedelmäiselle. Olut ei vaahtoa lasiin kaadettaessa juuri lainkaan vaikka suhteellisen rivakalla vauhdilla pullon lasiin tyhjensinkin. Hieman enemmän olisi vaahtoavaisuutta saanut omaan makuuni olla.
Maku on miellyttävän kirpeä ja raikas. Maku on hieman hämäävä sillä makunsa puolesta olisin erehtynyt luulemaan tätä vahvemmaksikin olueksi kuin mitä se on. Jälkimaku on myös miellyttää ja sellainen että se saa halun ottaa toinenkin kulaus.
Yleisesti ottaen tämä olut ei ole kovin paljoa saanut kehuja netissä mutta omaan makuuni tämä toimi poikkeuksellisen hyvin ja tämä oli yksi parhaista löydöistä kolmosoluiden saralla pieneen hetkeen.
Musiikiksi tämän kanssa sopii mm. Arkona – Liki Bessmertnykh Bogov sekä Meinhir – Hildebrandslied.
Kuukausi vaihtui mutta minä en, joten on aika tehdä lyhyt kuukausikatsaus tuttuun tapaan. Eiliselle en vielä kerennyt tätä kirjoittamaan muiden kiireiden vuoksi enkä kerennyt kokkailukeskiviikkoakaan kirjoittamaan, mutta kirjoittelen edes tämän kuukausikatsauksen nyt 🙂
Helmikuu jäi jo historian havinaan. Kuukausi oli monessa suhteessa hyvinkin pitkälti tavallinen ilman sen suurempia ihmeitä. Töissä tuli käytyä, kavereita nähtyä ja jonkin verran oli aikaa myös pelailla.
Paino on yhä junnaillut samoissa lukemissa kuin kaksi viimeistä kuukautta, kilon sisällä on keskimääräinen paino pysynyt. Viime kuukauden painon keskiarvo oli 99,45 kg kun tammikuussa se oli 98,84 kg. Käytännössä aika yksi ja sama sillä jos keskipaino pysyy kilon sisällä niin sen nousu tai lasku ei ole merkittävää – ellei toki joka kuukausi ole kiloa lisää keskipainossa. Kuitenkin yleisesti hoikistumista on tapahtunut vartalon mitoissa ja farkut mahtuvat paremmin jalkaan joten kokonaisuutena hyvällä mallilla on sen suhteen.
Helmikuu oli ensimmäinen kerta kun tuli soiteltua ja lauleskeltua useamman kymmenen ihmisen edessä. Työpaikan yläkerroksen tupareissa tuli soitettua työporukan bändin kanssa ja yksi biisi tuli itsekin laulettua. Oli ihan mukava että sen verran kehtaamista löytyi että sai itseään niskasta kiinni ja uskaltautui mennä esiintymään. Kehitys kehittyy.
Kevyttä nörttäilyäkin tuli hieman harrastettua
Viime kuun puolella tuli myös hieman Raspberry Pi:n kanssa väkerrettyä. Ajatuksena oli vääntää Pi:stä retropelikonsoli mutta ohjaimen kanssa oli jotain ongelmia ja se jäi vielä vaiheeseen. Joskohan sitä tässä kuussa löytyisi ylimääräistä aikaa ja intoa viritellä Pistä kotiin seinälle jonkinlaista Info TV:tä tai sitten tuota Retro Pietä. Saapa nähdä!
Helmikuussa sain pelattua loppuun kaksi peliä, Tomb Raider: Underworldin sekä Wolfenstein II: The New Colossusin. Muuten pelaaminen oli aika vähäistä. Kuitenkin kahdesti tuli pidettyä pelailuiltaa kavereiden kanssa, yhden kerran parin kaverin kanssa ilta istuttiin ja pelailtiin ja eilen serkkupojan kanssa muutaman tunnin pelisessiot otettiin. Pelaaminen porukalla on kyllä mukavaa viihdettä etenkin kun samalta sohvalta pelailee.
Kolme kirjaa kerkesin myös lukemaan joista kahdesta olenkin jo tänne arvostelut kirjoittanut eli Helmi Kekkosen Vieraat (arvostelu) sekä Jouni Hynysen Kadonnutta tavaraa etsimässä (arvostelu). Kolmantena teoksena luin Paulo Coelhon teoksen Alkemisti josta arvostelu luultavasti tulee ensi viikolla tai sunnuntaina, riippuen miten kerkeän kirjoittamaan.
WLAN-purkkia tuli vaihdettua paremman signaalin toivossa. Turha toivo oli se.
Viime kuun nörttäilyihin lukeutui myös enemmän tai vähemmän hermojensa koetteleminen pätkivän langattoman verkon kanssa, pitkän verkkokaapelin virittely makuuhuoneeseen asti, havainnointi siitä että verkkoboksini verkon nopeus on vain 10/100 kaapelillakin ja sen jälkeen tietokoneen heivaaminen makuuhuoneesta kokonaan pois. Ei kärsivällisyys riittänyt katsella pätkivää langatonta verkkoa makuuhoneessa.
Ongelmia oli mm. musiikin toistamisessa, tiedostojen kopioinnissa olohuoneessa olevilta koneilta makuuhuoneeseen jne. Verkon nopeus vaihteli aivan järjettömästi ja aina välillä droppaili niin paljon että koko netti pätkäsi ja musiikin toisto stoppasi. En jaksa sellaista katsella joten tähän hätään heivasin kaiken elektroniikan makuuhuoneestani pois lukuunottamatta CD-soitinta, DACia ja kaiuttimia. Pitää jossain vaiheessa viritellä kotiin gigabitin verkko joka huoneeseen mutta se vaatii hieman aikaa ja taloudellisia investointeja ja ennen kaikkea suunnittelua joten se odottaa vielä tovin.
Koska makuuhuoneen verkossa oli paljon ongelmia tuli kone ja konsolit heivattua tässä vaiheessa pois makuuhuoneesta. Yksi syy tähän muutokseen oli myös se että saan kaverilta lähiaikoina ylimääräisen leveämmän sängyn joten valmistauduin jo siihen vaihtamalla huonejärjestystä sen mukaiseksi.
Makuuhuone meni järjestykseltään uuteen uskoon
Virittelin sängyn yllä olevan kuvan mukaisesti keskelle huonetta ja varasin tilaa että leveämpi sänky tulee mahtumaan. Nykyinen sänkyni on Joensuun Torikadulla asumisesta asti kulkenut mukana vaikka sänky ei ole mikään erityisen mukava ollut edes. Olen harteiltani hieman leveä tuohon sänkyyn eli kädet eivät mahdu kunnolla vierelle selällään makaillessa mutta eipä ole vain tullut aikaiseksi saatua vaihtaa sänkyä. Kaverilla sattui olemaan ylimääräinen joten jos mitään ongelmia ei tule pitäisi sen lähipäivinä/viikkoina varmaankin kulkeutua tänne.
Pidän oikeastaan aika paljon myös tuosta että makuuhuoneessa ei ole liiallisesti elektroniikkaa sillä tällöin makuuhuoneen ainoaksi funktioksi jää nukkuminen ja musiikin kuuntelu kuulokkeilla ja/tai unille mennessä kaiuttimilla.
Makuuhuoneen elektroniikan pois heivaamiseen liittyy myös viime kuun puolella unirytmin järkeistäminen. Nyt lähes jokaisena päivänä lopetan jo yhdeksältä elektroniikan räpeltämisen eli pistän kännykän äänettömälle ja pois näkyvistä, en katso leffoja, pelaa pelejä tai mitään missä käytän näytöllisiä laitteita. Tietenkin yksittäisiä poikkeuspäiviä on tullut tehtyä (eli esim. peli-illat) mutta pääsääntöisesti olen noudattanut tuollaista sääntöä. Muutos on ollut merkittävä sillä nyt unta on kerennyt saada lähes joka yö 8 tuntia ja yleinen vireys on hyvä. Täytynee siis jatkaa tällä linjalla ja seurata pidemmän aikaa miltä muutos tuntuu 🙂
Kaiken kaikkiaan helmikuu oli siis hyvä kuukausi ja hyvillä mielin voi suunnata katseensa alkaneeseen kuukauteen. Hyvää alkanutta kuukautta!
Vihdoin ja viimein käytävällä on valaisin! Kuten kuvasta näkyy kaipaa se vielä hieman suoristamista mutta siellä se on ja pönöttää. Kiintoisinta tässä valaisimen asennusepisodissa on se että tämä valaisin tuli ostettua jo varmaankin joulukuun puolella mutta vasta nyt viime sunnuntaina sen sain paikoilleen asennettua.
Olin ostanut tuon valaisimen ja ostamisen jälkeen kotona aukaissut paketin, huomannut että tässähän ei ole minkäänlaista koukkua millä sen saisi kattoon kiinni ja valaisin jäi asentamatta. Eilen kun kävin parvekkeelta hakemassa tikkaat ja nostin makuuhuoneen valaisinta hieman ylemmäksi tuli samalla kertaa myös tarkistettua josko tuon valaisimen saisi jollain tapaa viriteltyä kattoon sittenkin edes jonkinmoisella purkkateippi-ratkaisulla.
Aukaisin paketin uudemman kerran, tutkailin valaisinta ja aukaisin kuvun jonka jälkeen koin Ahaa!-elämyksen sillä lamppukuvun sisällä oli osa josta sai plafondiin tehtyä kiinnityksen jonka avulla sen saa ripustettua katossa olevaan koukkuun. Että sellaista.
I dont’ even…
Seuraavaksi ihmettelin miten valaisimen saa suoraan tai edes lähellekään suoraan kunnes tajusin että hei tässähän kuuluu olla laipion ja plafondin välissä tuollainen metalliosa jolla etäisyys pysyy kutakuinkin tasaisena joka suunnasta. Kuitenkin pituus ei aivan ruuveissa riittänyt kiristää enempää ja valaisin jäi silti hieman vinoon joten säätämistä tämän kanssa on vielä jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa kuitenkin olen tyytyväinen siitä että valaisin on katossa ja toimii joten sillä mennään siihen saakka että jaksan keskittyä tämän paremmaksi hiomiseen.
Tämä on taas hyvä muistutus miksi työskentelen IT-alalla enkä rakennusalalla 🙂
Wii2HDMI Converter on pieni adapteri jolla Nintendo Wii -pelikonsolin saa kiinni HDMI-liitännän kautta nykytelevisioihin
Viime viikolla maanantaina postasin kokemuksiani PS2 To HDMI Conerterista joka on siis laite jolla saa Playstation 2:n kiinni nykytelevisioon. Onneksi tällaisia adaptereita on saatavana myös muille konsoleille ja ostin Konsolinetistä tällaisen adapterin myös Nintendo Wii -pelikonsolille sillä omistan myös kyseisen konsolin mutta en sillä ole pelannut juuri lainkaan johtuen hankaluudesta saada sitä helposti ja järkevästi kiinni nykyaikaisempaan televisioon.
Wii2HDMI-adapteri löytyi Konsolinetistä hintaan 19,95 eur joten hintansa osalta pulikka on houkuttelevan edullinen tapa päästä nauttimaan Wii-pelikonsolin peleistä myös modernien televisioiden aikakaudella.
Adapteri on pieni ja helppokäyttöinen
Otin pulikan pois paketista, otin Unboxing-kuvat, kaivoin Wiin ja tarvittavat oheiskrääsät kaapista ja virittelin ne paikoilleen. Aikaisemmat kokemukseni Playstation 2 to HDMI -adapterin kanssa jätti hieman jännityksen että mitähän tämän adapterin suhteen menee pieleen mutta ilahduttavana yllätyksenä sain huomata että yhtään mitään ei mennyt pieleen.
Wii vain päälle ja kuva tuli suoraan televisioon – vieläpä ihmeen hyvällä kuvanlaadulla. Olin yllättynyt että Wiin grafiikat ei olleetkaan niin huonot että sielu itkisi verta kun sen grafiikoita katsoo 49″ nykytelevisiolla. Päin vastoin, kuvan terävyys ilahdutti positiivisesti.
Super Mario Galaxyn aloitusruudusta huomaa kuvan selkeäksi ja tarkaksi
Pelailin hetken Super Mario Galaxyä eteenpäin ja kokemukset Wii2HDMI Converter -adapterista olivat positiiviset. Mitään ongelmia en huomannut testijakson aikana eikä kuvanlaadussa ollut moitteen sijaa. Erinomainen ostos. Vihdoin pääsen pelaamaan myös Nintendo Wiin pelejä kunnollisella kuvanlaadulla isommalla televisiolla!
Kadonnutta tavaraa etsimässä teoksen kansitaiteen yksi versio
“Kiitäjä ei kuunnellut, siihen ei saanut enää yhteyttä, se seilasi jo lihan merellä ja silmä paloi. Kulkue jatkoi eteenpäin, me kävelimme vieressä. Vilkuilin sivusilmällä kissanaista. Lantio oli täydellinen, se liikkui kuin liekit nuotion. Naisella oli pitkät punaiset hiukset, ne lainehtivat kissanaisen maskin alta. Silmäaukoista tervehtivät pitkät mustat silmäripset. Reidet ja sääret olivat muotoilun aaltoilua, mustat dominisaappaat hakkasivat asvalttiin kuin haastemies oveen.” (s. 174)
Sain luettua loppuun Jouni Hynysen romaanin Kadonnutta tavaraa etsimässä. Jouni Hynynen on vuonna 1970 syntynyt suomalainen rock-muusikko joka tunnetaan parhaiten Kotiteollisuus-yhtyeen nokkamiehenä. Kuitenkin Hynynen on kirjoittanut myös kirjallista tuotantoa useamman teoksen verran joista tätä kirjoittaessa uusimpana on julkaistu tämä teos.
Kadonnutta tavaraa etsimässä -teoksen protagonistina on keski-ikäinen muusikko Koponen jonka avioliitto ei ole parhaassa mahdollisessa jamassa. Koponen saa tietää vaimonsa pettäneen häntä jonka jälkeen hän nostaa kavereidensa kanssa kytkintä ja lähtee pidemmälle ryyppyreissulle johon mahtuu niin väkijuomia, väkivaltaa kuin vieraita naisiakin.
Pääsääntöisesti tarina etenee lineaarisesti mutta siellä täällä välissä kerrotaan myös muutamien henkilöiden historiaa ja suvun vaiheita. Tarinan tunnelma tuo mieleen hyvällä tavalla elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa tai kirjallisuudesta Charles Bukowskin romaanit. Jutut ovat paikoitellen roiseja eikä varmasti jokaiselle lukijalle sopivia, viina virtaa Lethen lailla jättäen kuitenkin ikäviä flashbackejä ja vainoharhoja eikä ilman väkivaltaa onnistuta kahlaamaan kosteista tunnelmista takaisin kuivalle maalle.
Tarina oli omaan makuuni toimivaa tasoa mutta on helppoa ymmärtää että aivan jokaiselle lukijalle se ei sitä välttämättä ole. Pidin tarinassa sen suoraviivaisuudesta ja toiminnantäytteisyydestä jossa ei turhia jäädä hienostelemaan sekä siitä että tarina näyttää hillittömän dokaamisen ja urpoilun humoristisen puolen lisäksi myös sen pimeän puolen, sen kuinka viinapirujen riivaamat joutuvat lopulta kohtaamaan tekojensa seuraukset.
Pidin Hynysen tekstin kirjallisesta ulosannista, sen humoristisesta tyylistä ja monipuolisista vertauksista. Samoin dialogit henkilöiden välillä olivat mukavalla tyylillä kirjoitettuja vaikkakin ne paikoitellen olivatkin verbaalisesti teatreaalisempia kuin ainakaan omassa tuttavapiirissä olen tottunut kuulemaan.
Kokonaisuutena Kadonnutta tavaraa etsimässä on mukavan rempseä känniurpoilukirja joka näyttää lukijalle sen viihteellisen puolen kuin myös sen ikävämmänkin puolen jossa viina vie miestä eikä mies enää viinaa. Jos viina, väkivalta ja vieraat naiset tarinoissa ei iske voi olla että tämäkään teos ei uppoa mutta mikäli kännisekoilutarinat iskevät on tämä mukavan rempseällä otteella kirjoitettu teos johon kannattaa tutustua.
