Aleksin Blogi

  • Peliarvostelu: Call of Duty: Infinite Warfare (Xbox One X)

    Paikat remonttiin

    Call of Duty: Infinite Warfare on ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu ammuntapeli (eli FPS) vuodelta 2016. Sen on kehittänyt useammasta vanhemmastakin Call of Duty -pelistä tutuksi tullut jenkkiläinen pelitalo Infinity Ward ja sen on julkaissut Infinity Wardin emoyhtiö Activion. Infinity Warfare on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle joista alustavalintana itselläni oli postauksen otsikon mukaisesti Xbox One X.

    Vaikka olin pelannut tämän pelin läpi aikaisemmin jo kaksi kertaa eri vaikeusasteilla oli hyvä aika ottaa peli kolmannen kerran käsittelyyn sillä Infinite Warfare on saanut päivityksen Xbox One X -pelikonsolille. Päivitys toi peliin natiivin 4K-resoluution Xbox One X -konsolin omistajien iloksi.

    Tasapaksu tarinaa

    Ampuako vai ei, kas siinä pulma

    Tarina sijoittuu tulevaisuuteen jossa UNSAn erikoisjoukot lähetetään salaiseen aseiden tutkimuslaitokseen tutkimaan SDF:n hyökkäystä ja pelastamaan salaisen aseen prototyyppi. Kuitenkin asiat ei mene putkeen ja pahan puolen amiraali Kotch teloituttaa paikalle saapuneita sotilaita. Kotchille tullaan tietenkin antamaan ajan mittaan opetus että tällaista toimintaa ei erikoisemmin arvosteta. Siinä sivussa sitten estetään isompia tuhoja eikä henkilövahingoilta vältytä edes sankareiden puolella.

    Kolmannella pelikerrallakaan tämän pelin juoni ei sytyttänyt millään muotoa. Se oli ja meni kaiken muun ohessa eikä siitä saanut oikein minkäänlaista kosketuspintaa. Pelimaailman ihmiset ovat geneerisiä pulliaisia eikä niihin synny tunnesidettä ja pelin mielenkiintoisimmaksi hahmoksi itselleni muodostui robotti E3N eli tuttavallisemmin “Ethan”.

    Se mikä tarinassa hävitään voitetaan muualla

    Anarkistit on tainneet tuikata autoja taas tulille

    Onneksi tämäkin Call of Duty ammentaa voimansa aivan muista lähteistä kuin eeppisestä tarinankerronnasta. Sen vahvuudet löytyvät allekirjoittaneelle sen mainiosta pelattavuudesta ja upeasta visuaalisesta tyylistä. Kontrollit on toteutettu hyvin eikä niistä löydä moitteen sijaa ja pelin nopeatempoisuus imaisee helposti mukaansa. Se on mukavan suoraviivaista räimettä jollaisen pariin on mukavaa heittäytyä aivoja nollatakseen.

    Aikaisemmilla pelikerroilla olen pelannut tämän ensin vaikeustasolla Normal, seuraavalla kerralla vaikeusasteella Hardened ja nyt vihdoin viimein vaikeustasolla Veteran. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun pelaan mitään konsoliräiskintäpeliä Veteran-vaikeustasolla loppuun ja täytyy myöntää että yllätyin kuinka inhimillisesti tämä oli läpi pelattavissa myös sillä. Muutamia junnauskohtia lukuunottamatta Veteran-vaikeusaste antoi sopivan paljon haastetta käymättä kuitenkaan rasittavaksi. Se pakotti itseni muuttamaan pelityyliäni erilaiseksi mutta kokemus oli hyvä sillä sitä kautta jouduin enemmän hyödyntämään kentästä löytyviä avusteita kuten kranaatit ja robottien hakkerointi omaan käyttöön.

    Avaruudessa on elämää

    Visuaalinen puoli Infinite Warfaressa teki itseeni vaikutuksen jo Xbox One S:llä pelatessa ja Xbox One X -päivityksen myötä tullut 4K-päivitys laittoi vielä hieman lisää pökköä pesään. Ilahduttavasti 4K-päivitys ei aiheuttanut missään vaiheessa peliä kuitenkaan konsolille köhimistä joten päivitys tuntui loppuun asti viimeistellyltä.

    Toimiva peli

    Infinite Warfaren asevalikoima on kohtalaisen monipuolinen ja se tarjoaa mahdollisuuden tehtävän alussa aseen jonkinmoiseen kustomointiin. Vihollisia löytyy niin ihmisiä kuin robottejakin joista etenkin isommat robotit ovat tappavan tehokkaita vihollisina. Onneksi vihollisten variaatioiden määrä on silti mukavan maltillinen eikä siis jokaisen vihollisen kohdalla joudu miettimään erilaista taktiikkaa kuinka sen saa siirrettyä manan maille.

    Kuumat paikat

    Kentät on tarpeeksi vaihtelevia mutta missään vaiheessa ei tullut vaihtelevuuden vuoksi pelattavuuteen rikkonaista tunnelmaa. Erilaiset taistelut maan pinnalla ja avaruudessa tuovat hyvää vaihtelua eikä tylsä juoni pääse latistamaan tekemisen meininkiä.

    Kokonaisuutena Infinite Warfare on hyvä ja toimiva peli jota on miellyttävä pelata.

    Arvosana: 8/10

    Muokattu 06.09.2025 – Muutettu tekstin ulkoasu nykyiseen teemaan paremmin toimivaksi

  • Kuvia Koivukylästä, osa 3

    Koivukylästä löytää myös joutsenlammen joka ei ole lampi eikä siinä ole joutsenia

    Kuten tiistaina Kuvia Koivukylästä, osa 2 -postauksessa lupasin on tänään taas vuorossa lisää kuvia lähialueilta. Nämä kuvasarjan kuvat on otettu vielä samalla kävelyreissulla kuin aikasemmatkin. Enää samalta kuvausreissulta ei ole tulossa kuvia, mutta jos käyn muualla päin kuvailemassa lähiaikoina niin laitan lisää sitten kuvia.

    Huomioitavaa näissä kuvissa on se, että suurin osa näistä ei enää ole varsinaista Koivukylää vaan ne kuuluvat Koivukylän suuralueeseen. Varsinainen Koivukylä on siis varsin pieni alue jossa asukkaita on Wikipedian mukaan ollut vuonna 2010 ainoastaan 2608 kun taas Koivukylän suuralueella on ollut vuonna 2015 kuitenkin 27 068 asukasta.

    Itse miellän Koivukyläksi nämä kaikki siihen suuralueeseen kuuluvat alueet eli Koivukylä, Ilola, Asola, Rekola, Havukoski ja Päiväkumpu eli kun puhun Koivulylästä tarkoitan mitä tahansa sen suuralueeseen kuuluvaa aluetta, en vain tätä pientä länttiä jossa on vain muutamat hassut kerrostalot.

    On kätevää että K-Citymarket löytyy aivan kävelymatkan päästä

    S-Marketin nurkalta kuvattuna. S-Market on heti Citymaketin vieressä tien toisella puolen.

    Citymarketin ja S-Marketin jäädessä taakse nousee mäki ylös jossa on jo erilaista asuinaluetta

    Tämä puoli Koivukylästä näyttää enemmän perheystävällisemmältä alueelta

    Lenkkipolkuja löytyy inhimillisen matkan päästä

    Lenkkipolku vaikutti varsin pätevältä ja sitä täytyy joku kerta lähteä kiertämään isommalla kaarella

    Ilta alkaa laskemaan ja maassa on rauha ihmisten kesken

    Citymarket iltahämärässä

  • Leffalauantai: Eragon

    Saphiralla oli selkeästi vaikeuksia ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan jos baarissa joku kysyy olisiko tulta tarjota

    Eragon (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu Stefen Fangmeier ohjaama seikkailullinen koko perheen fantasiaelokuva. Elokuva on Fangmeierin ainoa ohjaus mutta hänen kädenjälkeään on nähtävissä visuaalisten tehosteiden puolella, mm. Terminator 2:ssa, Jurassic Parkissa sekä uudempana Game of Thronesissa. Pääosaroolissa Eragonina Ed Speleers.

    Tarinassa kerrotaan kuinka pienestä kylästä oleva nuori mies, Eragon, löytää lohikäärmeen munan. Alussa hän ei tiedä mikä se on kunnes sieltä pykäisee pihalle pieni ja söpö lohikäärme. Kuinka ollakaan lohikäärmeen munan joutuminen Eragonin löydettäväksi ei tietenkään ole sattumaa vaan lohikäärmeet valitsevat itse kenen hallittavaksi ne haluavat tulla jonka vuoksi Eragonilla ei käynyt hyvä mäihä vaan hänet oli valittu lohikäärmeratsastajaksi.

    Juonen edetessä selviää että käynnissä on hyvän ja pahan taistelua ja Eragon pääsee itsekin osaksi tsembaloihin pistämään kapuloita pahan rattaisiin. Pahat tyypit eivät lepää laakereillaan vaan pistävät Eragonille tärkeitä asioita sileäksi joten mikäpäs sen parempi keino radikalisoitua ja lähteä itse mukaan antamaan pahalle samalla mitalla takaisin.

    On helppoa hymyillä kun on käynyt lohikäärmeineen pistämässä paikkoja palamaan

    Mukaan tarinaan on saatu mahtumaan kaikki tutut ja kliseisetkin hahmot – paha pääpahis joka tietenkin on oikeasti vain jonkun vielä isomman pahiksen pikkukätyri, mystinen hahmo joka tietää enemmän kuin alussa tiedetään, poika joka on alussa täysi vössykkä mutta josta kasvaa kunnon taistelija sekä tietenkin kaunis neito jonka vuoksi on hyvä taistella. Niin ja tietekin mahtui mukaan myös lohikäärme joka alussa ei kykyene iskemään tulta mutta joka sekin tarinan edetessä pääsee M2:n korvaajaksi taistelukentille.

    Muina elementteinä tarinassa on kevyenä sivujuonteena myös jonkinlaista rakkaustarinaa vaikkakin sen muoto on hyvin etäinen ja enemmänkin aistittava kuin havaittava eikä magiaakaan ole elokuvassa kokonaan unohdettu.

    VR:n ja Finnairin neuvottelut matkustajamuavuudesta on pian alkamassa

    Yksin elokuvia katsovalle aikuiselle Eragon on suhteellisen tylsä ja ennalta arvattava eikä siinä oikeastaan ole mitään erityistä hyvää sen enempää kuin mitään erityisen huonoakaan. Se on kaikilta osiltaan tuttu ja turvallinen ja ennalta arvattavan kliseinen fantasiaelokuva. Sen kyllä jaksaa katsoa kerran ja ehkä hyvässä seurassa vaikka toisenkin kerran mutta ei tämä mitään pakko nähdä -fiilistä aiheuta.

    On mahdollista että perheellisten katsoessa tätä koko lapsiköörin kanssa siitä irtoaa enemmän iloa sillä perheen pienempiä ajatellen elokuva voi olla jopa viihdyttäväkin kokemus ja tarina jännittävä.

    Olin kallistumassa arvosanassa viiteen mutta elokuvan lopputaistelu vähän nostatti fiilistä ja annoin yhden pisteen lisää.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,1/10)

  • Perjantaipullo: Amorphis Lager from the thousand lakes

    Amorphis-lager kuohuaa kohtalaisesti

    S-Marketissa käydessäni yllätykseni oli suuri kun havaitsin että suomalaisen metallimusiikin pioneeri Amorphis on antanut nimensä myös oluelle. Koska oluita tulee testattua niin täytyihän se tämäkin olut ottaa tarkempaan analyysiin.

    Olut on kotoisin Maku Brewingin panimolta ja tyyliltään se on lager. Vahvuutta oluessa on 4,6 %, väriarvoltaan se on 10 EBC ja katkeruus on 45 EBU. Olutta myydään niin tölkkeinä kuin lasipulloinakin. Kuten kuvasta näkyy omani oli tölkki mutta jos olisin lasipullona sen bongannut olisin sellaisena sen mieluummin ostanut. Maku Brewingin sivulla näkee hieman lisää tietoa tästä oluesta.

    Lasiin kaadettaessa olut on suhteellisen kuohuvaa tavaraa. Vaahto on hattaramaista ja se säilyy jonkin tovin lasissakin kaatamisen jälkeen. Vaahto maistuu kohtalaisen kirpeälle.

    Tuoksu on mieto eikä se juurikaan hyppää esiin. Nuuhkiessa tuoksua sen kyllä erottaa ja se on tuoksultaan hyvä ja miellyttävä, paikoitellen jopa IPAmaisia vivahteita tuli tuoksusta mieleen.

    Suutuntuma oluessa on kohtalaisen täyteläinen, kirpeyttä löytyy hieman kielen kärkeen olutta maistellessa mutta kokonaisuutena suutuntuma ei jätä kirpeää tai vahvaa mielikuvaa. Itselleni olisi toiminut kyllä vahvempikin suutuntuma, mutta tällaisenaankin tämä on varsin kelvollinen olut nautittavaksi. Makunsa puolesta tämäkin olut on siis nautinto jota mieluummin siemailee hillitysti lasista kuin kiskoo suoraan tölkistä.

    Tämän kanssa ei varmasti ole vaikeaa arvata mitä musiikkia on suosittelulistallani. Itse kuuntelin Amorphiksen Under the red cloud -levyä taustalla, mutta mikä tahansa Amorphiksen tuotanto on tämän kanssa oikeaa musiikkia soitettavaksi. Laitetaan tähän kuitenkin muutama suositus YouTubesta mikäli Amorphiksen musiikki ei ole tuttua. Kappalevalinnat olkoon vaikka legendaarinen Black Winter Day sekä uudemmalta tuotannolta The Four Wise Ones.

  • Ruokapaikat: Pizza service

    Rullakebab tuotiin ilman foliota Pizza Servicessä

    Tämänkertaisen ruokapaikkatestauksen kohteeksi valikoitu Vantaan Koivukylässä sijaitseva Pizza Service. Mikäli mielikuvitustaan ja aivokapasiteettiaan käyttää kaikella teholla ja antaa ajatusten rattaiden rullata voi päätyä arvaamaan – aivan oikein – että kyseessä on siis pizzeria jossa saa myös tuttuun tyyliin kebabia.

    Pizza Service sijaitsee Hakopolku 2:ssa eli Koivukylän R-Kioskin välittömässä läheisyydessä. Tarjolla valikoimassa on pizzoja, kebabeja, salaatteja ja myös erilaisia leikkeitä. Mietin josko olisin testannut lehtipihvin tai jonkin muun pihvin mutta ajattelin vetää varman päälle ja koettaa kebabia.

    Ravintola on sisältä kohtalaisen mukavan näköinen

    Olin sopivaan aikaan liikenteessä sillä muita ihmisiä ei siihen aikaan paikalla ollut – tai siis tietenkin oli mutta he olivat henkilökuntaa. Tilasin rullakebabin aurajuustolla ja otin 0,33 Coca-Cola Zeron ja istahdin pöytään odottamaan. Kovin kauaa ei elinpäivien tiimalasissa kerennyt hiekka päästä hupenemaan kun kebab jo saapui pöytään.

    Yllätyin tavasta jolla annos tuotiin sillä lähes poikkeuksetta jokaisessa paikassa rullakebab on tuotu folioon käärittynä. Siis se kebab on käärittynä folioon, ei se henkilö kuka sen tuo. Onneksi koostumus oli suhteellisen jämäkkä ja kokonaisuus pysyi läjässä ilman folion tuomaa tukea.

    Maku kebabissa oli varsin mieluisa. Se maistui juuri sille mille kebabin kuuluukin. Aurajuustosta jota otin kebuun lisäksi en ole aivan varma oliko kyseessä nimenomaisesti Aurajuustoa sillä maku oli sen osalta erilainen ja olisin veikannut sitä jonkin muun valmistajan homejuustoksi, mutta yhtä kaikki toimivan lisämaun se kuitenkin antoi.

    Lähempää kuvaa kebabista

    Annoskoko oli omaan jaksamiseen nähden megalomaanista tasoa ja lähes puolet rullasta rullailin folioon ja kärräsin kotio. Ei vain pystynyt syödä kerralla koko annosta jos halusi että ei ähkyyn itseään änkää ja pyöriydy loppuiltaa tuskaisena sängyssä miettien että ketä mahtaa ähky hyödyttää.

    Hintataso on yleistä kebab-paikkojen hintatasoa eli 10 eurolla sai juoman kanssa tämän rullan, 9 euroa olisi ollut pelkkä rulla ilman juomista.

    Houkuttelevuus ei ole ulkoa käsin aivan suurin myyntivaltti

    Yleisesti ottaen pidin tästä annoksesta eikä paikan viihtyvyydessäkään ollut mitään valittamista sisältä käsin. Eihän se mitään viiden tähden ravintolaa muistuta mutta harvoinpa pizzerialta sellaista edes odottaa. Ulkopuolelta katsottuna paikan houkuttelevuus on sitten vähän niin ja näin, ei se ainakaan omaan silmääni katsottuna herätä sellaista “Tämä paikka on pakko päästä koettamaan” -fiilistä.

    Kokonaisuutena Koivukylän Pizza Service vastasi niihin odotuksiin mitä sille olin mielessäni asettanut. Perustoimivaa kebabbia joka on varma valinta jos haluaa jotain helppoa ja nopeaa. Menen tänne mielellään toisenkin kerran kebabille.