• Uusi luuri

    Tulipas tänään käytyä shoppailemassa oikein urakalla paikallisessa Audio Video -liikkeessä. Eilen illalla kesken puhelun kakkospuhelimestani kaiutin sanoi *kruts* jonka jälkeen olikin hiljaista. Sen pituinen se satu sen luurin suhteen, tai ainakin sen kaiuttimen suhteen.

    Luuri joka siis eilen hajosi (ainoastaan kaiutin) oli Siemensin C60 joka on ollut itsellä käytössä vuodesta 2004 saakka tai jostain niistä main joten täytyy sanoa että siinä oli pitkäikäinen puhelin, eikä sen puoleen, mahdollisesti vieläkin jos joskus siihen hommaan hands freen.

    Kuitenkin tänään sitten lähdin ostamaan paikallisesta Audio Video -liikkeestä puhelinta johon saan paikallisen SIM-kortin tungettua ja matkaan tarttui 299 kruunun hintainen luuri Samsung GT-E1080i. Halvempaa ei kaupasta löytynyt joten sillä mennään. Hienouksia luurissa ei juurikaan ole eikä ole niin väliäkään. Vielä ei ole tullut koetettua soittamista eikä tekstiviestejä, mutta yleistuntumaltaan puhelin on perusrimpula ja painoa ei ole juuri mitään. Saapas nähdä miten kestää, toivon mukaan yhtä kauan kuin tuo aikaisempi Siemensin C60 🙂

    Kuten monesti ennenkin tuli tästäkin otettua Unboxing-kuvia joten tungetaan ne nyt sitten tähän.

    Muokattu 22.08.2025 – Blogimerkinnän alkuperäiset kuvat olivat Flickr-palvelussa, mutta olen vuosien saatossa poistanut suurimman osaa kuvista sieltä. Olen etsinyt kuva-arkistostani alkuperäisen blogipostauksen ajalta kuvat jotka ovat mahdollisesti olleet alkuperäisessä postauksessa, tai vähintäänkin hyvin samankaltaiset kuvat jotka liittyvät blogipostauksen aiheeseen.

  • Muutama kuva lisää Edistä

    Tulipas juuri äsken palattua takaisin Karlssonilta ja matkan varrelta tuli sitten räpsittyä useampiakin kuvatuksia. Pistetään nyt niitä taasen tähän näytille noita kuvatuksia. Kutan kuvista näkee, talvesta ei vielä ole minkäänlaista tietoa mutta toisaalta eihän se kovin suuri ihme ole kun aika etelässä kuitenkin ollaan.

    Ja vielä loppuun kuvaesityksenä samat kuvat ja monia muitakin.

    Muokattu 22.08.2025 – Blogimerkinnän alkuperäiset kuvat olivat Flickr-palvelussa, mutta olen vuosien saatossa poistanut suurimman osaa kuvista sieltä. Olen etsinyt kuva-arkistostani alkuperäisen blogipostauksen ajalta kuvat jotka ovat mahdollisesti olleet alkuperäisessä postauksessa, tai vähintäänkin hyvin samankaltaiset kuvat jotka liittyvät blogipostauksen aiheeseen. Tästä samasta syystä postauksen lopussa ei ole kuvaesitystä enää nähtävänä.

  • Kuukausikatsaus marraskuuhun

    http://www.flickr.com/photos/stargazers/6417241259/in/photostream/ 

    Marraskuun viimeiset hetket ovat kätten ulottuvilla, päivä on painumassa iltaan ja talvi on tekemässä tuloaan. Talven tulosta täällä Edissä ei ole vielä pienintäkään merkkiä näkynyt, mutta ehkä se talvikin vielä joskus saapuu. On kuitenkin aika katsoa ajassa taas hetken aikaa taaksepäin ja katsoa mitä sitä kuluneen kuukauden aikana on tullut tehtyä, vai liekö mitään. 

    Kuten olen tänne blogiini kirjoitellutkin, olen tämän kuukauden aikana ollut paljon sairaana. Kuumeilua on ollut enemmän ja vähemmän pitkän aikaa. Eilinen ja toissapäiväinen tuli oltua sairaslomalla taasen, mutta tänään tuli kuitenkin pystyttyä töissä olemaan.

    Muutoin tämä kuukausi on ollut hyvin pitkälti säveltämisen aikaa ja muuta musiikkiin liittyvää. Tässä kuussa olen saanut sävellettyä uusia biisejä 15 kappaletta, joka on sanalla sanoen suhteellisen paljon ainakin itselleni. 

    Myös pienimuotoista koodailua olen tämän kuukauden aikana harrastanut, mm. omien kappaleideni sivuston koodailin uuteen kuosiin. Vähemmän siellä nyt on tietoa kuin aiemmin, mutta ulkoasu on siistimpi. Toki joskus olisi hyvä koodata sivu paremmaksi, mutta ajanee kuitenkin asiansa. Sivusto löytyy osoitteesta http://stargazers.kapsi.fi/demot/ jonne aina olen siis siirrellyt omia kappaleitani ihmisten kuultavaksi.

    Myös mikseri.netiin siirtelin säveltämiäni biisejä eli osa löytyy jo sieltäkin mutta osa ei. Olen nyt lisäillyt mikseri.netiin omia biisejä sitä mukaa kun olen niistä kirjoittanut blogimerkinnän musiikkiblogiini jonka sain myöskin tässä kuussa avattua. Tuo musiikkiaiheinen blogini siis löytyy osoitteesta http://composing.posterous.com josta voi käydä lukemassa tönkköenglannilla kirjoitettua selostusta kappaleistani sitä mukaa kun niitä kirjoittelen (kappaleita ja blogimerkintöjä).

    Tämän kuun aikana sain myöskin hommattua itselleni akustisen kitaran kuten eilen tähän blogiini kirjoitinkin, joten se on kanssa oikein mukava puoli ollut tämän kuukauden puolella. Muutoin tämän kuukauden mukavuuksia oli Trollhättanissa käynti (jossa oli siis infektiolääkäriaika) ja Bäckeforsissa käynti (sairaalalla). Mukavia puolia ne oli siksi, että oli mukavaa päryytellä autolla pitkin poikin eri paikkoja ja nähdä jotain uuttakin aluetta. Toki mukava olisi lähteä joku päivä käymään ihan vain käymään ja katselemaan, mutta toivottavasti jonakin päivänä jos Luoja suo ja elossa ollaan! 

    http://www.flickr.com/photos/stargazers/6431589677/in/photostream 

    Aikaisemmin blogimerkinnässäni kirjoitin että en ole paikallista hampurilaispaikan antia testannut, joten tuli sekin vahinko korjattua pari päivää takaperin heti seuraavana päivänä siitä vai oliko lie jo samana päivänä. Nyt on nähty ja koettu sekin ja täytyy sanoa että hyvä purilainen oli. Om nom! 

    Lyhyesti tiivistäen erinomainen ja mukava kuukausi lukuunottamatta pitkää kuumeilua. Hyvillä mielillä siis ollaan ja mennään ja katsotaan jälleen kohti alkavaa kuukautta. Hyvää alkavaa kuukautta kaikille tasapuolisesti!

  • Rekkitanko tuli hommattua

    Tänään tuli ostettua Keljon Citymarketilta rekkitanko. Kauanhan tuota on tullut mietittyä että joskus voisi ostaa ja tänään sitten kävin ostamassa mokoman. Ei ollut edes suhteettoman hintainen, taisi olla 19,90e. Ei muuta kuin treenaamaan. Ja jos treenaus ei innosta, saahan siihen vaatteet aina kuivumaan, heh.