Tag: Bibi Andersson

  • Leffalauantai: Djävulens öga (Paholaisen silmä)

    Britt-Marie (Bibi Anderson) sekä Don Juan (Jarl Kulle) elokuvassa Djävulens oga vuodelta 1960.

    Ingmar Bergmanin ohjaama Djävulens öga joka suomennettuna tunnetaan nimellä Paholaisen silmä on vuonna 1960 julkaistu fantasiallinen draamakomedia. Pääosissa nähdään Jarl Kulle, Bibi Andersson, Stig Järrel sekä Nils Poppe.

    Paholaisen (Stig Järrel) on huomannut maan päällä nuoren naisen joka on vielä koskematon. Hän kääntyy helvetissä olevan Don Juanin (Jarl Kulle) puoleen. Paholainen lupaa tälle sadoiksi vuosiksi helpotusta helvetissä olemisen piinaansa mikäli hän menee maan päälle ja onnistuu viettelemään tämän naisen ennen hänen hääyötään.

    Don Juan ottaa tehtävän vastaan ja lähtee yhdessä apulaisensa Pablon (Sture Lagerwall) sekä vanhan demonin (Torsten Winge) kanssa tehtävää toteuttamaan. Nainen joka on viettelemisen kohteena, Britt-Marie (Bibi Anderson), on kirkkoherran (Nils Poppe) tytär ja pian Don Juan ja Pablo ovat demonin järjestämien tekojen seurauksena ujuttautuneet kirkkoherran taloon aiheuttamaan ongelmia.

    Bergman on tehnyt useampia kristilliseen uskoon liittyviä elokuvia (mm. Nattvardsgästerna) joissa on käsitelty ainakin uskon puutetta ja kaiken tarkoitusta. Tällä kertaa uskoa ja oikein tekemistä käsitellään rakkauden ja viettelysten kautta. Viettelysten tullessa kohdalle, kumpi lopulta voittaa – rakkaus ja oikeudenmukaisuus, vaiko omat mielihalut ja tunteet?

    Vaikka pääasiallinen tarina kertoo Don Juanin tehtävästä vietellä Britt-Marie, ei Bergman onneksi jätä tarinaansa näin yksiulotteiseksi vaan myös suurin osa muistakin hahmoista ovat merkityksellisiä teeman kannalta.

    Kirkkoherralla on kaappi jonne on joskus lukittu demoni ja hän on toivonut että itse saisi kohdata samanlaisen tilanteen että pääsisi lukitsemaan paholaisen kätyrin. Hänen toiveensa toteutuu ja hän joutuu demonin esittämien väittämien vuoksi arvioimaan vaimoaan ja tytärtään ja heidän toimintaansa sekä omia käsityksiään heistä.

    Lisäksi pastorin vaimo Renata (Gertrud Fridh) sitä vastoin on Don Juanin palvelijan Pablon (Sture Lagerwall) kiinnostuneen piirityksen kohteena. Pablon kiinnostuksen ja uskottomuuteen houkuttelujen vuoksi hän joutuu kohtaamaan omat tukahdutetut halunsa.

    Djävulens öga on mielenkiintoinen elokuva joka uskonnolliseen tematiikkaan puettuna kuvaa hyvin parisuhteiden haasteita sekä rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. Kuten tavallista, uskonnollisesta näkökulmasta katsoen tästäkään elokuvasta ei tietenkään kannata ottaa kristinuskon teologisia oppejaan, sillä kuvaus helvetistä ja paholaisesta on puhtaasti epäraamatullista harhaoppia ja fantasiaa. Syvempi ja merkityksellisempi anti löytyykin sen tarinan sisällöstä, ei sen ulkomuodosta.

  • Leffalauantai: En passion (Intohimo)

    Visuaalinen tyyli on kautta linjan luonnollista ja realistisen tuntuista.

    En passion joka suomennettuna tunnetaan nimellä Intohimo on Ingmar Bergmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1969. Pääosarooleissa nähdään Liv Ullmann, Bibi Andersson, Max von Sydow, Erland Josephson sekä Erik Hell.

    Andreas (Max von Sydow) on eronnut mies joka elää yksin rauhaisaa elämää. Eräänä päivänä hänen luokseen saapuu Anna (Liv Ulmann) joka kysyy luvan käyttää hänen puhelintaan. Anna unohtaa käsilaukkunsa Andreaksen luo ja myöhemmin Andreas tuo laukun hänelle. Anna on Eliksen (Erland Josephson) ja Evan (Bibi Anderson) luona ja kun Andreas tuo Annan käsilaukun sinne kutsuvat he hänet illalliselle. Andreas tutustuu heihin ja hänelle muodostuu tarinan edetessä jokaisen kanssa omanlaisensa ihmissuhde.

    En passion oli ensimmäisellä katsomiskerralla hämmentävä kokonaisuus. Sen tarina on kiinnostava ja kaikki enemmän valkokankaalla aikaa saaneet henkilöt ovat persoonallisia ja aidon ihmisen tuntuisia hahmoja mikä on hyvä puoli tässä elokuvassa, mutta samaan aikaan tarinassa tapahtuu asioita joiden tarkoitusta – tai mahdollisesti jopa tarkoituksettomuutta – en suoranaisesti ymmärtänyt.

    Erityisesti tarinassa tapahtuvat epämääräiset eläinten tappamiset joiden tekijää ei kerrota oli jotain mikä sai itseni miettimään mikä niiden tarkoitus kokonaiskuvassa oli ja kuka niiden takana on. Tietenkin näiden tekijästä syntyi itselleni mielikuva siitä kuka voisi olla niiden takana ja myös hänen mahdollisesta motiivistaan, mutta koska en tahdo omalla spekulaatiollani paljastaa liiaksi henkilöistä ja tarinasta jätän oman psykologisen analyysini tähän kirjoittamatta.

    Vaikka tarina ja siinä tapahtuvat asiat ovat osittain hämmentäviä, on hyvä kuitenkin huomata että en tarkoita tässä tapauksessa hämmentävällä lainkaan huonoa. Hämmentävä tämän elokuvan tapauksessa ei ole siis negatiivinen ilmaisu, sillä tämänkaltaiset asiat ovat niitä asioita jotka herättävät katsojan miettimään hahmoja, hahmojen välisiä suhteita sekä epäoikeudenmukaista kohtelua jota eräs hahmoista saa syyttä osakseen traagisin seurauksin.

    Näyttelijät ovat rooleihinsa sopivia ja osaavat hyvin työnsä. Tämä sinänsä ei ole mikään yllätys, sillä mikäli Ingmar Bergmanin muitakin elokuvia on katsonut on useat näyttelijäkaartista jo entuudestaan tuttuja muistakin filmatisoinneista.

    Kokonaisuutena En passion on mielenkiintoinen elokuva jossa on aitoa vaikkakin karua ihmisyyden ääntä. Henkilöt ovat inhimillisiä kaikkine heidän hyvine ja huonoine puolineen mikä antaa katsojalle kosketuspintaa henkilöiden ihmisyyteen.