Lyhyesti
Tori.fi sivustolla oli pitkään Helsingissä myynnissä Leica D-Lux (Typ 109) pokkarikamera jota aina aika ajoin katselin ja harkitsin ostavani. Koska kamera oli vielä tänäänkin tarjolla, päätin lähestyä myyjää viestillä ja kysyä onko kamerassa mitään havaittuja vikoja ja onko hinnassa yhtään joustovaraa. Kun olin saanut vastaukset kysymyksiini ja olimme päässeet yhteiseen ymmärrykseen sopivasta hinnasta kävin illalla kameran noutamassa.
Tässä tekstissä kun kerron ensimmäisistä kokemuksistani on hyvä muistaa että käyttökokemukset perustuvat muutamaan ensimmäiseen käyttötuntiin ja vähäiseen määrään kuvia. Yhteensä tällä kameralla olen kuvannut tämän tekstin kirjoittamisen aikaan vasta 117 kuvaa eikä erilaisia kuvausolosuhteita ole kovin monenlaisia tullut vielä koettua.
Kaikki kuvat olen ottanut JPEG-muodossa L-profiililla, eli kuvakoko on ollut 12.5 megapikseliä. Kamera on kennoltaan 12.8 megapikseliä, joten mistään suuresta megapikselimäärästä ei puhuta. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä kamera on vuodelta 2014.
Tämä on itselleni toinen omistamani Leica, mikäli mukaan ei lasketa vuosia sitten omistamaani Huawein älypuhelinta missä oli Leican optiikkaa. Aikaisemmin olen omistanut Leica X1:n jolla otin jonkin verran kuvia ja josta pidin kuvanlaadullisesti, mutta vähennettyäni tavaraa päädyin myös sen myymään monen muun vähemmällä käytöllä olleen tavaran mukana.
Leica X1 jätti itseeni kuitenkin jonkinlaisen jäljen ja halun päästä joskus yhä uudelleenkin käyttämään Leican kameroita. Monelle valokuvausta harrastaneelle ja brändistä edes kuulleelle Leica edustaa karrikoidusti joko ylihintaista turhaketta tai vaihtoehtoisesti jotain arjen luksusta. Kuten tästä ostoksestani voi arvata, itselleni Leican kamerat kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan.
Erilaisia painopisteitä
Kameroita käytettäessä on monta erilaista asiaa joilla on merkitystä, mutta niiden merkityksien painopiste vaihtelee valokuvaajan mieltymyksien ja kuvaustapojen mukaan suuntaan tai toiseen. Kamera on monesti joko työkalu, itsensä ilmaisun väline tai näitä molempia joten on ymmärrettävää että eri kuvaajat painottavat erilaisia ominaisuuksia kameraa valitessaan.
Itse kuvaan yleensä kameroillani vain omaksi ilokseni erilaisissa arjen tapahtumissa, joten on luultavaa että myös tällä kameralla kuvaamisen painopiste on samanlainen. Tarkoitan siis sitä, että ei ole luultavaa että kuvaan kovin usein kotistudiokuvia, potrettikuvia, nopeasti liikkuvia esineitä kuten kilpa-autoja tai kaukana olevia kohteita kuten lintuja vaan kohteet ovat muutaman metrin sisällä olevia ihmisiä, esineitä tai luontoa. Tietenkään tällä kameralla ei kaukana olevia lintuja olisi realismia edes kuvata sillä objektiivi ei yllä kovinkaan pitkälle.
Kuvanlaatu on yksi merkittävimmistä ominaisuuksista monille ja se on sitä myös itsellenikin. Ensimmäiset kuvat Leica D-Lux Typ 109:llä näyttää omaan silmääni erittäin miellyttäviltä kun kuvat on otettu hyvissä valaistusolosuhteissa.
Kuvat ovat teräviä, värit ovat JPEG-kuvissa ilman jälkikäsittelyä toimivaa tasoa ja kokonaisuudessaan kuvat ovat esteettisesti sellaisia että niitä katselee mielellään ainakin teknisten ominaisuuksiensa osalta – jos kuva on valokuvauksellisesti huono, suttuinen tai tylsä niin tietenkään silloin sellaista ei mielellään katso. Myöskin objektiivin antama bokéh eli kuvan terävän alueen ulkopuolelle jäävän epäterävän alueen subjektiivinen miellyttävyys on D-Lux Typ 109:ssä ensitestien perusteella arvioiden kaunista katseltavaa.
Valokuvaus on tietenkin paljon enemmän muuta kuin vain kameralaitteiston objektiivisesti mitattavissa olevia teknisiä arvoja, enkä olekaan itse erityisen kiinnostunut niistä. Valokuvaus on ensisijaisesti itselleni harrastus ja itseilmaisun väline, jolloin kameran tekniset ominaisuudet ovat monin osin vähemmän merkittäviä kuin sen subjektiivinen miellyttävyys.
Subjektiiviseen miellyttävyyteen kameralaitteiston osalta vaikuttaa tietenkin jokaisella eri asiat. Kuvanlaatu on yksi joka on osittain kyllä objektiivista tai ainakin jollain tapaa mitattavissa, mutta kuvien subjektiivinen visuaalinen estetiikka on itselleni merkittävästi tärkeämpi asia kuin teknisesti mitattavissa olevat asiat kuten megapikselit, kromaattinen aberraatio tai mitkään muut sellaiset. Riittää että megapikseleitä on tarpeeksi (yleensä 6 tai enemmän riittää itselleni lähes kaikkeen) eikä kuva näytä huonolta omaan silmään.
Käytettävyys on yksi asia jolla on suuri merkitys ja siihen vaikuttaa todella monet asiat. Laitteen pitää olla omaan käteen sopiva, sen toimintalogiikan on oltava itselle järkeen käypä ainakin tärkeimpien ominaisuuksiensa osalta ja digitaalisissa kapistuksissa nappeja on oltava sopiva määrä – ei liikaa mutta ei myöskään liian vähän. Ne mitkä napit on tarpeellisia ja mitkä ei riippuu tietenkin omista mieltymyksistä ja tarpeista. Nopeasti arvioiden D-Lux Typ 109:ssä on toimintopainikkeita ainakin tarpeeksi ja omiin tarpeisiini nähden jopa muutamia turhakin, mutta onneksi mitään niistä en ole vielä tainnut painaa vahingossa kesken kuvaamisen eli napit on sijoitettu ainakin järkeviin paikkoihin sen suhteen.
Yksi mikä käytettävyydessä itselleni aiheutti sitä vastoin haasteita oli objektiivissa oleva rulla josta pyörittämällä tapahtui erilaisia asioita eri tilanteissa. Yksi haaste on tietenkin se että en ole vielä kerennyt perehtymään tarkemmin mitä eri kuvaustiloissa siitä tapahtuu, mutta suurempi haaste oli kuitenkin se, että pyöräytin useammankin kerran tuota rullaa vahingossa vasemman käden sormilla joka aiheutti zoomaamisen lähemmäksi tai kauemmaksi. Tämä mitä luultavamminkin lakkaa olemasta mikään ongelma tulevaisuudessa kun käsi tottuu vain löytämään oikean paikan missä on hyvä pitää sormia kuvauksen aikana.
Yksi merkittävä asia kamerassa on itselleni sen paino. Netin tietojen perusteella painoa löytyy akun kanssa 405 grammaa joten aivan höyhensarjalaiseksi tätä ei voi laskea. Kuitenkin pikaisen käytön perusteella paino ei tuntunut liialliselta eikä sellaiselta että siihen olisin huomiota kiinnittänyt, joten onko painoa liikaa vai liian vähän selviää vasta pidemmän ajan päästä kun käyttökokemusta on kertynyt enemmän.
Loppusanat
Ensimmäiset erittäin lyhyet kokemukset Leica D-Lux Typ 109:stä on positiiviset. Se istuu omaan käteeni mukavasti ja sen kuvanlaatu vaikuttaa hyvälle ainakin hyvässä valaistuksessa. Vähäisestä valaistuksesta en vielä osaa kunnolla sanoa, sillä osa hämärissä otetuista kuvista ei vaikuttanut kovin hyvältä kun taas osa vaikutti, eli tätä täytyy arvioida tulevaisuudessa tarkemmin.
Digitaalisessa maailmassa monesti siirrymme aina vain uudempiin ja ainakin teknisesti monelta osiltaan parempiin laitteisiin, mutta toisinaan saattaa olla hyvä antaa mahdollisuus myös vanhemmillekin laitteille, sillä toisinaan ne tekevät kaiken tai lähes kaiken sen mitä niiden tarvitsee tehdä.
Omiin kameralle asettamiini odotuksiin nähden kehitys on ollut tarpeeksi pitkällä monelta osiltaan jo tämän laitteen julkaisun aikaan (eli vuonna 2014) ja yllätyksekseni se on ollut osittain jo pidemmällä kuin olisin osannut odottaa, sillä tässä kamerassa on mahdollisuus siirtää valokuvat älypuhelimeen WLAN-yhteyden kautta. Täysikokoisten kuvien siirron jätin sikseen havaittuani sen omaan kärsivällisyyteeni nähden liian hitaaksi, mutta megan kokoiset esikatseluversiot sitä vastoin tulivat tarpeeksi nopeasti iPhoneen joten ainakin älypuhelimen ohjelma on vielä tänäkin päivänä täysin käyttökelpoinen.
Mikäli raha ei olisi minkäänlainen rajoittava tekijä niin kävisin mieluusti ostamassa kaupasta uudemmankin sukupolven Leican, mutta en ole elämässäni vielä siinä tilanteessa että tämä olisi realismia. Tulevaisuudessa se toivon mukaan on realismia, mutta sitä hetkeä odotellessa on ilahduttavaa päästä käyttämään ainakin jotain vanhemman sukupolven Leicaa ja nauttia sen tuottamasta lisäarvosta elämääni.
Onko Leica alun perinkään järkevä ostos on tietenkin kysymyksenä täysin turha, sillä se on täysin subjektiivinen asia. Eihän monessa muussakaan ostamassaan asiassa elämässä niiden järkevyyttä kannata miettiä objektiivisesti vaan subjektiivisesti sen mukaan mitä itse arvostaa. Itselleni tämä vaikuttaa hyvältä ostokselta ihan jo niinkin yksinkertaisesta syystä että halusin järkevän Leican omaan budjettiini sopivalla hinnalla ja sen sain, mutta jos ainoa merkittävä asia on mahdollisimman edullisesti teknisesti paras mahdollinen ratkaisu niin tietenkään kymmenen vuotta vanha Leica ei ole silloin oikea valinta.
Lisää esimerkkikuvia
