Leffalauantai: The 5th wave

Chloë Grace Moretz roolissaan Cassie Sullivanina

The 5th wave (IMDB) on vuonna 2016 valmistunut sci-fi/toiminta/seikkailu-elokuva jonka on ohjannut J Blakeson. The 5th wave on Blakesonin toinen täysipitkä elokuvaohjaus vuonna 2009 ilmestyneen The Disappearance of Alice Creed -elokuvan jälkeen. Lisäksi hänellä on sitä ennen ollut ohjauskokemusta kahdesta lyhytfilmistä sekä myöhemmin Gunpowder-sarjan kolmesta jaksosta.

Suurimmissa rooleissa nähdään myös Kickass-elokuvassa nähty Chloë Grace Moretz sekä mm. Jurassic Worldistä nähty Nick Robinson.

Elokuvan juonessa kerrotaan kuinka eräänä päivänä avaruusolentojen alus ilmaantuu ihmisten yllätykseksi taivaalle pidemmäksi aikaa eikä se näennäisesti näytä tekevän mitään. Jonkin ajan kuluttua vihamielinen muukalaisrotu alkaa tekemään erilaisia iskuja joilla ihmisiä menehtyy maan päältä. Tällaisia on mm. järistykset ja niiden aiheuttamat tuhot ja influenssaepidemia. Neljän iskuaallon jälkeen armeijalle on selvää että tulossa on myös viides aalto jolla pyritään eliminoimaan jäljelle jääneet ihmiset, mutta mikä se on on vielä täysin avoin. Eloonjääneet – käytännössä ainoastaan lapsia ja nuoria – värvätään armeijan joukkoihin taistelemaan vihamielisiä alieneita vastaan.

Ben Parish (Nick Robinson)

Yllätyin tästä elokuvasta sillä se oli täysin erilainen sci-fi kuin mitä odotin. Oletin että limaisen näköisiä alieneita vastaan räiskitään menemään enemmänkin ja massiiviset tietokoneella luodut tehosteet räväyttäisi verkkokalvoille eepisiä väriloistoja mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Vaikka kyseessä on sci-fi-elokuva on tämä lähinnä tarinalliselta anniltaan sitä. Visuaalinen puoli pitää otteensa pääpiirteitteittäin tukevasti maan kamaralla eikä kovinkaan korkealentoisia ja nykyisestä maailmankuvastamme poikkeavia ihmeellisyksiä nähdä paljoakaan.

Elokuvan visuaalinen puoli oli omaan silmääni miellyttävää katsottavaa ja ohjaus oli toimivaa kautta linjan. Esimerkiksi tarpeettomia kameran pyörittelyitä vailla merkitystä ei käytetty häiritsevän paljoa, lähikuvia ja kokonaiskuvia käytettiin tasapainoisesti, ohjaus tuki tarinaa eikä käynyt missään vaiheessa itseäni ainakaan häiritsemään.

Tarinassa oli elementtejä jotka olisi toivonut olevan ehkä toisin ja jotka siksi hieman syö elokuvan mielekkyyttä. Esimerkiksi kokonaiskuvan suurempi merkitys olisi voitu aukaista katsojalle hieman nykyistä laajemmin, kertoa sitä kuinka alien tiesi yhdessä kohtauksessa erään henkilön valehtelevan sekä vaikkapa erään roolihahmon kohtalo olisi ollut mielenkiintoista tietää. Hänen kohtalonsa toki herätti miettimään onkohan tähän tarkoitus ollut pedata jatko-osan paikkaa.

”Unohdinkohan mä sen kahvinkeittimen päälle?” -ilme

Monin paikoin The 5th wave on perustasoa oleva elokuva jonka suurin arvo löytyy sen rennon viihteellisestä annista. Kuitenkin kaiken keskinkertaisuuden keskeltä hyppäsi esiin Chloë Grace Moretzin roolisuoritus joka erottui edukseen. Pidin hänen monipuolisesta ja ilmeikkäästä tulkinnastaan sen verran että täytynee laittaa hänet tarkempaankin seurantaan ja katsoa jatkossakin onko hänen muissa elokuvissaan yhtä hyvää näyttelytyötä kuin tässä.

Kokonaisuutena The 5th wave on mukavan viihdyttävä elokuva jossa parhaat puolet löytyvät pääosaroolisuorituksesta ja yllättäviä elementtejä sisältävästä tarinasta. Se on perus toimiva elokuva vailla sen suurempia ihmeitä.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,2/10)

Leffalauantai: Kick-Ass

Kick-Ass on sankareista kovin

Kick-Ass (IMDB) on vuonna 2010 julkaistu Matthew Vaughnin ohjaama toimintakomedia jonka pääosaroolissa Kick-Assina nähdään Aaron Taylor-Johnson.

Dave Lizewski (Aaron Taylor-Johnson) on aivan tavallinen epäsuosittu ja hieman nörtähtävä sarjakuvia fanittava opiskelijapoika joka harmikseen koulussa on lähes ilmaa kaikille koulun tytöille. Vaikka suosiota koulun käytävillä ei paljoa tule nautittuakaan on hänellä kuitenkin muutama samanhenkinen ystävä joiden kanssa aikaa tulee vietettyä ja sarjakuvia luettua. Eräänä päivänä hän pohtii kavereillensa miksi supersankareita ei ole oikeasti olemassa ja myöhemmin päättää itse ryhtyä moiseksi salaperäiseksi sankariksi joka Kick-Assina tullaan tuntemaan.

Valitettavasti supersankarin kykyjä Kick-Assilta ei löydy sankariasuisena sen enempää kuin normaalina koululaisenakaan joten taistelutilanteessa turpaansa saaminen on varmaa. Tämä ei onneksi sankarin menoa hidasta ja toivuttuaan Kick-Ass jatkaa valitsemallaan uralla ja onnistuu nettiin päätyvän tappeluvideon ansiosta saavuttamaan jonkinlaista mainetta salaperäisenä sankarina.

Katie Deauxma (Lyndsy Fonseca)

Normaalissa koululaisen elämässään Daven onnistuu saada vihdoin myös huomiota kiinnostuksen kohteeltaan Katielta (Lyndsy Fonseca). Harmillisena takaiskuna Katie luulee että Dave on homo eikä ota tätä potentiaalisena miesehdokkaana huomioon. Friendzonelle päätymisestä huolimatta Dave ei heitä pyyhettä kehään ja ajan saatossa Katiellekin selviää asioiden todellinen laita.

Kick-Assin innoittamana myös muita supersankareita alkaa ilmestymään maisemiin – entinen poliisi Big Daddy (Nicolas Cage) yhteistyössä tyttärensä Hit-Girlin kanssa (Chloë Grace Moretz) sekä petollinen vihollisen kätyri Red-Mist (Christopher Mintz-Plasse) löytävät tiensä tähän antisankaritarinaan missä harmittomasta supersankarileikistä kehittyy vaarallinen ihmishenkiä vaativa taistelu hyvän ja pahan välillä.

Omaan makuuni tämä elokuva oli hyvä ja toimiva sankarikomedia jonka kanssa aika ei käynyt pitkäksi. Sen tarina ja huumori oli toimivaa tasoa, paikoitellen sopivan absurdia mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa yliampuvaa tasoa. Vaikka elokuva onkin tyylillisesti komediaa ei se silti nojaa katsojalleen jatkuvia naurunhetkiä tarjoavaan nopeaan huumoriin vaan komediallinen puoli on enemmänkin humoristisessa pohjavireessä jossa ei liian vakavalla otteella lähdetä katsomaan elokuvan maailmaa.

Hit-Girl ja Big-Daddy siviiliasuisena

Elokuvan ohjaus on hyvää ja toimivaa tasoa ilman suuria ihmeitä. Hyvänä vaihteluna yleisimmin käytettyihin leikkauksiin toimi kohtaus missä useampia eri henkilöitä näytettiin kamerakulmaa pyörittämällä siten että aina kun kamera on kiertänyt henkilön ympärillä ja päätyy jonkin kameran eteen tulevan objektin taakse tulee heti objektin takaa poistuessa eri tapahtumapaikka ja eri henkilö. Tämänkaltaiset leikkaukselliset valinnat pienissä määrin on ainakin itsestäni mukavia vaihteluita paljon yleisemmin käytettyihin tapoihin.

Ohjaus, käsikirjoitus ja näyttelytyö on kaikki hyvää ja toimivaa tasoa joten omassa lajityypissään Kick-Ass tarjoaa mukavan rentoa viihde-elokuvaa ilman suurempia ihmeitä.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,6/10)