Leffalauantai: Bridget Jones’s Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna)

Bridget Jonesin roolissa nähdään Renée Zellweger

Bridget Jones’s Diary (IMDB) on Helen Fieldingin novelliin pohjautuva vuonna 2001 ilmestynyt romanttinen draamakomedia. Sen on ohjannut Sharon Maguire ja sen pääosarooleissa nähdään Renée Zellweger, Hugh Grant sekä Colin Firth.

Elokuvan tarinassa kerrotaan 30+ ikäisestä sinkkunaisesta Bridget Jonesista (Renée Zellweger). Bridgetille – kuten oikeassa elämässä yleensä monelle muullekin sinkulle – lähipiirissä olevat ihmiset koettavat parittaa häntä parisuhdemarkkinoilla vapaina oleviin ehdokkaisiin. Bridgetin äiti muistuttaa että samalta kylältä oleva herra Darcy (Colin Firth) on menestyvä lakimies ja vasta eronnut joten tietenkin heitä koetetaan saada tutustumaan toisiinsa. Valitettavasti kipinää heidän välillään ei tunnu olevan ja kummallekin jää toisesta ainoastaan vähemmän positiiviset mielikuvat.

Bridgetillä alkaa työpaikalla välit lämpenemään esimiehensä Danielin (Hugh Grant) kanssa ja vähitellen kuviossa selkenee että Daniel ja Mark Darcy ovat vanhoja tuttavia keskenään. Ikävästi Danielin ja Markin välit ovat kaikkea muuta kuin läheiset ja välienselvittelyitä nähdään useiden ihmisten välillä. Tarinan edetessä selviää että kaikki henkilöt eivät ole sellaisia kuin millaisia mielikuvia Bridget on heistä rakentanut.

Bridget ja Daniel (Hugh Grant)

Bridget Jones’s Diaryn julkaisusta on jo lähes 18 vuotta, mutta ilahduttavasti elokuva ei ole menettänyt ajan saatossa yhtään viehättävyydestään ja vielä vuonna 2019 sen tarina on arkisessa tematiikassaan kiintoisa ja uskottava kuvaus erilaisten ihmissuhteiden monimutkaisuudesta.

Vaikka tarinan keskiössä onkin Bridget ja hänen elämänsä parisuhteet, on mielenkiintoista kuinka siinä sivutaan myös hänen vanhempiensa suhdetta ja siinä tapahtuvia käänteitä. Bridgetin sinkkuelämä ja sopivan kumppanin löytämättömyys saa uudenlaista perspektiiviä kun vuosikymmeniä yhdessä olleet vanhempansakin joutuvat kohtaamaan avioliitossaan haasteita ja päätyvät selvittämään suhteensa osalta perustavanlaatuisia kysymyksiä siitä mitä parisuhde todella tarkoittaa ja mitä eri ihmiset siitä etsivät.

Pidin tässä elokuvassa myös sen vahvasta Austenmaisesta Ylpeys ja ennakkoluulo -tyylisestä tarinankerronnasta. Tuskin on sattumaa että myös tässä tarinassa herra Darcystä syntyvä mielikuva muovautuu ajan saatossa toisenlaiseksi kuin mitä se on alussa ollut ja monessa mielessä tätä katsoessa tuntuikin kuin katsoisi modernisoitua versiota Ylpeydestä ja ennakkoluulosta.

Kokonaisuutena Bridget Jones’s Diary on romanttisen draamakomedian helmiä joka kuuluu oman lajityyppinsä kärkikastiin. Mikäli etsinnässä on erinomaista romanttista draamakomediaa on tämä elokuva jossa ei voi mennä pieleen.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,7/10)

Leffalauantai: Girl with a pearl earring (Tyttö ja helmikorvakoru)

Griet (Scarlett Johansson)

Peter Webberin ohjaama Girl with a pearl earring (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty muotoon Tyttö ja helmikorvakoru on vuonna 2003 julkaistu draamaelokuva jonka pääosissa nähdään Scarlett Johansson ja Colin Firth. Elokuva pohjautuu Tracy Chavalierin vuonna 1999 julkaistuun romaaniin ja romaanin tapaan se kertoo hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin noin vuonna 1665 maalaaman samaa nimeä kantavan teoksen fiktiivisen tarinan.

Elokuvan tarinassa Griet (Scarlett Johansson) tulee piiaksi Vermeerin (Colin Firth) perheen taloon. Valitettavasti kaikkia talon asukkaita järjestely ei tunnu miellyttävän ja Griet saakin kohdata tehtävässään myös epämukavaa kohtelua isäntäperheensä luona. Kuitenkin talon isäntä, taidemaalari Vermeer kohtelee Grietiä paremmin ja yhteistä aikaa tulee vietettyä enemmänkin joka on omiaan lisäämään huhuja ja aiheuttamaan kitkaa useiden henkilöiden välillä. Lopulta Van Ruijven (Tom Wilkinson) tekemän taulutilauksen vuoksi Griet päätyy Vermeerin tunnetuimman taideteoksen malliksi.

Girl with a pearl earring on tarinansa osalta mielenkiintoinen fiktiivinen näkemys historiallisen taideteoksen synnystä joka onnistuneilla roolisuorituksilla ja tyylikäällä ohjauksella erottuu selkeästi edukseen.

Griet (Scarlett Johansson) ja Vermeer (Colin Firth)

Kiehtovan tarinan vahvinta antia oli se kuinka kohtalaisen vähäeleisellä kerronnalla on onnistuttu luomaan mielenkiintoiset ja monipuoliset henkilöhahmot jotka kertovat itsestään tarpeeksi kertomatta katsojalleen kuitenkaan liikaa. Se rakentaa henkilöhahmoista katsojalleen tarpeeksi selkeän kuvan jättäen kuitenkin tilaa tulkinnalle hahmojen välisistä suhteista ja asioiden merkityksistä.

Epäilykset, mustasukkaisuus, rakkaus, valheet ja juonittelu talon sisällä on omiaan luomaan tapahtumaympäristön missä on tilaa miettiä kunkin hahmon roolia jonkinmuotoisessa taustalla tapahtuvassa valtataistelussa missä yhteiskunnallisesti hierarkia on selkeä mutta todellisuudessa kulissin takana tapahtuu merkittävästi enemmän.

Esimerkiksi henkilöhahmoista Vermeerin vaimosta Catharinasta (Essie Davis) rakentuu kuva oman arvonsa tietävästä itsevarmasta mutta hieman ylimielisestä ja etäisestä snobista joka kuitenkin saa huomata mustasukkaisuuden ja pelon nousevan esiin kun yhteiskunnallisesti vähäisemmässä osassa oleva palvelustyttö vie isännän huomiota tarpeettoman paljon.

Catharina (Essie Davis) ja Van Ruijven (Tom Wilkinson)

Vermeeristä muovautuu mielikuva taiteilijasta joka pyrkii parhaansa mukaan täyttämään yhteiskunnalliset velvollisuutensa ja pitämään perheensä tyytyväisenä mutta joka kuitenkaan ei koe olevansa ymmärretty ennen kohtaamistaan Grietin kanssa. Grietistä syntyy mielikuva hieman epävarmasta, ujosta ja nöyrästä piiasta jossa on kuitenkin enemmänkin ulottuvuutta kun vain oikea ihminen osaa sen löytää.

Kokonaisuutena Girl with a pearl earring on mestariteos joka löysi paikkansa myös Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,9/10)

EDIT: Artikkelia on muokattu 2020-05-18. Alkuperäisessä tekstissä oli virheellisesti kerrottu elokuvan pohjautuvan novelliin eikä romaaniin johon se oikeasti pohjautuu. Samalla tekstiin lisätty linkki elokuvan IMDB-sivulle.