Leffalauantai: Disclosure (Verkossa)

Tom Sandersin roolissa nähdään Michael Douglas

Disclosure (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Verkossa on vuonna 1994 julkaistu draama/trilleri jonka on ohjannut Barry Levinson. Pääosarooleissa nähdään Michael Douglas, Demi Moore sekä Donald Sutherland.

Tietotekniikkafirmassa työskentelevä Tom Sanders (Michael Douglas) odottaa saavansa ylennyksen urallaan, mutta ylennys jää saamatta ja se myönnetäänkin yllättäen kuvioihin tulleelle Meredith Johnsonille (Demi Moore). Tom ja Meredith ovat olleet suhteessa vuosia takaperin ennen Tomin avioliittoa, joten entisen seurustelukumppanin alaiseksi joutuminen on hieman epämukava tilanne.

Meredith viettelee Tomia seksuaaliseen kanssakäymiseen joka Tomin vastustuksen vuoksi jää kuitenkin kesken. Seuraavana päivänä Tom saa kuitenkin kuulla että häntä syytetään seksuaalisesta ahdistelusta. Hänelle tarjotaan sopimusta ja siirtoa muualle, mutta hän ei suostu siihen vaan kääntyyykin asianajan puoleen ja ryhtyy taistelemaan vastaan.

Asian edetessä selkenee että syyte ahdistelusta onkin ainoastaan apukeino jonka avulla pyritään saavuttamaan suurempia päämääriä.

Meredith (Demi Moore)

Disclosure on mielenkiintoinen elokuva yritysmaailmasta missä liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi ollaan valmiina pelaamaan likaistakin peliä. Sen tarina on pääsääntöisesti hyvin rakennettu ja se kyllä pitää mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka, mutta muutaman henkilön rooli jää asteen verran epäselväksi kokonaisuuden kannalta.

Ohjaus on tavallista toimivaa Hollywood-tasoa eikä näyttelystäkään löydä mitään pahaa sanottavaa.

Kokonaisuutena tämä on onnistunut ja viihdyttävä elokuva jonka katsoo helposti kerran tai vaikka toisenkin. Viihdyttävyydestään huolimatta se kuitenkin jää keskivertoelokuvien kategoriaan, sillä mitään erityisen suurta ja poikkeavaa kehuttavaa elokuvasta ei löydä lukuunottamatta Demi Moorea jota on aina ilo katsella. Se ei kuitenkaan ole syy muuttaa arvosanaa paremmaksi, sillä arvio perustuu kuitenkin elokuvaan eikä siihen kuinka omaan kauneuskäsitykseeni sopiva näyttelijätär elokuvaan on löydetty.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,1/10)

Leffalauantai: Invasion of the Body Snatchers (Ihmispaholaiset)

Matthew Bennelin roolissa nähdään Donald Sutherland

Philip Kaufmanin ohjaama Invasion of the Body Snatchers (IMDB) joka suomennettuna kulkee nimellä Ihmispaholaiset on vuonna 1978 julkaistu sci-fi-kauhuelokuva. Pääosarooleissa nähdään Donald Suhterland, Brooke Adams, Jeff Goldblum sekä Veronica Cartwright.

Elizabeth (Brooke Adams) huomaa eräänä päivänä että hänen avopuolisonsa ei vaikuta olevan enää oma itsensä. Ulkoisesti hän kyllä on samanlainen kuin ennenkin, mutta jollain tapaa hän on täysin eri ihminen. Hän kertoo tästä työtoverilleen Matthewille (Donald Sutherland) mutta tämä ei vaikuta asiasta täysin vakuuttuneelta. Pian sen jälkeen Matthewin käydessä pesulassa hän saa myös siellä töissä olevalta henkilöltä kuulla samankaltaista juttua kuinka työntekijän vaimo ei ole enää sama ihminen.

Vähitellen tapauksia tulee useampiakin ja muutkin ihmiset alkaavat havaitsemaan että heidän läheisensä eivät ole enää oma itsensä. Ulkoisesti he vaikuttavat samanlaisilta, mutta kaikki tunteet puuttuvat ja he ovat vain kuin kuori siitä mitä he tavallisesti ovat olleet.

Elizabeth Driscollin hahmoa esittää Brooke Adams

Vieraalta planeetalta tullut kasvi joka leviää ympäriinsä ja synnyttää sisällään ihmisten klooneja on mielenkiintoinen konsepti joka on tässä elokuvassa myös toteutettu hyvin. Tarina ja sen filmatisointi toimii alusta loppuun saakka hyvin eikä käy missään vaiheessa pitkäveteiseksi.

Kaikki elokuvalliset peruselementit on kohdallaan eikä ajan hammas ole päässyt puraisemaan ikävästi edes erikoistehosteisiin. Tietenkään tehosteet eivät ole samaa tasoa kuin mitä ne tänä päivänä ovat, mutta tässäkin ne ovat vielä toimivia ja viihdyttävät katsoa.

Kokonaisuus on viihdyttävä ja mielenkiintoinen, mutta itse olisin ehkä hieman kaivannut tarinaan lisää avaamista siitä miten ja miksi asiat tapahtuivat. Myönnettäköön että elokuvissa joissa tarinaa avataan enemmän helposti mennään jo tarpeettoman pitkälle selittämisessä ja rautalangasta vääntämisessä jolloin lopputulos luultavasti on turhauttavampaa katsottavaa kuin se että jää muutamia kysymyksiä sopivasti avoimeksi.

Vaikka tämän filmatisoinnin julkaisuvuotena on nähty myös Sci-Fi-elokuvien kulttiklassikko Alien on mukavaa huomata että samalle vuodelle on teatterihin saatu myös toinen vähintäänkin keskivertoa parempi sci-fi-elokuva tehtyä joka on kestänyt hyvin ajan kulua pysyen näkemisen arvoisena elokuvana.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,4/10)

Leffalauantai: Pride & Prejudice (Ylpeys ja ennakkoluulo)

Elizabeth Bennett (Keira Knightley)

Pride & Prejudice (IMDB) joka suomalaisittain kääntyy muotoon Ylpeys ja ennakkoluulo on Jane Austenin saman nimiseen klassikkoromaaniin pohjautuva draamaelokuva vuodelta 2005. Sen on ohjannut Joe Wright ja sen suurimmissa rooleissa nähdään Keira Knightley ja Matthew Macfadyen.

Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1813. Se on Austenin toinen julkaistu teos ja se on yksi merkittävimmistä ellei jopa kaikkein merkittävin hänen romaaneistaan. Aikaisemmin häneltä oli ilmestynyt ainoastaan Järki ja tunteet (Sense and sensibility) vuonna 1811.

Elokuva on tarinansa osalta uskollinen alkuperäiselle romaanille, joten mikäli kirja on luettu ei tarina kovin paljoa poikkea juonesta. Tarina kertoo Bennettin perheen elämästä ja perheen tyttärien avioitumispyrkimyksistä. Perheen äidin tärkeimpänä tehtävänään on saada naitettua tyttäret hyviin naimisiin ja heidät onkin pienestä pitäen kasvatettu tämänkaltaiseen malliin. Kuitenkin perheen tytär Elizabeth (Keira Knightley) ei täysin ole omaksunut äitinsä harmiksi avioliiton yhteiskunnallisen merkityksen suomaa asemaa ja niinpä hän kaipaa myös romantiikkaa pelkän yhteiskunnallisesti merkityksellisen toimituksen osalta.

Herra Darcy (Matthew Macfadyen) puhumassa Elizabethille

Ylpeys ja ennakkoluulo on kirjallisesti ehdottomasti parhaimpia teoksia joita olen lukenut ja onpa se myös tämän blogin Suosituksia-sivullakin kirjasuosituksissa. Filmatisoinnilla on ollut suuret saappaat täytettävänä yltääkseen samankaltaiseen mestariteokseen kuin mitä alkuperäinen kirja on ollu, mutta kaikeksi onneksi se onnistuu varsin hyvin luomaan teoksen tunnelman ja henkilöiden välisen kemian josta tunnelma syntyy.

Keira Knightleyn roolisuoritus on erittäin onnistunut ja uskottava ja hän saakin Elizabeth Bennettin moniulotteisen persoonan elämään lähes yhtä rikkaasti ja monipuolisesti kuin kirjasta lukemalla syntyneessä mielikuvassa Elizabethista. Herra Darcyn roolissa nähtävä Matthew Macfadyen saa myöskin oman roolihahmonsa jäyhän ja varautuneen ulkokuoren omaavan persoonan valkokankaalle uskottavaksi ja kiinnostavaksi hahmoksi.

Tarinan muidenkaan henkilöiden roolisuorituksissa ei löydy valittamista ja hahmot aiheuttavat katsojassa monenlaisia tunnetiloja joka kertoo tämän elokuvan kohdalla ammattimaisesta näyttelytyöstä jota on ilo seurata.

Mr. Collins (Tom Hollander)

Elokuvallisesti toteutus on muutenkin ammattimaista ja toimivaa tasoa kaikilta osiltaan joten teknisestikään tästä ei löydä valittamisen aihetta. Omaan makuuni Pride & Prejudice toimi siis hyvin. Se kertoo erinomaisen romaanin tarinan onnistuneella filmatisoinnillaan.

Osa elokuvan viehätysvoimasta tulee myös siitä kuinka satoja vuosia vanha tapakulttuuri on saatu tuotua esiin. Henkilöiden vahvat mutta hillitysti esiin tuodut tunteet niin rakkaudessa kuin muussakin kanssakäynnissä, avioliiton tärkeys ja merkitys naisen elämässä, nykyisessä mittakaavassa koomiselta tuntuvat hahmot joiden karikatyyriseltä tuntuvat olemukset kuitenkin ovat uskottavia oman aikansa kuvauksia sillä yhteiskuntarakenne oli toisenlainen sekä tietenkin juhlat ja upeat vaatteet jotka saavat haaveilemaan kuinka paljon mukavampaa olisi ollut elää niihin aikoihin.

Pride & Prejudice on elokuva joka löysi tiensä myös Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,8/10)