Wonder Woman on vuonna 2017 julkaistu toiminnallinen supersankari-seikkailuelokuva ja sen on ohjannut Patty Jenkins.
Diana (Gal Gadot) on amatsonin nainen joka elää yhdessä muiden samaan heimoon kuuluvien naisten kanssa pienellä muusta maailmasta eristyksissä olevalla saarella. Eräänä päivänä hän näkee kuinka lentokone syöksyy veteen ja hän menee auttamaan koneessa ollutta miestä. Hänen perässään kuitenkin seuraa muitakin ja heidän on käytävä taisteluun. Taistelun jälkeen Diana kuulee mieheltä, Steveltä (Chris Pine), muualla menossa olevasta sodasta jonka hän kuvittelee olevan seurausta Artemiksen, sodan jumalan vaikutuksesta. Diana lähtee taisteluretkelle Artemista vastaan.
Pidän yleisesti toiminnallisista supersankarielokuvista niissä hetkissä kun haluan nähdä näyttävän näköistä ja helposti pureksittavaa viihdettä. Wonder Woman kuuluu itselleni tämän lajityypin parhaimmistoon.
Diana on lapsesta asti tahtonut tulla taistelijaksi ja vähitellen hän sellaiseksi kasvaa. Kun hän kohtaa Artemiksen – vihollisen jonka hän on uskonut lapsena kuultujen kertomusten vuoksi olevan ihmiskunnan korruption takana – saa hän havaita että kaikki tarinat eivät olekaan olleet tosia. Ihmisten pahuus ei katoa minnekään vaikka Artemista ei olisi heidän sydämiään ohjaamassa pahuuteen.
Jokaisen kristinuskoa tuntevan on helppoa nähdä Dianassa ja Artemiksessa analogioita Kristukseen ja Saatanaan ja paikoitellen käsittääkseni mormonien uskon mukaista kuvausta heistä. Mielenkiintoista on myös se, että roomalaisen mytologian Diana on itse jonkinsortin vastine kreikkalaisten Artemikselle. Olipa viittaukset ja merkitykset tarkoituksellisia viittauksia kristilliseen käsitykseen tai eivät, ovat ne kuitenkin melenkiintoisia havaita.
Tietenkin hyvän ja pahan välinen taistelu, kohdattava arkkivihollinen, viha, rakkaus ja petos ovat myös universaaleja teemoja uskon ulkopuolellakin joten sinänsä tematiikan yhdenmukaisuus ei ole ihme itsessään, etenkin kun tarinassa on suoria viittauksia mytologioihin.
Taistelukohtauksissa on paikoitellen omaan makuuni hivenen liiaksi modernien toimintafilmien leikkaustyyliä eli todella nopeita leikkauksia joissa on vaikeaa paikoitellen pysyä perässä. Onneksi näitä ei ole liiaksi joten kokonaisuus pysyy katsottavana.
Tarina on toimiva, erikoistehosteet näyttäviä, äänimaailma on hienoa kuultavaa ja humoristisia elementtejä on kohtalaisen paljon joten kokonaisuus pysyy kepeänä viihteenä. Omassa lajityypissään tämä on omaan makuuni yksi parhaista elokuvista.
