Tag: Ingmar Bergman

  • Leffalauantai: Såsom i en spegel (Kuin kuvastimessa)

    Harriet Andersson esittää hyvin roolinsa Karinina jonka mielenterveydessä on haasteita

    Såsom i en spegel (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Kuin kuvastimessa on Ingmar Bergmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1961. Rooleissa nähdään Max von Sydow, Lars Passgård, Gunnar Björnstrand sekä Harriet Andersson.

    Karin (Harriet Andersson), hänen miehensä Martin (Max Von Sydow), Karinin veli Minus (Lars Passgård) sekä Karinin ja Minuksen isä David (Gunnar Björnstrand) asuvat yhdessä saarella. Karin on päässyt mielisairaalasta, mutta hänen todellisuudentajunsa rakoilee tarinan edetessä yhä enenevissä määrin. Jokainen joutuu käsittelemään omalla tapaansa hänen mielenterveytensä luomia haasteita omien elämän haasteiden lisäksi.

    Monen muun näkemäni Bergmanin elokuvan tapaan myös tämä on verkkaisesti etenevä tarina missä ei varsinaisesti tapahdu kovinkaan paljoa, vaan painopisteessä on enemmänkin ihmisyyden luomat haasteet ja niiden käsittelyt. Jokaiselle tarinan henkilölle annetaan tarpeeksi tilaa jotta heidän persoonansa ja heidän omat henkilökohtaiset ongelmansa tulevat esiin – joko suoraan tai vähintäänkin välillisesti – mikä antaa katsojalle tarpeeksi aikaa muodostaa omat näkemyksensä heidän luonteistaan ja toimintatavoistaan.

    Vaikka Karinin mielenterveyden hajoaminen on raskasta hänen läheisilleen sekä hänelle itselleen, on se myös asia jonka kautta he näkevät asioita itsestään. Kuten elämässä yleensäkin, monesti asiat saavat uudenlaisia näkökulmia erinäisten tragedioiden yhteydessä sillä silloin ihminen useammin saattaa pysähtyä kohtaamaan ja käsittelemään itseään suurempia kysymyksiä kuin silloin kun kaikki on tasaista ja ongelmatonta.

    Pidin tästä elokuvasta. Sen tarina on mielenkiintoinen, sen verkkainen tempo on miellyttävä ja sen henkilöiden kuvaukset ovat uskottavia ja inhimillisiä. Näyttelytyö on hyvää ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.

  • Leffalauantai: En passion (Intohimo)

    Visuaalinen tyyli on kautta linjan luonnollista ja realistisen tuntuista.

    En passion joka suomennettuna tunnetaan nimellä Intohimo on Ingmar Bergmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1969. Pääosarooleissa nähdään Liv Ullmann, Bibi Andersson, Max von Sydow, Erland Josephson sekä Erik Hell.

    Andreas (Max von Sydow) on eronnut mies joka elää yksin rauhaisaa elämää. Eräänä päivänä hänen luokseen saapuu Anna (Liv Ulmann) joka kysyy luvan käyttää hänen puhelintaan. Anna unohtaa käsilaukkunsa Andreaksen luo ja myöhemmin Andreas tuo laukun hänelle. Anna on Eliksen (Erland Josephson) ja Evan (Bibi Anderson) luona ja kun Andreas tuo Annan käsilaukun sinne kutsuvat he hänet illalliselle. Andreas tutustuu heihin ja hänelle muodostuu tarinan edetessä jokaisen kanssa omanlaisensa ihmissuhde.

    En passion oli ensimmäisellä katsomiskerralla hämmentävä kokonaisuus. Sen tarina on kiinnostava ja kaikki enemmän valkokankaalla aikaa saaneet henkilöt ovat persoonallisia ja aidon ihmisen tuntuisia hahmoja mikä on hyvä puoli tässä elokuvassa, mutta samaan aikaan tarinassa tapahtuu asioita joiden tarkoitusta – tai mahdollisesti jopa tarkoituksettomuutta – en suoranaisesti ymmärtänyt.

    Erityisesti tarinassa tapahtuvat epämääräiset eläinten tappamiset joiden tekijää ei kerrota oli jotain mikä sai itseni miettimään mikä niiden tarkoitus kokonaiskuvassa oli ja kuka niiden takana on. Tietenkin näiden tekijästä syntyi itselleni mielikuva siitä kuka voisi olla niiden takana ja myös hänen mahdollisesta motiivistaan, mutta koska en tahdo omalla spekulaatiollani paljastaa liiaksi henkilöistä ja tarinasta jätän oman psykologisen analyysini tähän kirjoittamatta.

    Vaikka tarina ja siinä tapahtuvat asiat ovat osittain hämmentäviä, on hyvä kuitenkin huomata että en tarkoita tässä tapauksessa hämmentävällä lainkaan huonoa. Hämmentävä tämän elokuvan tapauksessa ei ole siis negatiivinen ilmaisu, sillä tämänkaltaiset asiat ovat niitä asioita jotka herättävät katsojan miettimään hahmoja, hahmojen välisiä suhteita sekä epäoikeudenmukaista kohtelua jota eräs hahmoista saa syyttä osakseen traagisin seurauksin.

    Näyttelijät ovat rooleihinsa sopivia ja osaavat hyvin työnsä. Tämä sinänsä ei ole mikään yllätys, sillä mikäli Ingmar Bergmanin muitakin elokuvia on katsonut on useat näyttelijäkaartista jo entuudestaan tuttuja muistakin filmatisoinneista.

    Kokonaisuutena En passion on mielenkiintoinen elokuva jossa on aitoa vaikkakin karua ihmisyyden ääntä. Henkilöt ovat inhimillisiä kaikkine heidän hyvine ja huonoine puolineen mikä antaa katsojalle kosketuspintaa henkilöiden ihmisyyteen.