Unrest (IMDB) on Jason Todd Ipsonin ohjaama kauhu/trilleri vuodelta 2006. Sen pääosarooleissa nähdään Corri English, Scott Davis sekä Derrick O’Connor.
Tarina sijoittuu patologian laitokselle jonne uudet vuosikurssilaiset ovat saapuneet. Oppilaat hakeutuvat ryhmiin ja ryhtyvät perehtymään koulutukseensa kuuluviin ruumiinavauksiin. Alisonin (Corri English) ryhmäläiset saavat tutkittavakseen nuoren naisen ruumiin jossa vaikuttaa olevan jotain outoa.
Vähitellen laitoksella alkaa tapahtumaan omituisia kuolemia ja myös muutaman aikaisemmin tapetun ihmisen ruumiit löytyvät muiden säilytettävien ruumiiden joukosta. Alison haluaa selvittää mikä on hänen ja ryhmäläistensä tutkimuksen kohteena olevan naisen tausta, mitä hänelle on tapahtunut ja onko tämän kuolemalla jotain yhteistä uudempien tapausten kanssa.
Patologian opiskelijat vauhdissa
Elokuvalliselta anniltaan Unrest on keskinkertainen kauhuelokuva vailla sen suurempia yllätyksiä. Sen tarina on suhteellisen tasapaksu ja monilta osiltaan ennalta arvattava, henkilöhahmoissa on syvyyttä yhtä paljon kuin lasten uima-altaan matalassa päässä eikä elokuvaa voi liiemmin ylistää myöskään sen tunnelman rakentamisestakaan.
Tarinassa on lajityyppinsä perinteisiä kliseitä kohtalaisen paljon aina räpsyvistä valoista itseksiään kiinni meneviin oviin. Mukavana vaihteluna kuitenkin henkimaailman juttuihin ammennettiin viittauksia tematiikkaan atsteekkikulttuurista perinteisen juutalais-kristillisen tai islamilaisen kulttuuritaustan sijaan, vaikkakin viittauksia länsimaalalaisille tutumpiin uskontoihin myös löytyi useita.
Kaikista puutteistaan huolimatta Unrest on lajityypissään viihdyttävä tuotos jonka katsoo kerran tai pari jos on valmis unohtamaan turhat odotukset loogisuudesta ja uskottavuudesta. Ilahduttavana puolena myös musiikit toimivat hyvin ja paikoitellen jopa erottuivat selkeästi edukseen.
Mama (IMDB) on myös vuoden 2017 It-kauhuelokuvasta tutun ohjaajan Andy Muschiettin ohjaama kauhu/trilleri vuodelta 2013. Sen pääosarooleissa nähdään Interstellarissakin nähty Jessica Chastain ja Game of Thronesista tuttu Nikolaj Coster-Waldau sekä Megan Charpentier ja Isabelle Nélisse joista molemmat on myös nähty elokuvassa It.
Tarinan alussa näytetään mies joka on seonnut, tappanut muutaman työkaverinsa ja vaimonsa ja joka sen jälkeen on kaapannut kaksi lastaan, Victorian ja Lilyn, ja lähtenyt pakomatkalle. Pakomatka ei mene hyvin sillä he ajavat tieltä ulos jonka jälkeen he joutuvat etsimään suojaa läheisestä metsästä. Metsästä löytyykin mökki jonne he menevät etsimään suojaa. Harmillisesti mökissä ei ole kaikki kunnossa ja siellä asuu myös äitinä tunnettu olento. Mies pääsee hengestään ja lapset jäävät pimeään metsään mökkiin tämän olennon kanssa.
Viisi vuotta myöhemmin lapset löytyvät mökistä ja traumaattinen mökissä olo on jättänyt heidän käytökseen jälkensä. Paluuta normaaliin arkeen koetetaan järjestellä lasten sedän Lucasin ja hänen naisystävänsä Annabelin kanssa ja lapset saavat kasvupaikkansa heidän huostassaan. Paluu ei kuitenkaan ole mutkatonta sillä lapset eivät ole ainoa asia mikä metsästä mukana on tullut. Myös mökissä ollut mystinen äiti on yhä lasten elämässä mukana eikä hän tahdo helpolla päästää otettaan irti lapsista.
Lilly
Kuten hyvin monet muutkin lähiaikoina katsomani kauhuelokuvat niin myös tämä toistaa valitettavasti lähes kaikkia niitä huonoja piirteitä joita suurin osa katsomistani modereneista kauhuelokuvista toistaa (lue täältä lisää).
Sen tarina on vaisu, hahmot ovat mitäänsanomattomia ja vailla syvyyttä, siinä on tarpeettoman paljon säikäyttäväksi tarkoitettuja kohtauksia jotka eivät säikäytä sekä tympääntymiseen asti kliseisiä piirteitä – esimerkiksi vaikkapa perinteinen sähkövalojen välkyntä nähdään useaan otteeseen.
On tässä elokuvassa onneksi jotain hyvääkin. Tarinassa on edes jotain tavallisuudesta poikkeavaa kuviota ja myös näyttely on perus hyvää tasoa. Silti suurimpana vahvuutena itselleni elokuvassa oli sen visuaalisessa puolessa. Elokuvassa nähtiin useampia kohtauksia joiden visuaalinen ilme oli omaa silmääni miellyttävää ja sellaista että olisi kiintoisaa nähdä vaikka kokonainen elokuva joka on toteutettu käyttäen samankaltaista vanhanaikaista tyyliä selkeästi erottuvalla värimaailmalla.
Tällaisenaan elokuva jättää kokonaisuutena suhteellisen mitäänsanomattoman tuntuman. Katsoihan sen, mutta ei tässä ollut mitään pelottavaa tai edes jännittävää – piirteitä joista edes jomman kumman toivoisi tapahtuvan kauhuelokuvaa katsoessa.
Dale Midkiff esiintymässä roolissaan Louis Creedinä
Pet Sematary (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Uinu, uinu lemmikkini on Stephen Kingin samaa nimeä kantavaan kirjaan pohjautuva kauhuelokuva vuodelta 1989. Tästä on tullut myös vuonna 2019 uusi versio, mutta tämä arvostelu siis koskee tätä vanhempaa. Elokuvan on ohjannut Mary Lambert joka on tullut tunnetuksi myös monien musiikkivideoiden ohjaajana – mm. Madonna Like a prayer, Like a virgin, Material Girl sekä La Isla Bonita ovat Lambertin käsialaa ohjauksen saralla.
Elokuvan tarinassa Creedin nelihenkinen perhe lemmikkikissoineen muuttaa uuteen taloon. Talon läheisyydessä kulkee polku metsään josta tien vastakkaisella puolella asuva naapuri Jud Crandall (Fred Gwynne) osaa kertoa siellä sijaitsevan lemmikkieläimille tarkoitetun hautausmaan. Tie joka kulkee naapurusten välillä on sellainen että siitä kulkee rekkoja tiheällä tahdilla joten on varsin ymmärrettävää miksi lemmikkien hautausmaalle on mahtunut viimeiselle matkalle lähtijöitä kohtalaiset määrät.
Perheen isä Louis (Dale Midkiff) on ammatiltaan koulun lääkäri. Pian potilaaksi tuodaan jo rekan alle jäänyttä nuorta miestä joka menehtyy saamiinsa vammoihin. Myöhemmin Louis alkaa näkemään aika-ajoin tämän kuolleen nuoren ilmestyvän hänelle.
Pian myös perheen tyttären Ellien (Blaze Berdahl) kissa kokee siirtymisen ajasta iäisyyteen – tai ainakin se siltä ensihätään vaikuttaa. Creedien naapuri Jud näyttää Louisille lemmikkien hautausmaan läheisyydessä sijaitsevan intiaanien hautuumaan jonne haudatut eivät tahdo pysyä jostain syystä leposijoillaan ja pian katti poistuukin manan mailta vaikkakin hieman muuttuneena. Väliäkö hällä, kissa on takaisin ihmisten ilmoilla eikä ikävää kuolemaepisodia jouduta vielä lapselle selittämään.
Ellie Creed (Blaze Berdahl)
Vaikka en ole itse Kingin teosta lukenut ei tässä vaiheessa ollut vaikeaa veikata että pian haudoissaan viihtymättömiä raatoja tulee olemaan lisääkin. Mitä sitten tapahtuu jääköön jokaiselle itselleen katsottavaksi tai luettavaksi että en koko tarinaa spoilaa.
Olen kuullut Uinu, uinu lemmikkini -kirjasta paljon puheita että se olisi pelottava teos ja ainakin internetissä väitetään että myös Stephen Kingiään itseään olisi pelottanut sitä kirjoittaessa. Elokuvaversiosta sitä vastoin en muista kenenkään tuttavapiirissäni koskaan puhuneen, joten luultavasti kyseessä ei ole mikään maailman tunnetuimpiin kuuluva kauhuelokuva.
Vaihtoehtoinen selitys tälle kuulemattomuudelle on toki se, että elokuva on julkaistu vuonna 1989 ja itse olen syntynyt 1984 joten minä ja suurin osa tuttavapiireistäni noihin aikoihin ei ole ollut siinä ikähaarukassa että tällaista olisi uskallettu saati edes saatu katsoa. IMDB:ssä tälle on kuitenkin antanut äänensä yli 83000 katsojaa joten jollain tapaa tunnettu tämä ainakin yleisesti ottaen on.
Elokuva on luokiteltu kategorioihin kauhu ja trilleri. Ajat ovat luultavasti olleet hyvin erilaiset kauhuelokuvien maailmassa 80-luvun lopussa sillä nykymittakaavalla arvioiden elokuvassa oli pelottavuutta yhtä paljon kuin vegaanipurilaisessa on lihaa. Se ei pelottanut eikä jännittänyt missään vaiheessa joten pelottavaksi tätä ei voi sanoa edes hyvällä tahdolla.
Rachel Creedin roolissa nähdään Denise Crosby
Pelottavuudesta tai enemmänkin sen puutteesta (tai omasta kieroutuneisuudestani) kertonee myös useampi tahaton nauruun purskahtaminen kun jotain kamalaa elokuvassa tapahtui. Uskoisin tämän osittain johtuvan 80-lukuisesta ilmeestä, maskeerauksesta ja yleisestä tunnelmasta sillä ilman hitaasti rakennettua painostavaa ilmapiiriä kauhuelokuvan tematiikka saavuttaa niin absurdit mittasuhteet että ensimmäisenä reaktiona on nauru siinä missä pitäisi kauhun saavuttaa kliimaksinsa. Ilman jännittävää ilmapiiriä pelottavaksi tarkoitettu hirviö tai mikä tahansa on ainoastaan koominen ilmestys eikä sitä voi ottaa vakavasti.
Elokuvassa hieman jäi itselleni häiritsemään juonen epäselvyys joidenkin henkilöiden ja heidän merkityksen osalta samoin kuin koko intiaanien hautumaan syvimmän olemuksen merkitys. Miksi se oli siellä, mistä se oli tullut, miksi sinne haudatut eivät halua pysyä haudoissaan ja monet muut kysymykset. En tiedä olisiko näihin kysymyksiin vastauksia jos tämän lukisi myös kirjana.
Tästä pelottavien elementtien puutteistaan ja tarinan osittaisesta epäselvyydestä huolimatta oli tämä ihan mukiinmenevä teos. Sen ohjaus ja näyttely olivat asiallisia ja visuaalisestikin elokuva oli ihan toimivaa tasoa. Mielenkiintoista vaihtelua ainakin värimaailmansa osalta nykykauhuelokuviin verrattuna.
Kokonaisuutena Pet Sematary jää keskinkertaisten elokuvien kategoriaan. Katsoohan sen kerran ja ehkä toisenkin, mutta ei tätä mitenkään voi erikoisemmin kehua ainakaan oman lajityyppinsä edustajana. Jos sen katsoo pelkästään kepeänä viihteenä saa siitä luultavasti enemmän irti kun ei edes odota kauhua.
Satanic (IMDB) on amerikkalainen Jeffrey G. Huntin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2016. Sen pääosissa nähdään Sarah Hyland, Steven Krueger, Justin Chon, Clara Mamet sekä Sophie Dalah.
Elokuvan tarinassa neljän nuoren joukko on lomailemassa. Yhdellä mukana olevista nuorista on jonkinmoista yleistä kiinnostusta satanismiin, okkultismiin ja yleisesti pimeää puoleen ja näinpä he käyvät Los Angelesissa ollessaan myös Saatanan kirkon edessä ottamassa itsestään poseerauskuvia, käyvät sellaisten talojen ulkopuolella joissa on tapahtunut murhia, pyörähtävät kaupassa missä myydään okkultistista kirjallisuutta ja vuokraavat kaiken lisäksi myös yösijakseen sellaisen hotellihuoneen jossa yksi saatanalliseen rituaaliin osallistunut nainen on tappanut aikoinaan itsensä.
Okkultistisessa kaupassa asioidessaan he saavat huonoa palvelua ja heidät viskataankin myyjän toimesta myös pihalle kaupasta. Nuoret päättävät myöhemmin lähteä varjostamaan myyjää ja liikkeen suljettua nuoret lähtevät seuraamaan häntä autollaan. Lopulta he päätyvät sivuun kaupungista epämääräisen talon pihaan. Nuoret saavatkin pian olla todistamassa jonkinmoista saatanallista rituaalia missä alastoman nuoren naisen edessä on mies veitsen kanssa ja tilanne näyttää menevän uhkaavaan suuntaan.
Tilanne selviää ja kaikki pääsevät elossa pois. Kuitenkin myöhemmin uhrimenoissa mukana olleen naisen, Alicen, ja nuorten joukon tiet kohtaavat uudemman kerran ja Alice liittyy heidän pyynnöstään mukaan seuraan. Illan mittaan selviää että Alicella tuntuu olevan enemmänkin tietoa ja kiinnostusta pimeän puolen voimia kohtaan ja pian pentagrammeja jo piirrelläänkin seinille ja ensimmäinen uhri pääsee elämästään. Vähitellen tilanne alkaa käymään pelottavaksi ja vaaralliseksi kaikille muillekin mukana olleille.
Satanic oli omalla tapaansa mielenkiintoinen kauhuelokuva. Sen aihepiiri ja tematiikka on kiehtova ja siitä olisi voinut helposti saada pelottavankin elokuvan aikaiseksi mutta tämän elokuvan kohdalla pelottavuus on alusta loppuun asti turvallisen kaukana katsojasta. Se ei pelota eikä säikäytä missään vaiheessa eikä se onnistu missään vaiheessa luomaan edes painostavaa tai jännittävää tunnelmaa.
Omaan makuuni elokuva oli kuitenkin omalla tapaansa viihdyttävä, luultavasti sen mielenkiintoisen aihepiirin ja lajityypistään poikkeavan tyylin vuoksi. Pääpiirteittäin pidin juonesta ja siitä kuinka pimeyden voimien viehättävyydestä kiinnostunut nuorikin menettää kiinnostustaan aiheeseen siinä vaiheessa kun syvemmällä siinä mukana oleva henkilö astuu mukaan kuvioihin ja näyttää pimeän puolen.
Toinen mistä tässä elokuvassa pidin oli sen tavallista mielenkiintoisempi kuvaus satanisteista sekä saatananpalvojista. Paikoitellen toki jäi miettimään tietävätkö tekijät edes näiden kahden eroa, mutta tästäkin huolimatta pidin siitä kuinka näihin asioihin sotkeutuneet ihmiset kuvattiin täysin toisin kuin perinteisemmin on tottunut näkemään. Monessa mielessä kuvaus saatananpalvojasta tuntui paljon realistisemmalta kuin muissa näkemissäni elokuvissa joka on sinänsä plussaa.
Chloe (Sarah Hyland)
Vaikka elokuvassa oli monia hyviä puolia niin kokonaisuutena se kuitenkin jättää kaipaamaan jotain edes etäisesti jännittävää tai pelottavaa tunnelmaa. Tällaisenaan se on ainoastaan elokuva jonka kyllä katsoo mutta jota on vaikea mieltää edes kauhuelokuvaksi.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on keskinkertainen elokuva jossa olisi ollut paljon potentiaalia mutta joka ei missään vaiheessa lunasta niitä mahdollisuuksia joita sillä olisi ollut käytettävissään. Lisäksi elokuvan loppuvaiheet latistavat hieman kokonaisuutta mutta onneksi ei kuitenkaan pilaa koko tarinaa.
Eden Lake (IMDB) on brittiläinen vuonna 2008 julkaistu kauhu/trilleri jonka ohjauksesta on vastannut James Watkins. Watkinsin ohjausuralle mahtuu ainoastaan kolme elokuvaa joista Eden lake on ensimmäinen. Lisäksi hän on ohjannut McMafia televisiosarjaa useita jaksoja sekä yhden jakson myös Black Mirroria (Jakso Shut up and dance).
Pääosarooleissa elokuvassa nähdään Kelly Reilly joka on nähty myös Caroline Bingeyn roolissa elokuvassa Pride & Prejudice sekä Michael Fassbender joka tunnetaan myös elokuvasta Steve Jobs. Lisäksi isossa rooleissa nähdään Jack O’Connell, Finn Atkins, Jumayn Hunter sekä Thomas Turgoose.
Elokuvan juonessa kerrotaan pariskunnasta Jennystä (Kelly Reilly) sekä Stevestä (Michael Fassbender) jotka lähtevät rauhaisaan viikonlopun viettoon Eden Lake -nimellä tunnetulle järvelle. Pariskunnan harmiksi rauhaisa viikonloppuelämä uhkaa jäädä kaukaiseksi haaveeksi paikalla mesoavan nuorisojengin vuoksi. Pariskunnalla tulee nuorison kanssa erimielisyyksiä ja pian yhteenotolta ei enää voida välttyä.
Pariskunta saa huomata että Eden Laken nuorison kanssa napit vastakkain joutuminen on paljon pahempi tilanne kuin normaalisti nuorten kanssa riitoihin joutuminen ja pian alkaakin eloonjäämiskamppailu jossa sairaaseen kidutukseen ja väkivaltaan kykenevä nuoriso näyttää kuka alueella määrää.
Steve (Michael Fassbender)
Eden Lake on tarinaltaan toimiva ja sangen mielenkiintoinen vaikkakin se on samaan aikaan myös erittäin sairas ja vastenmielinen. Se on niitä elokuvia joissa kauhu nojaa uhkakuvaan joka voisi todellisuudessakin tapahtua ja sen myötä se voi olla kokemuksena merkittävästi monia muita kauhuelokuvien lajeja ahdistavampaa.
Väkivallan ja voimakkaiden kohtauksien takaa elokuvasta löytyy kuitenkin merkittävästi enemmänkin ajattelemisen aihetta joka saa tämän elokuvan erottumaan edukseen. Sen kuvaus häiriintyneestä ja sairaasta nuorisosta on toteutettu hyvin ja se antaa katsojalleen mielenkiintoisen vaikkakin pintapuoleisen kuvauksen heidän kotioloistaan. Perheenjäsenten lyhyistäkin kuvauksista huolimatta heidän persoonistaan saa tarpeeksi paljon irti jotta katsojana voi ymmärtää syitä ja seurauksia häiriintyneelle käytökselle.
Erityisen paljon pidin elokuvassa sen nuorisojengissä tapahtuvan henkilöhahmojen välisestä dynamiikasta ja sen toimivasta kuvauksesta. Porukasta erottuu selkeästi johtohahmo jonka ympärillä kaikki muut pyörivät, mutta tilanteen eskaloiduttua yli terveiden rajojen muiden mukana olijoiden epävarmuus ja halu perääntyä joutuu kuitenkin kohtaamaan johtohahmon auktoriteetin ja oman heikkouden nousta sitä vastustamaan.
Paige (Finn Atkins) ja Cooper (Thomas Turgoose)
Mikäli normaalisti katsoo tämän tyylilajin elokuvia on tämä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Sen ohjaus on hyvä, sen tarina on kiinnostava ja näyttelytyö on erinomaista. Se onnistuu luomaan ahdistavan ja painostavan ilmapiirin suhteellisen realistisella ilmaisutyylillään ja on siten omiaan olemaan kauhun lajityypissä merkittävästi säväyttävämpi kokemus kuin monet muut kauhun alalajit. Lisäksi sen henkilöiden välisten suhteiden kuvaukset ovat merkittävästi parempaa tasoa kuin suurimmassa osassa elokuvia mitä olen nähnyt muissakaan lajityypeissä.
Eden Lake on omassa lajityypissään erinomainen elokuva jota on helppoa suositella kaikille tämänkaltaisia kauhuelokuvia katsoville. Kuitenkin sen sisältämät ahdistavat, painostavat ja järkyttävätkin kohtaukset ovat sellaisia että aivan varauksetta tätä ei pysty muille suosittelemaan.
